Avainsana-arkisto: Pantinvenytystä

Pantinvenytystä, lisäosa

Posted on by Onni Tonkija

Luulin viimeksi sanoneeni tällä erää viimeisen sanan panteista. Panttitekniikan viimeinen sana tuotti kuitenkin niin paljon sanoja, että encore-pyyntöjen puutteesta huolimatta Pantinvenytystä on venytettävä yhden osan verran. Ja olihan tähän osaan vähän muitakin juttuja jonossa.

Miksi pullonpalautusjonossa halutaan etuilla?

Kävin palauttamassa edellisessä osassa näytetyt Lidlin pullot. Tarkoituksena oli osallistua koko rahalla arpajaisiin. Kun perjantaina iltapäivällä neljän jälkeen astuin Lidliin kahden täyden jätesäkin ja yhden ison kestokassin kanssa, toinen palautusautomaateista oli poissa käytöstä.

Pääsin heti automaatille. Automaatin etulevy oli niin kiiltävä, että siitä näki välillä jonkun toiveikkaan jäävän taakseni jonottamaan. Eräs mies tuli kolmen tölkin kanssa. Kysyi aluksi, ovatko jätesäkit minun. Sitten mietti hetken seuraavaa siirtoa ja tiedusteli, voisiko hän palauttaa omat pakkauksensa siinä välissä, kun hänellä on niitä niin vähän.

Yleensä olisin voinut suostua, mutta nyt en, koska halusin pitkän komean arpajaiskuitin. Kaivoin lompakkoani esiin ja ehdotin, että voisin ostaa miehen tölkit. Siihen mies sanoi ”ai ei?” ja lähti pois. Ehkä hänkin olisi halunnut osallistua arpajaisiin. Tai sitten hän tajusi, että tölkit voi palauttaa myös yläkerrassa muiden kauppojen automaateilla.

Pullonpalauttajia jätesäkkien kanssa palautusautomaattien edessä.

Odota, olet jonossa.

Jäin miettimään, miksi on niin luontevaa yrittää etuilla panttijonossa, vaikka kassajonossa ei niin tekisikään. Ei ainakaan itselleni tulisi mieleen kysyä, voisinko päästä ostoskärrynsä täyteen keränneen ohi, kun itselläni on vain panttikuitti lunastettavana. Ei etenkään siinä vaiheessa, jos toinen on jo latomassa ostoksiaan liukuhihnalle ja kassa on aloittanut työnsä.

Ilmeisesti ihmiset ajattelevat, että jätesäkillisen palauttaminen on kohtuutonta. Kunnon kansalainen tuo kauppaan enintään muovikassillisen pantteja. Jos ylittää kohtuuden rajat, on hyviteltävä muita.

Todellisuudessa megapalauttaja on kaikista tehokkain, koska hän osaa todennäköisesti käyttää automaattia vauhdikkaasti. Lisäksi hän palauttaa suuren määrän samoilla aikaa syövillä alku- ja lopputoimilla, jotka jokainen palauttaja joutuu tekemään. Aionkin jatkossa vastata etuiluyrityksiin, että jos yhtään helpottaa, voit kuvitella jätesäkkini kymmeneksi erilliseksi palauttajaksi – ilman sitä ajanhukkaa, että kukin heistä lyllertää automaatille, palauttaa vähät panttinsa verkkaisesti, odottaa kuitin tulostumista ja siirtyy vitkutellen pois seuraavan edestä.

Tämä näkökulma on monelle niin tuore, että yritän edistää sen sulattamista vielä vertauksella. Ajattelu vinoutuu siinä, kun jätesäkkipalauttaja rinnastetaan teitä tukkivaan traktoriin, jonka pitäisi väistää nopeampia pientareelle. Todellisuudessa tie eli automaatin liukuhihna vetää aina samalla vauhdilla. Jätesäkkipalauttaja on pienpalauttajiin verrattuna oikeastaan valtatiellä kiitävä kaukoliikenteen linja-auto, joka korvaa kymmenen tilaa vievää henkilöautoa. Tai vaihtoehtoisesti kymmenen pienpalauttajaa ovat paikallisbussi, joka pysähtelee vähän väliä ja joutuu aina kiihdyttämään ennen siedettävään vauhtiin pääsemistä.

Kun olin saanut säkkini tyhjennettyä, lattialla oli vielä ruttuisia muovipulloja, jotka palautusautomaatti oli hylännyt. Olin hyväuskoisena kuvitellut, että Lidlissä, jonka pullot painuvat kokoon pienestä tuulenvireestä, ei olisi niin niuho automaatti. Sain pari pulloa hyväksytyksi muotoilemalla niitä kokoon, mutta sitten kulutin yhteen pulloon liikaa aikaa ja automaatti tulosti kuitin.

Ei siis puhettakaan, että Lidlissä osallistuisi vahingossa panttiarpajaisiin. Päinvastoin niihin ei pysty osallistumaan, vaikka haluaisi. Eikä 44 euroa kaupasta ihan helposti irtoa, vaan kassalle tarvittiin lisää henkilökuntaa näin suuria ratkaisuja tekemään.

Koska en päässyt tekemään hyvää arpajaisiin osallistumalla, päätin lahjoittaa panttirahat suoraan Pelastakaa Lapsille. Hätäavun kaltainen tekohengitys ei ole lähellä keuhkojani lähellä olevaa sydäntäni, mutta kuin tilauksesta löytyi lahjoituskohde suomalaisten vähävaraisten lasten harrastuksiin ja opintoihin. Kuvituksena pullonkerääjäpoika! Ihanan stigmatisoivaa mutta ei ehkä niin kyyneleitä tirauttavaa meidän kerääjien näkökulmasta.

Vähän tietysti huolettaa, minkälainen ymmärrys järjestöllä on raha-asioista, kun Pullopoika-videossa (SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA, älä lue eteenpäin, jos haluat säilyttää koskettavan loppuratkaisun yllätyksenä) poika palauttaa pantteja noin 8 eurolla ja ostaa perään tuloillaan 35 euron oppikirjan. Ehkä videolla ei näytetä sitä, millaiset panttitulot hän saa tyyrikkäästä Kånken-repustansa? No, kohta ei tarvitse sietää kirjojen ryöstöhintoja, kun lahjoitukseni saapuu perille ja oppivelvollisuus laajenee lukioihin niin, että sitten kaikki varmaan opiskelevat valtion laadukkaista maksuttomista materiaaleista.

Pika(?)testissä kaatoautomaatti

Kun kuulin, että jätesäkkipalauttajille oli avattu oma bussikaista, aloin heti suunnitella toivioretkeä Vantaan Tammistoon. (Nyt paikkoja on myös Helsingissä ja Turussa.) Citymarketin pullonpalautusalue ei osoittautunut aivan odotusten mukaiseksi paratiisiksi.

Kun pääsen paikalle, Tomra R1 on luukku auki vierellä kaksi henkilökunnan edustajaa suu auki. Koska näitä ihmevempeleitä on vain yksi kappale, joudun ensin odottamaan automaatin kuntoon saamista kymmenisen minuuttia.

Taikaluukku avautuu kosketusnäyttöä painamalla. Sen takaa paljastuu edellisen käyttäjän jäljiltä 0,40 euron muovipullo. Luukku kannattaa siis aina avata käytön jälkeen, jos haluaa panttirahat kokonaan itselleen.

Tölkkejä ja pulloja kaadetaan jätesäkistä Tomra R1 -palautusautomaattiin.

Jos ei mietittäisi kuvauksellisuutta, pussin suu voisi olla säiliön sisällä, mutta siltikään painovoima ei tulisi optimaalisesti hyödynnetyksi.

Harmillisesti pullot ja tölkit voi kaataa laitteen uumeniin yhtä kätevästi kuin pyykit voi kaataa edestä täytettävään pesukoneeseen. Etenkin jätesäkkiä joutuu rullaamaan auki kuin jotain esinahkaa. Jäykemmistä kasseista kaataminen sujuisi varmaan ripeämmin, mutta menee vähän hankalaksi, jos pantit pitää kantaa kauppaan pyykkikorissa. Massapalautusautomaatin pitäisikin ehdottomasti olla päältä ladattava.

Tomra R1 -palautusautomaatti sisältä katsottuna, kun tölkkien lajittelu on keskeytynyt.

Kaatoautomaatin ”singulaattori” tuo mieleen perunanistutuskoneen, ja kylvämisessä tuota sanaa näköjään onkin käytetty.

