Avainsana-arkisto: liha

Kestotestissä 165 enemmän tai vielä enemmän vanhaa säilykettä

Posted on by Onni Tonkija

Viimeksi kun vietin tölkkitoukokuuta kuusi vuotta sitten, avasin kuukauden aikana 32 säilykepakkausta. Ruokahalu kasvaa syödessä ja tölkkikokoelma kasvaa syömättä ja Instagram-syöte vaatii täytettä, joten avasin nyt kahdessa viikossa 165 säilykettä.

Vuoden 2015 tölkkitoukokuussa olin jo perusteellisesti selvittänyt sen, että vanhojen säilykkeiden syöminen ei ole erityisen vaarallista. Sen sijaan säilykkeiden laadun heikkenemisestä minulla ei ollut paljon tietoa, sillä silloiset tölkit olivat lähinnä vuoden tai kaksi päiväysvanhoja. Nyt osaan kertoa, mitä säilykkeitä voi säilöä ja mitkä kannattaa syödä jo pari vuotta päiväyksen umpeutumisesta. Jokaisessa kohdassa on linkki Instagramiin, jossa säilyketyypin tuloksista voi lukea lisää.

Hedelmät

Säilykehedelmissä keskityin ananaksiin, sillä niitä löytyy roskiksesta eniten. Ananasta ei kannata säilyttää monta vuotta yli päiväyksen, sillä sen maku heikkenee melko nopeasti. Vanhimman testaamani vielä syömäkelpoisen ananassäilykkeen parasta ennen -päivästä oli reilut kolme vuotta. Seitsemän vuotta päiväysvanhat ananaspurkit olivat pullistuneet. Sisältö oli tummentunut ja maistui pahalta. Myös ananaspurkkien kiiltelevä metallisisus oli liuennut pois.

Keltaisia ananaspaloja tölkissä, jonka kiiltävässä metallisisuksessa on musta rengas. Toisessa tölkissä ruskehtavia ananaspaloja tölkissä, jonka sisusta on siniharmaa.

Puoli vuorokautta huoneenlämmössä olleeseen vasemmanpuoleiseen ananaspurkkiin oli tullut tumma syöpynyt rengas nestepinnan korkeudelle. Syynä oli ilmeisesti ananasmehun happamuus, sillä muihin hedelmäsäilykkeisiin rengasta ei tullut eikä myöskään ananaspurkkiin, jossa oli käytetty ananasmehun sijasta sokerilientä. Oikealla olevan yhdeksän vuotta vanhan ananaspurkin sinkitty sisusta oli jo avattaessa liuennut ja ananakset olivat värjäytyneet tummiksi ilmeisesti raudasta. Ananasten happamuus veti suun luimuun, ja syynä saattoikin olla se, että rautaioni on hapan.

Muut hedelmät eivät näytä pilaantuvan yhtä nopeasti kuin ananakset, mutta ei niitäkään monta ylimääräistä vuotta kannata säilyttää. Mielenkiintoinen tapaus olivat muovipurkkiin pakatut persikkakuutiot. Niiden väri oli tummentunut pahasti, mutta maku oli vielä hyvä lähes kuusi vuotta parasta ennen päivän -jälkeen.

Hedelmäsoseet

Vielä muoviakin paremmin hedelmät säilyvät mahdollisesti lasissa. Piltti-hedelmäsoseet maistuivat pääsääntöisesti hyviltä jopa yli kahdeksan vuotta parasta ennen -päivästä. Väri näyttää valoa saavissa säilykkeissä kärsivän. Tosin myös kartonkitölkkiin pakattu omenasose oli tummaa, joskin hyvää, vajaat viisi vuotta päiväyksen umpeutumisesta. Verrokkikappaleena olleessa vajaan vuoden päiväysvanhassa tölkissä sose oli keltaisempaa. Koska hedelmäsoseissa ei ollut säilöntäaineita, ne alkoivat käydä huoneenlämmössä jo kahden päivän kuluessa.

Hillot

Hillot ovat suureksi ja usein suurimmaksi osaksi sokeria. Siten ei ollut ihme, että kolmesta viiteen vuotta päiväysvanhat hillot maistuivat kelvollisilta. Ne olivat vuosien säilytyksessä enintään kokkaroituneet.

Tomaattisoseet

Tomaattisäilykkeet ovat hedelmäsäilykkeiden tapaan happamia, joten niiden ei voi odottaa kestävän loputtoman pitkään. Viisi vuotta päiväyksestä alkaa olla liikaa mutta ei kaikissa tapauksissa. Maustettujen tomaattimurskien maku tuntuu heikentyvän maustamattomia nopeammin.

Erilaisia tomaattimurskasäilyketölkkejä ja -purkkeja ja niiden sisältöä valkoisella alustalla.

Mitä tummempaa tomaattisose on, sitä pahemmalta se yleensä maistuu.

Usein hehkutettu Mutti oli yllättäen pullistunut jo alle kaksi vuotta parasta ennen ‑päivästä. Kahdessa samanlaisessa purkissa oli painetta aukaistaessa, mutta mauissa ei ollut suurta eroa edes päiväysnuoreen Muttiin verrattuna.

Pestot

Pesto tuntuu säilyvän loputtomasti. Toki sen maku vähän heikkenee ajan myötä, mutta nytkään ei monesta viitisen vuotta päiväysvanhasta pestosta keksinyt pahaa sanottavaa. Vanhin pesto oli syötävää jopa lähes kahdeksan vuotta parasta ennen -päivän jälkeen.

Maustekastikkeet

Maustekastikkeissa tuntuu maku häviävän muutaman vuoden jälkeen päiväyksen ylittymisestä. Vetiset kastikkeet vaikuttavat säilyvän paksuja huonommin. Kastikkeita ei kuitenkaan kannata heittää menemään maistamatta: kahdeksan ja puoli vuotta vanha lasipulloon pakattu makea chilikastike oli moitteetonta.

Palkokasvit

Siinä missä tomaatin pH on 4:n paikkeilla ja ananaksilla ja persikoilla alle 4:n, papujen ja herneiden pH alkaa 5:llä ja linssien pH 6:lla. Yhden pykälän ero pH:ssa tarkoittaa jo kymmenkertaista eroa happamuudessa. Palkokasvien voi siis olettaa säilyvän selvästi hedelmä- ja tomaattisäilykkeitä pidempään.

Kartonkisia ja metallisia papu-, herne- ja linssipakkauksia.

Näitä pakkauksia tuli avattua säilyvyystutkimuksen nimissä vähän liikaa suhteessa taloutemme mahojen vetävyyteen tölkkitoukokuun vielä tuottaessa koko ajan uusia avattuja purkkeja. Toisaalta eipä näitä ole tullut käytettyä aikaisemminkaan roskiksen tuottaessa koko ajan uutta syötävää.

Vanhin papusäilykkeeni oli ruskeat pavut, joiden parasta ennen -päivästä oli yli yhdeksän vuotta. Liemi oli samentunut, mutta maku oli ok. Samoin yli kuusi vuotta päiväysvanhoissa herneissä kastike oli sameaa hyytelöä, vaikka itse herneet eivät olleet pilalla. Toisaalta kun vertasin noin kolme vuotta päiväysvanhoja kidneypapuja ja linssejä vuoden päiväysvanhoihin vastaaviin tuotteisiin, tuoreemmat olivat hieman maukkaampia. Metalli ja kartonki vaikuttivat säilyvyyden kannalta yhtä hyviltä pakkausmateriaaleilta.

Maissi ja herkkusienet

Maissin ja herkkusienten pH on kuutosen tienoilla. Sen sijaan bambunversojen pH on noin 5, ja ne maistuivatkin pahoilta vajaat viisi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Lähes kuusi vuotta päiväysvanha maissi oli tummunut, mutta maunsa puolesta se oli ihan syötävää. Kartonkitölkkiin pakattu maissi oli yllättäen melko pahaa vain yhdeksän kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen. En ollut valitettavasti löytänyt toista pahvimaissia, jotta olisin voinut tehdä vertailuja.

Sienet imevät tunnetusti luonnossakin epäpuhtauksia, ja seitsemän vuotta päiväysvanhoissa säilykeherkkusienissä olikin metallin makua. Se tosin poistui huuhtelemalla. Kahdesta vajaat kaksi vuotta päiväysvanhasta herkkusienipurkista toinen oli säilynyt hyvin ja toinen hiukan huonommin.

Oliivit, jalapenot, maustekurkut ja aurinkokuivatut tomaatit

Yhtenä iltana napostelin oliiveja, hillosipuleita, jalapenoja, kapriksia, maustekurkkuja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Testituloksista on vaikea sanoa mitään, sillä oliivien laatuerot ovat ilmeisesti valtavat. Metallipurkkiin pakatut täytetyt oliivit maistuivat hyviltä lähes kahdeksan vuotta parasta ennen -päivän jälkeen, samoin pussiin pakatut runsaat kaksi vuotta päiväysvanhat oliivit. Niitä nuoremmat lasipurkissa olleet vihreät ja mustat oliivit olivat sen sijaan mauttomia.

Hillosipulin vuodet saavat tummumaan. Kaprikset eivät kestä viittä vuotta päiväyksestä.
Joitakin vuosia päiväysvanhat jalapenot ovat syötävän makuisia mutta eivät niin hyviä kuin pari kuukautta päiväysvanhat. Pikkukurkuissa maku tuntuu säilyvän mutta suutuntuma välttämättä ei.

Aurinkokuivatuille tomaateille saattaa päteä sama aikasuositus kuin muillekin tomaateille. Pari vuotta päiväysvanha tomaatti oli ihan hyvän makuista ja neljä vuotta päiväysvanhakin siedettävää. Kapriksia sisältänyt, seitsemän vuotta päiväysvanha tomaattivalmiste oli pahanmakuista.

Sekalaiset herkut

Sekalaiset herkut olivat niin sekalaisia, että kannattaa vain lukea selostus Instagramista. Mukana jamaikalaisten kansallisruokaa, toistakymmentä vuotta vanhoja etanoita, tofua viime vuosituhannelta, mustekalaa mahdollisesti 1990-luvulta ja näpeille avattaessa paukahtanutta venäläistä kaviaaria.

Kalat

Tonnikala on roskiksen suosikkisäilykkeitä. Nytkin avaamatta jäi parikymmentä purkkia, ja lisää tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat siivota hamstraamiaan koronasäilykkeitä pois.

Valkoisella taustalla erilaisissa liemissä ja kastikkeissa säilöttyä tonnikalaa sekä säilykekilohailia.

