Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat – ja potentiaalisesti monen muunkin

Kaikki tietävät tai ainakin kaikkitietävät ihmiset tietävät Onni Tonkijan leipähävikin poistavat mikrosämpylät. Nyt maailma on kypsä ottamaan vastaan Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat syödä tuoretta ruisleipää viisi minuuttia sen jälkeen, kun he ovat alkaneet haluta syödä tuoretta ruisleipää. Ne on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat hehkuttaa syömäänsä leipää, eivät uuninsa vastuksia. Ne on tarkoitettu ihmisille, ei jäteastioille.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat on potentiaalisesti Suomen suosituin kotona leivottu ruisleipä. Juurta jaksain väännetyt ruislimput maistuvat toki hyviltä nekin, mutta harva niitä jaksaa leipoa, jos jo pelkän valmistusohjeen lukemiseen menee sama aika kuin Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen tekemiseen.

Resepti
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl vettä
(suolaa)

  1. Sekoita ainekset posliinilautasella haarukkaa käyttäen.

  2. Taputtele taikinasta käsillä suorakaiteen muotoinen leipä (11 cm × 7 cm). Painele leipään seitsemän kuoppaa haarukan tylpällä päällä.

  3. Kypsennä mikrossa täydellä teholla yksi minuutti, jos haluat pehmeän ruispalan. Kypsennä kaksi minuuttia, jos haluat jälkimikroaaltouuniruispalan.

  4. Halutessasi halkaise leipä veitsellä. Nauti heti.

Onni Tonkijan aikaa säästämättä kehitetyissä ruispaloissa on kiinnitetty huomiota mm. seuraaviin asioihin:

Terveellisyys. Suomalaiset saavat liikaa suolaa, ja iso osa siitä tulee leivästä. Onni Tonkijan aikaa säästäviin ruispaloihin ei ole pakko lisätä suolaa ollenkaan. Lisäksi mikroaaltouunin hellävarainen lämpö ei korvenna leivän pintaan karsinogeeneja, kuten sähkö- tai leivinuunissa helposti kävisi.

Perinteet. Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat tekevät muotokielellään kunniaa Suomen kulutetuimmalle designtuotteelle Vaasan aikaa kestäville Ruispaloille.

Sopivuus lapsille. Jos lapsi osaa käyttää mikroa, hän saa tehdä Onni Tonkijan aikaa säästäviä ruispaloja vaikka yksin välipalaksi tai ainoastaan aamiaiseksi. 

Lapsia kiinnostava. Pienet lapset osallistuisivat mielellään leipomiseen, mutta kuinka usein heille pystyy antamaan siihen todellisen mahdollisuuden? Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen valmistaminen on niin helppoa, että lapsikin sen osaa. Leipoessaan leivän alusta loppuun itse lapsi kokee omistajuutta omaan työhönsä, mikä tutkimusten mukaan tukee lapsen varttumista tasapainoiseksi yksilöksi, kehittää hänen motorisia valmiuksiaan sekä edistää vanhempien siirtymistä olohuoneen sohvalle odottamaan valmiita leipomuksia.

Herkuttelu. Mikä maistuisi paremmalta kuin uunituore ruisleipä? Ei ehkä mikään muu kuin mikroaaltouunituore ruisleipä.

Rukiisen leipomisen uudet muodot. Tuskin löytyy ruisleipää, joka pystyisi vastaamaan mm. kaikkiin mainittuihin asioihin. Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen heikkous onkin ehkä siinä, että ne toistavat vanhoja muotoja (ks. Perinteet).

Nykyaikaisuus. Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat valmistetaan modernilla avaruusajan kojeella, mikroaaltouunilla. Se hillitsee ns. kasvihuoneilmiötä, sillä mikroaaltotoiminen uuni kuluttaa merkittävästi kitsaammin energiaa kuin kaasulla, sähköllä, puulla tai lannalla lämpiävä vanhanaikainen uuni. Lisäksi Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat pelastavat nykyaikaisen perheenäidin kiireisen arjen, jossa ei ole aikaa hukattavaksi, kun töistä uupuneena palaavalle miehelle pitää kehittää pötyä pöytään. Tulevaisuudessa näemme ehkä senkin päivän, kun myymälän kylmähyllystä voi poimia paistovalmiita mikroruispaloja.

