Vihdoinkin Onnen tonginnasta voi tykätä

Joskus järki ja tunteet liimautuvat toisiinsa kuin roskapussin kahvinporot paahtoleipään. Erottelu on työlästä, jää väistämättä vaillinaiseksi eikä ole oikeastaan mitenkään välttämätöntä.

Olen varmaan aina vieroksunut Facebookia. En ole halukas myymään yksityisyyttäni jättiläisyhtiölle pelkästään siksi, että voisin retostella, kadehtia tai kerjätä sääliä.

Toisaalta olen kiinnostuneempi asioista kuin ihmisten asioista. Siksi olen tykännyt kovasti Twitteristä, johon liityin vajaa vuosi sitten. Twitter on toki aikasyöppö sekin, mutta uutisvirran tyhjänpäiväisyysasteen voi pitää siedettävänä, kun valitsee seurattavat tilit huolellisesti. Facebookissahan valinnan tekee ensin elämänpiiri ja sitten algoritmi.

Facebook on kuitenkin monessa mielessä niin kätevä palvelu, etten pysty perustelemaan sen välttelyä yksin järkisyillä. Silti perustelut yhdistettynä epämääräiseen epäilyksen tunteeseen ovat tähän asti riittäneet.

Sekajäteastia, jonka sisältä hohtaa valoa.

Facebook – uhka vai Pandoran lipas? Kuva näkyy sensuroimattomana vain Facebookissa. Tykkää, jos tykkäät, ja jaa, jos jaat huolen.

Koska Facebookin suosio ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, oli Onnen tonginnan sosiaalisen median strategiassa allokoitu resursseja Q3:n kuluessa tapahtuvaan Facebook-lanseeraukseen. Toteuttamista piti kuitenkin aikaistaa Blogilistan julkaistua itsemurhaviestinsä.

Blogilista, joka on tuonut tähänkin blogiin puolitoistatuhatta kävijää, lopettaa valitettavasti toimintansa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Blogilistaan tottuneet voivat siirtyä käyttämään ulkomaista Bloglovin’ia tai uutta tulokasta Blogipolkua. Blogipolulla vaikuttaisi olevan mahdollisuuksia nousta uudeksi Blogilistaksi, jos vain riittävän moni blogi poikkeaa sinne tiedon valtatieltä.

Vaikka blogiluetteloiden lisäksi tätä blogia voi seurata oikean reunan ohjaamana sähköpostitse, RSS-syötteitse tai tviiteitse, kaikille ei välttämättä löydy näistä menetelmistä mieleistä. Siksi Onnen tonginnan päivityksistä julkaistaan tästä lähtien tiedonanto myös blogin Facebook-sivulla. Jotta päivitykset tempautuisivat uutisvirtasi mukaan, blogista pitää tykätä ja sen ilmoitukset täytyy tilata.

Pitkään halveksumani Facebook saattaa olla ihan hyödyllinenkin viestin, sillä se voi auttaa järjen ja tunteiden erottelussa. Jatkossa ehkä keskityn Twitterissä järkeen eli artikkeleihin ja näkemyksiin. Facebookiin voisin siirtää tunteet eli yksittäisten dyykkauslöytöjen fiilistelyn kuvin ja yli 140 merkein.

Twitter- ja Facebook-toimintaani voi seurata paitsi kyseisten sivustojen kautta myös blogin oikean reunan vimpaimilla. Jos pidät blogista etkä vihaa some-palveluja, paina Seuraa tai tökkää Tykkää.

Vuoden ajan suomen kieli työn alla

Sunnuntaina tulee kuluneeksi sanonnaksi muotoiltuna kuluneeksi vuosi tämän blogin aloittamisesta. Kylläpä vuosi vierii. Tähän viikkoon osuu toinenkin rajapyykki: blogin sivuja näytettiin toissapäivänä kymmenettätuhannetta kertaa. Se on enemmän kuin kahvakuulablogilla päivässä!

Tänä vuonna ei tarvitse arvuutella, vietetäänkö halloweenia lokakuun viimeisenä päivänä vai pyhäinpäivän aattona. Siksi uskallan itsekin ottaa osaa juhlintaan.

Ritsa, johon on asetettu ammukseksi halloween-aiheinen suklaarasia.

Karkki ja kepponen Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös pyhäinpäivänä). Tässä tapauksessa ”parasta ennen 5/2014” tarkoittaa, että karkin tarjoaminen Amerikan-virpojalle olisi itsessään kepponen.

Blogin vuosipäivän ja halloweenin kunniaksi kaivan arkiston hämäristä sanaleikeistä kaikista kamalimmat kuolleet kirjaimet ja zombimaisen ontuvimmat lauseenjäsenet. Ne eivät välttämättä ole minulle kunniaksi.

