Munasarja, osa 5: Kanala kanalle kamala

”Olen kasvissyöjä, mutta…” on virke, joka voi päättyä ihan miten tahansa. Ristiriitaisimpia lopetuksia ovat alkuosan kumoavat ”syön kanaa” tai ”syön kalaa”. Yhtä epäjohdonmukainen on kananmunat kelpuuttava kasvissyöjä. Kananmunahan nimittäin on kanaa, kaupassa tosin yleensä hedelmöittymistä vaille mutta ei aina. Kananmunia ja -lihoja tuotetaankin suunnilleen samalla tavalla.

Rikottu mädäntynyt muna tummalla heijastavalla pinnalla.

Kahdesta halventamiseen käytetystä eläinperäisestä pääsiäisherkusta toinen on musta lammas.

Kanataloudesta saa tietoa niin myötä- kuin vastavirran kanavoista, mutta itse olen käyttänyt päälähteenä tasapuolisuuteen pyrkivää Elina Lappalaisen kirjaa Syötäväksi kasvatetut (Atena, 2012). Kirjan mukaan kanojen jalostaminen on tarkkaan hiottua kansainvälistä liiketoimintaa. Maatiaisrodut ovat sen rinnalla harrastelua. Broilereista ei edes ole maatiaisversiota, sillä broileri on keinotekoinen hybridi, kanan ja rintafileen risteymä.

Yhteistä liha- ja munijakanoille on se, että kumpikaan ei elä hetkeäkään enempää kuin on tarkoituksenmukaista. Broileri joutuu viettämään tehotuotannossa vain 35–39 vuorokautta, mutta kana ehtii 70–74 viikossa tuottamaan lihaan verrattavia aineita eli munia yli kymmenen kertaa oman painonsa verran. Sen jälkeen kanalla olisi edessä 5–10 viikon sulkasato, mutta se ei sovi hyperventilaatiotalouden pirtaan, joten kanat saavat kokea vuoden 2100 ilmakehän eli tukehtua hiilidioksidiin.

Vaikka kanan elämä katkeaakin kesken kuin lentonsa, se ei ainakaan joudu kestämään vuodesta toiseen ahdistavia tehdasoloja. En tiedä, onko kanojen taivaassa ikuinen päivä, mutta kanalassa siitä saisi esimakua, kun valoja pidetään päällä 14–16 tuntia vuorokaudessa. Broilereilla valoa riittää enimmillään 18 tuntia.

Häkkikanalassa kanoja voi olla neliömetrillä yli 13, lattiakanalassa 9 ja luomukanalassakin 6. Broilereilla yläraja neliömetriä kohden on 42 kiloa – kiloa siksi, että broileri on vielä kanaakin vähemmän yksilö. Yksilöllistä hoitoa kanaloissa ei ole tarjolla, mutta munijakanat käydään sentään poikasvaiheessa yksittäin läpi: näissä untuvikkojen kutsunnoissa on oma huone kukoille ja kanoille – kukoille ruumishuone, koska kukko ei muni. Broilerit puolestaan eivät ehdi sukukypsiksi, ennen kuin ne paistetaan kypsiksi.

Broilerinkasvatus on ollut Suomessa alusta asti teurastamoiden ohjaamaa suurtuotantoa, mutta eivät nykyiset pienryhmäkanalatkaan ole mitään pienkanaloita. Kanaloissa siipipareja on tavallisesti tuhansia. Tutkimusten mukaan kana oppii tunnistamaan enintään 80 yksilöä, eli kanalassa ei voi toteutua lajille tyypillinen nokkimisjärjestys. Asia varmistetaan muualla maailmassa vielä nokan katkaisulla.

Suomessa voitaisiin katkaista viime aikojen kehitys, jossa kananmunien tuotanto on paisunut suurimmilleen sitten EU:hun liittymisen. Jotta olisimme lajinimemme mukaisia viisaita ihmisiä, meidän tulisi elää niin, että annamme arvoa muille olennoille. Elämä on helppoa munatta.

 

Lue myös kananmunien päiväyksistä, pilaantumisesta, kellumisesta ja keittämisestä.

Munasarja, osa 4: Keittotaito ja säilyvyystieto

Pamaus olisi herättänyt minut, ellen olisi ollut vasta menossa nukkumaan. Helteisen heinäkuun rauha oli rikkoutunut kello 7.03 bioasekonvention vastaiseen itsemurhaiskuun. Alkujärkytyksestä toivuttuani menin tarkastamaan tuhot, mutta kaikki näytti olevan ennallaan. Vielä tässä vaiheessa en haistanut mätää.

Iskun tekijä oli elänyt pitkään turvattua elämää. Muna alkoi hautoa katalia aikeita vasta, kun juusto- ym. siirtokuntien leviäminen ajoi sen ulos jääkaapista. Munien asutusalueelle nimettömien käyttäjän vihjeiden perusteella tehdyssä rynnäkössä paljastui, että solun kuudesta yli puolivuotiaasta jäsenestä vain yksi ei ollut joutunut olosuhteiden mädättämäksi.

Kuuden munan kenno, jossa keskellä yksi hajonnut ja ympäristöön levinnyt muna.

