Joulukalenterin 4. lykky: joulusiivous

Moderni kansanperinne Martat sanoo, että kaappeja ei tarvitse siivota, jos ei aio viettää jouluaan niissä. Minusta tavaroiden järjestely on kuitenkin järkevää puuhaa, ja joulu tarjoaa määräpäivän toimeen tarttumiseen. Jos sitä vastoin pesee ikkunoita monta kertaa vuodessa tai hinkkaa kaakeleiden saumoja, kannattaa miettiä sitä, että meillä kaikilla on täällä rajallinen aika eikä ole mitenkään kiellettyä käyttää sitä yhteiskuntaa hyödyttävillä tavoilla.

Sen sijaan, että jokainen keskittyy kiillottamaan omia nurkkiaan, voisimme yhdessä siivota pahimpia törkyjä pois luonnosta. Sopiva määräpäivä on itsenäisyyspäivä ja sen roskienkeräyshaaste. Mutta hyvä päivä on ollut tänäänkin, kun on vietetty vapaaehtoisten päivää.

Kävin päivällä keräämässä roskia Kaisu Paulannon kanssa, koska tämä joulukalenteri on syntynyt hänen ehdotuksestaan. Voi kai sanoa, että ihailemme toisiamme. Ja voi kai sanoa, että minä olen Suomen tunnetuin dyykkari eli tonkija ja Kaisu on Suomen tunnetuin ploggari eli roskajuoksija. Kaisulla on seuraajia pullistelevat Roskajuoksijan päiväkirja -tilit Twitterissä ja Instagramissa, ja me pällistelevät seuraajat nautimme hyvin kuratoidusta ekosisällöstä.

Kaisu Paulanto ja Onni Tonkija keräämiensä roskien kanssa.

Roskajuoksijan ammattitaidolla löytyi nopeasti isohko määrä roskaa. Tonkijan vaatteet olivat entisiä roskia, Roskajuoksijan vaatteet hienoja.

Täytimme Kaisun ruokatunnin aikana kumpikin kahvimukin tupakantumpeilla. Siihen ei tosin Pall Mall of Triplan edustalla mennyt tuntia vaan viisi minuuttia. En yleensä kerää tumppeja, joten oikeastaan järkytyin siitä, miten paljon näitä myrkkykapseleita näkeekään, kun niihin kiinnittää huomiota. Kaisukin sanoi keskittyvänsä isompiin roskiin. Marraskuussa hän poimi 324 kasvosuojusta.

Roskien kerääminen onkin helppo aloittaa nyt, kun kadulla on vaikea kulkea kompastumatta toisella jalalla kasvomaskin korvalenkkiin ja toisella jalalla lintuun, joka on takertunut maskin toiseen korvalenkkiin. Naamareiden noukkimista ei tarvitse pelätä, olen tulkinnut THL:n tviitin pohjalta. Tietenkään roskaisilla käsillä tai käsineillä ei kannata kosketella mitään ruumiinaukkoja. Ainoa aukko, jonka plogatessa voi täyttää, on sivistyksessä – jos nimittäin tämä jalo harrastus on vielä kokeilematta.

Joulukalenterin 3. lykky: joulukortit

Mahdollisesti vielä ärsyttävämpi ilmiö kuin joulukorit ovat joulukortit. Nykyisin ne alkavat olla jo jäänne, kun somessa voi pitkin vuotta viestittää olemassaolostaan. (Ja blogin pitäminen se vasta muinainen itsetehostuksen muoto onkin.)

Postilakkovuonna 2019 lähetettiin noin 15 miljoonaa joulukorttia. Vielä 2012 määrä oli 40 miljoonaa. Tällaista postia ei tule ikävä, vaikka se ehkä tarkoittaa, että Postia tulee, eikä postia enää tule.

