Joulukalenterin 22. lykky: kinkku

Kinkku on yhä joulupöydän skunkki. Eettisyydeltään arveluttavien kinkkujen myynti on nimittäin pysynyt vuosia seitsemässä miljoonassa kilossa.

Emme enää voitele joululimppuja sian verellä, kuten Suomi syö ja juo -sivusto kertoo. ”Joululeivällä oli myös uhrilahjan luonne.”

Sian veri on kuitenkin edelleen läsnä joulupöydässä. Ja mikä muu kuin uhri on monen kilon joulukinkku? Täysin ylimitoitettua mässäilyä ihmisiltä, jotka tavallisesti tyytyvät ohuen ohuisiin leikkeleisiin.

Kulttuurintutkija René Girard sanoisi varmaan ajankohtaisesti, että uhri on rokote, jossa pienellä verimäärällä yritetään ehkäistä verilöyly. Mutta seitsemän miljoonaa kiloa on verilöyly. Toistuessaan uhrirituaali laimentuu tylsäksi muodollisuudeksi. Yhteisön paha ei enää siirry yhden kannettavaksi, eikä hänen kuolemansa tuota enää mitään, kuten Daniel Nylund kirjoittaa Teoblogissaan – ehdoton joulun lukusuositus tälle perinpohjaiselle artikkelille.

Jotta uhraaminen vaikuttaisi väkivaltaa hillitsevästi, yhteisön jokaisen jäsenen tulee osallistua siihen. Suomessa edelleen valtaosa valitsee kinkun juhlapyhien ykkösruoaksi. Nuorille kinkku ei ole enää niin merkityksellinen, ja viime aikoina onkin ihmetelty tilastopiikkiä alaikäisten tekemissä henkirikoksissa.

Koska uhrirituaali on tiedostamaton, on ihan turha vedota siihen, että sika on älykäs ja tunteva olento. Tätä asiaa ei yksinkertaisesti käsitellä järjen eikä edes tunteen tasolla. Aivan varmasti mayatkin ymmärsivät, että vihollinen on älykäs ja tunteva olento, ennen kuin sitoivat tämän pallon muotoiseksi ja sitten – yritetään vähän säännöstellä raakuutta näin joulun aikaan. Kaikki tautia aiheuttava paha, myös MRSA, tuhoutuu 75 asteessa.

Muoviin pakatut pikkukinkku, seitankinkku ja kinkkuviipaleet sekä pakkaamattomina luullinen kinkunpala ja kinkkuviipaleita.

Pikkukinkku oli ollut varmaan pakastimessa, ennen kuin löysin sen roskiksesta noin kuukausi sitten. Luullisen kinkkupalan säilöin pakastimeen vuoden alussa. Perinnejoulukinkun olin löytänyt jo ennen viime joulua, ja se oli ollut jääkaapissa siitä lähtien. Pakkaamattomat kinkkuviipaleet tongin päiväkodin biojäteastiasta vajaa viikko sitten. Määrä oli onneksi kohtuullisempi kuin vuosi sitten. Taustalla on ilman etikettiä joskus kesällä löytynyt seitankinkku, jota olen säilyttänyt siitä lähtien ikkunan välissä.

Sikojen onneksi kaksi kolmesta abrahamilaisesta kieltää kinkun. Toisaalta kautta historian retket pyhille maille ovat olleet verisiä.

Joskus vasta poikkeusolot saavat huomaamaan tavallisten olojen poikkeuksellisuuden. Tänä vuonna koronavirus koitui monille yksilöille siunaukseksi, kun somalialainen eläinteollisuus menetti satoja miljoonia euroja. Valtavat määrät vuohia, lampaita ja kameleita oli näet määrä kuljettaa Saudi-Arabiaan hadž-pyhiinvaellusta varten. Aiemmin koronavirus on säästänyt kameleita vuonna 2014, kun epidemia oli Mekassa varmaan ainakin kiihtymisvaiheessa. Siitä voi tietysti vähän zoonoottia tulla, kun teurastellaan 1,2 miljoonaa päätä menemään ulkoistettuna työntekijöille, joita ei kiinnosta pitää suojavarusteita.

Hävikki on valtava, kun jokaista kävijää varten pitää teurastaa vähintään yksi lammas eikä ihan kaikkea jaksa yksi ihminen syödä. Vielä ainakin 1980-luvulla lihaa poltettiin ja haudattiin, mutta nykyään aavikon keskelle luodaan pakkasasteita. Jäädytettyjä ruhoja laivataan sitten köyhille muslimeille ympäri maailmaa. Meillä Suomessahan elintarvikemyymälät ovat näyttäneet, miten ylenpalttinen tuhlailu voidaan oikeuttaa sillä, että hävikkiruokaa pyritään ohjaamaan vähävaraisille. Tosin Suomessa ruoka-avun ohittamisesta ei taida seurata sitä, että ruumiiksi (sinänsä oikein) epäiltyä haisevaa lihakasaa myydään alehintaan lähialueen ravintoloille.

Kuinka kestävää on suomalainen kesällä pakastettu liha? Pakaste säilyy tietysti parasta ennen -päivään ja sen ylikin, tuore kinkku viimeiseen käyttöpäivään asti. Pöydässä maltillinen, martallinen arvio on puolitoista tuntia, jääkaapissa viikon. Vanha kansa käyttää loppiaiseen saakka. Ylen otsikossa on kyseenalainen neuvo uuteenvuoteen ja oiva ohje uuteen vuoteen: ”Kinkun kaluaminen syytä lopetella”.

Aloitin löytämieni kinkkujen maistelun pikkukinkusta. Tämän kypsän kinkkurullan viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut vuosi ja kuukausi. Kinkun maku oli mahdollisesti vähän kärsinyt pinnalta, mutta ainakaan sisältä se ei jättänyt mitään toivomisen varaa.

Myös perinnejoulukinkun viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut vuosi ja kuukausi. Näissä ohuissa viipaleissa oli sellainen pieni pistävyys tai polttavuus, jota en oikein osaa kuvata kuin sanalla suolainen. Makuvirhe ei kuitenkaan ollut mitenkään häiritsevä, joten suojakaasuun pakattu kinkku oli säilynyt jääkaapissa huikeasti joulusta jouluun.

Sen sijaan pakastimessa vajaan vuoden verran säilyttämäni harmaasuolattu kinkku maistui kuvottavan eltaantuneelta, tosin vain pinnalta. Sisältä kinkku oli nielaisukelpoista, mutta ei sitä missään nimessä haluaisi pelkiltään syödä. Raadinkin mielestä kinkun pakastaminen seuraavaa joulua varten on mahdoton ajatus. Perinteisen hävikkikinkkukohteen hernekeiton seassa menee kuitenkin kai mikä tahansa.

Tunnuksettomalla kasviskinkulla oli ikää vähintään puoli vuotta, ja olin säilyttänyt sitä kaltoin. Siitä huolimatta se maistui vain vähän enemmän edellä kuvaamallani tavalla ”suolaiselta”. Tulos ei ole mitenkään kummallinen, sillä kasvisruoat säilyvät yleisesti liharuokia paremmin. Seitan on lisäksi hyvin tiivistä tavaraa.

Avattujen ja paistettujen kinkkujen säilyvyyttä jääkaappilämpötiloissa testasin vuoden alussa. Päiväkodin viipaloitu kinkku oli ihan syötävää vielä viikon päästä, minkä jälkeen siihen alkoi tulla epämiellyttävää hajua. Söin sitä kyllä ihan mielelläni vielä 16 päivänkin päästä. Löyhkää kinkkuun alkoi tulla muutama päivä sen jälkeen.

Paksusta joulukinkusta leikkasin syömäkelpoisen viipaleen 17. tammikuuta. Kun kinkusta 3. helmikuuta leikkasi mähjäisiä ja haisevia päätyjä pois, sisus oli ihan hyvänmakuista kuumennettuna. Viikon päästä maku oli ruokapäiväkirjani mukaan jo ”aika voimakas”. Siitä viikon päästä kinkku löyhkäsi, mutta kyllä sitä maisteli. Lopulta 3. maaliskuuta haju oli paha, mutta Onnenmyyrä oli innoissaan. Vielä söin kuitenkin sisältä kaivamani paksun, haiskahtavan viipaleen tulisen sinapin kera. Blogin eteen pitää nimittäin tehdä uhrauksia.

Joulukalenterin 21. lykky: silli ja kraavilohi

Joulukalenterin edellisessä lykyssä käsittelin epäterveellisen sokerisia elintarvikkeita, joten tällä kertaa on tasapainon haun nimissä otettava tarkastelun kohteeksi epäterveellisen suolainen jouluruoka.

Kalan suolaaminen on jäänne niiltä ajoilta, kun jään ne joutuivat hakemaan järvestä eikä jääkaapin jääpala-automaatista. Joulunvietossa ei tietysti muuta olekaan kuin jäänteitä menneisyydestä, paitsi ärsyttävät koristeet ja valot.

Kraavilohi, joka Kielitoimiston sanakirjan mukaan voidaan kirjoittaa myös graavilohi, on tuoresuolattua lohta. Suola kypsyttää kalanlihaa, joten se ei ole ihan raakaa vaan ennemminkin raakamaista kuten kalastuskin.

Graavattua lohta sekä silliä ja silakkaa pakkauksissaan.

Nyt ei ole mikään kohturuoka kyseessä, ja voi olla, että raavaat miehetkin joutuvat hautaamaan ainakin syömisaikeensa.

Kraavikala säilyy viikon tai ehkä kolmekin. Riippuu ihan jääkaapin lämpötilasta, suolan määrästä ja omista makumieltymyksistä. Säilyvyydeksi pakastimessa luvataan kahdesta kolmeen kuukautta.

Kaupan kraavilohipaketti säilyy viimeiseen käyttöpäivään asti. Jos erehtyy keskustelupalstoilla kysymään, voiko kalaa syödä viimeisen käyttöpäivän jälkeen, ensimmäinen vastaus näyttäisi olevan aina ytimekäs: ”Ei!” Mikäs siinä, itsellänikin kala on varmaan useimmin vatsaa löystyttänyt elintarvike, eikä mitenkään aina päiväysvanha tai dyykattu.

