Älä osta mitään -kuukauden toinen viikko

Ostokseton marraskuuni jatkuu. Syön tyystin dyykattuja elintarvikkeita ja merkitsen jokaisen suupalan muistiin. Nämä muistelmat julkaisen sitten viikoittain täällä blogissa. Merkinnöissä PE on parasta ennen, VKP on viimeinen käyttöpäivä ja sama viittaa aiemmin eriteltyyn elintarvikkeeseen.

Maanantai 3.11.

Yöpala: uuniomena-Skyr-rahkaa (PE 22.2.14), täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Miksiköhän samana yönä avaamani, niin ikään jääkaapin ovessa säilyttämäni mutta 11.4. parasta ennen -päiväänsä viettänyt Skyr oli homeessa? En oikein keksi muuta eroa kuin sen, että kuningatar vaatii parempaa kohtelua kuin uuniomena.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kebab-katkarapupitsaa, paprikaa, karjalanpiirakoita, porkkanapiirakka, Oivariinia (PE 13.1.15), kurkkua, savujuustoa (PE 7.12.14), jäävuorisalaattia, pikkutomaatteja, klementiinejä, viinirypäle, luumua, korvapuusti, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Scamorza-savujuusto oli päältä komeassa homeessa. Juuston tiivis koostumus takasi kuitenkin sen, että kun homekerrokset leikkasi pois, alla maistui vain valju, vähärasvainen savun maku. Klementiineistä taas piti poistaa pehmenneet osat, mutta jäljelle jääneet kohdat olivat yllättävän hyviä ja mehukkaita. Luumua eivät pelastaneet mitkään kirurgiset toimenpiteet, vaan se maistui pilaantuneelta luumuhillolta.

Tiistai 4.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, luumuja, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tomaatti-vuohenjuustokeitto (VKP 3.10.14), basilikaa (itse kuivattua), ruistikkuja (PE 30.4.13), karjalanpiirakka, Oivariinia (sama), paahtoleipää, kurkkua, savujuustoa (sama), porkkanoita, viinirypäleitä, luumuja, täytekonvehteja (PE 5/2014), kalaöljykapseli (PE 14.12.13), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama)

Tomaatti-vuohenjuustokeitto on vanha tuttu, joka ei pitkästä säilytyksestä hätkähdä. Täysi rasia makeita brassirypäleitä oli oikein onnistunut herätedyykkaus ohikulkumatkalla.

Keskiviikko 5.11.

Yöpala: uuniomenarahkaa (sama), verigreippiä, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), omena, satsumia, luumuja, ksylitolipurukumi (sama).

Vanhaa jauhelihaa, mustuneita porkkanoita, kuivaneita sipuleita ja ruttuinen kaali.

Kaalipata oli odottanut vuoroaan ainakin syyskuusta lähtien, mikä alkoi väistämättä näkyä raaka-aineissa.

Kunnon jauheliha ei enää ollutkaan kunnollista oltuaan jääkaapin ylähyllyllä miltei viisi kuukautta. Se ainoastaan haisi kunnolla. Reunoilta limoittunut ja keskeltä kovettunut liha ei soveltunut paistamisenkaan jälkeen ihmisravinnoksi, joten suunnitelmia piti muuttaa.

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 27.4.], kylmäpuristettua luomurypsiöljyä [PE 30.8.14], savujuustoa [sama], kevätsipulin vartta), porkkanoita, ruispalaleipää, jääsalaattia, kurkkua, kermajuustoa (PE 9.10.14), palvikinkkua (VKP 27.10.14), pikkutomaatteja, satsuma, viinirypäleitä, omenahilloisia kampaviinereitä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Kaalipata-aikeiden kariuduttua piti tyytyä pikaruokaan eli munakkaaseen. Kananmunia oli ilmeisesti pidetty jääkaapissa, koska niillä oli näinkin vanhoina vielä kokonaiset keltuaiset ja kaikki.

Torstai 6.11.

Aamupala: pikakaurahiutaleita (PE 7.6.14 ja 15.7.15), banaaneja, satsumia, sitruunaa, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Syön hiutaleet yleensä kuiviltaan. Nyt tein kuitenkin pitkästä aikaa mikropuuroa, koska en halunnut syödä elävää ravintoa. En ole ihan varma, kuolivatko ötökät veteen, säteilyyn vai lämpöön, mutta kova kuoriaisten kohtalo joka tapauksessa oli.

Jauhelihaa, paloiteluja porkkanoita, sipuleita ja kaalia.

Uusi yritys vähemmän vanhoilla aineksilla.

Iltapala: kaalipata (valkokaalia, porkkanaa, sipulia, puuroriisiä [PE 9/2013], jauhelihaa [VKP 17.8.14], mustapippuria [PE 1.7.12], meiramia [PE 14.9.13], tummaa siirappia [PE 31.12.12], suolaa), puolukkahilloa (PE 25.7.13), paprikaa, kampaviineri, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Reilu jauheliha oli täysin syömäkelpoista reilu pari kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Pelkiltään maku saattoi olla aavistuksen sisäelimellinen mutta saattoi olla kuvitelmaakin.

Perjantai 7.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), satsumia, viinirypäleitä, sitruuna-limettisoijajukurttia (PE 17.7.), ksylitolipurukumi (sama).

Soijaliemi oli syötävää, vaikka samassa pakkauksessa ollut veriappelsiinin makuinen jukurtti oli kerännyt hometta ja oli enää pelkästään pahan makuinen. Onneksi iltapalaksi nautittu verigreippi takasi päivittäisen veren tarpeen.

Iltapala: kaalipataa (sama), puolukkahilloa (sama), ruispalaleipää, palvikinkkua (sama), kermajuustoa (sama), jääsalaattia, jäävuorisalaattia, paprikaa, tomaattia, porkkanaa, karjalanpiirakka, Oivariinia (sama), verigreippiä, perunalastuja (PE 24.2.15), banaanin muotoisia appelsiinisuklaamarmeladeja (PE 30.9.15), D-vitamiinia (sama), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Lauantai 8.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), mandariini, viinirypäleitä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: juusto-kasvispastaa (tuoretta nauhapastaa [VKP 28.10.14], kesäkurpitsaa, camembertjuustoa [PE 26.8.14], kuivahko chilipaprika, mustapippuria [sama], paprikaa, sipuli, rypsiöljyä [sama], basilikaa [sama], pekaanipähkinöitä), ruispalaleipää, kurkkua, kevätsipulin vartta, kermajuustoa (sama), palvikinkkua (sama), pähkinäsuklaata, D-vitamiinia (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Homejuustot pitäisi käyttää heti, kun ne on löytänyt. Nyt camembert, jonka oli luvattu säilyvän avattuna kolme vuorokautta, oli päässyt kuivamaan ja voimistumaan liiaksi.

