Minua tällä viikolla haastatellut lukiolainen kysyi, voiko dyykatusta ruoasta valmistaa juhla-aterian. Vastasin, että en ole kokeillut. Ainakin se vaatisi hyvät valmistelut, jotta tarvittavia raaka-aineita olisi h-hetkellä käytettävissä.
Tajusin, että dyykkaus on poistanut ruoanlaitostani suunnitelmallisuuden. On turha kehittää sunnuntaina viikon ruokalistaa, jos tiistaina tehty löytö voi muuttaa kaiken. Kun ruokaa syö pois kiireellisyysjärjestyksessä, hyvin säilyvät tuotteet joutuvat usein tekemään tilaa herkästi pilaantuville.
Tämä blogi täyttää tänään seitsemän vuotta. Tarkka lukija voi ihmetellä, miten se on mahdollista, kun ensimmäinen kirjoitus on julkaistu 2.11.2013. Blogin syntymäpäivä ei kuitenkaan ole marraskuun toinen vaan pyhäinpäivä.
Televisiossa saattaa joskus nähdä ohjelman lopuksi pilalle menneitä otoksia, joita on hauska katsoa, vaikka niitä ei itse lähetykseen olekaan voinut ottaa. Olen viime päivinä selannut blogia varten ottamiani ruokakuvia, jotka pääsivät vanhenemaan blogin kehittyessä. En kuitenkaan puhu pilalle menneistä otoksista, kun elintarvikeasioissa vanheneminen ei suoraan merkitse pilaantumista.
En tiedä, tuliko malli ruokablogeista vai tuntuiko vanhojen ruoka-aineiden syömäkelpoisuus vaativan lisätodistelua, mutta alkuun säilyvyystutkimuksiin näytti liittyvän ruoanlaittoa, oli sitten kyseessä broileri tai jauhenliha. Vuoden 2014 alussa tuntui ihmeelliseltä, jos koko ateria oli valmistettu tongituista aineksista. Ehkä tämän takia otin pitkin vuotta tietokoneen työpöytälaatikkoon ennen ja jälkeen -kuvia raaka-aineista ja ruokalajeista.
Julkaisen kuvat nyt rajaamattomina ja muutenkin muokkaamattomina korostaakseni kesken jäämistä. Kuvien leveytenä on blogissa alun perin käyttämäni 800 pikseliä, vaikka se nykylaitteille onkin vähän pieni. Silloiselle näytölleni se mahtui juuri ja juuri yhdessä kuvankäsittelyohjelman kanssa.
Jossain vaiheessa taisin tajuta, että ruokakuvien taustoissa olisi hyvä olla vaihtelua.
Yhdestä jutusta oli valmiina ensin otsikko: Kuuden tähteen illallinen. Enää sitä ei voisi julkaista senkään takia, kun on olemassa Viiden tähteen illallinen (jonka nimi muuten oli viime metreille asti Maisteri Arppe ja herra Tonkija). Muistoksi kuuden tähteen ideasta jäi kasa kuvia.
Vuoden 2014 loppupuolella vietin Älä osta mitään -kuukautta. Sen jälkeen se, että kaikki ruokaraaka-aineet olivat dyykattuja, ei ilmeisesti enää tuntunut hohdokkaan kuvaukselliselta. Ostamattomuus oli osoittautunut kuukauden aikana toimivaksi periaatteeksi, ja vuonna 2016 se venyi puolivuotiseksi. Nykyään olen lähellä Älä osta mitään -elämää.
Kun pelkkä dyykattuus ei enää riittänyt kuvan aiheeksi, ruokakuvaus tarvitsi uusia ideoita. Vuonna 2015 saamani ruokaälynväläys oli kuvata vierekkäin eineskasviskeitto ja vastaava itse tehty keitto. Ideasta meni maku 2016, kun nokkoskeiton kansi oli puhjennut jääkaappiruuhkassa ja keitto pilaantui.
Happanemaan päässeen juttuidean jälkeen en ole kuvannut ruoka-annoksia blogia varten ennen kuin vasta viime tammikuussa. Silloin ajatuksena ei kuitenkaan ollut pelkkä ”kaikki raaka-aineet roskiksesta” vaan ”kaikki raaka-aineet tänään roskiksesta”. Nyt kahdeksannen blogivuoden käynnistyessä päässäni hautuu teema ”ruoka roskiksesta tänään”, mutta ruokablogiksi ei ole tarkoitus taantua.
Onnen tongintaa 