Avainsana-arkisto: säilyvyys

Merkitystä merkintöihin

Posted on by Onni Tonkija

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -päivän välinen ero voi kutistua makuasiaksi. Euroopan unionissa käytetään vain näitä kahta päiväysmerkintää, ja silti eron tekeminen on välillä hankalaa. Sääliksi käy Amerikan yhdysvaltain kansalaista, sillä siellä pitäisi osata tulkita muun muassa seuraavia ilmauksia: best by, sell by, use by, enjoy by, best if used by, best if purchased by, best before, sell before, not to be sold after, expiration, buy thru, use through, date shucked, pull date, recommended sale date, last date of sale, recommended last date of sale.

Maustekastikepullo, jossa lukee ”Best when purchased by date on label”.

Ei savunmakuista kastiketta ilman tulkinnanvaraista merkintää. Amerikan-liemi Taloyhtiön jätepisteestä (0 $), fondi kuvausrekvisiittaa.

Viimevuotinen Harvard Law Schoolin raportti The Dating Game kertoo, että päiväysmerkintöjä alettiin ottaa Yhdysvalloissa käyttöön 1970-luvulla kuluttajien vaadittua tietoa elintarvikkeiden tuoreudesta. Maanlaajuista järjestelmää ei saatu aikaan, joten säätely vaihtelee laajassa maassa huomattavasti. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio ei edellytä minkäänlaisia päiväysmerkintöjä, kun taas New Hampshire vaatii päiväykset kermaan ja voileipiin (eikä mihinkään muuhun).

Päiväyksillä ei ole Yhdysvalloissa juurikaan tekemistä turvallisuuden kanssa. Osa valmistajista linjaa, että tuotteen laatu saa viimeiseen myyntipäivään mennessä heikentyä tietyn määrän. Toiset eivät hyväksy pienintäkään muutosta. Brändiä suojellaan tiukemmin kuin kuluttajaa saati luontoa.

Kuluttajat yhdistävät päiväykset turvallisuuteen. Mikrobiologista turvallisuutta heikentävät raportin mukaan kuitenkin lähinnä valmistus-, käsittely- ja säilytysvirheet. Näillä tekijöillä ei tavallisesti ole yhteyttä tuotteen ikään. Kokonaissäilytysaikaa paljon olennaisempaa on tietää, kuinka kauan tuote on ollut vaaravyöhykkeellä 6–60 °C.

Ennen emmin ja pidin päiväyksiä lähes ehdottomina ohjenuorina. Nyttemmin nuora on muuttunut veteen piirretyksi viivaksi, kun olen vähä vähältä oppinut, että päiväys on kehno mittari ruoan syömäkelpoisuudelle. Harvardin-raportista sain ensimmäistä kertaa lukea, miten tämän havainnon vahvistavat mikrobiologit. Evirologit eivät vain uskalla lausua totuutta ääneen, koska me länsimaalaiset altistamme mieluummin koko ihmiskunnan ympäristökatastrofille kuin yhdenkin vanhuksen ruokamyrkytyskuolemalle.

Raportin mukaan päiväyksistä olisi hyötyä lähinnä listerian torjunnassa. Listeria on riskiryhmille vaarallinen bakteeri, joka pystyy lisääntymään kylmässäkin. Bakteerista pääsee eroon ruoan kuumentamalla, joten se on vaarallinen vain kylmänä nautittavissa elintarvikkeissa.

Raportti esittää suuria muutoksia päiväyskäytänteisiin. Erilaisista parasta ennen -päiväyksistä pitäisi pyrkiä pois erityisesti pilaantumattomissa kuivatuotteissa, koska päiväys saa ihmiset heittämään turhaan syömäkelpoista ruokaa roskiin. Kauppa tarvitsee hyllykiertoonsa poistopäivät, mutta niiden ei pitäisi näkyä muille. Kuluttajille voisi päiväysten sijaan antaa ohjeita tyyliin ”parasta XX päivää avaamisen jälkeen” tai ”parasta XX kuukautta pakkauspäivän jälkeen” (luku kaksikymmentä on tässä tietenkin vain esimerkkinä).

Raportin kirjoittajien mielestä paketeissa pitäisi olla enemmän säilytysohjeita. Parasta ennen -merkinnän asemesta tarvitaan pakasta ennen -merkintä. Lisäksi päiväysten muodostumisperusteiden pitäisi olla läpinäkyviä. Päiväysten tulisi keskittyä riskielintarvikkeisiin, tai ainakin pakkauksessa pitäisi lukea, jos päiväys ei liity turvallisuuteen vaan laatuun.

Yhdysvalloissa kaikesta ruoasta 40 prosenttia jää syömättä. Samaan aikaan 15 prosenttia kotitalouksista kituuttaa nälkärajan alapuolella. Näitä prosentteja pienentääkseen Doug Rauch, entinen Keskon kokoisen Trader Joe’s -ketjun johtaja, aikoo avata ruokakaupan, jossa myydään vain päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita. Tarkoituksena on tarjota halvalla tuotteita, joita tavalliset kaupat eivät päiväyksen vuoksi katso voivansa myydä.