Yllätysmuna.

Kuten terrorismin kohteeksi joutuneet yleensäkin, sain syyttää iskusta itseäni. Olin nimittäin altistanut kananmunan lämpötilan vaihtelulle, mikä saa munapakkaajan mukaan munan ”imaisemaan” itseensä makua ympäristöstä. Tieteellisemmin sanottuna kylmälle pinnalle tiivistyy lämpimässä kaiken maailman likahippusia, jotka saattavat ryömiä peremmälle munaan.

Keitetyille munille lämpötilan vaihdosta sen sijaan suositellaan, vaikka niin sanottu säikäyttäminen ei mitenkään pomminvarmasti saa ulkokuorta rikkoutumaan siististi. Perinpohjaisten kokeiden jälkeen J. Kenji López-Alt tuli siihen tulokseen, että kuori irtoaa parhaiten, kun keitettävä muna ei ole ihan vastapyöräytetty ja se lisätään kiehuvaan veteen. Kylmät suihkut helpottavat kuorimista vain vähän, mutta ne auttavat munaa saavuttamaan muodolliset kauneusihanteet. Myös pitkä jäähdytys, mieluiten yönylinen, edistää kuoren irtoamista. Valkuaisesta taas ei James K. L.-A.:n mukaan tule liian kovaa, jos munan annetaan olla kiehuvassa vedessä vain puoli minuuttia ja sen jälkeen levyä väännetään kylmemmälle.

Kuorimatta jääneet keitetyt munat kannattaa panna jääkaappiin. Siellä ne säilyvät omien kokemusteni mukaan vähintään viikon, kun huoneenlämmössä säilyvyys voi jäädä pariin päivään. Nämä havainnot tosin perustuvat keitettyinä dyykattuihin muniin, jotka ovat minulle tullessaan aikoja sitten keitinvedestä nostettuja ja monesti vielä säröytyneitä.

Dyykkarille keitetyn munan tunnistaminen on tarpeellinen taito. Keitetty muna pyörii raakaa vinhemmin, mutta aina ero ei ole selvä. Tällöin voi pyörivää munaa näpäyttää sormella. Keitetty muna pysähtyy oitis, mutta raa’assa munassa pyörimismäärää riittää vielä hetken ajan.

Keitetyksi tunnistetun munan äkkää pilaantuneeksi siitä, että valkuaiseen uppoaa sormi kuin kuuma veitsi munavoihin. Näköaistiinsa mieluummin luottava voi verrata munaansa taiteilijan näkemykseen.

Keltuaisen vihertävyys johtuu harmittomasta rautasulfidista, ja sen muodostumista edistää pitkä keitto- ja säilytysaika. Muuten muna saa keltuaiseen väriä kiinalaisista samettikukista uutettavasta luteiinista, paitsi luo-muna[†].

Parhaiten keitetty muna säilyy, jos sen huokoset tukkii sopivilla aineilla, esimerkiksi sellakalla ja palmuvahalla. Keskieurooppalaiset tukkomunat pysyvät hyvänä huoneenlämmössäkin yli kuukauden. Kuoriminen onnistunee kuitenkin sekunneissa.

Keitetyn kananmunan saa säilymään kotikonsteillakin, kun muistaa yhden asian: säikäytetyn munan elinkaari ei ole mikään pitkämäkinen kaari. Kokeilin vesikäsittelyn vaikutusta pikaisesti neljällä kovaksi keitetyllä munalla. Kaadettuani keitinveden viemäriin upotin kaksi munaa hetkeksi kylmään veteen ja kahden munan annoin päästää rauhassa ylimääräiset höyryt pois.

Avasin munat 15 päivän päästä. Jääkaapissa säilyttämäni säikäyttämätön muna oli vastakeitetyn veroinen. Huoneenlämmössä seisseen säikäyttämättömän munan keltuainen maistui vähän väljähtyneeltä, mutta valkuainen oli moitteeton. Sitä vastoin molemmat säikäytetyt munat olivat pilaantuneet, pahiten jääkaapissa ollut. Sen valkuainen oli muusia ja keltuainen maistui tunkkaiselta.

Säikäytys on äärimmäinen tapa rikkoa sitä sääntöä, että kananmunia pitäisi varjella lämpötilan muutoksilta. Säikäytyksessä munan sisällä olevat kuumat kaasut painuvat kokoon ja munaan muodostuu pieni alipaine, joka imuroi sisään bakteereita ja homeitiöitä. Säikäytysvesi onkin kananmunalle vanhuuden lähde. Säikäyttämätön muna taas on desinfektoitu kiehuvassa vedessä kuin tuttipullo. Sen pinta ei ole aivan uudenveroinen, koska kutikula on hajonnut. Sellaisenakin muna näyttää kuitenkin kestävän ympäröivää maailmaa yllättävän hyvin ja paljon paremmin kuin hyytymässä säikähtänyt.

Raaka rikottu tai rikkoutunut muna kestää huoneenlämmössä ehkä päivän tai kaksi, jääkaapissa luultavasti aiemmin mainitut neljä kertaa enemmän. Keltuainen on rasvapitoinen, joten se säilyy valkuaista heikommin. Pakastamalla voi tässäkin tapauksessa melkein seisauttaa kellot ja sammuttaa kalenterisovellukset.