Tonnikalaa vedessä, öljyssä ja maustekastikkeessa sekä kilohailia öljyssä.

Tonnikala ei ole erityisen hapanta, joten sen voisi odottaa säilyvän. Yllättäen pikkupurkeissa olleissa, reilut kaksi vuotta päiväysvanhoissa tonnikaloissa oli metallin makua – enkä nyt tarkoita elohopeaa. Näissä tapauksissa syöpymistä oli todennäköisesti edistänyt purkin suuri pinta-ala verrattuna kalan määrään sekä foliokansi kunnon metallikannen tilalla.

Muuten etenkin öljyyn säilötty tonnikala tuntuu säilyvän vuosikausia, varsinkin maustettuna. Lähes 12 vuotta päiväysvanha tonnikala ei maistunut enää samanlaiselta kuin tuore vaan kiinnostavammalta. Vähän yli 12 vuotta päiväysvanha kilohailisäilyke oli sen sijaan aika lailla pilalla.

Lihasäilykkeet

Maistelin niin erikoisia ranskalaisia lihasäilykkeitä, että kiinnostuneiden kannattaa lukea ankankoivista ja hanhenmaksasta Instagramissa. Suomalaisessa lammassäilykkeessä oli kolme vuotta ja seitsemän kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen miellyttävä lampaanlihan maku, vaikka ei lihasäilyke mielestäni koskaan herkkua ole.

Keitot

Minun on vaikea kommentoida säilykekeittojen säilyvyyttä, sillä nämä keitot maistuvat vähän ikäviltä ilmeisesti jo suoraan kaupan hyllyltä ostettuina. Hernekeittoon voi kyllä luottaa: sen parasta ennen -päivästä oli kuusi vuotta ihan niin kuin kuusi vuotta sittenkin. Myös säilykepussiin pakattu kanakeitto oli hyvää viisi ja puoli vuotta parasta ennen -päivän jälkeen.

”Arkisäilykkeet”

Niputin joukon säilykkeitä kaatoluokkaan nimeltä arkisäilykkeet. Stroganov oli syömäkelpoista yli neljä vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Hapankaali kelpasi yli kaksi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Punajuurisuikaleet olivat kunnossa lähes neljä vuotta päiväyksen umpeutumisesta. Äidinmaidonkorvikkeesta kirjoitin Instagramiin pienen kommentin, sillä se on ainoa tuote Yhdysvalloissa, johon liittovaltion lainsäädäntö vaatii päiväyksen.

Joulukalenterin 22. lykky: kinkku

Posted on by Onni Tonkija

Kinkku on yhä joulupöydän skunkki. Eettisyydeltään arveluttavien kinkkujen myynti on nimittäin pysynyt vuosia seitsemässä miljoonassa kilossa.

Emme enää voitele joululimppuja sian verellä, kuten Suomi syö ja juo -sivusto kertoo. ”Joululeivällä oli myös uhrilahjan luonne.”

Sian veri on kuitenkin edelleen läsnä joulupöydässä. Ja mikä muu kuin uhri on monen kilon joulukinkku? Täysin ylimitoitettua mässäilyä ihmisiltä, jotka tavallisesti tyytyvät ohuen ohuisiin leikkeleisiin.

Kulttuurintutkija René Girard sanoisi varmaan ajankohtaisesti, että uhri on rokote, jossa pienellä verimäärällä yritetään ehkäistä verilöyly. Mutta seitsemän miljoonaa kiloa on verilöyly. Toistuessaan uhrirituaali laimentuu tylsäksi muodollisuudeksi. Yhteisön paha ei enää siirry yhden kannettavaksi, eikä hänen kuolemansa tuota enää mitään, kuten Daniel Nylund kirjoittaa Teoblogissaan – ehdoton joulun lukusuositus tälle perinpohjaiselle artikkelille.

Jotta uhraaminen vaikuttaisi väkivaltaa hillitsevästi, yhteisön jokaisen jäsenen tulee osallistua siihen. Suomessa edelleen valtaosa valitsee kinkun juhlapyhien ykkösruoaksi. Nuorille kinkku ei ole enää niin merkityksellinen, ja viime aikoina onkin ihmetelty tilastopiikkiä alaikäisten tekemissä henkirikoksissa.

Koska uhrirituaali on tiedostamaton, on ihan turha vedota siihen, että sika on älykäs ja tunteva olento. Tätä asiaa ei yksinkertaisesti käsitellä järjen eikä edes tunteen tasolla. Aivan varmasti mayatkin ymmärsivät, että vihollinen on älykäs ja tunteva olento, ennen kuin sitoivat tämän pallon muotoiseksi ja sitten – yritetään vähän säännöstellä raakuutta näin joulun aikaan. Kaikki tautia aiheuttava paha, myös MRSA, tuhoutuu 75 asteessa.

Muoviin pakatut pikkukinkku, seitankinkku ja kinkkuviipaleet sekä pakkaamattomina luullinen kinkunpala ja kinkkuviipaleita.

Pikkukinkku oli ollut varmaan pakastimessa, ennen kuin löysin sen roskiksesta noin kuukausi sitten. Luullisen kinkkupalan säilöin pakastimeen vuoden alussa. Perinnejoulukinkun olin löytänyt jo ennen viime joulua, ja se oli ollut jääkaapissa siitä lähtien. Pakkaamattomat kinkkuviipaleet tongin päiväkodin biojäteastiasta vajaa viikko sitten. Määrä oli onneksi kohtuullisempi kuin vuosi sitten. Taustalla on ilman etikettiä joskus kesällä löytynyt seitankinkku, jota olen säilyttänyt siitä lähtien ikkunan välissä.

Sikojen onneksi kaksi kolmesta abrahamilaisesta kieltää kinkun. Toisaalta kautta historian retket pyhille maille ovat olleet verisiä.

Joskus vasta poikkeusolot saavat huomaamaan tavallisten olojen poikkeuksellisuuden. Tänä vuonna koronavirus koitui monille yksilöille siunaukseksi, kun somalialainen eläinteollisuus menetti satoja miljoonia euroja. Valtavat määrät vuohia, lampaita ja kameleita oli näet määrä kuljettaa Saudi-Arabiaan hadž-pyhiinvaellusta varten. Aiemmin koronavirus on säästänyt kameleita vuonna 2014, kun epidemia oli Mekassa varmaan ainakin kiihtymisvaiheessa. Siitä voi tietysti vähän zoonoottia tulla, kun teurastellaan 1,2 miljoonaa päätä menemään ulkoistettuna työntekijöille, joita ei kiinnosta pitää suojavarusteita.

Hävikki on valtava, kun jokaista kävijää varten pitää teurastaa vähintään yksi lammas eikä ihan kaikkea jaksa yksi ihminen syödä. Vielä ainakin 1980-luvulla lihaa poltettiin ja haudattiin, mutta nykyään aavikon keskelle luodaan pakkasasteita. Jäädytettyjä ruhoja laivataan sitten köyhille muslimeille ympäri maailmaa. Meillä Suomessahan elintarvikemyymälät ovat näyttäneet, miten ylenpalttinen tuhlailu voidaan oikeuttaa sillä, että hävikkiruokaa pyritään ohjaamaan vähävaraisille. Tosin Suomessa ruoka-avun ohittamisesta ei taida seurata sitä, että ruumiiksi (sinänsä oikein) epäiltyä haisevaa lihakasaa myydään alehintaan lähialueen ravintoloille.

Kuinka kestävää on suomalainen kesällä pakastettu liha? Pakaste säilyy tietysti parasta ennen -päivään ja sen ylikin, tuore kinkku viimeiseen käyttöpäivään asti. Pöydässä maltillinen, martallinen arvio on puolitoista tuntia, jääkaapissa viikon. Vanha kansa käyttää loppiaiseen saakka. Ylen otsikossa on kyseenalainen neuvo uuteenvuoteen ja oiva ohje uuteen vuoteen: ”Kinkun kaluaminen syytä lopetella”.

Aloitin löytämieni kinkkujen maistelun pikkukinkusta. Tämän kypsän kinkkurullan viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut vuosi ja kuukausi. Kinkun maku oli mahdollisesti vähän kärsinyt pinnalta, mutta ainakaan sisältä se ei jättänyt mitään toivomisen varaa.

Myös perinnejoulukinkun viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut vuosi ja kuukausi. Näissä ohuissa viipaleissa oli sellainen pieni pistävyys tai polttavuus, jota en oikein osaa kuvata kuin sanalla suolainen. Makuvirhe ei kuitenkaan ollut mitenkään häiritsevä, joten suojakaasuun pakattu kinkku oli säilynyt jääkaapissa huikeasti joulusta jouluun.

Sen sijaan pakastimessa vajaan vuoden verran säilyttämäni harmaasuolattu kinkku maistui kuvottavan eltaantuneelta, tosin vain pinnalta. Sisältä kinkku oli nielaisukelpoista, mutta ei sitä missään nimessä haluaisi pelkiltään syödä. Raadinkin mielestä kinkun pakastaminen seuraavaa joulua varten on mahdoton ajatus. Perinteisen hävikkikinkkukohteen hernekeiton seassa menee kuitenkin kai mikä tahansa.

Tunnuksettomalla kasviskinkulla oli ikää vähintään puoli vuotta, ja olin säilyttänyt sitä kaltoin. Siitä huolimatta se maistui vain vähän enemmän edellä kuvaamallani tavalla ”suolaiselta”. Tulos ei ole mitenkään kummallinen, sillä kasvisruoat säilyvät yleisesti liharuokia paremmin. Seitan on lisäksi hyvin tiivistä tavaraa.

Avattujen ja paistettujen kinkkujen säilyvyyttä jääkaappilämpötiloissa testasin vuoden alussa. Päiväkodin viipaloitu kinkku oli ihan syötävää vielä viikon päästä, minkä jälkeen siihen alkoi tulla epämiellyttävää hajua. Söin sitä kyllä ihan mielelläni vielä 16 päivänkin päästä. Löyhkää kinkkuun alkoi tulla muutama päivä sen jälkeen.

Paksusta joulukinkusta leikkasin syömäkelpoisen viipaleen 17. tammikuuta. Kun kinkusta 3. helmikuuta leikkasi mähjäisiä ja haisevia päätyjä pois, sisus oli ihan hyvänmakuista kuumennettuna. Viikon päästä maku oli ruokapäiväkirjani mukaan jo ”aika voimakas”. Siitä viikon päästä kinkku löyhkäsi, mutta kyllä sitä maisteli. Lopulta 3. maaliskuuta haju oli paha, mutta Onnenmyyrä oli innoissaan. Vielä söin kuitenkin sisältä kaivamani paksun, haiskahtavan viipaleen tulisen sinapin kera. Blogin eteen pitää nimittäin tehdä uhrauksia.

