Törmäsin kolme vuotta sitten käsitteeseen vetovoiman laki, kun luin kirjaa rahatta elämisestä. Olin jo aikaisemmin pannut merkille, että maailmankaikkeus näyttäisi toimittavan paahtoleipää sitä haluaville. Aloin kerätä todistusaineistoa.

• Olin tonkinut valmiin pitsataikinan ja rotukarjan jauhelihaa, mutta juustoa ei tuntunut millään löytyvän. Kun sitten tulin siihen tulokseen, että pitsa on tehtävä seuraavana päivänä vaikka sitten sulatejuustosta, löysin illalla homehtumatonta juustoraastetta ja vielä reilun määrän juustoviipaleita. Samaan tapaan Ylellä tulleessa Ruoan pelastajat ‑sarjassa mies toivoo juustoja, koska niitä ei ole sillä hetkellä jääkaapissa. Sitten niitä löytyy, muun muassa muovikassillinen juustoraastetta.
• Oli ilta ja olin väsynyt. Ajattelin, että voisin paistaa ankanrintaa, jos olisi perunoita. Niitä löytyi viimeisestä roskapussista.
• Onneli halusi jouluksi riisipuuroa. Tonkaisin avaamattoman maitotölkin juuri ennen joulua. Maito on aika harvinainen löytö. Olenkin jo nyt laittanut tilaukseen yhden purkin puoli vuotta päiväysvanhaa huoneenlämpömaitoa ja yhden purkin pari viikkoa päiväysvanhaa jääkaappimaitoa, vaikka tarvitsen ne vasta kahden viikon päästä.
• Aina toive ei toteudu halutussa muodossa. Onneli oli haaveillut letuista. Löysin neljä pellillistä pannukakkua päiväkodin roskiksesta.

Moni päiväkodin roskis päältä pannukakusta kaunis.

• Siskoni Onniina pyysi pussilakanoita, koska koirat olivat kynsineet ne pilalle. Kun palasin kotiin, löysin roskiksesta kolme ehjää pussilakanaa. Seuraavalla kerralla koirat vaativat aluslakanoita. Löysin palaamisestani kolmen päivän päästä jämäkät puuvillaverhot. Kolmen päivän viive johtui ehkä siitä, että näin pystyin saunottamaan kankaat saman tien.
• Onniina huomasi lehtijutusta, että olin löytänyt D-vitamiinia. Hän kysyi sitä koirallensa, mutta kalsiumia ei saisi olla samassa. Sanoin, että öljykapselit olisivat varmaan parhaita. Seuraavana yönä löysin tarvittavia kapseleita, ja niissä oli vielä päiväystäkin jäljellä.
• Pesuaine loppui taloyhtiön pyykkituvassa, joten raahauduin hakemaan täydennystä kotoa. Poikkesin kuitenkin kesken matkan roskiksella. Sieltä pesuainetta löytyi vajaa paketti ja vieläpä hajusteetonta, jota pyrin käyttämään vuodevaatteille.
• Olin vähän aikaa miettinyt, että tarvitsen kuvauksia varten Metro-lehden. Tuli se päivä, kun oli pakko alkaa kaivaa paperinkeräysastioita, mutta lehti tulikin sitä ennen vastaan sekajätepusseja tonkiessa.
• Olin kaivannut kirjaa Puiden salattu elämä, koska halusin kirjoittaa siitä blogiin. Teos tuli vastaan kirjaston bestseller-hyllyssä. Tuolloin varauksia oli yli 600. (Koska kirja osoittautui erinomaiseksi, ostin sen myöhemmin.)
• Kun kävin äitini luona viikko sitten, hän kysyi, onko minulla taas ristikoita tuomisena. Olihan minulla, mutta jäin miettimään, pystyykö roskis toimittamaan näin erikoista tavaraa kerta toisensa jälkeen. Tänään aamulla, kun makasin lattialla (koska en halunnut vetää puoleeni Onnelin nuhaa), huomasin alhaalta päin katsoessani lehtipinossa tuttua ruudukkoa. Siinä oli Onnen helpot ristikot ja pari muuta vähän täytettyä ristikkolehteä, joiden tonkimisesta minulla ei ollut mitään muistikuvaa.
• Harmittelin pihalla, että olin unohtanut kiinnittää heijastimen takkiini. Muutaman askeleen jälkeen löysin maasta komean heijastimen.
• Olin miettinyt pari päivää aikaisemmin, että tarvitsen päivätöihin muovitaskuja. Niitä löytyi parikymmentä.
• Olin menossa lakkiaisiin. Samalla viikolla löysin jonkun vanhoja yo-onnittelukortteja. Yhteen ei ollut kirjoitettu mitään, joten sen pystyi käyttämään sellaisenaan.
• Dyykkikaverini Timo harmitteli, että kananmunia ei enää löytynyt entiseen malliin. Tongimme parin päivän päästä Kalliossa toistakymmentä kananmunaa. Tänä vuonna olimme Timon kanssa vappudyykillä Töölössä. Kokeilin paria tyhjää mämmituokkosta ja sanoin, etten ollut vielä saanut mämmiä koko vuonna. Lopulta asiasta tuli niin suuri pakkomielle, että maistelin samalla dyykillä biojätteisiin kipattua mämmiä parin sormellisen verran. Kahden päivän päästä kävin poikkeuksellisesti päivätyökokouksessa ja katsastin ohikulkumatkalla erään asuntolan jäteastian. Kivenheiton päästä Hurstin ruokajonosta löytyi paitsi pari avaamatonta leipäpussia myös koskematon rasia mämmiä.
• Olin vuosia sitten ostanut suuren määrän hammastahnaa varastoon. Varastot loppuivat tänä syksynä. Olin jo tonkinut joitakin tahnatuubiloita, joten päätin heittäytyä roskiksen antimien varaan. Sen jälkeen olen löytänyt vajaat pari litraa vajaat pari millilitraa vajaita hammastahnaputkiloita.

