Kuluneen hävikkiviikon ajan kansalaisia on syyllistetty ruoan haaskaamisesta, joten siirretään katse lopuksi kauppoihin. Kaupat tosin pyrkivät usein kääntämään katseen heti takaisin sanomalla, että hävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa. Se on ihan totta, sillä suomalaisissa kotitalouksissa kertyy ruokahävikkiä[†] 120–160 miljoonaa kiloa ja kaupoissa vain pikkuruiset 65–75 miljoonaa kiloa.
Määrä ei kuitenkaan korvaa laatua. Kotitalouksissa heitetään menemään paljon sellaista, mitä vain harva suostuisi syömään. Kaupoissa sen sijaan suurin osa hävikistä on täysin käyttökelpoista: tuotteesta on ylittynyt päiväys, tai siinä on pieni virhe, jonka takia kukaan ei osta sitä täydellä hinnalla (mutta alennustakaan ei anneta).
Osa kauppojen hävikistä ohjataan ruoka-apuun, ja se on hienoa. Kaikki kauppiaat eivät kuitenkaan halua hyväntekeväisyyteen osallistua, eikä avustusjärjestöjä riitä joka paikkaan. Osa ruoasta jää jakamatta siksikin, että Evira suhtautuu viimeisen käyttöpäivän ylittämiseen yhtä järjellisesti kuin paavi ehkäisyyn.
Elintarvikkeiden lahjoittamisen lisäksi kauppojen vastuullisuusohjelmiin kuuluu leivän paistaminen biopolttoaineen tuotantoa varten. Suomessa ruoan polttamisella ylpeillään; Venäjällä siitä sentään nousi kohu. Miten kauppojen ruokaa saataisiin loppusijoitettua enemmän ihmisten mahoihin?
S-ryhmä väittää, että heiltä ruokaa ei mene koskaan kaatopaikalle. Tein kesällä inventaarion S-lähikaupan parin päivän roskista. Ilman interventiotani olisi ihan vanhalle kunnon kaatopaikalle lähtenyt 2 litraa kevytmaitoa, 1 purkki mansikkajukurttia, 1 rikkinäinen purkki suklaavanukasta, 1 pussi murennettua sinihomejuustoa, 9 purkkia raejuustoa, 730 grammaa keittolihaa makuluulla, 240 grammaa naudan ulkofileepihvejä, 7 pakettia hunajabroilerileikkeleitä, 1 pussi kinkkusuikaleita, 4 pakettia tofua, 1 pakkaus tuorepastaa, 1 rasia pastasalaattia, 6 luomukananmunaa (osa rikki), 5 pakettia suomalaisia ja 3 pakettia liettualaisia herkkusieniä, 2 rasiaa pikkutomaatteja (toisessa yksi homeinen, toiset hieman ryppyisiä), 1 ruukku nuhjuista basilikaa, 3 ruukkua osittain kellastunutta persiljaa, 4 ruukkua salaattia (pari ulointa lehteä pilaantunut), 4 pussia jääsalaattia (pari ulointa lehteä pilaantunut), 7 maltillisesti pahentumaan lähtenyttä purjoa, 2 pinnasta viallista tomaattia, 2 paprikaa kolmen pussista, 200 syömäkelpoista varhaisperunaa (ja 44 viallista), 1 koloutunut päärynä, 1 läikällinen mandariini, 2 iskemällistä omenaa, 6 rasiaa osittain homeisia viinirypäleitä, ½:ksi syöty rievä, 5 pikkupussia manteleita, 2 pussia kuivahedelmiä, 5 pussia hyytelöimisainetta, 23 pussia hilloamisainetta, 2 sulanutta jäätelötuuttia ja 1 paketti pikkumustikkapiirakoita. Ainoastaan rypäleet olivat niin pilaantuneita, että niistä piti osa heittää uudelleen roskikseen. Muuten kaikki oli syömäkelpoista.
