Glögi on keksitty, jotta olisi sosiaalisesti hyväksytympää siemailla alkoholia koko joulun aika. Alkoholiton glögi on keksitty, jotta olisi sosiaalisesti hyväksytympää lipittää mehua koko joulun aika.

Glögissä ärsyttää myös sanan hienosteleva soinnillisuus. Aivan kuin se olisi jotain niin kevytmielistä kuin blogi. Kyllä konstailemattomampaa olisi puhua Elias Lönnrotin sanakirjan esimerkin mukaisesti lökäristä.

Klökejä.

Glögin säilyvyydessä olennaista on AA-nelikenttä. Avattu vai avaamaton? Alkoholiton vai alkoholinen?

Avaamattoman glögin sanotaan yleensä säilyvän vuoden verran, enintään kaksi. Alkon mukaan mieto 12 prosentin glögi olisi varminta juoda pois puolen vuoden aikana, sillä valmistukseen käytettyä viinipohjaa ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen säilytykseen.

Mitä enemmän glögissä on alkoholia ja sokeria, sitä paremmin se säilyy. Esimerkiksi Blossan maku ei muutu parissa vuodessa. Sen jälkeen glögi alkaa siirtyä jälkiruokaviinin makuiseksi. Tällöinkin sitä voi huoletta juoda, jos se maistuu mieleiseltä. Glögit eivät muutu vaarallisiksi vanhetessaan.

Lämpö, valo ja happi saavat glöginkin pilaantumaan. Jotta avattu pullo säilyyntyisi mahdollisimman pitkään, se kannattaa pitää jääkaapissa korkki suljettuna ja mahdollisesti ilmattuna. Valio suo alkoholittomalle glögilleen varovasti 3–4 päivää avattuna jääkaapissa. Hartwallin mukaan avattu alkoholiton säilyy viikon ja alkoholia sisältävä pari viikkoa. Itse olen havainnut, että ei niin kuumille kiville käynyt alkoholiton glögi alkaa käydä suunnilleen kahden viikon kuluessa avaamisesta. Glögin mausteliemi, jos sellaisia joku harrastaa, säilyy Aamulehden mukaan jääkaapissa pari viikkoa.

Sanoman glögiraati löysi kaupoista 34 alkoholitonta glögiä, joista 19 oli maistamisen arvoista. Minä olin löytänyt roskiksesta 12 glögiä, joista 10 oli maistamisen arvoisia (yhdessä glögityypissä oli ylitarjontaa). Lähdimme Onnelin kanssa selvittämään, ovatko ne myös juomisen arvoisia. Onneli maisteli lämmitettyjä glögejä sokkona, minä sekä huoneenlämpöisiä että lämmitettyjä näkevänä. Annan glögien juomakelpoisuudelle tähtiä glögiraadin esimerkin mukaisesti: ***** Huippu, ei jätä toivomisen varaa, **** Erinomainen, *** Hyvä, ** Kelvollinen, * Ei maistunut.

Koska niinkin tärkeä henkilö kuin Onneli oli mukana, oli luonnollista aloittaa maistelu VIP-glögijuomista, joita on joskus saanut sata senttiä kymmenellä sentillä. Kun parasta ennen ‑päivästä oli yhdeksän kuukautta, glögistä ei keksinyt mitään valitettavaa (*****). Kun glögille tuli kolme vuotta lisää ikää, maku vähän laimeni mutta juoma oli edelleen juotavaa (****). Viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen maku oli jälleen huonontunut (***). Onneli ei olisi enää juonut tätä glögiä, mutta minulle se olisi maistunut.

Ylipäätään kysymys ei minusta ole siitä, onko maku heikentynyt suhteessa alkuperäiseen. Niin varmasti on käynyt. Kun pohditaan, voiko glögiä vielä käyttää, pitää miettiä vain sitä, maistuuko juoma itsessään riittävän hyvälle.

Marlin perinteinen punainen glögijuoma oli kahden vuoden ja kuuden kuukauden päässä päiväyksen umpeutumisesta. Se oli vähän menettänyt makuaan mutta ei häiritsevästi (****). Sen sijaan vertailun nuorin glögi, puoli vuotta päiväysvanha Rainbow, maistui vähän jännältä (***). Voi kuitenkin olla, että niin se maistuu uutenakin.

Siirryimme glögitiivisteisiin. Marlin lasipulloon pakattu perinteinen glögi on minulle lapsuudenkodistani tuttuakin tutumpi. Neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta päiväyksestä glögi oli ihan asiallinen (****). Vuoden vanhempi glögi oli ehkä hieman huonomman makuinen (****). Seitsemän vuotta ja seitsemän kuukautta päiväysvanha glögi oli aika makeaa mutta ihan maistuvaa (***). Onneli ei kuitenkaan välittänyt siitä.

Viimeinen tiiviste oli Isoäidin glögi. Sen parasta ennen -päivästä oli kymmenen vuotta. Glögin maku oli niin kehno, ettei Onneli sitä suostunut juomaan (*). Minulle maku oli niillä rajoilla. Tuskin juon pulloa, koska kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan sokerimehu. Vähän voisi epäillä, ettei glögi ole ollut kovin hyvää alun perinkään, mutta ainakin vuonna 1998 se oli ylivoimainen testivoittaja.

Maistelu huipentui Loimu 2010 -vuosikertaglögiin. Suuri 21 prosentin alkoholipitoisuus ei pelastanut näin vanhaa glögiä, vaan maku oli kamala (*). Aromit olivat kadonneet, ja tilalla oli portviinistä tuttu polttelu, joskaan ei yhtä hienostuneena. Lämmitettynä glögi oli vielä yksipuolisemman makuinen viinaliemi.

Lopuksi haistelin kahta Meiran glögimaustetta. Avatun pussin parasta ennen -päivään oli vielä vajaa vuosi. Tuoksu oli voimakas ja miellyttävä, ja siitä pystyi erottamaan kanelin, kardemumman, pomerassinkuoren, inkiväärin ja neilikan. Avaamattoman glögimausteen parasta ennen -päivä oli ollut 31.10.97. Pussin sisällön tuoksussa oli grillimaustetta, karria ja mummolaa.

Testin perusteella alkoholittomille glögeille on mahdotonta antaa edes viitteellistä säilyvyysaikaa. Keskimäärin ne pysyvät hyvinä vuosia, mutta lopullista päätöstä ei voi ulkoistaa kalenterille. Kysymys on yksinkertaisesti eli monimutkaisesti siitä, minkälaista juomaa suostuu nauttimaan.