Kun luukun vetää kiinni, kone aloittaa lottoarvonnalta kuulostavan pakkausten pyörittelyn. Välillä pitää tosin kutsua virallinen valvoja paikalle, kun kone jostain syystä jumittaa.

Hän kertoo, että koneeseen kipataan kaikenlaista, vaikka sinne saisi laittaa vain juomatölkkejä ja muovipulloja. Edellisenä päivänä automaatista löytyi puukko, ja oli joku kierrättänyt paristonsakin sinne. Lasipullojakin laitteeseen syötetään, mutta niiden pitäisi kuulemma pullahtaa palautusluukkuun. (Kokeilin pienellä Froosh-pullolla: sisuksiin katosi.)

Pieni ja keskikokoinen muovipullo Tomra R1 -automaatin palautusluukussa.

Kone palautti kaksi panttipulloa eli esti niiden palauttamisen. Pienempi pullo kelpasi tavanomaiseen automaattiin, mutta isomman pullon automaatti imaisi panttia antamatta. Syynä oli ilmeisesti se, että viivakoodissa oli pullon muodon vuoksi pieni vekki.

Pitkähkön odotuksen jälkeen koneessa kiertää enää kaksi muovipulloa kuin hamsteri juoksupyörässä. Linkoukselle pitää tajuta panna stoppi kosketusnäytöstä. Olen tarkoituksella syöttänyt koneeseen yhden melko littanan ison muovipullon, eikä kone selvästikään saa siitä selvää. Kyseinen pullo on mahdollisesti estänyt toisen jäljelle jääneen pullon etenemisen. Viereinen palautusautomaatti ottaa pullot vastaan mukisematta.

Jäljellä on enää arvonnan tuloksen julkistaminen, den rätta lottoraden. Syötin koneeseen omien laskujeni mukaan 407 Suomen-pantillista tölkkiä, 17 pantitonta tölkkiä, 1 pienen lasipullon, 16 pientä muovipulloa, 43 keskikokoista muovipulloa, 22 isoa muovipulloa ja 7 Palpa-pantitonta pulloa. Koneen näkemys on: 403 pantillista tölkkiä, 18 pantitonta tölkkiä, 17 pientä muovipulloa, 43 keskikokoista muovipulloa, 22 isoa muovipulloa ja 9 pantitonta pulloa. Luvuista on poistettu neljä koneen ulos sylkäisemää tai sisälle jättämää muovipulloa.

Erot lukujen välillä selittyvät, jos automaatti on tulkinnut pienen lasipullon pieneksi muovipulloksi. Lisäksi yksi melko littana tölkki ja yksi viivakoodiltaan vaikeaselkoinen tölkki ovat ilmeisesti menneet pantittomina pulloina. Selittämättömäksi jää sen jälkeen enää yhden pantillisen tölkin muuttuminen pantittomaksi ja yhden pantillisen tölkin katoaminen.

Olen voinut itsekin tehdä virheitä. Vaikka laskin pantit huolellisesti ja tutkin samalla panttimerkit, en suorittanut tarkistuslaskentaa. Joka tapauksessa puutteet ovat niin vähäisiä palautettuihin määriin verrattuna, että tämän testin perusteella koneeseen voi luottavaisin mielin uskoa panttinsa.

Testaamani automaatti on yllättävän hidas. Tottunut palauttaja voi käsin syöttämällä päästä lähes samaan nopeuteen ainakin pienillä määrillä. Automaatin houkuttelevuutta vähentää lasipullokiellon lisäksi heikko toimintavarmuus testauskerralla – sekä houkuttelevuus eli taipumus kerätä jonoja uutuudenviehätyksellä ja helppoudella. Yksi tai kaksi muovikassillista palauttavan kannattaa jatkossakin suunnata kaatoautomaatin sijasta käsikäyttöiselle joka suunnasta lukevalle palautusautomaatille.

Kaatoautomaatti olisi ylivoimainen, jos se alkaisi lukea viivakoodeja sitä mukaa kuin pakkauksia syötetään luukusta. Automaatin etuna on se, että lottoarvonnan ajan palauttaja voi vaikka lukea lastenkirjaa Markus Light ja palautuspullon henget. Palauttajan ei myöskään tarvitse koskea tahmaisiin tölkkeihin. Automaatin luukku sen sijaan on varmaankin turvallisuussyistä vedettävä itse kahvasta alas, jotta palautus lähtee käyntiin. Toisaalta tahmaiset tölkit usein liimaantuvat muovikassiin, ja näppärintä ne on saada irti käsillä. Lisäksi pakkauksia jää helposti etenkin jätesäkin pohjalle, kuten edelläni jonossa ollut, minulle kaksi tölkkiä lahjoittanut mies huomasi.

Kaatoautomaatti on puutteistaan huolimatta askel eteenpäin siitä harppauksesta taaksepäin, joka tapahtui, kun kerralla palautettavat pullokorit vaihtuivat palautettaviin kertapulloihin. Kiinnostuneita varten automaatin tositoimista on kuvattu video skoonelaisessa ICAssa, jonka panttikuitti näkyy muuten olevan voimassa vuoden ajan.

Vaikeat viivakoodit ja lasipullot

Millaisia sitten ovat mainitut vaikeaselkoiset viivakoodit? Pari vuotta sitten metallinkeräysastiasta löytyi joukoittain Lidlin pantillisia oluttölkkejä, joiden tumma viivakoodi ei tuntunut avautuvan millekään automaatille. Vielä tänäkään vuonna juuri mitkään automaatit eivät tunnistaneet tätä koodia, paitsi tietysti Lidlin automaatit ja yhden Lidlin vieressä kilpailemaan joutuvan K-kaupan automaatti.

Kolme oluttölkkiä, joista yhteen on teipattu viereisestä arkista leikattu viivakoodi.

Viisi peräkkäistä viitosta pani kyllä ensin miettimään, onko kyseessä oikea viivakoodi ensinkään.

Ennen osaavan automaatin löytämistä olin jo ehtinyt tulostaa toimivat viivakoodit, kuten toinen palauttaja opettaa. Hyvinhän nuo teipatut koodit tuntuvat toimivan, mutta ei kannata peittää panttimerkkiä, jottei joudu edesvastuuseen.

Joskus taas on kyllä toimiva viivakoodi, mutta se on jostain syystä peitetty.

Kaksi juomatölkkiä ja kaksi muovipulloa, joiden alkuperäinen viivakoodi on peitetty tarralla.

Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa kauppa on tahallaan tarrallaan estänyt pakkauksen palauttamisen. Kolmannessa tölkki on tarroitettu Viron järjestelmään, mutta pettymys oli suuri, kun alta paljastunut suomalainen 64-alkuinen koodi ei ollutkaan pantillinen. Viimeisessä tapauksessa pantittomuus on sinänsä mukavasti peitetty panttiviivakoodilla. Huvittavaa on se, miten pullon tilavuus (tai täyttö) voi samalla muuttua niin, että pullo päätyy 20 senttiä halvempaan panttiluokkaan.

Lopetetaan panttitietokilpailukysymyksiin. Mistä näistä neljästä yhdestä metsästä löytyneestä aikaa nähneestä pullosta sai pantin? Entä viereisistä neljästä katua nähneestä pullosta?

Vastaus: Panttia ei tietenkään saa kahdesta pienestä pullosta, joissa lukee: ”Ei osteta takaisin”. Mutta siitä pullosta saa, jossa lukee ”Alko”. Tätä voisi jo kutsua vastuulliseksi ja palvelevaksi toiminnaksi! Ja pulloa pantiikiksi. Jälkimmäisistä pulloista kone kelpuutti kaulasta särkyneet. Pohjasta murskaantunutta en saanut palautettua ”alkuperäiseen muotoonsa” eli en saanut palautettua.

 
Katso kaikki panttijutut jonoon singuloituina.

Pantinvenytystä, osa 4: Muistiinpantattua, osa 2

Posted on by Onni Tonkija

Vuorossa on panttijuttusarjasarjan viimeisen sarjan viimeinen osa.

Lidlin muovipullot

Kirjoitin viimeksi viimeistä edellisessä osassa siitä, että pullonpalautuskuittia ei voi viedä toiseen kauppaan saman ketjun sisällä. Hieman joustavampi tilanne on se, että pullot voi palauttaa vain saman ketjun kauppoihin. Suomessa näin toimii Lidl.