Vaikka Suomessa jäljitellään monessa asiassa USA:ta, ruokahävikin tuotantoa ei täällä lähellekään samassa mitassa osata. Eikä päiväysvanhojen tuotteiden kauppa ole meille mikään uusi juttu: Helsingissä tällaista liiketoimintaa edustaa ainakin Valkkeri. Roskisstalkkerina tosin suhtaudun hyveellisiinkin kauppoihin varauksellisesti. Valkkerissa ei minua epäluuloista vakuuta sen hevi-osasto. Jos hyllyssä ei ole minkäänlaisia päiväyksiä, miten voin varmistua siitä, että tuotteet ovat todella vanhoja?

Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Posted on by Onni Tonkija

Kannattaako broileripakettia avata viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua? Toiseksi: tulisiko broileria ostaa ensinkään? Tässä kirjoituksessa käsittelen peräkanaa broilerin säilyvyyden ja säällisyyden.

Kaksi pakettia broilerin fileesuikaleita.

Testikappaleet toimitti Taloyhtiön jätepiste.

Testiin valikoitui kaksi samanlaista pakettia suomalaisia broilerin fileesuikaleita, joten satunnaiset virheet voitiin eliminoida ja tilalle saatiin systemaattisia virheitä. Pakkauksia avatessa ilmoille levisi sama ankea haju, joka ympäröi tällaisia suikaleita jo ennen viimeistä käyttöpäivää. Lemu ei saanut minua poissa tolaltani, sillä ruokamyrkytysbakteeri ei haise.

Ensimmäisen paketin sisällöstä valmistin broilerikeittoa, koska olin aiemmin löytänyt kaalia ja maustekurkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut viisi päivää, mutta en saanut mitään ruokamyrkytysoireita. Tulokseen saattoi tosin vaikuttaa se, etten osannut oireita oikein odottaakaan.

Broilerikeittoa lautasella, lautasen alla lautasliina ja aluslautanen.

Koska en ollut löytänyt smetanaa, silmäsin keiton löytämälläni turkkilaisella jukurtilla. Keittolautanen ja lautasliina Taloyhtiön jätepisteestä, aluslautanen kuvausrekvisiittaa.

Jäljelle jääneestä broilerierästä tein broilerikastiketta, jolle pilkoin aluseksi kesäkurpitsatikkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli tällä kertaa kulunut kymmenen päivää, eikä ruokamyrkytys ollut vieläkään tullakseen.

Broilerikastiketta kesäkurpitsatikkujen päällä lautasella.

Kun pasta kyllästyttää, kesäkurpitsa virkistää. Ainekset ja astia Taloyhtiön jätepisteestä.

Kokeilemani broilerisuikaleet olivat siis täysin syömäkelpoisia 5 ja 10 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että 15 prosenttia suikaleista oli vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Ainakin kaupan tulokseen.

Asiaan vihkiytymättömästä omnivorista saattaa tuntua hurjalta ylittää viimeinen käyttöpäivä yhdelläkin vuorokaudella. Todellisuudessa en asettanut itseäni varsinaiseen hengenvaaraan: lihathan olivat paitsi suojakaasutettuja myös suolattuja. Siksi broilerin säilyvyyttä oli syytä koetella lisää.

Löysin paketin maustettuja broilerin koipipaloja. Suolaa oli, mutta suojakaasut olivat karanneet auki nirhatusta pakkauksesta. Vastaan puski karmea löyhkä, ja viimeisestä käyttöpäivästä oli pahaenteisesti 13 päivää. Samassa tunsin eteeni heitetyn aineettoman hansikkaan. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Koipipaloja olisi pitänyt paistaa uunissa 45 minuuttia, mutta kuumensin lihat sähkönsäästöekopaastoni vuoksi pannulla ensin suurella lämmöllä ja sitten noin tunnin ajan kannen alla reippaasti haudutellen. Haju oli melkoinen, ja sitä tuntui jäävän aavistus myös kypsiin koipiin. Maussa en kuitenkaan havainnut mitään vikaa. Söin puolet lihoista iltapalaksi ja jäin jännittyneenä odottamaan seurauksia.

Seuraavana aamuna tunsin mahani perukoilla kierteen, joka oli havaitsemiskynnyksen yläpuolella mutta epämiellyttävyyskynnyksen alapuolella. Osa tuntemuksesta lähti siististi eri reittiä kuin oli tullut, ja loppu kaikkosi, kun maha ja mieli saivat aamiaisella uutta purtavaa. Ruokamyrkytys ei siis tullut ollakseen. Kun kahden päivän päästä söin kaksi jäljelle jäänyttä koipea, en saanut enää minkäänlaisia oireita.

Mitä kokki oppi kanakokeistaan? Ensinnäkin broileri säilyy yllättävän hyvin. Broileria pelätään muita lihoja enemmän ehkä siksi, että huolimaton kokki levittää helposti esimerkiksi melko yleisiä kampylobakteereja raa’asta kanasta ruokiin, joita ei kypsennetä. Raa’an lihan mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta vaaraa huolellisesti kypsennetyssä lihassa, jos ne eivät ole tuottaneet kuumennusta kestäviä toksiineja.

Toisekseen opin, että raa’an lihan hajusta on hankala päätellä yhtään mitään. Liha lemuaa jotakuinkin aina, mutta jos löyhkä alkaa särkeä päätä, haistelusta ei ehkä kannata siirtyä maisteluun.

