Avainsana-arkisto: riisi

Joulukalenterin 12. lykky: puuroriisi ja kaneli

Posted on by Onni Tonkija

Kirjoitin eilen siitä, miten perinteiset hienot joulukoristeet ovat saaneet tehdä tilaa muovivälkkeelle. Vielä surkuteltavampi on joulupuuron kohtalo.

Koska johonkin maailmanaikaan riisipuuro oli statussymboli, meillä on nyt jouluruoka, joka on epäterveellinen, kuormittaa ilmastoa, tulee tuontitavarana eikä maistu oikein miltään. Muodit kulkevat sykleissä, joten edelläkävijät ovat nyt palaamassa perinteiseen ohrapuuroon, joka on kaikella tapaa riisipuuroa parempi valinta.

Koska moni syö riisipuuroa vain jouluna, kotiin ostettu puuroriisipussi on toimettomana lähes koko vuoden. Jos riisiä jää vain vähän, sitä ei ehkä haluta yhdistää seuraavana jouluna ostettavan uuden riisin kanssa. Parasta ennen -päiväkin saattaa ylittyä. Siten puuroriisi löytää helposti tiensä roskikseen ja minun näppeihini.

Avattuja ja avaamattomia puuroriisi- ja riisihiutalepakkauksia.

Puuroriisi- ja riisihiutalelöytöjä muutaman vuoden ajalta.

Ruoka-aineen säilyvyyteen suhteutettuna mahdollisesti suomenennätys on se, kun joku kysyi kaksi viikkoa puuroriisin päiväyksen umpeuduttua, voiko riisiä vielä käyttää. Ylen haastatteleman kokemusasiantuntijan mukaan riisistä tulee ihan hyvä puuro pari vuotta päiväyksen erääntymisen jälkeen. Puuroakaan ei kannata purematta niellä, joten päätin tehdä pienen mutta perusteellisen tutkimuksen.

Otin avattuja Risellan puuroriisipakkauksia, joiden parasta ennen -päivät olivat olleet reilut vuosi sitten, kaksi vuotta sitten, kolme vuotta sitten, neljä vuotta sitten, kuusi vuotta sitten ja kahdeksan vuotta sitten. Vanhimmissa pusseissa oli käynyt vieraita, vaikka häröt eivät oikein mitään riisille tunnu saavan aikaan. Pyöreäjyväinen puuroriisi niitä kiehtoo selvästi enemmän kuin pitkäjyväinen riisi.

Huuhtelin jokaisen riisierän vedessä. Keitin riisejä erikseen kattilassa (0,5 dl riisiä, 3 dl vettä), kunnes kaikki neste oli imeytynyt. Huomasin, että toisin kuin muita puuroja riisipuuroa ei voikaan valmistaa pelkästä vedestä. Riisistä tulee kyllä tahmaista, mutta jyvät pysyvät erillisinä eikä niistä tule yhtenäistä puuroa. Puuroriisin jämät saakin kaapin pohjalta kätevästi käyttöön keittämällä niistä vedessä lisäkeriisin. Puuroa vesiriisistä saa lisäämällä kermaa.

Maistelin puuroja sitä mukaa kuin niitä valmistui. En havainnut mitään makuvirheitä enkä myöskään eroja puurojen välillä, vaikka jyvillä oli enimmillään seitsemän vuoden ikäero. Päätin kokeilla vielä muita vaihtoehtoja

Risellan tummasta riisistä (PE 9/2020) tuli ainakin tällä kertaa vähän irtonaisempaa kuin valkoisista riiseistä. Makuun ei parin kuukauden ylityksellä tietenkään ollut merkitystä. Jos aikaa kuluisi enemmän, tumman riisin voisi odottaa menettävän makuaan valkoisia nopeammin.

Pirkan kaksi ja puoli vuotta ja Rainbow’n viisi vuotta päiväysvanha puuroriisi eivät maistuneet mitenkään erikoisilta. Jos nyt väkisin pitää jokin ero tehdä, niin Risellan riisit olivat ehkä vähän neutraalimman makuisia.

Myllyn Parhaan puuroriisi (PE 26.7.14) oli ihmisen avaamaton, mutta ötökät olivat nakertaneet pussiin reikiä. Puuron haju oli jonkin verran ummehtunut, eikä makukaan ollut ihan raikas. Kiisselin seasta kuitenkaan tuskin huomaisi mitään. Toisaalta Myllyn Parhaalla on huonoin hyllyikä, vain kahdeksan kuukautta. Tänä jouluna ostettu riisi ei siis enää ensi jouluna maistuisi parhaalle. Risella ja Rainbow näyttävät lähikaupan tarjonnan perusteella lupaavan käyttökelpoisuutta vielä seuraavaksikin jouluksi.