 

Juttusarja koostuu viidestä ehjästä kokonaisuudesta.

 


linkki kuollut

Munasarja, osa 3: Muna kelluu, mitä sitten?

Moni mätää munaa pelkäävä haluaisi määrittää munan kunnon ilman, että tarvitsisi rikkoa kuorta, mutta se on toiveajattelua. Mätyys ei ensinnäkään ole pahinta, mitä munasta voi paljastua, sillä siellä voisi olla gekko. Toisekseen kotikonstia mätämunan määrittämiseksi ei ole olemassakaan.

Mädäntynyt muna kyllä hölskyy ja haisee kuorenkin läpi, mutta kaikki kurapukuleikeiltä kuulostavat ja Äänekoskelta tuoksahtavat kananmunat eivät välttämättä ole mätiä. Usein mainostettu kellutuskoe taas vahingoittaa kuorta ja kertoo päivän kunnosta saman mikä selviäisi katsomalla päiväys kennosta.

Avattu, täysin kuivunut kananmuna kuorineen munarasian päällä.

Kuusi kelluvaa kananmunaa. Kennoon oli huomaavaisesti leimattu vuosiluku, joten munafossiili voitiin määrittää viisivuotiaaksi turvautumatta radiohiiliajoitukseen.

Joskus muinoin, kauan ennen pitkien kananmunien keksimistä, muna oli ensisijaisesti tapa valmistaa uusi kana. Tuolta ajalta kananmunassa on jäänteenä tuhansia ilmakanavia, joita pitkin munaan tulee ilmaa ja sieltä poistuu vettä ja hiilidioksidia. Haihtuminen pienentää munan massaa ja samalla myös tiheyttä, koska munan tilavuus ei muutu. Jossakin vaiheessa muna alittaa veden tiheyden ja oppii kellumaan vedessä. Keittäminen ei vaikuta tiheyteen.

Tiheyteen liittyy sekin, että kananmunia neuvotaan säilyttämään terävä puoli alaspäin. Tylpässä päädyssä on nimittäin ilmatasku, ja jos tämä kevyt osa olisi alimpana, se saattaisi karata ylös ja näin tylpästä päästä kärsisi koko ruumis.

Kellumistesti riittää monen mielestä selvittämään kananmunan kelpoisuuden. Jotkut jopa kehottavat lisäämään testiveteen suolaa, mikä vain suurentaa veden tiheyttä, kuten opettavaisesta videosta nähdään.

Se, että kelluva muna olisi väistämättä pilaantunut, on ihan bullshittiä tahi kanankakkaa, kuten jopa munien myynnistä elantonsa saava taho toteaa, tosin toisenlaisin sanankääntein. Veden tiheys onkin kuin viimeinen käyttöpäivä: tarkka raja, jonka yhteys tuotteen pilaantumiseen ei ole ollenkaan tarkka.

Kellumistestillä voidaan siis osoittaa munan pilaantuminen yhtä vastaansanomattomasti kuin ruokaöljy voidaan näyttää syömäkelvottomaksi kaatamalla sitä veteen. Munan kelluminen kertoo vain sen, että muna on tuoretta vanhempi. Iän voi kuitenkin selvittää täsmällisemmin pakkausmerkinnöistä.

Jos munia ei ole tarkoitus käyttää heti, niitä on suorastaan haitallista huljutella vedessä. Vesi näet liuottaa kuoren ulointa kalvoa, kutikulaa. Kutikulan putipuhdistus altistaa munan sisällön mikrobeille. Jääkaapissa taannoin säilyttämäni munat mädäntyivät, koska munakennot olivat osuneet kosteaan takaseinään ja pahvissa edennyt vesi kasteli vähitellen munat.

Yhdysvalloissa maatalous on niin sottaista puuhaa, että kananmunat pitää huuhdella vedellä ja desinfiointiaineilla. Sikäläiset munat on syytä säilyttää jääkaapissa, jotta ne eivät muuttuisi bakteeriplantaaseiksi. Suomessa vähittäiskaupan olevia munia ei ole pesty – jos ei oteta huomioon pahanpesua, jota tehdään sellaisilla sanoilla kuin vapaa ja onnellinen.

 

Sarjassa on ilmestynyt edellinen, sitä edellinen, seuraava ja sitä seuraava osa.

Munasarja, osa 2: Pilalle menneitä otoksia

Moni heittää kananmunilla vesilintua varmuuden vuoksi, jottei tulisi syöneeksi pilaantunutta munaa. Mätä muna on kuitenkin roskiksessa harvinaisuus, eikä syynä ole se, että roskiksessa olisi harvoin kananmunia. Pilaantuneen kananmunan tunnistamisessa ei kannatakaan luottaa pelontäyteiseen vaistoon vaan esimerkiksi näön tapaiseen aistiiin.

Kaksi rikottua kananmunaa. Vasemmalla lautasella mädäntynyt muna, oikealla mädäntymätön. Taustalla kananmunapakkauksia.

Munapäät, osa 3. Kaikki kuvassa näkyvä on otettu Taloyhtiön jätepisteestä.