Britanniassa raakoja, kuumentamattomia kalatuotteita ei suositella yli 60-vuotiaille. Meille perusterveille listeria ei ole vaarallinen, mutta ehkä me voisimme tänä jouluna jättää kalat ostamatta, kun olemme vuoden aikana tottuneet luopumaan niin monesta muustakin meille vaarattomasta asiasta riskiryhmien suojelemiseksi.

Kuluttaja-lehti (8/2014) tutki pakattuja kraavi- ja kylmäsavulohia kahden tunnin huoneenlämmössä säilyttämisen jälkeen viimeisenä käyttöpäivänä. Vain yksi tuote oli huonolaatuinen, ja se olikin sitten lähes pilaantunut. Kolmessa tuotteessa oli vähän listeriaa.

Toinen suosittu suolattu kala jouluna on silli. Avattu sillipurkki neuvotaan käyttämään viikossa. Kahden viikon kohdalla se on kuulemma ”auttamatta vanha”. Tämä lausunto tuli ilmeisesti ”kalan asialla”, tarkemmin sanottuna päinvastoin kalanmyynnin asialla, olevan järjestön toiminnanjohtajalta.

Minulla kaksi viikkoa on ollut lähinnä säilyvyys huoneenlämmössä. Sikäli en olisi hirveän huolestunut, jos ”sillipurkki päätyy kuusen alle jo monta päivää ennen h-hetkeä”, paitsi tietysti moisen lahjan antajan mausta. Aiemmin olen kirjoittanut sillin säilyvyydestä ruotsalaiseen asiantuntemukseen vedoten, että pitkään säilytetty silli voi härskiintyä mutta sitä ei ole vaarallista syödä.

Kraavilohi on alun perin haudattua kalaa, mikä näkyy yhä skandinaviskankielisissä sanoissa. Itse olen haudannut kraavilohta jääkaappiin. On aika selvittää, oliko päiväyksen 31.12.2015 takia 9.1.2015 ilmoitettu graavisuolatun kirjolohifileen viimeisellä käyttöpäivällä 31.12.2014 takaisinveto ollenkaan tarpeen.

Kalaneuvoksen graavissa kirjolohifileessä oli päiväys mennyt noin kahdeksan kuukautta sitten. Eroa tuoreeseen oli aluksi vaikea löytää. Kala oli ehkä vähän pehmeämpää, ja lopulta se maistui hiukan polttavalta. Olin säilyttänyt pakkausta löytämisen jälkeen melko lämpimän jääkaappini alahyllyllä.

Tulos ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Olen aikaisemmin syönyt hyvillä mielin Kalaneuvoksen graavia lohifileesiivua niin ikään kahdeksan kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Ihan syötävää oli myös vuoden ja neljän kuukauden ikäinen Stockmannin viipaloitu graavisuolattu kirjolohifilee. Rainbow’n graavisuolattu kirjolohifilee ei sen sijaan kestänyt hyvänä puoltakaan vuotta (eikä toisella kertaa reilua vuotta).

Nyt testaamani Hätälän valmistama Isokari-tuotemerkin limetillä maustetty graavattu lohifileesiivu haisi kymmenen kuukautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen maustetulta ammoniakilta. Maku oli hajuakin kuvottavampi.

Hätälän tyrnin ja mustikan makuisessa graavatussa Deluxe-lohifileesiivussa oli pinnalla valkeita pilkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli lähes vuosi, ja kala maistui edelleen aika kivalta. Purutuntumaa ei tosin ollut enää sanottavasti jäljellä.

Graavilohisiivu ja pehmenneitä sillipaloja.

Tyrni-mustikkalohessa ja sipulisillissä näkyi valkoisia pilkkuja. Silli pysyi enää hädin tuskin koossa.

Keväällä kahdeksan kuukautta sitten siirsin kolme neljä vuotta päiväysvanhaa sillipurkkia jääkaapista roskikseen, kun niistä olivat kannet ruostuneet tai pullistuneet. Avasin tuolloin myös thaisillin. Se oli minusta kunnossa, mitä nyt kastikkeesta oli öljy erottunut. Nyt kun parasta ennen -päivästä oli vajaat kaksi vuotta, silli tuntui vähän pehmoiselta, mutta mitään pilaantumista ei voimakkaan kastikkeen seasta pystynyt aistimaan.

Muoviin pakatun matjessillin maku ei kolme vuotta ja kuukausi parasta ennen -päivän jälkeen ollut kehuttava, mitä se ei tosin taida olla tuoreenakaan. Ihan syötävää se kai oli.

Olen ongelmitta säilyttänyt avattuja kirkkaaseen liemeen säilöttyjä sillejä viikkoja huoneenlämmössä. Lähinnä kalan rakenne hajoaa joskus kuukausien päästä. Kun kokeilin kesästä lähtien huoneenlämpösäilytystä avaamattomalla sipulisillillä, purkki pullistui muutamassa kuukaudessa. Tällaista tuotetta ei kuulu syödä, mutta ei se olisi mieleen tullutkaan, kun purkin sisältö oli lähellä sillivelliä. Samalla lailla säilytetty yhtä päiväysvanha sinappisilakka oli nyt mennyt jauhoksi, ja kastikekin haisi eltaantuneelta.

On mahdotonta antaa yleispäteviä ohjeita kalojen päiväyksistä. Ihmisillä on niin erilaiset riskinsietokyvyt, bakteeriensietokyvyt, makuvirheensietokyvyt ja hävikinsietokyvyt. Kraavikalan viimeinen käyttöpäivä yrittää huonolla menestyksellä olla yhden koon suojavaate.

Joulukalenterin 9. lykky: rosolli

Rosolli kuuluu erottamattomasti joulupöytään. Vähän niin kuin Filippiineillä mies ja vaimo kuuluvat erottamattomasti yhteen, seurasi siitä minkälaista kärsimystä tahansa.

Rosollin ainoa hyvä puoli on se, että laatikoihin sotkettuna se tekee laatikoista vähän siedettävämmän makuisia. Ja rosollille, jota ei kerta kaikkiaan voi syödä pelkiltään, laatikot ovat elintärkeä lisäke.

Punajuuriviipaleita ja kokonaisia punajuuria lasipurkeissa ja muovipakkauksessa sekä raakoja, kuivuneita punajuuria.

Tongittuja punajuuria pakattuna kahdella, yhdellä ja nollalla säilöntäaineella sekä luonnontilassa. Kuukausien säilytys avattuna huoneenlämmössä oli vienyt viipaleilta värin, mutta maku ei ollut paljon kärsinyt. Kokonaiset punajuuret olivat säilyneet avaamattomassa purkissa ihan syötävinä kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta parasta ennen -päivästä. Puolitoista vuotta parasta ennen -päivän jälkeen avatussa muovipaketissa oli makeahkoja, ehkä vähän ummehtuneen makuisia punajuuria. Mikään näistä punajuurinäytteistä ei maistunut mitenkään pahalta. Tai nuo raa’at olivat kyllä jo aika kulahtaneita.

Edellisessä lykyssä kirjoitin, että suunnilleen kaikkien mielestä joululaatikot säilyvät viikon jääkaapissa. Kuinka ollakaan, myös rosollin sanotaan monessa paikassa kestävän viikon verran. Miten paljon vähemmän jouluna syntyisikään ruokahävikkiä, jos meillä olisi käytössä vallankumouksellinen kymmenpäiväinen viikko?

Rosollin säilyvyyttä heikentää se, että kaikki ainekset on pilkottu pieniksi paloiksi. Mitä enemmän ilmalle altista pinta-alaa, sitä helpommin ruoka menee pahaksi. Laatikot ovat rosollia tiiviimpää tavaraa, mutta toisaalta niistä puuttuu luonnon oma palo-osastointi eli solurakenne, joka hidastaa pilaantumisen etenemistä punajuuressa. Lisäksi jos rosollin tekee säilykepunajuurista tai ostaa kaupasta, siihen tulee säilöntäaineita natriumbentsoaatti (E211) tai kaliumsorbaatti (E202).

Entisen Eviran ylitarkastaja antaa kuitenkin rosollille karkeasti kaksi päivää vähemmän armonaikaa kuin laatikoille. Toki silläkin luulisi olevan iso merkitys, mitä rosolliin laitetaan. Jos rosollissa on sekaisin koko jääkaapin sisältö kananmunasta kermavaahtoon ja sillistä palvikinkkuun, säilyvyys ei varmasti ole yhtä hyvä kuin siinä tapauksessa, että ainekset pidetään erillään siististi ja vegaaniystävällisesti.

Virallisesti Ruokaevirasto lausuu rosollista vain sen, että lämpimässä pidettyä rosollia ei pidä sekoittaa uuteen. Parituhatvuotinen viisaus siis pätee edelleen. Jo Jeesus tiesi, ettei kukaan laske beaujolais nouveauta vanhaan hanaviinipakkaukseen, koska silloin some räjähtäisi.

Vanhaa rosollia ei tarvitse katsoa kuin spitaalista. Vita-laboratoriot teki säilyvyyskokeen pitämällä jouluruokia pöydässä kolme tuntia kahtena peräkkäisenä päivänä. Ruoan mikrobiologista laatua kuvaava aerobisten mikrobien kokonaispesäkeluku oli rosollissa pieni, eikä se käytännössä muuttunut säilytyksen aikana. Mitään ruokamyrkytykseen viittaavaa ei löytynyt.

Avattu Atrian rosollirasia joulupallon vieressä.

Dyykatessa olen melko harvoin joutunut tekemisiin rosollin kanssa. Joulun 2013 rosolli oli syömäkelpoista vielä 14 päivää viimeisen käyttöajankohdan jälkeen.

Voi tietysti kysyä, onko rosollin säilytysaikaa syytä loputtomiin venyttää. Hiilidioksidipäästöinä tai makuelämyksinä laskettuna menetys ei ole suuri, jos roskiin menee sallattia. Kuhan ei ole sillisalaattia.

Joulukalenterin 8. lykky: laatikot

Kuten kaikki kulinaristit tietävät, joulun laatikkoruokia jää aina yli. Joulun jälkeiset hävikkiruokavinkit lienevät samanlaista viihdettä kuin laihdutusohjeet. Kuulostaa järkevältä, mutta kuka tuohon pystyy?