Riisihiutaleilla ei täysin saa aikaan perinteisen riisipuuron pehmeää suutuntumaa, mutta täydellisyyden vuoksi testasin niitäkin. Myllyn Parhaan riisihiutaleista valmistetussa puurossa oli ummehtunut haju ja maku kahdeksan vuotta ja kymmenen kuukautta parasta ennen ‑päivän jälkeen. Yhdeksän kuukautta sitten vanhentuneista riisihiutaleista tuli maultaan moitteetonta puuroa. Reilut kolme vuotta vanhat riisihiutaleet olivat laadultaan jotain näiden väliltä. Höttöinen hiutale pilaantuu selvästi nopeammin kuin kova riisinjyvä. Silti vanhimmissakaan hiutaleissa tuskin huomaisi mitään vikaa, jos puuron päälle sirottelisi sokeria ja kanelia.

Kuusi muovirasiallista riisipuuroa ja kunkin vieressä kanelipussi.

Ruokaan intohimoisesti suhtautuva dyykkari parittaa riisien ja kanelien vuosikerrat keskenään. Ylärivissä puuroilla parasta ennen -vuodet 2012, 2014 ja 2016, kaneleilla 2013, 2014 ja 2015. Alarivissä sekä puuroilla että kaneleilla parasta ennen -vuodet 2017, 2018 ja 2019.

Testasin myös avattuja, hylättyjä kaneleita. Parasta ennen -päivät olivat vuosilta 2008–2021. En havainnut suuria eroja. Kaikki maistuivat riittävästi kanelilta. Luomukaneli oli kivan ärhäkkää, ja rikkonaisessa pussissa ollut halpiskaneli oli vähän puisevaa. Olihan 12 vuotta parasta ennen -päivästä elänyt kaneli menettänyt aromeitansa, mutta ilman vertailukohtaa ja puuron seasta sitä olisi mahdoton huomata.

Ohrapuuro on tuskin löytänyt tietään kovinkaan moneen joulupöytään. Sitä vastoin tapa heittää roskiin ruokaa, joka on menettänyt hivenen ensiluokkaisuudestaan, on eittämättä nykyajan statussymboli. Ja sen takia meille kaikille voi käydä ohraisesti.

Tähteistä taiottua: ei niin tuoreiden raaka-aineiden makia

Posted on by Onni Tonkija

Ruoanlaittajat voidaan jakaa kreationisteihin ja darvinisteihin. Kreationisti valmistaa luomuksensa tarkan suunnitelman mukaisesti. Darvinistin ateriat kehittyvät sattumanvaraisesti sen mukaan, mitä aineita on käytettävissä.

Dyykkariakin kiinnostavaa kolibakteeria liikuttaa pienen pieni sähkömoottori. Moottorissa on viisi perusosaa, esimerkiksi siima ja laakeri. Jos yksikin näistä viidestä puuttuu, moottori ei voi toimia. Keskeneräisellä moottorilla bakteeri ei pääsisi jatkoon evoluution X Factorissa, joten älykästä suunnittelua kannattavien mielestä kaikki osat on hankittava kerralla ja liitettävä yhteen heti valon pimeydestä erottamisen jälkeen.

Evoluutioteoreetikot selittävät[†] bakteerimoottorin kehittymistä sillä, että perusosia voi ennen moottorin kokoamista hyödyntää muihin tehtäviin. Bakteeri ei siis jää lepäämään tulevilla laakereillaan vaan käyttää niitä vaikkapa vastakkaisen solukalvon houkutteluun.

Suši – tai sushi, niin kuin sitä ei ole tapana lausua – on gastronomian bakteerimoottori. Sen länsimaissa tavanomainen esiintymismuoto on rullamainen maki. Makiin tarvitaan viisi perusosaa: riisi, mausteet, täytteet, merilevälevy ja bambumatto. Jos yksikin näistä viidestä puuttuu, makisušia ei voi tehdä.

Pikapuuroriisiä, porkkanoita, kurkkua, herkkusieniä, kananmunia, nori-arkkeja, bambumatto, soijakastiketta, riisiviinietikkaa, wasabi-tahnaa, sokeria ja suolaa.

Kuvan perusteella tarpeellisia osia näyttäisi äkkiseltään olevan enemmän kuin viisi, mutta todennäköisyys sille, että myöntäisin vääristelleeni lukuarvoja, on laskujeni mukaan äärimmäisen, ehkä jopa häviävän pieni.