Thaimaalaisia tuhatvuotisia munia pidän liian outoina, mutta 15 kuukautta päiväysvanhoja suomalaisia munia on tullut kokeiltua. Kokeilun kohteeksi valikoitunut kuuden luomukananmunan kenno oli ollut löytymisestään asti kylmässä, osan aikaa tosin jääkaapin ovessa. Ovessa muna altistuu liikkeelle, mikä joidenkin kommentaattorien mielestä edistää pilaantumista. Ovi on myös jääkaapin lämpimin paikka, mutta toisaalta kananmunia suositellaankin säilyttämään 12–14 asteen lämpötilassa.

Jääkaappisäilytyksen jäljiltä ensimmäisenä rikotun munan valkuainen oli juoksevaa ja keltuainen jähmeää (kuvassa oikealla). Koostumus on tyypillinen vanhoille munille. Kun kypsensin munan mikrossa, tuloksena oli väljähtänyt, joskaan ei erityisen pahanmakuinen munakas. Valkuaisesta tuli sitkeää, ja keltuaisen suutuntuma oli lähes kuin keitetyssä munassa. Pullon suu ei siis ole ainoa suu, jolla valkuaisen voi erottaa keltuaisesta.

Toinen muna oli mädäntynyt (kuvassa vasemmalla). Mädän munan tunnistaa paitsi kuvottavasta hajusta myös rohkeasti ruskeaa, harmaata ja mustaa yhdistelevästä ulkoasusta. Makuaistinvarainen laadunarviointi ei ole tällaisessa tapauksessa koskaan käynyt mielessä.

Kolmas muna oli melkein kuiva, ja sen keltuainen oli tahmaista. Neljännessä munassa keltuainen oli lähes kuivunut ja viidennessä täysin kuiva. Jos siis munaa rikottaessa keltuainen hajoaa, muna on enintään keski-ikäinen tai keltuainen on mahdollisesti vain osunut kuorenpuolikkaan torahampaiseen reunaan. Vanha keltuainen on jähmeä ja tumma. Samaan tapaan munan hölskyminen ravistettaessa on merkki keski-ikäisyydestä: nuori muna on niin kiinteä, ettei se hölsky, ja munavanhuksessa ei ole nestettä, joka voisi velloa.

Kuudennen munan kuori oli vähän harmaantunut, ja sen pinnalla oli musta näppy. Kun kopautin munaa pöytää vasten, se räjähti! Eipä olisi auttanut munien rikkominen marttaneuvokkaasti erilliseen kuppiin, sillä paineaalto olisi levittänyt törkyä taikinakulhoonkin. Munan sisältä paljastui samanlaista harmaata massaa kuin kakkosmunassa. Eräänlainen töhnämuna siis tämäkin.

Miten pilaantunut muna sitten pitäisi määritellä? Vaikka iäkäs muna keitettynä tai paistettuna maistuisikin eltaantuneelta, se voi kelvata vielä taikinaan, koska kypsennetyssä leivonnaisessa makua ei käytännössä huomaa. Täysin kuivunutkaan muna ei ole pilalla, ainakaan monen koiran mielestä. Pilaantuminen riippuu siis täysin käyttötarkoituksesta: mätäkin muna maistuu bakteereille.

 

Lue sarjan toisen osan lisäksi toiset osat.

Munasarja, osa 1: Älä munaa epäile vaan päiväystä

Luulin kananmunien säilyvän jääkaapissa ikuisuuksia, kunnes eräänä päivänä jouduin rikkomaan toistakymmentä munaa suoraan vessanpönttöön. Siirsin munasäilytyksen sittemmin huoneenlämpöön ja olin tyytyväinen siihen asti, kun yhtenä aamuna keittiöstä kuului posahdus ja tapahtumapaikalla odotti vieno pilaantuneen broilerin haju.

Mikä näissä tapauksissa meni pieleen, ja miten kananmunia oikein säilytetään oikein? Kuinka pitkään raaka tai keitetty muna säilyy jääkaapissa tai huoneenlämmössä? Miltä maistuu kananmuna, jonka parasta ennen -päivästä on yli vuosi? Ja sokerina, jota kananmuna sisältää vähän päälle 0 prosenttia, pohjalla: miksi kananmuna ei ole hyvää ravintoa?

Koska yhä useampi kärsii TLDR-yliherkkyydestä, en pane kaikkia munia samaan koriin vaan jaan kokemaani ja lukemaani viisiosaisena juttusarjana, joka huipentuu blogin sadanteen postaukseen. Vaikeasti yliherkille tarjoan Turun Sanomien blogikirjoituksen otsikkoa: ”Kananmuna koostuu valkuaisesta ja keltuaisesta”.

Keko kananmunia harmaalla kennolla.

Munavuoren huippu. Munat Taloyhtiön jätepisteestä (soikeat 0 e), alusta
betonista.

Juttusarjaa varten tekemissäni tutkimuksissa ei ole koeteltu eläimiä, sillä minulla on tapana kaivella munia jätekatoksissa. (Näin pitkälle jaksoin pidätellä viittauksia ulkoisiin sukupuolielimiin; ylevät kirjoittajat purkautuvat jo otsikossa.) Löydän usein kananmunarasioita, joiden parasta ennen -päivästä on viikko tai pari. Näin tuoreet munat on hylännyt todennäköisesti joko nirppanokka, kananaivo tai kananpoika (pardon my Anglicism).

