Aihearkisto: Ympäristö

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 3: panttimerkintä pulloon

Posted on by Onni Tonkija

Huomasin roskiksia penkoessani hedelmämehuja valmistavan Frooshin liittyneen suomalaiseen panttijärjestelmään. Ensi alkuun voisi luulla, että valmistajalla on syttynyt ympäristöystävällisyyden idealamppu. Todellisuudessa taloudellisesti järkevällä toimijalla ei ole Suomessa vaihtoehtoa.

Juomapakkausverolain mukaan yli 50 000 litran verran vuodessa juomia markkinoille pakkaavan on maksettava veroa 51 senttiä litralta, elleivät pakkaukset kuulu palautusjärjestelmään. Laki vuotaa sikäli, että veroa ei peritä kartonkipakkauksista eikä maito- ja meijerituotteista eikä hedelmä- ja kasvismehuista. Hedelmäsoseista valmistettu juoma ei ilmeisesti käy hedelmämehusta, joten Frooshin oli valittava, maksaako se yhdestä pikkupullosta 13 senttiä veroa valtiolle vai 8 senttiä[†] verotonta maksua Palpalle.

Vasemmalla täysi, pantiton Froos-lasipullo, oikealla tyhjä, pantillinen pullo.

Mango-appelsiini-sose-mehupurkki ennen ja jälkeen. Vasen pullo, jonka sisällöstä suurin osa on muuten omenaa, on tähän juttusarjaan kuvattujen pakkausten joukossa sikäli poikkeuksellinen, että sitä ei ole pantattu kuin jääkaapissa eikä hylätty kuin roskaa.

Frooshin purkit ovat hienosti sanottuna kertalasipulloja, eli niitä ei pestä ja täytetä uudelleen vaan ne viherpestään pantilla ja käytetään uudelleen materiaalina kuten nykyään melkein kaikki lasipullot. Hartwallin ja Sinebrychoffin asiakaspalvelut kertovat, että uudelleen täytetään enää 0,33 litran matalia olutpulloja ja virvoitusjuomiin käytettäviä kierrelasipulloja sekä Sprite- ja Coca-Cola-profiililasipullojen kaltaisia erikoisuuksia.

Uudelleentäytettäviä pulloja voi käydä haikailemassa viime vuosikymmenelle jämähtäneellä Ekopulloyhdistyksen kotisivulla. Menneisyyteen tuntuu jääneen myös pakkauslasia koskeva lainsäädäntö. Se ei ehkäise jätteen syntymistä, ei kohdistu tasapuolisesti eikä kannusta kierrätykseen. Jos kierrätän lasipurkin, josta olen juonut hedelmäsosetta, minulle annetaan 10 senttiä. Jos kierrätän lasipurkin, josta olen lusikoinut hedelmäsosetta, minulle sanotaan: ”Kiitos kun lajittelet!”

Luonnon kannalta on se ja sama, viekö Froosh-pullon lasinkeräykseen vai pullonpalautukseen. Yhdentekevää ei ole kuitenkaan se, mistä pullo on valmistettu: Muovipullo liikkuisi vähemmällä energialla kuin raskas lasipullo. Lisäksi PET-muovi on kierrätysmateriaalina arvokkaampaa[†] kuin lasi. Jos pullo päätyy pantista huolimatta sekajätteisiin, polttolaitoksessa muovi palaa lämmöksi mutta lasi vain sulaa.

Pohjimmiltaan on tyhjänpäiväistä kehitellä huippuekologista Froosh-purkkia, sillä hedelmissä olisi luonnostaan hyvät pakkausmateriaalit. Ne menevät joka tapauksessa hukkaan, syötiin sisältö sitten suoraan tai pulloon säilöttynä.

 

† linkki kuollut

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 2: panttimerkintä piiloon

Posted on by Onni Tonkija

Jotta kukaan ei keksisi kyseenalaistaa vesilitkujen sinne tänne rahtaamista, kaikki ympäristötietoisuus pitää keskittää juomapakkausten kierrättämiseen. Parhaassa tapauksessa uudet neronleimaukset ohjaavat ajatuksia pois kierrätyksestäkin.