Voit siis syödä suojakaasuun pakattua broileria varsin huoletta muutamisen vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen, kunhan

  • et aio tehdä broileritartaria
  • et ole käyttänyt pakkausta neulatyynynä
  • et ole jättänyt lihoja kesäkuumaan autoon avaamatta ikkunoita raolleen

etkä ole

  • lapsi (Tuskin olet, koska viimeisistä kuvista on jo muutama kappale.)
  • vanhus (Tuskin olisitte vaihtanut Kansanradiota nettikansanradioon.)
  • sairaana (Tuskin laittaisit viimeisillä voimillasi viimeistä ateriaasi.)
  • raskaana (Tuskin olet, sillä mammojen vertaistuki kokoontuu ihan eri osoitteessa.)

Nyt kun googlaajien on jo aika lähteä hunajamarinadiensa ääreen, me muut voimme vielä miettiä, mitä olemme tehneet yhdelle vähäisimmistä tuotantoeläimistämme.

Suomalaisesta broileriteollisuudesta kertoo Elina Lappalainen palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Kirja tuntuu varsin kiihkottomalta, mutta tasapuolisuuden nimissä olen tutustunut myös Lihatiedotuksen esitteeseen Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa[†] (joka otsikoltaan muistuttaa Palloliiton kirjasta Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-kilpailumenestyksestä).

Siipikarjatiloilla, täsmällisemmin -tehtailla, kasvatetaan hybridibroilereita. Se on ihmisen sairain jalostustuote, mopsin jälkeen tietysti.

Lihantuotannossa nämä jaloilla tepastelevat rintalihakset teurastetaan keskimäärin 39 vuorokauden iässä. Lihabroilerien vanhemmiksi valikoidut linnut saavat elää paljon jälkikasvuaan vanhemmiksi, joten emoja pidetään kasvukaudella nälässä, jotta ne eivät söisi itseään hengiltä. Hakematta tulee mieleen emakoiden kohtalo, vaikka kanojen tapauksessa häkit on sentään varattu vain hedelmöittymättömille naaraille.

Huiman kasvuvauhdin vuoksi jopa kaksi prosenttia broileriparven linnuista voi kuolla sydänsairauksiin. Tuottajat eivät osaa siitä huolestua, koska heillä ei ole sydäntä. Jos kana välttyy sydänkohtaukselta, se saattaa kuolla vesipöhöön. Teollisuus vesittää tämän huolen sanomalla pöh tai jotain muuta yhtä argumentatiivista. Prosentit voivat tuntua pieniltä, mutta alan massiivisuuden vuoksi lukumäärät ovat suuria.

Mikrobiologisesti broilerit ovat Suomessa poikkeuksellisen terveitä. Salmonellaa ei juuri esiinny, ja tauteja vastaan tarvitsee rokottaa vain lihabroilerien vanhempia. Moni suomalainen pääseekin kana-antibioottien makuun vain ravintoloiden Brasilian-broilereilla.

Kanalle on lottovoitto syntyä Suomeen ja huonoa arpaonnea kuolla Sahalahden teurastamoon. Atrialle Saarioiselta siirtynyt teurastamo tainnuttaa linnut sähköllä, kun muualla Suomessa käytetään humaanimpaa hiilidioksidia.

Sähkötainnutuksessa[†] kana ripustetaan ylösalaisin ja ohjataan vesialtaaseen, jossa virtaa sähköä. Jos kana ei ole palleattomuutensa takia täysin tukehtunut alaspäin painuviin sisäelimiinsä, se saattaa räpiköidä sen verran, että saa ennen taintumista siipeensä ikävän sähköiskun – sillä oletuksella, että siivet toimivat eli että kana ei ole teurasautoon pakattaessa murtanut luitaan tai ole stressaavan tilanteen vuoksi siipi maassa. Sellaistakin sattuu, jonka pää ei yllä altaaseen ja joka kohtaa mestausmasiinan tajuissaan.

Luomubroilerit ovat eri rotua kuin tehobroilerit. Niitä elätetään melkein kaksi kertaa pidempään, ja ne saavat ulkoilla aina sään salliessa. Luomubroileri ei ole liiemmin päässyt lisääntymään, koska se maksaa kaupassa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen broileri. Suomessa alan toimijat pelkäävät myös, että ulkoilmassa ulkoilemassa kanat hankkisivat vaarallisia tauteja.

Teollisuus tuottaisi auliisti luomua, jos kuluttajat ymmärtäisivät sitä vaatia. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Hitler kortti koetti luopua keskitysleireistä, mutta kansalaiset eivät tahtoneet kasvattaa hintoja ja tinkiä turvallisuudesta vaan he halusivat tinkiä hinnoista ja kasvattaa tunteettomuutta.

Luomubroileri on oikeastaan ratkaisu ongelmaan, jota ei ole. Kokeilemalla huomaat näet, että lihan oston lopettaminen on helpointa aloittaa broilerista. ”Makua” ei tule ikävä, eikä suutuntumaa voida saada kaipaamaan kanateollisuuden epäeettisyyden suututtamaa.

 

† linkki kuollut

Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä?

Posted on by Onni Tonkija

Luuletko tietäväsi, mitä eroa on parasta ennen -päivällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Tämän kirjoituksen luettuasi et enää luule. Lopussa voit testata, tiedätkö.