Hävikin pienentäminen. Koska Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat valmistuvat parissa minuutissa, niitä voi tehdä sitä mukaa kuin leipää menee. Näin kaikki tulee syödyksi tuoreeltaan, mikä tietysti harmittaa kompostin lieroja ja biojätelaitoksen bakteereja.

Kaksi ruispalaleipää mikron lasilautasella. Takana T-kaupan Sinivalkoinen-ruisjauhopussi ja taustalla sini-valkoraitainen kangas.

Suomen kansallisruoka ruisleipä mikrolautasella. Lautanen, jauhot ja kangas Taloyhtiön jätepisteestä (ovh 0 00).

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat osallistuivat Vuoden kotileipuri 2018 -kisaan edellä nähdyillä videolla ja perusteiluilla. Kilpailun säännöissä lukee: ”Tuomaristo kiinnittää huomiota arvioidessaan kilpailuun lähetettyjä ruisleipiä, niiden reseptejä ja tarinoita leipien taustalla mm. seuraaviin asioihin: terveellisyys, perinteet, sopivuus lapsille, lapsia kiinnostava, herkuttelu, rukiisen leipomisen uudet muodot, nykyaikaisuus, hävikin pienentäminen.”

Viiden finalistin joukossa oli sentään kunniamaininnan saanut Ritva Rahikkalan näppärä ruisrieska, mutta muuten tuomariston huomion näyttää kiinnittäneen ehkä-satavuotias juuri, Länsi-Berliinissä käynyt juuri, leipään lisätty mustikka ja kirosana leivän nimessä.

Miksi ihmeessä Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat eivät nousseet lähes sadan kilpailijan joukosta finaaliin, joka pidettiin hävikkiviikolla? Olikohan kilpailun järjestäjä Vaasan tehnyt seuraavan kaltaisen analyysin?

Vaasan-ruispalat

+ Vaivattomasti ostettavissa maan suunnilleen jokaisesta myymälästä (jos ei ole myyty loppuun).

− Harvoin saa kovinkaan tuoreena.

− Homehtuu tai kuivahtaa ennen pitkää.

− Hipoo voimakassuolaisen rajaa.

− Kohtalainen hiilijalanjälki paistamisen, kuljetusten ja hävikin vuoksi.

− Pakattu muoviin ja kierrätyskelvottomaan pussinsulkijaan.

− Ei saatavissa luomuna.

− Hinta noin 3 €/kg.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat

+ Ei edellytä kauppareissua, koska jauhoja voi ostaa tai dyykata varastoon.

+ Syödään uunituoreena.

+ Ei tarvitse heittää hukkaan tai syödä monta päivää vanhana, koska valmistetaan menekin mukaan juuri ennen syömistä.

+ Suolan määrän saa päättää itse, samoin paistoasteen.

+ Ekotehokas pienen energiankulutuksen, vähäisen liikuttelun ja mitättömän hävikin ansiosta.

+ Yhdestä jauhopussista syntyy iso kasa leipiä, ja pussin voi kierrättää kartonkikeräykseen tai käyttää biojätteen pakkaamiseen.

+ Saa tehdä omien mieltymysten mukaan suomalaisiin luomuruisjauhoihin tai ulkomaisiin ruis-vehnä-glyfosaattisekoituksiin.

+ Hinta kaupan jauhoilla 0,50–1,50 €/kg.

+ Valmistaminen vaatii vähän vaivannäköä, mikä pelkästään parantaa leivän makua.

Helpoimmat ja halvimmat, herkulliset leivät

Kekseliäisyyttä ruokkivat parhaiten laiskuus, niukkuus ja nuukuus. Leipä on aina muodostanut ison palan ruokavalioni piirakkakaaviossa, koska olen laiska ja pussillisesta leipää on helpompi laittaa syötävää kuin paketillisesta tofua.

Leipää on kuitenkin löytynyt roskiksesta viime aikoina vähänlaisesti. Leivän ostaminen ei tule kysymykseen, kun tavoitteena on elää yhteiskunnan ylijäämästä. Päädyin lopulta siihen tulokseen, että minun on leivottava leipäni itse. Saisin samalla käytettyä dyykkaamiani jauhopusseja.

Taikinan sekoittaminen, nostattaminen ja leipominen tuntui kuitenkin vastenmielisen vaivalloiselta, ja uunin lämmittäminen yhtä pellillistä varten olisi älytöntä sähkön tuhlausta. Sitten muistin aikaisemman havaintoni siitä, että asiat, jotka on tapana tehdä uunissa, voi usein tehdä liedellä ja että asiat, jotka on tapana tehdä liedellä, voi usein tehdä mikrossa.