Viime kesänä hämmästelin ensimmäistä kertaa tölkkiä, jossa suomalainen panttimerkintä ei ollut entiseen tapaan tölkin yläreunassa selkeänä nuolinauhana vaan viivakoodin vieressä pikkuruisena panttipulloista tuttuna kierrätysmerkkinä. Pian huomasin ikäväkseni poikkeustapauksesta tulleen valtavirtaa. Vanha merkintä poistuu käytöstä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kolme tölkkiä, joissa eri panttimerkinnät: virolainen, uusi suomalainen ja vanha suomalainen.

Nehän ovat kuin kaksi marjaa ja huomioliivi.

”Halusimme vihdoin eroon epäesteettisistä panttimerkinnöistä. Toivomme muutoksen lisäävän myyntiä hankalassa markkinatilanteessa”, kertoo Antti Hukka Suomen Palautuspakkauksesta. Tämä lausunto on tietysti mielikuvitukseni tuotosta. Palpan mielikuvituksen tuotosta on seuraava virke: ”Kun juomatölkkien merkintä nyt muuttuu, saadaan kaikkiin pantillisiin pakkauksiin yhtenevät panttimerkinnät ja pantillisten pakkausten tunnistaminen helpottuu.”

Palpan logiikka ontuu, sillä ainoastaan epätodesta voi päätellä mitä tahansa ja lause merkinnän muuttumisesta pitää paikkansa. Yhtenäinen panttimerkintä puuttuu jatkossakin suurimmasta osasta ulkomaisia alkoholipulloja sekä Palpan järjestelmään kuulumattomista Lidlin pulloista ja pienistä lasipulloista. Pantillisen tölkin tunnistaminenkaan ei helpotu, jos panttimerkinnälle varattua alaa kavennetaan 90 prosenttia ja 340 astetta.

Tölkkien vanha panttimerkintä on ollut todellinen innovaatio. Se paitsi muistuttaa näkyvästi palautusmahdollisuudesta myös kertoo suomalaiselle pullojenkerääjälle yhdellä silmäyksellä, onko tölkki rahanarvoinen. Valitettavasti nämä hyödyt eivät näy panttikirjaamon tuloksessa, vaan päinvastoin voittoa tavoittelematon Palpa nettoaa sitä enemmän, mitä vähemmän pantteja lunastetaan.

Panttimerkinnän piilottaminen vähentää väistämättä panttien palauttamista. Alkuun, kun muutokseen ei ole vielä totuttu, moni tölkki joutuu roskiin, kun sitä luullaan pantittomaksi. Jatkossakin kierrättäminen vähenee, koska Suomessa täytetty, Virossa käytetty tölkki ei enää helposti erotu Suomessa pantatusta tölkistä.

Moni, minä mukaan lukien, saattaa kaupungilla kulkiessaan napata tölkin maasta tai roskiksesta. Kerään toisinaan pantittomiakin tölkkejä, mutta yleensä haluan pientä vaivanpalkkaa korvaukseksi siitä, että tölkistä saattaa varotoimenpiteistä huolimatta valua juomaa kassiini tai vaatteilleni. Laivantuomia tölkkejä kiertää Helsingissä niin paljon, että pelkkä näköhavainto tölkistä ei saa minua työntämään kättäni esimerkiksi raitiovaunupysäkin roskasäiliöön tai välttämättä edes raitiovaunun roskakoriin. Kun joka suuntaan ja suhteessa loistava panttimerkintä vaihdetaan pieneksi alaviitteeksi, osuu merkintä silmään roskien seasta lähinnä sattumalta ja polttolaitokselta tulee yhä useammin noottia alumiininsekaisesta sekajätteestä.

Palpa aikoo vähentää roskisten tonkimista myös asentamalla Helsingin kaupungin kanssa roskapönttöihin panttiparkkeja. Tällainen järjestely on tullut minullekin usein mieleen dyykkareita tarkkaillessani. Hyvän innovaation lopputuloksena saattaa tosin olla se, että parkin purkin vie satunnainen ohikulkija ja ammattimaiset pullojenkerääjät joutuvat tonkimaan roskiksia kahta kovemmin.

Keksintöä pukkaa, kun juomaa pakkaa 1: pallo muovia purkkiin

Posted on by Onni Tonkija

Ihminen on ainoa eläin, joka juo aikuisena muutakin kuin vettä. Jotta tämä asia pääsisi unohtumaan, juomateollisuuden on tuotettava uusia innovaatioita jatkuvalla syötöllä.

