Leikkele päiväykset turhan aikaisina pois!

Kuinka kauan leikkeleet säilyvät jääkaapissa? Avattuna ainakin viikon, avaamattomana vuodenkin pidempään. Onko vanhojen leikkeleiden syöminen vaarallista? On, yhtä vaarallista kuin tuoreidenkin.

Kolme leikkelepakkausta ristin muotoon aseteltuna lehdestä leikattujen kuolinilmoitusten päällä.

Leikkele saa odottaa.

Yksi tavallisia roskislöytöjäni on vajaa leikkelerasia, jonka sisältö on täysin syötävää. Moni näyttää aliarvioivan saunapalvinsa säilyvyyttä, eikä asiaa helpota se, että leikkelevalmistaja lisää löylyä antamalla lihoille armonaikaa vain pari päivää.

Vielä vuonna 2009 Eviran ja lihatalojen edustajat lupasivat Helsingin Sanomien artikkelissa leikkeleiden säilyvyydeksi 3–5 päivää 2–5 asteessa. Sittemmin on ilmeisesti havahduttu ruoan tuhlaamiseen, sillä Evira puhuu nykyään 5–7 vuorokaudesta ja Snellman yhdestä viikosta.

Oman kokemukseni perusteella leikkeleet säilyvät ensiluokkaisina noin viikon ja syömäkelpoisina pari viikkoa. Broilerin ja kalkkunan fileeleikkeleet säilyvät huonoiten, kinkkuleikkeleet vähän paremmin ja naudanpaisti parhaiten. ”Hevosen” liha eli meetvursti säilyy HS:n jutun mukaan jopa kolme kuukautta. Se tuntuu aika optimistiselta arviolta, sillä viikkojen vieriessä meetvurstisiivut alkavat harmaantua ja härskiintyä.

Mistä sitten tietää, että leikkele on mennyt pahaksi? Sen kyllä haistaa ja maistaa, eikä sellaista voi enää pesemälläkään ennallistaa. Lopullisesti tuote on pilalla, kun se alkaa palata siivuttamattomaan olomuotoon ja viipaleet liimautuvat toisiinsa.

Limainen ja homeinen leikkelepino, jossa sormen tekemä uurre.

Moni on oppinut kotitaloustunneilla, että kinkku on yli ylikypsää, kun siihen voi piirtää oman kullan kirjaimet.

Avaamaton leikkelepakkaus on avattuun verrattuna kaksosparadoksin avaruusmatkailija. Lihaa nimittäin pakataan niin puhtaissa olosuhteissa, että niitä voi elintarvikehygienian professorin mukaan melkein verrata leikkaussaliin.

Olen tehnyt dyykkaamillani leikkelepaketeilla joitakin pitkiä säilyvyyskokeita. Lidlin suomalaisessa porsaanfileessä oli pieni happamansuolainen makuvirhe 4 kuukauden kohdalla viimeisestä käyttöpäivästä. Toinen samanlainen paketti oli täysin kelvollinen. Se tuskin yllättää ketään, että italialaiset salami ja ilmakuivattu kinkku maistuivat ihan hyviltä, vaikka päiväyksestä oli lähes puoli vuotta.

Snellmanin kevyesti savustetun kinkun ohuen ohuet reunapalat olivat vähän kuivahtaneet 8 kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, mutta maussa ei ollut valittamista. Lidlin ulkomainen savustettu kalkkunaleike oli samalla tavalla kuivunut mutta maistuva 6 kuukauden kohdalla. Ehkä aavistuksen kuiva oli myös Snellmanin pepperoni, joka oli 12 kuukauden säilyvyydellään kestomakkara-nimikkeensä veroinen. Pakastimessa suojakaasuun pakatut leikkeleet kuivuisivat ilmeisesti vielä nopeammin.

Testin ikälopuksi 14,5 kuukautta viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen jääkaapista noussut Snellmanin kinkku maistui hyvältä. Ehkä siitä olisi keksinyt jotain pahaa sanottavaa, jos olisi ollut rinnalla tuore verrokki.

Kaikki testaamani hyvinä säilyneet leikkeleet säilyivät hyvinä vielä yli viikon avaamisesta. Avaamisen jälkeen viimeinen käyttöpäivä ei enää päde, mutta eipä sillä vaikuta olevan merkitystä muutenkaan. Jos siis huomaat heittäväsi leikkeleitä biojätteisiin viimeisten käyttöajankohtien perusteella, kannattaa pakkauksista ennemmin poistaa nämä turhat päiväykset.

Viipaloimaton, huolellisesti pakattu lihavalmiste kestää vielä monin verroin paremmin kuin siivutettu. Tanskalainen salamitanko säilyi jääkaapissa virheettömänä kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta päiväyksestä. Virolaiselle kinkunpalalle vuosi ei tuntunut missään. Italialainen, huoneenlämmössä pidetty raaka lihahyytelö-makkara Cotechino Modena oli syömäkelpoista keittämisen ja pari kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen.

Vanhentuneiden leikkeleiden syöminen ei ole vaarallista. Leikkeleisiin lisätty natriumnitriitti eli E250 estää muun muassa Clostridium botulinum -bakteerin kasvua. Kylmänä tarjoiltavissa tuotteissa voi olla listeriaa, mutta leikkeleistä sitä ei todennäköisesti löydy, koska ne ovat kypsennettyä lihaa. Helsingin Sanomien jutun mukaan pilaantuneissa leikkeleissä on lähinnä maitohappobakteereja, jotka saavat tuotteen näyttämään ja maistumaan huonolta. Limaiseksi menneitä lihoja syömällä voi varmaan kuitenkin sekoittaa vatsansa, jos se on totutettu kovin steriiliin ruokaan.

Leikkeleet eivät siis muutu vanhetessaan vaarallisiksi; ne ovat jo alun perin yksi ”11 ruoasta, joita lääkärit eivät syö[†]”. Leikkeleet sisältävät paljon suolaa, ja niiden liha on siipikarjaliston tuotteita lukuun ottamatta punaista. Lisäaineista leikkeleissä on ehkä kahta pahinta, nitriittejä ja fosfaatteja. Niiden rinnalla natriumglutamaatti on, no, luonnon valkuaisaineissa yleisesti esiintyvän aminohapon suola. Lisäksi meetvurstin ja lauantaimakkaran tyylisissä leikkeleissä on tukeva(n) annos tyydyttynyttä rasvaa.