Kotiliesi neuvoo ”jemmaamaan” lanttulaatikon tähteet lanttuleipään. Mainio idea! Täytyypä ostaa maltaita, siirappia ja pomeranssinkuorta. Niitä tosin jää yli, mutta ehkä niitä varten on olemassa oma hävikkiruokaohje. Ja tietysti sitä leipääkin, jota varten lanttulaatikkoa oli liian vähän tai liian paljon, jää syömättä. Ehkä siitä voi tehdä uutta lanttulaatikkoa?

Jos leipää varten vielä kuumennetaan erikseen sähköuuni, ehkä olisi ollut parasta vain suosiolla lusikoida se laatikko ruoansulatuskanavaan. Kun kyse kuitenkin on lanttulaatikosta, mieleen nousee varmasti se, kuinka kauan tuon ikävän toimituksen toteuttamista saa vitkutella.

Peruna-, porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikkojen rasiat pahvilaatikossa.

Kannatti nämäkin rasiat säilöä tammikuussa, niin voi nyt nauttia lykkynumerollisesta kuvasta.

Eri lähteet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, joululaatikot säilyvät jääkaapissa viikon verran. Me vähemmän varovaiset ihmiset ymmärrämme tällöin tietysti, että todellisen säilyvyyden on oltava monta päivää pidempi.

Kaupan laatikoiden voi olettaa säilyvän kotitekoisia paremmin. Saarioinen kertoo syyt, jotka erottavat teollisuuden äidit kotiäideistä: nopea jäähdytys, valmistuksen aikainen hygienia ja vakioidut säilytysolosuhteet.

Yksi tenkkapoo-ongelmatiikan lähde on joululaatikoiden pakastaminen. Laatikot sinänsä säilyvät pakastimessa kuukausia. Ongelmana ovatkin kaupan laatikot. Koska laatikoilla on suuri kysyntäpiikki, valmistajien on usein pakko pakastaa niitä valmiiksi. Sulanutta tuotetta ei nyrkkisäännön mukaan saisi jäädyttää uudelleen. Onneksi keskustelupalstalta löytyy ilmeisen hygieniapasseli proseduuri: ”Voi pakastaa mutta ensin täytyy kyllä kypsentää jos ovat jo kertaalleen olleet pakastettuja.”

Voi hyvä Sylvian joululaulu! Hiven järkeä olisi paikallaan. Tuota neuvoa on nimittäin vähän vaikea sovittaa yhteen Marttojen ohjeistuksen kanssa: ”– – kannattaa lämmittää vain pienempi määrä, vain se mikä syödään. Jos tuntuu, että ruokaa on hiukan liian runsaasti, se kannattaa pakastaa mieluummin, kuin säilyttää sitä useita päiviä jääkaapissa.”

Pakastaminen pysäyttää bakteerien toiminnan, kun taas kuumentaminen saa sen vauhtiin. Tai toisin päin: jääkaapissa bakteerit lisääntyvät hitaasti, pakastimessa eivät ollenkaan. Pakastakaa rauhassa, ja tässä teille joku asiantuntija sanomassa saman.

Pakastaminen kyllä rikkoo ruoan solurakenteen, ja esimerkiksi pakastettu liha pilaantuu sulatettuna tuoretta nopeammin. Laatikoissa ei vain taida olla kummoista solukkoa, ja eiköhän se olisi jo riittävän rikki jo ensimmäisen pakastuksen jäljiltä.

Palataan jääkaappisäilytykseen. Olen aiemmin hämmästellyt valmisruokien erinomaista säilyvyyttä. Tosin kuukausien mittaisiin säilyvyyksiin päästään vain suojakaasun avulla.

Laatikkoruoat pakataan tiiviisti, mutta niissä on kuitenkin ilmayhteys, joka jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia. Ylen teettämässä testissä maksalaatikon syöminen oli täysin turvallista kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Samaa voi odottaa muilta laatikoilta.

Olen dyykannut vuokaan pakattuja valmisruokia sen verran paljon, että luulen tuntevani niiden käyttäytymisen. Avaamaton pakkaus pilaantuu yleensä homehtumalla tai limaantumalla. Kannen avaaminen ja ruoan ottaminen nopeuttavat pilaantumista selvästi.

Vaikka vanhat valmisruoat ovat tuttuja, joululaatikoista minulla ei ole kovin paljon kokemusta. Joulu on vain kerran vuodessa, ja silloinkin ihmiset tekevät tähteeksi jääneistä lanttulaatikoistaan maittavia leipiä. Voin kuitenkin jakaa tapaustutkimuksena otteen ruokapäiväkirjastani tältä vuodelta.

Saarioisten peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkovuoat pahvilaatikossa.

Kylmän vuodenajan vastine triojäätelölle.

2.1. Löydän trion avattuja laatikoita, joiden viimeinen käyttöpäivä on ollut 30.12. Ei ollut ohikulkumatkalla edes tarkoitus mennä roskikselle, mutta tuuli oli paiskannut portin kutsuvasti auki. Siirrän vuoat kylmästä roskiksesta omaan kylmäsäilytykseeni ikkunan väliin.

3.1. Valokuvauksissa laatikot näyttävät täysin syömäkelpoisilta.

9.1. Lanttulaatikkoon on ilmestynyt pieni valkoinen homepilkku. Maku on vielä ihan ok. Muut laatikot ovat ok.

13.1. Löydän lämpimästä roskiksesta pienen perunalaatikon (VKP 2.1.). Hometta, limaa ja sivumakua, mutta tulee syödyksi (vain tuota jälkimmäistä).

14.1. Isossa perunalaatikossa on leikkauspinnalla hentoa valkoista homekarvaa. Maku on aika ”suolainen”. Porkkanalaatikossa on valkoisia homepilkkuja. Maku on jo aika kaukana tuoreesta. Ihan homeen makuakin on seassa. Ilmeisesti tällainen riisihöttö pilaantuu nopeammin kuin muiden laatikoiden tiiviit soseet. Lanttulaatikon homekukka on hieman levinnyt mutta edelleen pieni. Maku on suht ok, jos se nyt missään vaiheessa on ollut ok.

Saarioisten bataattivuoka kenkälaatikossa.

Bataattivuoka kiilteli pahaenteisesti.

14.1. Löydän avaamattoman bataattivuoan, jonka päiväys on mennyt 30.12. Vähän omituisen makuinen. Vaikuttaisi makuvirheeltä, vaikken oikein tiedäkään, miltä bataattilaatikon pitäisi maistua.

15.1. Oli se makuvirhe. Ainakin maun voimistumisesta päätellen. Ei tullut bataattilaatikosta hittiä omalla kohdallanikaan.

17.1. Perunalaatikossa on kunnon homeviikset leikkauspinnalla ja pilkkuja pinnalla. Pinnan alta löytyvä muusi ei ole enää kauhean houkuttelevan makuista, mutta kyllä sen syömään pystyy. Lanttulaatikon homepilkku on laajentunut ikävän näköiseksi, ja viereen on tullut pari pilkkua lisää. Maku on mennyt aika lailla vinoon ja muistuttaa jotenkin päärynää.

8.12. Näiden kokemusten pohjalta voisin luvata laatikoille viikon säilyvyyttä viimeisestä käyttöpäivästä. Samoin vaikuttaisi pätevän aiemmin mainittu viikko avaamisesta (joskaan ei välttämättä enää viikko viimeisen käyttöpäivän jälkeen). Mikäli löytämäni trio oli avattu jo jouluaattona, laatikoiden säilyvyys on suorastaan uskomattoman hyvä.

Tietysti nuo löydöt olisi kannattanut syödä parin päivän kuluessa, vaikka näkyvästi pilaantuneet kohdat heitinkin pois. Kuitenkin niin kauan kuin todellinen tutkimustieto pysyy liikesalaisuutena, koen velvollisuudekseni tuoda edes vähän valoa pimeyteen.

Ei se ikä vaan se miten sitä käyttää

Koomikko Janne Hyttinen on kertonut juttua, jossa opiskelijapariskunta huomaa kaupassa alennustarran viimeisen myyntipäivän kondomeissa. He ostavat kaksi pakkausta: toinen käytetään illalla ja toinen pannaan pakastimeen.

Juttu on hauska, koska vertailukohta on täysin väärä. Kortsupaketti ei ole pakkaseen lykättävä vakuumipakkaus vaan huoneenlämmössä pidettävä säilykepurkki. Niin kondomeissa kuin säilykkeissäkin turvallisuuden kannalta ei ole oleellista tuotteen ikä vaan se, miten tuote on valmistettu, miten sitä on säilytetty ja miten sitä käytetään. Molemmat säilyvät niin pitkään, että päiväys on lähinnä viitteellinen.

Punaisella sydänkuvioisella huovalla kondomipakkauksia ja muki, jossa on korvan asemesta penis.

Maksutonta, muumimukitonta ehkäisyä. Kondomit, huopa ja mulkki Taloyhtiön jätepisteestä.

Tämän vuosisadan ensivuosikymmenellä ei ollut yksi eikä kaksi, jotka luulivat esimerkiksi päiväyksen 2012-05 tarkoittavan joulukuun 20. päivää vuonna 2005. Nyt on varmaan jo opittu, että kondomipakkauksissa ilmoitetaan se kuukausi, jonka jälkeen kondomin ajatellaan muuttuvan radioaktiiviseksi. Tiia ja Petja Aarnipuu kirjoittavat Kondomikirjassa (2012): ”Vanhentuneita kondomejakaan ei tule mieleen säilyttää. Mitäpä niillä tekisi?” Väestöliiton nuorisolääkäri uskaltaa sentään sanoa, että päivien tai viikkojen ylityksellä tuskin on merkitystä.

Päiväyskiihkoilu on omituista, koska koskaan tuskin on kondomipakkauksessa ollut mainintaa viimeisestä käyttöpäivästä. Lähimmäksi on tainnut päästä Väestöliiton suosittelema Protex, jossa on ruotsiksi lääkkeenomainen användas före eli käytettävä viimeistään -suositus mutta suomeksi eri asiaa tarkoittava parasta ennen. Yleensä kondomipakkauksissa on vain tiimalasi ja mahdollisesti exp., joka tulee sanasta expiry date eli erääntymispäivä.

Täsmällisin asia, josta tavallisen lateksikondomin päiväys viestii, on se että valmistuksesta on tuolloin tullut kuluneeksi viisi vuotta. Joitakuita päiväyksiä syynääviä naisia kiinnostaakin kondomin pettämistä enemmän se, pettääkö mies.