Juomanautinnon kruunaa usein vaahto, oli kyseessä sitten kalja, kokis tai kaputsiino. Olutvaahtojen kruunaamaton kuningas on DRAUGHTFLOW®-systeemillä synnytetty krema, joka ei tietenkään ihan joka karjalankarhukoffin temppuihin kuulu.

Luksusvaahto saadaan aikaan sujauttamalla oluttölkkiin miltei pingispallon kokoinen muovikuula, johon on pantu typpeä. Kun tölkki avataan ja paine sen sisällä pienenee, typpikapselikin napsahtaa auki ja tuottaa vaahtoa kuin ponnekaasukerma.

Kaksi oluttölkkiä, joiden päällä on niistä poistettu typpikapseli.

Aina on blogissa tilaa vielä yhdelle tai kahdelle widgetille.

Typpikapseli on tölkin suuaukkoa suurempi, joten sitä ei saa pois ilman teräaseita, Äkkiseltään vaikuttaisi, että olemme dilemman äärellä: muovin voisi polttaa mutta alumiinia ei, ja toisaalta alumiinikeräykseen tuskin tarvitaan muuta kuin alumiinia.

Käytännössä tölkin kapseleineen voi kierrättää siinä missä tavallisenkin alumiinitölkin. Muovipallo nimittäin palaa pois alumiinia sulatettaessa, kertoo Marja-Leena Ahtiainen alumiinia kierrättävästä Kuusakoski Oy:stä.

Samaan tapaan tuikkukynttilöiden kantoja ei tarvitse puhdistaa palamattomasta aineksesta, vaan ne voi laittaa suoraan metallinkeräykseen. ”Kynttiläjäämät eivät vaikuta alumiinin laatuun, koska määrät ovat häviävän pieniä”, Ahtiainen sanoo.

Tästä keksinnöstä on turha vaahdota enempäå. Kierrätysjärjestelmämme eivät hätkähdä oluttölkkien muovipalloista tai maitopurkkien muovikorkeista, tuskin tulevistakaan juomamuovi-innovaatioista.

 

Tämä kirjoitus on neliosaisen jatkokertomuksen ensimmäinen osa. Seuraavat osat ilmestyvät neljän päivän välein.

Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past

Posted on by Onni Tonkija

Nyt on ollut pitkään hyvä sää, joten olen sen aikana yrittänyt etsiä tummia pilviä, joita voisin kasata blogosfääriin. Ja mikäs kasatessa, kun on uudelleenbloggaustoiminto.

Tiedostavan ihmisen osa ei ole kadehdittava. Aluksi hän huomaa paheksuvansa pakasteiden pakkaamista pieneen pussiin, sitten hän luopuu dyykkaamattoman lihan syönnistä, ja kohta hän tajuaa, ettei tuulivoimaloita voi huoltaa ilman fossiilisia polttoaineita.

Ekoihmisen kiertokulku onkin seitsenportainen: aluksi mielenrauha muuttuu huoleksi, sitten huoli peloksi, pelko ahdistukseksi, ahdistus epätoivoksi, epätoivo toivottomuudeksi ja lopulta toivottomuus – mielenrauhaksi.

Gail Tverbergin kirjoitus on kuin virvoittava vesi perinteisen median tarjoilemien virvoitusjuomien jälkeen. Se nostaa väistämättä ekoihmisen seuraavalle tasolle – minut onnekseni seitsemänteen portaaseen.

Tverberg kirjoittaa pitkästi ja kissavideoihin verrattuna pitkästyttävästi. Luotan kuitenkin siihen, että tylsistyttävät helteet ovat herättäneet tiedonjanosi. Jos haluat kirjoituksen jälkeen lukea jonkin 748 vastauksesta, etsi nimimerkki CTG:n ensimmäinen kommentti, sillä se valaisee upeasti nykyajan teollisuustodellisuutta.

Gail Tverberg's avatarOur Finite World

At the Age of Limits Conference, I gave a talk called Converging Crises (PDF), talking about the crises facing us as we reach energy limits. In this post, I discuss some highlights from a fairly long talk.