Kasa Lidlin muovisia panttipulloja.

Jos Lidl ei satu olemaan oma lähikauppa, pullonpalautusreissu sinne pitää järjestää erikseen. Valmistelu voi viedä viisikin vuotta. Näiden pullojen parasta ennen -päiväykset olivat välillä 20.8.12–25.2.22.

Se, miksi Lidlin muovipullot eivät ole Palpan järjestelmässä, ei ole julkista tietoa. Lidl ei halua lausua asiasta muuta kuin ympäripyöreyksiä sen oman kansainvälisen kierrätyslogistiikan tehokkuuseduista.

Vaikka Palpan omistavat suomalaiset kaupan keskusliikkeet ja panimot, ne tuskin pystyvät tekemään suoranaisesti Lidliä syrjiviä päätöksiä. Lidl ottaa vastaan kaikkia Palpan pantillisia pakkauksia, ja sen omat juomatölkit kuuluvat Palpan järjestelmään.

Todennäköisesti Lidl on Euroopan muovimarkkinoilla sen verran suuri toimija, että Palpan muovipullosta perimä parin sentin kierrätysmaksu ei ole kilpailukykyinen. Ei ainakaan, jos otetaan huomioon se, että oma pullojärjestelmä on kanta-asiakaskortin veroinen tapa palauttaa pullojen lisäksi kauppaan asiakas. Jos Suomen panttijärjestelmät perustettaisiin puhtaalta pöydältä, saisimme varmaan tottua Pirkka- ja Kotimaista-pantteihin.

Panttiarpajaiset

Vaikka panttipullot saisikin raahattua Lidliin kaikkien lähempänä sijaitsevien kauppojen ohi, rahan saanti voi estyä loppumetreillä. Eräskin lapsi osti panttirahoilla epähuomiossa 198 arpaa. Uudet automaatit eivät näyttäisi tuputtavan arpajaisvaihtoehtoa niin, että arpajaisiin olisi helppo osallistua vahingossa. Tahallaan niihin ei kannata osallistua.

Kaksi Lidlin panttikuittia vuodelta 2014: ”Päävoittona kultaharkko tai vene. Paina sinistä, voita ja valitse.” Lidlin panttikuitti vuodelta 2020: ”Paljon voittoja vielä jäljellä Koeta onneasi palautusarpajaisissa.”

Enää ei voi voittaa kultaharkkoa tai venettä, joista en ole koskaan haaveillut, mutta arpajaisiin viekoitellaan edelleen.

Moni ehkä osallistuu panttiarpajaisiin, kun ajattelee samalla Pelastavansa Lapsia. Lidlille kilahtaa arpajaistuloista 3,5 prosenttia. Se on paljon vähemmän kuin se pari senttiä, jonka esimerkiksi Palpa maksaa käsittelykorvauksena yhdestä juomapakkauksesta.

Arvonnan voitonjakoon on tarkoitus osoittaa 35 prosenttia eli arpajaislain mukainen minimimäärä. Paljon parjatun Veikkauksen arvoissa on se, että voittojen osuus arpojen yhteen lasketuista myyntihinnoista näyttäisi olevan 60 prosentin tienoilla.

Lopuista panttiarpatuloista puolet menee järjestämiskuluihin ja toinen puolet eli noin 30 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Tämä on kuitenkin vain tavoite, joka toteutuu, jos arpajaiset tuottavat tarpeeksi. Takuutuotoksi Pelastakaa Lapsille on luvattu 17 prosenttia. Sekin on ilmeisesti vain tavoite, sillä Iltalehden selvityksen mukaan prosentti on vuosina 2015–2017 ollut 12,5. Enemmän sekin kuin MLL:n erään kuuden kuukauden lupajakson 0 euroa tai SPR:n samanpituisen jakson −3 198 euroa. Parpa itse – mikä yhteensattuma, että Panttiarpajaiset on lyhennetty niin samanlaiseksi kuin Suomen Palautuspakkaus – on netonnut 34,5 prosenttia.

Bonukset ja pantit

Nyt kun myös Lidl on ottanut käyttöön kanta-asiakasohjelman, on syytä pohtia ostohyvitysten ja pullopanttien ontuvaa yhteyttä. Tunnetusti panteista saa plussaa, bonusta, pins-evästeitä tai mitä ikinä. Jos taas kassalla antaa samalla kertaa panttikuitin ja kanta-asiakaskorttinsa, pistetilin saldoa vähennetään panttien arvon verran.

Menettely on kuulemma yhtä looginen kuin se, että talvitakkia ostettaessa saadun bonuksen menettää, jos takin palauttaa kauppaan. Pieni ero on kuitenkin siinä, että talvitakkia ei yleensä voi palauttaa mihin tahansa muuhun talvitakkeja myyvään liikkeeseen. Eikä myöskään kadulta löytynyttä talvitakkia voi viedä kauppaan niin, että siitä saisi toisen maksamat rahat itselleen.

Panttienkerääjän pitää siis nostaa panttirahat erikseen käteisenä. Niillä ei kannata lyhentää ruokalaskua, jos haluaa yhtä aikaa kerätä enimmäismäärän kanta-asiakaspisteitä.

Tätä typeryyttä oli tapana selitellä sillä, että bonusjärjestelmä on niin tyhmä, että se osaa laskea yhteen ja vähentää vain loppusummia. Sitten lainsääntäjä sanoi, että järkevöittäkää järjestelmiänne alkoholin myynnin osalta. Nyt jos menee ostamaan alkoholia, kassa osaa olla antamatta bonusta. Mikäli tällaisessa tilanteessa erehtyy antamaan panttikuitin, voi tuloksena olla negatiivinen bonus. Kauppaketjut eivät ole halukkaita muuttamaan käytäntöä, ”johon asiakkaat ovat tottuneet”.

Prisman kuitti: Onnenpekka-olut 2,85, lasipullon pantti 0,10, pullopalautus 2,90, korttiveloitus 0,05, bonus −2,80.

Roskiksesta löytyneiden pullojen kuuluu S-ryhmän mielestä viedä bonus miinukselle, joten kassakaan ei asiasta varoittanut. En toki odottanutkaan, että Prismassa käyminen olisi saanut jotenkin hyvälle tuulelle. Tässä kuitissa näkyy muuten, miten yhdestä olutpullosta maksettu arvonlisävero ei vielä ylitä rattijuopumusrajaa. Hieman tehokkaampi keino kuin S-ryhmän Verot veks! -kampanjan 24 prosentin alennus arvonlisäveroon. (Sinänsä tämä alennusprosentti on rahat pois tyhmiltä -markkinointia, sillä arvonlisäveron osuus tuotteen hinnasta on 24 prosentin verokannalla vähän päälle 19 prosenttia.)

Suomessa palautetaan yli miljardi juomatölkkiä vuosittain. K- ja S-ryhmillä on noin 80 prosentin markkinaosuus. Siten joka viikko näihin kauppoihin palautetaan ainakin parin miljoonan euron edestä tölkkipantteja.

Oletetaan, että keskimääräinen ostohyvitys on vaikkapa prosentin suuruinen ja että ihmiset palauttavat tölkkinsä viikon päästä ostohetkestä. Jos pantit ykskaks irrotettaisiin alkoholin tavoin bonusjärjestelmistä, kaupparyhmille tulisi ehkä parinkymmenentuhannen euron tappio vähentämättä jäävistä tölkkien bonuspisteistä. Lisäksi toinen mokoma pullopanteista.

Laskelma on täynnä epävarmuuksia, mutta eivät nuo summat isojen ketjujen taloudessa tuntuisi. Toisaalta rahan menetys se on pienikin rahan menetys, ja kun vain piheimmät asiakkaat nostavat panttitulonsa käteisenä, kauppojen panttibonushölmöilyn voi ennustaa jatkuvan. Jossain kaupassa on ilmeisesti sentään joskus tajuttu rinnastaa panttikuitti käteiseksi eikä miinusboonukseksi.

Muiden maiden pantit

Bonusten varjeleminen sai minut aikoinaan välttelemään panttikuittien lunastamista, ja sitten ne jäivät vuosiksi säilyvyystutkimuksia rikastuttamaan, kuten viime kerralla esittelin. Nykyään elämä on helpompaa, kun ei tule kanta-asiakaspisteitä vaan ainoa syy käydä kaupassa ovat pantit.

