Lautakunta tyrmäsi niin sanotun dyykkaamisen

Ruoan dyykkaus on ollut Helsingissä pitkään henkitoreissaan, kun melkein kaikki kaupat ovat päättäneet salpuuttaa jätetilansa. Kauppiaiden ja dyykkarien välille kehkeytynyt kamppailu on tietysti ollut toivottoman epätasainen, ja nyt vielä erotuomarikin on lyöttäytynyt vahvemman osapuolen seuraan.

Helsingin kaupungin ympäristölautakunta antoi eilen lausunnon Leo Straniuksen ja 30 muun allekirjoittajan tekemästä valtuustoaloitteesta. Aloitteessa esitetään, että kaupunki vähentäisi ruoan tuhlausta edistämällä dyykkausta. Elintarvike- ja ympäristötarkastajien sorvaama lausunto suhtautuu dyykkaukseen yllättävänkin nuivasti, minkä seurauksena ympäristölautakunnan ääni oli kauppiaan ja kädet sidotut.

Lattialla kasassa purjo-, peruna- ja salaattipusseja, liha-, tomaatti-, mansikka- ja viinirypälerasioita sekä kerma-, jukurtti- ja riisipuuropurkkeja. Lisäksi basilikaruukkuja, karjalanpiirakkapusseja, kananmunakenno, leivonnaisia, kaaleja ja banaania ynnä muuta.

Oma ruoka-apu paras ruoka-apu. Ei tosin Helsingissä.

Lausunnon kirjoittajien asenteesta kertoo jotain se, että dyykkaaminen eri muodoissaan esiintyy toistuvasti lainausmerkeissä ja jopa penkominen on merkillistä. Kirjoittajien huolellisuudesta kertoo jotain se, että parissa kohdassa merkit ovat päässeet unohtumaan. Myös viimeinen käyttöpäivä on saanut lainausmerkit ympärilleen, vaikka oikea muoto kuuluisi ”viimeinen” käyttöpäivä.

Aloitteessa toivotaan myönteistä suhtautumista dyykkaukseen, mutta lausunnon kirjoittajat näkevät parhaaksi ampua dyykkausta kohti täyslaidallisen, kauppiaiden poteroista tietenkin. Lausunnon mukaan kaupan ala ”osannee parhaiten” itse valita keinot hävikin pienentämiseksi. Dyykkari taas ei itse osanne arvioida ruoan syömäkelpoisuutta tai olla sotkematta paikkoja.

Lausunto esittelee elintarvikeviranomaisille tavanomaista, yltäkylläisen maailman riskianalyysiä. Heistä pikkiriikkinen todennäköisyys oikeuttaa massiivisen ruokahävikin, sillä heidän henkilöstöravintolassaan ei koskaan ruoka lopu eivätkä lämpöhauteet jäähdy. Rajallisen maapallon elintarvikeviranomainen ei pelottelisi ”usein vakavia terveysongelmia aiheuttavalla” listerialla vaan kertoisi, että listerioosi on harvinainen tauti, joka iskee vain riskiryhmiin ja on estettävissä ruoan kuumentamisella.

Jätetilojen sotkeminen on ikävää, mutta ylimitoitettu Stop mahdollisille töhryille -kampanja ei ole oikea ratkaisu. Olen aiemmin ehdottanut yhdeksi vaihtoehdoksi dyykkarien siivouspartioita. Viisas kauppias rakentaisi keskusteluyhteyttä kaikkiin sidosryhmiin.

Liian lämpimästi kauppias ei kuitenkaan saa dyykkareita kohdella, ettei hän syyllisty lausunnossa pelättyyn ”lainvastaiseen elintarvikkeen luovutukseen”. Lausunto ei tosin kerro, kuinka moni kauppa sai syytteet silloin, kun roskiksia ei vielä järjestelmällisesti lukittu. Yhdysvalloissa myymälät saavat syytesuojan ainakin ruokalahjoituksissa laupiaan samarialaisen nimellä kulkevan lain perusteella. Suomessa vastuusta vapautuu, jos jäteastiassa lukee ei ihmisravinnoksi. Näin kertoi minulle asian Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollosta varmistanut dyykkarijulkkis (15 min) Niilo Nurmi.

Ympäristölautakunnan lausunto epäilee, että dyykkaamisen merkitys ruokajätteen vähentämisessä on tuettunakin marginaalista. Marginaalista dyykkaus näyttää paljon järkevämmältä, sillä ihminen ei syö prosentteja. Hallitsevalle luokalle ajatus ”jokseenkin hallitsemattomasta toiminnasta” on tietysti sietämätön, joten siedätyshoitoa on jatkettava. Lausunnon perusteella dyykkauksen lainsuoja edellyttää taistelua ainakin kolmella rintamalla.

