Joulukalenterin 8. lykky: laatikot

Kuten kaikki kulinaristit tietävät, joulun laatikkoruokia jää aina yli. Joulun jälkeiset hävikkiruokavinkit lienevät samanlaista viihdettä kuin laihdutusohjeet. Kuulostaa järkevältä, mutta kuka tuohon pystyy?

Kotiliesi neuvoo ”jemmaamaan” lanttulaatikon tähteet lanttuleipään. Mainio idea! Täytyypä ostaa maltaita, siirappia ja pomeranssinkuorta. Niitä tosin jää yli, mutta ehkä niitä varten on olemassa oma hävikkiruokaohje. Ja tietysti sitä leipääkin, jota varten lanttulaatikkoa oli liian vähän tai liian paljon, jää syömättä. Ehkä siitä voi tehdä uutta lanttulaatikkoa?

Jos leipää varten vielä kuumennetaan erikseen sähköuuni, ehkä olisi ollut parasta vain suosiolla lusikoida se laatikko ruoansulatuskanavaan. Kun kyse kuitenkin on lanttulaatikosta, mieleen nousee varmasti se, kuinka kauan tuon ikävän toimituksen toteuttamista saa vitkutella.

Peruna-, porkkana-, lanttu- ja bataattilaatikkojen rasiat pahvilaatikossa.

Kannatti nämäkin rasiat säilöä tammikuussa, niin voi nyt nauttia lykkynumerollisesta kuvasta.

Eri lähteet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, joululaatikot säilyvät jääkaapissa viikon verran. Me vähemmän varovaiset ihmiset ymmärrämme tällöin tietysti, että todellisen säilyvyyden on oltava monta päivää pidempi.

Kaupan laatikoiden voi olettaa säilyvän kotitekoisia paremmin. Saarioinen kertoo syyt, jotka erottavat teollisuuden äidit kotiäideistä: nopea jäähdytys, valmistuksen aikainen hygienia ja vakioidut säilytysolosuhteet.

Yksi tenkkapoo-ongelmatiikan lähde on joululaatikoiden pakastaminen. Laatikot sinänsä säilyvät pakastimessa kuukausia. Ongelmana ovatkin kaupan laatikot. Koska laatikoilla on suuri kysyntäpiikki, valmistajien on usein pakko pakastaa niitä valmiiksi. Sulanutta tuotetta ei nyrkkisäännön mukaan saisi jäädyttää uudelleen. Onneksi keskustelupalstalta löytyy ilmeisen hygieniapasseli proseduuri: ”Voi pakastaa mutta ensin täytyy kyllä kypsentää jos ovat jo kertaalleen olleet pakastettuja.”

Voi hyvä Sylvian joululaulu! Hiven järkeä olisi paikallaan. Tuota neuvoa on nimittäin vähän vaikea sovittaa yhteen Marttojen ohjeistuksen kanssa: ”– – kannattaa lämmittää vain pienempi määrä, vain se mikä syödään. Jos tuntuu, että ruokaa on hiukan liian runsaasti, se kannattaa pakastaa mieluummin, kuin säilyttää sitä useita päiviä jääkaapissa.”

Pakastaminen pysäyttää bakteerien toiminnan, kun taas kuumentaminen saa sen vauhtiin. Tai toisin päin: jääkaapissa bakteerit lisääntyvät hitaasti, pakastimessa eivät ollenkaan. Pakastakaa rauhassa, ja tässä teille joku asiantuntija sanomassa saman.

Pakastaminen kyllä rikkoo ruoan solurakenteen, ja esimerkiksi pakastettu liha pilaantuu sulatettuna tuoretta nopeammin. Laatikoissa ei vain taida olla kummoista solukkoa, ja eiköhän se olisi jo riittävän rikki jo ensimmäisen pakastuksen jäljiltä.

Palataan jääkaappisäilytykseen. Olen aiemmin hämmästellyt valmisruokien erinomaista säilyvyyttä. Tosin kuukausien mittaisiin säilyvyyksiin päästään vain suojakaasun avulla.

Laatikkoruoat pakataan tiiviisti, mutta niissä on kuitenkin ilmayhteys, joka jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia. Ylen teettämässä testissä maksalaatikon syöminen oli täysin turvallista kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Samaa voi odottaa muilta laatikoilta.

Olen dyykannut vuokaan pakattuja valmisruokia sen verran paljon, että luulen tuntevani niiden käyttäytymisen. Avaamaton pakkaus pilaantuu yleensä homehtumalla tai limaantumalla. Kannen avaaminen ja ruoan ottaminen nopeuttavat pilaantumista selvästi.