A related topic is how our current situation is different from past collapses. John Michael Greer talked about prior collapses, but because both of our talks were late in the conference and because I was leaving to catch a plane, we never had a chance to discuss how ”this time is different.” To fill this gap, I have included some comments on this subject at the end of this post.

The Nature of our Current Crisis

Figure 1 Figure 1

The first three crises are the basic ones: population growth, resource depletion, and environmental degradation. The other crises are not as basic, but still may act to bring the system down.

View original post 3 062 more words

Keskiluokkaiset paperittomat

Posted on by Onni Tonkija

Miten vessapaperi eroaa käyttäjästään? Vessapaperi on kaksinkertainen.

Havahduin aikoinaan vessapaperin tarpeettomuuteen luettuani jutun ilman vessapaperia eläneestä Kimmo Syväristä (Nyt 25.1.2008). Nyt olen kuuden vuoden ajan toimittanut tomumajani tarpeet puhtaasti vedellä. Paluuta entiseen ei ole, ellei sitten koko ympäröivää yhteiskuntaa aleta jostain syystä vedellä kohti menneisyyttä.

Käsisuihku vessapaperirullan sisällä WC-istuimen kannen päällä.

Turhake ja hyödyke. Paperitonkin pöntönkuluttaja voi kohteliaisuuttaan vieraanvaroittaa vessansa paperitonkin. Rulla ja suihku Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, sisältää veden).

Näin delikaatissa aihepiiristössä ei voi mennä suoraan asiaan vaan kysymystä on lähestyttävä kautta rantuin. Jo muinaisilla roomalaisilla oli peräaukko eikä etuaukko: minkä taakseen jättää, siitä ei perästä kuulu. Itseltä piiloon jäävä ulostusreikä on länsimaisen jätteidentuottamiskulttuurin vertauskuva ja alkusyy.

Ulosteet kuvottavat meitä varmasti ihan biologisestikin, mutta kulttuurinen pintakerros lisää tätä inhoa sellaisella kertoimella, että häveliäisyys alkaa olla liian lievä ilmaus. Täytämme ruoansulatuskanaviamme mielellämme yhdessä, mutta kun ruoka ehtii alajuoksulle, häviävät hännystelijät kuninkaankin ympäriltä. Luoja tietää, kuinka monta ummetuspäivää esimerkiksi rippileirit lisäävät vuosittain suomalaisille teineille.

Vauva-lehden keskustelupalstan jo myyttisessä käsikakkaketjussa[†] [luettavissa Meidän per?e -palstalla] anaaliyhdyntäkuvaston marinoimat nykynaiset kertovat, kuinka ujostuttavaa ulostaminen voi olla. Yksi neuvoo, miten poistuvan pökäleen voi kätevästi napata vessapaperiin äänekkään loiskahduksen estämiseksi. Toinen kertoo, että ulosti ensimmäistä kertaa miehensä kuullen synnyttäessään. Joku taas esittää ratkaisuksi avanteen: jäte kertyy pikku hiljaa hiljaa pikku pussiin.

Pieneliöpelkoinen vessassakävijä kylvää paperia ympäri pönttöä. Neurootikon mielessä ihokosketus bakteereja kovin kehnosti elättävään muovirenkaaseen muuttuu limakalvokontaktin veroiseksi tartuntavaaraksi, joka pitää ehdottomasti estää paperilla ja käytännössä kymmenellä arkilla. Japanissa renkaan päällä saattaa olla ohut muovisuojus, joka vaihtuu kätevästi nappia painamalla.

WC-istuimen käyttöohjeet ja renkaan puhdistusohjeet japanilaisessa WC:ssä.

Häveliäisyys ja hygienia. Niistä on japanilainen vessavisiitti tehty.

Paperia tarvitaan paitsi suojelemaan reisiä renkaalta myös estämään juomaveden roiskahtaminen poskille. Vain yksi arkki ei voi riittää. Kaiken lisäksi paperilla pitäisi vielä pyyhkiä hyvin. Se taas ei oikein onnistu, sillä kuiva paperi ei poista kaikkea ulostetta iholta, kuten mikrobiologian tohtori Ron Cutler kertoo Ylen lähettämässä dokumentissa WC:n tarina.