Yksittäistä kauppaa ei voi suuresti syyttää ruokahävikistä. Kuluttajat on nimittäin totutettu valtaisaan valikoimaan, jota pitää olla tarjolla aamusta iltaan. Jos jokin hylly kerran sattuu olemaan viilipytytön, silmään paistavassa kolossa on syytä olla myymälän anteeksipyyntö ja sen on parasta olla vilpitön. Kauppa voikin lähinnä yrittää hioa tilausjärjestelmäänsä ja liimailla alennustarroja vanheneviin tuotteisiin. Kaupan vastuulla on kuitenkin täysin se, mitä myymättä jääneelle ruoalle tapahtuu.
Ruoan haaskaus puistattaa useimpia meistä ihan luontaisesti. Kauppojen jätehuoneisiin lieneekin vaikeampi saada kuvauslupaa kuin broileritehtaaseen tai teurastamoon. S-ryhmän omalla hävikkivideolla poistokärryyn päätyy pari hassua päärynää.
Ranskassa ihmisten närkästys on vaikuttanut lainsäädäntöön. Maan parlamentti päätti toukokuussa yksimielisesti, että suuret ruokakaupat eivät saa heittää myymättä jäänyttä ruokaa hukkaan vaan se pitää lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Jos ruoka ei sovellu ihmisten ravinnoksi, se tulee ohjata maatiloille syötettäväksi eläimille tai kompostoitavaksi. Erikseen kiellettiin ruoan pilaaminen. Jätetettyjen elintarvikkeiden päälle on näet saatettu kaataa valkaisuainetta, koska kauppiaat eivät halua vastuuseen siitä, että joku mahdollisesti saisi ruokamyrkytyksen roskisruoasta (vaikka voisi luulla kemikaalien lisäävän sairastumisriskiä…).
Suomessa STT uutisoi, että Evira ja vähittäiskaupat eivät näe tarvetta Ranskan käyttöön ottamalle lainsäädännölle, mitä lukiessa kaikkien aamukahvit menivät oikeaan kurkkuun. Päivittäistavarakauppakaan ei kannata sääntelyn lisäämistä, mutta vastuuntuntoisena ja innovatiivisena järjestönä se oli sentään valmis siihen, että hallitusohjelmaan olisi lisätty ”elintarviketalouden arvoketjun materiaalitehokkuuden tehostaminen vapaaehtoisin toimin valtionhallinnon ja elintarvikeketjun toimijoiden yhteistyönä”.
Ei kuitenkaan tarvitse olla kaunopuheinen kauppias vastustaakseen Ranskan hävikkilakia. Ruoan tuhlausta vastaan taistelevan Les Gars’pilleurs -liikkeen mielestä laki luo illuusion siitä, että hävikkiongelma on ratkaistu ja kaupat tekevät voitavansa, vaikka tärkeämpää olisi tarkastella ruoan ylituotantoa ja hygieniasäännöksiä. Lisäksi ruoka-avun jakelu tuottaa huomattavia kustannuksia.
Vaikka ruokahävikki onkin tuhlausta, ei sen hyödyntämiseen tarvitsisi syytää suuria summia. Italialainen Ugo Bardi kuvaa upeassa kirjoituksessaan, kuinka ennen vanhaan sadonkorjuun päätyttyä köyhät päästettiin keräämään pellolle jäänyttä viljaa tai hedelmiä. Englanniksi tästä keräilystä käytetään sanaa gleaning. Olkoon se suomeksi haravointi, sillä Suomessakin on ennen käyty haravoimassa pellolle ensikorjuusta jääneitä heiniä tai tähkiä. Asialla tosin olivat tietääkseni yleensä talon naiset ja lapset, ja köyhäinapu oli järjestetty erikseen.
Albert Edelfelt: Haravatyttö (1886, osa teoksesta).
Haravointi on halpaa, koska se ei vaadi koulutusta, suurta taitoa tai hierarkiaa työn organisoimiseksi. Modernia haravointia on tietysti roskisdyykkaus. Fossiilisiin polttoaineisiin tukeutuva yhteiskuntamme luulee olevansa niin rikas, ettei sen tarvitse turvautua köyhien suorittamaan haravointiin vaan se voi hoitaa asiat kuntoon isolla rahalla. Siksi ruokahävikin käsittelemiseksi rakennellaan isoja kylmävarastoja ja kalliita biopolttoainetehtaita.
