Joulukalenterin 15. lykky: homejuustot

Yksi lapsuuteni jouluperinne homehtui, kun minusta tuli nuori. En tarkoita mitään joulupukkiin liittyvää, vaan yhtenä jouluna meidän perheen saavutti muoti, jossa piparia syötiin Aura-juuston kanssa. Siitä lähtien on Lykkykalenterissakin piparin kylkeen istutettu lastu homejuustoista.

Piparit pitäisi nauttia melko nopeasti, ellei asenne ole: ”kyllähän tätä paremman puutteessa syö”. Puutteesta kärsimätön nykyihminen ei ymmärrä mitään tällaisesta asenteesta. Samasta syystä homejuusto on yleinen roskislöytö.

Sini-, puna- ja valkohomejuustoja pakkauksissaan.

Nämä homejuustot olivat menossa hukkaan turhan takia, ja nyt osa niistä menee hukkaan kuvaamiseen liittyvän turhamaisuuden takia.

Mistä sen sitten tietää onko se mennyt pilalle? Kun ei oikein nää onko homeessa..” ”Jos ostaa homejuustoa ei ehkä kannattaisi valittaa, jos se on homeessa.” ”Homejuusto on pilalla sitten kun se maistuu ja haisee pahalle… … eiku hetkinen, sitähän se tekee jo ostohetkelläkin.” (Otetaan nämä alta pois, koska homejuustojen säilyvyydestä on mahdotonta keskustella ilman vähintään yhden homevitsin kertomista.)

Homejuustot jaetaan karkeasti kahteen ryhmään: valkoisiin on levitetty hometta pinnalle, ja sinisiin on piikitetty hometta sisälle. Kuten kauneudenhoidossa, piikitetyt näyttävät kestävän aikaa paremmin. Valkoisten ja sinisten menetelmien sekakäyttäjistä en ole oikein päässyt selville, ovatko ne kunnossa edes ennen parasta ennen -päiväänsä.

Valkohomejuuston säilyvyys on ollut minulle kerta toisensa jälkeen pettymys. Kuukausi parasta ennen -päivästä tuntuu olevan aivan liian paljon toivottu, jos maulta ei hae kokonaisvaltaista pisteliäisyyttä. Kelmuun pakattua Brie la Belle -juustoa söin ruokapäiväkirjani mukaan 6.1., kun parasta ennen -päivä oli ollut 16.11.: ”Reunoilta ruskea ja limainen, keskeltäkin ruskea ja maku niin ammoniakkinen että yskittää.”

Homejuustopakkauksia homeisten maa-ainesten vieressä.

Menin perunakuoppaan, en vielä asumaan, vaan kuvaamaan homeita.

Juustotuotemerkki Castellon sivulla kirjoitetaan hämmentävästi homejuustojen säilyttämisestä: ”Muovipakkauksen poistaminen on ensimmäinen asia, joka kannattaa tehdä ostaessasi uuden juuston.” Tuote siis myydään pakkauksessa, jossa se ei säily parhaalla mahdollisella tavalla? Homejuusto pitäisi kuulemma säilyttää alumiinifoliossa tai reiällisessä rasiassa.

Castellon säilytysratkaisu tarkoittaa sitä, että juusto ”pilaantuu” kuivumalla eikä homehtumalla tai muuten hautumalla. Homejuuston pinnalle voi tosiaan tulla hometta. Parhaiten taistelussa menestyy juustossa jo vallitseva homekanta.

Valion mukaan Auran Penicillium roqueforti alkaa kasvaa uudestaan saadessaan happea. Homekerros on aluksi valkoinen, mutta se muuttuu myöhemmin siniseksi. Tällä tavalla uushomeista juustoa voi syödä huoletta. Jos homejuustoon tulee jotain muunväristä, mahdollisesti vaarallista hometta, makukin on monesti jo niin karmiva, ettei juuston syöminen käy edes mielessä.

Sinihomejuustoista parhaiten säilyy Aura. Se voi kuivua, vetistyä tai kehittää uutta hometta, mutta minusta se ei oikeastaan koskaan mene pahanmakuiseksi. Sääli, että senkin valmistus alkaa maitotilalta. (Dyykkaamani vegaaninen valkohomejuusto säilyi muuten erittäin hyvin ja oli maukasta.)

Muovirasiaan pakattuja roquefortia tai Rainbow’n sinihomejuustoa olen syönyt puolikin vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Maku on tällöin makea ja voimakas ja suutuntuma vetinen ja kiteinen, mutta viimeinen käyttöpäivä ei ole aivan vielä käsillä.

Sinihomejuustojen hyvä säilyvyys voi näkyä siinäkin, että kun pääkaupunkiseudulla tutkittiin myymälässä pakattuja juustoja, sinihomejuustonäytteistä kaikki olivat hyvälaatuisia. Valkohomejuustoista hyviksi luokiteltiin 90,7 prosenttia, viher- ja punahomejuustoista vain 58,3 prosenttia.

