Kestotestissä 165 enemmän tai vielä enemmän vanhaa säilykettä

Posted on 31.5.2021 by Onni Tonkija

Viimeksi kun vietin tölkkitoukokuuta kuusi vuotta sitten, avasin kuukauden aikana 32 säilykepakkausta. Ruokahalu kasvaa syödessä ja tölkkikokoelma kasvaa syömättä ja Instagram-syöte vaatii täytettä, joten avasin nyt kahdessa viikossa 165 säilykettä.

Vuoden 2015 tölkkitoukokuussa olin jo perusteellisesti selvittänyt sen, että vanhojen säilykkeiden syöminen ei ole erityisen vaarallista. Sen sijaan säilykkeiden laadun heikkenemisestä minulla ei ollut paljon tietoa, sillä silloiset tölkit olivat lähinnä vuoden tai kaksi päiväysvanhoja. Nyt osaan kertoa, mitä säilykkeitä voi säilöä ja mitkä kannattaa syödä jo pari vuotta päiväyksen umpeutumisesta. Jokaisessa kohdassa on linkki Instagramiin, jossa säilyketyypin tuloksista voi lukea lisää.

Hedelmät

Säilykehedelmissä keskityin ananaksiin, sillä niitä löytyy roskiksesta eniten. Ananasta ei kannata säilyttää monta vuotta yli päiväyksen, sillä sen maku heikkenee melko nopeasti. Vanhimman testaamani vielä syömäkelpoisen ananassäilykkeen parasta ennen -päivästä oli reilut kolme vuotta. Seitsemän vuotta päiväysvanhat ananaspurkit olivat pullistuneet. Sisältö oli tummentunut ja maistui pahalta. Myös ananaspurkkien kiiltelevä metallisisus oli liuennut pois.

Keltaisia ananaspaloja tölkissä, jonka kiiltävässä metallisisuksessa on musta rengas. Toisessa tölkissä ruskehtavia ananaspaloja tölkissä, jonka sisusta on siniharmaa.

Puoli vuorokautta huoneenlämmössä olleeseen vasemmanpuoleiseen ananaspurkkiin oli tullut tumma syöpynyt rengas nestepinnan korkeudelle. Syynä oli ilmeisesti ananasmehun happamuus, sillä muihin hedelmäsäilykkeisiin rengasta ei tullut eikä myöskään ananaspurkkiin, jossa oli käytetty ananasmehun sijasta sokerilientä. Oikealla olevan yhdeksän vuotta vanhan ananaspurkin sinkitty sisusta oli jo avattaessa liuennut ja ananakset olivat värjäytyneet tummiksi ilmeisesti raudasta. Ananasten happamuus veti suun luimuun, ja syynä saattoikin olla se, että rautaioni on hapan.

Muut hedelmät eivät näytä pilaantuvan yhtä nopeasti kuin ananakset, mutta ei niitäkään monta ylimääräistä vuotta kannata säilyttää. Mielenkiintoinen tapaus olivat muovipurkkiin pakatut persikkakuutiot. Niiden väri oli tummentunut pahasti, mutta maku oli vielä hyvä lähes kuusi vuotta parasta ennen päivän -jälkeen.

Hedelmäsoseet

Vielä muoviakin paremmin hedelmät säilyvät mahdollisesti lasissa. Piltti-hedelmäsoseet maistuivat pääsääntöisesti hyviltä jopa yli kahdeksan vuotta parasta ennen -päivästä. Väri näyttää valoa saavissa säilykkeissä kärsivän. Tosin myös kartonkitölkkiin pakattu omenasose oli tummaa, joskin hyvää, vajaat viisi vuotta päiväyksen umpeutumisesta. Verrokkikappaleena olleessa vajaan vuoden päiväysvanhassa tölkissä sose oli keltaisempaa. Koska hedelmäsoseissa ei ollut säilöntäaineita, ne alkoivat käydä huoneenlämmössä jo kahden päivän kuluessa.

Hillot

Hillot ovat suureksi ja usein suurimmaksi osaksi sokeria. Siten ei ollut ihme, että kolmesta viiteen vuotta päiväysvanhat hillot maistuivat kelvollisilta. Ne olivat vuosien säilytyksessä enintään kokkaroituneet.

Tomaattisoseet

Tomaattisäilykkeet ovat hedelmäsäilykkeiden tapaan happamia, joten niiden ei voi odottaa kestävän loputtoman pitkään. Viisi vuotta päiväyksestä alkaa olla liikaa mutta ei kaikissa tapauksissa. Maustettujen tomaattimurskien maku tuntuu heikentyvän maustamattomia nopeammin.

Erilaisia tomaattimurskasäilyketölkkejä ja -purkkeja ja niiden sisältöä valkoisella alustalla.

Mitä tummempaa tomaattisose on, sitä pahemmalta se yleensä maistuu.

Usein hehkutettu Mutti oli yllättäen pullistunut jo alle kaksi vuotta parasta ennen ‑päivästä. Kahdessa samanlaisessa purkissa oli painetta aukaistaessa, mutta mauissa ei ollut suurta eroa edes päiväysnuoreen Muttiin verrattuna.

Pestot

Pesto tuntuu säilyvän loputtomasti. Toki sen maku vähän heikkenee ajan myötä, mutta nytkään ei monesta viitisen vuotta päiväysvanhasta pestosta keksinyt pahaa sanottavaa. Vanhin pesto oli syötävää jopa lähes kahdeksan vuotta parasta ennen -päivän jälkeen.

