Kasvisruokaväki otti yhden lukeman keppihevosekseen ja karautti kuokkimaan hävikkiviikolle

Maa- ja metsätalousministeriö on käyttänyt satojatuhansia euroja ruokahävikin vastaiseen viestintään ja vaikuttamiseen. Silti vaikuttavin viestintäteko näyttää tulleen ulkopuoliselta, ikävä kyllä ruokahävikin vastustamisen vastustajalta.

Totuuden nimissä on sanottava, että tietokirjailija Mari Koistinen ei omasta mielestään vastusta ruokahävikkitoimia. Myöskään nykyinen perussuomalaisten miehittämä hallitus ei ole omien sanojensa mukaan rasistinen.

Koistisen mielestä ruokahävikki saa liikaa huomiota kasvissyöntiin verrattuna. Hän on sanonut Ylex:n haastattelussa: ”Käsitys ruokahävikin ympäristövaikutuksista on ollut aika vinksallaan. Nyt oikea tieto on alkanut levitä esimerkiksi sosiaalisen median kautta.”

Totta tosiaan. Vegaanihaaste kirjoitti Instagramissa hävikkiviikon ensimmäisenä päivänä, että ruokavalion ympäristövaikutuksista liha tuottaa 45 prosenttia, maitotuotteet 20 prosenttia ja kuluttajahävikki ”ainoastaan” 4 prosenttia. Hanna Hurtta jatkoi Kasviskapinassa: ”Hävikkiä vähentämällä ei siis pelasteta maailmaa. Se tapahtuu kasvipainotteiseen ruokavalioon siirtymällä[.]”

Vastuullisuusvaikuttaja Gia Forsman-Härkösen paljon jaetussa X-viestissä 4 prosenttia koski jo koko hävikkiä. Ei siis ihmekään, että Ami Värtö puhui Pallon kokoinen elämä -tilillään ”hävikkipuuhastelusta”.

Nämä hävikkiviikon aikana keräämäni esimerkit ovat ekosomessa vaikutusvaltaisilta kasvisruoan puolestapuhujilta. Suuri yleisö tuskin on ruokahävikin ilmastovaikutuksista kuullut, koska epäsosiaalista mediaa ei tunnu koko hävikkiviikko enää kiinnostavan. Miksi kiinnostaisikaan, jos hävikkityö on merkityksetöntä puuhastelua?

Kevyt & paksu ruoka 4 % -purkki sekajäteastian kannen alla.

Neljä prosenttia synnytti kevyin perustein paksuja väitteitä ruokahävikistä. Kuvan valmiste Taloyhtiön jätepisteestä eli kuluttajahävikkiä.

Ennen kuin tarkastellaan monien mieliin iskostettua neljää prosenttia, otetaan yksi murtoluku: elintarvikejäte muodostaa puolet maailman ruokajärjestelmän kasvihuonekaasupäästöistä, kertoo Nature Foodissa maaliskuussa julkaistu tutkimustulos.

Palataan suomalaiseen neljään prosenttiin. Valtioneuvoston kanslia julkaisi Ruokaminimi-hankkeen loppuraportin vuonna 2019. Raportin mukaan ”kuluttajahävikki muodostaa vain pienen osan ruokavalion ilmastovaikutuksesta”, noin 4 prosenttia. Kuluttajahävikin suuruutta kasvisruokavaikuttajat ovat verranneet liha- ja maitotuotteiden ilmastovaikutukseen, joka on raportissa 65 prosenttia. Näin jää kuva, että hävikkitoimet olisivat 16 kertaa tehottomampi vaihtoehto kuin vegaanitoimet.

Hävikki on kuitenkin periaatteessa hävitettävissä, mutta jos liha- ja maitotuotteet lakkautetaan, ihmisille jää nälkä. Jos nälän sijasta siirrytään vegaaniseen ruokavalioon, ilmastovaikutukset pienenevät Ruokaminimin laskelman mukaan 37 prosenttia. Siirtymä aiheuttaisi kuitenkin raportin mukaan suuria muutoksia maatalouden tuotantotavoissa, eikä niitä ole otettu huomioon tarkastelussa.