Minuutissa valmistuvia mikrosämpylöitä esittelee blogi jos toinenkin. Kaikissa näissä kananmunalla kyllästetyissä sämpylöissä on se vika, että lopputulos ei maistu leivältä vaan jauhoilla täytetyltä munakkaalta. Karppaaja voi tietysti hyväksyä viljanhimossaan surkeatkin jäljitelmät samalla tavalla kuin kahvihampaiden kolotuksia on aikoinaan hoidettu voikukan juuresta tehdyllä vastikkeella.

Onneksi hyvä maku on mahdollista saada aikaan helposti eikä vertailukohtana tarvitse edes pitää muoviin pakattuja leivänkaltaisia viipaletuotteita, joihin maku on tuotava päällysteillä. Hinta-laatusuhdekin on parempi kuin ehkä millään muulla dyykkaamattomalla ruoalla.

Kaksi sämpylää ja kaksi ohutta leipää Kermansaven kulhossa, jonka ympärillä on siniraidallinen liina.

Ohrarieska, ruisrieska, vehnäjauhosämpylä ja sämpyläjauhosämpylä. Jauhot, kulho ja liina Taloyhtiön jätepisteestä (hinta-laatusuhde 0).

Pienellä vaivannäöllä kehitin verrattoman vaivattomat reseptit mikrossa valmistuville sämpylöille ja rieskoille. En lisää mikrosämpylöihini mitään ylimääräistä, joten niistä tulee tavallista kimmoisampia. Jos tavoitteena on perinteinen suutuntuma, leipään pitää tehdä hiilidioksidipäästöjä leivinjauheella. Tällainen ainesosaluettelon paisuttaminen tosin sotii vaivattomuusvaatimuksiani vastaan.

Maistuvia sämpylöitä saa valkoisista vehnäjauhoista tai sämpyläjauhoista. Rieskoihin sopivat parhaiten ruis- tai ohrajauhot. Pelkistä täysjyvävehnäjauhoista tai tattarijauhoista ei tule suussasulavaa leipää. Rieskan voi tehdä gluteenittomasta jauhoseoksesta, jos gluteeninen ruokavalio ei käy.

Mikroleivät on syytä syödä heti tuoreeltaan, mutta niitä onkin tarkoitus tehdä sitä mukaa kuin ruokahalu kasvaa. Näin syömättä jää vain mitätön määrä taikinahävikkiä.

Pieni mikrosämpylä

1 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
0,5 dl vettä
(maustemitallinen leivinjauhetta)

Mittaa ainekset syvään (posliini)lautaseen ja sekoita alkuun haarukalla. Muotoile taikinasta sämpylä käsin pyörittelemällä. Kypsennä lautasella mikrossa 1 minuutin ajan.

Vinkki: jos haluat leivästä terveellisempää, lisää taikinaan leseitä tai siemeniä.

Rivakka rieska

1 dl ruis- tai ohrajauhoja
0,5 dl vettä

Sekoita ainekset lautasella haarukkaa käyttäen. Puristele taikinaa yhteen ja taputtele siitä halkaisijaltaan kymmensenttinen leipänen. Kypsennä mikrossa ainakin 2 minuuttia.

Vinkki: jos haluat leivästä epäterveellisempää, lisää taikinaan suolaa.

Päivitys 17.1.2018. Tarkistin kypsennysaikoja alaspäin. Rapsakan rieskan ystävä huudattaa mikroa minuutin pidempään. Sämpylätaikinaa vaivaa samalla vaivalla kaksinkertaisen määrän: 2 dl jauhoja, 1 dl vettä, 2 minuuttia säteilyä. Katso videolta, miten valmistuu ylellinen iso sämpylä.

Hurja guru ja energiansäästöohjelma

Gurun täytyy täyttää kaksi ehtoa: hänellä on oltava ohjelma, ja hänen on osattava ohjelmoida itsensä. Normaali ihminen ohjelmoituu ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta, joten gurun ohjelman nähdessään hän joko huokaisee ihastuksesta tai kavahtaa inhosta – ja alkaa vikistä:

”Ihan mahtavaa, että joku oikeasti välittää eläinten oikeuksista, mutta itse en kyllä ikinä pystyisi luopumaan juustosta.” ”Aika kahjo täytyy olla, että talviliukkailla lähtee pyöräilemään muun liikenteen sekaan. Ainakin saisi sitten ihan itse maksaa hoitokulut, jos lentää pyöränsä selästä.”