Maustekastikkeet

Maustekastikkeissa tuntuu maku häviävän muutaman vuoden jälkeen päiväyksen ylittymisestä. Vetiset kastikkeet vaikuttavat säilyvän paksuja huonommin. Kastikkeita ei kuitenkaan kannata heittää menemään maistamatta: kahdeksan ja puoli vuotta vanha lasipulloon pakattu makea chilikastike oli moitteetonta.

Palkokasvit

Siinä missä tomaatin pH on 4:n paikkeilla ja ananaksilla ja persikoilla alle 4:n, papujen ja herneiden pH alkaa 5:llä ja linssien pH 6:lla. Yhden pykälän ero pH:ssa tarkoittaa jo kymmenkertaista eroa happamuudessa. Palkokasvien voi siis olettaa säilyvän selvästi hedelmä- ja tomaattisäilykkeitä pidempään.

Kartonkisia ja metallisia papu-, herne- ja linssipakkauksia.

Näitä pakkauksia tuli avattua säilyvyystutkimuksen nimissä vähän liikaa suhteessa taloutemme mahojen vetävyyteen tölkkitoukokuun vielä tuottaessa koko ajan uusia avattuja purkkeja. Toisaalta eipä näitä ole tullut käytettyä aikaisemminkaan roskiksen tuottaessa koko ajan uutta syötävää.

Vanhin papusäilykkeeni oli ruskeat pavut, joiden parasta ennen -päivästä oli yli yhdeksän vuotta. Liemi oli samentunut, mutta maku oli ok. Samoin yli kuusi vuotta päiväysvanhoissa herneissä kastike oli sameaa hyytelöä, vaikka itse herneet eivät olleet pilalla. Toisaalta kun vertasin noin kolme vuotta päiväysvanhoja kidneypapuja ja linssejä vuoden päiväysvanhoihin vastaaviin tuotteisiin, tuoreemmat olivat hieman maukkaampia. Metalli ja kartonki vaikuttivat säilyvyyden kannalta yhtä hyviltä pakkausmateriaaleilta.

Maissi ja herkkusienet

Maissin ja herkkusienten pH on kuutosen tienoilla. Sen sijaan bambunversojen pH on noin 5, ja ne maistuivatkin pahoilta vajaat viisi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Lähes kuusi vuotta päiväysvanha maissi oli tummunut, mutta maunsa puolesta se oli ihan syötävää. Kartonkitölkkiin pakattu maissi oli yllättäen melko pahaa vain yhdeksän kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen. En ollut valitettavasti löytänyt toista pahvimaissia, jotta olisin voinut tehdä vertailuja.

Sienet imevät tunnetusti luonnossakin epäpuhtauksia, ja seitsemän vuotta päiväysvanhoissa säilykeherkkusienissä olikin metallin makua. Se tosin poistui huuhtelemalla. Kahdesta vajaat kaksi vuotta päiväysvanhasta herkkusienipurkista toinen oli säilynyt hyvin ja toinen hiukan huonommin.

Oliivit, jalapenot, maustekurkut ja aurinkokuivatut tomaatit

Yhtenä iltana napostelin oliiveja, hillosipuleita, jalapenoja, kapriksia, maustekurkkuja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Testituloksista on vaikea sanoa mitään, sillä oliivien laatuerot ovat ilmeisesti valtavat. Metallipurkkiin pakatut täytetyt oliivit maistuivat hyviltä lähes kahdeksan vuotta parasta ennen -päivän jälkeen, samoin pussiin pakatut runsaat kaksi vuotta päiväysvanhat oliivit. Niitä nuoremmat lasipurkissa olleet vihreät ja mustat oliivit olivat sen sijaan mauttomia.

Hillosipulin vuodet saavat tummumaan. Kaprikset eivät kestä viittä vuotta päiväyksestä.
Joitakin vuosia päiväysvanhat jalapenot ovat syötävän makuisia mutta eivät niin hyviä kuin pari kuukautta päiväysvanhat. Pikkukurkuissa maku tuntuu säilyvän mutta suutuntuma välttämättä ei.

Aurinkokuivatuille tomaateille saattaa päteä sama aikasuositus kuin muillekin tomaateille. Pari vuotta päiväysvanha tomaatti oli ihan hyvän makuista ja neljä vuotta päiväysvanhakin siedettävää. Kapriksia sisältänyt, seitsemän vuotta päiväysvanha tomaattivalmiste oli pahanmakuista.

Sekalaiset herkut

Sekalaiset herkut olivat niin sekalaisia, että kannattaa vain lukea selostus Instagramista. Mukana jamaikalaisten kansallisruokaa, toistakymmentä vuotta vanhoja etanoita, tofua viime vuosituhannelta, mustekalaa mahdollisesti 1990-luvulta ja näpeille avattaessa paukahtanutta venäläistä kaviaaria.

Kalat

Tonnikala on roskiksen suosikkisäilykkeitä. Nytkin avaamatta jäi parikymmentä purkkia, ja lisää tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat siivota hamstraamiaan koronasäilykkeitä pois.

Valkoisella taustalla erilaisissa liemissä ja kastikkeissa säilöttyä tonnikalaa sekä säilykekilohailia.

Tonnikalaa vedessä, öljyssä ja maustekastikkeessa sekä kilohailia öljyssä.

