Avainsana-arkisto: viimeinen käyttöpäivä

Avokadopasta ilman avokadoa

Posted on by Onni Tonkija

Mietin pitkään, mitä tarjoaisin itsenäisyyspäivän päivällisellä, kunnes tiesin vastauksen: tietenkin kansallisruokaamme avokadopastaa. Pastasta tuli perinteiseen tapaan valmistettuna oikein hyvää. Alun perin tarkoituksenani oli kuitenkin laittaa avokadopastaa à la roskis jo viime sunnuntaina.

Avokadapastaa kupissa. Vieressä keittokirjan kuva avokadopastasta.

Lopulta meni niin kuin Strömsössä. Spagetti, chilipalko, valkosipuli, limetti, liina ja kuppi Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, itsenäisyyspäivänä auki kanta-asukkaille). Gullichsenien Safkaa lainassa kirjastosta.

Löysin pari viikkoa sitten sekajätteen seasta kaksi avokadopussia. Suunnittelin tuolloin, että ratsastan trendien aallonharjalla ja kokeilen avokadopastan valmistamista. 

Ihan heti en päässyt ruoanlaiton makuun, koska en ollut löytänyt kaikkia aineksia jätekatoksesta. Vastoinkäymiset jatkuivat kauppahallissa, kun ilmeni, että juustokauppiaalla ei ollut myydä luomuparmesaania. Onneksi mielimääni parmanjuustoa löytyi mielin määrin marketista. Vähänpä osasin kuitenkaan aavistaa, että projektini kokema vastatuuli yltyisi vielä myrskyksi.

Pilaantuneita, avattuja avokadoja.

Kenialainen avokado, melkein sukua osterille.

Ehkä olin antanut avokadojen olla jääkaapissa muutaman päivän liikaa tai ehkä olin alun perin ollut liian toiveikas hedelmiä pussien läpi palpoidessani. Minun oli nieltävä karvas totuus: yhdestäkään yhdestätoista avokadosta ei olisi pastan painikkeeksi, mutta nälkäiset suut olisi jotenkin tukittava.

Mitä olisi avokadopasta ilman avokadoa? Melkein parasta, tavua vaille. Olin kuitenkin panostanut raaka-aineisiin niin paljon, ettei minulle kelvannut kuin paras, joten pasta sai jäädä toiseen kertaan.

Onneksi huomasin jääkaapissa aikaisemmin viikolla tonkaisemani braatvurstipaketin. Viimeinen käyttöpäiväkin oli ollut vasta viisi päivää sitten. Makkaroiden oheen lämmitin roskiksesta löytyneen juustokeiton, jonka parasta ennen -päivä oli mennyt alle kaksi kuukautta aikaisemmin. Sopan sekaan heitin metsästä löytyneet, parhaat päivänsä nähneet joulukuun ensimmäisen ja varmasti viimeiset suppilovahverot.

Valmisruoat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, lisää vain sienet).
Keiton ja braatvurstien lisäksi ketsuppi, jäävuorisalaatti ja lautaset Taloyhtiön jätepisteestä.

Sienillä terästetty keitto maistui vallan mainiolta, ja braatvurstitkin tekivät kauppansa. Taloyhtiön asukkaiden uhraukset olivat jälleen kerran turvanneet taloutemme ruokahuollon. Kiitos 2011–2013.

Jauheliha jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Posted on by Onni Tonkija

Netissä on toinen toistaan useampia viestiketjuja, joissa ahdistunut ap kysyy, voiko jauhelihaa käyttää tänään, kun sen viimeinen käyttöpäivä oli eilen. Jos tulet tänne hakukoneen sisään heittämänä ja etsit maltillista asiantuntija-arviota, lähde suosiolla muualle.

Nyt kun jäljellä ei ole muita hysteerikkoja kuin hamstraajia, voimme siirtyä asiaan. Testiin valikoitui tällä kertaa kaksi erilaista jauhelihaa kahdelta tunnetulta pakkaajalta. Toinen lihoista oli nautaa, ja toisessa oli lisäksi sikaa. Rasvaa molemmissa oli kymmenen prosenttia.

Kaksi jauhelihapakettia

Aluksi tarkastin jauhelihat silmämääräisesti kuin eläinlääkäri konsaan. Toinen pakkaus näytti odottavan ruoaksi valmistamista innosta soikeana, ja itse hyväksyin lihat innosta sokeana. Tuotteet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, huomioi päiväys).