Leo Stranius on uuden ajan ympäristöguru. Perusvegaaniuden ja -jokapaikkaanpyöräilyn ohella hän muistuttaa meitä överiäästä elintasostamme ehkä kipeimmin ottamalla kylmiä suihkuja ekologisista syistä. Niukasti elävä Stranius ei kuitenkaan vetäydy piilopirttiin tai ekokylään vaan on somessa kuin kala valjastamattomassa Vanhankaupunginkoskessa.

Minulle Leo Stranius on inspiraation lähde. Kun luin lehdestä, että hän syö puuronsa raakana, lopetin hiutaleiden lämmittelyn saman tien. Näin olen sähkön ja ajan lisäksi säästänyt vettä, kun hanasta ei ole tarvinnut odottaa kylmiä puurovesiä eikä lautasta ole tarvinnut kuin vähän huuhtaista käytön jälkeen. Santsaaminenkin on yhtä hankalaa kuin hiutaleiden ripottelu paketista vain voi olla.

Stranius ei käytä uunia, koska se kuluttaa roimasti sähköä. Itse vielä vähän vikisen tässä asiassa ja hyväksyn uunin käytön, jos ruokaa ei pysty valmistamaan liedellä eikä uunia kuumenneta vain yhtä ruokalajia varten.

Ehdottomat käyttökiellot ovat sikäli hyviä, että yleisluonteiset sähkönsäästösuositukset jäävät helposti ihanteiden tasolle. Toisaalta ehdottomuus synnyttää vikinää, joten en aio julkaista omaa kattavaa säästöohjelmaa. Annan vain Leo Straniuksen innoittamana kolme käytännön esimerkkiä siitä, miten ruoanlaittoon liittyvää energiankulutusta voi näppärästi vähentää.

Uunipitsa ilman uunia

Vaikka Stranius ei käytäkään omaa uuniaan, hänelle todistettavasti maistuu pitsa. Itse löydän välillä roskiksesta käyttämättä jääneitä pakastepitsoja. Sähköuunin kuumentaminen yhtä lättyä varten on kuitenkin melkoista tuhlausta, sillä uuni ehtii hädin tuskin lämmetä, kun pitsa on jo valmis.

Pakastepitsa paistumassa paistinpannulla kannen alla.

Ei oikealla eikä vasemmalla vaan liedellä.

Pitsa kannattaa lämmittää liedellä. Suurelle pannulle mahtuu isokin piiras, ja ainahan pitsaa voi tarvittaessa paloitella. Pannun päälle pitää vain asettaa kansi, jotta juusto tai juustonkaltainen valmiste sulaisi. Keskilämmöllä paistettuna pitsasta tulee vähintään yhtä hyvää kuin uunissa, ehkä jopa rapeampaa.

Paahtoleipää ilman paahdinta

Leivän paahtaminen on insinöörimäinen keino hoitaa oiretta syyn sijaan: muoviin pakattu leipä ei maistu hyvältä, koska se ei ole tuoretta, joten leipään yritetään liittää paahtimen avulla tuoreelle leivälle ominaista lämpimyyttä ja rapeutta.

Jos paahtoleipää on kaikesta huolimatta tullut ostettua tai tongittua mutta leivänpaahtimen sähkövastukset saavat näkemään punaista, voi leivän kuivapaahtaa. Kuivapaahdossa paahtoleipäviipaleet nostetaan aamulla pussista kuivumaan lautaselle. Viitseliäs voi kääntää ne iltapäivällä. Illalla viipaleet lämmitetään pikaisesti mikrossa ja päällystetään kuten paahtimestakin putkahtavat leivät.

En ole vielä heittänyt dyykkaamiani leivänpaahtimia menemään, sillä kuivapaahdetusta leivästä ei tule aivan yhtä rapeaa kuin sähköpaahdetusta. Ero tuntuu kuitenkin sitä pienemmältä, mitä enemmän leipä saa päällysteitä.

Keitetyt perunat ilman keittolevyä

Mikroaaltouuni, tuo ravintoaineiden krematorio, on ekokodin ehkä tärkein varuste. Jos liesi on uunia tuhat kertaa parempi valinta, niin mikrouuni on tietysti vielä tuhat kertaa liettä vähäenergiaisempi vaihtoehto.