Haravointi ei ole ainoastaan taloudellinen tapa järjestää hävikin hyötykäyttö, vaan se myös ylläpitää yhteiskunnallista solidaarisuutta ja myötätuntoa. Suomessa me olemme tottuneet jokaihmisenoikeuksiin, jotka sallivat vapaan marjastamisen ja sienestämisen. Kaupan ala näyttäisi kuitenkin jätehuoneiden salpuuttamisessaan seuraavan mieluummin Neuvostoliittoa, jossa ruoan haravointi kiellettiin 1930-luvulla kuolemantuomion uhalla. Toimet pahensivat nälänhätää Ukrainassa. Nälkämaan jäteyhtiöllä Ekokympilläkin on otsaa ja aikaa soittaa dyykkarin perään, ettei ukkivainaan takki vain aiheuta pahaa mieltä elävän ihmisen päällä.
Massiivinen ruokahävikki edellyttää muutoksia lainsäädäntöömme, joskaan ei Ranskan malliin. Hävikkiongelma alkaisi ratketa, kun ruoan dyykkaus yksiselitteisesti sallittaisiin ja dyykkauksen estäminen kiellettäisiin. Kaupan ala tietysti haraa vastaan, mutta ainakaan puolivillaisten argumenttien ei pitäisi johtaa siihen, että dyykkarin täytyy päästää irti haravastaan.
Armoitettu Leo Stranius on jo ottanut ensiaskeleen lakien uudistamiseksi: Hän on kerännyt 31 allekirjoitusta ruokahävikin vähentämistä koskevalle valtuustoaloitteelleen. Aloitteen mukaan Helsingin kaupungin tulisi ohjeistaa kauppoja pitämään roskikset lukitsemattomina ja suhtautumaan dyykkaukseen jätehierarkiaa noudattavana toimintana.
Valtuustoaloitetta voisi seurata kansalaisaloite. Tällä hetkellä kerätään jo kannattajia aloitteelle, jossa halutaan kieltää kauppojen hävikkiruoan pois heittäminen. Vaikka aloite on epämääräinen ja sivuuttaa perusteluissaan ekologiset näkökohdat, se on saanut viidessä kuukaudessa viisituhatta kannatusilmoitusta.
Ruokahävikistä huolta kantavien tulisi puhua paitsi dyykkauksen puolesta myös vallitsevaa menoa vastaan: Leipä on ihmisten polttoainetta, ei autojen. Viimeisten käyttöpäivien pitää perustua tutkimukseen eikä markkinointiin. Emme tarvitse enemmän ja laadukkaampaa vaan vähemmän ja kestävämmin.
† linkki kuollut, samat luvut esimerkiksi Tilastokeskuksen blogissa
Onnen tongintaa 
Ranskan hallituksella ja parlamentilla on tosiaan ollut hyväntahtoinen tarkoitus kieltää lailla etenkin suurilta tavarataloilta myymättä jääneen ravinnon pilaaminen ja pois heittäminen ja sen jakaminen hyväntekeväisyyteen jo ennen viimeistä myyntipäivää. Lakitekstin voimaan saattamiseksi tarvitaan kuitenkin sen käytännön toteuttamista soveltavat asetukset.
Nyt jo heti muutamat lakia vastustavat suuret tavarataloketjut ovat ilmoittaneet, että ne eivät halua noudattaa lain määräyksiä sananmukaisesti! Ne perustelevat kieltäytymistään sillä, että niitä halveksitaan pakottamalla ne lailla, sillä ne ovat antaneet jo kauan vapaaehtoisesti hyväntekeväisyysjärjestöille suurimman osan hävikkiruuasta, ja että jo sen jakaminen tulee kalliiksi! Ja että heidän vapaaseen kaupankäyntiinsä puututtaisiin näin liian tiukasti! Siis ”business is business” ja aina keksitään verukkeita sen helpottamiseksi. Ja niin ranskalaista ”kansallisurheilua” on tuo lakien ja säännösten vastustaminen, vaikka närkästyneet ihmiset ovatkin vaatineet lainsäädäntöä näidenkin ongelmien ratkaisemiseksi…!