Mutta on panttien takia tullut tehtyä hullumpiakin asioita. Joitakin vuosia sitten Onnelilla oli tapana vierailla Tukholmassa. Pakkasin aina hänen mukaansa Suomesta löytämiäni ruotsalaisia panttipakkauksia. Alumiinitölkit ja muovipullot olivat kevyitä matkatavaroita paitsi laivalla myös kerran lentokoneen ruumassa.

Tölkkejä ja muovipulloja, joissa on ruotsalainen panttimerkki (joissakin myös vanha norjalainen panttimerkki).

Nämä pantit eivät koskaan palautuneet Ruotsiin (tai Norjaan, jonka entisen panttimerkin sekoitin aina ruotsalaiseen).

Tällaista vaivannäköä ei nähtäisi, jos panttirahat liikkuisivat rajojen yli ja palautusautomaatti maksaisi aina sen pantin, joka pakkauksen kyljessä lukee. Tähän tilanteeseen pääseminen on yhtä todennäköistä kuin se, että Lidlin muovipulloista saisi rahaa Palpan automaateilla. Tai että S-kaupan panttikuitin saisi lunastaa K-kaupassa. Tai että 350 metrin etäisyydellä toisistaan sijaitsevat Alepat hyväksyisivät toistensa panttikuitit.

Kaksi muovipulloa, metallitölkki ja kaksi lasipulloa, joissa on virolaiset panttimerkit A, B, C, D ja K.

Viron pandisüsteemissä A on pieni kertakäyttöinen muovipullo, B on 0,5:tä litraa vetoisampi kertakäyttöinen muovipullo, C on metallitölkki, D on kertakäyttöinen lasipullo ja K on uudelleenkäytettävä lasipullo (uudelleenkäytettävyyden huomaa tässä tapauksessa pullon ympäri kulkevista kulumista). Kaikkien pakkausten panttiarvo oli 0,10 euroa elokuussa 2020 – kuvan D-pullolla poikkeuksellisesti myös Suomessa. Lisäksi A-pullossa pilkistää Palpan panttimerkki, minkä ei pitäisi olla mahdollista yhtä aikaa virolaisen panttimerkin kanssa. Pullon viivakoodilla ei saakaan Virossa panttia paikallisen Pantinpaljastimen mukaan. Selityksenä on se, että pulloon on hämäävän saumattomasti liimattu suomalainen etikettikaistale vanhan virolaisen viivakoodin päälle.

Niin kauan kuin Suomeen päätyvistä panttiostoksista jää Viroon vuosittain summia, joille suomalaiset lunastamattomat lottopotit kalpenevat, virolaisilla ei ole mitään hinkua itämerensuomalaiseen panttiliittoon. Tämän pääsyyn lisäksi on monia sivusyitä, joita on sivuttu Viron ja ulkomaan tölkeille pantti -sivulla julkaistussa S-ryhmän vastauksessa. Niitä ovat esimerkiksi erisuuruiset arvonlisäverot. Viron-tölkeistä bisnestä yrittänyt yritys lannistettiin heti alkuunsa.

Panttialan kehitys

Olen kirjoittanut juomapakkausten kierrättämisestä neliosaiset juttusarjat 2015, 2018 ja nyt 2020. Onko mikään esille nostamani asia muuttunut parempaan suuntaan?

Ensimmäisessä varsinaisessa panttikirjoituksessani manasin sitä, että koko tölkin ympäröivä panttimerkintä päätettiin vaihtaa pieneen logoon. Nyt tällä kertaa paljon puhuttu Lidl on juuri tehnyt saman tempun omien juomapullojen etiketeissään. Lidlin ratkaisu on huomaamaton vaan ei huomaavainen. Muilla valmistajilla tyylit on monet.

Rehti olut ja rehdin kokoinen panttimerkki.
Trendijuomassa on yllättäen huomiota herättävän suuri panttimerkki, ja se on panttimerkille juuri oikea koko.
Tässä on pantista valkoista mustalla.
Koska kyseessä on ykkösolut, tätä panttimerkkiä et näe kahtena etkä välttämättä ollenkaan.
Ennen tämä olisi ollut kaikista näkyvin panttimerkintä, mutta nyt sitä ei oikein osaa enää etsiä. Tämä tölkki ei muuten panttimerkistä huolimatta ole tällä hetkellä Viron panttijärjestelmässä, ilmeisesti siksi että Palpa ei siedä kaksoiskansalaisuuksia vaan Suomi-pantillista tölkkiä saa myydä vain Suomessa.
Tässä vegaania hieman puistattavasti nimetyssä tölkissä ei ole erottuvasti painettu kuin kofeiinin määrä.
Panttimerkki kaukana viivakoodista onnettomalla kontrastilla. Kierrätys ei näytä olevan tämän juomavalmistajan keskeisiä tavoitteita.
Suomalainen panttimerkintä on ymmärrettävästi minikokoinen, koska tämä pullo ei ole kai koskaan kuulunut Palpan panttijärjestelmään.
Hankalahan tähän olisi ollut sovittaa isompaa panttimerkkiä, joten on päätetty valita kooksi 7 mm × 5 mm, kun Palpan säätämä minimi on 11 mm × 8 mm.
Rehellisyyden nimissä on todettava, että Suomen panttimerkkitilanne ei ole huonoin mahdollinen.

Seuraavassa kirjoituksessa käsittelin sitä, että Froosh-juomat oli liitetty Palpan järjestelmään ja pullot oli panttilogotettu. Sittemmin Froosh-ruojat ovat vaihtaneet selkeän panttimerkinnän pullon kuvaan, jossa lukee ”pantillinen palautuspullo”.

Kolme samanlaista lonkerotölkkiä, joista ensimmäisessä on 1 Norjan kruunun panttimerkki, toisessa 2 Norjan kruunun panttimerkki ja kolmannessa 0,15 Suomen euron panttimerkki.

Norjassa ilmasto- ja ympäristöministeriö tuplasi halvimman pantin 1 kruunusta 2 kruunuun vuonna 2017. Lisäksi siellä on kannustettu valmistajia kierrätyksen edistämiseen sitomalla juomien valmistevero pakkausten palautusasteeseen. Suomessa panttiarvoja on pystynyt korottamaan vain euron käyttöönotto.

Ensimmäisen sarjan viimeisessä jutussa esitin, että lasipullon liian pientä panttia tulisi korottaa. Yksi syy korottamattomuudelle on se, että pantin kasvattaminen nostaisi hintoja, mikä voisi vaikuttaa menekkiin. Suurempi huoli taitaa kuitenkin olla se, että panttiarvojen korottaminen sitoisi taseisiin isot määrät varallisuutta, joka olisi poissa rahan (eli pahan) teosta. Siten on selvää, että panttia ei koroteta, ellei lainsäädäntö siihen pakota.

Lainsäädäntö voisi pakottaa jo nyt, jos suomalaiset eivät veisi lasipulloja kauppaan niin kuuliaisesti. Juomapakkausasetuksessa nimittäin asetetaan paitsi panttien vähimmäisarvot myös kierrätysvelvoite 90 painoprosenttia.

Ei liene sattumaa, että Palpan ilmoittama muovipullojen palautusaste on viime vuosina keikkunut 90 prosentissa. Mutta hetkinen: kertakäyttölasipulloista palautettiin 87 prosenttia vuonna 2019. Rikkooko siis Palpa paitsi lasia myös asetusta?

Panttijärjestelmiä valvovan Pirkanmaan ely-keskuksen ylitarkastaja Tuomo Aunola selittää, että lukemat paranevat, kun niihin otetaan mukaan Palpan vastaanottamat pantittomat lasipullot. Tällöin päästään laskennallisesti noin 100 prosenttiin. ”Palautusjärjestelmän kautta on kierrätetty yhtä paljon lasia kuin pantillisia pulloja on myyty Suomessa”, Aunola sanoo. On siis turha valitella liian alhaista panttiarvoa, jos vie pantittomat pullonsa lasinkeräyksen sijasta palautusautomaattiin.

Mistä sitten tietää, mistä lasipullosta panttia ei saa? Esittelin seuraavassa eli nyt jo edellisessä kirjoitussarjassa selvitykseen sopivan Palpan nettityökalun, johon voi naputella pakkauksen viivakoodin. Ehdotin samalla sellaisen sovelluksen koodaamista, jolla viivakoodinlukija voisi suoraan kysellä pantillisuutta Palpan tietokannasta.