WC:n tarinan mukaan 1500-luvulla elänyt ranskalainen kirjailija François Rabelais tuli siihen tulokseen, että paras väline peräpeilin pyyhkimiseen ovat joutsenen kaulasulat. Amerikkalainen Joseph Gayetty sai sulan hattuunsa tuomalla markkinoille vessapaperin vuonna 1857. Nykyään, kun käymälässä voi sekä heittää että laskea vettä, vessapaperin käyttö on sulaa hulluutta.

Monissa Aasian maissa vessakäynnillä käytetään huljukuppia, mutta länsimaiseen keskiluokkaiseen vessapaperittomuuteen tarvitaan käsisuihku. Sen avulla huuhdotaan ulostejäämät pyllystä pyttyyn, ja lopuksi kuivataan perä johonkin muuhun kuin paperiin. Itse käytän kylpypyyhettä, jonka alaosa on pyhitetty alapäälle ja yläosa yläpäälle. Onnelilla on erillinen kakkapyyhe, jolla hän kuivaa niin taka- kuin etupebankin. Pyyhkeet pesemme 60 asteessa parin viikon välein; meillä ei esiinny pyyhkeisiin liittyviä pakko-oireita.

Japanilainen WC-istuin, jossa on kiinni puhdistussuihkun ohjausyksikkö.

Japanissa käytetään kyllä vessapaperia, mutta huljukuppiperinteestä muistuttaa istuimeen integroitu suihku. Suomalaisesta varustelu saattaa vaikuttaa luksukselta mutta ei tunnu siltä. Jos kotimaisen Oraan bideesuihku vastaa tuntumaltaan kieriskelyä kasteisella ruoholla, niin tämä Japanin-masiina saa aikaan raekuuron kastuvalla ruholla.

Hyvä perähygienia on tavoiteltavaa, mutta vielä houkuttelevampaa vessapaperittomuudessa on hyvä käsihygienia. Koska bakteerit eivät voi permeoitua paksun pyyhkeen lävitse, käsiä ei ole kotioloissa mikään pakko pestä. Säästyy aikaa, ja yhteen laskettu vedenkulutuskin jää suunnilleen kätensä pesevän vessapaperin käyttäjän tasolle. Vessapaperistilla piiloveden, piilokemikaalien, piiloenergian ja pankkisalaisuuden piilottamien numeroiden kulutus on tietenkin ihan eri tasolla. Vedenpuhdistamoillakaan ei varmaan ole mitään hajotettavan massan vähenemistä vastaan.

Jos ei halua kankistua vakinaisen mänkkipyyhkeen tyyliseen ratkaisuun, yksi mahdollisuus ovat yhden käyttökerran jälkeen pesuun heitettävät kankaat. Tähän tehtävään ei välttämättä tarvitse pyhittää erityisiä riepuja, vaan siihen voi hyödyntää tekstiilejä, joilla on jo kokemusta kyseiseltä alalta: useimmat ihmiset ulostavat kerran päivässä ja heittävät päivittäin pyykkiin yhdet alushousut, jotka voisivat olla likaisempiakin.

Vessapaperittomuus on tietysti vain sivujuonne siinä valtavassa ongelmakentässä, jonka liukumiinoittaa ulosteen sekoittaminen veteen. WC:n tarina tuo plasma-TV:n ruudulle plasma-WC:n, joka räjäyttää lian pois ja vieläpä tuottaa samalla sähköä. Kiehtova laite tullee kauppoihin yhtä aikaa fuusioreaktorin kanssa.

Massojen ulostemassoille soveltuvaa vedetöntä käymälää odotellessa rakennusalan on turvattava meidän paperittomien palvelut ja varustettava joka ainoa WC-istuin käsisuihkulla. Vettä voi jo nyt jokainen säästää paitsi pesemällä täysiä koneellisia kakkapyyhkeitä myös vetämällä täysiä pöntöllisiä niitä itseään. Jos et saa pönttöä kukkuralleen omin avuin, kysy apua läheisiltä tai lähellä olevilta. Kysymys saattaa ensi alkuun tuntua tarttuvan kurkkuun mutta kakista ulos vain!

Toisesta päästä avattu serpentiinirulla vessapaperitelineessä.

Jk. Vapun kunniaksi jälkikuva Taloyhtiön jätepisteestä löytyneestä laihialaisesta vessapaperista.

WC:n tarina kerrotaan Areenassa, kunnes se poistuu luonnollista reittiä 29.5.2014.