Ranskan ympäristöministeri Ségolène Royal sanoi vastineeksi, että hän ei aio antaa periksi tässä asiassa ja että joka tapauksessa ministeriö etsii sopivan ratkaisun lain voimaan saattamiseksi ja sen noudattamisen valvomiseksi. Lisäksi asiaan liittyen ympäristöministeriö yhdessä opetusministeriön kanssa aikoo parantaa koulujen ravintokasvatusta ja tehostaa ruuan arvostamisen sekä sen haaskaamisen vahingollisuuden opettamista lapsille. Kouluihin perustetaan ”vihreä nurkkaus” ja kasvimaa siellä, missä se on mahdollista.
Royal uskoo, että ravinnon kunnioittamisen opetus ja ruuan haaskaamisen vastustaminen on aloitettava lapsuudessa, vaikka siihen voidaankin vaikuttaa myöhemmässäkin vaiheessa. Näin yritetään tehostaa ihmisten ymmärtämystä näissä asioissa. Tuohon ymmärtämiseen sisältyy tietenkin ruuan ylituotannon vastustaminen ja elintarvikehygieniaa koskevat kysymykset. Royal sanoi myös aikovansa tehdä viimeistä myyntipäivää koskevan mataloittavan sääntömuutosehdotuksen EU:lle, koska hänen mielestään useimmiten ruuan viimeinen käyttö- ja myyntipäivä eivät useinkaan vastaa käytön viimeistä mahdollisuutta.
Kiitos taustoituksesta! Vaikka laki on idealistinen eikä ihan ideaalinen, tuntuu hienolta, että Ranskassa hallitus ja parlamentti pystyvät kyseenalaistamaan kylmän markkinalogiikan. Hyvältä kuulostaa myös tulevien kuluttajien valistaminen, sillä maan kotitaloudet tuottavat ruokahävikkiä kymmenen kertaa enemmän kuin vähittäiskauppa.
Tilanne on niin hälyttävä, että jotakin on tehtävä! Ehkä tuolla lainsäädännöllä saadaan tavarataloketjut hieman miettimään tarjonnan runsauden pienentämistä.
Niinhän se on valitettavasti, että Ranskassakin kotitalouksien tuottama ruokahävikki on valtava. Esimerkiksi lihaa, maitotuotteita, vihanneksia ja hedelmiä heitetään paljon roskiksiin. Ranska on maatalousvaltainen maa, ja ihmiset ovat tottuneet siihen, että aina on saatavilla uutta ja tuoreempaa suhteellisen halvalla!
Ségolène Royal on itsekin ollut kauhistunut siitä suuresta määrästä elintarvikkeita/ruokaa, jonka ranskalaiset heittävät pois. Hän haluaa saada hävikin vähentymään roimasti. Ja hän uskoo juuri ihan pienestä pitäen annetun valistuksen auttavan siinä ainakin jonkin verran. Hyvinvoivat kuluttajat saattavat herätä huomaamaan, että ruokaa on osattava kunnioittaa ja että sen pois heittäminen on häpeällistä. Ministeriö pyrkii saattamaan ihmiset tietoisemmaksi siitä, että on opittava tyytymään vähempään ja kuluttamaan kestävämmin.
Mutta hyvin toimeentulevien ja mukavissa oloissa elävien kuluttajien ei ole useinkaan helppoa nähdä sitä, että kaikilla ei ole varaa edes ostaa viikon jokaiselle päivälle tarpeellista ruokaa. Ja että näiden ihmisten on etsittävä elantonsa sieltä mistä sen voivat löytää. Harva katsoo suopeasti haravoimista. Kaatopaikoille ei edes päästetä ihmisiä haravoimaan! Yleensä jätelaatikoilla penkovia katsotaan halveksivasti ja heitä pidetään asunnottomina pultsareina. Ei osata kuvitella, että jollakin voisi olla tarve etsiä ruokaa roskalaatikoista.