Sunnuntai 9.11.

Alkupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, satsumia, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: pitaleipiä (PE 3.7.14), jauhelihaa (VKP 8.11.14), paprikaa, jäävuorisalaattia, majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, ruisvuokaleipää, Oivariinia (PE 19.1.15), kermajuustoa, pikkunauris, pikkupullia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Jos joku ihmettelee jauhelihan tuoreutta, voin kertoa, että paketti oli löytynyt avattuna ja se oli siksi hyvä käyttää samana päivänä. Joku ihmettelee varmasti sitäkin, että ensi viikolla ilmestyy taas uusi ruokapäiväkirjanote.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi

Marraskuu on haasteellinen kuukausi: on lukuhaastetta, kuvahaastetta, roikkumishaastetta, Movemberia, Parraskuuta

Kaiken hyvän lisäksi kuun viimeisenä perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Yhden päivän mittainen ostolakko on aika kesy tempaus, kun neljä miljoonaa suomalaista pystyy joka päivä olemaan käymättä kaupassa. Toisaalta toinen ääripää Älä osta mitään -elämä ei sekään houkuta.

Päätinkin ottaa marrashaasteekseni ostolakkoilun ja viettää Älä osta mitään -kuukauden. Koska ostamisen voi näissä kampanjoissa määritellä mielivaltaisesti, jätän haasteen ulkopuolelle palvelut ja kiellän itseltäni vain tavaroiden ja elintarvikkeiden ostamisen. Lasken muiden ostaman tai aiemmin ostamani ruoan hyödyntämisen rikkuroinniksi, joten syön marraskuussa pelkästään dyykattuja tuotteita (mutta en pelkästään marraskuussa dyykattuja tuotteita).

Lompakko, jonka ympärille on kiedottu marraskuun kalenterisivun palasia.

Saa avata vasta joulukuussa. Lompakko ja kissojen nimipäiväkalenteri Taloyhtiön jätepisteestä. (Onni-kissan nimipäivää 5.3. vietettiin.)

Raportoin Älä osta mitään -kuukauden etenemisestä kunkin viikon päätyttyä. Samalla tämä verkkopäiväkirja muuttuu ruokapäiväkirjaksi, mistä tulee varmasti ihan ravitsemusterapeuttinen kokemus. Täytyy vain rajoittaa suklaan mussuttamista, jotta voin kirjata rehellisesti kaiken syömäni.

Merkitsen ruokapäiväkirjaani nauttimani ruoka-aineet laadullisella tasolla, jos laadusta nyt voidaan tässä yhteydessä puhua. Ilmoitan myös parasta ennen (PE) -päiväykset ja viimeiset käyttöpäivät (VKP). Tuotemerkkejä mainitsen satunnaisesti. Jos käytän samaa elintarviketta moneen kertaan, kirjoitan sen perään ”sama”. Lisäksi kommentoin aterioitani.

Lauantai 1.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Kaurahiutaleet maistuivat eltaantuneilta. Vaikka kyseessä on kuivatuote, litteä hiutale mahdollistaa maksimaalisen rasvojen härskiintymisen ja muun pilaantumisen.

Lautasella mantelikalaa vuoassa ja paahdettuja bataattiviipaleita.

Pyhäinpäivän juhlaillallinen: paahdettua bataattia ja valmismantelikalaa.

Iltapala: mantelikalaa (ilmeisesti alun perin pakaste, oli neljä päivää jääkaapissa), bataattia, porkkanoita, paistopatonki (PE 21.4.12), ruisleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), täytekonvehteja (PE 5/2014), ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Mantelikalan kala maistui ihan hyvältä, mutta kuorrute oli joko pilaantumassa tai luontaisesti pahaa. Bataatti kuivahti uunissa ilmeisesti siksi, että se ei ollut löytöhetkellä ihan kokonainen ja kosteutta oli päässyt haihtumaan viikkojen lattiasäilytyksessä. Suojakaasuun pakattu vehnäpatonki paistui uunissa jälkilämmöllä ja maistui suussa lämpimän muistijäljen jättäen. Halloween-konvehtien täyte ei täysin peittänyt vanhan suklaan makua.

Sunnuntai 2.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: puikulaperunoita, ruskeaa kastiketta (PE 10.8.13), paneroituja broileripyöryköitä (VKP 6.8.14), sydäntä (sian?), ruispalaleipää, kurkkua, jäävuorisalaattia, kevätsipulin varsia, kermajuustoa (PE 9.10.14), lauantaimakkaraa (VKP 30.10.14), pikkutomaatteja, ruisleipää, Oivariinia (sama), sekaleipää, avokadoa, viinirypäleitä, ksylitolipurukumi (sama).

Ruskean kastikkeen olin löytänyt vuosi sitten poikkeuksellisesti kadulta roskapöntön vierestä. Purkki oli ymmärtääkseni jonkinlaisen ruoka-apukassin jäämiä. Kastike ei ole erityisen hyvää, ja koska se oli ollut jääkaapissa monikymmenkertaisesti suositellut viisi vuorokautta avaamisesta, kaadoin sen ruokailun päätteeksi vessanpönttöön.

Broileripyörykät (kauppanimeltään Poppis) selvisivät tällä kertaa pilaantumatta lähes kolme kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Viime kerralla sama tuote, tosin ilman chilimaustetta, ehti muuttaa makuaan vähän päälle kolmessa kuukaudessa. Iltapalan toista liharuokaa maistellessani tulin tosin siihen tulokseen, että lihanostajana en kyllä hankkisi broileria, jos minulla olisi sydäntä.