Tomaatti-vuohenjuustovalmiskeitto avattuna pakkaus näkyvissä.

Tarjoiluehdotus ja tarjoilutodellisuus. Käyttöpäiväehdotuksen ja käyttöpäivätodellisuuden välinen ero on ollut eri kerroilla 24, 28 ja 38 päivää, mutta se ei ole makua haitannut. Keitto, liina, kuppi, juusto ja alun perin basilikakin Taloyhtiön jätepisteestä.

Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jona valmistaja takaa oikein säilytetyn elintarvikkeen olevan turvallista syötävää. Parasta ennen -päivä taas kertoo, mihin mennessä elintarvike valmistajan mielestä kannattaa nauttia, mutta tuotetta voi rauhassa käyttää päivän jälkeenkin, jos se näyttää ja maistuu kunnolliselta. Viimeinen käyttöpäivä liittyy siis turvallisuuteen ja parasta ennen ennen kaikkea laatuun, ainakin teoriassa.

Käytännössä kaupassa myydään Pirkan tuoretta jauheliha-salamipitsaa, jossa on parasta ennen -päiväys. Saarioinen pakkaa samantapaista jauheliha-salamipitsaa viimeisellä käyttöpäivällä. Atrian jauhelihapitsassa taas lukee ”viimeinen käyttöajankohta”. Mielenvikaista roiskeläpändeerusta!

Häilyvyyttä on myös valmiskeitoissa. Rainbow antaa lohikeitolleen parasta ennen -päivän, mutta Kokkikartanon lohikeitossa ja Saarioisten kirjolohikeitossa on viimeinen käyttöpäivä. Jälleen näyttäisi kaupan omalle merkille riittävän parasta ennen -suositus, kun brändikkäimmät valmistajat tukeutuvat viimeinen käyttöpäivä -varoitukseen.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, valmisruokavalmistaja saa itse päättää, painaako se pakkaukseen viimeisen käyttöpäivän vai parasta ennen -merkinnän. Atria on alkanut hämmentää soppaa entisestään siirtymällä viimeisestä käyttöpäivästä viimeiseen käyttöajankohtaan, koska se on mahdollista. Tällaiselle venkoilulle oli ennen ihan varoitusmerkkikin (”ärsyttävä”), mutta siitäkin ollaan siirtymässä pois.

On samantekevää, puhutaanko eineksen viimeisestä käyttöpäivästä vai viimeisestä käyttöajankohdasta. Lopputuloksena on turhaa hävikkiä, ja siitä seuraa turhaa kulutusta. Valmistajien on turha vedota turvallisuuteen, jos maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtajakin suosisi nykyistä enemmän parasta ennen -merkintää.

Nyt on testin vuoro. Voit koetella päiväystietämystäsi käynnissä olevien ylioppilaskirjoitusten hengessä: Analysoi, erittele, tulkitse ja pohdi, mitä Pirkan ja Saarioisten pitsojen pakkausmerkinnät kertovat parasta ennen -päivän ja viimeisen käyttöpäivän eroavuuksista. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Meidän äiti tekee teidän äideistä vainoharhaisia.

Hampparin hampparit

Posted on by Onni Tonkija

Nyt on muotia tehdä pikaruoasta ikäruokaa. Takin taskussa toistakymmentä vuotta lojuneella hampurilaisella on oma blogi, ja sama lastenateria on paistatellut linssiluteena jo toistatuhatta päivää.

Ylekin tarttui aiheeseen ja selvitti, mitä hampurilaiselle tapahtuu pitkäaikaissäilytyksessä. Prisma-studion jakson viimeinen käyttöpäivä Areenassa on 20.2.2014. Tämä päivämäärä on poikkeuksellisesti ehdoton, koska video ei ole elintarvike.

Pikaruokapussissa hampurilaispaketti, jossa sämpylä ja maustepusseja, sekä ranskalaispaketti, jossa ketsuppipusseja.

Jos ei tohdi tonkia taloyhtiön roskiksesta vähän käytettyjä ketsuppipulloja tai pippurimyllyjä, voi aina poimia pikaruokapussukoista yksittäispakatut ketsuppi- ja maustepussit sekä tietysti lautasliinat biojätteiden kuivikkeiksi. Kaarikamat tarjosi Taloyhtiön jätepiste.

Pikaruoan terveellisyydeltä, ekologisuudelta ja eettisyydeltä negaatioetuliitettä tuskin moni epää. Epäteeteistä huolimatta olen mäkin hampurilaiseen yleensä hampaat iskenyt sen kerran, kun olen määräisen kappaleen löytänyt. Ranskalaiset ovat kyllä lentäneet aina kaaressa biojätteisiin, sillä eihän sellainen, mikä ei alun perinkään ole ravintoa ollut, voi roskiksessa syömäkelpoiseksi muuttua.

Pikaruokaharrastuneisuuteni koki kolauksen, kun selvisi, että hampuusin ham-puustit on julistettu pannaan. Ylen tiedetoimituksen bullan mukaan hampurilainen on nimittäin nautittava neljän tunnin kuluessa valmistamisesta. Sen jälkeen purilainen, vaikka kuinka nautittava, on kielletty herkku.