Joulukorteissa kismittää varmaan sama, mikä koko kulutusyhteiskunnassa: massatuotanto. On oikeastaan ihan sama, tuleeko kortti painokoneesta vai onko se äherretty kotiteollisuudessa, jos ainoa personointi löytyy osoitekentästä. Vaikka kuinka ymmärtäisin Martti Lutheria, en ymmärrä, mikä arvo on tänään vaatettaa huopapukkia, joka huomenna joutuu uuniin.

Valikoima joulukorttien etu- ja takapuolia.

Näitä kortteja oli sentään säilytetty yli kymmenen vuotta. Se on toisaalta arvostettavaa toimintaa. Toisaalta eivätpä tainneet korttien lähettelijät arvata, millaisen taakan tulivat aiheuttaneeksi. (Tuosta marttawendelinistä ei voi olla tulematta mieleen säe: ”Loistaa kuusen kynttilät, lasten silmät säihkyvät.”)

Joulukorttien lähettelyssä on vahva kyräilyn kierre, joka tosin on miellyttävämpää kuin koronattoman joulun kyläilyn kierre. Kuinka paljon onkaan kulunut turhaan energiaa sen miettimiseen, kuka kortit ansaitsee.

Pääsimme Onnelin kanssa kierteestä irti kertaheitolla. Joulukorteista aiheutui monena vuonna hirveä stressi, ja niitä kiikutettiin postilaatikkoon viimeisenä yönä. Yhtenä jouluna meiltä lähteneissä korteissa luki: ”Toivoo Onneli ja”. Sen jälkeen ei ole lähetetty yhden ainutta korttia.

Totuus on se, että joulukortti ilahduttaa enemmän lähettäjäänsä, jos häntäkään. Missään tämä asia ei näy paljaampana kuin Siskot ja Simot -järjestön toiminnassa. SS-vapaaehtoiset järjestävät esimerkiksi Parikkalassa joulukorttipajan, jossa askarrellaan joulukortteja vanhuksille lähetettäväksi.

Miksi ihmiset käyttävät aikaansa pahvinpalasiin? Miksi ei voitaisi rahdata vanhuksia paikalle ja luoda sisäänpäin kääntyneen askartelun sijaan yhteyttä sukupolvien välille? Siis vaikka ei olisi liikkeellä muuta tappavaa kuin influenssaviruksia? Ai niin, Suomessa tuollaiseen toimintaan tarvitsisi vanhustyön sertifikaatin sekä tulityökortin, jos pajassa sytytettäisiin tuikkukynttilöitä.

Kuinka kammottavaa oikein on elää vanhainkodissa, jos yhden kortin saaminen tuntemattomalta piristää elämää niin paljon, että sitä varten tarvitaan tasavallan presidentti kampanjan suojelijaksi?

Tuli taas jostakin mieleen, että tarvitsemme Suomeen laillistetun eutanasian. Sitä kannattaa suomalaisista yli 70 prosenttia. Sama määrä vastustaa nykyisen kaltaista turkistarhausta. Jännä, että näissä kärsimyksen lopettamisasioissa kansanedustajat eivät suostu toteuttamaan kansan tahtoa. No joo, tiedän, että oikeasti he ovat vaalirahoittajanedustajia, mutta kai sitä edes joulun aikaan saa uskoa ihmisten hyvyyteen.

Taisi mennä synkistelyksi tämä kriittinen joulukalenteri. Seuratkaa ennemmin Kirjat palaan joulukorttikalenteria. Jos joku lähettäisi minulle kortin, jossa on viinirypäleitä tuohivirsussa, ei tulisi mieleenkään toimittaa sitä vantaalaiseen jäteuuniin.

Joulukalenterin 2. lykky: kuivakakut

Kun jotain leipomusta kehutaan joukolla, joku keksii yleensä sanoa, että miten voisikaan epäonnistua, kun käyttää voita, sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja. Silloin minä mietin, miten voikaan ihminen onnistua siinä, että unohtaa maistaneensa kuivakakkua.