Vaikka vanhat valmisruoat ovat tuttuja, joululaatikoista minulla ei ole kovin paljon kokemusta. Joulu on vain kerran vuodessa, ja silloinkin ihmiset tekevät tähteeksi jääneistä lanttulaatikoistaan maittavia leipiä. Voin kuitenkin jakaa tapaustutkimuksena otteen ruokapäiväkirjastani tältä vuodelta.

Saarioisten peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkovuoat pahvilaatikossa.

Kylmän vuodenajan vastine triojäätelölle.

2.1. Löydän trion avattuja laatikoita, joiden viimeinen käyttöpäivä on ollut 30.12. Ei ollut ohikulkumatkalla edes tarkoitus mennä roskikselle, mutta tuuli oli paiskannut portin kutsuvasti auki. Siirrän vuoat kylmästä roskiksesta omaan kylmäsäilytykseeni ikkunan väliin.

3.1. Valokuvauksissa laatikot näyttävät täysin syömäkelpoisilta.

9.1. Lanttulaatikkoon on ilmestynyt pieni valkoinen homepilkku. Maku on vielä ihan ok. Muut laatikot ovat ok.

13.1. Löydän lämpimästä roskiksesta pienen perunalaatikon (VKP 2.1.). Hometta, limaa ja sivumakua, mutta tulee syödyksi (vain tuota jälkimmäistä).

14.1. Isossa perunalaatikossa on leikkauspinnalla hentoa valkoista homekarvaa. Maku on aika ”suolainen”. Porkkanalaatikossa on valkoisia homepilkkuja. Maku on jo aika kaukana tuoreesta. Ihan homeen makuakin on seassa. Ilmeisesti tällainen riisihöttö pilaantuu nopeammin kuin muiden laatikoiden tiiviit soseet. Lanttulaatikon homekukka on hieman levinnyt mutta edelleen pieni. Maku on suht ok, jos se nyt missään vaiheessa on ollut ok.

Saarioisten bataattivuoka kenkälaatikossa.

Bataattivuoka kiilteli pahaenteisesti.

14.1. Löydän avaamattoman bataattivuoan, jonka päiväys on mennyt 30.12. Vähän omituisen makuinen. Vaikuttaisi makuvirheeltä, vaikken oikein tiedäkään, miltä bataattilaatikon pitäisi maistua.

15.1. Oli se makuvirhe. Ainakin maun voimistumisesta päätellen. Ei tullut bataattilaatikosta hittiä omalla kohdallanikaan.

17.1. Perunalaatikossa on kunnon homeviikset leikkauspinnalla ja pilkkuja pinnalla. Pinnan alta löytyvä muusi ei ole enää kauhean houkuttelevan makuista, mutta kyllä sen syömään pystyy. Lanttulaatikon homepilkku on laajentunut ikävän näköiseksi, ja viereen on tullut pari pilkkua lisää. Maku on mennyt aika lailla vinoon ja muistuttaa jotenkin päärynää.

8.12. Näiden kokemusten pohjalta voisin luvata laatikoille viikon säilyvyyttä viimeisestä käyttöpäivästä. Samoin vaikuttaisi pätevän aiemmin mainittu viikko avaamisesta (joskaan ei välttämättä enää viikko viimeisen käyttöpäivän jälkeen). Mikäli löytämäni trio oli avattu jo jouluaattona, laatikoiden säilyvyys on suorastaan uskomattoman hyvä.

Tietysti nuo löydöt olisi kannattanut syödä parin päivän kuluessa, vaikka näkyvästi pilaantuneet kohdat heitinkin pois. Kuitenkin niin kauan kuin todellinen tutkimustieto pysyy liikesalaisuutena, koen velvollisuudekseni tuoda edes vähän valoa pimeyteen.

Monenlaista saa dyykkari ottaa rasiakseen

Säilömme mansikoita nyt kuin viimeistä päivää, mutta millaisilla pakkauksilla täytämme säilömme? Kuivatut aineet säilyvät lasin tai paperinkin sisässä, mutta pakastus vaatii aina muovia. Ohuen ohut kalvokin voi riittää, jos kotoa löytyy puhdistettuja mehu- tai maitotölkkejä. Tavallisesti valinta tehdään kuitenkin pussipossession ja rasialinjan välillä.