Tonnikala ei ole erityisen hapanta, joten sen voisi odottaa säilyvän. Yllättäen pikkupurkeissa olleissa, reilut kaksi vuotta päiväysvanhoissa tonnikaloissa oli metallin makua – enkä nyt tarkoita elohopeaa. Näissä tapauksissa syöpymistä oli todennäköisesti edistänyt purkin suuri pinta-ala verrattuna kalan määrään sekä foliokansi kunnon metallikannen tilalla.

Muuten etenkin öljyyn säilötty tonnikala tuntuu säilyvän vuosikausia, varsinkin maustettuna. Lähes 12 vuotta päiväysvanha tonnikala ei maistunut enää samanlaiselta kuin tuore vaan kiinnostavammalta. Vähän yli 12 vuotta päiväysvanha kilohailisäilyke oli sen sijaan aika lailla pilalla.

Lihasäilykkeet

Maistelin niin erikoisia ranskalaisia lihasäilykkeitä, että kiinnostuneiden kannattaa lukea ankankoivista ja hanhenmaksasta Instagramissa. Suomalaisessa lammassäilykkeessä oli kolme vuotta ja seitsemän kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen miellyttävä lampaanlihan maku, vaikka ei lihasäilyke mielestäni koskaan herkkua ole.

Keitot

Minun on vaikea kommentoida säilykekeittojen säilyvyyttä, sillä nämä keitot maistuvat vähän ikäviltä ilmeisesti jo suoraan kaupan hyllyltä ostettuina. Hernekeittoon voi kyllä luottaa: sen parasta ennen -päivästä oli kuusi vuotta ihan niin kuin kuusi vuotta sittenkin. Myös säilykepussiin pakattu kanakeitto oli hyvää viisi ja puoli vuotta parasta ennen -päivän jälkeen.

”Arkisäilykkeet”

Niputin joukon säilykkeitä kaatoluokkaan nimeltä arkisäilykkeet. Stroganov oli syömäkelpoista yli neljä vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Hapankaali kelpasi yli kaksi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Punajuurisuikaleet olivat kunnossa lähes neljä vuotta päiväyksen umpeutumisesta. Äidinmaidonkorvikkeesta kirjoitin Instagramiin pienen kommentin, sillä se on ainoa tuote Yhdysvalloissa, johon liittovaltion lainsäädäntö vaatii päiväyksen.

Säilyvä, säilyvämpi, säilyke

Posted on 3.6.2015 by Onni Tonkija

Tölkkitoukokuun alussa kuvittelin, että olisi kohtalaisen uskaliasta syödä hernekeittoa kuusi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Sitten luin, kuinka Puolassa oli myyty parikymmentä vuotta vanhoja ruotsalaisia jauhelihasäilykkeitä (joita tosin ei kalalta tuoksuvina ollut tarkoitettu eurooppalaisten ihmisten ruoaksi). Luin myös, että joku oli kuulemma syönyt 60 vuotta vanhaa säilykelihaa ja että sadan vuoden päivät uponneena olleesta laivasta löytyi mikrobiologisesti moitteettomia säilykkeitä.

Ällistyttävät säilyvyysajat perustuvat ennen kaikkea siihen, että säilöntä on tekniikkalaji. Kun säilykepurkki pannaan muutamaksi minuutiksi autoklaaviin 120 asteeseen, poistuu elinvoima paitsi haitallisilta bakteereilta myös niiden mahdollisilta itiöiltä. Tällaisen säilykkeen voi saastuttaa vain se, mikä menee tölkistä sisään. Jos tölkki siis pysyy ehjänä, säilyke säilyy periaatteessa ikuisesti. Käytännössä tuotteen maku ja rakenne huononevat vähitellen, mutta terveyttä säilyke ei uhkaa.

Koska säilyke säilyy vain ulkomaailmasta eristettynä, säilykkeiden käyttäjiä varoitellaan lommoontuneista purkeista. Lommot ja viillot eivät kuitenkaan haittaa, jos tölkkiin ei ole tullut reikää. Sen sijaan päästään pullistunutta tölkkiä ei saa päästää ruokapöytään, koska pullistuman voi aiheuttaa pelätty anaerobikkaaja Clostridium botulinum tai jokin toinen haitallinen bakteeri.

Vaikka tölkki säästyisi lommoilta, sen voi rikkoa vääränlaisella säilytyksellä. Tölkit tulisi pitää huoneenlämmössä, sillä kylmässä ja kosteassa metalli ruostuu herkästi. Pintaruoste ei haittaa, mutta viimeistään sisäpintojen kukkiminen tarkoittaa, että tölkki on mikros- tai makroskooppisesti seula. Mikä tahansa huoneenlämpökään ei käy, sillä tropiikkiin pitää valmistaa omat tölkit. Polaarisille lämpötiloille taas ei ole erityisiä tölkkejä, joten tölkit tulisi varjella jäätymiseltä.

Ruostunut oluttölkki ja vastaava alumiinitölkki jääkaapin ovessa.

Tölkki saattaa ruostua pilalle viileässä. Yleisesti on havaittu, että oluttölkki säilyy jääkaapissa sangen kehnosti.

