Avainsana-arkisto: nakit ja makkarat

Tiedän mitä teit viime kesänä syömättä jääneille grilliruoille

Posted on by Onni Tonkija

Induktiolieden tai mikroaaltouunin käyttökokemukset eivät ole vielä tallentuneet geeneihimme. Sen sijaan alkukantainen tulenkäyttö on ilmeisesti osa perimäämme, ja ehkä siksi grillaaminen on meistä niin kiehtovaa. Ylimääräistä hivelyä vaistoillemme tulee, jos grillisapuska on tavaranmetsästäjä-ruoankeräilijän kaupunkiluonnosta löytämää.

Muinainen metsästäjä-keräilijä hämmästelisi jättikokoista maissintähkää ja varmaan myös suoleen solmittua lihaa. Hän ei ymmärtäisi ruoka-aineita ympäröiviä sileitä mutta sitkeitä kääreitä. Hänelle ei juolahtaisi mieleen lisätä makkaraan värin säilyttävää ja näkymättömän säikyttävää erikoissuolaa. Puhdasta taikuutta olisi se, että ruoat voisi laittaa kesäkuumallakin kylmän lähdeveden lämpöiseen onkaloon ja ottaa sieltä syötäväksi seuraavana kesänä. Meille evoluution kärjessä kulkeville tämä kaikki on arkipäiväistä.

Kolme maissipakettia metalliritilän päällä.

Pakkausteksti 1: ”Parasta ennen: katso pakkauksen yläosa” – löytyy laajojen etsintöjen jälkeen alaosasta puolikkaana (30.1.2015, kai). Pakkausteksti 2: ”Parasta ennen / Bäst före: (KATSO PAKKAUSMERKINTÄ) (SE PÅ BURKEN)” – tämäpä auttoikin KOVASTI (3.12.2014, jälleen alalaidassa). Pakkausteksti 3: ”Pullistunut tai ei-ilmatiivis pakkaus on käyttökelvoton.” – Sisällön käyttökelpoisuus kiinnostaisi kyllä enemmän (parasta ennen esimerkillisen selvästi, 1.6.2015).

Laiskuuteen taipuvaisen ihmismielen saa kaupassa tarkkaavaiseksi teksteillä ”esi-”, ”käyttövalmis” ja ”lisää vain [maku]”. Siksi grillimakkaran seuraksi ostetaan esikeitettyjä maissintähkiä. Koska prosessoitu maissi ei tähkässä maistu yhtä hyvältä kuin mehussa, maissipaketit ovat loppusyksystä roskisdyykkarin satokausikalenterissa. Grillaaminen on kuitenkin siltä vuodelta jo ohi, joten maisseille löytyy käyttöä vasta seuraavana kesänä. Voiko näin vanhentuneita maissintähkiä vielä syödä?

Kuusi maissintähkää metalliritilän päällä.

Maissit pakkaustekstien takaa.

Avasin heinäkuussa kolme maissipakettia, joiden parasta ennen -päivästä oli kulunut vuosi tai puolitoista. Maissit olivat olleet osin lämpimässä ja osin kylmässä. Muoviin umpioitu maissi säilyy hyvin huoneenlämmössä, enkä ole havainnut jääkaappilämpötiloilla mitään vaikutusta säilyvyyteen.

Tässä testissä parhaiten pärjäsivät Grillimaisteri-maissit. Ensimmäinen ”ilman geenitekniikkaa tuotettu” GM-maissi näytti ja maistui ihan tavalliselta vesikeitetyltä maissilta. Seuraava GM-maissi oli hieman kärsineemmän näköinen, kuten siinä vaiheessa jo testaajakin. Maku oli ulkonäön vajavaisuudesta huolimatta tyypillinen pakatuille maisseille, eli parempiakin kohteita löytyy masseille.