  • Tämä on blogin sanaleikeistä ensimmäisiä: Toisekseen ei kannata mennä mertaa edemmäs kalastamaan. (Avain onneen)
  • Tätä en meinannut nyt uudella lukukerralla itsekään tajuta: Pakko se on tunnustaa: tonginta oli taas kerran lähtenyt käsistä kuin paheet jaloista. (Dyykkaan, siis hamstraan?)
  • Mitä ei roskiksesta löydä, sitä ei tarvitse blogissa mainita: Avasin roskiksesta löytämäni glögitölkin, kaadoin juomaa roskiksesta löytämääni lasiin, lämmitin sitä roskiksesta löytämälläni mikrolla, ripottelin pinnalle roskiksesta löytämiäni mantelilastuja, tyhjensin roskiksesta löytämäni pikkuleipäpaketin roskiksesta löytämälleni lautaselle ja sytytin toiselle roskiksesta löytämälleni lautaselle asettamani roskiksesta löytämäni tuikkukynttilät roskiksesta löytämälläni sytyttimellä. (Venttinä adventtina)
  • Kärsimys, ehtymätön hauskuuden lähde: On sanaleikittäkin selvää, että häkissä emakko kärsii. (Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran)
  • Tässä yhdistyy ruokatermien epätäsmällisyyden ja lukemisen sujuvuuden halveksunta: Kuutioi pekoni eli silppua epämääräistä tee siitä. (Näin valmistat aterian roskista hyödyntäen taloyhtiön roskista)
  • Tästä tulee mieleen piilosanat: Pikaruoan terveellisyydeltä, ekologisuudelta ja eettisyydeltä negaatioetuliitettä tuskin moni epää. (Hampparin hampparit)
  • Blogin lukijalta edellytetään suurta klassista sivistyneisyyttä: Tuttu kenkäpari erottui vieraasta jätesäkistä kuin hera keitoksesta, jonka maito on ollut parasta ennen toissa tiistaita. (Kengät astuivat kahdesti samaan jätevirtaan)
  • Kiva sekoitus vähän niin kuin tähdesalaatitkin: Taloyhtiön jätekatokseen hylätään usein erinäisiä eriä salaattikeriä ja epämääräisiä määriä juustojäämiä. (Salaatit onnellisten tähteiden alla)
  • Ehkä paras artikkelini käsittelee äänettömyyttä: Joku taas esittää ratkaisuksi avanteen: jäte kertyy pikku hiljaa hiljaa pikku pussiin. (Keskiluokkaiset paperittomat)
  • Antero Vipusen ”tuo lipas torille, tuoli pastorille” on jättänyt ikuiset arvet: Hyväntekeväisyyteen siis Onnin kestit älyttää ruokavieraat aneiden toivossa, se toveri simasuun. Anna siis Onnin kestitä, lyttää ruoka, vie raataneiden toivo SS-asetoverisi masuun tai aseta kaikin mokomin sisältö muodon edelle, kunhan vain tulet paikalle! (Onnen tonkijat lettukestitsee kansaa ravintolapäivänä)

Kiitos, että luit tähän asti. Toivon mukaan lähdet Onnen tonginnan mukaan jatkossakin!

Onnen tongintaa uudistui, Onni Tonkija avautui

Tätä blogia kelpaa nyt tarkastella eri kulmilta. Niitä on nimittäin kohotettu: yläkulmaan on tullut kuva, ja oikea kulma on muuttunut aiempaa rauhattomammaksi. Levottomampi on myös Onni Tonkija, joka on levittynyt blogikulmiltaan mikroblogosfääriin.

Tähän asti jokaisessa kirjoituksessani on ollut vähintään yksi kuva. Kuvaputkea tuskin katkaisee se, että tämänkertainen kuva julkaistaan otsikon yläpuolella.

Kuvan yläpuolella näkyy blogin virtaviivaistunut kuvaus. Vanhaa lausetta voi käydä kaihomielistelemässä Blogilistassa tai Bloglovin’issa, joissa blogia voi myös ryhtyä seuraamaan. Sähköpostiseuralaiseksi voi ilmoittautua oikean laidan painikkeella.

Kirjoitusten alaosan jakokulmaan on ilmestynyt tässä blogissa yhä uudenkarheiden Facebook- ja Twitter-nappien viereen nykyaikainen viestintäkeino: mahdollisuus lähettää artikkeli sähköpostiin. Oikean laidan lajitteluluettelossa eri jakeiden perään on lisätty artikkelimäärät, kun osa niistä voi olla jo jopa kaksinumeroisia.

Oikealle löytyi myös hakematta paikka hakuikkunalle. Käyttäkää sitä, ellette halua tallentaa Googlen tietokantaan sellaisia Onnen tongintaan johtavia hakujanne kuin ”helposti sulavia ruokia kana paaston jälkeen” ja ”eläin söi neulatyynyn”. Tai ”saappaat ja sukkahousut jalassa” ja ”onnen sviitistä sakot”. Taikka ”mikä ero on kokonaisella ja purkissa olevalla ananaksella” ja ”taloyhtiö maksaa naapirin boileri”. (Google sensuroi minulta noin 90 prosenttia blogiin ohjaavista hakusanoista, mikä ei ole omiaan pidentämään elämääni.)

