Avainsana-arkisto: pitsat

Hurja guru ja energiansäästöohjelma

Posted on by Onni Tonkija

Gurun täytyy täyttää kaksi ehtoa: hänellä on oltava ohjelma, ja hänen on osattava ohjelmoida itsensä. Normaali ihminen ohjelmoituu ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta, joten gurun ohjelman nähdessään hän joko huokaisee ihastuksesta tai kavahtaa inhosta – ja alkaa vikistä:

”Ihan mahtavaa, että joku oikeasti välittää eläinten oikeuksista, mutta itse en kyllä ikinä pystyisi luopumaan juustosta.” ”Aika kahjo täytyy olla, että talviliukkailla lähtee pyöräilemään muun liikenteen sekaan. Ainakin saisi sitten ihan itse maksaa hoitokulut, jos lentää pyöränsä selästä.”

Leo Stranius on uuden ajan ympäristöguru. Perusvegaaniuden ja -jokapaikkaanpyöräilyn ohella hän muistuttaa meitä överiäästä elintasostamme ehkä kipeimmin ottamalla kylmiä suihkuja ekologisista syistä. Niukasti elävä Stranius ei kuitenkaan vetäydy piilopirttiin tai ekokylään vaan on somessa kuin kala valjastamattomassa Vanhankaupunginkoskessa.

Minulle Leo Stranius on inspiraation lähde. Kun luin lehdestä, että hän syö puuronsa raakana, lopetin hiutaleiden lämmittelyn saman tien. Näin olen sähkön ja ajan lisäksi säästänyt vettä, kun hanasta ei ole tarvinnut odottaa kylmiä puurovesiä eikä lautasta ole tarvinnut kuin vähän huuhtaista käytön jälkeen. Santsaaminenkin on yhtä hankalaa kuin hiutaleiden ripottelu paketista vain voi olla.

Stranius ei käytä uunia, koska se kuluttaa roimasti sähköä. Itse vielä vähän vikisen tässä asiassa ja hyväksyn uunin käytön, jos ruokaa ei pysty valmistamaan liedellä eikä uunia kuumenneta vain yhtä ruokalajia varten.

Ehdottomat käyttökiellot ovat sikäli hyviä, että yleisluonteiset sähkönsäästösuositukset jäävät helposti ihanteiden tasolle. Toisaalta ehdottomuus synnyttää vikinää, joten en aio julkaista omaa kattavaa säästöohjelmaa. Annan vain Leo Straniuksen innoittamana kolme käytännön esimerkkiä siitä, miten ruoanlaittoon liittyvää energiankulutusta voi näppärästi vähentää.

Uunipitsa ilman uunia

Vaikka Stranius ei käytäkään omaa uuniaan, hänelle todistettavasti maistuu pitsa. Itse löydän välillä roskiksesta käyttämättä jääneitä pakastepitsoja. Sähköuunin kuumentaminen yhtä lättyä varten on kuitenkin melkoista tuhlausta, sillä uuni ehtii hädin tuskin lämmetä, kun pitsa on jo valmis.

Pakastepitsa paistumassa paistinpannulla kannen alla.

Ei oikealla eikä vasemmalla vaan liedellä.

Pitsa kannattaa lämmittää liedellä. Suurelle pannulle mahtuu isokin piiras, ja ainahan pitsaa voi tarvittaessa paloitella. Pannun päälle pitää vain asettaa kansi, jotta juusto tai juustonkaltainen valmiste sulaisi. Keskilämmöllä paistettuna pitsasta tulee vähintään yhtä hyvää kuin uunissa, ehkä jopa rapeampaa.

Paahtoleipää ilman paahdinta

Leivän paahtaminen on insinöörimäinen keino hoitaa oiretta syyn sijaan: muoviin pakattu leipä ei maistu hyvältä, koska se ei ole tuoretta, joten leipään yritetään liittää paahtimen avulla tuoreelle leivälle ominaista lämpimyyttä ja rapeutta.

Jos paahtoleipää on kaikesta huolimatta tullut ostettua tai tongittua mutta leivänpaahtimen sähkövastukset saavat näkemään punaista, voi leivän kuivapaahtaa. Kuivapaahdossa paahtoleipäviipaleet nostetaan aamulla pussista kuivumaan lautaselle. Viitseliäs voi kääntää ne iltapäivällä. Illalla viipaleet lämmitetään pikaisesti mikrossa ja päällystetään kuten paahtimestakin putkahtavat leivät.

En ole vielä heittänyt dyykkaamiani leivänpaahtimia menemään, sillä kuivapaahdetusta leivästä ei tule aivan yhtä rapeaa kuin sähköpaahdetusta. Ero tuntuu kuitenkin sitä pienemmältä, mitä enemmän leipä saa päällysteitä.

Keitetyt perunat ilman keittolevyä

Mikroaaltouuni, tuo ravintoaineiden krematorio, on ekokodin ehkä tärkein varuste. Jos liesi on uunia tuhat kertaa parempi valinta, niin mikrouuni on tietysti vielä tuhat kertaa liettä vähäenergiaisempi vaihtoehto.