Kolmannen paketin Rainbow-maississa oli nähtävissä sateenkaaren sävyjä, joten RB-tähkät lensivät kaaressa kompostiin. Maissinkin homeita on ilmeisesti syytä varoa, sillä Kuluttaja-lehden (5/2016) testatessa 16 koiranruokaa löytyi fumonisiininen maissi viidestä. Massiivisesta määrästä ei näissä tapauksissa kuitenkaan ollut kyse. (Koiranmuonavertailussa jaetulle neljännelle sijalle tuli muuten kasvipohjainen Yarrah. Koiraperheissäkin täytyy siis totutella haukkumaan vastuuttomiksi ihan muita ruokavalioita kuin vegaanisia.)

Maissi ei ole koiralle huippuhyödyllistä, ja kokonaiset maissintähkät ovat suorastaan vaarallisia. Ihmisellekin vääräoppinen tapa syödä maissia voi vastata parturissa tai grillillä käymistä. Jos maissit eivät kuitenkaan apuvälineinkään tule syödyksi suoraan tähkistä, niistä kannattaa laittaa ruokaa. Kokeilemastani maissisalsasta tuli ihan maistuvaa, vaikka dyykattuna oli tarjolla vain keltasipuleita ja korianteria piti jopa käydä ostamassa kaupasta (puskat olivat sentään kuivahtaneita eli pian hävikkiin menossa).

Kivikylän Huiluntuhti-makkarapaketti metalliritilän päällä.

Parhautta! Itse kyllä käyttäisin rajallista tilaa informatorisemmin ja lisäisin tekstin: ”Sisältää säilöntäainetta E250 – sopii dykaaniseen ruokavalioon.”

Olen aiemmin käsitellyt makkaratuotteiden loputonta säilyvyyttä pitsassa, pannukakussa munakkaassa ja kastikkeessa. Vielä oli kuitenkin selvittämättä, täytyykö grillauksessa vanhaa, ilmaista makkaraa katsoa kuin halpaa makkaraa.

Neljä makkaraa metalliritilän päällä.

Eläintä suoleen pantuna:((((

Avaamaton makkarapaketti oli ollut viimeisen käyttöpäivän jälkeen reilun vuoden jääkaapissa lukuun ottamatta yhtä tai kahta roskiksessa vietettyä vuorokautta. Voimakassuolainen ja -lihainen grilliherkku kelpasi kolmelle testaajalle ilman maistumiseen tai sulamiseen kohdistuneita valituksia.

Makkara oli tarkoitettu syötäväksi viime kesänä ja maissit pääasiassa toissa vuonna, joten grilliruoista piti testata vielä kolmen vuoden takaista ketsuppia ja nelisen vuotta sitten pakattua sinappia.

Ketsuppi ja sinappi säilyvät hyvin huoneenlämmössä, joten en pidä niitä jääkaapissa, haluanhan säästää ison potin. Makkaran päällä ketsuppi suhteutuu sinappiin kuten ruokajuomissa limsa viiniin. Ketsupilla ja viinillä on kuitenkin yhtäläisyyksiä ikääntymisessä: vuosi tai pari ei tuota perusmaistajalle yleensä vielä mitään uutta aistittavaa verrattuna vastapakattuun tuotteeseen.

Testaamani vuosikerta-Heinz (parasta ennen 1.5.2014) oli tuoreempaa löytöä (1.4.2016) tummemman punaista ja maultaan yksiulotteisempaa. Ilman vertailukohtaa tai ruoan seassa ketsupin ikää ei välttämättä tajuaisi epäillä.

Sinapille vuodet eivät ole yhtä armollisia. Sille tosin, toisin kuin ihmiselle, riittää reipas ravistelu painovoiman aikaansaamien muotovirheiden poistamiseksi. Sinappi on ketsupin lailla sen verran väkevä seos, ettei sitä oikein saa pilaantumaan. Etenkin putkiloon pakatut sinapit säilyvät vuosia lähes moitteettomina. Purkista puristettava French’s (23.8.2013) oli jo nähnyt parhaat päivänsä, mutta ei sekään syömäkelvotonta ollut.