Ei ne suuret taidot vaan einesmenut

Selostin viime kerralla, kuinka keskeytin eineshävikkiviikon vieton päivällisvieraiden tähden. Suotta keskeytin. Toinen vieraista näet ilmoitti maistuiko-kysymyksen äärellä, että hän ei jaksaisi nähdä yhtä paljon vaivaa niin ihmeettömän ruoan eteen. Turha siis pinnistellä lieden äärellä, etenkin jos tuloksena on koaguloituneita kastikkeita ja pälvikaljuisia leivityksiä. Elintarviketeollisuuden kastikejauheilla kun on paakkuuntumisenestoja ja nugeteissa korppujauhe pysyy (kuin?) liimattuna. Eineksistä keho saa erilaisia rakennusaineitakin, kuten muoveja ja metalleja. Valmisruoka on sitä paitsi vaivatonta myös vaaratonta: parempi mikrokokki keittiössä kuin kymmenen miljoonaa keitossa.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Päivällispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös sunnuntaisin). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Päivällisten ruokalistan voi vallan hyvin rakentaa erilaisten puoli- ja täysvalmisteiden varaan. Viimemarraskuisena sunnuntaina lämmitin alkuruoaksi tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja pääruoaksi kananugetteja. Pyhäpäivän kunniaksi äidyin hieman hifistelemään, sillä keitin lisäkkeeksi varhaisperunoita löytämässäni höyrykattilassa. Suoranaiseksi pröystäilyksi ruoanlaitto meni, kun asettelin hunajaisten porkkanaviipaleiden päälle kaupasta ostetun rosmariinin uutta satoa. Kaiken kruunasi ”aitoja makuja” ja voiaromia sisältänyt ”juhlava sitruunakastike”. Ihan hyvää kastiketta, vaikka parasta ennen edellisen vuoden helmikuuta. Päivällisen kruununjalokivetti jauheesta baristettu maitokahvi ja hygieenisesti pakattu korvapuusti. Ei irronnut paikkaa hampaasta vaan ei sydämestäkään.

Pöydällä kahvikuppi ja korvapuustimainen pulla lautasella.

Jean-Pierre Kahvila. Pulla, cappuccinojauhe ja astiat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, santsikuppi samaan hintaan).

Nugetti on jos nyt ei jalokivi, niin korukivi kuitenkin. Siten sen ympärille voi koostaa myös illallisen, kuten tapahtui viime toisena pääsiäispäivänä. Ihmisyydestä erottamatonta vaihtelunjanoa tyydytin lisäämällä vain veden tällä kertaa bearninkastikeaineksiin sekä keittämällä perunat painekattilassa. Tomaatti-vuohenjuustokeiton lämmitin lähes kätevästi työntämällä pakkauksen foliokansi edellä perunoiden keitinveteen. Kastike täytti kotibéarnaisen tunnusmerkit vaan ei hienojen tilaisuuksien vaatimuksia, eli se oli tutun kokkareista muttei kokkareista tuttua.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Illallispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös toisena pääsiäispäivänä). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Viimeisestä käyttöpäivästä oli nugeteilla 20 päivää ja keitolla 25 päivää. Vaikka söimme einekset keskiarvollisesti kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, totisesti mikään ei ylös noussut.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Lihapyörykkäpaketti maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Maksalaatikkopurkki Lihapyöryköitä maanantain tiistain sanomalehden päällä.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Pieniä valmispitsoja keskiviikon Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Jauhelihakeittopaketti torstain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Lihapullia ja muusia sisältävä valmisruokapakkaus perjantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Broileripalleropaketti lauantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Eineshampurilaispaketteja maanantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.

Nakit ja makkarat kestävät aikaa

Makkara on juhannuksen ja koko suomalaisen kesän kestosuosikki. Tavalliset grillifallokset eivät ole varsinaisia kestomakkaroita, vaikka ovatkin kestävyydeltään oikeastaan lihasäilykkeitä. Ne on vain pakattu peltikuoren sijasta suoleen, parhaassa tapauksessa peräsellaiseen, joka on suolista helpoin puhdistaa.

Säilyvyys

Viime kerralla söin nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Nyt päiviä oli maailmanympärimatkan kesto enemmän, enkä vieläkään saanut vatsaani sekaisin.

Makkaran huikean säilyvyyden salaisuus ei ole pelkkä kuori. Vähintään yhtä tärkeitä ovat luonnonkuorta ympäröivät muovikuoret, jotka parhaassa tapauksessa muodostavat rajapinnan ilmakehän ja suojakaasun välille. Oma osansa on myös vähäisellä lihapitoisuudella.

Makkaran pilaantumattomuuden sinetöi tavallisesti E250 eli natriumnitriitti. Ilman nitriittejä makkara voisi olla moksiskin päivästä huoneenlämmössä. Nitriittien ansiosta kuukausia jääkaapissa lojuneen nakiston nauttiminen ei vaadi kummoistakaan uhkarohkeutta. Nitriittien takia avonaisten makkarapakettien dyykkailu ei ole urotyö.

Paketin avaaminen kiihdyttää makkaran pilaantumista. Kuori hidastaa tätä prosessia, mutta makkaran pintaan alkaa vähitellen kerääntyä tahmeaa bakteerimassaa. Tahman voi vielä pestä pois vedellä, mutta ensimmäisten homepilkkujen ilmaantuessa makkaransäilöjän on viimeistään päätettävä, mikä organismi lihan ja tärkkelyksen liiton saa hajottaa.

Homekin lähtee pesemällä, mutta se lähtee myös vähin äänin etenemään kuoren läpi. Tällöin homekorvan on luovutettava, muuttuva lenkki homekoiralle. Suurten homemäärien syöminen ei nimittäin tule kyseeseen vaan on tämän alaista.

Terveellisyys

Pilaantuneiden ruoka-aineiden syöminen kasvattaa mahasyövän riskiä. Mahasyövät ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä huomattavasti ilmeisesti siksi, että ruokaa ei nykyisin juuri säilötä suolalla vaan säilytetään jääkaapissa.

Maksasyövän välttämiseksi tulee varoa homeisia viljatuotteita, joihin kai luetaan jauhomakkaratkin. Syöpä riskiä päiväyksiä ylittävää makkaranpurijaa tuskin kuitenkaan ihan ensimmäisenä pelottaa, jos harrastukset ovat niinkin karsinogeeniset kuin grillaus ja lihavalmisteiden syönti.

Paljon lihaa syövää todennäköisemmin syöpääntyvät keskikesän voimakkaan ultraviolettisäteilyn ottajat. Silti uimarannat muuttuvat sitä ryysisemmiksi, mitä esteettömämmin säteily maahan pääsee. Auringonpalvonnalla on toki vuosituhantisemmat perinteet kuin nitriittilihansyönnillä.