Valmistaja ei voi kasvattaa kondomin hyllyikää, jos se haluaa noudattaa WHO:n määrittelyjä
ja ISO 4074 -kondomistandardia. Viisi vuotta on sillä tavalla tarkkaan harkittu vanhenemisaika, että se olisi vuoden pidempi, jos ihmisellä olisi kädessä kuusi sormea. Luvun viisi miellyttävyys on se syy, jota lukuisat Yahoo-vastaajat eivät osaa kertoa, vaikka mielestään tietävät, että kondomeissa on ”syystäkin” erääntymispäivät.

Jokainen kondomi testataan elektronisesti, minkä lisäksi kondomeista otetaan satunnaisia eriä tutkittavaksi. Tarkastusmenetelmiä on kaksi – katso elävät kuvat! Vesitestissä kondomi täytetään vedellä ja siitä etsitään vuotokohtia. Ilmatäyttötestissä kondomiin ohjataan ilmaa, kunnes se puhkeaa. Tilavuus ja paine puhkeamishetkellä merkitään muistiin.

Lateksikondomi valmistetaan luonnonkumista. Liiallinen ilmankosteus ei tee sille hyvää, mutta pääasiassa kumia vanhentaa korkea lämpötila ($). Hyllyiän määrittämistä varten kondomeja pitää säilyttää 30 asteessa. Jos tarvitaan nopeasti alustavia tuloksia, viittä vuotta 30 °C:ssa voidaan jäljitellä puolella vuodella 50 °C:ssa. Samalla logiikalla, Arrheniuksen yhtälön ja sen taustalla olevien kemiallisten periaatteiden mukaisesti, kondomit säilyvät paljon pidempään kuin viisi vuotta – jos kotiaan ei lämmitä tropiikiksi.

Asia on todettu kokeellisestikin Polymer Testing -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa ($). Kondomit olivat erääntyneet noin neljä vuotta aikaisemmin. Vesitesteissä oli kolmelta eri merkiltä 200 testikappaletta kultakin. Yhtään vuotoa ei havaittu.

Ilmatäyttötestissä kutakin merkkiä oli 125. Eräät 9 vuotta ja 2 kuukautta vanhat kondomit saavuttivat keskimäärin 30 litran tilavuuden, kun uudet kumit täyttyivät kaksi litraa pinkeämmiksi. Standardi edellyttää 18:aa litraa. Testatuista 500 vanhasta kondomista yksi jäi alle tämän rajan. Se voi kuulostaa huolestuttavalta, jos ei tiedä, että standardit sallivat tutkitun kokoisissa erissä viisi viallista kondomia, ennen kuin erä pitää hylätä. Toisaalta samoissa testeissä jäi yksi uusi kondomi kiinni liian pienestä puhkeamispaineesta.

Lävistettyjä kondomipakkauksia rypistetyn huovan päällä.

Nämä roskiksesta löytyneet kortsut jäivät kiinni pistotarkastuksessa.

Laboratoriomittauksia päiväysvanhoista kondomeista on saatavilla vähänlaisesti. Siitä, miten päiväysvanhat kondomit kestävät tositoimissa, ei ole ilmeisesti julkaistu tähän päivään mennessä ainoatakaan kunnon tutkimusta. Tähän päivään mennessä.

Testasin noin 50 dyykatun ja vanhentuneen kondomin kestävyyttä heteronormaalissa yhdynnässä. Kokeiltuja merkkejä olivat muun muassa Durex, Näkken, Profil, Sultan Conture, Sultan Ultra Thin ja Tunne demari sisälläsi. Pisimmillään päiväyksen umpeutumisesta oli 7 vuotta ja 5 kuukautta. Ylityksen keskiarvo oli 2 vuotta ja 1 kuukausi ja mediaani 1 vuosi ja 3 kuukautta. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, mitä tarkoittaa mediaani.)

Yksikään kondomeista ei puhjennut. Niiden, joilla on tapana puhkoa kumeja, liukuhihnalta suoraan tulevat kondomit eivät välttämättä ole sen parempia kuin vuosia kypsytetyt. Lucyn-sisuskalun vuoraava varmuusväline näet hajoaa helposti, jos ei ole Liu kastunut. Meillä kun kitka on parisuhteen muilla alueilla, kondomi on mennyt rikki vain kerran ja silloinkin epämääräisen kärsineestä pakkauksesta otettua ranskalaista kirjekuorta avatessa.

Yksi vahinko tutkimuksissa sattui. Poisluiskahduksen syynä ei ollut siitintäni ympäröinyt kymmenvuotias, vaan se, että jatkoin härkäpäisesti kyntämistä, vaikka sarvi oli jo löystynyt. Kun maaperäkään ei enää ollut kostea, miesten kondomi muuttui naisten kondomiksi, joiden ehkäisyteho on hieman huonompi.

Olisi pitänyt uskoa Iltalehden tuttavallista ohjeistusta: ”Kondomi tulee myös poistaa silloin, kun sun siitin on vielä jäykkä.” Jälkikäteen ehkäisyä ajatellessa kymmenen vuoden ikää arveluttavampaa kondomissa oli sen merkki: Family. Onneksi Voice tarjosi apua: ”Jos pelkäätte raskautta, kannattaa miettiä myös jälkiehkäisyä. Se on New Yorkissa asuva gynekologi.”

Kondomi on alle 30-vuotiaille suomalaisille paras ehkäisymenetelmä, koska se ei kylvä hormoneja vesistöihin. Jotkut miehet tosin sanovat kumin heikentävän tuntoherkkyyttä radikaalisti. Väite saattaa kuitenkin olla vain sumuverho sille pelolle, että pissan kalteva torni ehtii romahtaa, ennen kuin se on saanut suojapressun ympärilleen. Se taas voi johtua siitä, että tilanne on liian jännittävä tai liian vähän jännittävä.

Kondomin ehkäisyteho on oikein käytettynä 98 prosenttia. Se on kappaletta kohti laskettuna 99,98 prosenttia, jos oletetaan sutinaa olevan luvassa puolen viikon välein. Kondomit eivät kuitenkaan petä satunnaisesti, vaan ongelmat kasaantuvat niille, joilla ei ole paljon kokemusta kondomeista, ja niille, joilla on paljon kokemusta kondomien pettämisestä.

Kondomin luotettavuutta heikentää tutkitusti myös se, että suhteen osapuolet eivät asu yhdessä. Tinderisteille on varmaan ihan susiparia puhua irtosuhteista, mutta niissä voisi olla viisasta käyttää tuoretta kondomia. Siis silloin kun ei tiedä, onko viruksia liikkeellä tai onko liukasta vai hiekoitettua.

Joka tapauksessa varmuuden vuoksi eli nousuvesi kannattaa päästää kondomiin käytön jälkeen mahdollisten reikien havainnoimiseksi. (Siemennesteen voi halutessaan hävikin vähentämiseksi Kiasma-tyyliin surauttaa tehosekoittimessa nahistuneiden munakoisojen kera, niin tuloksena on juoma täynnä elämänvoimaa.)

Mutta riittääkö silminnähtävä vuodottomuus? Voiko kondomiin tulla mikroskooppisen pieni reikä? Riittää ja kyllä voi. Vesitestillä voidaan havaita pienimmillään 3 mikrometrin kokoiset reiät. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monen hiuksen paksuutta mikrometri vastaa.)

Siittiön leveys on juuri 3 mikrometriä, mutta HI-viruksen halkaisija on kuumottavasti 0,12 mikrometriä – jos myyjä ei liioittele. Onneksi asiaa on tutkittu paljon. Kondomeja on täytetty testivirusta sisältävällä liuoksella (ja kumisukan ympärille on laitettu kangassukka, jotta veden aiheuttama paine ei venytä kondomia ”antropomorfisten dimensioiden” yli).

Eräässä tutkimuksessa 2,6 prosenttia lateksikondomeista päästi virusta läpi. Siemennesteeksi muutettuna vuoto oli näissä tapauksissa keskimäärin 1 × 10−5 millilitraa. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monta näitä tilavuuksia mahtuisi olympia-altaaseen.) Tulos ei ollut tutkijoiden mielestä tippaakaan huolestuttava Atlannan olympiavuonna 1996, ja sen jälkeen kondomien laaduntarkkailu on jatkuvasti parantunut.

Tarkoitus oli, että jos kuulut yhteen kondomin käyttäjien riskiryhmään, vähän koulutettuihin, olisit jo tuskastunut tekstimassaan ja lopettanut lukemisen ennen tätä yhteenvetoa: omien kokeilujeni ja tieteellisten tutkimusten perusteella vanhoja, hyvin säilytettyjä kondomeja voi tavallinen kolmannen sukan kuluttaja kaikin mokomin käyttää. Ovathan ne halvempiakin tai halvimpia.

Parasta ennen -päivän jälkeen ei ole odotettavissa mitään äkillistä piikkiä, sillä kondomien kestävyys noudattaa normaalijakaumaa (kuten peniksen kokokin). Kumi heikkenee kuitenkin koko ajan. Mikäli tavoitteena on saada turvaseksi sataprosenttisen turvalliseksi, kortsuja ei kannata hautoa lompakossa, taskussa tai vuosikausia.

Leikkele päiväykset turhan aikaisina pois!

Kuinka kauan leikkeleet säilyvät jääkaapissa? Avattuna ainakin viikon, avaamattomana vuodenkin pidempään. Onko vanhojen leikkeleiden syöminen vaarallista? On, yhtä vaarallista kuin tuoreidenkin.

Kolme leikkelepakkausta ristin muotoon aseteltuna lehdestä leikattujen kuolinilmoitusten päällä.

Leikkele saa odottaa.

Yksi tavallisia roskislöytöjäni on vajaa leikkelerasia, jonka sisältö on täysin syötävää. Moni näyttää aliarvioivan saunapalvinsa säilyvyyttä, eikä asiaa helpota se, että leikkelevalmistaja lisää löylyä antamalla lihoille armonaikaa vain pari päivää.

Vielä vuonna 2009 Eviran ja lihatalojen edustajat lupasivat Helsingin Sanomien artikkelissa leikkeleiden säilyvyydeksi 3–5 päivää 2–5 asteessa. Sittemmin on ilmeisesti havahduttu ruoan tuhlaamiseen, sillä Evira puhuu nykyään 5–7 vuorokaudesta ja Snellman yhdestä viikosta.