Jo muutaman kuukauden päästä Mikko Vestola ilmoitti tehneensä Androidille tällaisen ohjelman. Noin vuosi ehdotukseni jälkeen julkaistiin Palpan oma sovellus, joka toimii myös Applen mobiililaitteilla.

Tämän vuoden juttusarjan toisessa osassa ihmettelin, miksi pakkaukset pitää asetella panttiautomaattiin yksitellen. Ei mennyt kuin puolitoista kuukautta, kun uutisoitiin Vantaalla käyttöön otetusta automaatista, johon voi kaataa kassillisen tölkkejä ja muovipulloja.

Edelleen olen sitä mieltä, että juomapakkausten panttijärjestelmä pitäisi lakkauttaa. Sitä odotellessa löytyy toivon mukaan ratkaisu viimeiseen epäkohtaan: puhumme edelleen pullonpalautuksesta, vaikka itse esimerkiksi en juurikaan osta pulloja palautettavaksi asti vaan lähinnä tuon kauppaan dyykkaamiani tölkkejä.

Pantinvenytystä, osa 3: Muistiinpantattua, osa 1

Posted on by Onni Tonkija

Viimeisen panttijuttusarjan kääntyessä elämänsä ehtoopuolelle on aika ravistella muistikirjan välistä eli tiedostosta tongittavat.rtf yksittäiset ideat, joista ei ole kokonaisen blogikirjoituksen aiheeksi.

Panttikuittien säilyvyys

Siitä on muutamasta toiseenkymmeneen vuotta, kun näin Ruotsissa pullonpalautusautomaatin vieressä lapun, jonka mukaan panttirahat piti lunastaa muistaakseni kahden kuukauden sisällä. Suomessa en ole vastaavaan törmännyt, vaikka jotkut väittävät jopa, että kuitti olisi voimassa vain saman päivän loppuun.

Vanhoja pullonpalautuskuitteja vierekkäin.

Lunastamatta jääneitä pullokuitteja, joista vanhimmat olivat kuvaushetkellä melkein kuusivuotiaita. Alarivin kolme viimeistä olen löytänyt; viiden euron kuitti oli vuosia sitten päällimmäisenä taloyhtiömme sekajätteissä.

Laki velan vanhenemisesta vaatisi avatuakseen varmaan jonkinlaisia oikeudentajuntaa laajentavia aineita. Neljä(s) pykälä sanoo, että velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Toisaalta jos kysymys on ”toistaiseksi myönnetystä” velasta, se vanhenee kymmenessä vuodessa. Mutta sitähän olen juuri selvittämässä, onko panttikuitti myönnetty toistaiseksi! Vähän ihmetyttää sekin, miten toistaiseksi myönnetty voi sittenkin olla vain kymmeneksi vuodeksi myönnetty.

Kolmaalta talletukset tai ”muut yleisöltä otetut ja vaadittaessa takaisin maksettavat varat” eivät vanhene ollenkaan. Jos kaupan nurkassa yksin pullojaan palauttavakin on yleisöä, pitää ilmeisesti olettaa, että koko maailma on näyttämö. Kannattaa myös huomata, että jos velkoja on luonnollinen henkilö eli niin sanottu ihminen, vanhentumisaika on 25 vuotta.

Vaikuttaakin siltä, että huomio kannattaa ensisijaisesti kiinnittää pullonpalautuskuitin luonnolliseen vanhenemisaikaan. Lompakossa on nimittäin yleensä sen verran lämmintä, että lämpöpaperi alkaa hikoilla mustettaan pois.

Olen joskus tämmöisistä jemmakuiteista, joiden viivakoodit ovat menneet lukukelvottomiksi, luetellut kassalle kelvanneet luvut. Tällaisessa menettelyssä on pieni petoksen mahdollisuus, sillä panttikuitin arvo on tarkistusnumeron ohella ainoa muuttuva osa viivakoodin numerosarjassa. (Joo, taisin tosiaan murtaa niiden koodin.) Näyttäisi myös siltä, että yli tuhannen euron edestä ei kannata palauttaa kerralla, sillä mittari saattaa pyörähtää ympäri.

Huoneenlämmössä panttikuitit ovat säilyneet kuin valmiskermavaahto. Kävin äskettäin lunastamassa pitkälti yli viisi vuotta vuotta vanhoja kuitteja. Lidl, K-supermarket ja Alko antoivat mutinoitta rahat kouraan. Kiittäähän viiden vuoden korottomasta lainasta lähinnä pitäisikin. S-marketin kassa kysyi, tuleeko mitään muuta, enkä siihen hätään tai edes tähän päivään mennessä keksinyt, mitä se voisi olla.

Missään liikkeessä ei enää pyydetty allekirjoitusta nostaessani panttirahat käteisenä. Olisikin kiinnostavaa kuulla, minkälainen kavallus estetään sillä, että sutaisen kuittiin ”O. T.”. Tai ehkä tarkoituksena onkin ollut ohjata käyttämään pantit kaupan oleviin tuotteisiin.

Panttikuitti toisessa kaupassa

Panttikuitti ei siis vanhene, mutta sen pantit vastaanottanut kauppa saattaa kupsahtaa. Joskus taas kuitin lunastaminen saattaa unohtua eikä huvittaisi laatia myynti-ilmoitusta.

Voiko siis pullonpalautuskuitin viedä eri kauppaan kuin mistä sen on tuonut? Vastaus siihen, saako niin tehdä, on selvä: ei tietenkään, siinähän kaatuvat rahanvaihtajain pöydät ja Passeli. Koska panttitiedot lähtevät automaatista automaattisesti automaattivalmistajalle ja sieltä Palpalle, kuitin tulostanut palautuspiste saa hyvityksen riippumatta panttikuitin kohtalosta. Ei ole tietenkään mukava pulittaa panttirahoja, jos toinen kauppa käärii Palpan hyvitykset.

Kauppiaat tietysti kyräilevät toisiaan, mutta voisi kuvitella, että osuuskaupan sisällä ei oltaisi niin mustasukkaisia rahan jakaantumisesta samanväristen kauppojen välillä. Keskisuomalainen S-kauppaketju Keskimaa ehtikin ilmoittaa Keskisuomalaisessa, että panttikuitit lunastetaan ketjun kaikissa myymälöissä. Se oli kuitenkin fantasiaa.

Kolmen Alepa-kaupan pullonpalautuskuitit vierekkäin.

Erehtymisen vaaraa ei ole ja on.

Kokeilin toisen kaupan panttikuitin lunastamista kolmessa lähikaupassani. Peiteoperaation henkeen kuului, että väärän myymälän kuitti oli piilotettu oikeiden kuittien sekaan.

Alepa 27:ssä kassa huomasi heti Alepa 40:n kuitin, joka oli kuin ruma ankanpoikanen nopean ja kiiltävän pullokoneen ruumiintuotteiden keskellä.

Alepa 11:ssä kassa äkkäsi käenpoikasen, joka tosin vertauskuvana on mitä ontuvin, sillä kuitit olivat niin yhdenmukaiset, että Alepa 40:n kuitin olisi luullut menevän täydestä kuin väärä raha, mutta nyt se olikin palautuva synnyinseudulleen kuin vaelluskala.

Alepa 40:n kassajonossa minulla oli 35 euron panttikuitit kädessäni aihetta myhäilyyn – ei tietenkään rahan vaan kokeeni takia. Kun kassalla ollut vanha tyttö eli nuori nainen moneen kertaan varmisti edelläni olevan asiakkaan paistopisteostosten hintaa taulukosta, mietin nyt juttu tää onnistuu. Toivottavasti 1,10 euron mittaisesta petollisuudestani ei koitunut ikäviä seuraamuksia. Ja ennen kuin joku syyttää minua sukupuolisesti syrjivästä asenteesta, niin kyse on vain tarinaan syvyyttä tuovasta miljöökuvauksesta. Nuoria naisia olivat ne muutkin kassaneidit.

Sille, että panttikuittien ei haluta kulkevan kauppojen välillä, voi olla myös ääneen lausumaton selitys. Nettikeskusteluissa esitetään aina välillä, että konetta ei voi erehdyttää (esimerkiksi pantittomiin tölkkeihin liimatuilla viivakoodeilla). Siten petos realisoituisi vasta vääryydellä hankittua panttikuittia lunastaessa.