Leikkeleet riistävät paitsi ihmishenkiä myös eläimiä. Samalla ne pilaavat ympäristöä lukemattomin tavoin. Kaupassa leikkeleet vievät irvokkaan määrän kylmäsäilytystilaa. Kun S‑ryhmä leikkeli valikoimaansa 20 prosentilla, hävikki pieneni vuodessa 20 000 kiloa. Keskon mielestä on keskeistä, että hyllyssä on palvikinkkua pariltakymmeneltä valmistajalta.

Jos nyt lähdettäisiin tyhjältä pöydältä kehittämään mahdollisimman monipuolisesti haitallinen elintarvike, tuskin nerokkainkaan suunnittelija tulisi keksineeksi niin typerryttävän moniongelmaista tuotetta kuin paksuun muoviin pakattu leikkelepino. Turhake, jonka ainoa hyvä puoli on pitkä säilyvyys – kunhan pakettia ei erehdy avaamaan.

Mutta mitäs me pistetään leivän päälle sen jälkeen kun ei ole leikkeleitä? Tällaisen kysymyksen esittävä on tapojensa orja tai ei ymmärrä leivän päälle. Se ongelma, että leipä ei maistu, korjaantuu ostamalla tai leipomalla tuoretta leipää. Jos ongelman yrittää peittää laittamalla viipaleen leikkelettä päälle, yhtä hyvin voisi ehdottaa viipalointia Hydran päälle.

 


linkki kuollut (sittemmin yksi 30 ruoasta)

Munasarja, osa 5: Kanala kanalle kamala

”Olen kasvissyöjä, mutta…” on virke, joka voi päättyä ihan miten tahansa. Ristiriitaisimpia lopetuksia ovat alkuosan kumoavat ”syön kanaa” tai ”syön kalaa”. Yhtä epäjohdonmukainen on kananmunat kelpuuttava kasvissyöjä. Kananmunahan nimittäin on kanaa, kaupassa tosin yleensä hedelmöittymistä vaille mutta ei aina. Kananmunia ja -lihoja tuotetaankin suunnilleen samalla tavalla.

Rikottu mädäntynyt muna tummalla heijastavalla pinnalla.

Kahdesta halventamiseen käytetystä eläinperäisestä pääsiäisherkusta toinen on musta lammas.

Kanataloudesta saa tietoa niin myötä- kuin vastavirran kanavoista, mutta itse olen käyttänyt päälähteenä tasapuolisuuteen pyrkivää Elina Lappalaisen kirjaa Syötäväksi kasvatetut (Atena, 2012). Kirjan mukaan kanojen jalostaminen on tarkkaan hiottua kansainvälistä liiketoimintaa. Maatiaisrodut ovat sen rinnalla harrastelua. Broilereista ei edes ole maatiaisversiota, sillä broileri on keinotekoinen hybridi, kanan ja rintafileen risteymä.

Yhteistä liha- ja munijakanoille on se, että kumpikaan ei elä hetkeäkään enempää kuin on tarkoituksenmukaista. Broileri joutuu viettämään tehotuotannossa vain 35–39 vuorokautta, mutta kana ehtii 70–74 viikossa tuottamaan lihaan verrattavia aineita eli munia yli kymmenen kertaa oman painonsa verran. Sen jälkeen kanalla olisi edessä 5–10 viikon sulkasato, mutta se ei sovi hyperventilaatiotalouden pirtaan, joten kanat saavat kokea vuoden 2100 ilmakehän eli tukehtua hiilidioksidiin.

Vaikka kanan elämä katkeaakin kesken kuin lentonsa, se ei ainakaan joudu kestämään vuodesta toiseen ahdistavia tehdasoloja. En tiedä, onko kanojen taivaassa ikuinen päivä, mutta kanalassa siitä saisi esimakua, kun valoja pidetään päällä 14–16 tuntia vuorokaudessa. Broilereilla valoa riittää enimmillään 18 tuntia.

Häkkikanalassa kanoja voi olla neliömetrillä yli 13, lattiakanalassa 9 ja luomukanalassakin 6. Broilereilla yläraja neliömetriä kohden on 42 kiloa – kiloa siksi, että broileri on vielä kanaakin vähemmän yksilö. Yksilöllistä hoitoa kanaloissa ei ole tarjolla, mutta munijakanat käydään sentään poikasvaiheessa yksittäin läpi: näissä untuvikkojen kutsunnoissa on oma huone kukoille ja kanoille – kukoille ruumishuone, koska kukko ei muni. Broilerit puolestaan eivät ehdi sukukypsiksi, ennen kuin ne paistetaan kypsiksi.

Broilerinkasvatus on ollut Suomessa alusta asti teurastamoiden ohjaamaa suurtuotantoa, mutta eivät nykyiset pienryhmäkanalatkaan ole mitään pienkanaloita. Kanaloissa siipipareja on tavallisesti tuhansia. Tutkimusten mukaan kana oppii tunnistamaan enintään 80 yksilöä, eli kanalassa ei voi toteutua lajille tyypillinen nokkimisjärjestys. Asia varmistetaan muualla maailmassa vielä nokan katkaisulla.

Suomessa voitaisiin katkaista viime aikojen kehitys, jossa kananmunien tuotanto on paisunut suurimmilleen sitten EU:hun liittymisen. Jotta olisimme lajinimemme mukaisia viisaita ihmisiä, meidän tulisi elää niin, että annamme arvoa muille olennoille. Elämä on helppoa munatta.

 

Lue myös kananmunien päiväyksistä, pilaantumisesta, kellumisesta ja keittämisestä.