Mikroa kannattaa kokeilla kaikenlaisen kypsentämiseen. Erityisen kätevä se on perunoiden keittämisessä, kun ainoa vesi, jota tarvitsee kuumentaa, on perunoiden sisällä. Lautasellinen keskikokoisia perunoita valmistuu noin viidessä minuutissa.

Perunoita lautasella kypsymässä mikroaaltouunin sisällä.

Sopii myös muiden kuin vihreiden perunoiden kypsentämiseen.

Perunoiden mikrossa valmistamisesta näyttää olevan monenlaista perimätietoa. Pistelyllä en ole havainnut olevan mitään vaikutusta: pistelemättömät perunat ovat ihan yhtä pistämättömiä. Talouspaperista on tuskin mitään iloa ja vesitilkasta vielä vähemmän. Kupuakaan en ole tarvinnut, mutta tasaisen tuloksen varmistamiseksi olen kääntänyt perunat kypsennyksen puolivälissä. Kun mikro rupeaa täyttymään höyrystä, perunat alkavat olla valmiita. Kypsyyttä voi kokeilla haarukalla.

Mikrokeittäjän täytyy olla varuillaan, sillä pitkäksi aikaa mikroon jäädessään perunat pehmenevät liiaksi. Vaikka keittoajan mittaisikin mikrosekunnin tarkkuudella, perunasta saattaa tulla mikrossa vähän pehmoisempi kuin liedellä. Itse annan arki-illallisilla mielelläni anteeksi pienet laatupoikkeamat, koska mikroperunoiden valmistamiseen kuluu kattilaperunoihin verrattuna puoli (kilowatti)tuntia vähemmän. Ruokahävikkikin pienenee, kun mahdollisille santsaajille ei tarvitse pitkän keittoajan pelossa varata varmuuden vuoksi ylimääräisiä perunoita.

Leo Stranius katsomassa oikealle. Taustalla viherkasvi ja metalliteline.

Teknovihreä Leo Stranius.

En tiedä, syökö Leo Stranius nykyään perunansakin raakana, mutta hänen ohjelmansa tuntuu laajenevan koko ajan. Ympäristögurun lisäksi miehestä on tullut onnellisuus-, ajanhallinta- ja ehkä vähän jo menestysgurukin. Kehitys tuntuu hurjalta, mutta vielä enemmän minua on mietityttänyt, mahtuuko Leo Straniuksen ohjelmistoon huumori.

Tom Henriksson kirjoittaa Straniuksen guruudelle rakentuvassa Ekopop-kirjassa (2011): ”Minä haluaisin nähdä Leon, joka heittäisi pyöränsä tienpenkkaan, nauraisi villisti, hyppisi ja pomppisi ja juoksentelisi vapaasti vailla minkäänlaisia estoja ja kontrollia.” Straniuksesta saa kieltämättä kuivakan kuvan. Uumoilinkin jo mielessäni Straniuksen paljastuvan robotiksi, kunnes hän ehdotti aprillipäivänä blogissaan Suomen menestyksen perustaksi kylmiä puurosuihkuja.

Saa nähdä, kariseeko itseironia eduskunnassa. Tosiaan: Leo Stranius on käynnissä olevissa vaaleissa vihreiden ehdokkaana Helsingissä. En jaksa uskoa, että eduskunta pystyisi vaikuttamaan ihmiskunnan olemassaolon kokoisiin kysymyksiin, vaikka Straniuksen mielestä toivottomuus onkin moraalitonta. (Toisaalta kun toivon kipinä hiipuu, äänestämisestä tulee moraalitonta.)

Kansanedustajat pystyvät silti monin tavoin keventämään tai kaventamaan päivittäistä elämäämme. Siksi annan tukeni Leo Straniukselle nyt tässä blogissa ja ensi sunnuntaina äänestyskopissa. Se on vähintä, mitä voin tehdä miehelle, joka vapautti minut mikropuuron kahleista.

Jk. Leo Stranius haastoi Docventures-radio-ohjelmassa Riku Rantalan lihattomalle lokakuulle. Jos sinä, Leo, satut lukemaan tämän kirjoituksen, haastan sinut kokeilemaan vessapaperitonta viikkoa. Jos paperiton tarpeidentoimitusto on jo jokapäiväistä elämääsi, voit vaihtoehtoisesti miettiä, miten eduskunta voisi edistää dyykkausta.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Posted on by Onni Tonkija

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Lihapyörykkäpaketti maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Maksalaatikkopurkki Lihapyöryköitä maanantain tiistain sanomalehden päällä.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Pieniä valmispitsoja keskiviikon Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Jauhelihakeittopaketti torstain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Lihapullia ja muusia sisältävä valmisruokapakkaus perjantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Broileripalleropaketti lauantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Eineshampurilaispaketteja maanantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.