Sangollinen lihaa kultaisessa kaaressa roskiin – näin syntyy McDonald’s-ravintolan tuhti ruokahävikki

Posted on by Teemu Arppe

Kesällä puheenaiheeksi nousivat Tuska-viikonlopulta jääneet 600 jauhelihapihviä, joille ei yrityksestä huolimatta löytynyt muuta sijoituskohdetta kuin jäteastia. Pihvihävikissä oli sen verran sulattelemista, että aihetta käsiteltiin pääkirjoituksia myöten. 

Hävikki synnytti aiheellisesti tuskailua, eikä moinen tuhlailu olisi ollut normiviikonloppu isossa McDonald’s-ravintolassakaan. Siellä sama pihvimäärä menee hukkaan noin kahdessa viikossa. Tätä tosin jatkuu koko vuoden ajan, eikä hävikkilihaa edes yritetä lahjoittaa kenellekään.

”Se voi olla ehkä jotain 50 pihviä yhteensä, mutta se on tosi pieni päivä ja silloin siellä on ollut joku näppärä paistamassa”, sanoo suuren McDonald’sin apulaisvuoropäällikkö Tiina.

”Mutta sitten voi olla sellaisia päiviä, että siellä on vähintään puoli sankoa sellaista liiskaantunutta tiukasti pakkaantunutta pihviä. Se on ihan lihaa, paistettua lihaa. Erikseen on nugetit ja muut kanatuotteet. Niitä voi olla sanoisin melkein että sanko.”

Tiina on työskennellyt useiden vuosien ajan niin pienissä kuin suurissakin McDonald’s-ravintoloissa. Hänen nimensä on muutettu, jotta tämä juttu ei heikentäisi hänen työntekomahdollisuuksiaan.

Kuusi soijapihviä McDonalds’in tarjottimella menossa kohti roskakoria, jossa lukee ”kiitos”.

McDonald’s pystyy palvelemaan asiakkaitaan ripeästi kiitos valmiiksi paistettujen tuotteiden, mutta nopeuden kääntöpuolena on mittava hävikki. Kuvan vegaaniset pihvit eivät liity juttuun.

Mäkeissä heitetään pihvejä mäkeen nopeuden ja laadun takaamiseksi. Lihoja paistetaan etukäteen, jotta asiakkaat eivät joutuisi odottamaan.

”Jos ei synny yhtään hävikkiä, se on merkki ravintolasta, jossa kaikki kestää liian kauan, koska siellä ei ole mitään valmiina”, Tiina selittää.

Mikäli pihviä aletaan paistaa vasta tilauksen tultua, asiakas voi joutua odottamaan viisi minuuttia tai enemmänkin.

”Kun pihvit on paistettu, ne laitetaan suolattuina ja pippuroituina kabinettiin, sellaiseen syvään astiaan päällekkäin pieniin pinoihin. Pihveillä säilytysaika on 15 minuuttia, nugeteilla 20 minuuttia. Ajastin piippaa, kun aika on kulunut. Jos astia ei ole tyhjä, kaikki lentää roskiin.”

”Pihvi on tällöin edelleen mehevä. Jos sitä säilyttää pidempään, siitä tulee korppu. Tuo 15 minuuttia on ymmärtääkseni mitattu niin, että siinä ei mitenkään voi tulla ruoan turvallisuudesta riskiä.”

Pihvihävikkiä lisää myös se, että kaikki grillit on testattava päivittäin ennen lounasaikaa jokaisella pihvityypillä eikä testipihvejä välttämättä voi myydä asiakkaille. Grilliin laitetaan kahdeksan pihviä ja niiden lämpötiloja mitataan.

”Jos lämpötila on alle tavoitelämpötilan, pihvi menee roskiin. Sitten pidennetään paistoaikaa sekunti kerrallaan, kunnes on saatu erä, jossa lämpötila on hyvä. Näin syntyy hävikkiä ehkä enintään 30 pihviä viikossa. Useimmiten lihat nimittäin voi käyttää, ellei lounas ole tosi hiljainen.”

Työntekijä voi aiheuttaa huomattavan suuren hävikin, jos hän ei käytä pakkauksia päiväysten mukaisessa järjestyksessä.

”Kun uusi työntekijä käy hakemassa sämpylöitä ja ottaa käyttöön väärän tornin, eikä kukaan ehdi huomata sitä, voi mennä 20 koria wasteen. Yhdessä korissa on tavallisesti 60 sämpylää. Mutta se ei ole mitenkään viikoittaista tai edes kuukausittaista”, Tiina kertoo.

”Varastomies voi kuormaa purkaessaan olla laiska eikä laita kaikkea aikajärjestykseen niin, että työntekijä ottaa automaattisesti vanhimman myyntikelpoisen tuotteen. Siinä voi tulla aikamoista tuhoa.”

”Jos salaattia lentää vaikkapa kolme laatikkoa roskiin, se on 27 kiloa salaattisilppua. Se pitää paikata lainaamalla, mutta muista ravintoloista ei välttämättä saa niin paljon tuorekamaa, jolla on lyhyt päiväys. Siinä voi pahimmillaan joutua ajelemaan kymmeniä kilometrejä.”

Henkilökunnan kiire ja kokemattomuus lisäävät Tiinan mukaan hävikkiä.

”Jos tilauksia tulee yhtäkkiä paljon, työntekijä voi kiireessä ottaa väärän tuotteen. Sitten pitää valmistaa alkuperäiselle asiakkaalle oikea tuote ja tehdä uusi tuote sille asiakkaalle, jonka tuote vietiin. Jos väärä tuote on lähtenyt asiakkaalle, se lentää roskiin. Se viilenee koko ajan, eikä me voida tietää, onko asiakas esimerkiksi koskenut siihen.”

”Paistohävikin suurin syy on luultavasti se, että ylireagoidaan johonkin ja sitten onkin hiljaisempaa. Siihen on aina suurempi riski, kun on kokematon työntekijä. Hän ei ehkä luota kykyynsä tuottaa lihaa tarpeen vaatiessa eikä osaa arvioida, kuinka paljon lihaa menee.”

”Keittiössä on aina vastuuhenkilö, jonka tehtäviin kuuluu ohjata ja puuttua asiaan. Sillä tavalla sitä kokemusta kertyy. Ja jos on joku päivä ihan järjetön hävikki, kyllä ravintolan johto huomaa sen ja kysyy, mitä ihmeellistä tänään tapahtui.”

Kauppojen ruokahävikin pienentämisessä oleellista on se, että ruokaa tilataan myymälään sopiva määrä. Myös McDonald’silla on tilausjärjestelmä, joka auttaa ennakoimaan myyntiä. Suurimmat hävikit voivat syntyä kampanjoiden loppuessa.

”Aika usein käy niin, että lihaa jää useampi laatikko, eikä niitä voi käyttää seuraavassa kampanjassa. Olen joskus ehdottanut, että kampanjasta yli jääneitä tuotteita voisi lahjoittaa johonkin, mutta siinä tuli ilmeisesti huoli kylmäketjun katkeamisesta.”

Toisaalta myöhemmin voi tulla kampanja, johon jäljelle jäänyttä lihaa voi taas käyttää. Ravintolalla pitää vain olla varastointiin riittävästi tilaa pakkashuoneessaan.

Myös asiakkaat voivat tilailuillaan synnyttää hävikkiä. Asiakas voi tilata automaatilla mutta peruukin tilauksensa. Keittiöhenkilökunta on kuitenkin ehtinyt jo ottaa tilauksen käsittelyyn, jotta se valmistuisi nopeasti.

”Jotkut haluavat tehdä pilaa tekemällä älyttömiä tilauksia automaattikassoilla. Nykyään keittiö osaa jo vähän kyseenalaistaa, jos tilauksessa on hampurilainen, johon on lyöty 20 lisäpihviä. Keittiö voi odottaa, että näyttö ilmoittaa tilauksen maksetuksi.”

Ennen hampurilaisia tehtiin valmiiksi, joten niitä saattoi mennä hävikkiin kymmeniäkin päivän aikana. Nykyään raaka-aineita pidetään valmiina, mutta hampurilaisia ei koota etukäteen.

”Lihaa menee ehkä vähän enemmän kuin ennen. Nyt on plussana se, ettei välttämättä mene sämpylöitä eikä täytteitä vaan pelkkä liha, joka toisaalta on vähän kalliimpaa.”

”Alussa, kun totuteltiin uuteen tuotantotapaan, hävikin määrä pihveissä oli ihan uskomatonta. Puhutaan sadoista per päivä. Kymmenen litran sanko tuli yli. Siihen puututtiin kyllä vähitellen. Nyt on totuttu siihen, että vähän pienemmällä pärjää.”

”Hävikin pienentäminen on kaikkien intresseissä, koska se on pois menevää rahaa”, Tiina summaa. ”Totta kai pyritään mahdollisimman hyvään yhdistelmään, että olisi pieni hävikki ja suuri nopeus. Mutta niin kauan kuin tähdätään nopeuteen, hävikkiä ei voi kokonaan minimoida.”

Leikkele päiväykset turhan aikaisina pois!

Posted on by Onni Tonkija

Kuinka kauan leikkeleet säilyvät jääkaapissa? Avattuna ainakin viikon, avaamattomana vuodenkin pidempään. Onko vanhojen leikkeleiden syöminen vaarallista? On, yhtä vaarallista kuin tuoreidenkin.

Kolme leikkelepakkausta ristin muotoon aseteltuna lehdestä leikattujen kuolinilmoitusten päällä.

Leikkele saa odottaa.

Yksi tavallisia roskislöytöjäni on vajaa leikkelerasia, jonka sisältö on täysin syötävää. Moni näyttää aliarvioivan saunapalvinsa säilyvyyttä, eikä asiaa helpota se, että leikkelevalmistaja lisää löylyä antamalla lihoille armonaikaa vain pari päivää.

Vielä vuonna 2009 Eviran ja lihatalojen edustajat lupasivat Helsingin Sanomien artikkelissa leikkeleiden säilyvyydeksi 3–5 päivää 2–5 asteessa. Sittemmin on ilmeisesti havahduttu ruoan tuhlaamiseen, sillä Evira puhuu nykyään 5–7 vuorokaudesta ja Snellman yhdestä viikosta.