Myös itse säilyke vaikuttaa säilyvyyteen. Happamat ruoka-aineet, kuten tomaatit ja hedelmät, reagoivat vähitellen tölkin kanssa, joten niille voi ennustaa ainakin puolet lyhyempää säilyvyyttä kuin pH:ltaan keskimääräisemmille aineille, kuten lihalle, maissille ja vihreille pavuille.

Säilyketietoutta on pakattu kivasti Hyvä terveys -lehden juttuun Totta ja tarua säilykkeistä. Mieluummin kyllä lukisin säilykkeistä pelkästään tosiasioita, joten olen yrittänyt varmistaa tietoja ulkomaisista lähteistä. Niiden mukaan näyttäisi siltä, että avatun tuotteen säilyttäminen metallitölkissä ei ole terveydelle vaarallista. Jokainen ananaksia avatuissa purkeissa dyykannut osaa kuitenkin kertoa, että tinattu ananas ei maistu erityisen hyvältä. Happamat tuotteet kannattaakin aina siirtää säilytystä varten muihin astioihin.

Metallit eivät ole ainoa asia, jota tölkeistä pelätään irtoavan. Tölkkien muovipinnoitteissa pesivä bisfenoli A eli BPA on aiheuttanut monissa ihmisissä elämää suurempaa huolta. Huoleen on sikäli aihetta, että suurin osa ravinnosta saatavasta BPA:sta tulee säilykeruoasta. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn tuoreen selvityksen mukaan BPA ei kuitenkaan näyttäisi aiheuttavan ihmiselle terveyshaittoja, vaikka se todennäköisesti onkin suurina annoksina haitallinen maksalle ja munuaisille.

Mutta se teoriasta. Nyt kerron, miten tölkkitoukokuun jälkimmäinen puolisko sujui. Kaikki säilykkeet ovat dyykattuja, ellei toisin mainita, ja sen verran voin paljastaa, ettei mainita.

16.5.

Kantarellikeitto (PE 7.8.13) maistui tympäisevältä. Valio-Violan keitot ovat tosin kumman haljuja jo ennen parasta ennen -päivääkin, ikään kuin meijeristä olisi loppunut kerma kesken kaiken. Pakkauksen vinkki keiton tuunaamisesta ruokaisammaksi lihasuikaleilla oli sentään hyödyllinen, sillä pois heitetyn grillibroilerin koipi löysi siten paikkansa mahalaukusta.

17.5.

Säilötyissä päärynänpuolikkaissa (PE 31.3.14) ei ollut varsinaista makuvirhettä, joskaan ei makuakaan. Päärynä on siitä jännä hedelmä, että säilykkeenä se muistuttaa tuoretta vastinettaan eniten suutuntumaltaan. Päärynän hienovarainen maku on saatu prosessoinnissa katoamaan kokonaan.

Säilykepäärynän puolikkaita ja tuoreen päärynän puolikas mustalla lautasella.

Säilötyn päärynän erottaa tuoreesta esimerkiksi maun puuttumisen perusteella.

18.5.

Persikka on mielestäni yksi syötävimmistä säilykehedelmistä, mutta viipaleet jättivät tällä kertaa (PE 31.12.14) toivomisen varaa. Yhdessä oli vähän kiveäkin mukana. Toisaalta tölkissä oli pieni lommo ja avausrengas oli irrotettu, joten ehkä tölkkiin oli auennut nanoskooppinen ilmareikä.

19.5.

Biojätteistä löytyi kasa tuorepastaa siististi paperipussissa, joten tarvitsin kastiketta. Basilikapesto (PE 18.12.12) ajoi asiansa oikein hyvin.

20.5.

Söin tölkkiruokana vain aiemmin avaamaani tahinitahnaa, koska roskiksesta oli löytynyt paljon kaikkea nopeasti pilaantuvaa.

21.5.

Ananaspalat (PE 9.6.11) ja maitorahka tekivät mahantäytteinä asiallisen rutiinisuorituksen.

22.5.

Valmistin samanlaista hedelmäsalaattia kuin 9.5., nyt vain kaksi vuotta tuoreemmista säilykkeistä. Hedelmäcocktail (PE 30.12.14) oli vaisun makuista, mutta punaiset papaijapalat (PE 12/2014) maistuivat yllättävän maukkailta.

23.5.

Vauvojen luomutasoinen ”perunaa ja lihapataa” (PE 5.3.13) maistui niin tylsältä kuin perisuomalainen perunaa, lihaa, valkopippuria ja maissia sekä riisitärkkelystä nyt vain maistuu.

24.5.

Jatkoin lastenruokalinjalla syömällä kuningatar Pilttiä (PE 11/2012). Maku oli ennustettavan laimea mutta toimi ihan kivasti lettujen päällä, vaikka maito ei ollutkaan dyykattua vaan lahjoitettua. Lastenruokapurkki on oiva valinta, jos haluaa esimerkiksi retkelle vähän sokeroitua hilloa molemmissa merkityksissä eikä fruktoosi vieroksuta.

25.5.

Olin löytänyt puolikkaan mötikän vuohenjuustoa, joten päätin tehdä paseeratuista tomaateista (PE 31.8.14) tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Päätöksestä toteutukseen kului sen verran aikaa, että maistelin keittoa oikeastaan vasta pikkutunneilla seuraavan vuorokauden puolella. Lisäsin noin kaksi päivää sulaneena ja alustavasti pilaantumassa olleet vihreät pavut keittoon ja keitosta söin hyvällä ruokahalulla.

26.5.