En usko, että meillä hyväksyttäisiin yleisesti ruuan penkominen jätteistä, vaikka se on yleistynyt ainakin suurissa kaupungeissa. Nimittäin useat avustusjärjestöt (niistä tunnetuin on edesmenneen koomikon Coluchen perustama Restos du Coeur) antavat etenkin talviaikaan päivittäin ilmaisen lämpimän aterian sekä ilmaista ja säännöllistä ruoka-avustusta mahdollisimman suurelle määrälle tarvitsevia. Ne jakavat myös ruokatarvikkeita usean päivän tarpeisiin perheille, joilla ei ole köyhyyden takia varaa ostaa ruokaa.
Apua pyytävien määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti, ja järjestöillä on jo vaikeuksia jakaa evästystä kaikille tarvitseville. Tässä mielessä tuo laki saattaa tulla ”korkeaan aikaan”. Vaikka valtion tulisi kyetä huolehtimaan kaikista kansalaisista, niin hyväntekeväisyysjärjestöjen työ on tuiki tarpeellista. Niiden kautta ruokaa jaetaan myös moniin laitoksiin niissä elävien köyhien tarpeisiin.
Kyselin tuosta tavaratalojen ruokahävikin antamisesta ja siitä mahdollisesti koituvista kustannuksista ja vaivasta eräältä hyvältä ystävättäreltäni, joka on vastuussa yhden tavaratalon hävikin lajittelemisesta ja jakamisesta. Hän sanoi, että he ovat jo vuosia toteuttaneet tuota lakia. Eikä hävikin jakaminen suoraan hyväntekeväisyyteen maksa heille muuta kuin sen ajan, mitä käytetään hyllyiltä pois ottamiseen, ”kelpaavan” ja ”kelpaamattoman” lajitteluun ja tavaran sijoittamiseen lastauslaiturille valmiiksi kullekin järjestölle, jotka itse käyvät hakemassa tavarat ja lajittelevat ne vielä kertaalleen paikan päällä.
Tavaratalojen ei siis tarvitse kuljettaa ruokahävikkiä minnekään. Ne vain valvovat sen pois viemistä. Hyvin organisoituneet järjestöt hakevat sen siis itse ja jakavat tarpeen mukaan valitsemiinsa kohteisiin. Ja ihmisen ravinnoksi hyväksymätön laitetaan erikseen suoraan tavaratalon kompostilaatikkoihin! Ystävättäreni kertoi, että heillä on biologinen kompostointisysteemi käytössä. Ainut ongelma sen kanssa oli ollut tämän kesän helteillä, kun siitä piti huolehtia tavallista paremmin! He antavat ihmisille kelpaamattomia ruokatarvikkeita myös eläinsuojeluyhdistyksille, jotka nekin hakevat itse saamansa tavaran.
Jokainen meistä voi omalla esimerkillään vaikuttaa ruuan haaskaamisen lopettamiseksi. En osaa oikein edes kuvitella, miten syömäkelpoista ruokaa voidaan heittää pois! Tähän vaikuttaa selvästi jo lapsena saatu valistus ja sitä kautta kehittynyt ruuan arvostus.
Itse en heitä koskaan ruokaa jätteisiin. En osta liian suurta määrää ruokaa kerralla, ostan lähinnä sellaista, joka säilyy pitempäänkin, katson tarkkaan viimeiset käyttö- ja myyntipäivät enkä osta kuin ravitsemuksen kannalta välttämättömän. Tyydyn siihen. (Paitsi kesäkuumalla on saatava jäätelöä!) Lisäksi vähäinen ”hävikki” menee kissojeni suihin ja luonnoneläimille. Loput kompostoin ja käytän keväällä kukkien ja kasvimaan ”ravitsemukseen”.
Kun on mahdollisuus pitää kasvimaata ja kasvattaa hedelmiä ja marjoja yms., niin ei tarvitse ihan kaikkea ostaa. Ja itse kasvattamalla ja vaivaa näkemällä oppii ymmärtämään ravinnon arvon ja kunnioittamaan sitä. Lisäksi kerään luonnosta ruoka-aineksia. Nyt ovat sienet, villiluumut, karhunvatukat ja seljanmarjat parhaimmillaan. Siellä Pohjolassakin on aika lähteä ”haravoimaan” puolukoita ja sieniä metsästä, missä se on mahdollista! Ettei niitä jäisi kovin paljon pilaantumaan metsiin!