Päiväyksen ylittämistä on turha pelätä, sillä Eviran ylitarkastajan Pirjo Korpelan mukaan kananmunia on turvallista käyttää siihen asti, kun ne ovat pilalla. Tämä kehämäiseltä vaikuttava lausuma tahtoo sanoa, että terveydelle vaarallisen kananmunan pystyisi syömään vain, jos haju-, maku- ja näköaisti olisivat yhtä aikaa lamaantuneet.

Näin ainakin Suomessa, jossa munien sisällä ei asusta salmonellaa. Salmonella on ylitarkastaja Korpelan mukaan syy siihen, että muninnasta parasta ennen -päivään on sama määrä vuorokausia koko EU:n alueella. Suomessa päiväys ei siis ilmaise oikeastaan muuta kuin munan neliviikkoissyntymäpäivän.

Korpela antaa kananmunille armonaikaa yhden kuukauden parasta ennen -päiväyksestä. Omien kokemusteni perusteella pahviin pakattu ehjä ja raaka kananmuna säilyy hyvänä huoneenlämmössä tavallisesti enimmillään pari kuukautta päiväyksestä ja jääkaapissa helposti muutaman kuukauden. Minulla ei siten ole valittamista Tieteen suhteen suhteen, jonka mukaan kananmunalle päivä huoneenlämmössä vastaa neljää päivää jääkaapissa.

Huoneenlämmössä säilyttämistä voi suositella kauppiaiden lisäksi paljon leipoville. Jääkaappikylmä muna nimittäin viilentää hiivataikinaa ja vaahtoutuu huoneenlämpöistä huonommin, eikä munia aina muista ottaa ajoissa lämpenemään. Toisaalta jos munia käyttää vain vähän, jääkaapin tuoma aikalisä voi olla tarpeen. Jääkaappi on hyvä valinta myös silloin, kun huoneenlämmön on säätänyt tai sää tehnyt atavistisia savannimuistumia helliväksi.

 

Sarjan kirjoitukset ilmestyvät viiden päivän välein.

Tähteistä syntyy mitä pahimpia ja parhaimpia munakkaita

Munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain, sanovat tähdeasiantuntijat. Esimerkiksi joulukinkun jämät, yli jääneet keitetyt perunat, pehmenneen paprikan tai juustonkannikan.

Muuten hyvä mutta noita aineksia voi lisätä joka toiseen ruokalajiin, vaikkapa pyttipannuun, pastakastikkeeseen tai uunivuokaruokaan. Jos munakkaaseen kerran voi piilottaa melkein mitä vain, miksi esimerkit ovat aina tutuista tutuimpia, lastenleikkitasoisia?

Päätin koetella munakkaan rajoja valitsemalla täytteiksi sellaisia tähteitä, joiden hyödyntämistä muut ovat todistetusti pitäneet toivottomana. Mitä saadaan, kun sekoitetaan roskikseen hylätyt munat ja tähteet?

Erilaisia avattuja ruoka-ainepakkauksia.

Tähteet kello 12:sta myötäpäivään: suolapähkinäsekoitus, karkea kuivattu juustoraaste, hedelmä-pähkinämysli, hienonnettu hasselpähkinä, mantelijauhe, kookoshiutaleet, merileväarkit. Kaikki Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, avoinna yötä päivää).

Suolapähkinämunakas

Koska perunalastumunakkaastani tuli ihan maistuvaa, ajattelin suolapähkinöiden sopivan munakkaaseen yhtä lailla. Toiveajattelin. Siinä missä perunalastut pehmenevät pannulla rapeanpehmeiksi, pähkinät pysyvät kovina ja vievät syödessä kaiken huomion. Suolapähkinämunakas onkin selvästi vähemmän kuin osiensa summa.

Juustomurumunakas

Juustojauhe ansaitsee erityistarkastelun, koska se ei ole yhtä monikäyttöistä kuin hienontamaton ja kuivaamaton juusto. Hävikin estämiseksi olisi hyvä, että tauhkan voisi paitsi sirotella pastan päälle myös haudata jonnekin.

Kahden munan munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain täytettä puolisen desiä. Tällä määrällä juustomurumunakkaasta tuli oivallista. Suutuntuma oli napakka mutta ei kova eikä sattumainen niin kuin pähkinämunakkaassa.

Karkean juustojauheen jälkeen tavanomainen, venyväksi sulava juustoraaste tuntuu vähän kömpelöltä munakkaan täytteeltä. Jos käytettävissä on jauhetta, munakkaaseen ei oikeastaan kannata raastaa juustoa kuin enintään mahdollisia muita täytteitä sitovaksi liimaksi.