Kaltoimmin aika kohtelee lasipurkeilla ympäristöä kuormittavia dijoninsinappeja. Hitaasti etenevää pilaantumista ei estä edes Maillen sinappien säilöntäaine, joka puuttuu turkulaisiksi väitetyistä sinapeista. Tai ehkä ranskalainen viinietikka ei ole yhtä armoton mikrobeille kuin kunnon väkiviinaetikka. Uskottavin selitys lienee kuitenkin se, että lusikoitaviin sinappeihin vatkataan happea ja pieneliöitä aina, kun niitä otetaan.

Pienen pieniä makumuutoksia ei kannata loputtomiin vatvoa. Vaikka sinapilla on tarkoitus peittää makkaran makua, temppu toimii vastakkaiseenkin suuntaan.

Nakit ja makkarat kestävät aikaa

Posted on by Onni Tonkija

Makkara on juhannuksen ja koko suomalaisen kesän kestosuosikki. Tavalliset grillifallokset eivät ole varsinaisia kestomakkaroita, vaikka ovatkin kestävyydeltään oikeastaan lihasäilykkeitä. Ne on vain pakattu peltikuoren sijasta suoleen, parhaassa tapauksessa peräsellaiseen, joka on suolista helpoin puhdistaa.

Säilyvyys

Viime kerralla söin nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Nyt päiviä oli maailmanympärimatkan kesto enemmän, enkä vieläkään saanut vatsaani sekaisin.

Makkaran huikean säilyvyyden salaisuus ei ole pelkkä kuori. Vähintään yhtä tärkeitä ovat luonnonkuorta ympäröivät muovikuoret, jotka parhaassa tapauksessa muodostavat rajapinnan ilmakehän ja suojakaasun välille. Oma osansa on myös vähäisellä lihapitoisuudella.

Makkaran pilaantumattomuuden sinetöi tavallisesti E250 eli natriumnitriitti. Ilman nitriittejä makkara voisi olla moksiskin päivästä huoneenlämmössä. Nitriittien ansiosta kuukausia jääkaapissa lojuneen nakiston nauttiminen ei vaadi kummoistakaan uhkarohkeutta. Nitriittien takia avonaisten makkarapakettien dyykkailu ei ole urotyö.

Paketin avaaminen kiihdyttää makkaran pilaantumista. Kuori hidastaa tätä prosessia, mutta makkaran pintaan alkaa vähitellen kerääntyä tahmeaa bakteerimassaa. Tahman voi vielä pestä pois vedellä, mutta ensimmäisten homepilkkujen ilmaantuessa makkaransäilöjän on viimeistään päätettävä, mikä organismi lihan ja tärkkelyksen liiton saa hajottaa.

Homekin lähtee pesemällä, mutta se lähtee myös vähin äänin etenemään kuoren läpi. Tällöin homekorvan on luovutettava, muuttuva lenkki homekoiralle. Suurten homemäärien syöminen ei nimittäin tule kyseeseen vaan on tämän alaista.

Terveellisyys

Pilaantuneiden ruoka-aineiden syöminen kasvattaa mahasyövän riskiä. Mahasyövät ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä huomattavasti ilmeisesti siksi, että ruokaa ei nykyisin juuri säilötä suolalla vaan säilytetään jääkaapissa.

Maksasyövän välttämiseksi tulee varoa homeisia viljatuotteita, joihin kai luetaan jauhomakkaratkin. Syöpä riskiä päiväyksiä ylittävää makkaranpurijaa tuskin kuitenkaan ihan ensimmäisenä pelottaa, jos harrastukset ovat niinkin karsinogeeniset kuin grillaus ja lihavalmisteiden syönti.