Oman kokemukseni perusteella leikkeleet säilyvät ensiluokkaisina noin viikon ja syömäkelpoisina pari viikkoa. Broilerin ja kalkkunan fileeleikkeleet säilyvät huonoiten, kinkkuleikkeleet vähän paremmin ja naudanpaisti parhaiten. ”Hevosen” liha eli meetvursti säilyy HS:n jutun mukaan jopa kolme kuukautta. Se tuntuu aika optimistiselta arviolta, sillä viikkojen vieriessä meetvurstisiivut alkavat harmaantua ja härskiintyä.

Mistä sitten tietää, että leikkele on mennyt pahaksi? Sen kyllä haistaa ja maistaa, eikä sellaista voi enää pesemälläkään ennallistaa. Lopullisesti tuote on pilalla, kun se alkaa palata siivuttamattomaan olomuotoon ja viipaleet liimautuvat toisiinsa.

Limainen ja homeinen leikkelepino, jossa sormen tekemä uurre.

Moni on oppinut kotitaloustunneilla, että kinkku on yli ylikypsää, kun siihen voi piirtää oman kullan kirjaimet.

Avaamaton leikkelepakkaus on avattuun verrattuna kaksosparadoksin avaruusmatkailija. Lihaa nimittäin pakataan niin puhtaissa olosuhteissa, että niitä voi elintarvikehygienian professorin mukaan melkein verrata leikkaussaliin.

Olen tehnyt dyykkaamillani leikkelepaketeilla joitakin pitkiä säilyvyyskokeita. Lidlin suomalaisessa porsaanfileessä oli pieni happamansuolainen makuvirhe 4 kuukauden kohdalla viimeisestä käyttöpäivästä. Toinen samanlainen paketti oli täysin kelvollinen. Se tuskin yllättää ketään, että italialaiset salami ja ilmakuivattu kinkku maistuivat ihan hyviltä, vaikka päiväyksestä oli lähes puoli vuotta.

Snellmanin kevyesti savustetun kinkun ohuen ohuet reunapalat olivat vähän kuivahtaneet 8 kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, mutta maussa ei ollut valittamista. Lidlin ulkomainen savustettu kalkkunaleike oli samalla tavalla kuivunut mutta maistuva 6 kuukauden kohdalla. Ehkä aavistuksen kuiva oli myös Snellmanin pepperoni, joka oli 12 kuukauden säilyvyydellään kestomakkara-nimikkeensä veroinen. Pakastimessa suojakaasuun pakatut leikkeleet kuivuisivat ilmeisesti vielä nopeammin.

Testin ikälopuksi 14,5 kuukautta viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen jääkaapista noussut Snellmanin kinkku maistui hyvältä. Ehkä siitä olisi keksinyt jotain pahaa sanottavaa, jos olisi ollut rinnalla tuore verrokki.

Kaikki testaamani hyvinä säilyneet leikkeleet säilyivät hyvinä vielä yli viikon avaamisesta. Avaamisen jälkeen viimeinen käyttöpäivä ei enää päde, mutta eipä sillä vaikuta olevan merkitystä muutenkaan. Jos siis huomaat heittäväsi leikkeleitä biojätteisiin viimeisten käyttöajankohtien perusteella, kannattaa pakkauksista ennemmin poistaa nämä turhat päiväykset.

Viipaloimaton, huolellisesti pakattu lihavalmiste kestää vielä monin verroin paremmin kuin siivutettu. Tanskalainen salamitanko säilyi jääkaapissa virheettömänä kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta päiväyksestä. Virolaiselle kinkunpalalle vuosi ei tuntunut missään. Italialainen, huoneenlämmössä pidetty raaka lihahyytelö-makkara Cotechino Modena oli syömäkelpoista keittämisen ja pari kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen.

Vanhentuneiden leikkeleiden syöminen ei ole vaarallista. Leikkeleisiin lisätty natriumnitriitti eli E250 estää muun muassa Clostridium botulinum -bakteerin kasvua. Kylmänä tarjoiltavissa tuotteissa voi olla listeriaa, mutta leikkeleistä sitä ei todennäköisesti löydy, koska ne ovat kypsennettyä lihaa. Helsingin Sanomien jutun mukaan pilaantuneissa leikkeleissä on lähinnä maitohappobakteereja, jotka saavat tuotteen näyttämään ja maistumaan huonolta. Limaiseksi menneitä lihoja syömällä voi varmaan kuitenkin sekoittaa vatsansa, jos se on totutettu kovin steriiliin ruokaan.

Leikkeleet eivät siis muutu vanhetessaan vaarallisiksi; ne ovat jo alun perin yksi ”11 ruoasta, joita lääkärit eivät syö[†]”. Leikkeleet sisältävät paljon suolaa, ja niiden liha on siipikarjaliston tuotteita lukuun ottamatta punaista. Lisäaineista leikkeleissä on ehkä kahta pahinta, nitriittejä ja fosfaatteja. Niiden rinnalla natriumglutamaatti on, no, luonnon valkuaisaineissa yleisesti esiintyvän aminohapon suola. Lisäksi meetvurstin ja lauantaimakkaran tyylisissä leikkeleissä on tukeva(n) annos tyydyttynyttä rasvaa.

Leikkeleet riistävät paitsi ihmishenkiä myös eläimiä. Samalla ne pilaavat ympäristöä lukemattomin tavoin. Kaupassa leikkeleet vievät irvokkaan määrän kylmäsäilytystilaa. Kun S‑ryhmä leikkeli valikoimaansa 20 prosentilla, hävikki pieneni vuodessa 20 000 kiloa. Keskon mielestä on keskeistä, että hyllyssä on palvikinkkua pariltakymmeneltä valmistajalta.

Jos nyt lähdettäisiin tyhjältä pöydältä kehittämään mahdollisimman monipuolisesti haitallinen elintarvike, tuskin nerokkainkaan suunnittelija tulisi keksineeksi niin typerryttävän moniongelmaista tuotetta kuin paksuun muoviin pakattu leikkelepino. Turhake, jonka ainoa hyvä puoli on pitkä säilyvyys – kunhan pakettia ei erehdy avaamaan.

Mutta mitäs me pistetään leivän päälle sen jälkeen kun ei ole leikkeleitä? Tällaisen kysymyksen esittävä on tapojensa orja tai ei ymmärrä leivän päälle. Se ongelma, että leipä ei maistu, korjaantuu ostamalla tai leipomalla tuoretta leipää. Jos ongelman yrittää peittää laittamalla viipaleen leikkelettä päälle, yhtä hyvin voisi ehdottaa viipalointia Hydran päälle.

 

† linkki kuollut (sittemmin yksi 30 ruoasta)

Eilisen trendiherkut löytyvät tänään roskiksesta

Posted on by Onni Tonkija

Yksi yhdestätoista syystä dyykata on se, että dyykkaus kannustaa kokeilemaan uusia ruoka-aineita ja -lajeja. Täysdyykkari jää tosin paitsi muotiherkuista, jotka ovat kaikkien huulilla mutta eivät vielä kenenkään roskiksessa. En olisikaan varmaan ihan heti päässyt maistamaan viime viikolla toden teolla myyntiin tullutta nyhtökauraa, ellei Onneli olisi keksinyt juhlistaa vuosipäiväämme tällä paistonkestävällä ja hehkutuksen ansaitsevalla innovaatiolla.

Uutuuksilla on tapana ilmestyä jossain vaiheessa jätekatoksiinkin. Joskus taas roskien seasta tarttuu mukaan sellaista, mitä ei ole vielä edes kuullut tarvitsevansa.

Hoviruoan kasvispiirakka puoliksi pakkauksesta ulkona.

Vihis

Vielä vähän aikaa sitten vihiksiä oli vaikea löytää kaupoista, mutta nyt niitä näkee jo roskiksissakin. Vihis, eli ilmeisesti vihapiirakka, on saanut osakseen vegaanista rakkautta melkein nyhtökauran veroisesti. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että suitsutus on tullut lähinnä vegaanien pahamaineiselta alajaostolta, sipsimalja-pussikaljavegaaneilta.

Meidän dykaanien näkökulmasta tuote ei ole ihmeellinen. Vihis on pakattu niin huokoiseen muoviin, että se säilyy muihin eineksiin verrattuna kehnosti. Jo kahden viikon kuluttua viimeisestä käyttöpäivästä piirakka kasvaa hometta kuin petrimalja.

Nyhtökauraa on ylistetty siksi, että se muistuttaa lihaa, ja vihistä siksi, että se muistuttaa lihapiirakkaa. Minusta nyhtökaurassa on hyvää se, että se todella maistuu lihalta, ja vihiksessä on huonoa se, että se todella maistuu lihapiirakalta. Vihiksen rasvaista mietoutta voikin suositella niille, joiden makuaisti ei edellytä ruoalta pienimpiäkään nyansseja.

Nyhtöpossua uunivuoassa uuniperunoiden ympäröimänä.

Nyhtöpossu

Nyhtökauralle nimen antanut nyhtöpossu teki nopean matkan katuruokakärryistä Lidlin hyllylle. Nyhtöpossua on ylistetty siksi, että se on lihaa mutta se ei edellytä lihansyöjän purukalustoa. Minusta nyhtöpossussa on hyvää se, että se maistuu lihalle, ja huonoa se, että se on lihaa.

Pari vuotta odoteltuani pääsin viimein kokeilemaan nyhtöpossua, kun sitä löytyi roskiksesta avaamattomassa paketissa. Yli kolme kuukautta yli päiväyksen odoteltuani hennoin aukioida umpioidun lihan. Ihan hyvää kannatti odottaa.

Granolaa pakkauksineen.

Granola

Kun myslistä uhkasi tulla uusi puuro, piti tuote nimetä uudelleen hohdokkaaksi granolaksi. (Tämä taisi tapahtua ennen kuin raakapuurosta tuli uusi mysli.)

Ehkä granola eroaa myslistä muutenkin kuin nimeltään. Ainakin tämän löytöpussin sisältö oli ihmeellisen kovaa muttei rapeaakaan vaan jotain pehmeänjäykkää. Vai saadaanko myslistä granolaa yksinkertaisesti lisäämällä kardemummaa?

Tämän granolan oli varmaan ostanut nyhtöpossuun tottuneiden hampaiden omistaja, sillä pussi oli hylätty lähes täysinäisenä. Säilyvyyttä en oikein päässyt testaamaan, koska parasta ennen -päivään oli poikkeuksellisesti vielä pari kuukautta.

Myskikurpitsa pystyssä.

Myskikurpitsa

Dyykatessa voi löytyä erittäinkin eriskummallisia hevejä, mutta myskikurpitsa on nykyään monelle tuiki tuttu kasvis. Kesällä 2014 minulla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, mitä olin tullut tonkineeksi. Kerrankin dyykkari oli aikaansa edellä, sillä tämä herkku trendasi kunnolla vasta seuraavana ja sitä seuraavana syksynä.