Älä osta mitään -kuukauden viimeinen viikko

Ostolakkokuukauteni viides viikko oli samalla Euroopan jätteen vähentämisen viikko, jonka pääteemana oli ruokahävikin lopettaminen. Tuotin viikon aikana ruokajätettä kohtalaisen paljon, mutta toisaalta kaikki roskani olivat jo kerran olleet lajittelemattomina sekajäteastiassa. Jätekuormasta syömällä säästin roska-autojen jousituksia useiden kilojen edestä.

Tällä viimeisellä kerralla ruokapäiväkirjan tavallisestikin tyrmäisevää kiehtovuutta lisää entisestään se, että tuttujen lyhenteiden PE (parasta ennen) ja VKP (viimeinen käyttöpäivä) rinnalla esiintyvät VKA (viimeinen käyttöajankohta) ja KV (käytettävä viimeistään).

Maanantai 24.11.

Yöpala: raejuustoa (PE 11.3.), appelsiinia, 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), banaani, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sunnuntailta), ketsuppia (PE 13.5.15), kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14), jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 12.6.14), saunapalvia (VKP 12.11.14), paahtoleipää, ruispalaleipää, sinihomejuustoa (PE 19.12.14), pikkutomaatteja, akai-mustikkaraakasuklaata (PE 10.11.11), ”appelsiinihedelmätäytteisiä pehmeitä” leivoskeksejä suklaapäällysteellä (PE 1.4.11), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Raakasuklaa ei ollut kolmen vuoden säilytyksen jälkeen enää yhtään raakaa vaan ennemminkin yli mennyttä. Myös keksien suklaa oli harmaantunut vähemmän tyylikkäästi, mutta koska suklaata oli kekseissä vain 17 prosenttia, ne olivat ihan syötäviä. Appelsiinihedelmästä tehty täyte oli toki sitkeää.

Tiistai 25.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (PE 21.5.12), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: lehtikaali-pekonipastaa (lehtikaalia, pekonisuikaleita [VKP 22.5.14], nauhamakaronia (PE 16.1.17), chilipaprikaa, sipuli, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], valkosipulia), parmesaanin tapaista juustoa, paahtoleipää, margariinia (sama), pikkutomaatteja, klementiini, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Trendivihannes on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, kun sitä voi dyykata Taloyhtiön jätepisteestä. Syömäkelpoisia avokadoja tulee vastaan yhä useammin, ja nyt olin tonkaissut ensimmäisen lehtikaalini. Osa lehdistä oli päässyt kellastumaan ja osa edelleen ruskettumaan. Huonot osat riivittyäni sain kaalista vielä kosolteisesti syötävää.

Keskiviikko 26.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (sama), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tofuvokkia (marinoitua luomutofua [PE 20.6.14], riisinuudeleita [PE 9/2012], seesamiöljyä [PE 4/2014], valkosipulia, garam masalaa [PE 4.3.12], paprika, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia [PE 12/2015], terijakikastiketta [PE 7.9.12], limetti), ruispalaleipää, margariinia (sama), kurkkua, klementiiniä, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 13.11.14), pikkuleipiä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Olin syönyt puolet vokista, kun huomasin, että lieden vieressä on kuppi ja kupissa ruskistamani tofut. Jotenkin en ollut osannut kaivata tofukuutioita, kun pakastetun kukkakaalin jäänteet näyttivät samanlaisilta. Eikä se soijajuusto lopulta parantanut vokissa muuta kuin ravintoainekoostumusta.

Torstai 27.11.

Aamupala: ruishiutaleita (PE 30.4.13), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Pyttipannua pannulla paistettujen kananmunien kera.

Asiaan vihkiytymätön voisi pitää Kotikokki-sivuston valokuvia amatöörimäisen kömpelöinä. Todellisuudessa ne ilmentävät erittäin muodikasta uusi ruma -liikettä.

Iltapala: pyttipannua (grillimakkaraa [VKA 17.8.14], perunoita, oliiviöljyä (PE 6/2014), mustapippuria (sama), paprikajauhetta [PE 11.11.11], sipulia), kananmuna (PE 10.11.), ketsuppia (sama), parsakaalia, pikkutomaatteja, sekaleipää, ruispalaleipää, margariinia (sama), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), meetvurstia (VKP 21.1.15), jäävuorisalaattia, ”energisoiva” ravintolisäkapseli (PE 5/2011), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Perjantai 28.11.

Yöpala: vaniljajäätelöä (PE 8/2016), tuoreita ananaspaloja (PE 24.11.14), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: ruishiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: sämpylöitä, margariinia (sama), kurkkua, chili-paprikajuustoa (sama), gotlermakkaraa, la terrine de canard aux figues parfumées au pécharmant’ta (PE 7.7.18), ruispalaleipää, levittyvää sulatejuustoa (PE 21.4.14), grillimakkara (sama), sinappia (PE 7/2013), raejuustoa (sama), klementiini, banaanilastuja (PE 28.2.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Yöt alkavat olla kylmiä, mutta nyt siitä on se etu, että kohmeessa oli myös rasiajäätelö – ensimmäistä kertaa minun dyykkivuorollani. Terriini taas oli päiväykseltään koko kuukauden nuorin ruoka-aine, mutta jääkaapissa se oli avattuna kerännyt viikossa kunnioitettavan määrän hometta. Sisältä löytyi ihan pilaantumatontakin ainesta. Sitä syödessäni aloin vakavasti miettiä, joudunko uutisoimaan täällä, etten tiennyt de canardin tarkoittavan ”koiralle”, vaikka Canis on koirien sukunimi. Mutta ankkahan se oli.

Lauantai 29.11.

Aamupala: ruishiutaleita (sama), vehnäleseitä (PE 20.12.12), banaaneja, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: leivitettyjä seitifileitä (PE 13.2.14), perunoita (PE 29.11.), auringonkukkaöljyä (PE 8/2015), majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, sulatejuustoa (sama), sekaleipää, margariinia (sama), kurkkua, goutermakkaraa, kermajuustoa, porkkanoita, paprikaa, pikkutomaatteja, englanninlakritsia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Sunnuntai 30.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja -leseitä (PE 30.8.13), ruishiutaleita (sama), ruisleseitä (PE 26.4.13), banaaneja, klementiini, D-vitamiinia ja kalsiumia (10 μg ja 500 mg, KV 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Pullottavan jätesäkin päällä sämpyläpakkaus, porkkanasosepakkaus ja paisunut broilerinkoipipakkaus.

