Toukokuu on tölkkejä täynnä

Toukokuu on hankalaa aikaa kasviksia ajatuksella syövälle. Talven varastovihanneksista alkaa olla puhti poissa, mutta ulkona kasvaa vasta nokkosta ja voikukkaa. Kaupan omenatkin alkavat kohta viettää yksivuotissyntymäpäiviäänViljelijän mielestä kotimaiseksi kauden vihannekseksi voidaan laskea ikuisen kesän kurkkukin, mutta viherpesu ei vielä tuo kasvihuonepötkylöihin makua tai ravintoaineita.

Koska tuoretta ei ole tai pitäisi olla saatavilla, nyt voi vallan hyvin turvautua purkitettuun. Jos kodin nurkkia täyttää monenmoista purkkia, siivoukseen soveltuu harvennusurakka nimeltä tölkkitoukokuu.

Tölkkitoukokuun aikana on tarkoitus avata joka päivä uusi säilyketölkki. Itse olen näin pystynyt tekemään poistoja tonkitölkkien kokoelmaani. Lisäksi olen saanut valmiista ruoista ja ruoka-aineista pientä lisähelpotusta toukokiireitteni keskelle.

Muita kuin dyykkareita tölkkitoukokuu voisi muistuttaa poistamaan kotivaran vanhimmat säilykkeet hyötykäyttöön uusien tieltä. (Kai teillä on vähintään kuukauden kotivara? Ainakin teillä, jotka meuhkaatte maa”mme” kyvystä varautua poikkeustilanteisiin.)

Monenlaisia säilykkeitä pinottuna.

Kotivarakkaan dyykkarin tuki ja turva kriisin tai toukokuun aikana.

Nyt kun tölkkitoukokuu on puolessavälissä, on aika hieman avata sitä, mitä olen kuun aikana avannut. Mainitsen myös parasta ennen -päiväykset, jotta kukin voi miettiä, onko niillä jotain merkitystä. Ellei toisin mainita, kaikki on dyykattua, tosin mainiota.

1.5.

Aloitin varovasti. Koska olin löytänyt 77-prosenttisesti lihoitettua lenkkimakkaraa, etsin sille sinappivarastoistani pariksi hienovaraisen miedonvahvaa luomukokojyväsinappia (PE 13.8.14) Ikeasta.

2.5.

Lauantai-illaksi avasin kaikenlaista naposteltavaa. Mausteliemessä uineet pikkukurkut olivat tietysti moitteettomia, koska parasta ennen -päivä oli ollut vasta viime vuoden viimeisenä päivänä. Vihreät oliivit (PE 26.4.13) maistuivat miedoilta, mahdollisesti sitruunaisen täytteen vuoksi.

Karrivalkosipulinkynsien lasipurkki (PE 2.12.11) suostui avautumaan vasta, kun kantta hieman raotti tähän tarkoitukseen kehitetyllä työkalulla. Kynsien pureskelu ei vaatinut paljon leukalihaksilta, mutta maku oli säilynyt koostumusta paremmin.

Riisillä täytetyissä viininlehtikääryleissä (PE 6.12.07) oli pinnalla jännää valkeaa tahnaa. Huuhtelin kääryleet vedessä vihreiksi ja pistin poskeeni. Poskea vähän pistelikin kahdeksanvuotiaan kääryleen osuessa haavautuneeseen ikeneen, mutta ei näistä etelän herkuista tiedä, polttaako niissä ikä vai mikä.

Lisukkeet olivat tuoreempia. Muoviin umpioidun loimulohipalan (VKP eli viimeinen käyttöpäivä 17.4.) mikrotin listerian pelossa, ja siitä tuli ihan kilohintansa 23,50 e/kg arvoista. Lopuksi maistelin Polar-leppäsavujuustoa (PP eli pakkauspäivä 26.2.), ja sekin oli vähintään kilohintansa 1,50 e/kg (Valiovalinta-talosta) väärti.

3.5.

Jatkoin lohilinjalla. Medaljongin (VKP 21.4.), jonka roskiksesta tongin, oli pakkaaja käärinyt niin ohueen muoviin, että kala piti valmistaa intialaisittain eli makua mausteilla peittäen. Lisukkeeksi avasin valkoisia papuja (PE 11/2013), joiden makua oli jo valmiiksi peitetty tomaattikastikkeella.