Mysteerikurpitsalle löytyi nimi kuvahaun avulla. Sittenkin se sai lojua pöydällä vielä kuukauden tai pari, ennen kuin siitä tuli makoisaa soppaa. Myskikurpitsat kestävät siis kiitettävän pitkään, toisin kuin ruokatrendit, joita ei kestä pitkään.

Säilyvä, säilyvämpi, säilyke

Posted on by Onni Tonkija

Tölkkitoukokuun alussa kuvittelin, että olisi kohtalaisen uskaliasta syödä hernekeittoa kuusi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Sitten luin, kuinka Puolassa oli myyty parikymmentä vuotta vanhoja ruotsalaisia jauhelihasäilykkeitä (joita tosin ei kalalta tuoksuvina ollut tarkoitettu eurooppalaisten ihmisten ruoaksi). Luin myös, että joku oli kuulemma syönyt 60 vuotta vanhaa säilykelihaa ja että sadan vuoden päivät uponneena olleesta laivasta löytyi mikrobiologisesti moitteettomia säilykkeitä.

Ällistyttävät säilyvyysajat perustuvat ennen kaikkea siihen, että säilöntä on tekniikkalaji. Kun säilykepurkki pannaan muutamaksi minuutiksi autoklaaviin 120 asteeseen, poistuu elinvoima paitsi haitallisilta bakteereilta myös niiden mahdollisilta itiöiltä. Tällaisen säilykkeen voi saastuttaa vain se, mikä menee tölkistä sisään. Jos tölkki siis pysyy ehjänä, säilyke säilyy periaatteessa ikuisesti. Käytännössä tuotteen maku ja rakenne huononevat vähitellen, mutta terveyttä säilyke ei uhkaa.

Koska säilyke säilyy vain ulkomaailmasta eristettynä, säilykkeiden käyttäjiä varoitellaan lommoontuneista purkeista. Lommot ja viillot eivät kuitenkaan haittaa, jos tölkkiin ei ole tullut reikää. Sen sijaan päästään pullistunutta tölkkiä ei saa päästää ruokapöytään, koska pullistuman voi aiheuttaa pelätty anaerobikkaaja Clostridium botulinum tai jokin toinen haitallinen bakteeri.

Vaikka tölkki säästyisi lommoilta, sen voi rikkoa vääränlaisella säilytyksellä. Tölkit tulisi pitää huoneenlämmössä, sillä kylmässä ja kosteassa metalli ruostuu herkästi. Pintaruoste ei haittaa, mutta viimeistään sisäpintojen kukkiminen tarkoittaa, että tölkki on mikros- tai makroskooppisesti seula. Mikä tahansa huoneenlämpökään ei käy, sillä tropiikkiin pitää valmistaa omat tölkit. Polaarisille lämpötiloille taas ei ole erityisiä tölkkejä, joten tölkit tulisi varjella jäätymiseltä.

Ruostunut oluttölkki ja vastaava alumiinitölkki jääkaapin ovessa.

Tölkki saattaa ruostua pilalle viileässä. Yleisesti on havaittu, että oluttölkki säilyy jääkaapissa sangen kehnosti.

Myös itse säilyke vaikuttaa säilyvyyteen. Happamat ruoka-aineet, kuten tomaatit ja hedelmät, reagoivat vähitellen tölkin kanssa, joten niille voi ennustaa ainakin puolet lyhyempää säilyvyyttä kuin pH:ltaan keskimääräisemmille aineille, kuten lihalle, maissille ja vihreille pavuille.

Säilyketietoutta on pakattu kivasti Hyvä terveys -lehden juttuun Totta ja tarua säilykkeistä. Mieluummin kyllä lukisin säilykkeistä pelkästään tosiasioita, joten olen yrittänyt varmistaa tietoja ulkomaisista lähteistä. Niiden mukaan näyttäisi siltä, että avatun tuotteen säilyttäminen metallitölkissä ei ole terveydelle vaarallista. Jokainen ananaksia avatuissa purkeissa dyykannut osaa kuitenkin kertoa, että tinattu ananas ei maistu erityisen hyvältä. Happamat tuotteet kannattaakin aina siirtää säilytystä varten muihin astioihin.

Metallit eivät ole ainoa asia, jota tölkeistä pelätään irtoavan. Tölkkien muovipinnoitteissa pesivä bisfenoli A eli BPA on aiheuttanut monissa ihmisissä elämää suurempaa huolta. Huoleen on sikäli aihetta, että suurin osa ravinnosta saatavasta BPA:sta tulee säilykeruoasta. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn tuoreen selvityksen mukaan BPA ei kuitenkaan näyttäisi aiheuttavan ihmiselle terveyshaittoja, vaikka se todennäköisesti onkin suurina annoksina haitallinen maksalle ja munuaisille.

Mutta se teoriasta. Nyt kerron, miten tölkkitoukokuun jälkimmäinen puolisko sujui. Kaikki säilykkeet ovat dyykattuja, ellei toisin mainita, ja sen verran voin paljastaa, ettei mainita.

16.5.

Kantarellikeitto (PE 7.8.13) maistui tympäisevältä. Valio-Violan keitot ovat tosin kumman haljuja jo ennen parasta ennen -päivääkin, ikään kuin meijeristä olisi loppunut kerma kesken kaiken. Pakkauksen vinkki keiton tuunaamisesta ruokaisammaksi lihasuikaleilla oli sentään hyödyllinen, sillä pois heitetyn grillibroilerin koipi löysi siten paikkansa mahalaukusta.

17.5.

Säilötyissä päärynänpuolikkaissa (PE 31.3.14) ei ollut varsinaista makuvirhettä, joskaan ei makuakaan. Päärynä on siitä jännä hedelmä, että säilykkeenä se muistuttaa tuoretta vastinettaan eniten suutuntumaltaan. Päärynän hienovarainen maku on saatu prosessoinnissa katoamaan kokonaan.

Säilykepäärynän puolikkaita ja tuoreen päärynän puolikas mustalla lautasella.

Säilötyn päärynän erottaa tuoreesta esimerkiksi maun puuttumisen perusteella.

18.5.

Persikka on mielestäni yksi syötävimmistä säilykehedelmistä, mutta viipaleet jättivät tällä kertaa (PE 31.12.14) toivomisen varaa. Yhdessä oli vähän kiveäkin mukana. Toisaalta tölkissä oli pieni lommo ja avausrengas oli irrotettu, joten ehkä tölkkiin oli auennut nanoskooppinen ilmareikä.

19.5.

Biojätteistä löytyi kasa tuorepastaa siististi paperipussissa, joten tarvitsin kastiketta. Basilikapesto (PE 18.12.12) ajoi asiansa oikein hyvin.

20.5.

Söin tölkkiruokana vain aiemmin avaamaani tahinitahnaa, koska roskiksesta oli löytynyt paljon kaikkea nopeasti pilaantuvaa.

21.5.

Ananaspalat (PE 9.6.11) ja maitorahka tekivät mahantäytteinä asiallisen rutiinisuorituksen.

22.5.

Valmistin samanlaista hedelmäsalaattia kuin 9.5., nyt vain kaksi vuotta tuoreemmista säilykkeistä. Hedelmäcocktail (PE 30.12.14) oli vaisun makuista, mutta punaiset papaijapalat (PE 12/2014) maistuivat yllättävän maukkailta.

23.5.

Vauvojen luomutasoinen ”perunaa ja lihapataa” (PE 5.3.13) maistui niin tylsältä kuin perisuomalainen perunaa, lihaa, valkopippuria ja maissia sekä riisitärkkelystä nyt vain maistuu.

24.5.

Jatkoin lastenruokalinjalla syömällä kuningatar Pilttiä (PE 11/2012). Maku oli ennustettavan laimea mutta toimi ihan kivasti lettujen päällä, vaikka maito ei ollutkaan dyykattua vaan lahjoitettua. Lastenruokapurkki on oiva valinta, jos haluaa esimerkiksi retkelle vähän sokeroitua hilloa molemmissa merkityksissä eikä fruktoosi vieroksuta.

25.5.

Olin löytänyt puolikkaan mötikän vuohenjuustoa, joten päätin tehdä paseeratuista tomaateista (PE 31.8.14) tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Päätöksestä toteutukseen kului sen verran aikaa, että maistelin keittoa oikeastaan vasta pikkutunneilla seuraavan vuorokauden puolella. Lisäsin noin kaksi päivää sulaneena ja alustavasti pilaantumassa olleet vihreät pavut keittoon ja keitosta söin hyvällä ruokahalulla.

26.5.

Jauheliha oli aika ottaa käsittelyyn ei viimeisen käyttöpäivän (19.5.15) vaan muovissa olleen pienen viillon vuoksi. Maku oli vähän kuin päiväyksestä olisi ollut jo pari kuukautta, mutta lihan ympärille syntyi ihan hyvä chili con carne, kun lisäsi chilitomaattimurskaa (PE 30.1.13) ja kidneypapuja chilikastikkeessa (PE 29.1.11).

27.5.

Yhdistin tuoreimman maitorahkani (PE 10.5.15) vanhimpiin ananaksiini (PE 28.10.09). Säilykkeen liemi ei ollut enää raikkaimmillaan, ja ananaspalat olivat aavistuksen nuhjuisia mutta ihan syötäviä. Tölkin kiiltävästä sisäpinnasta oli sen verran iso osa mustunut, että näillä ananaksilla alkoi viimeinen käyttövuosi jo oikeasti kolkutella.

28.5.

Torstain kunniaksi lämmitin kasvishernekeittoa (PE 17.5.09). Moni tietää, että keiton saa tölkistä ulos yhtenä kappaleena, kun tekee pohjaan reiän ja puhaltaa siitä sisään. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että näin tyhjennetyllä tölkillä ei kannata mitata ohjeessa mainittua tölkillistä vettä.

Kaksi Jalostajan hernekeittopurkkia pöytäliinalla.

Hernekeitossa nopeiten vanhenee ulkokuori. Arkistokuva.

29.5.

Keittokinkku (PE 31.12.12) oli tiivistä tavaraa ja periaatteessa täysin syömäkelpoista. Paatuneelle lihansyöjälle tai nälkään nääntyvälle se olisi voinut kelvatakin.

30.5.

Mangoviipaleet (PE 23.3.14) eivät olleet suurta herkkua, ja sokeriliemi oli suorastaan pahaa. En tiedä, miltä säilötty mango maistuu ”tuoreena”, joten voin vain arvailla, oliko purkin parilla lommolla jotain tekemistä maun kanssa.