Dyykkarin näkökulmasta 4 tuntia tuntuu kohtuuttommalta vaatimukselta, kun käytännön kokemus puoltaisi pikemminkin 24 tai 48 tunnin rajaa. Todellisuudessa hampurilainen näyttää säilyvän lähes muuttumattomana kuukausikaupalla. Syynä ei ole mikään säilöntäaine vaan säilöntätapa: kuivunut leivänkannikka tai pihvinpahanen ei ole homeelle sviitti.

Prisma-studion testikin kuivui kokoon. Yli puoli vuotta huoneenlämmössä seissyt hampurilainen sisälsi laboratoriokokeiden mukaan muutama kymmenen bakteeria grammassa jauhelihaa, kun tuoreelle jauhelihalle miljoonakin on hyväksyttävä arvo. Siitä huolimatta studiossa maisteltiin pihvejä kuin viiniä, kuppiin sylkäisten. Juontaja vielä pelkäsi, että hampaankoloon jäänyt botuliinimolekyyli myrkyttäisi hänet. Näin jäi ”ruoka on ensisijaisesti terveysriski” -myytti murtamatta ja katsojallekin paha maku suuhun.

Näin valmistat aterian roskista hyödyntäen taloyhtiön roskista

Posted on by Onni Tonkija

Tällä kertaa laitamme pasta roscistanaraa. Sitä varten hae taloyhtiösi jätekatoksesta yksi paketti pekonia. Tarkista viimeinen käyttöpäivä. Minulla päivä oli mennyt päivää vaille kaksi viikkoa aikaisemmin, eli tämä lihan, läskin ja suolan jalo liitto oli vielä ihan käyttökelpoista.

Keitettyä spagettia, raastettua parmesaanijuustoa, pippuripusseja, voita, kananmunia ja pekonia.

Alkuperäisen reseptin mukaan ateria tulisi maksamaan 7,80 euroa. Taloyhtiön jätepiste pudotti hintaa 100 prosenttia.

Kuutioi pekoni eli silppua epämääräistä tee siitä. Paista silppu rapeaksi. Pekonista irtoaa niin paljon rasvaa, että voit hyvin käyttää roskiksesta löytämääsi hilseillyttä paistinpannua. Siirrä pekoni syrjään ja pyyhi pannu talouspaperilla. Jos et ole vielä löytänyt talouspaperirullaa, voit käyttää myös pikaruokapussukoiden pohjalta tonkimiasi puhtaita serviettejä.

Ota kaapista aikaisemmin dyykkaamasi spagetti. Itse käytin lähestulkoon tuorepastaa, sillä parasta ennen -päivä oli ollut vasta puolitoista kuukautta sitten. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Jos tongit esimerkiksi biojäteastiaa saamatta näköhavaintoa kääreestä, ehkä suutut kiivain mielin mutta muista, että suu tutkii vain mielinapakkuutta spagettia maistellessaan eikä mittaile minuutteja. Mitä vähemmän käytät keittämisessä vettä, sitä vähemmän tarvitset lämmitysenergiaa, joka on luultavasti miltei ainoa asia, josta joudut tällä kertaa maksamaan.

Ota esiin aiemmin dyykkaamasi kananmunat ja parmesaanijuusto. Koska omilla munillani oli ikää jo yli kahdeksan kuukautta, rikoin kananmunat kulhoon yksitellen juomalasin kautta. Parmesaanin olin löytänyt viikkoa aikaisemmin roskiksesta, mutta se oli niin tuoretta tavaraa, ettei ollut edes hometta pois rapsuteltavaksi. Jos et onnistu löytämään palaparmesaania, voit hyödyntää myös valmiiksi jauhettuja laatuja. Herkkusuiden kannattaa kuitenkin tiedostaa, että juustojauheista hometta on lähes toivotonta poistaa eikä juustojauheinen home ole hyvänlaatuinen makuelämys.

Sekoita munat ja parmesaaniraaste voimakkaasti vatkaten. Lisää mustapippuri. Itse hyödynsin tonkimiani pikaruokapippureita, mutta voit käyttää mitä tahansa pippurilöydöstäsi. Koska sillä on todennäköisesti enemmän ikää kuin makua, muista maustaa reilusti.

Sulata pannulla möhkäle voita. Jos olet löytänyt voin juuri, se voi kylläkin olla jo valmiiksi sulaa. Voi voi olla dyykkarille vaikea kohde, mutta itse olin onnistunut löytämään avaamattoman paketin.

Kierittele spagetti voissa. Lisää pekoni ja muna-juustoseos. Sekoita huolellisesti. Voit tarjoilla jokaiselle aterioitsijalle keltuaisen pastaan sekoitettavaksi, mutta muista, että vanhoista kananmunista keltuainen ei aina erotu helposti.

Pasta-annos lautasella haarukan kera.

Ruoka-aineiden lisäksi myös lautanen ja haarukka tulivat Taloyhtiön jätepisteestä. Annosta koristavat basilikan lehdet olivat roskiksesta pelastetun kasvin uutta satoa.

Ohje on alun perin Ilta-Sanomista ja Iltis paperinkeräysastiasta. Mukaillun ohjeen mukainen annos sopii myös globaalis-eettiselle kasvissyöjälle.

