Zero waste on roskaa

Otso Sillanaukee, Suomen johtava zero waste -asiantuntija, katsoi kotimaahan palattuaan eteisensä lattiaa. ”Veri valahti kasvoilta ja jäin hetkeksi vain tuijottamaan alaspäin.”

Mikä häntä odotti? Karhukirje? Homekasvusto? Ruumis? Ei mikään näistä. Posti oli tuonut Sillanaukeen tilaaman Nature-lehden muoviin pakattuna. Sillanaukee sisuuntui, lähetti palautetta ja sai kohta lehtensä paperikuoressa. Sitä hän ei jäänyt pohtimaan, kuinka monta ohutta muovikäärettä voidaan valmistaa yhteen kirjekuoreen kulutetuilla luonnonvaroilla. Mutta zero wastessa ei olekaan tärkeintä tehdä hyvää vaan sitä, mikä tuntuu hyvältä.

Otso Sillanaukeen kirjaa Zero waste – jäähyväiset jätteille (S & S, 2018) on kääritty muoviin huomattavia määriä, sillä teoksesta tuli kirjastojen varausjonojen suosikki. Itse kirja on painettu veikeälle, kerrankin kierrätetyn näköiselle kierrätyspaperille sekä aaltopahvista tutulle neitseelliselle kraftlainerille. Kanteen ei ole päässyt zero wasten ilmeisesti tekstiilialalta napattu näppärä suomennos nollahukka.

Ikkunan välissä sanomalehtiä, tyhjiä elintarvikepakkauksia ja Zero waste -kirja, jonka otsikosta erottuvat sanat ”ero” ja ”aste”.

Zero wasten eli nollahukan ja negative wasten eli minus lupuksen välillä on enemmän kuin aste-ero. Keräsin viikon aikana tarpeettomiksi käyneet asiat lasin sisälle, kuten zero waste -piireissä on tapana. Sanomalehdet oli tilattu, kirja oli varattu ja fariinisokeripussi oli vuosia sitten ostettu. Kaikki muu oli jo kertaalleen käynyt jäteastiassa. Biojätteet pussitin kuvan takia; yleensä kippaan ne jonkun toisen vajaaseen pussiin.

Olisin varmasti ollut innoissani tästä kirjasta Sillanaukeen ikäisenä. Silloin toin kaupasta jauhelihaa mutta vein rasiat vanhemmilleni poltettavaksi. Ostin neljän kilon metallisen käsipainon, mutta käytin niittejä uudestaan (Sillanaukee suosii paperiliittimiä niittien ”kertakäyttöisyyden” takia). Kun lehdissä alettiin vähitellen puhua piilovirroista, tajusin keskittyneeni liiaksi omille silmilleni näkyvään.

Virtoihin viittaa Sillanaukeekin: ”Jokaisen panoksella on merkitystä, pienistä puroista syntyvät suurimmatkin virrat.” Tämän nollahukkalaisten keskeisen opinkappaleen huomasin vääräksi jo pienenä, kun kaavoitin saappaankannallani verkostoja kevään sulamisvesille. Kun ilma lämpeni, purot eivät kasvaneet virroiksi vaan ne kuivuivat. Jos pienillä teoilla olisi suuri vaikutus, niitä ei sanottaisi pieniksi.

Zero waste eli nollahukka tarkoittaa pyrkimistä siihen, että omassa taloudessa syntyisi mahdollisimman vähän jätettä. Tästä periaatteesta voidaan joustaa, jos muovijätteen sijasta kotona voidaan tuottaa puu-, pahvi-, paperi-, lasi- tai metallijätettä. Ideologiaan kuuluu myös välttää etikkahappoa ja ruokasoodaa eli natriumvetykarbonaattia hienostuneempia kemikaaleja. Lisäksi tärkeää tuntuu olevan minimalismi eli tavarapaljouden rajoittaminen. Tämä kuvaus on omani, koska Sillanaukeen kirja ei suoraan määrittele nollahukkaa, ei edes luvussa nimeltä ”Mitä on nollahukka?”.

Kyseisessä luvussa kyllä lukee: ”Minun tavoitteeni on elämälläni aiheuttamani kaatopaikkajätteen minimoiminen.” Se ei ole kummoinen tavoite, koska nyky-Suomessa kaatopaikkajätteen tuottaminen ei ole ihan yksinkertaista. Helpoiten se kai onnistuu jättämällä lasin kierrättämättä. Eikö Sillanaukee tiedä, että sekajäte menee Suomessa poltettavaksi, vai käyttääkö hän paheellisemmalta kuulostavaa kaatopaikkajäte-sanaa tahallaan? Kirjan lukuisat muut virheet lienevätkin sitten tuottamuksellisia.

”Me suomalaiset tuotamme noin 2,6 miljoonaa tonnia jätettä vuosittain. Tuotamme enemmän jätettä kuin kasvihuonekaasuja, mutta kannattaa muistaa, että jätehuolto tuottaa niitä myös.” Sillanaukee käyttää jostain syystä vuoden 2014 lukua, vaikka uudempiakin tilastoja olisi ollut. Joka tapauksessa suomalaisten kasvihuonekaasupäästöt olivat tuolloin 63 miljoonaa tonnia. (Jätehuollon hiilidioksidipäästöt olivat 2,2 miljoonaa tonnia, ja luku on pienentynyt vuosi vuodelta.)