† linkki kuollut

Suomi öljyn viimeisen käyttöpäivän jälkeen

Posted on by Onni Tonkija

Keskeytämme dyykkauslähetyksen tärkeän tiedotuksen vuoksi. Halpa öljy on loppumassa näinä vuosina. Toistan: halpa öljy on loppumassa. Pysytelkää viileissä sisätiloissa, kunnes olette lukeneet kirjan Suomi öljyn jälkeen. Älkää jääkö odottamaan viranomaisten toimintaohjeita vaan ajatelkaa itse. Tämä ei ole harjoitus.

Öljytynnyri, jonka päällä on Suomi öljyn jälkeen -kirja. Vieressä ketjuja.

Ketjupolttaja Suomi ei ole ihan heti pääsemässä öljykahleestaan. Viime vuonna julkaistun teoksen Suomi öljyn jälkeen ovat kirjoittaneet Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris. Kustantamiseen tarvittiin Intoa.

Öljyn loppumista voi verrata dyykkauksen hankaloitumiseen. Roskisdyykkarin käsikirjan Pekka pystyi vielä 70-luvulla hakemaan torilta sulkemisajan jälkeen hyväkuntoiset ruokatarpeet. Sitten kaikki myymättä jäänyt alettiin heittää suurelle jätelavalle eikä dyykkaus valitettavasti enää onnistunut.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin dyykkarit joutuivat hipsimään kauppojen pimeille takapihoille ja tyytymään torituotteita iäkkäämpiin elintarvikkeisiin. Sitten kauppiaat alkoivat lukita jätehuoneita ja ahtaa hävikkiään puristimiin eikä dyykkaus valitettavasti enää onnistunut.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tonkija vaeltaa taloyhtiöiden roskiksilla. Siinä missä kauppojen ruokahävikki esiintyi kohtalaisen siististi yhdessä tai kahdessa astiassa melko suurina määrinä, taloyhtiöissä ruoka-ainekset ovat epämääräisesti pakattuina siellä täällä pienissä erissä. Saman ruokamäärän dyykkaamiseen kuluu siis selvästi enemmän energiaa kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Öljyä pulppusi ennen suunnilleen siitä, mihin saapas sattui osumaan. Helppojen lähteiden ehtyessä öljyä on porattu syvemmältä tai esiintymiin on pumpattu vettä paineen kasvattamiseksi. Keskivaikeiden lähteiden ehtyessä öljyä on ryhdytty hankkimaan syvänmeren esiintymistä, arktiselta alueelta tai hiekan seasta.

Viime vuosisadan alkupuolella sadan öljytynnyrin tuottamiseen kului yksi tynnyri öljyä. Nykyisin tämä suhde on Yhdysvalloissa 15:1. Suomi öljyn jälkeen -kirjan mukaan länsimainen teollinen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen energiaa suhteella 5:1–10:1.

Länsimainen yhteiskunta on parasta ennen öljyhuippua. Tämä öljyntuotannon enimmäisvauhti on ilmeisesti ohitettu vuonna 2006, ja muiden nestepolttoaineiden huippu tulee vastaan mahdollisesti tällä vuosikymmenellä. Sen jälkeen on odotettavissa länsimaisen yhteiskunnan viimeinen käyttöpäivä.

Suomi öljyn jälkeen -kirjaa lukematon kansalainen saattaa ihmetellä, miten öljy muka voi loppua, kun sitä on aina tähänkin asti jostain löytynyt. Toisaalta hän ihmettelee, miten hänen 25 vuoden ajan samasta työpaikasta nauttimansa palkkatulot loppuivat irtisanomiseen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Mikään ei ole ikuista. Jäljellä olevista öljyvaroista meillä ei ole mitenkään varmaa tietoa, sillä OPEC-mailla on useita syitä paisutella arvioitaan. Nykyinen velkakriisi taas saattaa olla osaksi öljykriisi. Jostain kai kertoo se, että öljyn hinta on nelinkertaistunut 2000-luvulla.