Alkuperäisestä kylmäketjusta ei ole tietenkään tietoa, mutta lihat ehtivät lojua alle kymmenasteisessa roskiksessa enintään vuorokauden, todennäköisesti vain muutaman tunnin. Pyyntipäivän jälkeen lihat olivat vielä kahden päivän ajan jääkaapissa pari astetta suositellun neljän asteen enimmäislämpötilan yläpuolella.

Kun otin lihat käyttöön, naudan jauhelihan viimeinen käyttöpäivä oli ollut 11 päivää aikaisemmin. Sika-naudan jauhelihalla viimeinen käyttöpäivä oli ollut 8 päivää aiemmin. Jauhelihan ja ruoan valmistuspäivien eroksi tuli siten pari viikkoa. Siksi oli parasta ennen ensimmäisiä makupaloja selvittää, mitä tehtailijat tekevät lihojen säilymisen eteen.

Elintarviketeollisuus täyttää eläinten muoviset ruumisarkut suojakaasuilla. Paras kaasu olisi luultavasti puhdas hiilidioksidi, tuo teurastuksessa ja maapallon kasvihuoneistamisessa niin kätevä cee-oo-kakkonen. Pelkän hiilidioksidin käyttö voisi moninkertaistaa tuotteen säilyvyyden, mutta myynnin se luultavasti moninkutistaisi.

Liha, kuten ihminenkin, alkaa nimittäin harmaantua vanhetessaan, mikä ei yleensä paranna kummankaan markkina-arvoa. Ex-lihas muuttuu vähitellen harmaaksi, koska sen myoglobiini alkaa menettää happivarastojaan. Hapen poistuminen tuskin myrkyttää ruokaa, mutta keskiluokkainen kuluttaja ostaa vain vastateurastetun näköistä lihaa. Se onkin ainoa edes etäisesti teurastukseen liittyvä mielleyhtymä hänen tietoisuudessaan.

Tehtailijan ratkaisu on lihan tönkköhapetus. Pakattu liha pysyy myyvänpunaisena pitkään, kun suojakaasussa on happea suunnilleen 80 prosenttia eli neljä kertaa enemmän kuin huoneilmassa. Harmi vain, että aerobiset bakteerit eivät ole liha-alalla varsinainen harvinaisuus. Dyykkarin onneksi lihapakkauksen pieneliöt ovat sentään edes 20‑prosenttisesti hiilidioksidissa eli huonossa hapessa.

Tässä vaiheessa luentoa lukija on varmaan jo läpikotaisin kypsynyt mutta niin on jauhelihammekin. Naudasta valmistin porkkanalla ja pinaatilla täytettyä lihamureketta ja sika-naudasta laitoin georgialaista kaalilaatikkoa.

Ruoista nautti kolme ja myrkyttyi nolla ihmistä. Sikäli tulos oli sama kuin aikaisemmissa viimeisen käyttöpäivän jauhelihakokeiluissani. Kaalilaatikko tuli syötyä loppuun seitsemän päivän päästä ensimmäisen hävikkiviikon viimeisen viettopäivän kunniaksi.

Lihat siis etenivät elimistöissämme ongelmitta, mutta maistuiko ruoka? Pirkan ohjeen mukaan valmistamani kaalilaatikko oli kaikin puolin herkullista. Lihamureke sen sijaan jätti hieman toivomisen varaa. Syynä eivät välttämättä olleet gramnegatiiviset bakteerit tai Garamin Samin resepti vaan kenties taloyhtiön tarjoama korppujauhe, jonka parasta ennen ‑päivä oli tammikuussa.

Ihan mahdollista on sekin, että naudan jauheliha alkaa yksinkertaisesti menettää makuaan viimeistään kymmenen päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Testin molemmat jauhelihat soveltuivat kuitenkin mainiosti fyysisesti terveiden fyysisesti aikuisten ravinnoksi reilu viikko viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Wannabe-ap, jatkoitko sittenkin lukemista mutta olet yhä ahdistunut viimeisen käyttöpäivän jauhelihasi mikrobiologisesta laadusta? Osta seuraavalla kerralla soijarouhepaketti. Siinä on parasta ennen -päiväys.

 

Aiheesta jauhaa vielä kerran kirjoitukseni Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran.