Realistisempi tilanne on lihan kulutuksen puolittuminen. Se vähentäisi ilmastovaikutusta 13 prosenttia ja on jo melkein samaa suuruusluokkaa kuluttajahävikin 4 prosentin kanssa. Ruokavalioiden luvuissa on mukana myös hävikkiä, sillä kulutettujen tuotteiden osuuteen on sisällytetty maatalouden ja elintarviketeollisuuden hävikki pääosin ja kaupan alan hävikki joiltakin osin. Lisäksi raportti toteaa: ”Arviointimalli sisältää paljon epävarmuutta ja saattaa jonkin verran aliarvioida hävikin vaikutuksia.”

Eniten epävarmuutta malliin syntyy nähdäkseni ravitsemispalveluista. En ole täysin varma, ymmärsinkö raportin oikein, kun menetelmät on selitetty ylimalkaisesti ja tutkijoiden tekemä valinta tuntuu omituisen yksioikoiselta. Ruokahävikistä noin 30 prosenttia syntyy kotitalouksissa ja 20 prosenttia ruokapalveluissa ja ravintoloissa. Hankkeessa on päätetty käyttää kotitalouksien hävikkiprosentteja myös muissa ruokailupaikoissa kulutetuille tuotteille. Kotitalouksien tilastot yleistetään siis koskemaan myös ruokapalveluita ja ravintoloita, jotta voidaan puhua kuluttajahävikistä.

Ravintoloissa hävikki voi kuitenkin raportin mukaan olla jopa 20 prosenttia hankitun ruoan määrästä. Lisäksi omien kokemusteni mukaan lihaa heitetään ravitsemispalveluissa roskiin paljon huolettomammin kuin kotitalouksissa. Silti raportti antaa karkeilla arvioilla saadulle 4 prosentille lukuohjeen: kuluttajahävikkiin kohdistuvilla toimilla ei ole ”juurikaan merkitystä ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämisessä”.

Päätelmä on hämmentävä, koska eihän 4 prosenttia mitenkään mitätön osuus ole. Lisäksi ruokahävikin vähentämistä harva vastustaa, kun taas lihankäytön puolittaminen, jonka vaikutus olisi 13 prosenttia, herättää suuria intohimoja. Ensin kannattaisi poimia matalalla roikkuvat, vähän tummuneet ja kolhiintuneet hedelmät.

Totta kai hävikin vaikutus on kohtalaisen pieni. Se nyt vielä puuttuisi, että ne asiat, joita emme kuluta, tuottaisivat enemmän päästöjä kuin ne, joita kulutamme. Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat laskeneet vuonna 2022 julkaistussa vertaisarvioidussa artikkelissa, että kotitalouksien ruokahävikin puolittaminen vähentäisi suomalaisten ruoan kulutuksen ilmastopäästöjä 1–3 prosenttia. Tämän tutkimuksen mukaan koko kotitaloushävikin vaikutus olisi siis 4 prosentin tienoilla, vaikkei ravitsemispalveluita otettaisikaan huomioon.

Mansikkakerma, jossa 30 prosentin alennuslappu, pakatun biojätteen astian kannen alla.

Euroopan unionin mahtipontinen ajatus ruokahävikin puolittamisesta on muuttunut tavoitteeksi vähentää elintarvikejätteen määrä kotitalouksissa, vähittäiskaupassa sekä ravintoloissa ja ruokapalveluissa 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Kuvan kerma kaupan hävikkiä.

Miksi kasvisruokavaikuttajat vuosi toisensa jälkeen aktivoituvat hävikkiviikolla vähättelemään hävikin merkitystä, kun heidän mielestään hävikin vastainen työ tai puuhastelu on kuitenkin ihan kannatettavaa?