Valistunut Suomi öljyn jälkeen -kirjaa lukematon kansalainen saattaa tietää, että tavanomaisen öljyn jälkeen voidaan siirtyä öljyhiekkaan, erilaisiin liuskeöljyihin sekä kaasusta, biomassasta ja kivihiilestä valmistettaviin nestepolttoaineisiin. Nämä epätavanomaiset öljylähteet tarkoittavat kuitenkin paitsi ympäristötuhojen lisääntymistä myös halvan öljyn loppumista.

Kun halpa öljy loppuu, energia ei ole vielä loppumassa, mutta syttyy polttonestekriisi. Lähes koko liikenteemme perustuu nimittäin polttomoottoreihin. Siinä vaiheessa, kun pitäisi ilmastonmuutoksenkin vuoksi viimeistään alkaa vähentää ja tehostaa hiileen pohjautuvaa energiankulutusta, huomio saattaakin siirtyä siihen, miten loputkin saatavilla olevat hiiliyhdisteet voidaan muuntaa polttonesteiksi. Lisäksi päättäjiä vaanii energia-ansa: kun energiantuotanto pienenee, pitäisi sijoittaa uusiin energianlähteisiin, mutta investoinnit vähentävät käytettävissä olevan energian määrää entisestään.

Latteasti sanottuna länsimaisella elämäntavalla on valtavia haasteita edessään. Kehitysmailla on varaa maksaa kalliista öljystä, koska ne saavat ”seuraavalla litralla” verstaan lampun palamaan, kun me käytämme sen vesiskootterin liikuttamiseen. Kohta 70-luvun öljykriisin aikaiset energiansäästöohjelmat saatetaankin kaivaa naftaliinista ja naftaliini puristetaan bensiiniksi. En aio jäädä kaipaamaan öisiä näyteikkunavaloja.

Monet uskovat vielä, että markkinat hoitavat öljyongelman. Siis tämä länsimainen turbokapitalismi, joka toimii neljännesvuoden aikajänteellä ja kriisin yllättäessä huutaa valtiota kollektivoimaan tappiot. Toki markkinat lopulta oppivat hinnoittelemaan öljyn niin, että jokainen aivan varmasti ymmärtää aineen kallisarvoisuuden, mutta siinä vaiheessa sopeutustoimemme ovat neljännesvuosisadan myöhässä. Menestyksen nälkä voi äkisti vaihtua ihan vain nälkään, sillä kirjan mukaan ”syömme fossiilisia polttoaineita, jotka on maaperässä muunnettu ihmisravinnoksi soveltuviksi”.

Öljysäiliön luota loittoneva säiliöauto näyttää häviävän metsän sisään.

Mut kun ne loppu, näky vaan takavalo.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin on ehkä toteutunut monen dyykkarin haave: dyykkaus on muuttunut yleisesti hyväksytyksi toiminnaksi. Tai sitten ruoan haaskaaminen loppui eikä dyykkaus valitettavasti enää onnistunut.

Jk. Jos olet kiireinen etkä ehdi juuri nyt ajatella nykyisen elämäntapasi tuhoutumista ja lukea koko Suomi öljyn jälkeen -kirjaa, etsi käsiisi tekijöiden Kanavan numeroon 1/2014 kirjoittama artikkeli öljyn loppumisesta. Koska tuskin ehdit sitäkään tehdä, lue edes Kaikenhuipun blogin kirjoitus öljyhuipusta ja sen ensimmäinen kommentti.

365 roskaa

Posted on by Onni Tonkija

Hyvää uutta vuotta, vaikka ei siinä vanhassakaan minusta vielä mitään sellaista vikaa ollut, että siitä olisi välttämättä pitänyt hankkiutua eroon. Järjestelmän kannalta on tietysti hyvä, että on voitu tuottaa paljon tavaroita, joissa lukee 2014.

Poikakalenteri avoinna tammikuun kohdalta

Kalenteri-Joen hallittu poseeraus herätti Onnelissa lähinnä hilpeyttä. Poikakalenteri Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, kylkiäisenä tai ilman), lepotuoli kuvausrekvisiittaa.

Seinäkalenterille on vaikea keksiä käyttöä nykyaikana. Ajan kiertoa voi seurata erimoisista laitteista, ja hammaslääkäriajasta tulee tekstiviestimuistutus. Digitaalisten valokuvakehysten aikakaudella kerran kuukaudessa vaihtuva kuva edustaa jämähtäneisyyttä.