Raaka-aineita kolmelta eri vuodelta tarjosivat Taloyhtiön jätepiste ja umpiointi.

Iltapala: porkkanalaatikkoa (porkkanasosetta (PE 5.2.13), pikapuuroriisiä [PE 10/2010], kuohukermaa [PE 25.11.], siirappia [PE 31.12.12], mustapippuria [sama], kananmuna [PE 5.8.], korppujauhoja [PE 27.2.15], voita [PE 20.2.14], suolaa), maissikanaa (marinoituja broilerin koipireisiä [VKP 26.10.14], maissihiutaleita [PE 25.7.12], parmesaania [PE 8.9.14]), moniviljasämpylä (PE 1.5.12), ruohosipulituorejuustoa (PE 27.1.15), valkosipulivoipatonkia (PE 10/2014), popkornia.

Broilerinkoivet eivät olleet odottaneet vuoroaan koko kuukauden ajan kiltisti, vaan ne olivat kehittäneet nahkaansa pienen makuvirheen, kylläkin niin vähäisen, ettei se suuhunmenoa haitannut. Porkkanasose taas oli jotenkin äitelää, eli ei sekään säilömällä parane. Aterian ikäpresidentti moniviljasämpylä tuntui yhtä mauttomalta kuin tällaiset lisää vain lämpö -tuotteet yleensäkin.

Tarkkaavainen lukija kysyy tietysti, mihin unohtui iänikuinen ksylitolipurukumi. No, kesken iltapalan alkoi Osta mitä lystäät -kuukausi ja päätin aterian leukaperiä kiristämättä omalla rahalla ostamiini ksylitolipastilleihin.

Ruotsinkielisen kalenterin kuukauden 11/2014 päivien päällä paahdettuja maissinjyviä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi Gunista, pyhäinpäivästä ja kaurahiutaleista ja päättyi Andreaan, ensimmäiseen adventtiin ja paukkumaissiin. Pelkästään dyykatuilla elintarvikkeilla eläminen oli lopulta hankalaa kuin popparien napsiminen.

Elämä Älä osta mitään -kuussa oli helpompaa kuin heinänteko. Oikeastaan ainoaksi uhraukseksi koin sen, että jouduin jättämään kotimaiset omenat kauppaan. Mietinkin hetken, että jatkaisin kivuttomasti sujunutta ostolakkoa jouluun asti. Toisaalta kotiin on kertynyt kaikenlaista dyykkaamatonta, jota olisi korkea aika syödä, ennen kuin sen syö jokin muu: ainakin sienikotiviljelmän sato, puusta nappaamani omena sekä päiväyksen ylittäneet, lahjaksi sälytetyt suklaat.

Päätin lopulta jättää ehdottoman dyykkiruokavalion taakseni, sillä on hölmöä kärvistellä minkään asian vuoksi: ”Kun kiellätte itseltänne jotakin, joudutte sen vangiksi. – – Jos ymmärrätte jonkun asian todellisen arvon, sitä ei tarvitse kieltää: se vain yksinkertaisesti putoaa pois käsistänne.” Kuka näin viisaasti on sanonut, selviää seuraavalla kerralla, kun julkaisen blogin tähän asti tärkeimmän artikkelin.

Älä osta mitään -kuukauden kolmas viikko

Älä osta mitään -kuukausi täytti viime lauantaina 50 prosenttia. Mittanikaan ei ole läheskään täysi, sillä yksinomaan dyykatuista elintarvikkeista koostuva ruokavalio on ilta toisensa jälkeen taannut mahani täyttöasteeksi riittävät 90 prosenttia.

Luettelen taas tuttuun tapaan kaiken edellisen viikon aikana syömäni päiväyksineen ja kommentteineen.

Maanantai 10.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), banaaneja, satsumia, 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: broilerin fileepihvi, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (PE 30.8.14), savun makuista maustekastiketta (PE 29.11.14), valmiiksi keitettyjä perunoita, valmiiksi keitetty kananmuna, paprikaa, tomaatteja, ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 9.10.14), sämpylä, Oivariinia (PE 19.1.15), voileipäkinkkua (VKP 5.11.14), ruisvuokaleipää, juustokakkua, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytynyt kypsentämätön kanapihvi valitutti itsensä illan pääruoaksi, koska se ei parvestaan erotettuna olisi selvinnyt jääkaapissa pitkään. Edellisenä päivänä tonkimani kinkunpalanen sai siten luvan odottaa vuoroaan.

Tiistai 11.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Välipala: ateriankorvikepatukkaa (PE 3.2.12), proteiinipatukkaa (PE 23.3.15), myslipatukkaa (PE 12.3.14), cashewpähkinöitä (PE 2.4.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 10.9.12)

Iltapala: ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 3.11.14), paprikaa, kurkkua, tomaatti, paahtoleipää, avokadoa, ruisvuokaleipää, Oivariinia (sama), joulukinkkua, pikkupulla, juustokakkua, maitokahvijuoma (PE 9.7.14), satsuma, D-vitamiini (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Olin melkein koko postmeridiaanin liikkeellä, joten korvasin tavanomaisen syömättömyyteni kivikovalla patukka-aterialla ynnä muulla napostelulla. Illalla järsin lihakimpaletta, jonka päättelin joulukinkuksi pois kaapimani sinappihunnun perusteella.

Keskiviikko 12.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 26.7.], rypsiöljyä [sama], joulukinkkua), parsakaalia, tomaatteja, pikkupaprikoita, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), jäävuorisalaattia, kurkkua, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), viinirypäleitä, salmiakkitoffeeta, noitapilli, D-vitamiini (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Torstai 13.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), hedelmärahkaa (PE 21.9.), ksylitolipurukumi (sama).

Lautasella paistettua lohta, keittettyjä perunoita, ranskankermadippiä, paprikaa ja kurkkua.

Täysipainoinen ateria Taloyhtiön jätepisteestä, lautasmallina Teema.