Ikävä kuulla, että Ranskassa halveksitaan roskiksia penkovia. Halveksintaa esiintyy tosin täällä Suomessakin, ja ehkä jonkinlaista oudoksuntaa ja pelkoa myös. Sen sijaan jätelavojen tonkiminen taitaa jo olla ainakin Helsingissä yleisesti hyväksyttyä ja presidentin suojeluksessa.
Minullakin ruoan arvostaminen on lähtöisin kotoa. Kävin siellä juuri, ja hitaasti käynnistyneen kesän vuoksi oli vielä näin syyskuun puolivälissä reilusti herneitä kasvimaalla ja mustikoita metsässä. Puolukat eivät olleet vielä ihan kypsiä ja sienistä löytyi lähinnä rouskuja, mutta eiköhän tilanne vielä ehdi kohentua.
Penkojien esimerkki vaikuttaa tarttuvasti! Rupesin nimittäin minäkin tarkemmin katsomaan, mitä 10 talon vuoristokylän roskalaatikkoon on heitetty. Penkoessani en löytänyt ollenkaan elintarvikkeita. Ei kylässä tavallisesti heitetäkään ruokaa pois, koska sille löytyy aina syöjiä, jollei ihmisten niin eläinten joukosta. Ja kaikilla on jonkinkokoinen ekologinen kasvimaa sekä hedelmäpuita ja marjapensaita yms. syötävää tuottavaa. Ja tietysti kompostilaatikko, kun maalla asutaan.
Ja muutenkin roskalaatikon sisältö on minimissä, kun tavaroita ei heitetä pois, jos ne kelpaavat kierrättämiseen. Annetaan mieluummin tarvitseville. Ja ainahan niille jotain käyttöä löytyy täällä maalla. Roskiksessa ei siis ollut lähes mitään, vaikka se tyhjennetään vasta huomenna! Hyvä näin.
Mutta ei reissuni roskalaatikolle ollut ihan yhtä tyhjän kanssa! Roskalaatikolle mennessäni huomasin, että yksi naapureistani oli tyhjentämässä myyntiin menevää taloaan. Pihalla roskikseen menevässä kuormassa oli ihan puhdas ja ehjä hyllykkö, siis heti paikalla käyttökelpoinen. Uskalsin häiritä muuttopuuhissa olevaa naapuria kysymällä, voisinko ottaa peräkärrystä sen hyllykön. Naapuri iloisena vastaamaan, että totta kai!
Kaiken lisäksi hän vei minut mullin mallin sekamelskassa olevaan taloon sisälle ja kysyi, haluanko jotain muuta, mikä on menossa kaupungin keräilykeskukseen. Ja tietysti halusin, ihan ehjää tavaraa. Sain mm. työkaluille kätevän ison laatikoston. Mukana tuli tammipuinen antiikkinen kaapistokin, jolle on käyttöä. Ja kaiken lisäksi naapuri toi itse tavarat sisälle asti.
Kannatti pysähtyä katselemaan naapurin kärryyn, eikä tämä pahastunut ollenkaan. Päinvastoin oli tyytyväinen, että tavaralle on vielä käyttöä ja ettei tarvitse kaikkea heittää pois. Häntä kun harmittaa hyvän tavaran haaskaaminen, mutta ei voi kaikkea kuljettaa etelään Marseilleen asti.
Talon emäntä on itsekin harrastanut kierrättämistä ja kerännyt mm. käytettyjä huonekaluja, ihan kuten minäkin. Katselen ympärilleni ja otan mukaani käyttökelpoisen ja tarpeellisen. Ei tarvitse ostaa, vaikka voisinkin. Ja kun en enää käytä tavaroita, niin annan kierrätykseen, jos ne siihen vielä kelpaavat. Näin omalla tavallani voin toteuttaa ”kestävää kulutusta”…
Hyvä meininki teillä vuoristokylässä! Eihän ennen Suomessakaan maaseudulla heitetty oikein mitään pois. Ruoan haaskaaminen on kaupunkilainen tai ainakin herraskainen ilmiö, ja viime vuosikymmeninä sitä ovat edistäneet elintarvikkeiden halventuminen ja päiväysten merkitseminen. Tavaroiden hylkäämisessä halvoilla hinnoilla on ollut samanlainen vaikutus, mutta tavaraa varten on onneksi edes kierrätyskeskuksia.