Oikean laidan dyykkausnaapurustosta on muuttanut pois hiipunut blogi, ja tilalle on hiipinyt roskablogi, jossa on välillä ollut juttua dyykkauksestakin. Alan museo Roskaruokailija ei ole lähdössä mihinkään. Omassa aitauksessaan päivittyvät naapurien mittapuulla hyperaktiivisen Onni Tonkijan tviitteet jatkuvalla pakkosyötöllä.

Alle- ja yllekirjoittanut laajensi reilu viikko sitten digitaalisen läsnäolonsa käsittämään myös Twitterin. Onni Tonkija tviittaa itseensä (blogipäivitykset), itsestään (dyykkiretket), itselleen (runokkeet) ja tällä hetkellä pitkälti myös itsekseen (neljä seuraajaa, kiitos heille!).

Pieni seuraajamäärä ei itsessään ole itsesäälin aihe vaan koko suomalaisen dyykkausyhteisön vaiettu häpeätahra. Jos sinulla on tili Twitterissä, ota siis ihmeessä seurannan kohteeksi @tonkija. Twitterissä olet näet juuri niin hyvä kuin viimeinen seuraajalukemasi, ja olisi kiva olla parempi ihminen.

Avain onneen

Kävin tänään sienessä. Vakiopaikka ei pettänyt tälläkään kertaa: koriin kertyi pari litraa suppilovahveroita. Sadekin alkoi rummuttaa tuulilasiin vasta kotimatkalla.

Illalla sienikeittoa maistellessani aloin pohtia, mitä yhteistä on sienestämisellä ja toisella harrastuksellani dyykkauksella. Molemmissa saa liikuntaa ja voi säästää niin lompakkoa kuin ympäristöäkin, ainakin jos selviää ilman autoa. Tällaiset järkeenkäyvät oheishyödyt eivät kuitenkaan selitä, mikä toimintaan yllyttää tunteiden tasolla.

Sieni- ja dyykkiretkien kiehtova yhteinen nimittäjä on kaiketi se, että koskaan ei etukäteen tiedä, mitä löytää. Lähes aina löytää kuitenkin jotakin, ja usein löytää sellaista, mihin ei ole aiemmin törmännyt. Toki saaliistakin on paljon iloa, mutta tuskin se saa tuntemaan samaa intohimoa kuin itse saalistus.

Vaikka haluan jännitystä elämään, olen laiska ihminen ja käyn yleensä aina samoilla sienipaikoilla. Vakiodyykkitupani taas on oman taloyhtiöni rakas jätekatos.

Roska-astioita jätekatoksen oven takaa katsottuna.

Dyykkarin kulkua taloyhtiön harrastehuoneeseen rajoitetaan usein lukoin ja häkein.

Miksi oma taloyhtiö on ylivoimainen dyykkauskohde? Ensinnäkin dyykkauspaikkaa ei tarvitse etsiä kovin ankarasti, ellei ole juuri taloon muuttanut tai vaihtanut kumppanin kanssa roskien viemistä pyykkivuoroihin.

Toisekseen ei kannata mennä mertaa edemmäs kalastamaan. Liikunnan määrä jää oman talon puitteissa vähäiseksi, mutta ei matkan lyhyyttä syksyn sateilla tule harmiteltua.

Taloyhtiödyykkauksessa täyttyy myös meille keskiluokkaisille kansalaisille välttämätön ehto: oma avain. Ei tarvitse kivuta piikkilanka-aitojen yli eikä kaivaa tunneleita aitamuurien alitse. Ei tarvitse tiirikoida lukkoja eikä (puhe)judoilla vartijoiden kanssa. Eikä edes tarvitse kysyä ventovierailta, pääsisikö heidän jätekatoksiinsa vähän tonkimaan.

Taloyhtiössä dyykkausoloihin on jopa mahdollista vaikuttaa, joko toimimalla hallituksessa tai ottamalla yhteyttä hallituksen jäseniin. Kannattaa olla aktiivinen. Muuten saa dyykkari kotvan odottaa, ennen kuin ilmestyvät jätekatokseen infrapunalämmittimet ja roskapönttöihin avattaessa syttyvät ledivalot.

Kun siis seuraavan kerran ulos lähtiessäsi nappaat avainnipun mukaasi, pysähdy hetkeksi. Kädessäsi saattaa olla avain uuteen, palkitsevaan harrastukseen.

Onnen tongintaan voi ryhtyä missä taloyhtiössä vaan! Blogi jatkuu, kohta nähdään mitä mä saan.