Viimeinen käyttöpäivä ei ole este vaan nopeute

Posted on by Onni Tonkija

Tonkaisen roskiksesta aukinaisen nakkipaketin. Sinappia olen löytänyt jo aikaisemmin, joten välipala odottaa pian syöjäänsä. Vilkaisen vielä päiväyksiä. Sinappien parasta ennen ‑päivät ovat olleet helmi- ja elokuussa. Nakkien viimeinen käyttöpäivä on näemmä ollut 18 päivää sitten.

Kuinkahan vakavasti nämä päiväykset tulisi ottaa? Jäänkö nuolemaan nakkisormiani?

Lautasella neljä nakkia, päällä kahdenlaista sinappia, vieressä kaksi tomaattia.

Nakit, sinapit ja tomaatit Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, saatavuus vaihtelee). Lautanen kuvausrekvisiittaa.

Parasta ennen, toiselta nimeltään hyvää jälkeen, tarkoittaa että elintarvike harvoin paranee vanhetessaan. Ruoka on parasta ennen nieluun joutumista ja tekee hyvää sen jälkeenkin. Kyse on siis suuntaviivoista ja suun tavoista. Makuasioista, ei niinkään maha-asioista.

Napa-alueeseen likemmin liittyvä elintarpeellinen ajankohta on viimeinen käyttöpäivä. Viimeinen käyttöpäivä ei ole sama asia kuin viimeinen hyödyntämispäivä. Viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua elintarviketta ei voi enää käyttää hyväksi kaupan kassavirran tai laitosruoan tilavuuden kasvattamisessa. Tuotetta voi kuitenkin vielä hyödyntää energian, kuidun ja ravintoaineiden lähteenä sekä – uskokaa tai älkää epäilkö – jopa mielihyvän tuojana ja nautinnon antajana.

Keskiluokkainen lukija saattaa nyt ajatella, että tehköön varallisesti tai henkisesti köyhä dyykkari, mitä lystää, mutta itse en halua vaarantaa sauvakävelylenkkieni toteutumista syömällä vanhentunutta ruokaa.

Mutta mikä on vanhentunutta ruokaa? Yksittäinen päiväys peittää sen tosiasian, että taustalla on liukuva asteikko. Eihän se, mistä olisi voinut laittaa iltapalaa, voi mitenkään muuttua kelvottomaksi keskiyön koittaessa.

Elintarvikkeiden mikrobiologiaa valottaa kiitettävän seikkaperäisesti Ylen Kuningaskuluttajan juttu. Ohjelman teettämissä laboratoriotesteissä paljastui muun muassa, että maksalaatikko oli kolme päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen täysin syömäkelpoista. Einestehtailijat haluavat jutun perusteella edelleen pelotella kuluttajia viimeisillä käyttöpäivillä, vaikka jopa valvovalle viranomaiselle Eviralle riittäisivät parasta ennen ‑päiväykset.

Viimeisen käyttöpäivän ruokamyrkytys lienee siis paljon harvinaisempi elintarvike-epämiellyttävyys kuin viime kyläilypäivän ruokatyrkytys. Useimmissa tuotteissa viimeinen käyttöpäivä tahtoo näköjään sanoa, että ei tässä mitään hengenhätää vielä ole, mutta voisi sitä syömistä pikkuhiljaa alkaa harkita.

Kuinka kehnosti minulle sitten kävi syötyäni nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Ilmeisesti makkaratuotteisiin ei turhaan tungeta nitriittejä, sillä en huomannut mitään valittamista terveydentilassani. Enkä ole mikään teräsvatsa: ruoansulatuskanavani eivät kestä edes lehmän rintamaitoa.

Kuluttaja voi toki ulkoistaa aistinvaraisen arvioinnin päiväysten painajille, mutta kansalaisen voisi jo odottaa haistavan, maistavan ja päättävän itse. Ihmiselle on sentään annettu varsin pätevä mikrobiologisen laadun arviointi-aparaatti, jota sopii käyttää, kun kylmäketjun heikoin lenkki pettää tai viimeisestä käyttöpäivästä aika jättää.

En tietenkään halua kannustaa ihmisiä vastuuttomuuteen. Mielestäni päiväyksillä pelottelu ja niiden orjallinen noudattaminen on vastuutonta niin kauan kuin maailmassa nähdään nälkäpäiväkeräyskuvia.

 

Entä jos nakkien viimeisestä käyttöpäivästä on 98 päivää? Nakit ja makkarat kestävät aikaa.