Jos näin todella on, kuitin voisi viedä erehdyttämättömän vaan ei erehtymättömän automaatin luota väljemmille vesille toiseen kauppaan. Tai kuitin päällä voisi istua vaikka pitkälti yli viisi vuotta, tai missä ajassa valvontakameratallenteet nyt vanhenevatkaan. Kannattaa kuitenkin olla varovainen lain kirjaimeen vedotessa, sillä syyttäjälaitos on viime aikoina ollut taipuvainen moralismiin.

Koulujen panttikeräykset

Keräsin viime vuonna eräästä lukiosta 150 euron ja 10 sentin panttitulot. Aloitin urakan lokakuussa, kun kouluisäntä mainitsi, että siivoojat tyhjensivät pulloille ja tölkeille varatut jäteastiat sekajätteisiin. Pelastin suunnilleen jätesäkillisen joka viikko, mutta saatoin toki samalla sotkea jonkun jätekatoksessa käyvän dyykkarin kuviot.

Vuodenvaihteen jälkeen minun ei tarvinnut enää vaivautua. Eräs opiskelija oli ilmeisesti ottanut mallia touhuistani ja alkanut kerätä päivän päätteeksi pantit talteen. Minulle muutos oli pelkästään helpotus, vaikka helposti sitä kiintyykin kaikkeen roskaan.

Roskakorit energiajätteelle sekä juomapulloille ja -tölkeille koulun tiloissa.

Kuvan lavastettu tilanne ei liity tapaukseen.

Yleensäkin jos näkee julkisissa tiloissa lajitteluastioita, hyvä lähtöoletus on se, että kaikki menee sekajätteisiin. Osa ihmisistä ei nimittäin välitä eri kierrätysjakeista tuon taivaallista, eikä muovinsekaisesta biojätteestä multaa kannata valmistaa.

Esimerkiksi koulussa voi kysyä siivoojilta, mihin panttipullot menevät. Jos niillä kohennetaan taukotuvan tarjoilua, kannattaa vinkata artikkelini panttitulojen verotuksesta. Jos pullot menevät roskiin, niin ei muuta kuin keräämään!

Kaksi pientä muovipulloa. Toisessa ei ole etikettiä, ja korkin päällä on musta teippi. Toinen on ympäröity täysin mustalla teipillä, mutta korkin teksti on näkyvissä.

Vasemmalla laudaturin arvoinen suoritus. Oikeanpuoleiselle pullolle nolla puoltoääntä.

Ylioppilaskirjoituksissa on paikallaan siemailla/siemailtava energiajuomaa, jottei elimistön matala-asteinen tulehdus vain herkeä kesken koetuksen. Etiketit pitää kuitenkin peittää, koska omien papereiden lukeminen on sallittua vain vessan suojassa.

Teippiä kuluu Hangosta Utsjoelle ulottuvan lukioverkoston vaikutuksesta pitkiä pätkiä. Toiminta on kaksin verroin surkuteltavaa, kun kierrätyskelvottomalla teipillä tehdään juomapakkauksesta kierrätyskelvoton.

Yksitoista tölkkiä, joiden tekstejä on peitetty eri tavoin teippaamalla.

Teippauksesta näkyy, mille alalle opiskelijalla on taipumusta. Pakkausteippiä varastotyöntekijällä, haavateippiä sairaanhoitajalla (tunnollisesti peitetty sekin, minne ei yleensä katsota), kinesioteippiä voimistelijalla (urheilulukiossa), erkkaa lätkänpelaajalla (vauhdissa pudonneet osat kiinnitetty mukaan). Taiteilijan tölkissä on tarkasti sommitellut värit. Teologin tölkki on umpioitu jeesusteipillä. Insinööri käyttää teippiä vain paperin kiinnittämiseen. Kotiäidillä on teippiä ja talouspaperia iloisessa sekamelskassa. Filosofi käyttää kaksipuolista teippiä (ei kuvassa). Elastinen varusteteippi (ei myöskään kuvassa) on kaupallisen wannabe-räppärin valinta. Maalarinteippiä, suojausteippiä ja sähköteippiä käyttäneet voivat siirtyä suoraan raksalle: huonosti suunniteltu on puoliksi tehty, paitsi mitä nyt suuaukko on tukittu erittäin huolellisesti. ”Huutista” jos tuo viimeinenkin on mennyt läpi selityksellä ”nokun rulla loppu”!

Ratkaisu olisi kuitenkin yksinkertainen. Jos oma vesipullo ei muka riitä, juoma kannattaisi ostaa muovipullossa. Siitä voi yleensä irrottaa etiketin. Kokeen jälkeen etiketin voi liimata takaisin, ja näin pullo kelpaa taas palautusautomaattiin.

Aivan kaikkia noccosuutteita ei kuitenkaan saa pullotettuina. Tällaisissa tapauksissa tölkin voisi kääräistä käytettyyn paperipussiin, joka kiinnitettäisiin parilla teipillä. Näin saataisiin myös elvytettyä paperipussista juomisen väljähtämään päässeitä perinteitä.

Pantinvenytystä, osa 2: Juomapakkausten panttijärjestelmä pitäisi lakkauttaa

Posted on by Onni Tonkija

Vaalimme tapoja, jotka ovat syntyneet nyt jo poistuneisiin tarpeisiin ja joiden noudattamisesta on tässä ajassa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kättelimme koronakevääseen asti hanakasti toisiamme, vaikka miekkojen sijasta olimme pitkään kantaneet käsissämme lähinnä pieneliöitä. Toisaalta käsiä pestään nykyään sellaiseen tahtiin, että pakko-oireiset kokevat tulleensa kulttuurisesti omituiksi ja kättelemättömyys vaikuttaa jäänteeltä niiltä ajoilta, kun kädet vielä olivat tautipesäkkeitä.

Takapuolten pesemiseen hygieniabuumi ei ole yltänyt, vaan ne on pidetty visusti sottaisina ikään kuin tikku, sammal ja vessapaperi olisivat alan uusimmat innovaatiot. Entä jos Jari Tervon isännöimään Entä jos? -ohjelmaan tarvittaisiin joskus täytteeksi kymmenen sekunnin keskustelu? Silloin voitaisiin entäjossitella sitä, millainen maailma olisi, jos käsisuihku olisi jäänyt keksimättä. Loput viisi sekuntia kuunneltaisiin Jani Halmeen naurua.

Suuri määrä erivärisiä ja -muotoisia lasipulloja sivulta päin kuvattuna.

Jos keskittyy jäteongelman yhteen kaistaleeseen, kaikki muu sumenee.

Pullojen palauttelu alkoi Suomessa 1950-luvulla. Lasiset pullot pestiin ja täytettiin uudelleen, ja tätä kiertotaloustyötä harjoitettiin keskimäärin yli 30 kertaa. Tuolloin ei ollut vielä tajuttu niin kuin nykyään, että palautettu pullo kannattaa lyödä rikki, jotta sirpaleista voi sitten valmistaa uuden pullon.

Uudelleentäytettävät muovipullot otettiin käyttöön 1980-luvulla. Kenellekään ei ilmeisesti tullut mieleen, että pullon olisi voinut murskata uusien pullojen raaka-aineeksi heti palautuksen jälkeen kuten nykyään. Sen sijaan pullo kiersi järjestelmässä vajaat 20 kertaa.

Pesupuuhat loppuivat kuin seinään vuonna 2008, kun kertakäyttöiset juomapakkaukset alkoivat saada osakseen uudenlaista verokohtelua. Käytettyjen pullojen rikkomatta jättäminen oli osoittautunut tieteellisestikin ihmisluonnon vastaiseksi. Nimittäin vain murto-osa löydetyistä arkeologisista saviastioista on ollut ehjiä. Ei ollut myöskään kovin myyvää, että juomat erottuivat toisistaan vain etiketeiltään ja pullot olivat toistensa kopioita kuin jossain Pohjois-Koreassa.

Kertakäyttöpullot otettiin mukaan uudelleenkäyttöön perustuneeseen panttijärjestelmään, koska se oli ja on ehtona haittaveron välttämiselle. Historiallisista syistä päätettiin siis suosia yhden jätelajin kierrätystä.