Maistuvuus

Nyt kun olen käsitellyt vanhan makkaran terveydelliset ulottuvuudet, on aika ottaa näkökulmaksi Suomessa varsin tuore ruokatrendi, maku. Perusmakkaroiden kohdallahan makuasioista ei voi kiitellä, oli päiväystä jäljellä tai ei. Kuinka makuun vaikutti muu käyttämäni elintarvikkeisto?

Makkarapitsa oli ihan hyvää. Voittaa ja vie nälän.

Nakki-sienipannukakku oli ihan hirveää. Kuvottaa ja vie ruokahalun. Maku saattoi mennä siksi, että käytin poikkeuksellisesti yhtä dyykkaamatonta ruoka-ainetta, juoksettunutta maitoa. Olisin myös voinut noudattaa ohjetta tunnollisemmin ja käyttää uunipeltiä vuoan asemesta. Syvässä vuoassa nakit nousivat pinnalle ja pohja jäi paistumatta ja maistumatta.

Munakkaassa makkara maistui hieman paremmalta kuin pannukakussa, ilmeisesti siksi että ruokaan ei tullut niin sanotusti lisättyä jauhoa. En voi kuitenkaan suositella tällaista makkarankäyttöä. Älä siis munaa makkararuokaasi sotke.

Nakkikastikkeen tein viinerikasteen reseptillä, ja sen pelastikin viettelevä makeus. Enpä olisi ikinä uskonut, että ruskea kastike voi olla niin hyvää. Suolaa ja rasvaa oli kuitenkin turhan paljon, joten annan vielä oman ohjeeni, jota pääsin tällä viikolla hiomaan 30 päivää viimeisen käyttöpäivän ylittäneillä nakeilla.

Ruskea kastike nakeille ja nakinmielisille

200 g dyykattuja nakkeja tai kasvisnakkeja
50 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl vettä
hienoa valkopippuria
(puolikas dyykattu lihaliemikuutio tai kasvisliemikuutio)
(raffinoimatonta Himalajan luomuruusumerisuolaa ja joditabletti)
  1. Viipaloi nakit ja ruskista niitä kevyesti isolla pannulla pienessä tai olemattomassa määrässä rasvaa.
  2. Siirrä nakit syrjään ja kippaa pannulle voi. Kun voi on suurimmat kuplansa kuplinut, lisää vehnäjauho. Hämmennä ahkerasti puuhaarukalla, kunnes seos on saavuttanut piparitaikinan värin muttei ole vielä aivan muuttunut paistetun piparkakun väriseksi.
  3. Kaada sekaan vähin erin vettä, kunnes konsistenssi on mieleesi.
  4. Lisää mausteet. Kiehauta ja anna hautua, kunnes vesi nousee kieleesi.

Ruskean kastikkeen saa pilattua lähinnä käristämällä vehnäjauhoja liikaa. Tällöin kannattaa aterian tasapainottamiseksi keittää myös perunat pohjaan. Joissakin lähteissä kuvataan myös kokkarehavaintoja, mutta käsittääkseni kastikkeesta tulee tasaista, kunhan rasvaa ja sekoitusta on riittävästi.

Ruskea kastike onnistuu ilman lihaliemikuutiota, mutta jos kastikkeesta tulee liian valjun makuista, glutamaattia ehtii lisätä lopuksikin. Makua ei tosin pysty kunnolla arvioimaan, ennen kuin kastikkeessa on lopullinen määrä suolaa. Sen jälkeen liemikuutiota ei enää kannatakaan lisätä, ellei halua elimistöönsä aivan lopullista määrää suolaa.

Merkitystä merkintöihin

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -päivän välinen ero voi kutistua makuasiaksi. Euroopan unionissa käytetään vain näitä kahta päiväysmerkintää, ja silti eron tekeminen on välillä hankalaa. Sääliksi käy Amerikan yhdysvaltain kansalaista, sillä siellä pitäisi osata tulkita muun muassa seuraavia ilmauksia: best by, sell by, use by, enjoy by, best if used by, best if purchased by, best before, sell before, not to be sold after, expiration, buy thru, use through, date shucked, pull date, recommended sale date, last date of sale, recommended last date of sale.

Maustekastikepullo, jossa lukee ”Best when purchased by date on label”.

Ei savunmakuista kastiketta ilman tulkinnanvaraista merkintää. Amerikan-liemi Taloyhtiön jätepisteestä (0 $), fondi kuvausrekvisiittaa.

Viimevuotinen Harvard Law Schoolin raportti The Dating Game kertoo, että päiväysmerkintöjä alettiin ottaa Yhdysvalloissa käyttöön 1970-luvulla kuluttajien vaadittua tietoa elintarvikkeiden tuoreudesta. Maanlaajuista järjestelmää ei saatu aikaan, joten säätely vaihtelee laajassa maassa huomattavasti. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio ei edellytä minkäänlaisia päiväysmerkintöjä, kun taas New Hampshire vaatii päiväykset kermaan ja voileipiin (eikä mihinkään muuhun).

Päiväyksillä ei ole Yhdysvalloissa juurikaan tekemistä turvallisuuden kanssa. Osa valmistajista linjaa, että tuotteen laatu saa viimeiseen myyntipäivään mennessä heikentyä tietyn määrän. Toiset eivät hyväksy pienintäkään muutosta. Brändiä suojellaan tiukemmin kuin kuluttajaa saati luontoa.

Kuluttajat yhdistävät päiväykset turvallisuuteen. Mikrobiologista turvallisuutta heikentävät raportin mukaan kuitenkin lähinnä valmistus-, käsittely- ja säilytysvirheet. Näillä tekijöillä ei tavallisesti ole yhteyttä tuotteen ikään. Kokonaissäilytysaikaa paljon olennaisempaa on tietää, kuinka kauan tuote on ollut vaaravyöhykkeellä 6–60 °C.

Ennen emmin ja pidin päiväyksiä lähes ehdottomina ohjenuorina. Nyttemmin nuora on muuttunut veteen piirretyksi viivaksi, kun olen vähä vähältä oppinut, että päiväys on kehno mittari ruoan syömäkelpoisuudelle. Harvardin-raportista sain ensimmäistä kertaa lukea, miten tämän havainnon vahvistavat mikrobiologit. Evirologit eivät vain uskalla lausua totuutta ääneen, koska me länsimaalaiset altistamme mieluummin koko ihmiskunnan ympäristökatastrofille kuin yhdenkin vanhuksen ruokamyrkytyskuolemalle.