Paljon lihaa syövää todennäköisemmin syöpääntyvät keskikesän voimakkaan ultraviolettisäteilyn ottajat. Silti uimarannat muuttuvat sitä ryysisemmiksi, mitä esteettömämmin säteily maahan pääsee. Auringonpalvonnalla on toki vuosituhantisemmat perinteet kuin nitriittilihansyönnillä.

Maistuvuus

Nyt kun olen käsitellyt vanhan makkaran terveydelliset ulottuvuudet, on aika ottaa näkökulmaksi Suomessa varsin tuore ruokatrendi, maku. Perusmakkaroiden kohdallahan makuasioista ei voi kiitellä, oli päiväystä jäljellä tai ei. Kuinka makuun vaikutti muu käyttämäni elintarvikkeisto?

Makkarapitsa oli ihan hyvää. Voittaa ja vie nälän.

Nakki-sienipannukakku oli ihan hirveää. Kuvottaa ja vie ruokahalun. Maku saattoi mennä siksi, että käytin poikkeuksellisesti yhtä dyykkaamatonta ruoka-ainetta, juoksettunutta maitoa. Olisin myös voinut noudattaa ohjetta tunnollisemmin ja käyttää uunipeltiä vuoan asemesta. Syvässä vuoassa nakit nousivat pinnalle ja pohja jäi paistumatta ja maistumatta.

Munakkaassa makkara maistui hieman paremmalta kuin pannukakussa, ilmeisesti siksi että ruokaan ei tullut niin sanotusti lisättyä jauhoa. En voi kuitenkaan suositella tällaista makkarankäyttöä. Älä siis munaa makkararuokaasi sotke.

Nakkikastikkeen tein viinerikasteen reseptillä, ja sen pelastikin viettelevä makeus. Enpä olisi ikinä uskonut, että ruskea kastike voi olla niin hyvää. Suolaa ja rasvaa oli kuitenkin turhan paljon, joten annan vielä oman ohjeeni, jota pääsin tällä viikolla hiomaan 30 päivää viimeisen käyttöpäivän ylittäneillä nakeilla.

Ruskea kastike nakeille ja nakinmielisille

200 g dyykattuja nakkeja tai kasvisnakkeja
50 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl vettä
hienoa valkopippuria
(puolikas dyykattu lihaliemikuutio tai kasvisliemikuutio)
(raffinoimatonta Himalajan luomuruusumerisuolaa ja joditabletti)
  1. Viipaloi nakit ja ruskista niitä kevyesti isolla pannulla pienessä tai olemattomassa määrässä rasvaa.
  2. Siirrä nakit syrjään ja kippaa pannulle voi. Kun voi on suurimmat kuplansa kuplinut, lisää vehnäjauho. Hämmennä ahkerasti puuhaarukalla, kunnes seos on saavuttanut piparitaikinan värin muttei ole vielä aivan muuttunut paistetun piparkakun väriseksi.
  3. Kaada sekaan vähin erin vettä, kunnes konsistenssi on mieleesi.
  4. Lisää mausteet. Kiehauta ja anna hautua, kunnes vesi nousee kieleesi.

Ruskean kastikkeen saa pilattua lähinnä käristämällä vehnäjauhoja liikaa. Tällöin kannattaa aterian tasapainottamiseksi keittää myös perunat pohjaan. Joissakin lähteissä kuvataan myös kokkarehavaintoja, mutta käsittääkseni kastikkeesta tulee tasaista, kunhan rasvaa ja sekoitusta on riittävästi.

Ruskea kastike onnistuu ilman lihaliemikuutiota, mutta jos kastikkeesta tulee liian valjun makuista, glutamaattia ehtii lisätä lopuksikin. Makua ei tosin pysty kunnolla arvioimaan, ennen kuin kastikkeessa on lopullinen määrä suolaa. Sen jälkeen liemikuutiota ei enää kannatakaan lisätä, ellei halua elimistöönsä aivan lopullista määrää suolaa.

