Kirjoitin eilen siitä, miten perinteiset hienot joulukoristeet ovat saaneet tehdä tilaa muovivälkkeelle. Vielä surkuteltavampi on joulupuuron kohtalo.

Koska johonkin maailmanaikaan riisipuuro oli statussymboli, meillä on nyt jouluruoka, joka on epäterveellinen, kuormittaa ilmastoa, tulee tuontitavarana eikä maistu oikein miltään. Muodit kulkevat sykleissä, joten edelläkävijät ovat nyt palaamassa perinteiseen ohrapuuroon, joka on kaikella tapaa riisipuuroa parempi valinta.

Koska moni syö riisipuuroa vain jouluna, kotiin ostettu puuroriisipussi on toimettomana lähes koko vuoden. Jos riisiä jää vain vähän, sitä ei ehkä haluta yhdistää seuraavana jouluna ostettavan uuden riisin kanssa. Parasta ennen -päiväkin saattaa ylittyä. Siten puuroriisi löytää helposti tiensä roskikseen ja minun näppeihini.

Puuroriisi- ja riisihiutalelöytöjä muutaman vuoden ajalta.

Ruoka-aineen säilyvyyteen suhteutettuna mahdollisesti suomenennätys on se, kun joku kysyi kaksi viikkoa puuroriisin päiväyksen umpeuduttua, voiko riisiä vielä käyttää. Ylen haastatteleman kokemusasiantuntijan mukaan riisistä tulee ihan hyvä puuro pari vuotta päiväyksen erääntymisen jälkeen. Puuroakaan ei kannata purematta niellä, joten päätin tehdä pienen mutta perusteellisen tutkimuksen.

Otin avattuja Risellan puuroriisipakkauksia, joiden parasta ennen -päivät olivat olleet reilut vuosi sitten, kaksi vuotta sitten, kolme vuotta sitten, neljä vuotta sitten, kuusi vuotta sitten ja kahdeksan vuotta sitten. Vanhimmissa pusseissa oli käynyt vieraita, vaikka häröt eivät oikein mitään riisille tunnu saavan aikaan. Pyöreäjyväinen puuroriisi niitä kiehtoo selvästi enemmän kuin pitkäjyväinen riisi.

Huuhtelin jokaisen riisierän vedessä. Keitin riisejä erikseen kattilassa (0,5 dl riisiä, 3 dl vettä), kunnes kaikki neste oli imeytynyt. Huomasin, että toisin kuin muita puuroja riisipuuroa ei voikaan valmistaa pelkästä vedestä. Riisistä tulee kyllä tahmaista, mutta jyvät pysyvät erillisinä eikä niistä tule yhtenäistä puuroa. Puuroriisin jämät saakin kaapin pohjalta kätevästi käyttöön keittämällä niistä vedessä lisäkeriisin. Puuroa vesiriisistä saa lisäämällä kermaa.

Maistelin puuroja sitä mukaa kuin niitä valmistui. En havainnut mitään makuvirheitä enkä myöskään eroja puurojen välillä, vaikka jyvillä oli enimmillään seitsemän vuoden ikäero. Päätin kokeilla vielä muita vaihtoehtoja

Risellan tummasta riisistä (PE 9/2020) tuli ainakin tällä kertaa vähän irtonaisempaa kuin valkoisista riiseistä. Makuun ei parin kuukauden ylityksellä tietenkään ollut merkitystä. Jos aikaa kuluisi enemmän, tumman riisin voisi odottaa menettävän makuaan valkoisia nopeammin.

Pirkan kaksi ja puoli vuotta ja Rainbow’n viisi vuotta päiväysvanha puuroriisi eivät maistuneet mitenkään erikoisilta. Jos nyt väkisin pitää jokin ero tehdä, niin Risellan riisit olivat ehkä vähän neutraalimman makuisia.

Myllyn Parhaan puuroriisi (PE 26.7.14) oli ihmisen avaamaton, mutta ötökät olivat nakertaneet pussiin reikiä. Puuron haju oli jonkin verran ummehtunut, eikä makukaan ollut ihan raikas. Kiisselin seasta kuitenkaan tuskin huomaisi mitään. Toisaalta Myllyn Parhaalla on huonoin hyllyikä, vain kahdeksan kuukautta. Tänä jouluna ostettu riisi ei siis enää ensi jouluna maistuisi parhaalle. Risella ja Rainbow näyttävät lähikaupan tarjonnan perusteella lupaavan käyttökelpoisuutta vielä seuraavaksikin jouluksi.

Riisihiutaleilla ei täysin saa aikaan perinteisen riisipuuron pehmeää suutuntumaa, mutta täydellisyyden vuoksi testasin niitäkin. Myllyn Parhaan riisihiutaleista valmistetussa puurossa oli ummehtunut haju ja maku kahdeksan vuotta ja kymmenen kuukautta parasta ennen ‑päivän jälkeen. Yhdeksän kuukautta sitten vanhentuneista riisihiutaleista tuli maultaan moitteetonta puuroa. Reilut kolme vuotta vanhat riisihiutaleet olivat laadultaan jotain näiden väliltä. Höttöinen hiutale pilaantuu selvästi nopeammin kuin kova riisinjyvä. Silti vanhimmissakaan hiutaleissa tuskin huomaisi mitään vikaa, jos puuron päälle sirottelisi sokeria ja kanelia.

Ruokaan intohimoisesti suhtautuva dyykkari parittaa riisien ja kanelien vuosikerrat keskenään. Ylärivissä puuroilla parasta ennen -vuodet 2012, 2014 ja 2016, kaneleilla 2013, 2014 ja 2015. Alarivissä sekä puuroilla että kaneleilla parasta ennen -vuodet 2017, 2018 ja 2019.

Testasin myös avattuja, hylättyjä kaneleita. Parasta ennen -päivät olivat vuosilta 2008–2021. En havainnut suuria eroja. Kaikki maistuivat riittävästi kanelilta. Luomukaneli oli kivan ärhäkkää, ja rikkonaisessa pussissa ollut halpiskaneli oli vähän puisevaa. Olihan 12 vuotta parasta ennen -päivästä elänyt kaneli menettänyt aromeitansa, mutta ilman vertailukohtaa ja puuron seasta sitä olisi mahdoton huomata.

Ohrapuuro on tuskin löytänyt tietään kovinkaan moneen joulupöytään. Sitä vastoin tapa heittää roskiin ruokaa, joka on menettänyt hivenen ensiluokkaisuudestaan, on eittämättä nykyajan statussymboli. Ja sen takia meille kaikille voi käydä ohraisesti.