Miksi litran maitotölkissä ei ole 40 sentin panttia? Onhan kartongin kierrätys tärkeää, jos halutaan säästää metsiä hiilinieluiksi. Entä miksei banaanin kuoria palauteta kauppaan panttia vastaan? Sekajätteestä lähes 40 prosenttia on biojätettä, eli hukkaamme valtavat määrät fosforia, joka on ehtyvä luonnonvara. Panttijärjestelmää on turhaan odotettu sähkölaitteisiin, joita näen sekajäteastioissa jatkuvasti ja joissa voi olla paljonkin kalliita metalleja. Elektroniikkaromua saavat Helsingin kantakaupungin parisataa tuhatta asukasta palauttaa Kierrätysinfon mukaan kokonaista kolmeen paikkaan. Pullonpalautusautomaatteja on enemmän jo yhdessä prismarketissa.

Panttitölkkien alumiini on maankuoren yleisin metalli. Muovia panttipulloihin riittää vähintään niin pitkään kuin öljyä jalostetaan eli liian pitkään. Panttipullojen lasin pääraaka-aineesta hiekasta sen sijaan on pulaa ainakin rakennusalalla.

Pantti tarvittaisiin kiireellisesti myös tupakantumppeihin. Yksi juomapakkausten panttijärjestelmän nykyperusteluista on nimittäin se, että pantit vähentävät luonnon roskaantumista. On tietysti tehokasta, että köyhät saadaan siivoamaan katuja ja puistoja minipalkkiolla, mutta tehokkainta olisi ehkäistä järjestyksen häiritseminen jo ennalta. Erkki Tuomiojan ja 39 muun kansanedustajan vuonna 2018 tekemä kysymys järjestyslakiin otettavasta roskaamisrangaistuksesta ei saanut ministeriä innostumaan. Hallinnollista roskasakkoa ajanut kansalaisaloite keräsi vain noin 900 allekirjoittajaa enemmän.

Jätteenhuoltajat pyrkivät viestimään, että kierrätys on helppoa ja siitä saa hyvän mielen. Se pitääkin paikkansa, paitsi että panttien välityksellä kierrättäminen on hankalaa ja melkein aina tulee huonolle tuulelle ja joskus hermostuu. Oman talon jätepisteelle ei ole pitkä matka kierrättämään, ja sieltä tarttuu aina jotain kivaa matkaan. Kauppaan sen sijaan pitää lähteä erikseen, ja tuliaisena on silkkaa rahaa.

Palautan vuosittain tuhansia pantillisia tölkkejä ja vähän pullojakin, yleensä lähikauppaan. Yritän välttää ruuhkapäiviä ja -kellonaikoja, etten joutuisi jonottamaan. Ainoa varma aika on ollut aamukolme, paitsi tietysti silloin, kun palautusautomaatti on epäkunnossa. Koska rakkineet reistailevat tämän tästä, aina pitää olla varasuunnitelma valmiina. Periaatteessa kaupan pitäisi vastaanottaa pantit vaikka sitten käsipelillä, mutta se on täysin teoreettinen mahdollisuus eikä kaupan henkilökuntaa haluaisikaan vaivata yhtään, kun varmasti heitä ruoan roskiin heittäminen jo kuormittaa aivan riittävästi.

Joka kolmannella tai neljännellä kerralla henkilökuntaa pitää joka tapauksessa häiritä, kun automaatin säiliö täyttyy. Joskus riittää litistettyjen pakkausten kasan kasaan painaminen, mutta yleensä säiliö pitää vaihtaa, jolloin mahdollisen minuuttiaikataulunsa voi suosiolla unohtaa.

Panttiautomaatin täydet tölkki- ja pullosäiliöt esiin vedettyinä lähikaupassa.

Pieni säiliö ja ”pieni hetki”.

Kun tahmaiset tölkit on palautettu, on toivottava, että kaljalta haisevat vain kädet eivätkä myös vaatteet. Valuvien tölkkien vuoksi kauppaan näkyy palautuvan panttien ohella moni edellisellä kerralla ostettu kierrätysmuovikassi joutuakseen heti poltettavaksi.

Pelkästään nämä oheishaitat saavat hyvin toimeentulevan järki-ihmisen nakkaamaan pullot roskikseen, mutta viimeistään itse pantinvarmennusprosessin ripeydettömyys vie ajatukset ajan vaihtoehtoiskustannuksiin. Jos Henry Ford olisi keksinyt niin nopean liukuhihnan kuin monissa panttiautomaateissa on, ensimmäinen T-mallin auto saattaisi hyvinkin valmistua Olkiluoto 3:n avajaisiin. Uusimmat automaatit ottavat kyllä pakkauksia vauhdikkaasti vastaan mutta myös tuuppivat niitä takaisin yhtä ahkerasti.

Automaattien kehittäminen on jämähtänyt menneeseen maailmaan, jossa panttipulloja piti käsitellä hellävaraisesti uudelleentäytön takia. Jos yhtään annettaisiin arvoa ihmisten ajalle, laitteista olisi kehitetty sellaiset, että panttipakkauksia ei aseteltaisi kuin konmariviikattuja sukkia laatikkoon vaan ne kaadettaisiin automaattiin kuin kierrätykseen menevä materiaali keräykseen.

Metallin ja lasin kierrätys onnistuu Suomessa tätä nykyä varsin kattavasti ilman kymmenien tai satojen tuhansien eurojen automaattejakin. Muovin uusiokäyttö sujuu parhaiten, jos eri muovilaatuja ei sekoiteta keskenään. Siten PET-pullojen kerääminen erikseen on perusteltua. Siihen ei tosin tarvita pantteja, sillä esimerkiksi paristojen keräys sujuu kaupoissa ihan ilman vaivalloista rahaliikennettä.

Muovipullojen kierrätysinto toki romahtaisi, jos pullopantit poistetaan. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi yhden jätelajin kierrätyksen pitäisi olla valtiovallan erityissuojeluksessa, kun valvojankin mielestä järjestelmä on kallis. Nyt tuhlataan suhteettomasti ihmisten aikaa sekä juoma-alan ja kauppojen rahaa siihen, että saadaan elintarvikekäyttöön kelpaavaa kierrätysmuovia, jolla voidaan edistää muoviin pakattujen tuotteiden myyntiä.

Uudelleenkäytön takia kehitetyn panttijärjestelmän venyttäminen kertakäyttötuotteisiin kertoo mielikuvituksettomuudesta. Myös ilmastonmuutoksen torjumisessa on haluttu luottaa teknologiaan ja markkinamekanismeihin.

Panimoala hykertelee, kun Palpan kaupalliset tiedotteet menevät mediassa läpi uutisina ja huomio saadaan pidettyä pakkauksissa. Kun keskitymme pakkausjätteeseen, unohdamme itse tuotteen ympäristövaikutukset. Suomessa saa hanasta puhdasta vettä, joten on hölmöä litkiä litrakaupalla muita juomia. Vaikka hyväksyttäisiin se, että ihminen on nautinnonhaluinen hölmö, voitaisiin hölmöläisyyden määrää edes yrittää pienentää hillitsemällä veden edestakaisin kuljettelua.

Isoissa pikaruokapaikoissa niin sanotut virvoitusjuomat eli näin tekevät rasvoitusjuomat tehdään uutteesta lisäämällä vettä. Samanlaiset laitteet pitäisi toimittaa jokaiseen paikkaan, jossa ihmiset haluavat peittää veden luonnollisuuden makuaineilla, makeutusaineilla ja kasvihuonekaasulla. Varmaan myös holiton olut olisi mahdollista tehdä kotona hanavettä maustamalla. Holtiton olut taas kannattaa tilata hanasta aina kun se on pullon tai tölkin vaihtoehtona.

Suuri määrä erivärisiä ja -muotoisia lasipulloja ylhäältä päin kuvattuna.

Kun tarkastellaan jätealaa kokonaisuutena, murskaava panttijärjestelmä näyttää keinotekoiselta.

Panttijärjestelmän alasajon voisi aloittaa poistamalla pantit lasipulloista. Sen jälkeen ainakin tietäisi aina varmasti, onko niissä panttia vai ei. Luonto ei suuresti kärsisi, sillä roskaajavähä-älymystö on siirtynyt pitkälti metalli- ja muovipakkauksiin. Eikä mitätön kymmenen sentin pantti ole muutenkaan enää motivoinut kaupunkien ilmaista puhtaanapitolaitosta keräämään painavaa pulloa matkaansa. Ehkä ainoana osapuolena ”helisemässä” olisivat taloyhtiöiden lasinkeräysastiat, joiden tyhjennysväliä pitäisi tihentää.