Ananasta lukuun ottamatta syömäni säilykehedelmät ovat olleet toinen toistaan tympeämmän makuisia, joten onneksi säilyketölkin sisällä on sentään suunnilleen yhtä paljon vitamiineja kuin tuoreissa hedelmissä. Suomessa tosin kaupan olevat hedelmät ovat useimmiten enintään tuoreen näköisiä.

31.5.

Tölkkitoukokuun päätteeksi söin maissitortillalastuja vahvan salsakastikkeen (PE 30.4.11) kera. Jos neljä vuotta päiväysvanhassa soosissa oli jotain vialla, sitä ei tulen maun alta huomannut.

Tölkkitoukokuu on viimein purkissa. Nyt sitten tölkit kaappiin kesän tai vaikka vuosikymmenen ajaksi!

Älä osta mitään -kuukauden viimeinen viikko

Posted on by Onni Tonkija

Ostolakkokuukauteni viides viikko oli samalla Euroopan jätteen vähentämisen viikko, jonka pääteemana oli ruokahävikin lopettaminen. Tuotin viikon aikana ruokajätettä kohtalaisen paljon, mutta toisaalta kaikki roskani olivat jo kerran olleet lajittelemattomina sekajäteastiassa. Jätekuormasta syömällä säästin roska-autojen jousituksia useiden kilojen edestä.

Tällä viimeisellä kerralla ruokapäiväkirjan tavallisestikin tyrmäisevää kiehtovuutta lisää entisestään se, että tuttujen lyhenteiden PE (parasta ennen) ja VKP (viimeinen käyttöpäivä) rinnalla esiintyvät VKA (viimeinen käyttöajankohta) ja KV (käytettävä viimeistään).

Maanantai 24.11.

Yöpala: raejuustoa (PE 11.3.), appelsiinia, 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), banaani, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sunnuntailta), ketsuppia (PE 13.5.15), kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14), jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 12.6.14), saunapalvia (VKP 12.11.14), paahtoleipää, ruispalaleipää, sinihomejuustoa (PE 19.12.14), pikkutomaatteja, akai-mustikkaraakasuklaata (PE 10.11.11), ”appelsiinihedelmätäytteisiä pehmeitä” leivoskeksejä suklaapäällysteellä (PE 1.4.11), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Raakasuklaa ei ollut kolmen vuoden säilytyksen jälkeen enää yhtään raakaa vaan ennemminkin yli mennyttä. Myös keksien suklaa oli harmaantunut vähemmän tyylikkäästi, mutta koska suklaata oli kekseissä vain 17 prosenttia, ne olivat ihan syötäviä. Appelsiinihedelmästä tehty täyte oli toki sitkeää.

Tiistai 25.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (PE 21.5.12), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: lehtikaali-pekonipastaa (lehtikaalia, pekonisuikaleita [VKP 22.5.14], nauhamakaronia (PE 16.1.17), chilipaprikaa, sipuli, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], valkosipulia), parmesaanin tapaista juustoa, paahtoleipää, margariinia (sama), pikkutomaatteja, klementiini, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Trendivihannes on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, kun sitä voi dyykata Taloyhtiön jätepisteestä. Syömäkelpoisia avokadoja tulee vastaan yhä useammin, ja nyt olin tonkaissut ensimmäisen lehtikaalini. Osa lehdistä oli päässyt kellastumaan ja osa edelleen ruskettumaan. Huonot osat riivittyäni sain kaalista vielä kosolteisesti syötävää.

Keskiviikko 26.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (sama), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tofuvokkia (marinoitua luomutofua [PE 20.6.14], riisinuudeleita [PE 9/2012], seesamiöljyä [PE 4/2014], valkosipulia, garam masalaa [PE 4.3.12], paprika, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia [PE 12/2015], terijakikastiketta [PE 7.9.12], limetti), ruispalaleipää, margariinia (sama), kurkkua, klementiiniä, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 13.11.14), pikkuleipiä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Olin syönyt puolet vokista, kun huomasin, että lieden vieressä on kuppi ja kupissa ruskistamani tofut. Jotenkin en ollut osannut kaivata tofukuutioita, kun pakastetun kukkakaalin jäänteet näyttivät samanlaisilta. Eikä se soijajuusto lopulta parantanut vokissa muuta kuin ravintoainekoostumusta.

Torstai 27.11.

Aamupala: ruishiutaleita (PE 30.4.13), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Pyttipannua pannulla paistettujen kananmunien kera.

Asiaan vihkiytymätön voisi pitää Kotikokki-sivuston valokuvia amatöörimäisen kömpelöinä. Todellisuudessa ne ilmentävät erittäin muodikasta uusi ruma -liikettä.

Iltapala: pyttipannua (grillimakkaraa [VKA 17.8.14], perunoita, oliiviöljyä (PE 6/2014), mustapippuria (sama), paprikajauhetta [PE 11.11.11], sipulia), kananmuna (PE 10.11.), ketsuppia (sama), parsakaalia, pikkutomaatteja, sekaleipää, ruispalaleipää, margariinia (sama), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), meetvurstia (VKP 21.1.15), jäävuorisalaattia, ”energisoiva” ravintolisäkapseli (PE 5/2011), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Perjantai 28.11.

Yöpala: vaniljajäätelöä (PE 8/2016), tuoreita ananaspaloja (PE 24.11.14), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: ruishiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: sämpylöitä, margariinia (sama), kurkkua, chili-paprikajuustoa (sama), gotlermakkaraa, la terrine de canard aux figues parfumées au pécharmant’ta (PE 7.7.18), ruispalaleipää, levittyvää sulatejuustoa (PE 21.4.14), grillimakkara (sama), sinappia (PE 7/2013), raejuustoa (sama), klementiini, banaanilastuja (PE 28.2.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Yöt alkavat olla kylmiä, mutta nyt siitä on se etu, että kohmeessa oli myös rasiajäätelö – ensimmäistä kertaa minun dyykkivuorollani. Terriini taas oli päiväykseltään koko kuukauden nuorin ruoka-aine, mutta jääkaapissa se oli avattuna kerännyt viikossa kunnioitettavan määrän hometta. Sisältä löytyi ihan pilaantumatontakin ainesta. Sitä syödessäni aloin vakavasti miettiä, joudunko uutisoimaan täällä, etten tiennyt de canardin tarkoittavan ”koiralle”, vaikka Canis on koirien sukunimi. Mutta ankkahan se oli.

Lauantai 29.11.

Aamupala: ruishiutaleita (sama), vehnäleseitä (PE 20.12.12), banaaneja, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: leivitettyjä seitifileitä (PE 13.2.14), perunoita (PE 29.11.), auringonkukkaöljyä (PE 8/2015), majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, sulatejuustoa (sama), sekaleipää, margariinia (sama), kurkkua, goutermakkaraa, kermajuustoa, porkkanoita, paprikaa, pikkutomaatteja, englanninlakritsia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Sunnuntai 30.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja -leseitä (PE 30.8.13), ruishiutaleita (sama), ruisleseitä (PE 26.4.13), banaaneja, klementiini, D-vitamiinia ja kalsiumia (10 μg ja 500 mg, KV 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Pullottavan jätesäkin päällä sämpyläpakkaus, porkkanasosepakkaus ja paisunut broilerinkoipipakkaus.

Raaka-aineita kolmelta eri vuodelta tarjosivat Taloyhtiön jätepiste ja umpiointi.

Iltapala: porkkanalaatikkoa (porkkanasosetta (PE 5.2.13), pikapuuroriisiä [PE 10/2010], kuohukermaa [PE 25.11.], siirappia [PE 31.12.12], mustapippuria [sama], kananmuna [PE 5.8.], korppujauhoja [PE 27.2.15], voita [PE 20.2.14], suolaa), maissikanaa (marinoituja broilerin koipireisiä [VKP 26.10.14], maissihiutaleita [PE 25.7.12], parmesaania [PE 8.9.14]), moniviljasämpylä (PE 1.5.12), ruohosipulituorejuustoa (PE 27.1.15), valkosipulivoipatonkia (PE 10/2014), popkornia.

Broilerinkoivet eivät olleet odottaneet vuoroaan koko kuukauden ajan kiltisti, vaan ne olivat kehittäneet nahkaansa pienen makuvirheen, kylläkin niin vähäisen, ettei se suuhunmenoa haitannut. Porkkanasose taas oli jotenkin äitelää, eli ei sekään säilömällä parane. Aterian ikäpresidentti moniviljasämpylä tuntui yhtä mauttomalta kuin tällaiset lisää vain lämpö -tuotteet yleensäkin.

Tarkkaavainen lukija kysyy tietysti, mihin unohtui iänikuinen ksylitolipurukumi. No, kesken iltapalan alkoi Osta mitä lystäät -kuukausi ja päätin aterian leukaperiä kiristämättä omalla rahalla ostamiini ksylitolipastilleihin.

Ruotsinkielisen kalenterin kuukauden 11/2014 päivien päällä paahdettuja maissinjyviä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi Gunista, pyhäinpäivästä ja kaurahiutaleista ja päättyi Andreaan, ensimmäiseen adventtiin ja paukkumaissiin. Pelkästään dyykatuilla elintarvikkeilla eläminen oli lopulta hankalaa kuin popparien napsiminen.

Elämä Älä osta mitään -kuussa oli helpompaa kuin heinänteko. Oikeastaan ainoaksi uhraukseksi koin sen, että jouduin jättämään kotimaiset omenat kauppaan. Mietinkin hetken, että jatkaisin kivuttomasti sujunutta ostolakkoa jouluun asti. Toisaalta kotiin on kertynyt kaikenlaista dyykkaamatonta, jota olisi korkea aika syödä, ennen kuin sen syö jokin muu: ainakin sienikotiviljelmän sato, puusta nappaamani omena sekä päiväyksen ylittäneet, lahjaksi sälytetyt suklaat.

Päätin lopulta jättää ehdottoman dyykkiruokavalion taakseni, sillä on hölmöä kärvistellä minkään asian vuoksi: ”Kun kiellätte itseltänne jotakin, joudutte sen vangiksi. – – Jos ymmärrätte jonkun asian todellisen arvon, sitä ei tarvitse kieltää: se vain yksinkertaisesti putoaa pois käsistänne.” Kuka näin viisaasti on sanonut, selviää seuraavalla kerralla, kun julkaisen blogin tähän asti tärkeimmän artikkelin.