Ehkä seinäkalenteri pitäisi pyhittää uudenvuodenlupausten seurantaan. Kalenteriin voi kaloreita karttava merkitä menetettyjä kiloja ja tipattomuutta toteuttava menetettyjä iloja.

Jos uudenvuodenlupaus liittyy addiktiosta irti pyristelyyn, kalenterin tammikuun jälkeiset sivut lienevät useimmissa tapauksissa turhia. Jotta kalenterille tulisi kunnolla käyttöä, kannattaa ennemmin koukuttautua johonkin uuteen harrasteeseen.

Haastankin täten molemmat lukijani keräämään tänä vuonna roskan päivässä, ei roskiksesta vaan roskikseen.

Roska päivässä -liikeidea tuntuu ensi alkuun hämmentävän alistuvalta. Pitäisikö ulkopuolisten nähdä vaivaa siksi, että roskaajat toimivat välinpitämättömästi? Eikö se, että roskat aina lopulta kerää joku, vain yllytä roskaamaan jatkossakin? Kyllä ja ei.

Roskaaminen ei ensinnäkään ole yksityisasia. Roskaaja on toki ensisijaisesti vastuussa teostaan, mutta jos hän on estynyt, puhdistamisesta vastaa jätelain mukaan roskaantuneen alueen haltija. Tässä kohtaa keskiluokkainen kansalainen huokaisee helpotuksesta, sillä hän hallitsee vain velkaista osakehuoneistoaan. Roska päivässä -liikehtijä sen sijaan näkee haltijuuden laajasti ja tuumii, ettei se ole häneltä pois, jos roska on kadulta pois.

Jos joku pelkää, että roskien kerääminen vain yllyttää roskaamaan lisää, kannattaa miettiä, mikä saa ihmisen roskaamaan. Siisti vai sotkuinen asuinympäristö? Se, että ei näe, kun kadulle hylätyn roskan poistaa aamuvarhaisella koneellisesti puhtaanapitolaitoksen edustaja? Vai se, että näkee, kun banaaninkuoret ottaa käteensä ja vie roskikseen aamuruuhkassa joku ihan tavallinen ihminen?

Ensisijaisen vastuun pakoilu voi jäädä kaihertamaan oikeudenmukaisuuteen taipuvaista mieltä. Kaikki ovat varmaan joskus tuskastuneet roskien täyttämään näkökenttään ja toivoneet roskasakille sakinhivutusta. Ei kuitenkaan kannata heittäytyä lyhytnäköiseksi. Rangaistus nimittäin opettaa pelkäämään rangaistusta, kun taas esimerkki opettaa esimerkilliseksi.

Kalenteri avoinna tammikuun kohdalta, päällä oluttölkki, noutokahvimuki, rytistetty tupakka-aski ja kaksi räjähtänyttä ilotulitetta.

Jätehuoltaja HSY:n kalenteri oli asianmukaisesti Taloyhtiön jätepisteen paperinkeräysastiassa. Roskat olivat asiattomasti Yhteiskunnan jätepinnalla.

Roska päivässä -suoritukset voi merkitä iltaisin rastilla seinäkalenteriin. Alkuun pääsee helposti, sillä ihmisasutuksen keskellä roskat eivät ole katoava luonnonvara. Roskapörssin kärjessä ovat omien havaintojeni mukaan kahvipahvi, karkkiarkki ja tupakkipakki sekä ylivoimaisena ykkösenä tupakantumppi.

Mielenterveyden säilyttämiseksi kannattaa kuitenkin mieltää tupakantumpit roskien sijasta aluskasvillisuudeksi. Tupakantumppi on toki ympäristölle haitallinen kemikaalikeskittymä, mutta kaikista ei vain ole natsanatseiksi. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen selvityksen mukaan tumppeja voi olla ulkoilureitillä keskimäärin jopa metrin välein. Tumppiongelma onkin viime kädessä tupakoitsijoiden käsissä, ja se ratkeaa joko hyvällä tai pahalla. Yhdysvalloissa on vuoden alusta lähtien voinut saada sakot savukkeenpätkillä roskaamisesta.

Nyt ei sitten muuta kuin eteenpäin uudenvuodentavoite kirkkaana mielessä: vuoden lopussa asuinalueellasi 365 roskaa vähemmän ja 52 lopettaa roskaamisen kokonaan!