Avokadopasta ilman avokadoa

Posted on by Onni Tonkija

Mietin pitkään, mitä tarjoaisin itsenäisyyspäivän päivällisellä, kunnes tiesin vastauksen: tietenkin kansallisruokaamme avokadopastaa. Pastasta tuli perinteiseen tapaan valmistettuna oikein hyvää. Alun perin tarkoituksenani oli kuitenkin laittaa avokadopastaa à la roskis jo viime sunnuntaina.

Avokadapastaa kupissa. Vieressä keittokirjan kuva avokadopastasta.

Lopulta meni niin kuin Strömsössä. Spagetti, chilipalko, valkosipuli, limetti, liina ja kuppi Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, itsenäisyyspäivänä auki kanta-asukkaille). Gullichsenien Safkaa lainassa kirjastosta.

Löysin pari viikkoa sitten sekajätteen seasta kaksi avokadopussia. Suunnittelin tuolloin, että ratsastan trendien aallonharjalla ja kokeilen avokadopastan valmistamista. 

Ihan heti en päässyt ruoanlaiton makuun, koska en ollut löytänyt kaikkia aineksia jätekatoksesta. Vastoinkäymiset jatkuivat kauppahallissa, kun ilmeni, että juustokauppiaalla ei ollut myydä luomuparmesaania. Onneksi mielimääni parmanjuustoa löytyi mielin määrin marketista. Vähänpä osasin kuitenkaan aavistaa, että projektini kokema vastatuuli yltyisi vielä myrskyksi.

Pilaantuneita, avattuja avokadoja.

Kenialainen avokado, melkein sukua osterille.

Ehkä olin antanut avokadojen olla jääkaapissa muutaman päivän liikaa tai ehkä olin alun perin ollut liian toiveikas hedelmiä pussien läpi palpoidessani. Minun oli nieltävä karvas totuus: yhdestäkään yhdestätoista avokadosta ei olisi pastan painikkeeksi, mutta nälkäiset suut olisi jotenkin tukittava.

Mitä olisi avokadopasta ilman avokadoa? Melkein parasta, tavua vaille. Olin kuitenkin panostanut raaka-aineisiin niin paljon, ettei minulle kelvannut kuin paras, joten pasta sai jäädä toiseen kertaan.

Onneksi huomasin jääkaapissa aikaisemmin viikolla tonkaisemani braatvurstipaketin. Viimeinen käyttöpäiväkin oli ollut vasta viisi päivää sitten. Makkaroiden oheen lämmitin roskiksesta löytyneen juustokeiton, jonka parasta ennen -päivä oli mennyt alle kaksi kuukautta aikaisemmin. Sopan sekaan heitin metsästä löytyneet, parhaat päivänsä nähneet joulukuun ensimmäisen ja varmasti viimeiset suppilovahverot.

Valmisruoat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, lisää vain sienet).
Keiton ja braatvurstien lisäksi ketsuppi, jäävuorisalaatti ja lautaset Taloyhtiön jätepisteestä.

Sienillä terästetty keitto maistui vallan mainiolta, ja braatvurstitkin tekivät kauppansa. Taloyhtiön asukkaiden uhraukset olivat jälleen kerran turvanneet taloutemme ruokahuollon. Kiitos 2011–2013.

Viimeinen käyttöpäivä ei ole este vaan nopeute

Posted on by Onni Tonkija

Tonkaisen roskiksesta aukinaisen nakkipaketin. Sinappia olen löytänyt jo aikaisemmin, joten välipala odottaa pian syöjäänsä. Vilkaisen vielä päiväyksiä. Sinappien parasta ennen ‑päivät ovat olleet helmi- ja elokuussa. Nakkien viimeinen käyttöpäivä on näemmä ollut 18 päivää sitten.

Kuinkahan vakavasti nämä päiväykset tulisi ottaa? Jäänkö nuolemaan nakkisormiani?