Oman kokemukseni perusteella leikkeleet säilyvät ensiluokkaisina noin viikon ja syömäkelpoisina pari viikkoa. Broilerin ja kalkkunan fileeleikkeleet säilyvät huonoiten, kinkkuleikkeleet vähän paremmin ja naudanpaisti parhaiten. ”Hevosen” liha eli meetvursti säilyy HS:n jutun mukaan jopa kolme kuukautta. Se tuntuu aika optimistiselta arviolta, sillä viikkojen vieriessä meetvurstisiivut alkavat harmaantua ja härskiintyä.

Mistä sitten tietää, että leikkele on mennyt pahaksi? Sen kyllä haistaa ja maistaa, eikä sellaista voi enää pesemälläkään ennallistaa. Lopullisesti tuote on pilalla, kun se alkaa palata siivuttamattomaan olomuotoon ja viipaleet liimautuvat toisiinsa.

Limainen ja homeinen leikkelepino, jossa sormen tekemä uurre.

Moni on oppinut kotitaloustunneilla, että kinkku on yli ylikypsää, kun siihen voi piirtää oman kullan kirjaimet.

Avaamaton leikkelepakkaus on avattuun verrattuna kaksosparadoksin avaruusmatkailija. Lihaa nimittäin pakataan niin puhtaissa olosuhteissa, että niitä voi elintarvikehygienian professorin mukaan melkein verrata leikkaussaliin.

Olen tehnyt dyykkaamillani leikkelepaketeilla joitakin pitkiä säilyvyyskokeita. Lidlin suomalaisessa porsaanfileessä oli pieni happamansuolainen makuvirhe 4 kuukauden kohdalla viimeisestä käyttöpäivästä. Toinen samanlainen paketti oli täysin kelvollinen. Se tuskin yllättää ketään, että italialaiset salami ja ilmakuivattu kinkku maistuivat ihan hyviltä, vaikka päiväyksestä oli lähes puoli vuotta.

Snellmanin kevyesti savustetun kinkun ohuen ohuet reunapalat olivat vähän kuivahtaneet 8 kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, mutta maussa ei ollut valittamista. Lidlin ulkomainen savustettu kalkkunaleike oli samalla tavalla kuivunut mutta maistuva 6 kuukauden kohdalla. Ehkä aavistuksen kuiva oli myös Snellmanin pepperoni, joka oli 12 kuukauden säilyvyydellään kestomakkara-nimikkeensä veroinen. Pakastimessa suojakaasuun pakatut leikkeleet kuivuisivat ilmeisesti vielä nopeammin.

Testin ikälopuksi 14,5 kuukautta viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen jääkaapista noussut Snellmanin kinkku maistui hyvältä. Ehkä siitä olisi keksinyt jotain pahaa sanottavaa, jos olisi ollut rinnalla tuore verrokki.

Kaikki testaamani hyvinä säilyneet leikkeleet säilyivät hyvinä vielä yli viikon avaamisesta. Avaamisen jälkeen viimeinen käyttöpäivä ei enää päde, mutta eipä sillä vaikuta olevan merkitystä muutenkaan. Jos siis huomaat heittäväsi leikkeleitä biojätteisiin viimeisten käyttöajankohtien perusteella, kannattaa pakkauksista ennemmin poistaa nämä turhat päiväykset.

Viipaloimaton, huolellisesti pakattu lihavalmiste kestää vielä monin verroin paremmin kuin siivutettu. Tanskalainen salamitanko säilyi jääkaapissa virheettömänä kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta päiväyksestä. Virolaiselle kinkunpalalle vuosi ei tuntunut missään. Italialainen, huoneenlämmössä pidetty raaka lihahyytelö-makkara Cotechino Modena oli syömäkelpoista keittämisen ja pari kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen.

Vanhentuneiden leikkeleiden syöminen ei ole vaarallista. Leikkeleisiin lisätty natriumnitriitti eli E250 estää muun muassa Clostridium botulinum -bakteerin kasvua. Kylmänä tarjoiltavissa tuotteissa voi olla listeriaa, mutta leikkeleistä sitä ei todennäköisesti löydy, koska ne ovat kypsennettyä lihaa. Helsingin Sanomien jutun mukaan pilaantuneissa leikkeleissä on lähinnä maitohappobakteereja, jotka saavat tuotteen näyttämään ja maistumaan huonolta. Limaiseksi menneitä lihoja syömällä voi varmaan kuitenkin sekoittaa vatsansa, jos se on totutettu kovin steriiliin ruokaan.

Leikkeleet eivät siis muutu vanhetessaan vaarallisiksi; ne ovat jo alun perin yksi ”11 ruoasta, joita lääkärit eivät syö[†]”. Leikkeleet sisältävät paljon suolaa, ja niiden liha on siipikarjaliston tuotteita lukuun ottamatta punaista. Lisäaineista leikkeleissä on ehkä kahta pahinta, nitriittejä ja fosfaatteja. Niiden rinnalla natriumglutamaatti on, no, luonnon valkuaisaineissa yleisesti esiintyvän aminohapon suola. Lisäksi meetvurstin ja lauantaimakkaran tyylisissä leikkeleissä on tukeva(n) annos tyydyttynyttä rasvaa.

Leikkeleet riistävät paitsi ihmishenkiä myös eläimiä. Samalla ne pilaavat ympäristöä lukemattomin tavoin. Kaupassa leikkeleet vievät irvokkaan määrän kylmäsäilytystilaa. Kun S-ryhmä leikkeli valikoimaansa 20 prosentilla, hävikki pieneni vuodessa 20 000 kiloa. Keskon mielestä on keskeistä, että hyllyssä on palvikinkkua pariltakymmeneltä valmistajalta.

Jos nyt lähdettäisiin tyhjältä pöydältä kehittämään mahdollisimman monipuolisesti haitallinen elintarvike, tuskin nerokkainkaan suunnittelija tulisi keksineeksi niin typerryttävän moniongelmaista tuotetta kuin paksuun muoviin pakattu leikkelepino. Turhake, jonka ainoa hyvä puoli on pitkä säilyvyys – kunhan pakettia ei erehdy avaamaan.

Mutta mitäs me pistetään leivän päälle sen jälkeen kun ei ole leikkeleitä? Tällaisen kysymyksen esittävä on tapojensa orja tai ei ymmärrä leivän päälle. Se ongelma, että leipä ei maistu, korjaantuu ostamalla tai leipomalla tuoretta leipää. Jos ongelman yrittää peittää laittamalla viipaleen leikkelettä päälle, yhtä hyvin voisi ehdottaa viipalointia Hydran päälle.

 


linkki kuollut (sittemmin yksi 30 ruoasta)

Tiedän mitä teit viime kesänä syömättä jääneille grilliruoille

Induktiolieden tai mikroaaltouunin käyttökokemukset eivät ole vielä tallentuneet geeneihimme. Sen sijaan alkukantainen tulenkäyttö on ilmeisesti osa perimäämme, ja ehkä siksi grillaaminen on meistä niin kiehtovaa. Ylimääräistä hivelyä vaistoillemme tulee, jos grillisapuska on tavaranmetsästäjä-ruoankeräilijän kaupunkiluonnosta löytämää.

Muinainen metsästäjä-keräilijä hämmästelisi jättikokoista maissintähkää ja varmaan myös suoleen solmittua lihaa. Hän ei ymmärtäisi ruoka-aineita ympäröiviä sileitä mutta sitkeitä kääreitä. Hänelle ei juolahtaisi mieleen lisätä makkaraan värin säilyttävää ja näkymättömän säikyttävää erikoissuolaa. Puhdasta taikuutta olisi se, että ruoat voisi laittaa kesäkuumallakin kylmän lähdeveden lämpöiseen onkaloon ja ottaa sieltä syötäväksi seuraavana kesänä. Meille evoluution kärjessä kulkeville tämä kaikki on arkipäiväistä.

Kolme maissipakettia metalliritilän päällä.

Pakkausteksti 1: ”Parasta ennen: katso pakkauksen yläosa” – löytyy laajojen etsintöjen jälkeen alaosasta puolikkaana (30.1.2015, kai). Pakkausteksti 2: ”Parasta ennen / Bäst före: (KATSO PAKKAUSMERKINTÄ) (SE PÅ BURKEN)” – tämäpä auttoikin KOVASTI (3.12.2014, jälleen alalaidassa). Pakkausteksti 3: ”Pullistunut tai ei-ilmatiivis pakkaus on käyttökelvoton.” – Sisällön käyttökelpoisuus kiinnostaisi kyllä enemmän (parasta ennen esimerkillisen selvästi, 1.6.2015).

Laiskuuteen taipuvaisen ihmismielen saa kaupassa tarkkaavaiseksi teksteillä ”esi-”, ”käyttövalmis” ja ”lisää vain [maku]”. Siksi grillimakkaran seuraksi ostetaan esikeitettyjä maissintähkiä. Koska prosessoitu maissi ei tähkässä maistu yhtä hyvältä kuin mehussa, maissipaketit ovat loppusyksystä roskisdyykkarin satokausikalenterissa. Grillaaminen on kuitenkin siltä vuodelta jo ohi, joten maisseille löytyy käyttöä vasta seuraavana kesänä. Voiko näin vanhentuneita maissintähkiä vielä syödä?

Kuusi maissintähkää metalliritilän päällä.

Maissit pakkaustekstien takaa.

Avasin heinäkuussa kolme maissipakettia, joiden parasta ennen -päivästä oli kulunut vuosi tai puolitoista. Maissit olivat olleet osin lämpimässä ja osin kylmässä. Muoviin umpioitu maissi säilyy hyvin huoneenlämmössä, enkä ole havainnut jääkaappilämpötiloilla mitään vaikutusta säilyvyyteen.

Tässä testissä parhaiten pärjäsivät Grillimaisteri-maissit. Ensimmäinen ”ilman geenitekniikkaa tuotettu” GM-maissi näytti ja maistui ihan tavalliselta vesikeitetyltä maissilta. Seuraava GM-maissi oli hieman kärsineemmän näköinen, kuten siinä vaiheessa jo testaajakin. Maku oli ulkonäön vajavaisuudesta huolimatta tyypillinen pakatuille maisseille, eli parempiakin kohteita löytyy masseille.