Mikroa kannattaa kokeilla kaikenlaisen kypsentämiseen. Erityisen kätevä se on perunoiden keittämisessä, kun ainoa vesi, jota tarvitsee kuumentaa, on perunoiden sisällä. Lautasellinen keskikokoisia perunoita valmistuu noin viidessä minuutissa.

Perunoita lautasella kypsymässä mikroaaltouunin sisällä.

Sopii myös muiden kuin vihreiden perunoiden kypsentämiseen.

Perunoiden mikrossa valmistamisesta näyttää olevan monenlaista perimätietoa. Pistelyllä en ole havainnut olevan mitään vaikutusta: pistelemättömät perunat ovat ihan yhtä pistämättömiä. Talouspaperista on tuskin mitään iloa ja vesitilkasta vielä vähemmän. Kupuakaan en ole tarvinnut, mutta tasaisen tuloksen varmistamiseksi olen kääntänyt perunat kypsennyksen puolivälissä. Kun mikro rupeaa täyttymään höyrystä, perunat alkavat olla valmiita. Kypsyyttä voi kokeilla haarukalla.

Mikrokeittäjän täytyy olla varuillaan, sillä pitkäksi aikaa mikroon jäädessään perunat pehmenevät liiaksi. Vaikka keittoajan mittaisikin mikrosekunnin tarkkuudella, perunasta saattaa tulla mikrossa vähän pehmoisempi kuin liedellä. Itse annan arki-illallisilla mielelläni anteeksi pienet laatupoikkeamat, koska mikroperunoiden valmistamiseen kuluu kattilaperunoihin verrattuna puoli (kilowatti)tuntia vähemmän. Ruokahävikkikin pienenee, kun mahdollisille santsaajille ei tarvitse pitkän keittoajan pelossa varata varmuuden vuoksi ylimääräisiä perunoita.

Leo Stranius katsomassa oikealle. Taustalla viherkasvi ja metalliteline.

Teknovihreä Leo Stranius.

En tiedä, syökö Leo Stranius nykyään perunansakin raakana, mutta hänen ohjelmansa tuntuu laajenevan koko ajan. Ympäristögurun lisäksi miehestä on tullut onnellisuus-, ajanhallinta- ja ehkä vähän jo menestysgurukin. Kehitys tuntuu hurjalta, mutta vielä enemmän minua on mietityttänyt, mahtuuko Leo Straniuksen ohjelmistoon huumori.

Tom Henriksson kirjoittaa Straniuksen guruudelle rakentuvassa Ekopop-kirjassa (2011): ”Minä haluaisin nähdä Leon, joka heittäisi pyöränsä tienpenkkaan, nauraisi villisti, hyppisi ja pomppisi ja juoksentelisi vapaasti vailla minkäänlaisia estoja ja kontrollia.” Straniuksesta saa kieltämättä kuivakan kuvan. Uumoilinkin jo mielessäni Straniuksen paljastuvan robotiksi, kunnes hän ehdotti aprillipäivänä blogissaan Suomen menestyksen perustaksi kylmiä puurosuihkuja.

Saa nähdä, kariseeko itseironia eduskunnassa. Tosiaan: Leo Stranius on käynnissä olevissa vaaleissa vihreiden ehdokkaana Helsingissä. En jaksa uskoa, että eduskunta pystyisi vaikuttamaan ihmiskunnan olemassaolon kokoisiin kysymyksiin, vaikka Straniuksen mielestä toivottomuus onkin moraalitonta. (Toisaalta kun toivon kipinä hiipuu, äänestämisestä tulee moraalitonta.)

Kansanedustajat pystyvät silti monin tavoin keventämään tai kaventamaan päivittäistä elämäämme. Siksi annan tukeni Leo Straniukselle nyt tässä blogissa ja ensi sunnuntaina äänestyskopissa. Se on vähintä, mitä voin tehdä miehelle, joka vapautti minut mikropuuron kahleista.

Jk. Leo Stranius haastoi Docventures-radio-ohjelmassa Riku Rantalan lihattomalle lokakuulle. Jos sinä, Leo, satut lukemaan tämän kirjoituksen, haastan sinut kokeilemaan vessapaperitonta viikkoa. Jos paperiton tarpeidentoimitusto on jo jokapäiväistä elämääsi, voit vaihtoehtoisesti miettiä, miten eduskunta voisi edistää dyykkausta.