Kuinkakohan monta hammastahnaa kaikkeus luulee olevansa minulle pystyssä? Hammasharjoja en ollut edes erikseen toivonut.

Olen tietysti autuaasti unohtanut ne kerrat, kun roskiksesta ei ole löytynyt toivomiani asioita. Aika harvoin tosin tietoisesti toivon yhtään mitään.

• Vedenkeitintä etsin pitkään. Psyykkasin itseäni riimittelemällä: ”Näin myöhään yöllä dyykkiremmin Onni enää valvoo… Tältäkö se tuntuu, kun löytää toimivan… teevedenkeittimen?” Lopulta käyttökelpoisia keittimiä löytyi kolme. Sen koommin näitä laitteita ei ole roskiksella näkynyt, mutta ei niille ole ollut tarvettakaan.

Irrallisia tapauksia enemmän vetovoiman laista kertovat varmaan ne kerrat, kun olen esitellyt dyykkausta ulkopuolisille. En yleensä voi paljon vaikuttaa ajankohtaan, mutta paikan ja oman asenteeni pystyn valitsemaan.

• Ylen Perjantain esittämän minidokkarin kuvausta varten esittämänä viikonloppuna päiväkodin jäteastiassa oli sopivasti lihapyöryköitä Onnenmyyrälle syötettäväksi. Kun niitä taas kuuden viikon päästä oli seuraavan kerran listalla, astiassa näkyi vain huikea kasa perunasuikaleita. Kuvausyönä roskikset olivat vakiotaloyhtiössäni melko tyhjinä, mutta jätteiden ruokapitoisuus oli hyvä, eli tilanne oli oikeastaan ihanteellinen. Toisesta paikasta saimme aina yhtä tyylikästä jätepuristinkuvaa. Jo muutaman päivän päästä tämä pitkäaikainen suosikkipaikkani oli lukkojen takana. Se harmitti alkuun, mutta toisaalta elämä helpottui, kun ei tarvinnut enää tehdä pitkiä yölenkkejä.
• Enbuske, Veitola & Salmisen Salmisen aikataulussa ainoa vapaa rako oli maanantaina kello 16.30, joten se oli minulle pakkorako. Pelkäsin, että tuttu kuvauspaikka olisi tuolloin jo tyhjennetty. Siellä oli kuitenkin juuri sopivan niukasti ruokaa, koska dyykkauksesta oli tarkoitus saada vasta ensimakua. Löytyi myös juustoa, joten sain ”madafakin diarrea” -vitsiini tarvitsemani ”vähän kaikenlaista juustoo” -johdannon. Lisäksi juuri kyseisenä maanantaina päiväkodissa oli tarjottu jauhelihapihvejä, minkä seurauksena Roope söi dyykkipihvejä hyvällä ruokahalulla parhaaseen katseluaikaan. Ainoa pettymys oli se, että Sara Siepille eivät kelvanneet.

Roope Salmista taisi alkuun harmittaa se, että hän työntää nenänsä joka paikkaan.