Jauheliha oli aika ottaa käsittelyyn ei viimeisen käyttöpäivän (19.5.15) vaan muovissa olleen pienen viillon vuoksi. Maku oli vähän kuin päiväyksestä olisi ollut jo pari kuukautta, mutta lihan ympärille syntyi ihan hyvä chili con carne, kun lisäsi chilitomaattimurskaa (PE 30.1.13) ja kidneypapuja chilikastikkeessa (PE 29.1.11).

27.5.

Yhdistin tuoreimman maitorahkani (PE 10.5.15) vanhimpiin ananaksiini (PE 28.10.09). Säilykkeen liemi ei ollut enää raikkaimmillaan, ja ananaspalat olivat aavistuksen nuhjuisia mutta ihan syötäviä. Tölkin kiiltävästä sisäpinnasta oli sen verran iso osa mustunut, että näillä ananaksilla alkoi viimeinen käyttövuosi jo oikeasti kolkutella.

28.5.

Torstain kunniaksi lämmitin kasvishernekeittoa (PE 17.5.09). Moni tietää, että keiton saa tölkistä ulos yhtenä kappaleena, kun tekee pohjaan reiän ja puhaltaa siitä sisään. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että näin tyhjennetyllä tölkillä ei kannata mitata ohjeessa mainittua tölkillistä vettä.

Kaksi Jalostajan hernekeittopurkkia pöytäliinalla.

Hernekeitossa nopeiten vanhenee ulkokuori. Arkistokuva.

29.5.

Keittokinkku (PE 31.12.12) oli tiivistä tavaraa ja periaatteessa täysin syömäkelpoista. Paatuneelle lihansyöjälle tai nälkään nääntyvälle se olisi voinut kelvatakin.

30.5.

Mangoviipaleet (PE 23.3.14) eivät olleet suurta herkkua, ja sokeriliemi oli suorastaan pahaa. En tiedä, miltä säilötty mango maistuu ”tuoreena”, joten voin vain arvailla, oliko purkin parilla lommolla jotain tekemistä maun kanssa.

Ananasta lukuun ottamatta syömäni säilykehedelmät ovat olleet toinen toistaan tympeämmän makuisia, joten onneksi säilyketölkin sisällä on sentään suunnilleen yhtä paljon vitamiineja kuin tuoreissa hedelmissä. Suomessa tosin kaupan olevat hedelmät ovat useimmiten enintään tuoreen näköisiä.

31.5.

Tölkkitoukokuun päätteeksi söin maissitortillalastuja vahvan salsakastikkeen (PE 30.4.11) kera. Jos neljä vuotta päiväysvanhassa soosissa oli jotain vialla, sitä ei tulen maun alta huomannut.

Tölkkitoukokuu on viimein purkissa. Nyt sitten tölkit kaappiin kesän tai vaikka vuosikymmenen ajaksi!

Toukokuu on tölkkejä täynnä

Posted on 15.5.2015 by Onni Tonkija

Toukokuu on hankalaa aikaa kasviksia ajatuksella syövälle. Talven varastovihanneksista alkaa olla puhti poissa, mutta ulkona kasvaa vasta nokkosta ja voikukkaa. Kaupan omenatkin alkavat kohta viettää yksivuotissyntymäpäiviään. Viljelijän mielestä kotimaiseksi kauden vihannekseksi voidaan laskea ikuisen kesän kurkkukin, mutta viherpesu ei vielä tuo kasvihuonepötkylöihin makua tai ravintoaineita.

Koska tuoretta ei ole tai pitäisi olla saatavilla, nyt voi vallan hyvin turvautua purkitettuun. Jos kodin nurkkia täyttää monenmoista purkkia, siivoukseen soveltuu harvennusurakka nimeltä tölkkitoukokuu.

Tölkkitoukokuun aikana on tarkoitus avata joka päivä uusi säilyketölkki. Itse olen näin pystynyt tekemään poistoja tonkitölkkien kokoelmaani. Lisäksi olen saanut valmiista ruoista ja ruoka-aineista pientä lisähelpotusta toukokiireitteni keskelle.

Muita kuin dyykkareita tölkkitoukokuu voisi muistuttaa poistamaan kotivaran vanhimmat säilykkeet hyötykäyttöön uusien tieltä. (Kai teillä on vähintään kuukauden kotivara? Ainakin teillä, jotka meuhkaatte maa”mme” kyvystä varautua poikkeustilanteisiin.)

Kotivarakkaan dyykkarin tuki ja turva kriisin tai toukokuun aikana.

Nyt kun tölkkitoukokuu on puolessavälissä, on aika hieman avata sitä, mitä olen kuun aikana avannut. Mainitsen myös parasta ennen -päiväykset, jotta kukin voi miettiä, onko niillä jotain merkitystä. Ellei toisin mainita, kaikki on dyykattua, tosin mainiota.

1.5.

Aloitin varovasti. Koska olin löytänyt 77-prosenttisesti lihoitettua lenkkimakkaraa, etsin sille sinappivarastoistani pariksi hienovaraisen miedonvahvaa luomukokojyväsinappia (PE 13.8.14) Ikeasta.

2.5.

Lauantai-illaksi avasin kaikenlaista naposteltavaa. Mausteliemessä uineet pikkukurkut olivat tietysti moitteettomia, koska parasta ennen -päivä oli ollut vasta viime vuoden viimeisenä päivänä. Vihreät oliivit (PE 26.4.13) maistuivat miedoilta, mahdollisesti sitruunaisen täytteen vuoksi.