Kolmannen paketin Rainbow-maississa oli nähtävissä sateenkaaren sävyjä, joten RB-tähkät lensivät kaaressa kompostiin. Maissinkin homeita on ilmeisesti syytä varoa, sillä Kuluttaja-lehden (5/2016) testatessa 16 koiranruokaa löytyi fumonisiininen maissi viidestä. Massiivisesta määrästä ei näissä tapauksissa kuitenkaan ollut kyse. (Koiranmuonavertailussa jaetulle neljännelle sijalle tuli muuten kasvipohjainen Yarrah. Koiraperheissäkin täytyy siis totutella haukkumaan vastuuttomiksi ihan muita ruokavalioita kuin vegaanisia.)

Maissi ei ole koiralle huippuhyödyllistä, ja kokonaiset maissintähkät ovat suorastaan vaarallisia. Ihmisellekin vääräoppinen tapa syödä maissia voi vastata parturissa tai grillillä käymistä. Jos maissit eivät kuitenkaan apuvälineinkään tule syödyksi suoraan tähkistä, niistä kannattaa laittaa ruokaa. Kokeilemastani maissisalsasta tuli ihan maistuvaa, vaikka dyykattuna oli tarjolla vain keltasipuleita ja korianteria piti jopa käydä ostamassa kaupasta (puskat olivat sentään kuivahtaneita eli pian hävikkiin menossa).

Kivikylän Huiluntuhti-makkarapaketti metalliritilän päällä.

Parhautta! Itse kyllä käyttäisin rajallista tilaa informatorisemmin ja lisäisin tekstin: ”Sisältää säilöntäainetta E250 – sopii dykaaniseen ruokavalioon.”

Olen aiemmin käsitellyt makkaratuotteiden loputonta säilyvyyttä pitsassa, pannukakussa munakkaassa ja kastikkeessa. Vielä oli kuitenkin selvittämättä, täytyykö grillauksessa vanhaa, ilmaista makkaraa katsoa kuin halpaa makkaraa.

Neljä makkaraa metalliritilän päällä.

Eläintä suoleen pantuna:((((

Avaamaton makkarapaketti oli ollut viimeisen käyttöpäivän jälkeen reilun vuoden jääkaapissa lukuun ottamatta yhtä tai kahta roskiksessa vietettyä vuorokautta. Voimakassuolainen ja -lihainen grilliherkku kelpasi kolmelle testaajalle ilman maistumiseen tai sulamiseen kohdistuneita valituksia.

Makkara oli tarkoitettu syötäväksi viime kesänä ja maissit pääasiassa toissa vuonna, joten grilliruoista piti testata vielä kolmen vuoden takaista ketsuppia ja nelisen vuotta sitten pakattua sinappia.

Ketsuppi ja sinappi säilyvät hyvin huoneenlämmössä, joten en pidä niitä jääkaapissa, haluanhan säästää ison potin. Makkaran päällä ketsuppi suhteutuu sinappiin kuten ruokajuomissa limsa viiniin. Ketsupilla ja viinillä on kuitenkin yhtäläisyyksiä ikääntymisessä: vuosi tai pari ei tuota perusmaistajalle yleensä vielä mitään uutta aistittavaa verrattuna vastapakattuun tuotteeseen.

Testaamani vuosikerta-Heinz (parasta ennen 1.5.2014) oli tuoreempaa löytöä (1.4.2016) tummemman punaista ja maultaan yksiulotteisempaa. Ilman vertailukohtaa tai ruoan seassa ketsupin ikää ei välttämättä tajuaisi epäillä.

Sinapille vuodet eivät ole yhtä armollisia. Sille tosin, toisin kuin ihmiselle, riittää reipas ravistelu painovoiman aikaansaamien muotovirheiden poistamiseksi. Sinappi on ketsupin lailla sen verran väkevä seos, ettei sitä oikein saa pilaantumaan. Etenkin putkiloon pakatut sinapit säilyvät vuosia lähes moitteettomina. Purkista puristettava French’s (23.8.2013) oli jo nähnyt parhaat päivänsä, mutta ei sekään syömäkelvotonta ollut.

Kaltoimmin aika kohtelee lasipurkeilla ympäristöä kuormittavia dijoninsinappeja. Hitaasti etenevää pilaantumista ei estä edes Maillen sinappien säilöntäaine, joka puuttuu turkulaisiksi väitetyistä sinapeista. Tai ehkä ranskalainen viinietikka ei ole yhtä armoton mikrobeille kuin kunnon väkiviinaetikka. Uskottavin selitys lienee kuitenkin se, että lusikoitaviin sinappeihin vatkataan happea ja pieneliöitä aina, kun niitä otetaan.

Pienen pieniä makumuutoksia ei kannata loputtomiin vatvoa. Vaikka sinapilla on tarkoitus peittää makkaran makua, temppu toimii vastakkaiseenkin suuntaan.

Älä osta mitään -kuukauden viimeinen viikko

Ostolakkokuukauteni viides viikko oli samalla Euroopan jätteen vähentämisen viikko, jonka pääteemana oli ruokahävikin lopettaminen. Tuotin viikon aikana ruokajätettä kohtalaisen paljon, mutta toisaalta kaikki roskani olivat jo kerran olleet lajittelemattomina sekajäteastiassa. Jätekuormasta syömällä säästin roska-autojen jousituksia useiden kilojen edestä.

Tällä viimeisellä kerralla ruokapäiväkirjan tavallisestikin tyrmäisevää kiehtovuutta lisää entisestään se, että tuttujen lyhenteiden PE (parasta ennen) ja VKP (viimeinen käyttöpäivä) rinnalla esiintyvät VKA (viimeinen käyttöajankohta) ja KV (käytettävä viimeistään).

Maanantai 24.11.

Yöpala: raejuustoa (PE 11.3.), appelsiinia, 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), banaani, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sunnuntailta), ketsuppia (PE 13.5.15), kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14), jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 12.6.14), saunapalvia (VKP 12.11.14), paahtoleipää, ruispalaleipää, sinihomejuustoa (PE 19.12.14), pikkutomaatteja, akai-mustikkaraakasuklaata (PE 10.11.11), ”appelsiinihedelmätäytteisiä pehmeitä” leivoskeksejä suklaapäällysteellä (PE 1.4.11), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Raakasuklaa ei ollut kolmen vuoden säilytyksen jälkeen enää yhtään raakaa vaan ennemminkin yli mennyttä. Myös keksien suklaa oli harmaantunut vähemmän tyylikkäästi, mutta koska suklaata oli kekseissä vain 17 prosenttia, ne olivat ihan syötäviä. Appelsiinihedelmästä tehty täyte oli toki sitkeää.

Tiistai 25.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (PE 21.5.12), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: lehtikaali-pekonipastaa (lehtikaalia, pekonisuikaleita [VKP 22.5.14], nauhamakaronia (PE 16.1.17), chilipaprikaa, sipuli, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], valkosipulia), parmesaanin tapaista juustoa, paahtoleipää, margariinia (sama), pikkutomaatteja, klementiini, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Trendivihannes on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, kun sitä voi dyykata Taloyhtiön jätepisteestä. Syömäkelpoisia avokadoja tulee vastaan yhä useammin, ja nyt olin tonkaissut ensimmäisen lehtikaalini. Osa lehdistä oli päässyt kellastumaan ja osa edelleen ruskettumaan. Huonot osat riivittyäni sain kaalista vielä kosolteisesti syötävää.

Keskiviikko 26.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (sama), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tofuvokkia (marinoitua luomutofua [PE 20.6.14], riisinuudeleita [PE 9/2012], seesamiöljyä [PE 4/2014], valkosipulia, garam masalaa [PE 4.3.12], paprika, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia [PE 12/2015], terijakikastiketta [PE 7.9.12], limetti), ruispalaleipää, margariinia (sama), kurkkua, klementiiniä, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 13.11.14), pikkuleipiä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Olin syönyt puolet vokista, kun huomasin, että lieden vieressä on kuppi ja kupissa ruskistamani tofut. Jotenkin en ollut osannut kaivata tofukuutioita, kun pakastetun kukkakaalin jäänteet näyttivät samanlaisilta. Eikä se soijajuusto lopulta parantanut vokissa muuta kuin ravintoainekoostumusta.

Torstai 27.11.

Aamupala: ruishiutaleita (PE 30.4.13), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Pyttipannua pannulla paistettujen kananmunien kera.

Asiaan vihkiytymätön voisi pitää Kotikokki-sivuston valokuvia amatöörimäisen kömpelöinä. Todellisuudessa ne ilmentävät erittäin muodikasta uusi ruma -liikettä.

Iltapala: pyttipannua (grillimakkaraa [VKA 17.8.14], perunoita, oliiviöljyä (PE 6/2014), mustapippuria (sama), paprikajauhetta [PE 11.11.11], sipulia), kananmuna (PE 10.11.), ketsuppia (sama), parsakaalia, pikkutomaatteja, sekaleipää, ruispalaleipää, margariinia (sama), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), meetvurstia (VKP 21.1.15), jäävuorisalaattia, ”energisoiva” ravintolisäkapseli (PE 5/2011), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Perjantai 28.11.

Yöpala: vaniljajäätelöä (PE 8/2016), tuoreita ananaspaloja (PE 24.11.14), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: ruishiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: sämpylöitä, margariinia (sama), kurkkua, chili-paprikajuustoa (sama), gotlermakkaraa, la terrine de canard aux figues parfumées au pécharmant’ta (PE 7.7.18), ruispalaleipää, levittyvää sulatejuustoa (PE 21.4.14), grillimakkara (sama), sinappia (PE 7/2013), raejuustoa (sama), klementiini, banaanilastuja (PE 28.2.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Yöt alkavat olla kylmiä, mutta nyt siitä on se etu, että kohmeessa oli myös rasiajäätelö – ensimmäistä kertaa minun dyykkivuorollani. Terriini taas oli päiväykseltään koko kuukauden nuorin ruoka-aine, mutta jääkaapissa se oli avattuna kerännyt viikossa kunnioitettavan määrän hometta. Sisältä löytyi ihan pilaantumatontakin ainesta. Sitä syödessäni aloin vakavasti miettiä, joudunko uutisoimaan täällä, etten tiennyt de canardin tarkoittavan ”koiralle”, vaikka Canis on koirien sukunimi. Mutta ankkahan se oli.

Lauantai 29.11.