En ole mikään kuivakakkujen tai kahvikakkujen asiantuntija, koska niitä löytyy roskiksesta onneksi vain harvoin. (Mutakakut ovatkin sitten eri asia.) Viime viikolla tosin löysin palan taatelikakkua, mikä sai taas kerran miettimään sitä, miten voikaan kuivatun taatelin herkullisuuden niin tehokkaasti tuhota sekoittamalla se voihin, sokeriin ja valkoisiin vehnäjauhoihin.

Muutenkin kodissamme on edellisessä lykyssä mainitun Mini Tonkijan vaikutuksesta tutumpi tuote kuin kuivakakku ollut viime aikoina pesästä löytyvä kuiva kakka. Kutsumme sitä leikkisästi koproliitiksi.

Kaksi Lemarié-hedelmäkakkua pakkauksissaan.

Cakes aux fruits de la décharge de l’association d’habitation.

Kaupasta ostetun kuivakakun ikuinen säilyvyys on usein hämmästelty tosiasia. Tuomas Enbuske maistoi kahdeksan vuotta sitten viisi vuotta vanhaa kääretorttua. Tortun mikrobiologisessa laadussa ei myöhemmän analyysin mukaan ollut huomautettavaa. Se, että leivonnaisesta tuli ”kohukääretorttu” kertoo enemmän ihmisten elintarvikkeisiin liittyvistä uskomuksista kuin Enbusken rohkeudesta. Kaliumsorbaatti on ihmeitä tekevä aine.

Löysin kesällä kaksi muoviin suljettua hedelmäkuivakakkua, joiden parasta ennen ‑päivä oli ollut tammikuussa. Vaikka kakuissa ei ole muuta säilöntäainetta kuin kuivahedelmien rikkidioksidia, niihin ei ole tullut hometta.

Paketin avaaminen nyt joulukuussa tuotti kuitenkin pienen pettymyksen. Kakussa oli lievä härskiintyneen rasvan maku, joka oli voimakkaampi pinnalla kuin sisuksessa. Valitettavasti kakku oli valmiiksi viipaloitu, joten happi oli ehtinyt tehdä tuhojaan laajalla rintamalla. Ensimmäinen opetus muiden kuin kaliumsorbaattiliuoksella kostutettujen kuivakakkujen säilyvyydestä on siis: mitä tiiviimpi kakku on ja mitä tiiviimmässä pakkauksessa se on, sitä paremmin se pysyy hyvänä.

Koska lämpötilan laskeminen hidastaa rasvojen hapettumista, voisi tulla mieleen lykätä kuivakakku pakastimeen. Niin voi toki tehdä, mutta ei kakku pakkasessa parane.

Leivonnaiset maistuvat parhailta leivontapäivänä. Toisaalta makeat leivonnaiset ovat myös epäterveellisiä. Epäterveellisyys ei kuitenkaan odottamalla vähene, joten on hölmöä ottaa täydet terveyshaitat mutta osittainen maku vain sen takia, että pöydässä pitää olla seitsemää sorttia eikä niitä kaikkia ehdi leipoa syömispäivänä. Jos kuitenkin ajansiirto on ykkösasia, kannattaa harkita näkkileipää kuivempaa (nam!) joulukakkua, jonka voi leipoa jo juhannuksena.

Jotkut väittävät, että kuivakakku on parhaimmillaan parin päivän ikäisenä. Omien kokemusteni mukaan näin ei ole, mutta jos keskinkertainen maku jonkun suussa muuttuu vähemmän keskinkertaiseksi, niin ei se vielä kovin suuri juhlinnan aihe ole.

Koska kuivakakkuun laitetaan tavallisesti voita ja kananmunia ja koska useimmat pitävät näitä jääkaapissa, moni ajattelee, että kuivakakkuakin pitää säilyttää jääkaapissa.