Älä osta mitään -kuukauden neljäs viikko

Posted on by Onni Tonkija

Rakas ruokapäiväkirja, minun on tunnustettava, että et ole minulle kovin rakas. Olen kyllästynyt.

Minua ei haittaa yhtään se, että saan syödä kuukauden ajan pelkästään dyykattua ruokaa. Tulenhan hyödyntäneeksi eräänlaista parviälyä, minkä ansiosta ruokapyramidini on väistämättä laajapohjaisempi kuin siinä tapauksessa, että yrittäisin rakentaa ruoka-aineistoni itse kaupan tarjonnasta.

Ruoan sijaan minua on alkanut tympiä sinun päsmäröintisi, rakas ruokapäiväkirja. Hidastat ja hankaloitat syömistäni vahtimalla mustasukkaisesti jokaista suupalaa. Vaadit kirjaamaan pakkauksista löytyvät päiväykset pikkutarkasti, vaikka olen useaan otteeseen kertonut, kuinka merkityksettömiä nuo numerosarjat ovat. Kaiken huipuksi olet saanut minut vähentämään napostelun yhteen lajikkeeseen päivää kohti muistuttamalla, miten pahalta pitkät herkkulistaukset saisivat sinut näyttämään.

Itse asiassa taidan nyt aamiaisella jättää pari palaa tiikerikakkua merkitsemättä. Aamiaisesta puheen ollen kello näyttää olevan jo yli lasten tv puoli kuusi, joten verensokerin puutteestahan tämä äreys johtuu. Siis anteeksi mustamaalaus, rakas ruokapäiväkirja. Kirjoitan sinut heti puhtaaksi.

Maanantai 17.11.

Aamupala: smoothie (mansikkaa, banaania, ananasta, mustikkaa, inkivääriä, mintunlehtiä, PE 1.9.13), klementiinejä, metsämarjakaurajukurtti (PE 13.8.14), lohi-riisipasteijaa, ateriankorvikejauhetta (PE 11.12.14), kevytmaitoa (PE 1.11.14), jukurttitäytteisiä ”aamiais”keksejä (PE 8.8.14), 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kalakeittoa (lohifilee [VKP 16.11.14], perunoita, sipuleita, keittojuureksia [PE 23.1.14 ja 25.3.15], voita [PE 29.4.13], kuohukermaa [PE 25.10.], maustepippureita [PE 23.2.17], kasvisliemikuutio), ruislimppua, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), satsuma, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Taas löytyi lohifilee, tällä kertaa avattu mutta käyttämätön. Keitosta tuli muuten hyvää, mutta voi oli päässyt vähän härskiintymään ja maistui jonkin verran läpi. Kuohukerma oli viimeisillään, mutta koska maku oli edelleen neutraali, kaavin sen mukaan. Toinen kuohukerma, jonka parasta ennen oli 1.10., oli ehtinyt pilaantua.

Tiistai 18.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), vehnäleseitä (PE 20.1.12), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: porsaan ulkofileepihviä (VKP 7.11.14), suolaa, viiden pippurin sekoitusta myllystä (PE 31.7.14), Kana McNugetteja, kalakeittoa, ruispalaleipää, tomaattituorejuustoa (PE 24.9.14), kinkku-juustopasteija, maustekurkku, jäävuorisalaattia, edamjuustoa (PE 12.1.15), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), klementiini, omena, pikku-Pätkiksiä (PE 24.7.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Raaka possupihvi oli kaupassa pakattu, joten se oli jo aika iällistä. Maku oli kuitenkin sianlihalle tyypillinen eli olematon. Limaiset reunat leikkasin pois.

Keskiviikko 19.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (PE 10.10.13), banaani, appelsiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kalakeittoa, ruispalaleipää, tuorejuustoa (sama), paahtoleipää, edamjuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 11.11.14), jäävuorisalaattia, näkkileipää (PE 12.10.14), parsakaalia, klementiini, lettuja, kerman ja kasviöljyn seosta vaahtona (PE 10.5.14), mansikkahilloa (PE 15.8.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytyi siististi pakattuja omatekoisia ohukaisia. Lettukestejä varjosti vain se huomio, että puhdas vaahterasiirappi ei säily huoneenlämmössä kuten E202-mansikkahillo vaan se homehtuu.

Torstai 20.11.

Aamupala: kaurahiutaleita, vehnäleseitä (sama), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Puisella tarjottimella glögipullo, leipä, leikkeitä ja monenlaisia juustoja.

Tarjotin juustoa täynnä tarjosin juustoa nälkäisenä. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Iltapala: goudaa (PE 20.8.14), fetaa (PE 5.3.15), valkohomejuustoa (PE 1.12.14), sinihomejuustoa (PE 19.12.14), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), kermajuustoa (PE 12.6.14), savujuustoa (PE 6.8.14), cheddaria (PE 10/2014), Grana Padanoa, comtéjuustoa sisältävää salamia (PE 24.10.14), ciabattaleipää, kauraleipää, pikkutomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja (PE 12/2016), paprikatäytteisiä oliiveja (PE 30.4.17), punaviiniglögiä, tummaa suklaata, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Tällä kertaa päätin hyödyntää homejuustot heti löytöpäivänä, etenkin kun tonkaisin juustojen ohella edellispäiväisen oloista tsapattaa. Oikeastaan tuoreemman leivän makua en edes haluaisi sotkea juustoilla.

Juustotarjottimen ykköseksi nousi chili-paprikajuusto, joka sattui olemaan myös ainoa paksuun muoviin pakattu avaamaton juusto. Savujuustokin oli pakattu mutta vain ohueen kelmuun, joten se oli päässyt kuivahtamaan. Punnitustarran takaa paljastui hauskasti homeviljelmä, joka näytti pahanlaatuiselta mutta ei ollut onnistunut lähettämään etäpesäkkeitä.

Parmesaanityyppisen juuston ohut muovi ei estänyt kimpaletta kuivumasta mutta ei myöskään homehtumasta. Makukin oli sen verran nuhjuinen, että tämä juusto pääsee jatkossa enintään pastan päälle. Toki parin kuukauden jääkaappisäilytyskin vaatii veronsa.

Perjantai 21.11.

Yöpala: Bulgarian-jukurttia (PE 20.8.), hedelmä-pähkinämysliä (PE 14.8.13), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (sama), banaani, omena, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: karjalanpiirakoita, tuorejuustoa (sama), kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), porkkanoita, jäävuorisalaattia, lihapiirakoita (VKP 15.11.14), kurkkusalaattia (PE 14.8.15), ketsuppia (PE 13.5.15), sipuli, sinihomejuustoa (sama), satsuma, glögiä, täytekeksejä (PE 30.7.15), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), D-vitamiinia (sama), 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Lauantai 22.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: ruispalaleipää, kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14) kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), joulukinkkua, jäävuorisalaattia, porkkanoita, klementiini, jukurtticashewpähkinöitä (PE 15.3.14), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Joghurttijauheella, herajauheella, rasvattomalla maitojauheella, täysmaitojauheella ynnä muulla kauheella kuorrutetut munuaispuun siemenet maistuivat pahasti eltaantuneilta. Söin näitä komposiitteja jonkin verran niin, että kaavin enimmät kuorrutteet pois, mutta jonkinlaisen jukurttipähkinänsärkijän olisin tähän toimeen tarvinnut.

Sunnuntai 23.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sika-nautajauhelihaa [VKP 25.7.14], perunoita, sipuleita, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], suolaa), porkkanoita, ruislimppua, ruispalaleipää, margariinia (sama), klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

En rohjennut mureuttaa jauhelihaa ihan täyttä neljää kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, sillä olin poiminut pakkauksen kesähelteillä. Ruskistettuna liha maistui ihan hyvälle, ehkä vähän kypsyneemmältä kuin tuoreena paistettu sika-nauta. Pata oli juuri niin vaisun makuista, miltä se raaka-aineiden perusteella vaikuttaa.

Se viime viikosta. Tämän viikon perjantaina Älä osta mitään -kuukausi huipentuu Älä osta mitään -päivään. Ehkä sinäkin hankit silloin sapuskat Taloyhtiön jätepisteestä?

Älä osta mitään -kuukauden kolmas viikko

Posted on by Onni Tonkija

Älä osta mitään -kuukausi täytti viime lauantaina 50 prosenttia. Mittanikaan ei ole läheskään täysi, sillä yksinomaan dyykatuista elintarvikkeista koostuva ruokavalio on ilta toisensa jälkeen taannut mahani täyttöasteeksi riittävät 90 prosenttia.

Luettelen taas tuttuun tapaan kaiken edellisen viikon aikana syömäni päiväyksineen ja kommentteineen.

Maanantai 10.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), banaaneja, satsumia, 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: broilerin fileepihvi, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (PE 30.8.14), savun makuista maustekastiketta (PE 29.11.14), valmiiksi keitettyjä perunoita, valmiiksi keitetty kananmuna, paprikaa, tomaatteja, ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 9.10.14), sämpylä, Oivariinia (PE 19.1.15), voileipäkinkkua (VKP 5.11.14), ruisvuokaleipää, juustokakkua, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytynyt kypsentämätön kanapihvi valitutti itsensä illan pääruoaksi, koska se ei parvestaan erotettuna olisi selvinnyt jääkaapissa pitkään. Edellisenä päivänä tonkimani kinkunpalanen sai siten luvan odottaa vuoroaan.

Tiistai 11.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Välipala: ateriankorvikepatukkaa (PE 3.2.12), proteiinipatukkaa (PE 23.3.15), myslipatukkaa (PE 12.3.14), cashewpähkinöitä (PE 2.4.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 10.9.12)

Iltapala: ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 3.11.14), paprikaa, kurkkua, tomaatti, paahtoleipää, avokadoa, ruisvuokaleipää, Oivariinia (sama), joulukinkkua, pikkupulla, juustokakkua, maitokahvijuoma (PE 9.7.14), satsuma, D-vitamiini (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Olin melkein koko postmeridiaanin liikkeellä, joten korvasin tavanomaisen syömättömyyteni kivikovalla patukka-aterialla ynnä muulla napostelulla. Illalla järsin lihakimpaletta, jonka päättelin joulukinkuksi pois kaapimani sinappihunnun perusteella.

Keskiviikko 12.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 26.7.], rypsiöljyä [sama], joulukinkkua), parsakaalia, tomaatteja, pikkupaprikoita, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), jäävuorisalaattia, kurkkua, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), viinirypäleitä, salmiakkitoffeeta, noitapilli, D-vitamiini (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Torstai 13.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), hedelmärahkaa (PE 21.9.), ksylitolipurukumi (sama).