Sinihomejuustoa voi siis usein syödä kuukauden tai parikin parasta ennen -päivästä. Valkohomejuusto ei välttämättä säily hyvänä montaakaan viikkoa päiväyksestä. Koska homejuustojen toisaalta sanotaan paranevan vanhetessaan, ne kannattaa syödä pois aika tarkkaan parasta ennen -päivän eli tässä tapauksessa parasta-päivän tienoilla. Sen jälkeen juuston voi usein joutua pelastamaan sanomalla: ”kyllähän tätä paremman puutteessa syö”.

Raejuusto vain happanee vanhetessaan

Mitä pidempään juustoa kypsytetään, sitä voimakkaamman makuista siitä tulee. Sama pätee raejuustoon, vaikka se onkin tuorejuusto eli heti valmista syötäväksi. Kypsytin tarkoituksella viittäkymmentä raejuustopurkkia, jotta raejuustojaan tahattomasti kypsymään jättäneet saisivat tietää raejuuston todellisen viimeisen käyttöpäivän.

Päällekkäin pinottuja pyöreitä raejuustopurkkeja lonkeroina rappukäytävässä.

Se, että lehmien edellytettiin poikineen, näkyi poikineen raejuustopurkin poikineen. Kaksi alinta purkkia Taloyhtiön jätepisteestä, loput yksityiskokoelmasta.

Raejuustopurkissa on parasta ennen -päivä, eli jos tuote ei maistu pilaantuneelta, sitä voi huoletta syödä kalenteriin katsomatta. Harva varmaan maistaa jääkaapissa säilytetyssä raejuustossa mitään vikaa, jos parasta ennen -päivästä on vähemmän kuin kuukausi. Usein raejuustoa sekoitetaan johonkin maistuvampaan, joten mahdolliset pienet sivumaut hukkuvat tyystin.

Mitä pidempään raejuustoa kypsytetään, sitä happamamman makuista siitä tulee. Kaksi kuukautta parasta ennen -päivästä ei mielestäni juuri tunnu maussa. Neljän kuukauden kohdalla raejuustot ovat selvästi happamia, joskin yleensä syötäviä. Kuuden kuukauden ikäiset raejuustot ovat jo huomattavan happamia, elleivät suorastaan käyttökelvottomia. Sitä vanhemmat raejuustot ovat yleensä pilalla, vaikka eräs kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi kylmään unohtunut raejuusto maistuikin vain vähän eltaantuneelta eikä mitenkään toivottoman pahalta.

Happamoituminen johtuu ilmeisesti siitä, että raejuustot valmistetaan maitohappokäymisellä eikä niinkään juoksutteella kuten juustot yleensä. Hapatukseen käytettäviä bakteereja jäänee valmiiseen tuotteeseen huuhtelusta ja kuumennuksesta huolimatta. Siten raejuusto happamoituu ajan myötä.

Homeeseen raejuusto voi mennä, jos pakkaukseen pääsee ilmaa. Vanhentuneiden raejuustopurkkien alumiinikansissa voikin havaita pieniä syöpymiä, joiden kautta ilmatiiviys on poistunut. Raejuuston säilyvyyttä parantaa nykyaikaisen pakkaustekniikan ohella myös vanha kunnon säilöntäaine kaliumsorbaatti (E202). Arlan luomuraejuustosta säilöntäaine tosin puuttuu.

Kylmäketjun katkeaminen heikentää raejuuston säilyvyyttä, mutta omien dyykkauskokemusteni perusteella en näkisi alle päivän mittaisia katkoja kovin oleellisina. Suurin osa löytämistäni raejuustoista oli Valion tekemiä, mutta säilyvyys näyttäisi olevan samansuuntaista muillakin valmistajilla. Kaksiprosenttisista raejuustoista saattoi kuukausien saatossa lähteä rasva hieman erottumaan. Rasvattomat raejuustot taas eivät ole alkuunkaan niin pehmeän makuisia, joten niissä iän tuoma happamuus häiritsee lopulta vähiten.

Mutta sitten loppukovennukseen. Etsiessäni tietoa tätä kirjoitusta varten valpastuin, kun joku raejuustopuuroilija kertoi laatuerosta, jonka oli huomannut Valion raiskuissa. Hän tarkoitti raejuustoja, mutta noin taipuu myös raiskata-sanasta tuleva raiskuu.

Meijeribisneksessä jokainen kuu on raiskuukuu. Lehmä ei tuota maitoa ilman poikasia, eikä lehmän anneta tuottaa poikasia ilman hänen seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa perinpohjaista loukkaamista. Kuluttaja ei siis voi nauttia kaupasta ostamistaan ”raiskuista” tuntematta syyllisyyttä lehmien raiskuista.