Kreationistinen kokkaaja tuskin lukee itseään makien sukulaiseksi, joten hän saattaa joskus laittaa makeja ruoaksi. Tällöin on selvää, että resepti toteutetaan niin kuin on kirjoitettu ja ostosparatiisin kaikkia antimia voi vapaasti syödä. Vain hyvän ja pahan kalan oppaassa tuomittu tonnikala on kielletty. Ostettuaan kaiken tarvittavan kreationisti valmistaa sušin, syö sen eikä uhraa ajatustakaan yli jääneille ruoka-aineille vaan hautaa ne roskiin.

Darvinistinen ruoanlaittaja, jonka ekologinen lokero käsittää sekajäteastiat, nappaa mukaansa kreationistikokin merilevät. Evoluutio ei koskaan tiedä etukäteen, mihin jotakin rakennetta tarvitaan. Vaikka rakenne tällä hetkellä näyttäisi olevan tarkoitettu tiettyyn toimintoon, sitä olisi ehkä voitu käyttää johonkin muuhunkin tai se olisi voinut jäädä kokonaan käyttämättä. Tällaista älykästä suunnittelemattomuutta noudattaa myös darvinistinen ruoanlaittaja.

Merileväarkit muodostavat ratkaisevan puuttuvan lenkin darvinistin ruokavaliossa. Yhtäkkiä aiemmin dyykattu riisietikkapullo näyttäytyy varsin järkevänä jääkaapin täytteenä. Riisipuurofiiliksiä vuoden tai kaksi turhaan odottanut puuroriisipaketti pääsee viimein uuden omistajansa avaamaksi. Muutama päivä aiemmin löytyneet koskemattomat herkkusienet saavat käyttöä kaksi viikkoa parasta ennen -päivänsä jälkeen. Kurkkua, porkkanoita, tomaatteja ja kananmunia ahkeralla tonkijalla on lähes aina. Lisäksi aikoja sitten löytynyt bambumatto pääsee nyt testiin.

Perusteellista sušiohjetta tavatessaan darvinisti harmittelee, että kehitysoppi ei ole teettänyt kädellisille kiiltävän riisin tuotannossa olennaista kolmatta kättä. Munatäytteen valmistusta tankatessaan hän haihattelee paremman sisälukutaidon kehittymisen perään (vaikka video olisi valehdellut vähemmän kuin pari sanaa). Makeja taiteillessaan dyykkari havaitsee kaappitilaa kuluttaneen bambumaton sijoittuvan välttämättömyysasteikolla johonkin nuolijan ja spagettimitan väliin.

Makeja (täytteinä porkkanaa, kurkkua, herkkusieniä ja munakasta), syömäpuikot, wasabia ja kuppi soijakastiketta lautasella.

Makit ja soosi. Kaikki kuvassa näkyvä sekä kuvassa näkymätön tausta Taloyhtiön jätepisteestä (0 ¥).

Sušiohjeissa painotetaan usein raaka-aineiden tuoreutta. Raa’alle kalalle ei tietenkään kukaan halua toivottaa pitkää ikää, mutta muilla aineilla ei taida olla perusmaistajalle suurta merkitystä, kunhan ruokaan ei käytetä sentään mitään pilaantunutta.

Pikapuuroriisi, jonka parasta ennen -päivästä oli melkein neljä vuotta, saattoi maistua hieman ummehtuneelta, mutta maku peittyi kuin taikaiskusta lisättäessä sokeria ja etikkaa. Etikkaa, joka oli parasta ennen viimeksi kaksi vuotta sitten.

Omaan suuhuni maistuvimmat makit olivat täytteiltään sieni-tomaatti ja kurkku-mitävain. En ole kuitenkaan mikään sušien suursyömäri vaan lähinnä ihmettelen, onko sušien suursuosio pelkästään makuasia.

Maki kiehtoo suomalaisia ehkä siksi, että se on muodoltaan ilmeinen lenkkimakkaraviipaleen korvike. Molemmat ovat niin mietoja, että maku pitää lisätä maustekastikkeella. Ainoa asia, johon suomalaisen sušinsyöjän pitää totutella, onkin sinapin vihreys.

 

† linkki kuollut

Dyykkaa ruokaa liikennevalojen avulla

Posted on by Onni Tonkija

Sinä ja muovikassi slummitalossa, mutta ei hajuakaan siitä, mitä ruokaa roskiksesta tohtii ottaa? Kaltaisiasi tongintaan totuttelevia varten olen kehittänyt kaljatölkki-[†], kemikaali- ja Hemoglobiinikadun liikennevalojen rinnalle dyykkarin liikennevalot.