Aamupala: ruishiutaleita (sama), vehnäleseitä (PE 20.12.12), banaaneja, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: leivitettyjä seitifileitä (PE 13.2.14), perunoita (PE 29.11.), auringonkukkaöljyä (PE 8/2015), majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, sulatejuustoa (sama), sekaleipää, margariinia (sama), kurkkua, goutermakkaraa, kermajuustoa, porkkanoita, paprikaa, pikkutomaatteja, englanninlakritsia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Sunnuntai 30.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja -leseitä (PE 30.8.13), ruishiutaleita (sama), ruisleseitä (PE 26.4.13), banaaneja, klementiini, D-vitamiinia ja kalsiumia (10 μg ja 500 mg, KV 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Pullottavan jätesäkin päällä sämpyläpakkaus, porkkanasosepakkaus ja paisunut broilerinkoipipakkaus.

Raaka-aineita kolmelta eri vuodelta tarjosivat Taloyhtiön jätepiste ja umpiointi.

Iltapala: porkkanalaatikkoa (porkkanasosetta (PE 5.2.13), pikapuuroriisiä [PE 10/2010], kuohukermaa [PE 25.11.], siirappia [PE 31.12.12], mustapippuria [sama], kananmuna [PE 5.8.], korppujauhoja [PE 27.2.15], voita [PE 20.2.14], suolaa), maissikanaa (marinoituja broilerin koipireisiä [VKP 26.10.14], maissihiutaleita [PE 25.7.12], parmesaania [PE 8.9.14]), moniviljasämpylä (PE 1.5.12), ruohosipulituorejuustoa (PE 27.1.15), valkosipulivoipatonkia (PE 10/2014), popkornia.

Broilerinkoivet eivät olleet odottaneet vuoroaan koko kuukauden ajan kiltisti, vaan ne olivat kehittäneet nahkaansa pienen makuvirheen, kylläkin niin vähäisen, ettei se suuhunmenoa haitannut. Porkkanasose taas oli jotenkin äitelää, eli ei sekään säilömällä parane. Aterian ikäpresidentti moniviljasämpylä tuntui yhtä mauttomalta kuin tällaiset lisää vain lämpö -tuotteet yleensäkin.

Tarkkaavainen lukija kysyy tietysti, mihin unohtui iänikuinen ksylitolipurukumi. No, kesken iltapalan alkoi Osta mitä lystäät -kuukausi ja päätin aterian leukaperiä kiristämättä omalla rahalla ostamiini ksylitolipastilleihin.

Ruotsinkielisen kalenterin kuukauden 11/2014 päivien päällä paahdettuja maissinjyviä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi Gunista, pyhäinpäivästä ja kaurahiutaleista ja päättyi Andreaan, ensimmäiseen adventtiin ja paukkumaissiin. Pelkästään dyykatuilla elintarvikkeilla eläminen oli lopulta hankalaa kuin popparien napsiminen.

Elämä Älä osta mitään -kuussa oli helpompaa kuin heinänteko. Oikeastaan ainoaksi uhraukseksi koin sen, että jouduin jättämään kotimaiset omenat kauppaan. Mietinkin hetken, että jatkaisin kivuttomasti sujunutta ostolakkoa jouluun asti. Toisaalta kotiin on kertynyt kaikenlaista dyykkaamatonta, jota olisi korkea aika syödä, ennen kuin sen syö jokin muu: ainakin sienikotiviljelmän sato, puusta nappaamani omena sekä päiväyksen ylittäneet, lahjaksi sälytetyt suklaat.

Päätin lopulta jättää ehdottoman dyykkiruokavalion taakseni, sillä on hölmöä kärvistellä minkään asian vuoksi: ”Kun kiellätte itseltänne jotakin, joudutte sen vangiksi. – – Jos ymmärrätte jonkun asian todellisen arvon, sitä ei tarvitse kieltää: se vain yksinkertaisesti putoaa pois käsistänne.” Kuka näin viisaasti on sanonut, selviää seuraavalla kerralla, kun julkaisen blogin tähän asti tärkeimmän artikkelin.

Älä osta mitään -kuukauden neljäs viikko

Rakas ruokapäiväkirja, minun on tunnustettava, että et ole minulle kovin rakas. Olen kyllästynyt.

Minua ei haittaa yhtään se, että saan syödä kuukauden ajan pelkästään dyykattua ruokaa. Tulenhan hyödyntäneeksi eräänlaista parviälyä, minkä ansiosta ruokapyramidini on väistämättä laajapohjaisempi kuin siinä tapauksessa, että yrittäisin rakentaa ruoka-aineistoni itse kaupan tarjonnasta.

Ruoan sijaan minua on alkanut tympiä sinun päsmäröintisi, rakas ruokapäiväkirja. Hidastat ja hankaloitat syömistäni vahtimalla mustasukkaisesti jokaista suupalaa. Vaadit kirjaamaan pakkauksista löytyvät päiväykset pikkutarkasti, vaikka olen useaan otteeseen kertonut, kuinka merkityksettömiä nuo numerosarjat ovat. Kaiken huipuksi olet saanut minut vähentämään napostelun yhteen lajikkeeseen päivää kohti muistuttamalla, miten pahalta pitkät herkkulistaukset saisivat sinut näyttämään.

Itse asiassa taidan nyt aamiaisella jättää pari palaa tiikerikakkua merkitsemättä. Aamiaisesta puheen ollen kello näyttää olevan jo yli lasten tv puoli kuusi, joten verensokerin puutteestahan tämä äreys johtuu. Siis anteeksi mustamaalaus, rakas ruokapäiväkirja. Kirjoitan sinut heti puhtaaksi.

Maanantai 17.11.

Aamupala: smoothie (mansikkaa, banaania, ananasta, mustikkaa, inkivääriä, mintunlehtiä, PE 1.9.13), klementiinejä, metsämarjakaurajukurtti (PE 13.8.14), lohi-riisipasteijaa, ateriankorvikejauhetta (PE 11.12.14), kevytmaitoa (PE 1.11.14), jukurttitäytteisiä ”aamiais”keksejä (PE 8.8.14), 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kalakeittoa (lohifilee [VKP 16.11.14], perunoita, sipuleita, keittojuureksia [PE 23.1.14 ja 25.3.15], voita [PE 29.4.13], kuohukermaa [PE 25.10.], maustepippureita [PE 23.2.17], kasvisliemikuutio), ruislimppua, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), satsuma, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Taas löytyi lohifilee, tällä kertaa avattu mutta käyttämätön. Keitosta tuli muuten hyvää, mutta voi oli päässyt vähän härskiintymään ja maistui jonkin verran läpi. Kuohukerma oli viimeisillään, mutta koska maku oli edelleen neutraali, kaavin sen mukaan. Toinen kuohukerma, jonka parasta ennen oli 1.10., oli ehtinyt pilaantua.

Tiistai 18.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), vehnäleseitä (PE 20.1.12), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: porsaan ulkofileepihviä (VKP 7.11.14), suolaa, viiden pippurin sekoitusta myllystä (PE 31.7.14), Kana McNugetteja, kalakeittoa, ruispalaleipää, tomaattituorejuustoa (PE 24.9.14), kinkku-juustopasteija, maustekurkku, jäävuorisalaattia, edamjuustoa (PE 12.1.15), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), klementiini, omena, pikku-Pätkiksiä (PE 24.7.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Raaka possupihvi oli kaupassa pakattu, joten se oli jo aika iällistä. Maku oli kuitenkin sianlihalle tyypillinen eli olematon. Limaiset reunat leikkasin pois.

Keskiviikko 19.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (PE 10.10.13), banaani, appelsiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kalakeittoa, ruispalaleipää, tuorejuustoa (sama), paahtoleipää, edamjuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 11.11.14), jäävuorisalaattia, näkkileipää (PE 12.10.14), parsakaalia, klementiini, lettuja, kerman ja kasviöljyn seosta vaahtona (PE 10.5.14), mansikkahilloa (PE 15.8.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytyi siististi pakattuja omatekoisia ohukaisia. Lettukestejä varjosti vain se huomio, että puhdas vaahterasiirappi ei säily huoneenlämmössä kuten E202-mansikkahillo vaan se homehtuu.

Torstai 20.11.

Aamupala: kaurahiutaleita, vehnäleseitä (sama), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Puisella tarjottimella glögipullo, leipä, leikkeitä ja monenlaisia juustoja.

Tarjotin juustoa täynnä tarjosin juustoa nälkäisenä. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Iltapala: goudaa (PE 20.8.14), fetaa (PE 5.3.15), valkohomejuustoa (PE 1.12.14), sinihomejuustoa (PE 19.12.14), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), kermajuustoa (PE 12.6.14), savujuustoa (PE 6.8.14), cheddaria (PE 10/2014), Grana Padanoa, comtéjuustoa sisältävää salamia (PE 24.10.14), ciabattaleipää, kauraleipää, pikkutomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja (PE 12/2016), paprikatäytteisiä oliiveja (PE 30.4.17), punaviiniglögiä, tummaa suklaata, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Tällä kertaa päätin hyödyntää homejuustot heti löytöpäivänä, etenkin kun tonkaisin juustojen ohella edellispäiväisen oloista tsapattaa. Oikeastaan tuoreemman leivän makua en edes haluaisi sotkea juustoilla.

Juustotarjottimen ykköseksi nousi chili-paprikajuusto, joka sattui olemaan myös ainoa paksuun muoviin pakattu avaamaton juusto. Savujuustokin oli pakattu mutta vain ohueen kelmuun, joten se oli päässyt kuivahtamaan. Punnitustarran takaa paljastui hauskasti homeviljelmä, joka näytti pahanlaatuiselta mutta ei ollut onnistunut lähettämään etäpesäkkeitä.

Parmesaanityyppisen juuston ohut muovi ei estänyt kimpaletta kuivumasta mutta ei myöskään homehtumasta. Makukin oli sen verran nuhjuinen, että tämä juusto pääsee jatkossa enintään pastan päälle. Toki parin kuukauden jääkaappisäilytyskin vaatii veronsa.

Perjantai 21.11.