Egoistis-neuroottiselle kasvissyöjälle voit korvata pekonin ikonilla (asetetaan ruokapöydän ääreen niin saat keittöön hetken rauhan, seurustelkoon ikonin kanssa). Voit korvataan rasvaseoksilla (ei Kattivaaran) ja parmesaaniraaste sahanpurulla (FSC-sertifioidulla). Kasvisroskispasta jää ymmärrettävästi munattomaksi.

Lopuksi tärkein eli miltä maistui ja miten poistui. Ylittyneiden päiväysten pasta sai odotusten mukaisen vastaanoton: se ei synnyttänyt vatsanväänteitä eikä suolen äänteitä, ei edes tähteitä.

Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran

Posted on by Onni Tonkija

Viimekertainen jauheliha-analyysini ei ollut täysin kattava. Tässä vieläkertaisessa testissä olen jälleen jauheliharuoalla pöydän kattava.

Viimeksi havaitsin, että kahden kovimman konnan pakkaama nauta ja sika-nauta pysyivät käyttökelpoisina päiväkaupalla viimeisen kauppapäivän jälkeen. Toimitusvaikeuksien vuoksi kysymysmerkiksi jäi, miten säilyy sika ja kuinka sen osaa pakata nimellisesti kiltimpi valmistaja.

Porsaan jauhelihaa muovipakkauksessa.

Liha oli vielä ottohetkellä vaaleanpunertavaa mutta muuttui varastoinnin aikana rusehtavaksi. Pakkaus Taloyhtiön jätepisteestä (sika jätesäkissä 0 e).

Taloyhtiön roskiksesta löytämäni viimeisen käyttöpäivän ylittänyt porsaanliha on kolminkertainen tabu. Se ei ole juutalaisille košer, ei muslimeille halal eikä luterilaisille evira.

Kun otin lihan käyttöön, viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut kymmenen vuorokautta. Päätin valmistaa kesäkurpitsa-jauhelihapihvejä, koska olin aiemmin dyykannut juuri sopivan pätkän hyvälaatuista kesäkurpitsaa. Oliko liha riittävän hyvälaatuista, vai jouduinko poistumaan ruokapöydästä vellovin vatsoin?

Näin joulun aikaan porsasta äityy syömään kaikki, syömään kaikki, joten on paikallaan ensin hieman avata, mitä sikakarjalle tapahtuu ennen ruumiinavausta.

Se lienee tuttu juttu, että possua makoista syntyy emakoista. Ihan kaikkien huulilla ei taida sen sijaan olla sellainen tiedonjyvä, että luomutuotannosta osaton suomalaisemakko elää suuren osan elämästään kääntymisen estävässä häkissä.

Elina Lappalainen kertoo häkkisian arjesta Tieto-Finlandialla palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Emakkoa ympäröi neljän viikon imetysaikana paitsi maidolle ahnas pahnue myös ruholle ahdas putkisto. Jos emakkoa ei estettäisi liikkumasta, se saattaisi pienessä karsinassa ja kovalla alustalla helposti tukehduttaa porsaita alleen.

On sanaleikittäkin selvää, että häkissä emakko kärsii.

Kun porsaat on vieroitettu, emakolle ei jää aikaa nuolla makuuhaavojaan, sillä se viedään tiineytyshäkkiin. Häkki tarvitaan, koska liika liike voisi sotkea synnytyskoneen hienosäädön. Tiineyden alkuvaiheen jälkeen emakko pääsee jaloittelemaan, mutta sitä pidetään nälissään kuin painijaa ennen tulevaa koitosta. Ruoan puutteessa sika saattaa purra kohtalotovereitaan. Ahtaissa oloissa siat muutenkin kiusaavat herkästi toisiaan, kuten me älykkäät nisäkkäät ylimalkaan.

Emakkojen häkkituomioita voi valittaa, mutta niistä on vaikea päästä eroon, koska muutos söisi rahaa. Lappalaisen kirjan perusteella lihateollisuus uskoo kuitenkin pitkässä juoksussa parantavansa tapojaan kuin sika juoksuaan kohti kaasukammiota.

Suomessa siat tainnutetaan tavallisesti laskemalla ne kuiluun, jonka tilavuudesta vähintään 70 prosenttia on hiilidioksidia. Vähän niin kuin tulevaisuuden Telluksen ilmakehä.

Eläinten hyvinvointikeskuksen teurastusoppaan mukaan suuri hiilidioksidipitoisuus voi aiheuttaa hengenahdistusta, hyperventilaatiota ja tukehtumisen tunnetta. Inertit kaasut, kuten argon ja typpi, olisivat ”humaanimpi lopetustapa”, mutta teurastajat suosivat sikamaisia menetelmiä. Argon on ilmeisesti liian kallista, ja ilmaa kevyempi typpi tuppaa nousemaan kuilusta ihmisten ilmoille.

Lautasella pihvipino, jota ympäröi sipulinversoin koristeltuja salaattijuustokuutioita.

Pihvien lisukkeena tarjosin reseptin ehdottaman tylsän kermaviilin sijasta fetamaista juustoa, joka oli lähtöisin niinkin tunnustetusta fetamaasta kuin Saksasta. Jauheliha, kesäkurpitsa, kananmuna, korppujauhe, salaattijuusto, punasipuli (versojen kasvualusta) ja Sarviksen melamiinilautanen Taloyhtiön jätepisteestä.