Raportin mukaan päiväyksistä olisi hyötyä lähinnä listerian torjunnassa. Listeria on riskiryhmille vaarallinen bakteeri, joka pystyy lisääntymään kylmässäkin. Bakteerista pääsee eroon ruoan kuumentamalla, joten se on vaarallinen vain kylmänä nautittavissa elintarvikkeissa.

Raportti esittää suuria muutoksia päiväyskäytänteisiin. Erilaisista parasta ennen -päiväyksistä pitäisi pyrkiä pois erityisesti pilaantumattomissa kuivatuotteissa, koska päiväys saa ihmiset heittämään turhaan syömäkelpoista ruokaa roskiin. Kauppa tarvitsee hyllykiertoonsa poistopäivät, mutta niiden ei pitäisi näkyä muille. Kuluttajille voisi päiväysten sijaan antaa ohjeita tyyliin ”parasta XX päivää avaamisen jälkeen” tai ”parasta XX kuukautta pakkauspäivän jälkeen” (luku kaksikymmentä on tässä tietenkin vain esimerkkinä).

Raportin kirjoittajien mielestä paketeissa pitäisi olla enemmän säilytysohjeita. Parasta ennen -merkinnän asemesta tarvitaan pakasta ennen -merkintä. Lisäksi päiväysten muodostumisperusteiden pitäisi olla läpinäkyviä. Päiväysten tulisi keskittyä riskielintarvikkeisiin, tai ainakin pakkauksessa pitäisi lukea, jos päiväys ei liity turvallisuuteen vaan laatuun.

Yhdysvalloissa kaikesta ruoasta 40 prosenttia jää syömättä. Samaan aikaan 15 prosenttia kotitalouksista kituuttaa nälkärajan alapuolella. Näitä prosentteja pienentääkseen Doug Rauch, entinen Keskon kokoisen Trader Joe’s -ketjun johtaja, aikoo avata ruokakaupan, jossa myydään vain päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita. Tarkoituksena on tarjota halvalla tuotteita, joita tavalliset kaupat eivät päiväyksen vuoksi katso voivansa myydä.

Vaikka Suomessa jäljitellään monessa asiassa USA:ta, ruokahävikin tuotantoa ei täällä lähellekään samassa mitassa osata. Eikä päiväysvanhojen tuotteiden kauppa ole meille mikään uusi juttu: Helsingissä tällaista liiketoimintaa edustaa ainakin Valkkeri. Roskisstalkkerina tosin suhtaudun hyveellisiinkin kauppoihin varauksellisesti. Valkkerissa ei minua epäluuloista vakuuta sen hevi-osasto. Jos hyllyssä ei ole minkäänlaisia päiväyksiä, miten voin varmistua siitä, että tuotteet ovat todella vanhoja?

Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Kannattaako broileripakettia avata viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua? Toiseksi: tulisiko broileria ostaa ensinkään? Tässä kirjoituksessa käsittelen peräkanaa broilerin säilyvyyden ja säällisyyden.

Kaksi pakettia broilerin fileesuikaleita.

Testikappaleet toimitti Taloyhtiön jätepiste.

Testiin valikoitui kaksi samanlaista pakettia suomalaisia broilerin fileesuikaleita, joten satunnaiset virheet voitiin eliminoida ja tilalle saatiin systemaattisia virheitä. Pakkauksia avatessa ilmoille levisi sama ankea haju, joka ympäröi tällaisia suikaleita jo ennen viimeistä käyttöpäivää. Lemu ei saanut minua poissa tolaltani, sillä ruokamyrkytysbakteeri ei haise.

Ensimmäisen paketin sisällöstä valmistin broilerikeittoa, koska olin aiemmin löytänyt kaalia ja maustekurkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut viisi päivää, mutta en saanut mitään ruokamyrkytysoireita. Tulokseen saattoi tosin vaikuttaa se, etten osannut oireita oikein odottaakaan.

Broilerikeittoa lautasella, lautasen alla lautasliina ja aluslautanen.

Koska en ollut löytänyt smetanaa, silmäsin keiton löytämälläni turkkilaisella jukurtilla. Keittolautanen ja lautasliina Taloyhtiön jätepisteestä, aluslautanen kuvausrekvisiittaa.

Jäljelle jääneestä broilerierästä tein broilerikastiketta, jolle pilkoin aluseksi kesäkurpitsatikkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli tällä kertaa kulunut kymmenen päivää, eikä ruokamyrkytys ollut vieläkään tullakseen.

Broilerikastiketta kesäkurpitsatikkujen päällä lautasella.

Kun pasta kyllästyttää, kesäkurpitsa virkistää. Ainekset ja astia Taloyhtiön jätepisteestä.

Kokeilemani broilerisuikaleet olivat siis täysin syömäkelpoisia 5 ja 10 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että 15 prosenttia suikaleista oli vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Ainakin kaupan tulokseen.

Asiaan vihkiytymättömästä omnivorista saattaa tuntua hurjalta ylittää viimeinen käyttöpäivä yhdelläkin vuorokaudella. Todellisuudessa en asettanut itseäni varsinaiseen hengenvaaraan: lihathan olivat paitsi suojakaasutettuja myös suolattuja. Siksi broilerin säilyvyyttä oli syytä koetella lisää.

Löysin paketin maustettuja broilerin koipipaloja. Suolaa oli, mutta suojakaasut olivat karanneet auki nirhatusta pakkauksesta. Vastaan puski karmea löyhkä, ja viimeisestä käyttöpäivästä oli pahaenteisesti 13 päivää. Samassa tunsin eteeni heitetyn aineettoman hansikkaan. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Koipipaloja olisi pitänyt paistaa uunissa 45 minuuttia, mutta kuumensin lihat sähkönsäästöekopaastoni vuoksi pannulla ensin suurella lämmöllä ja sitten noin tunnin ajan kannen alla reippaasti haudutellen. Haju oli melkoinen, ja sitä tuntui jäävän aavistus myös kypsiin koipiin. Maussa en kuitenkaan havainnut mitään vikaa. Söin puolet lihoista iltapalaksi ja jäin jännittyneenä odottamaan seurauksia.

Seuraavana aamuna tunsin mahani perukoilla kierteen, joka oli havaitsemiskynnyksen yläpuolella mutta epämiellyttävyyskynnyksen alapuolella. Osa tuntemuksesta lähti siististi eri reittiä kuin oli tullut, ja loppu kaikkosi, kun maha ja mieli saivat aamiaisella uutta purtavaa. Ruokamyrkytys ei siis tullut ollakseen. Kun kahden päivän päästä söin kaksi jäljelle jäänyttä koipea, en saanut enää minkäänlaisia oireita.