Tosiaan, elintarvikkeiden kanssa on vähän eri asia kuin muiden tavaroiden. Niitä ei oikein voi kierrättää samalla tavalla, koska ne on saatava syötäviksi mahdollisimman nopeasti. Paitsi säilykkeet yms. Jatkan penkomista, mutta en toivo milloinkaan löytäväni roskalaatikosta ruokaa. Muutoin kylämme henki olisi pois heitetty ja pilaantunut!
Tietenkään kaupungissa ei voi tehdä ihan kuten maalla. Vaikka kyllä maallakin on hävikkiä nykyään paikka paikoin. Me vain täällä ”ylhäällä” elämme hyvin vaikeissa luonnonolosuhteissa ja olemme tottuneet siihen, että ruokaa ei saa haaskata. Sitä kun voi joskus olla vaikea saada. Meillä on onni olla vielä vähän ”ajasta jäljessä”.
Minulla on ollut tapana heittää varsinkin talvella vieressä kulkevalla polulle tiettyyn paikkaan sopivaa ruuan hävikkiä (mm. aterian jäänteitä) ketuille, mäyrille, harakoille, närhille ja peuroille. Tänään on ensimmäinen virallinen syksypäivä ja ilmat ovat melko lailla kosteat ja viilenneet. Niinpä tänään illan hämärtyessä koirani ilmoitti, että yhteinen ystävämme kettuemo oli liikkeellä ja tarkasteli jo ruokintapaikkaa! Olin heittänyt sinne päivällä puista pihalle tippuneita liikoja luumuja. Ne kelpasivat.
Kettuemo liikkui rauhallisesti, katseli minua kiitollisen näköisenä muutaman metrin päästä ja syötyään hiippaili takaisin puskikkoon. Siltä ei ainakaan ruokahävikkiä jää, ja se auttaa minua jätteen hävittämisessä omaksi hyödykseen. Sellainen avustaja on hyvä olla olemassa, vaikka onkin kurjaa, kun se talvella käy naapurin kanalalla ja verottaa kanoja ja hanhia! Höyheniä vain jää hävikiksi tien varteen!
Muutto on yleensä sellainen tapahtuma, joka antaa aihetta pysähtyä miettimään, mitä ihmettä varten on tullut kasattua niin valtavasti tavaraa ja paljon tarpeetonta rojuakin! Siinä yhteydessä on hyvä tehdä päätös olla kokoamatta uudestaan turhaa kamaa.
Tyhjensin pari vuotta sitten talosta ja vintiltä pois kaiken tarpeettoman. Tavarat vietiin keräily- ja lajittelukeskukseen, ja kunnolliset vaatteet ja astiat annoin erilliseen hyväntekeväisyysjärjestön keräykseen. Ja tulihan siitä ikään kuin kevyempi olo! Menestystä teille penkojille haravoinnissa!
Kiitoksia jälleen ”Ranskan-kirjeenvaihtajalle” avartavista kuvauksista. Ja onnittelut blogin sadannen kommentin kirjoittamisesta!
Tulin vain kertomaan, että esimerkkisi innoittamana olen nyt syönyt mm. reilut 2 viikkoa vanhat miehen jääkaappiin unohtamat grillimakkarat ongelmitta pois. Samaten reilun kk:n vanhat maitorahkat menevät smoothiessa alas ongelmitta. Jännä juttu miten sitä onkaan aiemmin ollut turhan takia tarkka päiväyksistä.
Hieno homma! Itsekin aikoinaan otin nämä kauppiaille tarkoitetut päiväykset todesta ja hermoilin, jos en saanut maksalaatikkoa syödyksi viimeiseen käyttöpäivään mennessä. Arkuus on kuitenkin ihan ymmärrettävää, sillä tottahan joka tuutista tunkeva evirankeliumi ruokkii pelkojamme ja me sitten roskiksiamme.