Ensimmäinen, ääneenkin lausuttu syy on se, että maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa hävikkiviikkoa mutta ei kasvissyöntiviikkoa. Ja kun ajatellaan kasvissyönnin merkitystä ruokahävikkiin verrattuna, kyseessä pitäisi oikeastaan olla kasvissyöntikuukausi. Mutta ei se ole hävikkiviikon vika, jos ministeriö myötäilee lihanahnetta julkista mielipidettä.

Toinen, sivulauseessa mainittu syy on varmaankin se, että hävikin välttäminen on työlästä. Useimpien ihmisten mielestä on ikävä heittää ruokaa hukkaan, joten vielä ikävämpää on kuulla viikon ajan asiasta ”syyllistämistä”. Onhan se vapauttava viesti, ettei nahistuneista porkkanoista tarvitse välittää, etenkin jos itse on jo tehnyt tehokkaimman mahdollisen valinnan eli ryhtynyt vegaaniksi.

Kolmas syy on strateginen. Hävikkiviikko on elintarvikealalla näkyvä tapahtuma, ja suurin osa siihen liittyvästä viestinnästä on löperöä kahvijääpalojen pakastamista. Sinne kun iskee sekaan vastakkainasettelua, saa kasvisruokaviestiä kivasti läpi. Harmi vain, että viesti välittyy ruokahävikkiviestinnän kustannuksella, eikä meillä olisi varaa menettää ympäristöongelmien vastaista taisteluhalua millään rintamalla, ei etenkään jos tykkääjäkunta on jo valmiiksi kasvissyönnin puolella.

Kasvisruokaihmisten kuokkavierailut hävikkiviikolla olisivat tervetulleita, jos he eivät omaa viestiään alleviivatessaan yliviivaisi hävikkisanomaa. Miten kävisi, jos samaa yrittäisi Pride-viikolla, -kuukaudella vai -kesäkö se jo on?

”Juu, nämä teidän ihmisoikeusjutut ovat ihan kivaa puuhastelua, mutta oletteko kuulleet siitä, että Arabiemiraateissa ei ole kansalaisilla sananvapautta eikä siirtotyöläisillä vapautta? Tai että Kiinassa mielipidevankeja surmataan, jotta heidän sisäelimensä voidaan myydä? Ja voihan suomalainen asenneilmapiiri olla todella ahdistava, mutta jos nyt ihan prosenteissa mietitään, niin ehdoton valtaosa helvetillisissä olosuhteissa kärsivistä yksilöistä elää Suomessa tuotanto- tai koe-eläiminä.”

Kertauksena seuraavan hävikkiviikon varalta: Epämääräisen kuluttajahävikin sijasta kannattaa puhua kotitaloushävikistä Ruokaminimi-raporttia tuoreemman tutkimusartikkelin mukaisesti. Lukeman 4 prosenttia voi säilyttää. Jos eläintuotannon osuutta 65 prosenttia haluaa käyttää, on syytä mainita myös 37 prosenttia eli arvio vegaaniseen ruokavalioon siirtymisen vaikutuksesta. Suhteellisuudentajua voi lisätä luvulla 50 prosenttia, joka on elintarvikejätteen maailmanlaajuinen ilmastovaikutus ruokaketjussa. Kuluttajuuskaan ei ole kaikki kaikessa, vaan meidän on hyvä kansalaisina kiinnittää huomiota hävikkiin myös alkutuotannossa, teollisuudessa, kaupoissa ja julkisissa ruokapalveluissa.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Lihapyörykkäpaketti maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Maksalaatikkopurkki Lihapyöryköitä maanantain tiistain sanomalehden päällä.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Pieniä valmispitsoja keskiviikon Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Jauhelihakeittopaketti torstain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Lihapullia ja muusia sisältävä valmisruokapakkaus perjantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Broileripalleropaketti lauantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Eineshampurilaispaketteja maanantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.