Karrivalkosipulinkynsien lasipurkki (PE 2.12.11) suostui avautumaan vasta, kun kantta hieman raotti tähän tarkoitukseen kehitetyllä työkalulla. Kynsien pureskelu ei vaatinut paljon leukalihaksilta, mutta maku oli säilynyt koostumusta paremmin.

Riisillä täytetyissä viininlehtikääryleissä (PE 6.12.07) oli pinnalla jännää valkeaa tahnaa. Huuhtelin kääryleet vedessä vihreiksi ja pistin poskeeni. Poskea vähän pistelikin kahdeksanvuotiaan kääryleen osuessa haavautuneeseen ikeneen, mutta ei näistä etelän herkuista tiedä, polttaako niissä ikä vai mikä.

Lisukkeet olivat tuoreempia. Muoviin umpioidun loimulohipalan (VKP eli viimeinen käyttöpäivä 17.4.) mikrotin listerian pelossa, ja siitä tuli ihan kilohintansa 23,50 e/kg arvoista. Lopuksi maistelin Polar-leppäsavujuustoa (PP eli pakkauspäivä 26.2.), ja sekin oli vähintään kilohintansa 1,50 e/kg (Valiovalinta-talosta) väärti.

3.5.

Jatkoin lohilinjalla. Medaljongin (VKP 21.4.), jonka roskiksesta tongin, oli pakkaaja käärinyt niin ohueen muoviin, että kala piti valmistaa intialaisittain eli makua mausteilla peittäen. Lisukkeeksi avasin valkoisia papuja (PE 11/2013), joiden makua oli jo valmiiksi peitetty tomaattikastikkeella.

4.5.

Lisäsin ananasviipaleita (PE 28.9.13) Onnelin ostaman, pilaantumaisillaan olleen jäävuorisalaatin sekaan. Salaattijuusto oli sentään roskiksesta.

5.5.

Kokeilin aerobic-Irman perusvälipalaa ajalta ennen Zumbaa ja Skyriä, siis Pilttiä (PE 12/2012). Reipas Punaposki-nimi tarkoitti vadelmaa, persikkaa, puolukkaa ja luotaantyöntävää mutta ilmeisesti pilaantumatonta makua.

6.5.

Söin MSC-lohta omassa liemessään (PE 12/2013) sunnuntaisten papujen kera. Ruodot sun muut rustot olivat jännän pehmeitä.

Ruokaratsia-ohjelma (PE 21.5.2015) kertoo, että ruodot pehmenevät viimeistään säilykepurkkien steriloinnin aikana. Säilykesardiinitehtailijat väittävät, että näin ruotojen kalsium tulee käyttöön ja että muutenkin säilykekala on tuoretta terveellisempää, sillä tölkistä eivät vitamiinit ja kivennäisaineet poistu esimerkiksi keitinveteen.

Ruokaratsia esittelee portugalilaisen sardiinitölkkikaupan, jonka myyjä väittää säilöttyjen sardiinien kypsyvän kuin viinit konsanaan. Myyjä kertoo maistaneensa 12 vuotta vanhoja säilykesardiineja, ja sitä vanhempia tai parempia hän ei kuulemma olekaan syönyt.

7.5.

Tilan säästämiseksi söin tämänkin päivän edellisen päivän lohta.

8.5.

Jatkoin miehekkäitä välipalojani Bonalla (PE 9/2012). Päärynää ja mangoa sisältänyt sose oli niin hyvää, ettei sitä tarvinnut jatkaa millään.

9.5.

Päätin tehdä hedelmäsalaattia säilykehedelmistä sekä nuhjuisista appelsiineista, ryppyisistä omenoista ja yleisestä vessasta löytämästäni keltaisesta banaanista (mainitsen värin sen poikkeuksellisuuden vuoksi).

”Hedelmäcocktail sokeriliemessä” (PE 31.12.12) oli juuri niin (pureskelua) vaatimatonta kuin saattoi odottaa. Papaijapaloissa (PE 1/2012) särmikkäintä oli purkin kansi, joka viilsi pikkurilliin haavan.

10.5.

Söin edellispäiväistä hedelmäsalaattia nuollen symbolisesti laastarin peittämää haavaani.

11.5.

Avasin paahtoleipien päällysteeksi purkin kikhernevoileipätahnaa (PE 30.3.12) eli tahinia tahi hummusta taikka mitä lie. En saanut selville, johtuiko suolaisen tympeä maku pilaantumisesta vai siitä, että kyseessä on vegelevite.

12.5.

Moderni klassikko: maitorahkaa ja ananasviipaleita (PE 28.9.12). Siis samalla tavalla moderni klassikko kuin ABC-liikennemyymälä.

13.5.

Kierrätyskelvottomaan pakkaukseen suljettu juusto-jalapenokeitto (PE 22.11.14) on jonkinlainen pussikeiton ja tölkkikeiton välimuoto, mutta olkoon nyt osa tölkkitoukokuutani. Keiton keraksi oli löytynyt sopivan kuivahtanutta kaupassa paistettua rievää sekä pikkupussi leipäkuutioita (PE 15.12.12). Kuutioista oli jo paras maku poistunut, mutta tulisen keiton seassa ainoa niiden tuottama aistimus oli rouskis.

14.5.