1. Ruokahävikkiä tulee edelleen kauhistella, vaikka kauppa kuinka esittelisi sinänsä hyvää lahjoitustoimintaa. Ruoka-apu on kuitenkin dyykkaukseen verrattuna kallista, eikä kaikkea syömäkelpoista lahjoiteta ollenkaan.

2. Viimeisen käyttöpäivän tyranniasta on päästävä. Tällä hetkellä einespitsan lahjoituskelpoisuus riippuu siitä, minkä tekstin valmistaja on halunnut painaa päivämäärän viereen. Jos viimeiset käyttöpäivät olisivat terveyden kannalta olennaisia, ne olisi varmaan jo otettu käyttöön esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa.

3. Lainausmerkit dyykkaamisen ympäriltä pitää heivata pois. Nyt kun jätelavojen tonkiminen on jo suunnilleen presidentin suojeluksessa, etujoukon on siirryttävä taloyhtiöiden jätekatoksiin. Vähitellen ”dyykkaamisessa” käy kuten ”leipäjonoissa”: häpeä alkaa väistyä.

5 responses to “Lautakunta tyrmäsi niin sanotun dyykkaamisen

  1. Jos ostaisit limpun kaupasta, kauppa ei laittaisi sitä roskiin. Eikö? Niin oikeesti vähentääkö dyykkaus hävikkiä? Kukaan ei syö enempää kuin syö.

    Ihmettelen Straniusta. Kaikkee kehtaa näperrellä. Ei Helsinki voi ruveta edistämään mitään semmoista, että ihmiset hakisivat ruokaa roskapöntöistä. Miksi edistäisi?

    Helsinki voisi sen sijaan lopettaa erilaisten pillimehujen jakelemisen lapsille eri lapsipaikoissaan. Näitä saa sitten keräillä. Jostain on imaistu kerran, jostakin puolet. Tottuvat hapanimelään ja oppivat tuhlaamaan. Tuhlaus lisääntyy samaa tahtia tv:n ruokaohjelmien, ruokablogien ym. yllytyksen kanssa. Dyykkauksella tuskin on paljon tehtävissä.

    • Hävikkiin pystyy varmasti vaikuttamaan enemmän kaupan sisällä kuin takana. Hävikki pienenisi, jos kuluttajat saataisiin tinkimään laatu- tai valikoimavaatimuksistaan.

      Dyykkaus ei suoranaisesti vähennä hävikkiä, mutta se on tehokas tapa kierrättää syntynyt jäte. Helsingin pitäisi edistää dyykkausta, koska on yhteiskunnan edun mukaista kierrättää mahdollisimman tehokkaasti eli siten, että pienellä panostuksella saadaan suuri hyöty.

      Kaupalle roskiin menevä lihapaketti maksaa vain tukkuhinnan ja jätekulut, sillä yhteiskunta kustantaa lihan tuottajien tukiaiset ja kantaa pitkälti vastuun tuotannon ympäristöhaitoista, kuten ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöistä. Ympäristölautakunnan näkemys siitä, että kaupan etu olisi kaupungin etu, on siten harhaluulo tai harhautus.

      Suomen kaupoissa syntyy ruokahävikkiä 70 miljoonaa kiloa vuodessa. Siitä ei taida olla tilastoa, kuinka suuri osa hävikistä ohjataan ruoka-apuun, mutta dyykattavaa varmasti riittäisi eli paljon olisi tehtävissä.

      Pillimehut ovat yhtä tarpeettomia kuin kaikki muutkin juomat, mutta ei Helsinki voi ruveta edistämään mitään semmoista, että lapset pitäisivät mukana omia taskumatteja.

      • Ei lapsi tarvitse taskumattia. Ennen kouluissa oli erityisiä juomavesihanoja. Siitä kun painoi, vesi suihkusi hienosti ylöspäin ja oli hyvä juoda raitista vettä. Onkohan ne hävitetty kaikki?

        En missään täällä päin näe mitään kauppojen roska-astioita. Ne taitaa olla enimmäkseen täysin suljetuissa tiloissa. Kai niihin pitää murtautua dynamiitin avulla, jos dyykata tahtoo.

      • Pillimehujätettä syntyy varmaan eniten retkillä, joten vedellä täytetty taskumatti olisi sinne omiaan. Kyllä niitä juomavesihanoja vielä näkee kouluissa, mutta ei niin paljon kuin ennen. Nykyään pitäisi kai olla vähintään lähdevesiautomaatti kertakäyttömukeineen. Paras on kuitenkin tavallinen yksiotehana: toimii aina, virtausta voi säädellä, ja ummehtuneet vedet voi ensin juoksuttaa viemäriin.

        Kauppojen roska-astiat ovat tosiaan enimmäkseen suljetuissa tiloissa tai muuten lukkojen takana. Siksi tarvitaan Leo Straniuksen kaltaisia dynaamisia kaupunginvaltuutettuja.

  2. Paluuviite: Ruokahävikkihaastattelu | FREEGANI

Heitä kommentti menemään

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s