4.5.

Lisäsin ananasviipaleita (PE 28.9.13) Onnelin ostaman, pilaantumaisillaan olleen jäävuorisalaatin sekaan. Salaattijuusto oli sentään roskiksesta.

5.5.

Kokeilin aerobic-Irman perusvälipalaa ajalta ennen Zumbaa ja Skyriä, siis Pilttiä (PE 12/2012). Reipas Punaposki-nimi tarkoitti vadelmaa, persikkaa, puolukkaa ja luotaantyöntävää mutta ilmeisesti pilaantumatonta makua.

6.5.

Söin MSC-lohta omassa liemessään (PE 12/2013) sunnuntaisten papujen kera. Ruodot sun muut rustot olivat jännän pehmeitä.

Ruokaratsia-ohjelma (PE 21.5.2015) kertoo, että ruodot pehmenevät viimeistään säilykepurkkien steriloinnin aikana. Säilykesardiinitehtailijat väittävät, että näin ruotojen kalsium tulee käyttöön ja että muutenkin säilykekala on tuoretta terveellisempää, sillä tölkistä eivät vitamiinit ja kivennäisaineet poistu esimerkiksi keitinveteen.

Ruokaratsia esittelee portugalilaisen sardiinitölkkikaupan, jonka myyjä väittää säilöttyjen sardiinien kypsyvän kuin viinit konsanaan. Myyjä kertoo maistaneensa 12 vuotta vanhoja säilykesardiineja, ja sitä vanhempia tai parempia hän ei kuulemma olekaan syönyt.

7.5.

Tilan säästämiseksi söin tämänkin päivän edellisen päivän lohta.

8.5.

Jatkoin miehekkäitä välipalojani Bonalla (PE 9/2012). Päärynää ja mangoa sisältänyt sose oli niin hyvää, ettei sitä tarvinnut jatkaa millään.

9.5.

Päätin tehdä hedelmäsalaattia säilykehedelmistä sekä nuhjuisista appelsiineista, ryppyisistä omenoista ja yleisestä vessasta löytämästäni keltaisesta banaanista (mainitsen värin sen poikkeuksellisuuden vuoksi).

”Hedelmäcocktail sokeriliemessä” (PE 31.12.12) oli juuri niin (pureskelua) vaatimatonta kuin saattoi odottaa. Papaijapaloissa (PE 1/2012) särmikkäintä oli purkin kansi, joka viilsi pikkurilliin haavan.

10.5.

Söin edellispäiväistä hedelmäsalaattia nuollen symbolisesti laastarin peittämää haavaani.

11.5.

Avasin paahtoleipien päällysteeksi purkin kikhernevoileipätahnaa (PE 30.3.12) eli tahinia tahi hummusta taikka mitä lie. En saanut selville, johtuiko suolaisen tympeä maku pilaantumisesta vai siitä, että kyseessä on vegelevite.

12.5.

Moderni klassikko: maitorahkaa ja ananasviipaleita (PE 28.9.12). Siis samalla tavalla moderni klassikko kuin ABC-liikennemyymälä.

13.5.

Kierrätyskelvottomaan pakkaukseen suljettu juusto-jalapenokeitto (PE 22.11.14) on jonkinlainen pussikeiton ja tölkkikeiton välimuoto, mutta olkoon nyt osa tölkkitoukokuutani. Keiton keraksi oli löytynyt sopivan kuivahtanutta kaupassa paistettua rievää sekä pikkupussi leipäkuutioita (PE 15.12.12). Kuutioista oli jo paras maku poistunut, mutta tulisen keiton seassa ainoa niiden tuottama aistimus oli rouskis.

14.5.

Koska helatorstain teemana on taivaaseen astuminen, päätin varmuuden vuoksi kokonaan pidättäytyä vanhojen säilykkeiden syömisestä.

15.5.

Tämän päivän tölkkivalintani oli nieriä öljy-tillikastikkeessa (PE 1/2013). Nieri auttoi tuhoamaan avattuna löytyneen täysjyvävehnätortillapaketin. Apuaan tarjosivat myös avaamattomana löytynyt kosmopoliittisalaatti sekä avattuna löytyneet majoneesiputkilo, jalapenoviipalepurkki ja suippopaprika.

Ruokalistaa taas avatuista tölkeistä täyden toukokuun umpeutuessa!

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s