Mitä kokki oppi kanakokeistaan? Ensinnäkin broileri säilyy yllättävän hyvin. Broileria pelätään muita lihoja enemmän ehkä siksi, että huolimaton kokki levittää helposti esimerkiksi melko yleisiä kampylobakteereja raa’asta kanasta ruokiin, joita ei kypsennetä. Raa’an lihan mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta vaaraa huolellisesti kypsennetyssä lihassa, jos ne eivät ole tuottaneet kuumennusta kestäviä toksiineja.

Toisekseen opin, että raa’an lihan hajusta on hankala päätellä yhtään mitään. Liha lemuaa jotakuinkin aina, mutta jos löyhkä alkaa särkeä päätä, haistelusta ei ehkä kannata siirtyä maisteluun.

Voit siis syödä suojakaasuun pakattua broileria varsin huoletta muutamisen vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen, kunhan

  • et aio tehdä broileritartaria
  • et ole käyttänyt pakkausta neulatyynynä
  • et ole jättänyt lihoja kesäkuumaan autoon avaamatta ikkunoita raolleen

etkä ole

  • lapsi (Tuskin olet, koska viimeisistä kuvista on jo muutama kappale.)
  • vanhus (Tuskin olisitte vaihtanut Kansanradiota nettikansanradioon.)
  • sairaana (Tuskin laittaisit viimeisillä voimillasi viimeistä ateriaasi.)
  • raskaana (Tuskin olet, sillä mammojen vertaistuki kokoontuu ihan eri osoitteessa.)

Nyt kun googlaajien on jo aika lähteä hunajamarinadiensa ääreen, me muut voimme vielä miettiä, mitä olemme tehneet yhdelle vähäisimmistä tuotantoeläimistämme.

Suomalaisesta broileriteollisuudesta kertoo Elina Lappalainen palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Kirja tuntuu varsin kiihkottomalta, mutta tasapuolisuuden nimissä olen tutustunut myös Lihatiedotuksen esitteeseen Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa[†] (joka otsikoltaan muistuttaa Palloliiton kirjasta Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-kilpailumenestyksestä).

Siipikarjatiloilla, täsmällisemmin -tehtailla, kasvatetaan hybridibroilereita. Se on ihmisen sairain jalostustuote, mopsin jälkeen tietysti.

Lihantuotannossa nämä jaloilla tepastelevat rintalihakset teurastetaan keskimäärin 39 vuorokauden iässä. Lihabroilerien vanhemmiksi valikoidut linnut saavat elää paljon jälkikasvuaan vanhemmiksi, joten emoja pidetään kasvukaudella nälässä, jotta ne eivät söisi itseään hengiltä. Hakematta tulee mieleen emakoiden kohtalo, vaikka kanojen tapauksessa häkit on sentään varattu vain hedelmöittymättömille naaraille.

Huiman kasvuvauhdin vuoksi jopa kaksi prosenttia broileriparven linnuista voi kuolla sydänsairauksiin. Tuottajat eivät osaa siitä huolestua, koska heillä ei ole sydäntä. Jos kana välttyy sydänkohtaukselta, se saattaa kuolla vesipöhöön. Teollisuus vesittää tämän huolen sanomalla pöh tai jotain muuta yhtä argumentatiivista. Prosentit voivat tuntua pieniltä, mutta alan massiivisuuden vuoksi lukumäärät ovat suuria.

Mikrobiologisesti broilerit ovat Suomessa poikkeuksellisen terveitä. Salmonellaa ei juuri esiinny, ja tauteja vastaan tarvitsee rokottaa vain lihabroilerien vanhempia. Moni suomalainen pääseekin kana-antibioottien makuun vain ravintoloiden Brasilian-broilereilla.

Kanalle on lottovoitto syntyä Suomeen ja huonoa arpaonnea kuolla Sahalahden teurastamoon. Atrialle Saarioiselta siirtynyt teurastamo tainnuttaa linnut sähköllä, kun muualla Suomessa käytetään humaanimpaa hiilidioksidia.

Sähkötainnutuksessa[†] kana ripustetaan ylösalaisin ja ohjataan vesialtaaseen, jossa virtaa sähköä. Jos kana ei ole palleattomuutensa takia täysin tukehtunut alaspäin painuviin sisäelimiinsä, se saattaa räpiköidä sen verran, että saa ennen taintumista siipeensä ikävän sähköiskun – sillä oletuksella, että siivet toimivat eli että kana ei ole teurasautoon pakattaessa murtanut luitaan tai ole stressaavan tilanteen vuoksi siipi maassa. Sellaistakin sattuu, jonka pää ei yllä altaaseen ja joka kohtaa mestausmasiinan tajuissaan.

Luomubroilerit ovat eri rotua kuin tehobroilerit. Niitä elätetään melkein kaksi kertaa pidempään, ja ne saavat ulkoilla aina sään salliessa. Luomubroileri ei ole liiemmin päässyt lisääntymään, koska se maksaa kaupassa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen broileri. Suomessa alan toimijat pelkäävät myös, että ulkoilmassa ulkoilemassa kanat hankkisivat vaarallisia tauteja.

Teollisuus tuottaisi auliisti luomua, jos kuluttajat ymmärtäisivät sitä vaatia. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Hitler kortti koetti luopua keskitysleireistä, mutta kansalaiset eivät tahtoneet kasvattaa hintoja ja tinkiä turvallisuudesta vaan he halusivat tinkiä hinnoista ja kasvattaa tunteettomuutta.

Luomubroileri on oikeastaan ratkaisu ongelmaan, jota ei ole. Kokeilemalla huomaat näet, että lihan oston lopettaminen on helpointa aloittaa broilerista. ”Makua” ei tule ikävä, eikä suutuntumaa voida saada kaipaamaan kanateollisuuden epäeettisyyden suututtamaa.

 


linkki kuollut

Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä?

Luuletko tietäväsi, mitä eroa on parasta ennen -päivällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Tämän kirjoituksen luettuasi et enää luule. Lopussa voit testata, tiedätkö.

Tomaatti-vuohenjuustovalmiskeitto avattuna pakkaus näkyvissä.

Tarjoiluehdotus ja tarjoilutodellisuus. Käyttöpäiväehdotuksen ja käyttöpäivätodellisuuden välinen ero on ollut eri kerroilla 24, 28 ja 38 päivää, mutta se ei ole makua haitannut. Keitto, liina, kuppi, juusto ja alun perin basilikakin Taloyhtiön jätepisteestä.

Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jona valmistaja takaa oikein säilytetyn elintarvikkeen olevan turvallista syötävää. Parasta ennen -päivä taas kertoo, mihin mennessä elintarvike valmistajan mielestä kannattaa nauttia, mutta tuotetta voi rauhassa käyttää päivän jälkeenkin, jos se näyttää ja maistuu kunnolliselta. Viimeinen käyttöpäivä liittyy siis turvallisuuteen ja parasta ennen ennen kaikkea laatuun, ainakin teoriassa.

Käytännössä kaupassa myydään Pirkan tuoretta jauheliha-salamipitsaa, jossa on parasta ennen -päiväys. Saarioinen pakkaa samantapaista jauheliha-salamipitsaa viimeisellä käyttöpäivällä. Atrian jauhelihapitsassa taas lukee ”viimeinen käyttöajankohta”. Mielenvikaista roiskeläpändeerusta!

Häilyvyyttä on myös valmiskeitoissa. Rainbow antaa lohikeitolleen parasta ennen -päivän, mutta Kokkikartanon lohikeitossa ja Saarioisten kirjolohikeitossa on viimeinen käyttöpäivä. Jälleen näyttäisi kaupan omalle merkille riittävän parasta ennen -suositus, kun brändikkäimmät valmistajat tukeutuvat viimeinen käyttöpäivä -varoitukseen.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, valmisruokavalmistaja saa itse päättää, painaako se pakkaukseen viimeisen käyttöpäivän vai parasta ennen -merkinnän. Atria on alkanut hämmentää soppaa entisestään siirtymällä viimeisestä käyttöpäivästä viimeiseen käyttöajankohtaan, koska se on mahdollista. Tällaiselle venkoilulle oli ennen ihan varoitusmerkkikin (”ärsyttävä”), mutta siitäkin ollaan siirtymässä pois.

On samantekevää, puhutaanko eineksen viimeisestä käyttöpäivästä vai viimeisestä käyttöajankohdasta. Lopputuloksena on turhaa hävikkiä, ja siitä seuraa turhaa kulutusta. Valmistajien on turha vedota turvallisuuteen, jos maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtajakin suosisi nykyistä enemmän parasta ennen -merkintää.

Nyt on testin vuoro. Voit koetella päiväystietämystäsi käynnissä olevien ylioppilaskirjoitusten hengessä: Analysoi, erittele, tulkitse ja pohdi, mitä Pirkan ja Saarioisten pitsojen pakkausmerkinnät kertovat parasta ennen -päivän ja viimeisen käyttöpäivän eroavuuksista. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Meidän äiti tekee teidän äideistä vainoharhaisia.

Näin valmistat aterian roskista hyödyntäen taloyhtiön roskista

Tällä kertaa laitamme pasta roscistanaraa. Sitä varten hae taloyhtiösi jätekatoksesta yksi paketti pekonia. Tarkista viimeinen käyttöpäivä. Minulla päivä oli mennyt päivää vaille kaksi viikkoa aikaisemmin, eli tämä lihan, läskin ja suolan jalo liitto oli vielä ihan käyttökelpoista.

Keitettyä spagettia, raastettua parmesaanijuustoa, pippuripusseja, voita, kananmunia ja pekonia.

Alkuperäisen reseptin mukaan ateria tulisi maksamaan 7,80 euroa. Taloyhtiön jätepiste pudotti hintaa 100 prosenttia.

Kuutioi pekoni eli silppua epämääräistä tee siitä. Paista silppu rapeaksi. Pekonista irtoaa niin paljon rasvaa, että voit hyvin käyttää roskiksesta löytämääsi hilseillyttä paistinpannua. Siirrä pekoni syrjään ja pyyhi pannu talouspaperilla. Jos et ole vielä löytänyt talouspaperirullaa, voit käyttää myös pikaruokapussukoiden pohjalta tonkimiasi puhtaita serviettejä.

Ota kaapista aikaisemmin dyykkaamasi spagetti. Itse käytin lähestulkoon tuorepastaa, sillä parasta ennen -päivä oli ollut vasta puolitoista kuukautta sitten. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Jos tongit esimerkiksi biojäteastiaa saamatta näköhavaintoa kääreestä, ehkä suutut kiivain mielin mutta muista, että suu tutkii vain mielinapakkuutta spagettia maistellessaan eikä mittaile minuutteja. Mitä vähemmän käytät keittämisessä vettä, sitä vähemmän tarvitset lämmitysenergiaa, joka on luultavasti miltei ainoa asia, josta joudut tällä kertaa maksamaan.

Ota esiin aiemmin dyykkaamasi kananmunat ja parmesaanijuusto. Koska omilla munillani oli ikää jo yli kahdeksan kuukautta, rikoin kananmunat kulhoon yksitellen juomalasin kautta. Parmesaanin olin löytänyt viikkoa aikaisemmin roskiksesta, mutta se oli niin tuoretta tavaraa, ettei ollut edes hometta pois rapsuteltavaksi. Jos et onnistu löytämään palaparmesaania, voit hyödyntää myös valmiiksi jauhettuja laatuja. Herkkusuiden kannattaa kuitenkin tiedostaa, että juustojauheista hometta on lähes toivotonta poistaa eikä juustojauheinen home ole hyvänlaatuinen makuelämys.

Sekoita munat ja parmesaaniraaste voimakkaasti vatkaten. Lisää mustapippuri. Itse hyödynsin tonkimiani pikaruokapippureita, mutta voit käyttää mitä tahansa pippurilöydöstäsi. Koska sillä on todennäköisesti enemmän ikää kuin makua, muista maustaa reilusti.

Sulata pannulla möhkäle voita. Jos olet löytänyt voin juuri, se voi kylläkin olla jo valmiiksi sulaa. Voi voi olla dyykkarille vaikea kohde, mutta itse olin onnistunut löytämään avaamattoman paketin.

Kierittele spagetti voissa. Lisää pekoni ja muna-juustoseos. Sekoita huolellisesti. Voit tarjoilla jokaiselle aterioitsijalle keltuaisen pastaan sekoitettavaksi, mutta muista, että vanhoista kananmunista keltuainen ei aina erotu helposti.

Pasta-annos lautasella haarukan kera.