Myslimunakas

Satokausikalenteri kysyy, miksi munakkaan pitäisi olla suolainen, ja antaa hedelmämunakkaan ohjeen. Koska ohjeessa käytetään kaurahiutaleita, minä kysyn, miksi hedelmämunakkaan valmistamisen pitää olla kaikkine kuorimisineen niin hankalaa, kun roskiksista saa valmista hedelmämunakassekoitusta eli kuivattuja hedelmiä ja kaurahiutaleita sisältävää mysliä.

Myslimunakas on kaikista elämäni aikana syömistäni omeleteista eittämättä pahimman makuinen. Pähkinöiden suutuntumaa olen jo arvostellut, enkä myöskään kuivahedelmiä arvostanut (mysli oli tosin parasta ennen 2011). Ikävintä myslitäytteessä oli tasaisen puiseva viljamatto, joka tuppasi vielä varisemaan munakkaan välistä lautaselle. Lopputuloksen olisi kyllä voinut arvata kielelläkin: munavoileipä kuulostaa asialliselta ja maittavalta, kun taas leipäöljymuna on pelkkä sekasotku.

Manteli-kookos-pähkinämunakas

Leivonta jättää usein jälkeensä monenlaista vajaata jauho- ja jauhepussukkaa, jotka sitten pyörivät kaapeissa vuosi- ja kuukaudet. Dyykkaamani mantelijauhe, kookoshiutaleet ja hasselpähkinäjauhe olivat vuosilta 2014, 2006 ja 2008, mikä ei kylläkään huomattavasti makua haitannut. Ronkeleimmat vakuumipakattujen pähkinöiden jäähdyttelijät eivät tosin välttämättä luokittelisi puoli tusinaa vuotta sitten ilmastettua hasselpurua elintarvikkeeksi.

Sekoitin kahteen munaan kolmea jauhettani sekä vettä, yhden ruokalusikallisen kutakin. Paksuhkosta tahnasta tuli pannulla jonkinlainen munakkaan ja ohukaisen välimuoto. Lettu on väistämättä jälkiruokamainen, joten makuhermojen säästämiseksi pinnalle voi lisätä vähän sokeria tai hunajaa. Hasselpähkinä tuo munakkaaseen mukavasti väriä ja mausteisuutta; pelkkä manteli-kookos on täytteenä vähän vaisu.

Merilevämunakas

Merilevämunakas on monella tapaa munakkaiden parhaimmistoa. Ensinnäkin se on viekoittelevan herkullista. Siihen voi myös kätevästi käyttää sušin valmistuksesta jäljelle jääneet noriarkit. (Kuivattu merilevä tosin säilyisi seuraavaankin sušisessioon, kunhan sitä ei ihan kylpyhuoneessa pidä. ”Oma” leväpakettini oli ollut avattuna pöydällä muutaman kuukauden, koska en ollut jaksanut ryhtyä näpräämään makeja.)

Merilevämunakasta vaivattomammaksi munakas voi tulla vain, jos jättää täytteen tyyten pois. Tämän ruokalajin valmistaminen on itse asiassa niin helppoa, että annan kuvakatkon jälkeen siihen yksityiskohtaiset ohjeet.

Pannulla munakas, jonka sisältä pilkistää norilevy.

Eväs levällä. (Näihin munapaistoksiin näyttää aina ilmestyvän naamoja.)

Riko kaksi kananmunaa juomalasiin tai johonkin muuhun kuppiin. (Dyykkari rikkoo munat varmuuden vuoksi eri astioihin, jos parasta ennen -päiväyksestä on jo aikaa.) Rikkominen on parasta suorittaa kopauttamalla munan päiväntasaajaa pöytää vasten joko munaa tai pöytää liikuttamalla. Pöytä sotkuu väistämättä vähän, mutta kuori repeää yleensä vain kahteen osaan.

Munakas sopii parhaiten pannulle, jonka halkaisija on suurin piirtein merileväarkin lävistäjän mittainen. Aseta pannu levylle ja levy täysille. Lisää pannulle loraus eli 0,5 ruokalusikallista öljyä.

Epäpuhtaat puristetut öljyt alkavat savuta, kun lämpötila on sopiva. Kullankeltaiseksi raffinoidusta rypsiöljystä taas ei tule helposti savua, mutta sen vieno tuoksu alkaa erottua. Ehkä varmin tapa on kuitenkin katsoa öljyä aivan läheltä: kun silmiä alkaa kirveltää, öljyä höyrystyy sen verran, että se on juuri sopivan lämmintä. Jos silmiin alkaa sattua, pannulle on jäänyt vettä, joka kiehuessaan räiskyttää kuumaa öljyä. Varman päälle ottajat kaapivat pannulle pöydälle munia rikottaessa jääneen valkuaissotkun ja paistavat koepalan.

Kun lämpötila on sopiva, kieputa munat haarukalla jotenkin yhtenäiseksi seokseksi ja kaada pannulle. Käännä levy pois päältä. Kallistele pannua niin, että massa täyttää koko paistoalan. Koko paistoajan ole valppaana eli noin minuutin verran.

Ripottele ensin munamassan pinnalle suolaa ja paina sitten päälle merilevälevy. Levä ehtii näin pehmetä paiston aikana. Koska tämä ohje on tarkoitettu myös täydellisille aloittelijoille, katson tarpeelliseksi mainita, että suolan on tietysti oltava merisuolaa, koska merilevä on merenelävä.

