Avokadopasta ilman avokadoa

Mietin pitkään, mitä tarjoaisin itsenäisyyspäivän päivällisellä, kunnes tiesin vastauksen: tietenkin kansallisruokaamme avokadopastaa. Pastasta tuli perinteiseen tapaan valmistettuna oikein hyvää. Alun perin tarkoituksenani oli kuitenkin laittaa avokadopastaa à la roskis jo viime sunnuntaina.

Avokadapastaa kupissa. Vieressä keittokirjan kuva avokadopastasta.

Lopulta meni niin kuin Strömsössä. Spagetti, chilipalko, valkosipuli, limetti, liina ja kuppi Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, itsenäisyyspäivänä auki kanta-asukkaille). Gullichsenien Safkaa lainassa kirjastosta.

Löysin pari viikkoa sitten sekajätteen seasta kaksi avokadopussia. Suunnittelin tuolloin, että ratsastan trendien aallonharjalla ja kokeilen avokadopastan valmistamista. 

Ihan heti en päässyt ruoanlaiton makuun, koska en ollut löytänyt kaikkia aineksia jätekatoksesta. Vastoinkäymiset jatkuivat kauppahallissa, kun ilmeni, että juustokauppiaalla ei ollut myydä luomuparmesaania. Onneksi mielimääni parmanjuustoa löytyi mielin määrin marketista. Vähänpä osasin kuitenkaan aavistaa, että projektini kokema vastatuuli yltyisi vielä myrskyksi.

Pilaantuneita, avattuja avokadoja.

Kenialainen avokado, melkein sukua osterille.

Ehkä olin antanut avokadojen olla jääkaapissa muutaman päivän liikaa tai ehkä olin alun perin ollut liian toiveikas hedelmiä pussien läpi palpoidessani. Minun oli nieltävä karvas totuus: yhdestäkään yhdestätoista avokadosta ei olisi pastan painikkeeksi, mutta nälkäiset suut olisi jotenkin tukittava.

Mitä olisi avokadopasta ilman avokadoa? Melkein parasta, tavua vaille. Olin kuitenkin panostanut raaka-aineisiin niin paljon, ettei minulle kelvannut kuin paras, joten pasta sai jäädä toiseen kertaan.

Onneksi huomasin jääkaapissa aikaisemmin viikolla tonkaisemani braatvurstipaketin. Viimeinen käyttöpäiväkin oli ollut vasta viisi päivää sitten. Makkaroiden oheen lämmitin roskiksesta löytyneen juustokeiton, jonka parasta ennen -päivä oli mennyt alle kaksi kuukautta aikaisemmin. Sopan sekaan heitin metsästä löytyneet, parhaat päivänsä nähneet joulukuun ensimmäisen ja varmasti viimeiset suppilovahverot.

Sienillä terästetty keitto maistui vallan mainiolta, ja braatvurstitkin tekivät kauppansa. Taloyhtiön asukkaiden uhraukset olivat jälleen kerran turvanneet taloutemme ruokahuollon. Kiitos 2011–2013.

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s