Lautasella paistettua lohta, keittettyjä perunoita, ranskankermadippiä, paprikaa ja kurkkua.

Täysipainoinen ateria Taloyhtiön jätepisteestä, lautasmallina Teema.

Iltapala: lohifileetä (VKP 4.11.14), voita (PE 29.4.13), sitruunaa, rouhittavaa valkosipuli-pippurimaustesekoitusta (PE 2.9.10), paprikaa, perunoita, pippurista ranskankermaa (PE 5.10.), ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kurkkua, goudajuustoa (PE 10.1.15), keittokinkkua (sama), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Edellisellä viikolla panin ohikulkumatkalla merkille tutun paikan sunnuntaiaukiolon. Pistäydyin sisällä, ja siellähän oli lohifilee tarjouksessa ”ota tai jäte”.

Kala ei tietenkään ole yhdeksän päivää viimeisestä käyttöpäivästä yhtä ehtaa kuin vastatapettuna. Liha oli mureutunut melko pehmoiseksi, ja pienen sivumaun pystyi havaitsemaan, jos sitä pysähtyi aistimaan. Toisaalta jos ihan maistelulinjalle lähdetään, silloin ei varmaan kannata alun perinkään kiirehtiä kaupan hyllylle tarttumaan kassilohipussiin.

Perjantai 14.11.

Yöpala: riisivanukas vadelmahillolla (PE 23.9.14), sitruunaa, klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (PE 7.9.14), banaani, satsumia, kiivi, omena, cheddartäytepatonki, proteiinijuomaa (PE 9.1.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 6.5.14).

Patonki oli kuivahkoa, juoma oli möykkyyntynyt purkin pohjalle, ja kiivinkin olin päästänyt osittain käymään. On tämä tonkijan elämä toisinaan yhtä kärsimystä.

Iltapala: lohta (sama), ranskankermaa (sama), perunoita (PE 24.8.14), keskiolutta (PE 3.12.13), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rosso -salaattia, salamia (PE 10.11.14), serranokinkkua (PE 21.12.14), jääsalaattia, parsakaalia, tomaatteja, viinirypäleitä, klementiini, kaurakeksejä, suklaakuivakakkua, sinkki-magnesium-B6-vitamiinivalmistetta (11,1 mg, 300 mg, 2,1 mg, PE 11/2014), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Ihan saunaillan kunniaksi otin hivenaineita, jos ne luettelossa jonkun silmään pistivät.

Lauantai 15.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (sama), banaani, klementiinejä, kiivi, omena, mansikka-mustikka-vadelmajukurttia (PE 3.6.), ruispalaleipää, kurkkua, jääsalaattia, goudajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), paahtoleipä, Oivariinia (sama), tiikerikakkua (PE 1.12.14), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: broileri-homejuustopastaa (broilerin fileesuikaleita [VKP 6.10.14], keltaista Raketti-spagettia [PE 5.10.13], Aura-juustoa [PE 11.8.14 ja 30.10.14], 4-prosenttista kasvirasvasekoitetta [PE 11.3.14], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], ananasmurskaa [PE 15.6.11], sipuli, suippo- ja pikkupaprikoita), parsakaalia, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (sama).

Kuluneella viikolla SOK ryhtyi broilerin fileesuikaleiden takaisinvetoon, koska viimeinen käyttöpäivä oli erehdyksessä merkitty yhdeksän päivää liian myöhäiseksi tavallista myöhäisemmäksi. Jos Evirassa vaivauduttaisiin lukemaan blogiani, ei tarvitsisi ryhtyä noin övereihin manöövereihin.

Takaisinvedon innoittamana päätin tutkia samanlaisia ”miedosti suolattuja” broilerin suikaleita yli yhdeksän päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Sain taas todeta, että lihan syömäkelpoisuudessa olennaista ei ole ikä vaan käsittely- ja säilytysolosuhteet.

Minulla oli kaksi pakettia samanlaisia värjäämättömiä broilerin fileesuikaleita (ja 15 prosenttia tällaiseen lihaelämykseen erottamattomasti kuuluvia vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja). Ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut 12 vuorokautta, olivat maultaan täysin pilaantuneita. Sen sijaan ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli 40 päivää ja 40 yötä, olivat maultaan täysin, no, käyttökelpoisia niin kuin nämä broiskut nyt parhaimmillaan voivat olla. Koska kyse oli samasta tuotteesta, ainoaksi mahdolliseksi syyksi säilyvyyseroon jäi se, että nuoremman paketin reunassa näytti olevan sauman kohdalla fileesuikaleita, vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja.

Kirjoitin viime viikolla valkohomejuustosta ruokaa laitettuani, että homejuustot pitäisi käyttää heti löytämisen jälkeen. Aura-juusto kuitenkin kestää säilyttämistä melko hyvin, sillä se lähinnä kypsyy roquefortiksi eli makeutuu ja pehmenee. Tällöinkin päädyt saattavat alkaa homehtua tai muuten pilaantua, joten ne kannattaa leikata pois.

En ole ihan varma, pitääkö neliprosenttisen kermankorvikkeen maistua joltakin, mutta kun ryhdyin emulgaattoriksi ja sekoitin kuukausien saatossa pinnalle näyttävästi erottuneen veden takaisin piiloon, tuloksena oli ihan miedon makuinen seos.

Sunnuntai 16.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, klementiinejä, 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kanatortilloja (broilerin rintafileetä, tortillalettuja [PE 3.4.15], fetajuustoa [PE 5.4.15], jäävuorisalaattia, paprikaa), jauhelihapitsaa (PE 7.11.), kinkku-ananaspitsaa (VKP 10.11.14), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rossoa, goudajuustoa (sama), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), Oivariinia (sama), parsakaalia, klementiini, lakritsikaramelleja (PE 13.11.14), D-vitamiinia (sama), vehnänalkioöljykapseli (PE 14.9.12), ksylitolipurukumi (sama).

Olin jo ehtinyt miettiä, minkä kanssa söisin edellisenä päivänä löytämäni broilerin fileen, kun tonkaisin roskiksesta avatun paketin tortillalettuja. Samalla aiemmin dyykkaamani feta pääsi säästymään pilaantumiselta. Näin dyykkaus parhaimmillaan ratkaisee tuottamansa ongelmat itse.

Tällä viikolla taas uudet ruoat ja ensi viikolla uusi selostus.

Neljän tulen haukkapalat

Posted on by Onni Tonkija

Miltei joka ilta palaan hakemaan helpotusta nälkään leivästä, joka iltapalaan melkein erottamattomasti kuuluu. Voi leipä maittaa ihan tavalliseen tapaankin laitettuna, mutta joskus sitä kaipaa vaihtelua eikä silloin riitä, että pöytään on löytynyt ruispalojen tilalle jälkiuuniruispaloja.

Lautasella voideltuja paahtoleipiä sekä juustolla, leikkeleillä, kurkulla ja salaatilla täytettyjä sämpylöitä.

Voileipää.

Homeettomat sämpylät ovat kohtalaisen harvinainen näky taloyhtiöiden roskiksilla, joten ne tarjoavat vaihtelua jo itsessään. Sämpylöiden väliin voi sujauttaa perinteiset dyykkauslöydöt juuston, leikkeen, kurkun ja salaatin. Paahtoleipä taas on sämpylöitä tavallisempaa roskapussin täytettä, mutta paahtaminen mahdollistaa irtioton perusleipäilystä.

Usein tonkijan leipäpusseissa on kuitenkin vain tylsiä ruis-vehnäsuorakaiteita tai muita sekaleipäviipaleita. Vaihtelun virkistävyyden vuoksi tällaisista hukkapaloista kannattaa lämmittää haukkapaloja. Leivät voi panna tulille ainakin neljällä tavalla, mutta joka tapauksessa päällysteeksi tarvitaan juustoa, tuota joka kodin ja roskiksen hiilidioksidipäästöpesäkettä.

Ruispala, jonka päällä juustoa, jauhelihaa ja herkkusieniä.

Mikroleipää.

Vaivattomin vaihtoehto on säteilyttää leivät mikroaalloilla. Mikroleipä onnistuu ilman levitettäkin pelkällä juustolla, mutta lämpimäisestä tulee todellinen herkku sienillä. Lämpimillä voileivillä voikin kätevästi kuluttaa pieniä sienisaaliita, joista ei jaksa laittaa mitään konstigasta.

Päällekkäiset ja puolitetut paahtoleivät, joiden sisällä juustoa ja paprikaa.

Grillileipää.

Vaihtelua pehmoisiin mikroleipiin tuovat rapeat grillivoileivät. Niistä tulee helposti turhan rasvaisia, joten täytteeksi kannattaa panna juuston lisäksi kasviksia, esimerkiksi paprikaa. Grillileipien huonoiksi puoliksi voidaan lukea se, että voileipägrillejä löytyy roskiksesta harvemmin kuin mikroaaltouuneja ja että grillit kuluttavat mikroja enemmän sähköä.

Uunipellillä sekaleipäviipaleita. joiden päällä juustoa, serranonkinkkua ja tomaattia.

Uunileipää.

Sähkön suurin suursyömäri on uuni. Jos uuni kuitenkin on pakko kuumentaa jotakin toista tarvetta varten, jälkilämmöllä pystyy paistamaan rapsakat voileivät. Uunileipiin sopii juuston ohella erityisen hyvin tomaatti.

Paistinpannulla leipäviipaleita, joiden päällä juustoa, jauhelihaa, punasipulia, ketsuppia ja persiljaa.

Pannuleipää.

Rapeuden ja energiatehokkuuden ystävien on syytä valmistaa lämpimäiset paistinpannulla. Juuston sulamista voi tehostaa antamalla leipien hautua kannen alla. Pannuleipiä kannattaa tehdä erityisesti silloin, kun liedellä on lämmitetty jotain, mikä ei tunnu löytävän paikkaansa mistään muusta ruokalajista: Jos roskiksesta löytyy esimerkiksi jauhelihaa avatussa suojakaasupakkauksessa, liha on syytä paistaa heti, sillä se kestää jääkaapissa enintään ilman ilmaantumista seuraavat pari päivää ilman limaantumista. Tällainen pika-aikataulu ei välttämättä inspiroi laittamaan lihasta toisen eteen laittamaan lihasta mitään vähäpätöistä isompitöistä.

Kuumia voileipiä ei siis valmisteta pelkästään vaihteen vuoksi vaan myös tähteiden takia. Näin syksyllä ei kuitenkaan tarvitse mitään erityistä syytä, vaan leipiä voi tehdä ihan vain lämpimikseen.