Noriarkki on neliömäinen ja pannu on ympyrän muotoinen, joten munakkaan reunaan jää tilkut, joista voi tarkkailla paistamisen etenemistä. Kun viimeinenkin paistopiste on juuri hyytynyt, kumoa puolet munakkaasta toisen puolikkaan päälle ja siirrä lettu lautaselle. Jos pannu on iso eikä munia ole enempää kuin kaksi, munakas paistuu varsin tasaisesti eikä ehdi sitkistyä pohjastaan.

Lähteet

Tähteet ovat siitä kivoja, että ne pakottavat luovuuteen. Mistään nimittäin tuskin löytyy juuri kulloisiinkin tähteisiin räätälöityä reseptiä. Suolapähkinä- ja myslimunakkaista en esimerkiksi ole koskaan lukenut, mikä ei näin jälkikatsannossa ole ihmekään.

Paremmin onnistuneet munakkaani taas eivät ole mitenkään ainoalaatuisia: Juustomunakkaita on tehty maailman sivu, ja mantelijauheinen munakas on à la karppaajien perusherkku. Merilevän ja kananmunan liitto taas on riisillä höystettynä sušista tuttu, eikä omakaan versioni näyttäisi olevan millään tavalla tuore keksintö. Ei siis mitään uutta liesituulettimen valon alla, mikä ei näin dyykkikeittiössä ole ihmekään.

Älä osta mitään -kuukauden kolmas viikko

Älä osta mitään -kuukausi täytti viime lauantaina 50 prosenttia. Mittanikaan ei ole läheskään täysi, sillä yksinomaan dyykatuista elintarvikkeista koostuva ruokavalio on ilta toisensa jälkeen taannut mahani täyttöasteeksi riittävät 90 prosenttia.

Luettelen taas tuttuun tapaan kaiken edellisen viikon aikana syömäni päiväyksineen ja kommentteineen.

Maanantai 10.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), banaaneja, satsumia, 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: broilerin fileepihvi, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (PE 30.8.14), savun makuista maustekastiketta (PE 29.11.14), valmiiksi keitettyjä perunoita, valmiiksi keitetty kananmuna, paprikaa, tomaatteja, ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 9.10.14), sämpylä, Oivariinia (PE 19.1.15), voileipäkinkkua (VKP 5.11.14), ruisvuokaleipää, juustokakkua, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytynyt kypsentämätön kanapihvi valitutti itsensä illan pääruoaksi, koska se ei parvestaan erotettuna olisi selvinnyt jääkaapissa pitkään. Edellisenä päivänä tonkimani kinkunpalanen sai siten luvan odottaa vuoroaan.

Tiistai 11.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Välipala: ateriankorvikepatukkaa (PE 3.2.12), proteiinipatukkaa (PE 23.3.15), myslipatukkaa (PE 12.3.14), cashewpähkinöitä (PE 2.4.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 10.9.12)

Iltapala: ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 3.11.14), paprikaa, kurkkua, tomaatti, paahtoleipää, avokadoa, ruisvuokaleipää, Oivariinia (sama), joulukinkkua, pikkupulla, juustokakkua, maitokahvijuoma (PE 9.7.14), satsuma, D-vitamiini (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Olin melkein koko postmeridiaanin liikkeellä, joten korvasin tavanomaisen syömättömyyteni kivikovalla patukka-aterialla ynnä muulla napostelulla. Illalla järsin lihakimpaletta, jonka päättelin joulukinkuksi pois kaapimani sinappihunnun perusteella.

Keskiviikko 12.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 26.7.], rypsiöljyä [sama], joulukinkkua), parsakaalia, tomaatteja, pikkupaprikoita, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), jäävuorisalaattia, kurkkua, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), viinirypäleitä, salmiakkitoffeeta, noitapilli, D-vitamiini (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Torstai 13.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), hedelmärahkaa (PE 21.9.), ksylitolipurukumi (sama).

Lautasella paistettua lohta, keittettyjä perunoita, ranskankermadippiä, paprikaa ja kurkkua.

Täysipainoinen ateria Taloyhtiön jätepisteestä, lautasmallina Teema.

Iltapala: lohifileetä (VKP 4.11.14), voita (PE 29.4.13), sitruunaa, rouhittavaa valkosipuli-pippurimaustesekoitusta (PE 2.9.10), paprikaa, perunoita, pippurista ranskankermaa (PE 5.10.), ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kurkkua, goudajuustoa (PE 10.1.15), keittokinkkua (sama), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Edellisellä viikolla panin ohikulkumatkalla merkille tutun paikan sunnuntaiaukiolon. Pistäydyin sisällä, ja siellähän oli lohifilee tarjouksessa ”ota tai jäte”.

Kala ei tietenkään ole yhdeksän päivää viimeisestä käyttöpäivästä yhtä ehtaa kuin vastatapettuna. Liha oli mureutunut melko pehmoiseksi, ja pienen sivumaun pystyi havaitsemaan, jos sitä pysähtyi aistimaan. Toisaalta jos ihan maistelulinjalle lähdetään, silloin ei varmaan kannata alun perinkään kiirehtiä kaupan hyllylle tarttumaan kassilohipussiin.