Tämän liikennevalo-opasteen luettuasi voit alkaa hoitaa ruoka-asiointiasi taloyhtiösi jätekatoksessa. Tiedät, milloin roskis näyttää vihreää valoa ja milloin palaa punainen. Aloita varovasti – ruokarohkeus kasvaa kyllä syödessä.

Ylhäältä alas: meetvurstia, kermajuustoa (jossa hometta pinnalla) ja parsakaalia.

Liikennevalot löytyivät Taloyhtiön jätepisteestä yhteen pussiin pakattuna kuin paprikat marketista.

Punainen: lihatuotteet. Lihasta on aina mahdollista saada ruokamyrkytys, mutta ei se perusterveelle aikuiselle ihan helppoa ole, jos ruoan lämmittää läpikotaisin. Ota huomioon lihan laatu, päiväys ja lämpötila. Ennen syömistä tee lihakuntotesti tässä järjestyksessä: katsele, paistele, haistele ja maistele. Raa’an lihan hajusta en ainakaan itse osaa päätellä juuri mitään, eli siitä ei kannata pelästyä.

Aloita dyykkailu esimerkiksi makkaroilla ja laajenna sitten poimintaasi suojakaasukammioihin suljettuihin lihoihin. Raaka kala on pääsääntöisesti syytä jättää roskikseen. Viimeisen käyttöpäivän ylittyminen parilla tai parillakymmenellä päivällä ei yleensä ole ongelma, ainakaan näin tonkijoiden talviruokinnan aikaan.

Löytämälläni täysinäisellä meetvurstipaketilla oli viimeiseen käyttöpäivään vielä kaksi kuukautta. Syy heitteillejättöön selvisi, kun pakkausta tarkasteli huolellisesti: sauman väliin oli jäänyt vähän leikkelettä, eli se niistä suojakaasuista. Meetvursti on kuitenkin pieneliöille sen verran hankala ympäristö, että en antautunut pakokauhun valtaan vaan nautin leikkeleet viimeistä siivua myöten.

Keltainen: juusto, muut maitovalmisteet ja leipä. Näissä tuotteissa ei käsittääkseni elele salakavalia tappajamikrobeja, joten niitä voi syödä niin kauan kuin ne vain maistuvat. Poista toki juustosta ja leivästä mahdolliset homeiset kohdat, niin homeiselta näyttävät kuin maistuvatkin. Hometta syömällä saatat kasvattaa syöpäriskiäsi, mutta järjen valoa ei kannata sammuttaa vainoharhaisuudella. Mistä sitä tietää, vaikka tulevaisuudessa lapsille sanottaisiin: syö kiltisti homeesi, niin ei jää saavuttamatta hormeesi!

Homeen kaksijakoisuus näkyy myös liikennevalokuvassani. Löytämässäni kermajuustopalassa oli nimittäin sekä punaista että vihreää hometta. Vihreää oli kuitenkin selvästi enemmän, joten höyläsin pinnan sileäksi ja nautin juuston viimeistä viipaletta myöten.

Vihreä: vihannekset, juurekset ja hedelmät. Kasvisruoasta myrkyttyminen on ilmeisesti kohtalaisen harvinaista. Yksi poikkeus taitaa olla keitetty riisi. Pentti Huovinen kertoo kirjassaan Hyvät, pahat, näkymättömät, että Bacillus cereus -bakteerin itiöt kestävät keittämisen. Siten huoneenlämmössä seissyt keitetty riisi saattaa sisältää bakteerien tuottamaa, oksennus- ja ripulitaudin aiheuttavaa myrkkyä.

Keitetty riisi ei onneksi taida olla monenkaan dyykkarin ykkösherkku. Kahmi siis roskiksesta mielin ja suurissa määrin appelsiineja, tomaatteja ja kaalinkeriä. Pese kuitenkin kasvikset huolellisesti ennen käyttöä. Itse kuorin varmuuden vuoksi omenat, porkkanat ja sen sellaiset, vaikka samalla poistankin hyödyllisiä ravintoaineita.

Tarkastele myös kasvisten löytöympäristöä: vaippojen vierestä saatat poimia mukaasi hankaluuksia. Löytyihän pari vuotta sitten pavuniduistakin EHEC-bakteeria, joka on aina peräisin ulosteperäisestä eläimestä.

Huuhtelin löytämäni parsakaalin, poistin pari mustunutta lehteä ja nautin kaalin viimeistä palaa myöten. Pilaantunut vihannes maistuu yleensä niin pahalta, ettei sitä tule vahingossa syötyä. Niin epätoivoinen tuskin olet, että kokeilisit onneasi vanhoilla vihreillä.

 

† linkki kuollut