Iltapala: lohifileetä (VKP 4.11.14), voita (PE 29.4.13), sitruunaa, rouhittavaa valkosipuli-pippurimaustesekoitusta (PE 2.9.10), paprikaa, perunoita, pippurista ranskankermaa (PE 5.10.), ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kurkkua, goudajuustoa (PE 10.1.15), keittokinkkua (sama), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Edellisellä viikolla panin ohikulkumatkalla merkille tutun paikan sunnuntaiaukiolon. Pistäydyin sisällä, ja siellähän oli lohifilee tarjouksessa ”ota tai jäte”.

Kala ei tietenkään ole yhdeksän päivää viimeisestä käyttöpäivästä yhtä ehtaa kuin vastatapettuna. Liha oli mureutunut melko pehmoiseksi, ja pienen sivumaun pystyi havaitsemaan, jos sitä pysähtyi aistimaan. Toisaalta jos ihan maistelulinjalle lähdetään, silloin ei varmaan kannata alun perinkään kiirehtiä kaupan hyllylle tarttumaan kassilohipussiin.

Perjantai 14.11.

Yöpala: riisivanukas vadelmahillolla (PE 23.9.14), sitruunaa, klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (PE 7.9.14), banaani, satsumia, kiivi, omena, cheddartäytepatonki, proteiinijuomaa (PE 9.1.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 6.5.14).

Patonki oli kuivahkoa, juoma oli möykkyyntynyt purkin pohjalle, ja kiivinkin olin päästänyt osittain käymään. On tämä tonkijan elämä toisinaan yhtä kärsimystä.

Iltapala: lohta (sama), ranskankermaa (sama), perunoita (PE 24.8.14), keskiolutta (PE 3.12.13), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rosso -salaattia, salamia (PE 10.11.14), serranokinkkua (PE 21.12.14), jääsalaattia, parsakaalia, tomaatteja, viinirypäleitä, klementiini, kaurakeksejä, suklaakuivakakkua, sinkki-magnesium-B6-vitamiinivalmistetta (11,1 mg, 300 mg, 2,1 mg, PE 11/2014), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Ihan saunaillan kunniaksi otin hivenaineita, jos ne luettelossa jonkun silmään pistivät.

Lauantai 15.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (sama), banaani, klementiinejä, kiivi, omena, mansikka-mustikka-vadelmajukurttia (PE 3.6.), ruispalaleipää, kurkkua, jääsalaattia, goudajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), paahtoleipä, Oivariinia (sama), tiikerikakkua (PE 1.12.14), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: broileri-homejuustopastaa (broilerin fileesuikaleita [VKP 6.10.14], keltaista Raketti-spagettia [PE 5.10.13], Aura-juustoa [PE 11.8.14 ja 30.10.14], 4-prosenttista kasvirasvasekoitetta [PE 11.3.14], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], ananasmurskaa [PE 15.6.11], sipuli, suippo- ja pikkupaprikoita), parsakaalia, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (sama).

Kuluneella viikolla SOK ryhtyi broilerin fileesuikaleiden takaisinvetoon, koska viimeinen käyttöpäivä oli erehdyksessä merkitty yhdeksän päivää liian myöhäiseksi tavallista myöhäisemmäksi. Jos Evirassa vaivauduttaisiin lukemaan blogiani, ei tarvitsisi ryhtyä noin övereihin manöövereihin.

Takaisinvedon innoittamana päätin tutkia samanlaisia ”miedosti suolattuja” broilerin suikaleita yli yhdeksän päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Sain taas todeta, että lihan syömäkelpoisuudessa olennaista ei ole ikä vaan käsittely- ja säilytysolosuhteet.

Minulla oli kaksi pakettia samanlaisia värjäämättömiä broilerin fileesuikaleita (ja 15 prosenttia tällaiseen lihaelämykseen erottamattomasti kuuluvia vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja). Ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut 12 vuorokautta, olivat maultaan täysin pilaantuneita. Sen sijaan ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli 40 päivää ja 40 yötä, olivat maultaan täysin, no, käyttökelpoisia niin kuin nämä broiskut nyt parhaimmillaan voivat olla. Koska kyse oli samasta tuotteesta, ainoaksi mahdolliseksi syyksi säilyvyyseroon jäi se, että nuoremman paketin reunassa näytti olevan sauman kohdalla fileesuikaleita, vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja.

Kirjoitin viime viikolla valkohomejuustosta ruokaa laitettuani, että homejuustot pitäisi käyttää heti löytämisen jälkeen. Aura-juusto kuitenkin kestää säilyttämistä melko hyvin, sillä se lähinnä kypsyy roquefortiksi eli makeutuu ja pehmenee. Tällöinkin päädyt saattavat alkaa homehtua tai muuten pilaantua, joten ne kannattaa leikata pois.

En ole ihan varma, pitääkö neliprosenttisen kermankorvikkeen maistua joltakin, mutta kun ryhdyin emulgaattoriksi ja sekoitin kuukausien saatossa pinnalle näyttävästi erottuneen veden takaisin piiloon, tuloksena oli ihan miedon makuinen seos.

Sunnuntai 16.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, klementiinejä, 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kanatortilloja (broilerin rintafileetä, tortillalettuja [PE 3.4.15], fetajuustoa [PE 5.4.15], jäävuorisalaattia, paprikaa), jauhelihapitsaa (PE 7.11.), kinkku-ananaspitsaa (VKP 10.11.14), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rossoa, goudajuustoa (sama), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), Oivariinia (sama), parsakaalia, klementiini, lakritsikaramelleja (PE 13.11.14), D-vitamiinia (sama), vehnänalkioöljykapseli (PE 14.9.12), ksylitolipurukumi (sama).

Olin jo ehtinyt miettiä, minkä kanssa söisin edellisenä päivänä löytämäni broilerin fileen, kun tonkaisin roskiksesta avatun paketin tortillalettuja. Samalla aiemmin dyykkaamani feta pääsi säästymään pilaantumiselta. Näin dyykkaus parhaimmillaan ratkaisee tuottamansa ongelmat itse.

