Ekoilen, koska kokeilen

Ensi perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Moni jättää ostamatta kuitenkin vain ajatuksen siitä, että yhdenkin päivän ostolakolla on merkitystä. Nämä pintatason kriitikot unohtavat, että Älä osta mitään -päivän ensisijaisena kohteena ei ole ympäristö vaan ihmisluonto.

Yhtä lailla kuukaudenkin mittaiset tipattomuudet, lihattomuudet ja muovittomuudet ovat turhanpäiväisiä, jos ne pysyvät vain vuosittaisina riitteinä tai retriitteinä eivätkä johda parannuksen tekoon. Näiden haasteiden pohjimmaisena tarkoituksena on nimittäin antaa maistiainen toisesta todellisuudesta, poikkeuttaa hellästi kaavoihinsa kalkkiutuneita.

Vielä viime vuonna ajattelin, että päivän mittaisella ostamattomuudella ei ole mitään merkitystä, joten päätin viettää Älä osta mitään -päivää marraskuun alusta loppuun. Olin jo ennestään ollut markettien marjaviini eli alle 0,1-prosenttisesti paikalla mutta hämmästyin, kuinka pysyvästi yksi kuukausi muutti tapojani.

Lattialla puurohiutalepakkauksia jonossa ja pikapuuropusseja läjässä.

Hiukan hiutaleita Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, salamatkustajat samaan hintaan).

Olin melkein koko aikuisikäni aloittanut päiväni kaurapuurolla. Ainoastaan hiutaleiden lämmitysmenetelmä oli kehittynyt: käytin ensin liettä, sitten mikroa ja lopuksi pelkkää mahaa.

Puurohiutaleita löytyy roskiksesta melko harvoin. Niitä hylätään lähinnä kolmesta syystä: ihmiset muuttavat talosta, ötökät ovat muuttaneet pakettiin, tai ajan kuluminen on muuttanut omistushalua. Jos parasta ennen -päivästä on vuosi tai enemmän, maku voi olla selvästi ummehtunut, koska hiutaleissa on paljon pinta-alaa hapelle tehdä tuhojaan. Yleensä kyseessä on kuitenkin onneksi sivumaku eikä päämaku.

Olin kerännyt vähäisistä löydöistäni itselleni varmuusvaraston Älä osta mitään -kuukautta varten. Kun dyykatut hiutaleet sitten loppuivat, kaupan kauraa ei enää tehnytkään mieli. Ei tuntunut itsestään selvältä tai erityisen maittavalta sekoittaa hedelmiä hiutaleisiin, kun vaihtoehtona oli dyykattua maitorahkaa, kurpitsansiemeniä, mantelijauhetta tai hamppu-chia-banaani-psyllium-siitepöly-mustikka-tyrni-marja-aronia-acai-goji-raakakaakaojauhetta.

En osaa arvioida, muuttuiko ruokavalioni epäterveellisemmäksi. Tuskin kukaan osaa. Ainakaan en syö enää niin tolkuttoman yksipuolisesti kuin ennen. Mielikin tuntuu virkistyneen, kun joka päivä saa miettiä, mitä juuri tänään nauttisi aamupalaksi.

Puuron hylkääminen ei tarkoittanut viljasta luopumista, sillä roskiksesta löytyy ihan sopivasti leipää. Leivän päälle olisi kuitenkin mukava laittaa muutakin kuin tongittua kurkkua, salaattia, juustoa ja leikkelettä. Aikaisemmin tuli ostettua sinisiä Keijuja, mutta viime aikoina sekin on jäänyt ja jääkaapissa on levitepurkkeja jonoksi asti.

Avattuja rasioita rasvaseoksia ja maksapasteijaa.

Levitteet levällään. Toinen ja neljäs vielä edellisen omistajan jäljiltä, ensimmäinen ja kolmas jo käyttöön otettuja.

Puoliksi syödyt levitteet otan roskiksesta omaan käyttööni kuorimalla pois hygieenisesti arveluttavan päällikerroksen. Sisältä paljastuukin usein houkuttelevamman väristä tavaraa, kuin suoraan tehtaan tuutista.

Levitteiden parasta ennen -päiväykset eivät kerro paljon mitään, etenkään jos pakkaukset ovat avattuja. Siksi arvioin syömäkelpoisuutta omilla aisteillani. Margariini ei juuri makuaan muuta. Tuorejuustot ja maksapasteijat hylkään, jos ne homehtivat. Voin saan jättää syömättä, jos se tuntuu liian härskiltä.