Salaatit onnellisten tähteiden alla

Olen kirjoittanut viime aikoina ehkä turhan raskaista aiheista. Öljyn, ruoan ja käyttöajan loppumisen sijaan tarjoilen nyt jotain kevyttä ja helposti sulavaa.

Innoitus tähän tähdelliseen reseptikimaraan on tullut rakkailta tukijoiltani. Taloyhtiön jätekatokseen hylätään usein erinäisiä eriä salaattikeriä ja epämääräisiä määriä juustojäämiä. Älä sinä toimi näin vaan vaali onnellisuuttasi: kun sijoitat ruokakuntasi jämäjuustot sekajätteiden sijasta salaatteihin, salaat teihin iskostuneen tuhlailun dyykkarin katseelta!

Valkoisessa kulhossa jäävuorisalaattia, salaattijuustoa, tomaattia ja jotain muuta.

Tortillat olivatkin homeessa -salaatti

Tähän salaattijuustosalaattiin tarvitset jäävuorisalaattia, salaattijuustoa ja avatun tortillapaketin. Kun huomaat tortillojen pinnalla vihreää kuorrutetta, voit helposti muuttaa suunnitelmiasi pilkkomalla salaatin ja juuston joukkoon taloyhtiön jätekatoksesta hakemiasi tomaatteja. (Tuli vahingossa monitulkintainen lause, mutta en siis tarkoita Joukon tomaatteja.) Kuvassa näkyy joitain mustia suikaleita, mutta en enää saa mieleeni, mitä ne oikein olivat. Mahdollisesti jätesäkin riekaleita.

Kulhossa jääsalaattia, rucolaa, valkohomejuustoa, viinirypäleitä ja mansikka.

Maaliskuinen se on kesä nyt -salaatti

yhdelle nälkäiselle

1/2 rasiaa Taloyhtiön jätepiste rucolaa

1 kerä Taloyhtiön jätepiste jääsalaattia

200 g Taloyhtiön jätepiste vaaleita viinirypäleitä kera tummien viinirypäleiden

1 Taloyhtiön jätepiste espanjalainen mansikka

75 g Taloyhtiön jätepiste valkohomejuustoa

  1. Huuhtele rucola ja poista samalla kellertyneet ja nuutuneet lehdet.
  2. Avaa jääsalaattipussi ja totea sisältö ensiluokkaiseksi. Revi lehtiä hieman ja sekoita ne sinappikaalin kanssa tarjoilukulhossa.
  3. Pese rypäleet ja erottele pilaantuneet ja pehmenneet yksilöt salattiin käyvistä. (Tuli vahingossa monitulkintainen lause, mutta ei ole siis tarkoitus käyttää rypäleitä.) Puolita vihreät rypäleet ja poista niistä kivet. Pienet tummat rypäleet voit käyttää kokonaisina.
  4. Erottele syömäkelpoinen mansikka homeisista, ellet ole tehnyt niin jo hankintahetkellä. Halkaise marja neljään osaan.
  5. Poista juustosta edellisen käyttäjän jättämä leikkauspinta. Paloittele juusto puolisen senttiä paksuiksi viipaleiksi.
  6. Ripottele paloitellut rypäleet, mansikka ja juusto sekä paloittelemattomat rypäleet salaatin päälle.

En tehnyt mansikka-valkohomejuustosalaatille kastiketta, koska löysin siihen tarvittavaa Taloyhtiön jätepisteen tummaa balsamiviinietikkaa vasta pari päivää salaatin viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Pennepastaa, vuohenjuustoa, rucolaa, pienoisluumutomaatteja ja pinjansiemeniä.

Pastoissa on eroja -salaatti

kahdelle kerralla/kerralle

Pennepastapussi, rucolapakkaus, tomaattipurkki, vuohenjuustopaketti, mustapippuripussi, oliiviöljypullo ja valkosipulia matolla.

Ainekset tulivat lähes kokonaan Taloyhtiön jätepisteestä. Pinjan siemeniä en tällä kertaa päässyt käyttämään, joten lisäsin omiani, kun niitä sattui kaapista löytymään.

  1. Noudata Rivon Emännän passiivis-aggressiivista valmistusohjetta. Itse puolitin ainemäärät.

Raivo emäntä on alun perin tarkoittanut ruoan pastaksi. Koska olin löytänyt onnettoman vähän nauhapastaa, käytin tilalla penneä. Hieman alkoi pänniä, kun tajusin, että pastat eroavat toisistaan muutenkin kuin ulkonäöltään. Paksu pasta teki ruoasta niin kuivaa, että pastasalaatiksihan se meni. Maistaessa kuitenkin itsesyytös vaimeni.