Tällä viikolla taas uudet ruoat ja ensi viikolla uusi selostus.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi

Marraskuu on haasteellinen kuukausi: on lukuhaastetta, kuvahaastetta, roikkumishaastetta, Movemberia, Parraskuuta

Kaiken hyvän lisäksi kuun viimeisenä perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Yhden päivän mittainen ostolakko on aika kesy tempaus, kun neljä miljoonaa suomalaista pystyy joka päivä olemaan käymättä kaupassa. Toisaalta toinen ääripää Älä osta mitään -elämä ei sekään houkuta.

Päätinkin ottaa marrashaasteekseni ostolakkoilun ja viettää Älä osta mitään -kuukauden. Koska ostamisen voi näissä kampanjoissa määritellä mielivaltaisesti, jätän haasteen ulkopuolelle palvelut ja kiellän itseltäni vain tavaroiden ja elintarvikkeiden ostamisen. Lasken muiden ostaman tai aiemmin ostamani ruoan hyödyntämisen rikkuroinniksi, joten syön marraskuussa pelkästään dyykattuja tuotteita (mutta en pelkästään marraskuussa dyykattuja tuotteita).

Lompakko, jonka ympärille on kiedottu marraskuun kalenterisivun palasia.

Saa avata vasta joulukuussa. Lompakko ja kissojen nimipäiväkalenteri Taloyhtiön jätepisteestä. (Onni-kissan nimipäivää 5.3. vietettiin.)

Raportoin Älä osta mitään -kuukauden etenemisestä kunkin viikon päätyttyä. Samalla tämä verkkopäiväkirja muuttuu ruokapäiväkirjaksi, mistä tulee varmasti ihan ravitsemusterapeuttinen kokemus. Täytyy vain rajoittaa suklaan mussuttamista, jotta voin kirjata rehellisesti kaiken syömäni.

Merkitsen ruokapäiväkirjaani nauttimani ruoka-aineet laadullisella tasolla, jos laadusta nyt voidaan tässä yhteydessä puhua. Ilmoitan myös parasta ennen (PE) -päiväykset ja viimeiset käyttöpäivät (VKP). Tuotemerkkejä mainitsen satunnaisesti. Jos käytän samaa elintarviketta moneen kertaan, kirjoitan sen perään ”sama”. Lisäksi kommentoin aterioitani.

Lauantai 1.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Kaurahiutaleet maistuivat eltaantuneilta. Vaikka kyseessä on kuivatuote, litteä hiutale mahdollistaa maksimaalisen rasvojen härskiintymisen ja muun pilaantumisen.

Lautasella mantelikalaa vuoassa ja paahdettuja bataattiviipaleita.

Pyhäinpäivän juhlaillallinen: paahdettua bataattia ja valmismantelikalaa.

Iltapala: mantelikalaa (ilmeisesti alun perin pakaste, oli neljä päivää jääkaapissa), bataattia, porkkanoita, paistopatonki (PE 21.4.12), ruisleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), täytekonvehteja (PE 5/2014), ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Mantelikalan kala maistui ihan hyvältä, mutta kuorrute oli joko pilaantumassa tai luontaisesti pahaa. Bataatti kuivahti uunissa ilmeisesti siksi, että se ei ollut löytöhetkellä ihan kokonainen ja kosteutta oli päässyt haihtumaan viikkojen lattiasäilytyksessä. Suojakaasuun pakattu vehnäpatonki paistui uunissa jälkilämmöllä ja maistui suussa lämpimän muistijäljen jättäen. Halloween-konvehtien täyte ei täysin peittänyt vanhan suklaan makua.

Sunnuntai 2.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: puikulaperunoita, ruskeaa kastiketta (PE 10.8.13), paneroituja broileripyöryköitä (VKP 6.8.14), sydäntä (sian?), ruispalaleipää, kurkkua, jäävuorisalaattia, kevätsipulin varsia, kermajuustoa (PE 9.10.14), lauantaimakkaraa (VKP 30.10.14), pikkutomaatteja, ruisleipää, Oivariinia (sama), sekaleipää, avokadoa, viinirypäleitä, ksylitolipurukumi (sama).

Ruskean kastikkeen olin löytänyt vuosi sitten poikkeuksellisesti kadulta roskapöntön vierestä. Purkki oli ymmärtääkseni jonkinlaisen ruoka-apukassin jäämiä. Kastike ei ole erityisen hyvää, ja koska se oli ollut jääkaapissa monikymmenkertaisesti suositellut viisi vuorokautta avaamisesta, kaadoin sen ruokailun päätteeksi vessanpönttöön.

Broileripyörykät (kauppanimeltään Poppis) selvisivät tällä kertaa pilaantumatta lähes kolme kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Viime kerralla sama tuote, tosin ilman chilimaustetta, ehti muuttaa makuaan vähän päälle kolmessa kuukaudessa. Iltapalan toista liharuokaa maistellessani tulin tosin siihen tulokseen, että lihanostajana en kyllä hankkisi broileria, jos minulla olisi sydäntä.

Ei ne suuret taidot vaan einesmenut

Selostin viime kerralla, kuinka keskeytin eineshävikkiviikon vieton päivällisvieraiden tähden. Suotta keskeytin. Toinen vieraista näet ilmoitti maistuiko-kysymyksen äärellä, että hän ei jaksaisi nähdä yhtä paljon vaivaa niin ihmeettömän ruoan eteen. Turha siis pinnistellä lieden äärellä, etenkin jos tuloksena on koaguloituneita kastikkeita ja pälvikaljuisia leivityksiä. Elintarviketeollisuuden kastikejauheilla kun on paakkuuntumisenestoja ja nugeteissa korppujauhe pysyy (kuin?) liimattuna. Eineksistä keho saa erilaisia rakennusaineitakin, kuten muoveja ja metalleja. Valmisruoka on sitä paitsi vaivatonta myös vaaratonta: parempi mikrokokki keittiössä kuin kymmenen miljoonaa keitossa.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Päivällispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös sunnuntaisin). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Päivällisten ruokalistan voi vallan hyvin rakentaa erilaisten puoli- ja täysvalmisteiden varaan. Viimemarraskuisena sunnuntaina lämmitin alkuruoaksi tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja pääruoaksi kananugetteja. Pyhäpäivän kunniaksi äidyin hieman hifistelemään, sillä keitin lisäkkeeksi varhaisperunoita löytämässäni höyrykattilassa. Suoranaiseksi pröystäilyksi ruoanlaitto meni, kun asettelin hunajaisten porkkanaviipaleiden päälle kaupasta ostetun rosmariinin uutta satoa. Kaiken kruunasi ”aitoja makuja” ja voiaromia sisältänyt ”juhlava sitruunakastike”. Ihan hyvää kastiketta, vaikka parasta ennen edellisen vuoden helmikuuta. Päivällisen kruununjalokivetti jauheesta baristettu maitokahvi ja hygieenisesti pakattu korvapuusti. Ei irronnut paikkaa hampaasta vaan ei sydämestäkään.