• Ukrainalaisen Novyi kanalin Заробітчани-matkailuohjelman kuvausryhmän oli määrä saapua juuri taloyhtiömme roskisten tyhjennyspäivänä. Olin koko viikon säästänyt roskia heitä varten. Vielä puoli kolmelta roskikset olivat täynnä sitä ja tätä itseään, mutta neljältä toimittajien saavuttua säiliöt olivat typötyhjiä. Lähdimme Töölöön, jossa olin viikko aikaisemmin saanut mukiinmenevän saaliin. Sekajäteastioita oli toistakymmentä, ja olimme juuri alkaneet tutkimaan kahta ensimmäistä, kun roskakuski tuli hakemaan omiaan. Saalis oli heikohko, ja sekä minä että toimittaja saimme pienen haavan roskiksista. Tiimi oli matkanteosta äärimmäisen väsynyt, mutta halusin viedä heidät vielä Kallioon, jonka tilanteesta minulla ei ollut mitään tietoa. Siellä saimme yhdestä kohdasta kivasti ruokaa, joten pystyimme rakentamaan siedettävän illallisen löytösapuskasta. Seuraavasta paikasta löytyi asialliset Caterpillar-kengät, jotka toimittaja vaihtoi heti jalkaansa. Itse en edes noteerannut kenkiä roskiksessa, mutta toimittaja vaikutti olevan aidosti innoissaan. Kengät olisivat jääneet löytämättä, jos ensimmäinen paikka ja varapaikka eivät olisi pettäneet meitä.
• Olin päivällä sanonut Helsingin Sanomien haastattelussa, että jos en söisi pelkkää dyykkiruokaa, ostaisin paljon kaurahiutaleita. Harmittelin, että nyt niitä ei juuri saa syödäkseen. Illalla roskiksesta löytyi lähes käyttämätön paketti luomukaurahiutaleita. Lehden kuvaajan kanssa ongelmaksi muodostuivat juuri tyhjennetyt jäteastiat. Yltäkylläisyyden puutteella oli se itseäni lämmittänyt seuraus, että kahden tunnin kiertely johti lopulta kuvien ottamiseen päivätyönantajani portailla. Kotimatkalla kaksinkertaistin saaliini tunnissa.

Sami Kero ja kirjoittanut pikkaisen, kappelin edessä kuvatun saaliin kanssa.

• Iltalehdenkin kanssa haasteena olivat juuri tyhjennetyt roskikset. Päädyimme vanhaan suosikkipaikkaani. Koska se oli nyt lukkojen takana, pyysin sisäänpääsyä ohikulkijoilta. He tunnistivat minut, ja siitä toimittaja sai kivan avauksen juttuunsa.
• HEO-kansanopiston elokuvaopiskelijoiden kanssa roskikset olivat aika tyhjillään, vaikka olin yrittänyt hyödyntää HS:n kuvauksissa saamaani tietoa tyhjennysaikatauluista. Ehkä kuljetukset olivat pakkasen vuoksi lykkääntyneet vuorokaudella. Löytöjä tuli kuitenkin sopivasti, koska suunnilleen joka kolmas roskapussi sisälsi muutakin kuin roskaa. Oli hyväkin, että kierros loppui lyhyeen, koska alkoi pyryttää kuin saavista ripottelemalla. Lumesta tuli hieno lopetus pienoisdokumenttiin, joka valitettavasti ei ole julkisesti nähtävillä.
• Viimeksi minua ovat kuvanneet Kallion lukion mediakurssin opiskelijat. Löysin muun muassa satakunta näytepakkausta liukuvoidetta sekä riisipaperia. Yksi opiskelija osasi onneksi opastaa minulle, mistä oli kyse, sillä en ollut aikaisemmin löytänyt kuin riisin paperia ja riisipaperivalaisimen. Riisipaperin vieressä oli ikään kuin tarjoiluehdotuksena tofu-kasvisnyyttejä, joita tietysti maistelin, koska suoraan roskiksesta syöminen on aina kuvauksellista. Muutenkin haluan näyttää kameroiden edessä hyvältä, joten olin jonkin verran pähkäillyt, minkä takin pukisin päälleni. Pari päivää ennen kuvauksia löysin roskiksesta trenssin. Hihasta puuttui nappi, joten ompelin siihen takin varanapin. Koska hiha oli rispaantunut ja takin takasauma oli revennyt huomaamattomasta paikasta ja koko vaate olisi kaivannut pesua, jätin takin lopuksi roskikseen. Dokkaria en ole nähnyt, mutta eiköhän sekin vielä eteeni tule, kun sitä tässäkin nyt toivon.

Koska Yle ei tajunnut patentoida dyykkidokkareita, olen pystynyt monistamaan konseptin. Joten hyvät medialinjojen opettajat, vielä olisi opiskelijaryhmille vapaana joitakin kuvausaikoja kevätlukukaudella! Vetovoiman lain ansiosta uskallan luvata varman onnistumisen. Tai ainakin osaan selittää jälkikäteen, miten vastoinkäymiset vain paransivat lopputulosta. Ehkä opiskelijatkin oppivat samalla haluamaan sitä, mitä he löytävät.