Sioilta saattaa puuttua onnellinen loppu, mutta samaa ei voi sanoa testistäni. Kesäkurpitsa-jauhelihapihvit pääsivät mahaan ja pysyivät siellä. Viimeisen pihvin söin viikon jääkaappisäilytyksen jälkeen.

Tämänkertainen tutkimukseni vahvistaa viime vertailuni johtopäätöksen: perusterve aikuinen voi käyttää kylmässä suojakaasussa säilytettyä jauhelihaa ainakin viikon viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Tulos yleistynee myös onnellisen perhetilan jyväkaritsan rypsijauhelihaan, mutta viime kädessä kuluttajan on opittava luottamaan omiin aisteihinsa. Tai siirryttävä lihasoseista kohti aikuisempaa ruokavaliota.

Jauheliha jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Posted on by Onni Tonkija

Netissä on toinen toistaan useampia viestiketjuja, joissa ahdistunut ap kysyy, voiko jauhelihaa käyttää tänään, kun sen viimeinen käyttöpäivä oli eilen. Jos tulet tänne hakukoneen sisään heittämänä ja etsit maltillista asiantuntija-arviota, lähde suosiolla muualle.

Nyt kun jäljellä ei ole muita hysteerikkoja kuin hamstraajia, voimme siirtyä asiaan. Testiin valikoitui tällä kertaa kaksi erilaista jauhelihaa kahdelta tunnetulta pakkaajalta. Toinen lihoista oli nautaa, ja toisessa oli lisäksi sikaa. Rasvaa molemmissa oli kymmenen prosenttia.

Kaksi jauhelihapakettia

Aluksi tarkastin jauhelihat silmämääräisesti kuin eläinlääkäri konsaan. Toinen pakkaus näytti odottavan ruoaksi valmistamista innosta soikeana, ja itse hyväksyin lihat innosta sokeana. Tuotteet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, huomioi päiväys).

Alkuperäisestä kylmäketjusta ei ole tietenkään tietoa, mutta lihat ehtivät lojua alle kymmenasteisessa roskiksessa enintään vuorokauden, todennäköisesti vain muutaman tunnin. Pyyntipäivän jälkeen lihat olivat vielä kahden päivän ajan jääkaapissa pari astetta suositellun neljän asteen enimmäislämpötilan yläpuolella.

Kun otin lihat käyttöön, naudan jauhelihan viimeinen käyttöpäivä oli ollut 11 päivää aikaisemmin. Sika-naudan jauhelihalla viimeinen käyttöpäivä oli ollut 8 päivää aiemmin. Jauhelihan ja ruoan valmistuspäivien eroksi tuli siten pari viikkoa. Siksi oli parasta ennen ensimmäisiä makupaloja selvittää, mitä tehtailijat tekevät lihojen säilymisen eteen.

Elintarviketeollisuus täyttää eläinten muoviset ruumisarkut suojakaasuilla. Paras kaasu olisi luultavasti puhdas hiilidioksidi, tuo teurastuksessa ja maapallon kasvihuoneistamisessa niin kätevä cee-oo-kakkonen. Pelkän hiilidioksidin käyttö voisi moninkertaistaa tuotteen säilyvyyden, mutta myynnin se luultavasti moninkutistaisi.

Liha, kuten ihminenkin, alkaa nimittäin harmaantua vanhetessaan, mikä ei yleensä paranna kummankaan markkina-arvoa. Ex-lihas muuttuu vähitellen harmaaksi, koska sen myoglobiini alkaa menettää happivarastojaan. Hapen poistuminen tuskin myrkyttää ruokaa, mutta keskiluokkainen kuluttaja ostaa vain vastateurastetun näköistä lihaa. Se onkin ainoa edes etäisesti teurastukseen liittyvä mielleyhtymä hänen tietoisuudessaan.

Tehtailijan ratkaisu on lihan tönkköhapetus. Pakattu liha pysyy myyvänpunaisena pitkään, kun suojakaasussa on happea suunnilleen 80 prosenttia eli neljä kertaa enemmän kuin huoneilmassa. Harmi vain, että aerobiset bakteerit eivät ole liha-alalla varsinainen harvinaisuus. Dyykkarin onneksi lihapakkauksen pieneliöt ovat sentään edes 20‑prosenttisesti hiilidioksidissa eli huonossa hapessa.

Tässä vaiheessa luentoa lukija on varmaan jo läpikotaisin kypsynyt mutta niin on jauhelihammekin. Naudasta valmistin porkkanalla ja pinaatilla täytettyä lihamureketta ja sika-naudasta laitoin georgialaista kaalilaatikkoa.

Ruoista nautti kolme ja myrkyttyi nolla ihmistä. Sikäli tulos oli sama kuin aikaisemmissa viimeisen käyttöpäivän jauhelihakokeiluissani. Kaalilaatikko tuli syötyä loppuun seitsemän päivän päästä ensimmäisen hävikkiviikon viimeisen viettopäivän kunniaksi.

Lihat siis etenivät elimistöissämme ongelmitta, mutta maistuiko ruoka? Pirkan ohjeen mukaan valmistamani kaalilaatikko oli kaikin puolin herkullista. Lihamureke sen sijaan jätti hieman toivomisen varaa. Syynä eivät välttämättä olleet gramnegatiiviset bakteerit tai Garamin Samin resepti vaan kenties taloyhtiön tarjoama korppujauhe, jonka parasta ennen ‑päivä oli tammikuussa.