Perjantai 14.11.

Yöpala: riisivanukas vadelmahillolla (PE 23.9.14), sitruunaa, klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (PE 7.9.14), banaani, satsumia, kiivi, omena, cheddartäytepatonki, proteiinijuomaa (PE 9.1.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 6.5.14).

Patonki oli kuivahkoa, juoma oli möykkyyntynyt purkin pohjalle, ja kiivinkin olin päästänyt osittain käymään. On tämä tonkijan elämä toisinaan yhtä kärsimystä.

Iltapala: lohta (sama), ranskankermaa (sama), perunoita (PE 24.8.14), keskiolutta (PE 3.12.13), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rosso -salaattia, salamia (PE 10.11.14), serranokinkkua (PE 21.12.14), jääsalaattia, parsakaalia, tomaatteja, viinirypäleitä, klementiini, kaurakeksejä, suklaakuivakakkua, sinkki-magnesium-B6-vitamiinivalmistetta (11,1 mg, 300 mg, 2,1 mg, PE 11/2014), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Ihan saunaillan kunniaksi otin hivenaineita, jos ne luettelossa jonkun silmään pistivät.

Lauantai 15.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (sama), banaani, klementiinejä, kiivi, omena, mansikka-mustikka-vadelmajukurttia (PE 3.6.), ruispalaleipää, kurkkua, jääsalaattia, goudajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), paahtoleipä, Oivariinia (sama), tiikerikakkua (PE 1.12.14), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: broileri-homejuustopastaa (broilerin fileesuikaleita [VKP 6.10.14], keltaista Raketti-spagettia [PE 5.10.13], Aura-juustoa [PE 11.8.14 ja 30.10.14], 4-prosenttista kasvirasvasekoitetta [PE 11.3.14], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], ananasmurskaa [PE 15.6.11], sipuli, suippo- ja pikkupaprikoita), parsakaalia, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (sama).

Kuluneella viikolla SOK ryhtyi broilerin fileesuikaleiden takaisinvetoon, koska viimeinen käyttöpäivä oli erehdyksessä merkitty yhdeksän päivää liian myöhäiseksi tavallista myöhäisemmäksi. Jos Evirassa vaivauduttaisiin lukemaan blogiani, ei tarvitsisi ryhtyä noin övereihin manöövereihin.

Takaisinvedon innoittamana päätin tutkia samanlaisia ”miedosti suolattuja” broilerin suikaleita yli yhdeksän päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Sain taas todeta, että lihan syömäkelpoisuudessa olennaista ei ole ikä vaan käsittely- ja säilytysolosuhteet.

Minulla oli kaksi pakettia samanlaisia värjäämättömiä broilerin fileesuikaleita (ja 15 prosenttia tällaiseen lihaelämykseen erottamattomasti kuuluvia vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja). Ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut 12 vuorokautta, olivat maultaan täysin pilaantuneita. Sen sijaan ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli 40 päivää ja 40 yötä, olivat maultaan täysin, no, käyttökelpoisia niin kuin nämä broiskut nyt parhaimmillaan voivat olla. Koska kyse oli samasta tuotteesta, ainoaksi mahdolliseksi syyksi säilyvyyseroon jäi se, että nuoremman paketin reunassa näytti olevan sauman kohdalla fileesuikaleita, vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja.

Kirjoitin viime viikolla valkohomejuustosta ruokaa laitettuani, että homejuustot pitäisi käyttää heti löytämisen jälkeen. Aura-juusto kuitenkin kestää säilyttämistä melko hyvin, sillä se lähinnä kypsyy roquefortiksi eli makeutuu ja pehmenee. Tällöinkin päädyt saattavat alkaa homehtua tai muuten pilaantua, joten ne kannattaa leikata pois.

En ole ihan varma, pitääkö neliprosenttisen kermankorvikkeen maistua joltakin, mutta kun ryhdyin emulgaattoriksi ja sekoitin kuukausien saatossa pinnalle näyttävästi erottuneen veden takaisin piiloon, tuloksena oli ihan miedon makuinen seos.

Sunnuntai 16.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, klementiinejä, 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kanatortilloja (broilerin rintafileetä, tortillalettuja [PE 3.4.15], fetajuustoa [PE 5.4.15], jäävuorisalaattia, paprikaa), jauhelihapitsaa (PE 7.11.), kinkku-ananaspitsaa (VKP 10.11.14), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rossoa, goudajuustoa (sama), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), Oivariinia (sama), parsakaalia, klementiini, lakritsikaramelleja (PE 13.11.14), D-vitamiinia (sama), vehnänalkioöljykapseli (PE 14.9.12), ksylitolipurukumi (sama).

Olin jo ehtinyt miettiä, minkä kanssa söisin edellisenä päivänä löytämäni broilerin fileen, kun tonkaisin roskiksesta avatun paketin tortillalettuja. Samalla aiemmin dyykkaamani feta pääsi säästymään pilaantumiselta. Näin dyykkaus parhaimmillaan ratkaisee tuottamansa ongelmat itse.

Tällä viikolla taas uudet ruoat ja ensi viikolla uusi selostus.