Koska helatorstain teemana on taivaaseen astuminen, päätin varmuuden vuoksi kokonaan pidättäytyä vanhojen säilykkeiden syömisestä.

15.5.

Tämän päivän tölkkivalintani oli nieriä öljy-tillikastikkeessa (PE 1/2013). Nieri auttoi tuhoamaan avattuna löytyneen täysjyvävehnätortillapaketin. Apuaan tarjosivat myös avaamattomana löytynyt kosmopoliittisalaatti sekä avattuna löytyneet majoneesiputkilo, jalapenoviipalepurkki ja suippopaprika.

Ruokalistaa taas avatuista tölkeistä täyden toukokuun umpeutuessa!

Ei ne suuret taidot vaan einesmenut

Posted on 24.9.2014 by Onni Tonkija

Selostin viime kerralla, kuinka keskeytin eineshävikkiviikon vieton päivällisvieraiden tähden. Suotta keskeytin. Toinen vieraista näet ilmoitti maistuiko-kysymyksen äärellä, että hän ei jaksaisi nähdä yhtä paljon vaivaa niin ihmeettömän ruoan eteen. Turha siis pinnistellä lieden äärellä, etenkin jos tuloksena on koaguloituneita kastikkeita ja pälvikaljuisia leivityksiä. Elintarviketeollisuuden kastikejauheilla kun on paakkuuntumisenestoja ja nugeteissa korppujauhe pysyy (kuin?) liimattuna. Eineksistä keho saa erilaisia rakennusaineitakin, kuten muoveja ja metalleja. Valmisruoka on sitä paitsi vaivatonta myös vaaratonta: parempi mikrokokki keittiössä kuin kymmenen miljoonaa keitossa.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Päivällispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös sunnuntaisin). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Päivällisten ruokalistan voi vallan hyvin rakentaa erilaisten puoli- ja täysvalmisteiden varaan. Viimemarraskuisena sunnuntaina lämmitin alkuruoaksi tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja pääruoaksi kananugetteja. Pyhäpäivän kunniaksi äidyin hieman hifistelemään, sillä keitin lisäkkeeksi varhaisperunoita löytämässäni höyrykattilassa. Suoranaiseksi pröystäilyksi ruoanlaitto meni, kun asettelin hunajaisten porkkanaviipaleiden päälle kaupasta ostetun rosmariinin uutta satoa. Kaiken kruunasi ”aitoja makuja” ja voiaromia sisältänyt ”juhlava sitruunakastike”. Ihan hyvää kastiketta, vaikka parasta ennen edellisen vuoden helmikuuta. Päivällisen kruununjalokivetti jauheesta baristettu maitokahvi ja hygieenisesti pakattu korvapuusti. Ei irronnut paikkaa hampaasta vaan ei sydämestäkään.

Pöydällä kahvikuppi ja korvapuustimainen pulla lautasella.

Jean-Pierre Kahvila. Pulla, cappuccinojauhe ja astiat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, santsikuppi samaan hintaan).

Nugetti on jos nyt ei jalokivi, niin korukivi kuitenkin. Siten sen ympärille voi koostaa myös illallisen, kuten tapahtui viime toisena pääsiäispäivänä. Ihmisyydestä erottamatonta vaihtelunjanoa tyydytin lisäämällä vain veden tällä kertaa bearninkastikeaineksiin sekä keittämällä perunat painekattilassa. Tomaatti-vuohenjuustokeiton lämmitin lähes kätevästi työntämällä pakkauksen foliokansi edellä perunoiden keitinveteen. Kastike täytti kotibéarnaisen tunnusmerkit vaan ei hienojen tilaisuuksien vaatimuksia, eli se oli tutun kokkareista muttei kokkareista tuttua.

Illallispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös toisena pääsiäispäivänä). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Viimeisestä käyttöpäivästä oli nugeteilla 20 päivää ja keitolla 25 päivää. Vaikka söimme einekset keskiarvollisesti kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, totisesti mikään ei ylös noussut.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Posted on 12.9.2014 by Onni Tonkija

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.

Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä?

Posted on 16.3.2014 by Onni Tonkija

Luuletko tietäväsi, mitä eroa on parasta ennen -päivällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Tämän kirjoituksen luettuasi et enää luule. Lopussa voit testata, tiedätkö.

Tomaatti-vuohenjuustovalmiskeitto avattuna pakkaus näkyvissä.

Tarjoiluehdotus ja tarjoilutodellisuus. Käyttöpäiväehdotuksen ja käyttöpäivätodellisuuden välinen ero on ollut eri kerroilla 24, 28 ja 38 päivää, mutta se ei ole makua haitannut. Keitto, liina, kuppi, juusto ja alun perin basilikakin Taloyhtiön jätepisteestä.

Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jona valmistaja takaa oikein säilytetyn elintarvikkeen olevan turvallista syötävää. Parasta ennen -päivä taas kertoo, mihin mennessä elintarvike valmistajan mielestä kannattaa nauttia, mutta tuotetta voi rauhassa käyttää päivän jälkeenkin, jos se näyttää ja maistuu kunnolliselta. Viimeinen käyttöpäivä liittyy siis turvallisuuteen ja parasta ennen ennen kaikkea laatuun, ainakin teoriassa.