Muovipussi on kertahankintana halpa, mutta se on kertakäyttöinen. Useimmat pussit tuntuvat olevan kryohajoavia, joten pakkasesta ne pitää nostaa suoraan tiskialtaaseen vuotamaan. Pussit vievät periaatteessa vähän tilaa, mutta pakastimessa niistä tulee pinoutumattomia kalikoita, joita on mahdotonta pitää yhtä hyvässä järjestyksessä kuin pakastusrasioita.

Muovirasiat ovat monikertakäyttöisiä, ja niillä pakastimen voi täyttää ruutukaavamaisesti. Ne myös suojaavat sisältöä rasiaankuulumattomilta hajuilta paremmin kuin ohuet pussit. Kun sulatettavan rasian pitää pystyasennossa, sisältö pysyy sisällä.

Pakastusrasioita, joissa erilaisia ruoantähteitä.

Rasianomistajarikosten todistusaineistoa. Kuva on dramatisoitu (todellisuudessa tähteet eivät olleet ehtineet pilaantua näin paljon).

Kaiken hyvän lisäksi rasioita saa ilmaiseksi roskiksista. Yllättävän harva nimittäin haluaa uhrautua rasiansa puolesta eli kaataa käyneet marjasoseet viemäriin tai kaapia homeiset lihapullatähteet biojätteisiin. Pientä rahallista menetystä enemmän vieroksutaan pilaantuneen rasiasisällön haistelemista, loppusijoituspaikan arpomista tai mähjäisen rasian tiskaamista. Omapa on rasiansa, mutta mihin viitseliättömät rasianomaiset joutuisivat ilman pelastavaa sekajäteastiaa?

Vaikka sekaannunkin usein toisten rasioihin, en pidä itseäni minään rasiamiehenä. Sen verran minulle on kuitenkin kertynyt rasiantuntijuutta, että neuvoisin rasioita tonkivan etsimään rasiapitoisia roskapusseja. Rasiat esiintyvät näet tavallisesti muutaman yksilön laumoina ja antavat sisältönsä vuoksi pusseille usein huomattavaa painoa. Esiintymät eivät kuitenkaan ole mitenkään jokapäiväisiä tai edes -viikkoisia, joten etsivän on hyvä varautua rasiattomuuksiin jätekatoksilla.

Orthexin pakastusrasioita pinoissa.

Tämä rasiakokonaisuus on pieni ja yksipuolinen osa kokoelmaani, ei mitenkään edustava otos. Rasiat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, tiskiaine kaupan päälle), kaappi kuvausrekvisiittaa.

Meillä Suomessa on rasiat hyvällä kannella. Orthex valmistaa varmaan maailman parhaita kotimaisia pakastusrasioita. Laura Huhtela-Bremerin design on jos nyt ei suorastaan nerokasta niin ainakin hyvin käytännöllistä. Rasioiden kannet ovat juuri sopivan joustavia – eivät kuminauhamaisen lötköjä eivätkä metallimaisen jäykkiä. Rasiat voi avata joka kulmasta, ja ne pinoutuvat mallikelpoisesti. Rasiat ovat sopivan pyöreitä, ettei niihin loukkaa kättään, mutta kuitenkin niin neliskanttisia, ettei vierekkäisten rasioiden väliin jää ikävää hukkatilaa.

Harvoin tarvitsee tässä blogissa intoilla jostakin tuotteesta, mutta jos Orthexin rasioita ei löytyisi roskiksesta, niitä voisi jopa ostaa! Täydellisiä neliömäiset rasiat olisivat, jos niillä olisi vähän enemmän pituutta. Pakastimessa ja jääkaapissa on nimittäin yleensä paremmin tilaa syvyyssuunnassa kuin leveyssuunnassa, joten purnukoidenkin olisi hyvä täyttää kolmea ulottuvuutta samalla suhteessa. Nykymuodossaan nämä Jäänalle-rasiat peittyvät pakastimessa helposti jos nyt ei jään alle niin ainakin muiden rasioiden taakse.

Rasiasta toiseen: Olen kerryttänyt pakastusrasioita niin runsaasti, että taidan suosituksista huolimatta heittää menemään hartaudella puhdistetut ja kaappiin sullotut tuorejuustopakkaukset. Niitä on säilytetty ihan tarpeeksi, eivätkä ne ole oikein osoittautuneet tarpeellisiksi. Ovat kyllä oivaa designia nekin, mutta ei niistä sen enempää, sillä tämän kesän oodikiintiö on jo täyttynyt.