Ruoka-aineiden lisäksi myös lautanen ja haarukka tulivat Taloyhtiön jätepisteestä. Annosta koristavat basilikan lehdet olivat roskiksesta pelastetun kasvin uutta satoa.

Ohje on alun perin Ilta-Sanomista ja Iltis paperinkeräysastiasta. Mukaillun ohjeen mukainen annos sopii myös globaalis-eettiselle kasvissyöjälle.

Egoistis-neuroottiselle kasvissyöjälle voit korvata pekonin ikonilla (asetetaan ruokapöydän ääreen niin saat keittöön hetken rauhan, seurustelkoon ikonin kanssa). Voit korvataan rasvaseoksilla (ei Kattivaaran) ja parmesaaniraaste sahanpurulla (FSC-sertifioidulla). Kasvisroskispasta jää ymmärrettävästi munattomaksi.

Lopuksi tärkein eli miltä maistui ja miten poistui. Ylittyneiden päiväysten pasta sai odotusten mukaisen vastaanoton: se ei synnyttänyt vatsanväänteitä eikä suolen äänteitä, ei edes tähteitä.

Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran

Viimekertainen jauheliha-analyysini ei ollut täysin kattava. Tässä vieläkertaisessa testissä olen jälleen jauheliharuoalla pöydän kattava.

Viimeksi havaitsin, että kahden kovimman konnan pakkaama nauta ja sika-nauta pysyivät käyttökelpoisina päiväkaupalla viimeisen kauppapäivän jälkeen. Toimitusvaikeuksien vuoksi kysymysmerkiksi jäi, miten säilyy sika ja kuinka sen osaa pakata nimellisesti kiltimpi valmistaja.

Porsaan jauhelihaa muovipakkauksessa.

Liha oli vielä ottohetkellä vaaleanpunertavaa mutta muuttui varastoinnin aikana rusehtavaksi. Pakkaus Taloyhtiön jätepisteestä (sika jätesäkissä 0 e).

Taloyhtiön roskiksesta löytämäni viimeisen käyttöpäivän ylittänyt porsaanliha on kolminkertainen tabu. Se ei ole juutalaisille košer, ei muslimeille halal eikä luterilaisille evira.

Kun otin lihan käyttöön, viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut kymmenen vuorokautta. Päätin valmistaa kesäkurpitsa-jauhelihapihvejä, koska olin aiemmin dyykannut juuri sopivan pätkän hyvälaatuista kesäkurpitsaa. Oliko liha riittävän hyvälaatuista, vai jouduinko poistumaan ruokapöydästä vellovin vatsoin?

Näin joulun aikaan porsasta äityy syömään kaikki, syömään kaikki, joten on paikallaan ensin hieman avata, mitä sikakarjalle tapahtuu ennen ruumiinavausta.

Se lienee tuttu juttu, että possua makoista syntyy emakoista. Ihan kaikkien huulilla ei taida sen sijaan olla sellainen tiedonjyvä, että luomutuotannosta osaton suomalaisemakko elää suuren osan elämästään kääntymisen estävässä häkissä.

Elina Lappalainen kertoo häkkisian arjesta Tieto-Finlandialla palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Emakkoa ympäröi neljän viikon imetysaikana paitsi maidolle ahnas pahnue myös ruholle ahdas putkisto. Jos emakkoa ei estettäisi liikkumasta, se saattaisi pienessä karsinassa ja kovalla alustalla helposti tukehduttaa porsaita alleen.

On sanaleikittäkin selvää, että häkissä emakko kärsii.

Kun porsaat on vieroitettu, emakolle ei jää aikaa nuolla makuuhaavojaan, sillä se viedään tiineytyshäkkiin. Häkki tarvitaan, koska liika liike voisi sotkea synnytyskoneen hienosäädön. Tiineyden alkuvaiheen jälkeen emakko pääsee jaloittelemaan, mutta sitä pidetään nälissään kuin painijaa ennen tulevaa koitosta. Ruoan puutteessa sika saattaa purra kohtalotovereitaan. Ahtaissa oloissa siat muutenkin kiusaavat herkästi toisiaan, kuten me älykkäät nisäkkäät ylimalkaan.

Emakkojen häkkituomioita voi valittaa, mutta niistä on vaikea päästä eroon, koska muutos söisi rahaa. Lappalaisen kirjan perusteella lihateollisuus uskoo kuitenkin pitkässä juoksussa parantavansa tapojaan kuin sika juoksuaan kohti kaasukammiota.

Suomessa siat tainnutetaan tavallisesti laskemalla ne kuiluun, jonka tilavuudesta vähintään 70 prosenttia on hiilidioksidia. Vähän niin kuin tulevaisuuden Telluksen ilmakehä.

Eläinten hyvinvointikeskuksen teurastusoppaan mukaan suuri hiilidioksidipitoisuus voi aiheuttaa hengenahdistusta, hyperventilaatiota ja tukehtumisen tunnetta. Inertit kaasut, kuten argon ja typpi, olisivat ”humaanimpi lopetustapa”, mutta teurastajat suosivat sikamaisia menetelmiä. Argon on ilmeisesti liian kallista, ja ilmaa kevyempi typpi tuppaa nousemaan kuilusta ihmisten ilmoille.

Lautasella pihvipino, jota ympäröi sipulinversoin koristeltuja salaattijuustokuutioita.

Pihvien lisukkeena tarjosin reseptin ehdottaman tylsän kermaviilin sijasta fetamaista juustoa, joka oli lähtöisin niinkin tunnustetusta fetamaasta kuin Saksasta. Jauheliha, kesäkurpitsa, kananmuna, korppujauhe, salaattijuusto, punasipuli (versojen kasvualusta) ja Sarviksen melamiinilautanen Taloyhtiön jätepisteestä.

Sioilta saattaa puuttua onnellinen loppu, mutta samaa ei voi sanoa testistäni. Kesäkurpitsa-jauhelihapihvit pääsivät mahaan ja pysyivät siellä. Viimeisen pihvin söin viikon jääkaappisäilytyksen jälkeen.

Tämänkertainen tutkimukseni vahvistaa viime vertailuni johtopäätöksen: perusterve aikuinen voi käyttää kylmässä suojakaasussa säilytettyä jauhelihaa ainakin viikon viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Tulos yleistynee myös onnellisen perhetilan jyväkaritsan rypsijauhelihaan, mutta viime kädessä kuluttajan on opittava luottamaan omiin aisteihinsa. Tai siirryttävä lihasoseista kohti aikuisempaa ruokavaliota.