Yöpala: Bulgarian-jukurttia (PE 20.8.), hedelmä-pähkinämysliä (PE 14.8.13), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (sama), banaani, omena, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: karjalanpiirakoita, tuorejuustoa (sama), kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), porkkanoita, jäävuorisalaattia, lihapiirakoita (VKP 15.11.14), kurkkusalaattia (PE 14.8.15), ketsuppia (PE 13.5.15), sipuli, sinihomejuustoa (sama), satsuma, glögiä, täytekeksejä (PE 30.7.15), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), D-vitamiinia (sama), 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Lauantai 22.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: ruispalaleipää, kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14) kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), joulukinkkua, jäävuorisalaattia, porkkanoita, klementiini, jukurtticashewpähkinöitä (PE 15.3.14), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Joghurttijauheella, herajauheella, rasvattomalla maitojauheella, täysmaitojauheella ynnä muulla kauheella kuorrutetut munuaispuun siemenet maistuivat pahasti eltaantuneilta. Söin näitä komposiitteja jonkin verran niin, että kaavin enimmät kuorrutteet pois, mutta jonkinlaisen jukurttipähkinänsärkijän olisin tähän toimeen tarvinnut.

Sunnuntai 23.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sika-nautajauhelihaa [VKP 25.7.14], perunoita, sipuleita, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], suolaa), porkkanoita, ruislimppua, ruispalaleipää, margariinia (sama), klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

En rohjennut mureuttaa jauhelihaa ihan täyttä neljää kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, sillä olin poiminut pakkauksen kesähelteillä. Ruskistettuna liha maistui ihan hyvälle, ehkä vähän kypsyneemmältä kuin tuoreena paistettu sika-nauta. Pata oli juuri niin vaisun makuista, miltä se raaka-aineiden perusteella vaikuttaa.

Se viime viikosta. Tämän viikon perjantaina Älä osta mitään -kuukausi huipentuu Älä osta mitään -päivään. Ehkä sinäkin hankit silloin sapuskat Taloyhtiön jätepisteestä?

Älä osta mitään -kuukauden kolmas viikko

Älä osta mitään -kuukausi täytti viime lauantaina 50 prosenttia. Mittanikaan ei ole läheskään täysi, sillä yksinomaan dyykatuista elintarvikkeista koostuva ruokavalio on ilta toisensa jälkeen taannut mahani täyttöasteeksi riittävät 90 prosenttia.

Luettelen taas tuttuun tapaan kaiken edellisen viikon aikana syömäni päiväyksineen ja kommentteineen.

Maanantai 10.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), banaaneja, satsumia, 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: broilerin fileepihvi, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (PE 30.8.14), savun makuista maustekastiketta (PE 29.11.14), valmiiksi keitettyjä perunoita, valmiiksi keitetty kananmuna, paprikaa, tomaatteja, ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 9.10.14), sämpylä, Oivariinia (PE 19.1.15), voileipäkinkkua (VKP 5.11.14), ruisvuokaleipää, juustokakkua, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytynyt kypsentämätön kanapihvi valitutti itsensä illan pääruoaksi, koska se ei parvestaan erotettuna olisi selvinnyt jääkaapissa pitkään. Edellisenä päivänä tonkimani kinkunpalanen sai siten luvan odottaa vuoroaan.

Tiistai 11.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Välipala: ateriankorvikepatukkaa (PE 3.2.12), proteiinipatukkaa (PE 23.3.15), myslipatukkaa (PE 12.3.14), cashewpähkinöitä (PE 2.4.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 10.9.12)

Iltapala: ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 3.11.14), paprikaa, kurkkua, tomaatti, paahtoleipää, avokadoa, ruisvuokaleipää, Oivariinia (sama), joulukinkkua, pikkupulla, juustokakkua, maitokahvijuoma (PE 9.7.14), satsuma, D-vitamiini (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Olin melkein koko postmeridiaanin liikkeellä, joten korvasin tavanomaisen syömättömyyteni kivikovalla patukka-aterialla ynnä muulla napostelulla. Illalla järsin lihakimpaletta, jonka päättelin joulukinkuksi pois kaapimani sinappihunnun perusteella.

Keskiviikko 12.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 26.7.], rypsiöljyä [sama], joulukinkkua), parsakaalia, tomaatteja, pikkupaprikoita, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), jäävuorisalaattia, kurkkua, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), viinirypäleitä, salmiakkitoffeeta, noitapilli, D-vitamiini (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Torstai 13.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), hedelmärahkaa (PE 21.9.), ksylitolipurukumi (sama).

Lautasella paistettua lohta, keittettyjä perunoita, ranskankermadippiä, paprikaa ja kurkkua.

Täysipainoinen ateria Taloyhtiön jätepisteestä, lautasmallina Teema.

Iltapala: lohifileetä (VKP 4.11.14), voita (PE 29.4.13), sitruunaa, rouhittavaa valkosipuli-pippurimaustesekoitusta (PE 2.9.10), paprikaa, perunoita, pippurista ranskankermaa (PE 5.10.), ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kurkkua, goudajuustoa (PE 10.1.15), keittokinkkua (sama), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Edellisellä viikolla panin ohikulkumatkalla merkille tutun paikan sunnuntaiaukiolon. Pistäydyin sisällä, ja siellähän oli lohifilee tarjouksessa ”ota tai jäte”.

Kala ei tietenkään ole yhdeksän päivää viimeisestä käyttöpäivästä yhtä ehtaa kuin vastatapettuna. Liha oli mureutunut melko pehmoiseksi, ja pienen sivumaun pystyi havaitsemaan, jos sitä pysähtyi aistimaan. Toisaalta jos ihan maistelulinjalle lähdetään, silloin ei varmaan kannata alun perinkään kiirehtiä kaupan hyllylle tarttumaan kassilohipussiin.

Perjantai 14.11.

Yöpala: riisivanukas vadelmahillolla (PE 23.9.14), sitruunaa, klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (PE 7.9.14), banaani, satsumia, kiivi, omena, cheddartäytepatonki, proteiinijuomaa (PE 9.1.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 6.5.14).

Patonki oli kuivahkoa, juoma oli möykkyyntynyt purkin pohjalle, ja kiivinkin olin päästänyt osittain käymään. On tämä tonkijan elämä toisinaan yhtä kärsimystä.

Iltapala: lohta (sama), ranskankermaa (sama), perunoita (PE 24.8.14), keskiolutta (PE 3.12.13), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rosso -salaattia, salamia (PE 10.11.14), serranokinkkua (PE 21.12.14), jääsalaattia, parsakaalia, tomaatteja, viinirypäleitä, klementiini, kaurakeksejä, suklaakuivakakkua, sinkki-magnesium-B6-vitamiinivalmistetta (11,1 mg, 300 mg, 2,1 mg, PE 11/2014), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Ihan saunaillan kunniaksi otin hivenaineita, jos ne luettelossa jonkun silmään pistivät.

Lauantai 15.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (sama), banaani, klementiinejä, kiivi, omena, mansikka-mustikka-vadelmajukurttia (PE 3.6.), ruispalaleipää, kurkkua, jääsalaattia, goudajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), paahtoleipä, Oivariinia (sama), tiikerikakkua (PE 1.12.14), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: broileri-homejuustopastaa (broilerin fileesuikaleita [VKP 6.10.14], keltaista Raketti-spagettia [PE 5.10.13], Aura-juustoa [PE 11.8.14 ja 30.10.14], 4-prosenttista kasvirasvasekoitetta [PE 11.3.14], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], ananasmurskaa [PE 15.6.11], sipuli, suippo- ja pikkupaprikoita), parsakaalia, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (sama).

Kuluneella viikolla SOK ryhtyi broilerin fileesuikaleiden takaisinvetoon, koska viimeinen käyttöpäivä oli erehdyksessä merkitty yhdeksän päivää liian myöhäiseksi tavallista myöhäisemmäksi. Jos Evirassa vaivauduttaisiin lukemaan blogiani, ei tarvitsisi ryhtyä noin övereihin manöövereihin.

Takaisinvedon innoittamana päätin tutkia samanlaisia ”miedosti suolattuja” broilerin suikaleita yli yhdeksän päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Sain taas todeta, että lihan syömäkelpoisuudessa olennaista ei ole ikä vaan käsittely- ja säilytysolosuhteet.

Minulla oli kaksi pakettia samanlaisia värjäämättömiä broilerin fileesuikaleita (ja 15 prosenttia tällaiseen lihaelämykseen erottamattomasti kuuluvia vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja). Ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut 12 vuorokautta, olivat maultaan täysin pilaantuneita. Sen sijaan ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli 40 päivää ja 40 yötä, olivat maultaan täysin, no, käyttökelpoisia niin kuin nämä broiskut nyt parhaimmillaan voivat olla. Koska kyse oli samasta tuotteesta, ainoaksi mahdolliseksi syyksi säilyvyyseroon jäi se, että nuoremman paketin reunassa näytti olevan sauman kohdalla fileesuikaleita, vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja.

Kirjoitin viime viikolla valkohomejuustosta ruokaa laitettuani, että homejuustot pitäisi käyttää heti löytämisen jälkeen. Aura-juusto kuitenkin kestää säilyttämistä melko hyvin, sillä se lähinnä kypsyy roquefortiksi eli makeutuu ja pehmenee. Tällöinkin päädyt saattavat alkaa homehtua tai muuten pilaantua, joten ne kannattaa leikata pois.

En ole ihan varma, pitääkö neliprosenttisen kermankorvikkeen maistua joltakin, mutta kun ryhdyin emulgaattoriksi ja sekoitin kuukausien saatossa pinnalle näyttävästi erottuneen veden takaisin piiloon, tuloksena oli ihan miedon makuinen seos.

Sunnuntai 16.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, klementiinejä, 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kanatortilloja (broilerin rintafileetä, tortillalettuja [PE 3.4.15], fetajuustoa [PE 5.4.15], jäävuorisalaattia, paprikaa), jauhelihapitsaa (PE 7.11.), kinkku-ananaspitsaa (VKP 10.11.14), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rossoa, goudajuustoa (sama), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), Oivariinia (sama), parsakaalia, klementiini, lakritsikaramelleja (PE 13.11.14), D-vitamiinia (sama), vehnänalkioöljykapseli (PE 14.9.12), ksylitolipurukumi (sama).

Olin jo ehtinyt miettiä, minkä kanssa söisin edellisenä päivänä löytämäni broilerin fileen, kun tonkaisin roskiksesta avatun paketin tortillalettuja. Samalla aiemmin dyykkaamani feta pääsi säästymään pilaantumiselta. Näin dyykkaus parhaimmillaan ratkaisee tuottamansa ongelmat itse.

Tällä viikolla taas uudet ruoat ja ensi viikolla uusi selostus.