Pöydällä kahvikuppi ja korvapuustimainen pulla lautasella.

Jean-Pierre Kahvila. Pulla, cappuccinojauhe ja astiat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, santsikuppi samaan hintaan).

Nugetti on jos nyt ei jalokivi, niin korukivi kuitenkin. Siten sen ympärille voi koostaa myös illallisen, kuten tapahtui viime toisena pääsiäispäivänä. Ihmisyydestä erottamatonta vaihtelunjanoa tyydytin lisäämällä vain veden tällä kertaa bearninkastikeaineksiin sekä keittämällä perunat painekattilassa. Tomaatti-vuohenjuustokeiton lämmitin lähes kätevästi työntämällä pakkauksen foliokansi edellä perunoiden keitinveteen. Kastike täytti kotibéarnaisen tunnusmerkit vaan ei hienojen tilaisuuksien vaatimuksia, eli se oli tutun kokkareista muttei kokkareista tuttua.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Illallispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös toisena pääsiäispäivänä). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Viimeisestä käyttöpäivästä oli nugeteilla 20 päivää ja keitolla 25 päivää. Vaikka söimme einekset keskiarvollisesti kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, totisesti mikään ei ylös noussut.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Lihapyörykkäpaketti maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Maksalaatikkopurkki Lihapyöryköitä maanantain tiistain sanomalehden päällä.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Pieniä valmispitsoja keskiviikon Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Jauhelihakeittopaketti torstain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Lihapullia ja muusia sisältävä valmisruokapakkaus perjantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Broileripalleropaketti lauantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Eineshampurilaispaketteja maanantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.

Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Kannattaako broileripakettia avata viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua? Toiseksi: tulisiko broileria ostaa ensinkään? Tässä kirjoituksessa käsittelen peräkanaa broilerin säilyvyyden ja säällisyyden.

Kaksi pakettia broilerin fileesuikaleita.

Testikappaleet toimitti Taloyhtiön jätepiste.

Testiin valikoitui kaksi samanlaista pakettia suomalaisia broilerin fileesuikaleita, joten satunnaiset virheet voitiin eliminoida ja tilalle saatiin systemaattisia virheitä. Pakkauksia avatessa ilmoille levisi sama ankea haju, joka ympäröi tällaisia suikaleita jo ennen viimeistä käyttöpäivää. Lemu ei saanut minua poissa tolaltani, sillä ruokamyrkytysbakteeri ei haise.

Ensimmäisen paketin sisällöstä valmistin broilerikeittoa, koska olin aiemmin löytänyt kaalia ja maustekurkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut viisi päivää, mutta en saanut mitään ruokamyrkytysoireita. Tulokseen saattoi tosin vaikuttaa se, etten osannut oireita oikein odottaakaan.

Broilerikeittoa lautasella, lautasen alla lautasliina ja aluslautanen.

Koska en ollut löytänyt smetanaa, silmäsin keiton löytämälläni turkkilaisella jukurtilla. Keittolautanen ja lautasliina Taloyhtiön jätepisteestä, aluslautanen kuvausrekvisiittaa.

Jäljelle jääneestä broilerierästä tein broilerikastiketta, jolle pilkoin aluseksi kesäkurpitsatikkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli tällä kertaa kulunut kymmenen päivää, eikä ruokamyrkytys ollut vieläkään tullakseen.

Broilerikastiketta kesäkurpitsatikkujen päällä lautasella.

Kun pasta kyllästyttää, kesäkurpitsa virkistää. Ainekset ja astia Taloyhtiön jätepisteestä.

Kokeilemani broilerisuikaleet olivat siis täysin syömäkelpoisia 5 ja 10 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että 15 prosenttia suikaleista oli vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Ainakin kaupan tulokseen.

Asiaan vihkiytymättömästä omnivorista saattaa tuntua hurjalta ylittää viimeinen käyttöpäivä yhdelläkin vuorokaudella. Todellisuudessa en asettanut itseäni varsinaiseen hengenvaaraan: lihathan olivat paitsi suojakaasutettuja myös suolattuja. Siksi broilerin säilyvyyttä oli syytä koetella lisää.

Löysin paketin maustettuja broilerin koipipaloja. Suolaa oli, mutta suojakaasut olivat karanneet auki nirhatusta pakkauksesta. Vastaan puski karmea löyhkä, ja viimeisestä käyttöpäivästä oli pahaenteisesti 13 päivää. Samassa tunsin eteeni heitetyn aineettoman hansikkaan. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Koipipaloja olisi pitänyt paistaa uunissa 45 minuuttia, mutta kuumensin lihat sähkönsäästöekopaastoni vuoksi pannulla ensin suurella lämmöllä ja sitten noin tunnin ajan kannen alla reippaasti haudutellen. Haju oli melkoinen, ja sitä tuntui jäävän aavistus myös kypsiin koipiin. Maussa en kuitenkaan havainnut mitään vikaa. Söin puolet lihoista iltapalaksi ja jäin jännittyneenä odottamaan seurauksia.