Käytännössä kaupassa myydään Pirkan tuoretta jauheliha-salamipitsaa, jossa on parasta ennen -päiväys. Saarioinen pakkaa samantapaista jauheliha-salamipitsaa viimeisellä käyttöpäivällä. Atrian jauhelihapitsassa taas lukee ”viimeinen käyttöajankohta”. Mielenvikaista roiskeläpändeerusta!

Häilyvyyttä on myös valmiskeitoissa. Rainbow antaa lohikeitolleen parasta ennen -päivän, mutta Kokkikartanon lohikeitossa ja Saarioisten kirjolohikeitossa on viimeinen käyttöpäivä. Jälleen näyttäisi kaupan omalle merkille riittävän parasta ennen -suositus, kun brändikkäimmät valmistajat tukeutuvat viimeinen käyttöpäivä -varoitukseen.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, valmisruokavalmistaja saa itse päättää, painaako se pakkaukseen viimeisen käyttöpäivän vai parasta ennen -merkinnän. Atria on alkanut hämmentää soppaa entisestään siirtymällä viimeisestä käyttöpäivästä viimeiseen käyttöajankohtaan, koska se on mahdollista. Tällaiselle venkoilulle oli ennen ihan varoitusmerkkikin (”ärsyttävä”), mutta siitäkin ollaan siirtymässä pois.

On samantekevää, puhutaanko eineksen viimeisestä käyttöpäivästä vai viimeisestä käyttöajankohdasta. Lopputuloksena on turhaa hävikkiä, ja siitä seuraa turhaa kulutusta. Valmistajien on turha vedota turvallisuuteen, jos maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtajakin suosisi nykyistä enemmän parasta ennen -merkintää.

Nyt on testin vuoro. Voit koetella päiväystietämystäsi käynnissä olevien ylioppilaskirjoitusten hengessä: Analysoi, erittele, tulkitse ja pohdi, mitä Pirkan ja Saarioisten pitsojen pakkausmerkinnät kertovat parasta ennen -päivän ja viimeisen käyttöpäivän eroavuuksista. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Meidän äiti tekee teidän äideistä vainoharhaisia.

Avokadopasta ilman avokadoa

Posted on 6.12.2013 by Onni Tonkija

Mietin pitkään, mitä tarjoaisin itsenäisyyspäivän päivällisellä, kunnes tiesin vastauksen: tietenkin kansallisruokaamme avokadopastaa. Pastasta tuli perinteiseen tapaan valmistettuna oikein hyvää. Alun perin tarkoituksenani oli kuitenkin laittaa avokadopastaa à la roskis jo viime sunnuntaina.

Avokadapastaa kupissa. Vieressä keittokirjan kuva avokadopastasta.

Lopulta meni niin kuin Strömsössä. Spagetti, chilipalko, valkosipuli, limetti, liina ja kuppi Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, itsenäisyyspäivänä auki kanta-asukkaille). Gullichsenien Safkaa lainassa kirjastosta.

Löysin pari viikkoa sitten sekajätteen seasta kaksi avokadopussia. Suunnittelin tuolloin, että ratsastan trendien aallonharjalla ja kokeilen avokadopastan valmistamista.

Ihan heti en päässyt ruoanlaiton makuun, koska en ollut löytänyt kaikkia aineksia jätekatoksesta. Vastoinkäymiset jatkuivat kauppahallissa, kun ilmeni, että juustokauppiaalla ei ollut myydä luomuparmesaania. Onneksi mielimääni parmanjuustoa löytyi mielin määrin marketista. Vähänpä osasin kuitenkaan aavistaa, että projektini kokema vastatuuli yltyisi vielä myrskyksi.

Kenialainen avokado, melkein sukua osterille.

Ehkä olin antanut avokadojen olla jääkaapissa muutaman päivän liikaa tai ehkä olin alun perin ollut liian toiveikas hedelmiä pussien läpi palpoidessani. Minun oli nieltävä karvas totuus: yhdestäkään yhdestätoista avokadosta ei olisi pastan painikkeeksi, mutta nälkäiset suut olisi jotenkin tukittava.

Mitä olisi avokadopasta ilman avokadoa? Melkein parasta, tavua vaille. Olin kuitenkin panostanut raaka-aineisiin niin paljon, ettei minulle kelvannut kuin paras, joten pasta sai jäädä toiseen kertaan.

Onneksi huomasin jääkaapissa aikaisemmin viikolla tonkaisemani braatvurstipaketin. Viimeinen käyttöpäiväkin oli ollut vasta viisi päivää sitten. Makkaroiden oheen lämmitin roskiksesta löytyneen juustokeiton, jonka parasta ennen -päivä oli mennyt alle kaksi kuukautta aikaisemmin. Sopan sekaan heitin metsästä löytyneet, parhaat päivänsä nähneet joulukuun ensimmäisen ja varmasti viimeiset suppilovahverot.

Braatvurstipaketti ja valmiskeittopakkaus.

Valmisruoat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, lisää vain sienet).

Lautasella jäävuorisalaattia, bratvursteja, ketsuppia ja lautasellinen sienikeittoa.

Keiton ja braatvurstien lisäksi ketsuppi, jäävuorisalaatti ja lautaset Taloyhtiön jätepisteestä.

Sienillä terästetty keitto maistui vallan mainiolta, ja braatvurstitkin tekivät kauppansa. Taloyhtiön asukkaiden uhraukset olivat jälleen kerran turvanneet taloutemme ruokahuollon. Kiitos 2011–2013.