Lasin kierrättämättä jääminenkään ei olisi viheliäinen ongelma, koska pullon valmistaminen kierrätyslasista kuluttaa neitseellisiin raaka-aineisiin verrattuna vain 30 prosenttia vähemmän energiaa. Se on surkea surkeiden ratkaisujen, kuten polttomoottorin ja ydinvoimalan, prosentti.

Pantin poistuttua jäljelle jäisi juomapakkausvero 0,51 euroa litralta. Samalla veron voisi laajentaa kartonkiin pakattuihin juomiin. On aika vapauttaa Tukholman tautiin sairastuneet suomalaiset panttivangit.

Pantinvenytystä, osa 1: Ilmoitin verottajalle 860 euron panttituloni – virkamies kommentoi verosuunnitteluideoitani

Posted on by Onni Tonkija

Suomalaisesta iloisesta veronmaksajasta tulee viiden vuoden välein mätäkuun alla vihainen verovälttelijä. Heinäkuussa 2011 sanomalehti Karjalainen keksi, että pullojen ja tölkkien panteista saatavat tulot pitää ilmoittaa verottajalle. Tiedon leviäminen sai muun muassa Ylen linjat kuumenemaan. Heinäkuussa 2016 Aamulehti toisti tempun, ja jälleen saivat lukuisten lehtien lukijat pöyristymisen aihetta.

Esitäytetyn veroilmoituksen päällä kaksi Karhu-oluttölkkiä ja rytistetty Koff-tölkki.

Vuoden aikana kerätyt panttitulot ilmoitetaan täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta seuraavana keväänä.

Panttitulojen verottaminen nostattaa tunteita siksi, että panttien kerääminen on yleishyödyllistä työtä. Ihmiset ovat niin reiluja, että he myöntävät mielessään verovapauden panttien kerääjille, jotka siivoavat heidän puistoon jättämänsä juomapakkaukset paljon halvemmalla kuin kaupungin palkkaamat työntekijät.

Tärkeää on myös se, että panteista ei yleensä kerry kadehdittavia rahoja. Jos joku alkaa oikeasti tienata panteilla, hän voi olla varma siitä, että toiminta tulee verottajankin tietoon. Lisäksi monet keräävät satunnaisesti pulloja, eikä heistä ole kohtuullista, että muutaman euron panttikuitteja pitäisi säästää veroilmoitusta varten.

Perustelut verottomuudelle käyvät järkeen, mutta se ei tarkoita, etteikö niistä puuttuisi logiikkaa. On nimittäin valtavasti vapaaehtoistyötä, joka lähinnä tuottaa kuluja tekijälleen. Panttien keräämisestä saa sentään rahaa. Tulot ovat vaivannäköön nähden pienet, mutta toisaalta harva työ on yhtä mielekästä ja tyydyttää ihmisen mielenterveydelle keskeistä etsimisviettiä. Pienituloisuutta on myös pyritty ottamaan lainsäädännössä huomioon. Sitä sanotaan verotuksen progressioksi.

Tuloverolaissa on joitakin poikkeuksia. Muun muassa luonnosta kerättyjä marjoja, sieniä, käpyjä ja mahlaa sekä äidinmaitoa saa tietyin edellytyksin myydä verottomasti. Tämän joukon jatkoksi SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen ehdotti vuonna 2016 ”eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain (1037/2004) 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun toimivan palautusjärjestelmän mukaista korvausta juomapakkauksen luovutuksesta”. Panttipulloja ja -tölkkejä siis.

Lakialoitteen kohtalosta kertonee riittävästi lähetekeskusteluun osallistuneen puoluetoverin Sanna Marinin puheenvuoro: ”Se on valitettavaa, että täällä salissa ei nytten ole yhtään hallituspuolueen edustajaa paikalla, kun edustaja Tuppurainen esittelee lakiesitystänsä, joka nimenomaan tarjoaa keinon purkaa normeja sellaisessa tilanteessa, jossa niitä ei käytännössä tähänkään asti olla noudatettu.”

Meillä on siis monelle oleellinen tulonlähde, jonka pimittäminen verottajalta on eduskuntaa myöten tunnustettu maan tapa. Ei ehkä 430 miljoonan euron maan tapa mutta tapa kuitenkin. Selvitin Verohallinnosta, miten voin toimia, jos en halua elää maassa maan tavalla.

Muistikirjaan merkitty vuoden 2019 panttituloja. Vieressä pullonpalautuskuitteja.

Panttitulot on helppo laskea veroilmoitusta varten, kun palauttaa pantteja tasasummilla (32 tölkkiä + 2 lasipulloa tai keskikokoinen muovipullo = muovikassillinen = 5 euroa). Eikä tarvitse käsitellä kolikkoja kassalla.

Keräsin viime vuonna panttituloja 860 euroa ja 10 senttiä. Miten ilmoitan ne verotuksessa, ylitarkastaja Petri Manninen?

”Sinun pitäisi ilmoittaa ne veroilmoituksessa muuna ansiotulona.”

Onko mitään ylärajaa, kuinka paljon näin voi ilmoittaa panttituloja, vai tuleeko joitain muita velvollisuuksia vastaan?

”Arvonlisäveroa joutuu maksamaan, jos menee 10 000 euron raja vuodessa rikki.”

Tuleeko verovelvollisuus siinä vaiheessa, kun ottaa pantin haltuunsa, vai siinä vaiheessa, kun lunastaa sen?

”Lunastushetken mukaan, silloin kun saa rahat.”

Viime vuonna roskiksesta keräämistäni panteista ainakin 500 euroa tuli yhdeltä meidän talon asukkaalta. Erehtymisen vaaraa ei ole, sillä Iljan kaljan juontia ei voi kukaan jäljitellä. Entä jos koputtaisin hänen ovelleen ja sopisimme, että hän lahjoittaa tölkkinsä minulle ja jättää ne roskikseen haettavakseni?

”Jos hän haluaa lahjoittaa ne pantit, hän voi sen tehdä. Lahjaveron alaraja on 5 000 euroa. Jos lahja jää sen alle kolmen vuoden aikana, lahjaveroa ei mene. Lahjoista pitäisi tehdä lahjaveroilmoitus, jotta niille määrätään lahjaverotusarvo. Se on tässä tapauksessa varmaan se raha, jonka panteista saa, kun ne vie kauppaan”

Voisiko ajatella, että roskiksen viereen siististi asetettu pullokassi olisi jätetty lahjoitustarkoituksessa?

”Emme ole tätä asiaa sen enempää miettineet, kun nämä pullopanttiasiat eivät ole yleensä mikään käytännön ongelma olleet. Ne eivät ole Verohallinnon painopistealueita, eikä tuollainen ole tullut vastaan. Jos lahjoittaja ja lahjansaaja eivät tunne toisiaan, se lahjoitustarkoitus tietysti siinä vähän mietityttää.”

Jos annan löytämäni pantit jollekulle toiselle, joudunko itse maksamaan tuloveroa?

”Ei mene mitään veroa.”

Voin siis antaa keräämäni pantit vaimon palautettaviksi. Panttien arvo jää kolmessa vuodessa enintään 3 000 euroon, enkä varmasti aio antaa vaimolle 2 000 euron edestä muita lahjoja kolmen vuoden aikana. Näin toimien löytämistäni panteista ei siis tule veroseuraamuksia?

”Ei periaatteessa, mutta verotusmenettelylaissa on veronkiertopykälä. En tiedä, miten se tähän soveltuu, kun ei ole mitään oikeuskäytäntöä eikä tätä ole kirjallisuudessakaan sen enempää käsitelty.”

Kysytään vielä ylimatriarkka Onneli Tonkijan mielipidettä. Haluaisitko palauttaa muutama tuhat panttia vuodessa, jotta minun ei tarvitsisi maksaa niistä veroa?

”Mehän voidaan vaan sanoa, että minä olen ne palauttanut.”

Niin, se olisi sinulle vaivatonta, kun ei tarvitsisi raahata kauppaan tuhansia kaljatölkkejä. Yritetään nyt kuitenkin olla petokseen syyllistymättä.

”Mitä jos annan ne sinulle takaisin?”

Ja minä kun luulin olevani kekseliäs vero- ja kotityövälttelijä.
 

Pantinvenytystä on panttijuttujen viimeinen tuotantokausi. Edelliset olivat Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa ja Panttisalaisuudet.