Joulukalenterin 1. lykky: joulukalenterit

Kokeilen nyt jotain ihan uutta. Tai oikeastaan jotain todella kulunutta mutta tässä blogissa ennennäkemätöntä. Alan julkaista joulukalenteria, kriittistä joulukalenteria. Sellaista, jota itse haluaisin lukea.

Jo sana luukku alkoi ärsyttää, kun ei niitä tällaisessa sähköisessä joulukalenterissa ole, joten otin tilalle Onnen tongintaan sopivan ilmauksen. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö kriittisyyttäni väärin. Tykkään kovasti joulusta. Satun vain inhoamaan melkein kaikkea siihen liittyvää.

Onnenmyyrä ei hyökännyt joulukalenterin kimppuun kuola suupielistä valuen mutta suostui syömään suklaan paremman puutteessa. Neljä kalenteria Taloyhtiön jätepisteestä (1. luukku oikealla).

”The Queen of Content” neuvoo aloittelevaa joulubloggaajaa: ”Jos et aloita lokakuussa ja tee kaikkia postauksia valmiiksi joulukuun alkuun menneessä, olet todennäköisesti pulassa.”

No, tämä ensimmäinen valmistunut postaukseni ei valmistunut joulukuun alkuun mennessä. Aineistoa olen sinänsä kerännyt monta vuotta ja toden teolla aloitin vuodenvaihteessa. Tarkoitus oli kyllä ryhtyä kirjoittamaankin aikaisemmin, mutta muut kiireet veivät voiton. Toisaalta ennemmin käytän joulukalenteriin joulukuun kuin lokakuun, marraskuun ja joulukuun.

Luvassa on dyykkauksen suodattamia havaintoja jouluruokien säilyvyyteen ja joulutavaroiden säilytettävyyteen. Tänään aiheena on itseoikeutetusti ruoan ja tavaran välimuoto, joulukalenteri. Kirjoitan tällä kertaa lemmikkieläinten joulukalentereista, koska olen jo aiemmin käsitellyt muumien joulukalenterit.

Kalenterien parasta ennen -päivät olivat olleet tämän vuoden kesäkuussa, viime vuoden kesäkuussa ja toissa vuoden kesäkuussa. Koirien ”suklaissa” oli öljyjä ja rasvoja, tietysti viljoja, sokereita, maitoa, ”kasviperäisiä johdannaisia” ja kivennäisaineita. Kissakalenterissa ainesosat olivat vähän eri järjestyksessä, ja tuotteessa luvattiin olevan aitokissanminttua.

Kissalle tuotetta käskettiin antamaan herkkupalana tai palkintona, koirille näiden lisäksi osana koulutusta. Annoin suklaita koirille osana koulutusta kulutusyhteiskunnan jäseneksi. Tulivat syödyiksi, mutta eivät nämä heille mitään kissanminttua olleet.

Mini Tonkijalle suklaa oli vielä vähän liian maxi. Onnenmyyrän mielestä olisi pitänyt olla tupla.

Ideana on varmaan ollut ihmisten joulukalenterisuklaan makujen surutulituksen siirtäminen koirien maailmaan. Tai ainakin hyvin joulukalenterisuklaamainen maku näissä herkuissa oli omastakin mielestäni. Uskalsin maistaa, vaikka tuote luvattiinkin vaarattomaksi vain siinä tapauksessa, että lapsi syö sitä vahingossa.

Oleellista ei ehkä ole se, voiko lemmikkijoulukalenterista syödä parasta ennen -päivän jälkeen. Ennemmin pitäisi miettiä, mitä tarvetta kalenterin ostaminen palvelee. Bulldogin kalenterista oli avattu neljä luukkua, kultaisennoutajan kalenterista kaksi.

Vielä joitakin vuosia sitten Onneli hankki aina partiolaisten joulukalenterin. Joulukuun alkupuoliskon jaksoimme jopa arvailla, mitä luukkujen takaa paljastuu. Päiviä alkoi jäädä rästiin, kun joulukiireet täyttivät mielen, ja joskus 17. päivän tienoilla koko kalenteri unohtui. On vaikea sanoa, käykö niin tällä kertaa, sillä tämä kalenteri on samalla kertaa joulukalenterini ja -kiireeni.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s