Seuraavana aamuna tunsin mahani perukoilla kierteen, joka oli havaitsemiskynnyksen yläpuolella mutta epämiellyttävyyskynnyksen alapuolella. Osa tuntemuksesta lähti siististi eri reittiä kuin oli tullut, ja loppu kaikkosi, kun maha ja mieli saivat aamiaisella uutta purtavaa. Ruokamyrkytys ei siis tullut ollakseen. Kun kahden päivän päästä söin kaksi jäljelle jäänyttä koipea, en saanut enää minkäänlaisia oireita.

Mitä kokki oppi kanakokeistaan? Ensinnäkin broileri säilyy yllättävän hyvin. Broileria pelätään muita lihoja enemmän ehkä siksi, että huolimaton kokki levittää helposti esimerkiksi melko yleisiä kampylobakteereja raa’asta kanasta ruokiin, joita ei kypsennetä. Raa’an lihan mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta vaaraa huolellisesti kypsennetyssä lihassa, jos ne eivät ole tuottaneet kuumennusta kestäviä toksiineja.

Toisekseen opin, että raa’an lihan hajusta on hankala päätellä yhtään mitään. Liha lemuaa jotakuinkin aina, mutta jos löyhkä alkaa särkeä päätä, haistelusta ei ehkä kannata siirtyä maisteluun.

Voit siis syödä suojakaasuun pakattua broileria varsin huoletta muutamisen vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen, kunhan

  • et aio tehdä broileritartaria
  • et ole käyttänyt pakkausta neulatyynynä
  • et ole jättänyt lihoja kesäkuumaan autoon avaamatta ikkunoita raolleen

etkä ole

  • lapsi (Tuskin olet, koska viimeisistä kuvista on jo muutama kappale.)
  • vanhus (Tuskin olisitte vaihtanut Kansanradiota nettikansanradioon.)
  • sairaana (Tuskin laittaisit viimeisillä voimillasi viimeistä ateriaasi.)
  • raskaana (Tuskin olet, sillä mammojen vertaistuki kokoontuu ihan eri osoitteessa.)

Nyt kun googlaajien on jo aika lähteä hunajamarinadiensa ääreen, me muut voimme vielä miettiä, mitä olemme tehneet yhdelle vähäisimmistä tuotantoeläimistämme.

Suomalaisesta broileriteollisuudesta kertoo Elina Lappalainen palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Kirja tuntuu varsin kiihkottomalta, mutta tasapuolisuuden nimissä olen tutustunut myös Lihatiedotuksen esitteeseen Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa[†] (joka otsikoltaan muistuttaa Palloliiton kirjasta Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-kilpailumenestyksestä).

Siipikarjatiloilla, täsmällisemmin -tehtailla, kasvatetaan hybridibroilereita. Se on ihmisen sairain jalostustuote, mopsin jälkeen tietysti.

Lihantuotannossa nämä jaloilla tepastelevat rintalihakset teurastetaan keskimäärin 39 vuorokauden iässä. Lihabroilerien vanhemmiksi valikoidut linnut saavat elää paljon jälkikasvuaan vanhemmiksi, joten emoja pidetään kasvukaudella nälässä, jotta ne eivät söisi itseään hengiltä. Hakematta tulee mieleen emakoiden kohtalo, vaikka kanojen tapauksessa häkit on sentään varattu vain hedelmöittymättömille naaraille.

Huiman kasvuvauhdin vuoksi jopa kaksi prosenttia broileriparven linnuista voi kuolla sydänsairauksiin. Tuottajat eivät osaa siitä huolestua, koska heillä ei ole sydäntä. Jos kana välttyy sydänkohtaukselta, se saattaa kuolla vesipöhöön. Teollisuus vesittää tämän huolen sanomalla pöh tai jotain muuta yhtä argumentatiivista. Prosentit voivat tuntua pieniltä, mutta alan massiivisuuden vuoksi lukumäärät ovat suuria.

Mikrobiologisesti broilerit ovat Suomessa poikkeuksellisen terveitä. Salmonellaa ei juuri esiinny, ja tauteja vastaan tarvitsee rokottaa vain lihabroilerien vanhempia. Moni suomalainen pääseekin kana-antibioottien makuun vain ravintoloiden Brasilian-broilereilla.

Kanalle on lottovoitto syntyä Suomeen ja huonoa arpaonnea kuolla Sahalahden teurastamoon. Atrialle Saarioiselta siirtynyt teurastamo tainnuttaa linnut sähköllä, kun muualla Suomessa käytetään humaanimpaa hiilidioksidia.

Sähkötainnutuksessa[†] kana ripustetaan ylösalaisin ja ohjataan vesialtaaseen, jossa virtaa sähköä. Jos kana ei ole palleattomuutensa takia täysin tukehtunut alaspäin painuviin sisäelimiinsä, se saattaa räpiköidä sen verran, että saa ennen taintumista siipeensä ikävän sähköiskun – sillä oletuksella, että siivet toimivat eli että kana ei ole teurasautoon pakattaessa murtanut luitaan tai ole stressaavan tilanteen vuoksi siipi maassa. Sellaistakin sattuu, jonka pää ei yllä altaaseen ja joka kohtaa mestausmasiinan tajuissaan.

Luomubroilerit ovat eri rotua kuin tehobroilerit. Niitä elätetään melkein kaksi kertaa pidempään, ja ne saavat ulkoilla aina sään salliessa. Luomubroileri ei ole liiemmin päässyt lisääntymään, koska se maksaa kaupassa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen broileri. Suomessa alan toimijat pelkäävät myös, että ulkoilmassa ulkoilemassa kanat hankkisivat vaarallisia tauteja.

Teollisuus tuottaisi auliisti luomua, jos kuluttajat ymmärtäisivät sitä vaatia. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Hitler kortti koetti luopua keskitysleireistä, mutta kansalaiset eivät tahtoneet kasvattaa hintoja ja tinkiä turvallisuudesta vaan he halusivat tinkiä hinnoista ja kasvattaa tunteettomuutta.

Luomubroileri on oikeastaan ratkaisu ongelmaan, jota ei ole. Kokeilemalla huomaat näet, että lihan oston lopettaminen on helpointa aloittaa broilerista. ”Makua” ei tule ikävä, eikä suutuntumaa voida saada kaipaamaan kanateollisuuden epäeettisyyden suututtamaa.

 


linkki kuollut