Ensinnäkin voi kananmunia aivan hyvin pitää huoneenlämmössä, eivätkä kananmunat voita kylminä leivontakilpailuja. Voikaan ei ihan heti lämpimässä härskiinny. Voihan on vanha tapa muuttaa maito hyvin säilyvään muotoon, kuten muuten myös piimä, jota käytetään piimäkakkuun.

Toiseksi elintarvikkeen säilyvyys ei ole mitenkään suoraviivaisesti valmistusaineiden säilyvyyksien summa, vaan säilyvyyttä on arvioitava tapauskohtaisesti. Vesikin koostuu vedystä ja hapesta, jotka erillisinä aineina voivat saada toisensa räjähtämään. Harva säilyttää esimerkiksi sämpylöitä jääkaapissa, vaikka olisi käyttänyt niiden valmistamiseen voita ja maitoa.

Ylipäätään leipää ei pidä pitää jääkaapissa, ja kuivakakku on eräänlainen leipä. Jauhoista leivotuissa tuotteissa on paljon tärkkelystä. Viileässä tärkkelys kiteytyy paljon nopeammin kuin huoneenlämmössä. Samaan tapaan lumikidekin syntyy helpommin kylmässä kuin lämpimässä.

Muistan lapsuudestani, että kylmiössä säilytetty kuivakakku oli paljon tiiviimpää kuin pöydällä lojunut. Tosin kylmäkakku oli mielestäni myös parempaa, varmaan juuri jämäkän suutuntumansa takia. Toisaalta ei ole suurikaan ihme, että mikä tahansa seikka, joka vähentää kuivakakun kuivakakkumaisuutta, tekee kakusta maistuvampaa.

Loisonin panettone-pullakakusta jäljelle jäänyt pala pakkauksen vieressä.

Panettone ei ole varsinaisesti kuivakakku vaan pullakakku. Siksi se maistuikin ihan hyvältä. Pakkauksen mukaan kakku suositellaan säilyttämään pussissa ja käyttämään muutaman päivän kuluessa. Vaikka kakussa ei ole säilöntäaineita, se säilyi huoneenlämmössä syömäkuntoisena viikkokausia, kunnes se muutaman kuukauden kuluessa kuivui.

Kiteytymistä edistää veden haihtuminen. Kuivakakku kannattaa siis pakata tiiviisti kelmuun tai muovipussiin. Näin se säilyy huoneenlämmössä pari viikkoa. Kotikakun parasta ennen ‑päivä tosin taitaa koittaa jo muutaman vuorokauden kohdalla. Asteilla on jonkin verran merkitystä: elintarvikkeiden säilyvyys onkin ilmastonmuutoksen ja hyvien yöunien ohella hyvä syy laskea huoneiden lämpötilaa.

Mitä kosteampi kakku on, sitä helpommin se homehtuu. Siten kakkua ei kannata pakata kuumana, koska näin muovin sisään jää enemmän kosteutta.

Pakastettuna kuivakakku säilyy kuulemma kaksi kuukautta. Kyse on mausta, sillä pakastimessa ruoka on turvassa. Huoneenlämmössä kuivakakku pilaantuu homehtumalla tai ”pilaantuu” kuivumalla.

Joku ehkä nyt miettii, että tekisikö voista, sokerista ja valkoisista vehnäjauhoista jouluksi kuivakakun. Ennemmin niistä kannattaa tehdä ruokakauppojen eniten myyntiään pudottaneet tuotteet. Samalla voisi pudota jotain muutakin, mikä ei näin jouluna 2020 olisi riskien näkökulmasta ollenkaan paha asia.

Joulukalenterin 1. lykky: joulukalenterit

Kokeilen nyt jotain ihan uutta. Tai oikeastaan jotain todella kulunutta mutta tässä blogissa ennennäkemätöntä. Alan julkaista joulukalenteria, kriittistä joulukalenteria. Sellaista, jota itse haluaisin lukea.