Lautasella neljä nakkia, päällä kahdenlaista sinappia, vieressä kaksi tomaattia.

Nakit, sinapit ja tomaatit Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, saatavuus vaihtelee). Lautanen kuvausrekvisiittaa.

Parasta ennen, toiselta nimeltään hyvää jälkeen, tarkoittaa että elintarvike harvoin paranee vanhetessaan. Ruoka on parasta ennen nieluun joutumista ja tekee hyvää sen jälkeenkin. Kyse on siis suuntaviivoista ja suun tavoista. Makuasioista, ei niinkään maha-asioista.

Napa-alueeseen likemmin liittyvä elintarpeellinen ajankohta on viimeinen käyttöpäivä. Viimeinen käyttöpäivä ei ole sama asia kuin viimeinen hyödyntämispäivä. Viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua elintarviketta ei voi enää käyttää hyväksi kaupan kassavirran tai laitosruoan tilavuuden kasvattamisessa. Tuotetta voi kuitenkin vielä hyödyntää energian, kuidun ja ravintoaineiden lähteenä sekä – uskokaa tai älkää epäilkö – jopa mielihyvän tuojana ja nautinnon antajana.

Keskiluokkainen lukija saattaa nyt ajatella, että tehköön varallisesti tai henkisesti köyhä dyykkari, mitä lystää, mutta itse en halua vaarantaa sauvakävelylenkkieni toteutumista syömällä vanhentunutta ruokaa.

Mutta mikä on vanhentunutta ruokaa? Yksittäinen päiväys peittää sen tosiasian, että taustalla on liukuva asteikko. Eihän se, mistä olisi voinut laittaa iltapalaa, voi mitenkään muuttua kelvottomaksi keskiyön koittaessa.

Elintarvikkeiden mikrobiologiaa valottaa kiitettävän seikkaperäisesti Ylen Kuningaskuluttajan juttu. Ohjelman teettämissä laboratoriotesteissä paljastui muun muassa, että maksalaatikko oli kolme päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen täysin syömäkelpoista. Einestehtailijat haluavat jutun perusteella edelleen pelotella kuluttajia viimeisillä käyttöpäivillä, vaikka jopa valvovalle viranomaiselle Eviralle riittäisivät parasta ennen ‑päiväykset.

Viimeisen käyttöpäivän ruokamyrkytys lienee siis paljon harvinaisempi elintarvike-epämiellyttävyys kuin viime kyläilypäivän ruokatyrkytys. Useimmissa tuotteissa viimeinen käyttöpäivä tahtoo näköjään sanoa, että ei tässä mitään hengenhätää vielä ole, mutta voisi sitä syömistä pikkuhiljaa alkaa harkita.

Kuinka kehnosti minulle sitten kävi syötyäni nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Ilmeisesti makkaratuotteisiin ei turhaan tungeta nitriittejä, sillä en huomannut mitään valittamista terveydentilassani. Enkä ole mikään teräsvatsa: ruoansulatuskanavani eivät kestä edes lehmän rintamaitoa.

Kuluttaja voi toki ulkoistaa aistinvaraisen arvioinnin päiväysten painajille, mutta kansalaisen voisi jo odottaa haistavan, maistavan ja päättävän itse. Ihmiselle on sentään annettu varsin pätevä mikrobiologisen laadun arviointi-aparaatti, jota sopii käyttää, kun kylmäketjun heikoin lenkki pettää tai viimeisestä käyttöpäivästä aika jättää.

En tietenkään halua kannustaa ihmisiä vastuuttomuuteen. Mielestäni päiväyksillä pelottelu ja niiden orjallinen noudattaminen on vastuutonta niin kauan kuin maailmassa nähdään nälkäpäiväkeräyskuvia.

 

Entä jos nakkien viimeisestä käyttöpäivästä on 98 päivää? Nakit ja makkarat kestävät aikaa.