Ihan mahdollista on sekin, että naudan jauheliha alkaa yksinkertaisesti menettää makuaan viimeistään kymmenen päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Testin molemmat jauhelihat soveltuivat kuitenkin mainiosti fyysisesti terveiden fyysisesti aikuisten ravinnoksi reilu viikko viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Wannabe-ap, jatkoitko sittenkin lukemista mutta olet yhä ahdistunut viimeisen käyttöpäivän jauhelihasi mikrobiologisesta laadusta? Osta seuraavalla kerralla soijarouhepaketti. Siinä on parasta ennen -päiväys.

 

Aiheesta jauhaa vielä kerran kirjoitukseni Jauhelihan viimeinen käyttöpäivä vielä kerran.

Viimeinen käyttöpäivä ei ole este vaan nopeute

Posted on by Onni Tonkija

Tonkaisen roskiksesta aukinaisen nakkipaketin. Sinappia olen löytänyt jo aikaisemmin, joten välipala odottaa pian syöjäänsä. Vilkaisen vielä päiväyksiä. Sinappien parasta ennen ‑päivät ovat olleet helmi- ja elokuussa. Nakkien viimeinen käyttöpäivä on näemmä ollut 18 päivää sitten.

Kuinkahan vakavasti nämä päiväykset tulisi ottaa? Jäänkö nuolemaan nakkisormiani?

Lautasella neljä nakkia, päällä kahdenlaista sinappia, vieressä kaksi tomaattia.

Nakit, sinapit ja tomaatit Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, saatavuus vaihtelee). Lautanen kuvausrekvisiittaa.

Parasta ennen, toiselta nimeltään hyvää jälkeen, tarkoittaa että elintarvike harvoin paranee vanhetessaan. Ruoka on parasta ennen nieluun joutumista ja tekee hyvää sen jälkeenkin. Kyse on siis suuntaviivoista ja suun tavoista. Makuasioista, ei niinkään maha-asioista.

Napa-alueeseen likemmin liittyvä elintarpeellinen ajankohta on viimeinen käyttöpäivä. Viimeinen käyttöpäivä ei ole sama asia kuin viimeinen hyödyntämispäivä. Viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua elintarviketta ei voi enää käyttää hyväksi kaupan kassavirran tai laitosruoan tilavuuden kasvattamisessa. Tuotetta voi kuitenkin vielä hyödyntää energian, kuidun ja ravintoaineiden lähteenä sekä – uskokaa tai älkää epäilkö – jopa mielihyvän tuojana ja nautinnon antajana.

Keskiluokkainen lukija saattaa nyt ajatella, että tehköön varallisesti tai henkisesti köyhä dyykkari, mitä lystää, mutta itse en halua vaarantaa sauvakävelylenkkieni toteutumista syömällä vanhentunutta ruokaa.

Mutta mikä on vanhentunutta ruokaa? Yksittäinen päiväys peittää sen tosiasian, että taustalla on liukuva asteikko. Eihän se, mistä olisi voinut laittaa iltapalaa, voi mitenkään muuttua kelvottomaksi keskiyön koittaessa.

Elintarvikkeiden mikrobiologiaa valottaa kiitettävän seikkaperäisesti Ylen Kuningaskuluttajan juttu. Ohjelman teettämissä laboratoriotesteissä paljastui muun muassa, että maksalaatikko oli kolme päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen täysin syömäkelpoista. Einestehtailijat haluavat jutun perusteella edelleen pelotella kuluttajia viimeisillä käyttöpäivillä, vaikka jopa valvovalle viranomaiselle Eviralle riittäisivät parasta ennen ‑päiväykset.

Viimeisen käyttöpäivän ruokamyrkytys lienee siis paljon harvinaisempi elintarvike-epämiellyttävyys kuin viime kyläilypäivän ruokatyrkytys. Useimmissa tuotteissa viimeinen käyttöpäivä tahtoo näköjään sanoa, että ei tässä mitään hengenhätää vielä ole, mutta voisi sitä syömistä pikkuhiljaa alkaa harkita.

Kuinka kehnosti minulle sitten kävi syötyäni nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen? Ilmeisesti makkaratuotteisiin ei turhaan tungeta nitriittejä, sillä en huomannut mitään valittamista terveydentilassani. Enkä ole mikään teräsvatsa: ruoansulatuskanavani eivät kestä edes lehmän rintamaitoa.

Kuluttaja voi toki ulkoistaa aistinvaraisen arvioinnin päiväysten painajille, mutta kansalaisen voisi jo odottaa haistavan, maistavan ja päättävän itse. Ihmiselle on sentään annettu varsin pätevä mikrobiologisen laadun arviointi-aparaatti, jota sopii käyttää, kun kylmäketjun heikoin lenkki pettää tai viimeisestä käyttöpäivästä aika jättää.

En tietenkään halua kannustaa ihmisiä vastuuttomuuteen. Mielestäni päiväyksillä pelottelu ja niiden orjallinen noudattaminen on vastuutonta niin kauan kuin maailmassa nähdään nälkäpäiväkeräyskuvia.

 

Entä jos nakkien viimeisestä käyttöpäivästä on 98 päivää? Nakit ja makkarat kestävät aikaa.