Jo sana luukku alkoi ärsyttää, kun ei niitä tällaisessa sähköisessä joulukalenterissa ole, joten otin tilalle Onnen tongintaan sopivan ilmauksen. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö kriittisyyttäni väärin. Tykkään kovasti joulusta. Satun vain inhoamaan melkein kaikkea siihen liittyvää.

Onnenmyyrä ei hyökännyt joulukalenterin kimppuun kuola suupielistä valuen mutta suostui syömään suklaan paremman puutteessa. Neljä kalenteria Taloyhtiön jätepisteestä (1. luukku oikealla).

”The Queen of Content” neuvoo aloittelevaa joulubloggaajaa: ”Jos et aloita lokakuussa ja tee kaikkia postauksia valmiiksi joulukuun alkuun menneessä, olet todennäköisesti pulassa.”

No, tämä ensimmäinen valmistunut postaukseni ei valmistunut joulukuun alkuun mennessä. Aineistoa olen sinänsä kerännyt monta vuotta ja toden teolla aloitin vuodenvaihteessa. Tarkoitus oli kyllä ryhtyä kirjoittamaankin aikaisemmin, mutta muut kiireet veivät voiton. Toisaalta ennemmin käytän joulukalenteriin joulukuun kuin lokakuun, marraskuun ja joulukuun.

Luvassa on dyykkauksen suodattamia havaintoja jouluruokien säilyvyyteen ja joulutavaroiden säilytettävyyteen. Tänään aiheena on itseoikeutetusti ruoan ja tavaran välimuoto, joulukalenteri. Kirjoitan tällä kertaa lemmikkieläinten joulukalentereista, koska olen jo aiemmin käsitellyt muumien joulukalenterit.

Kalenterien parasta ennen -päivät olivat olleet tämän vuoden kesäkuussa, viime vuoden kesäkuussa ja toissa vuoden kesäkuussa. Koirien ”suklaissa” oli öljyjä ja rasvoja, tietysti viljoja, sokereita, maitoa, ”kasviperäisiä johdannaisia” ja kivennäisaineita. Kissakalenterissa ainesosat olivat vähän eri järjestyksessä, ja tuotteessa luvattiin olevan aitokissanminttua.

Kissalle tuotetta käskettiin antamaan herkkupalana tai palkintona, koirille näiden lisäksi osana koulutusta. Annoin suklaita koirille osana koulutusta kulutusyhteiskunnan jäseneksi. Tulivat syödyiksi, mutta eivät nämä heille mitään kissanminttua olleet.

Mini Tonkijalle suklaa oli vielä vähän liian maxi. Onnenmyyrän mielestä olisi pitänyt olla tupla.

Ideana on varmaan ollut ihmisten joulukalenterisuklaan makujen surutulituksen siirtäminen koirien maailmaan. Tai ainakin hyvin joulukalenterisuklaamainen maku näissä herkuissa oli omastakin mielestäni. Uskalsin maistaa, vaikka tuote luvattiinkin vaarattomaksi vain siinä tapauksessa, että lapsi syö sitä vahingossa.

Oleellista ei ehkä ole se, voiko lemmikkijoulukalenterista syödä parasta ennen -päivän jälkeen. Ennemmin pitäisi miettiä, mitä tarvetta kalenterin ostaminen palvelee. Bulldogin kalenterista oli avattu neljä luukkua, kultaisennoutajan kalenterista kaksi.

Vielä joitakin vuosia sitten Onneli hankki aina partiolaisten joulukalenterin. Joulukuun alkupuoliskon jaksoimme jopa arvailla, mitä luukkujen takaa paljastuu. Päiviä alkoi jäädä rästiin, kun joulukiireet täyttivät mielen, ja joskus 17. päivän tienoilla koko kalenteri unohtui. On vaikea sanoa, käykö niin tällä kertaa, sillä tämä kalenteri on samalla kertaa joulukalenterini ja -kiireeni.