Colhot aforismit alkavat ensimmäisestä askeleesta. Ilman Älä osta mitään -päivää en olisi keksinyt viettää Älä osta mitään -kuukautta ja törsäisin edelleen luonnonvaroja kaurahiutaleisiin ja rypsimargariineihin. Olenkin alkanut suhtautua lyhyihinkin haastekampanjoihin myönteisesti. Kokeilen tänään ja iankaikkisesti saattaa vaikuttaa muutokseni.

Roska päivässä, jätesäkki parhaassa

Olin koko viikon lukenut eri kirjoista, miten julmasti ja epä-älyllisesti ihmiset kohtelevat koe- ja tuotantoeläimiä. Viikonlopuksi oli pakko saada muuta ajateltavaa, joten kävin tutkimassa, miten laiskasti ja lyhytnäköisesti ihmiset suhtautuvat lähiympäristöönsä.

Isoa elämää pienesti -blogin Sala Manteri oli maaliskuussa haastanut minut keräämään luonnosta jätesäkillisen roskia. Lupasin Salalle palata asiaan ilmojen lämmettyä, joten nyt oli ryhdyttävä toimeen, ennen kuin sää ehtisi viiletä.

Täysi jätesäkki asvaltilla pienen muovipussin vieressä.

Jes, sika säkissä? Tällä kertaa vain pussit Taloyhtiön jätepisteestä.

Siistimme ystäväni kanssa vajaan kahden tunnin ajan Maunulan ympäristöä, niin katuja kuin Keskuspuistoakin. Keräsimme roskia neljään kauppakassiin täyttääksemme niillä lopuksi jätesäkin vain täyttääksemme haasteen vaatimukset. (Olen oman itseni työsuojeluvaltuutettuna havainnut, että ainakin entisiä roskia on ergonomisinta kantaa henkselikasseissa ja jätesäkkejä tulisi käyttää vain poikkeustilanteissa.)

Kovin omaperäistä roskaamista ei tällä kerralla tullut vastaan. Tupakka-askien, sätkäpakettien ja savukerasioiden ohella keräsimme paljon kartonkisia kirvoitusjuomapakkauksia, jotka siis olivat kirvonneet kädestä kadulle. Joku oli oppinut laittamaan kakasteet pieneen pussiin, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut kertonut, että pusseja ei ole tarkoitus kasata tienlaitaan.

Roskia kerätessä kannattaa pitää mukana pientä kassia, johon voi korjata kierrätyskelpoista jätettä. Siihen löytyi energiansäästölamppu, yksi lasipullo ja toisen sirpaleita sekä hieman metallijätettä, muun muassa kaksi panttitölkkiä. Lisäksi tuli vapautettua yksi pantti vankeudesta, kun kaivoin maahan hautautuneen olutpullon esiin.

Siltä varalta, että sinut joskus haastetaan keräämään jätesäkillinen roskia, paina mieleesi seuraava lause: missä auto, siellä roska. Autosta on mukava ripotella jätteitä tienvarsille, koska ilmavirta imaisee roskat kuin pölynimuri. Osuttavin paikka on jyrkkä penger, jotta roska ei enää nouse autoilijaa vaivaamaan. Sinne voi heittää muovisen kahvimukin vaikka joka päivä, kuten Autokuljetuskeskuksen vieressä näyttää tapahtuneen. Jos haluaa välttää niuhottajien paheksuntaa, voi etsiä syrjäytyneen tienpätkän, jonka liepeille voi suojaisan eväshetken jäännökset tallettaa ikiajoiksi kerta toisensa jälkeen.

Dyykkauksen iloihin oppii nopeasti, mutta roskien keruu myös luonnostaan on ihmiselle mitä parhain tapa viettää kaunista kesäpäivää. Ekohenkinen henkilö tuskin voisi keksiä rennompaa ja paljastavampaa treffipaikkaa. Esimerkiksi ystäväni (joka haki minut avoautolla) alkoi jo toisesta muovikassistamme (jonka täytteeksi hän oli löytänyt valmiiksi pakatun roskapussin) ehdotella kotiinlähtöä ja miettiä, saako taloyhtiön roska-astioihin (jotka valitettavasti oli juuri tyhjennetty) edes viedä muuta kuin kotitalousjätettä. Joku toinen taas ei olisi lähtenyt millään mukaan, ja joku toinen ei olisi lähtenyt millään takaisin.

En aio pyytää ketään treffeille, mutta päätän perinteiden velvoittamana tämän haastelun haasteluun. Haastan keräykseen sopivaksi katsomallaan säkillä blogin välkyt kommentaattorit, joiden viimeisimpiä välähdyksiä voi nykyään seurata oikean laidan palkista. Tulkaahan raportoimaan saaliinne tälle sivulle, Mirka, Hanna, Sanna, Seppo ja Pulupulu!