”Kokonsa takia lentokoneet kuluttavat enemmän polttoainetta muihin liikennevälineisiin verrattuna, ja suurin osa polttoaineesta tarvitaan nousun ja laskun aikana.” Boeing 747 kuluttaa 5 gallonaa maililla, Silja Serenade 160 kilogrammaa merimaililla. Henkeä kohti laskettuna täysi 747 tarvitsee tietyllä matkalla vähemmän polttoainetta kuin kuljettajaa kuljettava henkilöauto.

”Maalämpö on uusiutuva ja käytännössä ilmainen energianlähde, joka tekee kodista omavaraisemman kulutetun energian suhteen.” Nyt saa lukija itse päättää, uskoako painettua sanaa vai päivystävää Suomi24-kommentaattoria: ”tyhjäkäynti on maalämmöllä sitä että konepyörii ja liikuttaa nesteitä ja käy ihan ilman rasitusta, sittenkun rasittuu eli lämpöä tarvitaan niin rupee pumput rasittumaan ja sähköä palaa…ottakaahan pojjaat selvää asiosta älkääkä kirjoittako mitä ette tiedä. luuletteko että maalämpö ilaseksi pyörii? voi voi….”

”Kaikki muovin keksimisen jälkeen tuotettu muovi on edelleen olemassa maapallolla, jossain muodossa.” Näinhän sen Greenpeace otsikoi, mutta on 91 prosenttiakin järkyttävän iso osuus.

”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kieltänyt Suomessa BPA:n käytön tuttipulloissa ja niiden tuttiosissa.” THL on sosiaali- ja terveysministeriön alainen asiantuntijalaitos; päätös kieltämisestä tehtiin EU-tasolla.

”Biomuoviin lisättyjen ainesosien vuoksi se on myös laadultaan huonompaa eikä kestä rasitusta tai esimerkiksi vettä samalla tavalla kuin tavallinen muovi, vaan alkaa ennakoimattomasti hajota ja vapauttaa partikkeleita kosketuksissa olevaan tuotteeseen.” Biomuovi on yläkäsite, johon kuuluu biohajoavien muovien lisäksi perinteisten muovien kaltaiset biopohjaiset muovit.

”Monet take-away-astiat eivät ole kierrätettäviä, vaikka niin saattaisi luulla. Pahviset kahvimukit vuorataan edelleen muovipohjaisella pinnoitteella, etteivät ne vuotaisi.” Ovatko kirjan esikuvat niin vahvasti Yhdysvalloissa, että edes kierrätyksen alkeita ei osata lukijalle selostaa? Suomen kartonkikierrätyksessä muovi on osattu erottaa jo vuosikymmeniä. Kirja ei vastaa Iltalehden toimittajan ymmärrettävään odotukseen: ”– – koska kyseessä on suomalainen opus, sen vinkit ovat taatusti meille soveltuvia.”

”Pahvi- ja paperijätteen voi käyttää kotona esimerkiksi lasten kanssa askarteluun tai takan sytyttämiseen.” Askartelu on kannatettavaa uudelleenkäyttöä. Seuraavaksi jätehierarkiassa tulee kuitenkin kierrätys, ei energiana hyödyntäminen. Jätteiden polttaminen takassa on kyseen- tai pikemminkin pöyristyksenalaista, kun puun pienpoltto aiheuttaa Suomessa puolet pienhiukkaspäästöistä ja parisataa ennenaikaista kuolemaa vuodessa.

”Lyijykynät eivät nimestään huolimatta onneksi sisällä lyijyä vaan grafiittia, joka on maatuvaa, samoin kuin kynien valmistukseen käytetty puu.” Ei tuottaisi Helsinki läheskään niin hiilidioksidipitoista kaukolämpöä, jos hiili todella maatuisi.

”Toisin kuin imurointi, ei harjaaminen pöllytä pölyä ympäri huonetta siivouksen yhteydessä. Nollahukkakodin pölyt voi muutenkin kompostoida biojätteiden mukana.” Arkijärjellä ajateltuna imuri teki harjaamiselle sen, mitä savupiippu sai aikaan savupirtille. Koska arkijärkeilyllä ei voi korvata tutkimustietoa, varmistin asian Hengitysliiton sisäilma-asiantuntijalta. Hän kannatti pölyä sitovia menetelmiä, joihin ei kuulu harja mutta nykyaikaisella suodattimella varustettu imuri kuuluu. Vähän savupirttiä nuoremmista taloista kompostiin voisi pölyn mukana päätyä DDT:tä. Pölyssä voi olla myös BBP:tä, DBP:tä, DEHA:ta, DEHP:tä, DIBP:tä, HBCD:tä, HHCB:tä, MeP:tä, TDCPP:tä ja TPHP:tä, ainakin suurempi kuin nolla -hukka -kodeissa.

Kemikaalien kanssa zero waste -ajattelijat ovat hukassa. Sillanaukee antaa kirjassaan kotitekoisen putkenavaajan ohjeen: ”Sekoita suola ja ruokasooda keskenään. Kaada ensin neljäsosa seoksesta suoraan viemäriin. Lämmitä etikka pannussa höyryäväksi ja kaada puolet viemäriin suolaseoksen päälle. Anna vaikuttaa sen aikaa, kun kiehautat veden. Veden kiehahdettua kaada se kokonaan viemäriin. Toista tarvittaessa, kunnes viemäri ei enää ole tukossa.”

Menetelmä ei vaikuta ihan jätteettömältä, koska käyttämättä jää kolme neljäsosaa suolan ja ruokasoodan seoksesta sekä puolet lämmitetystä etikasta. Suolan merkitystä voi vain arvailla. Teoriassa sillä voisi ehkä avata jäätymällä tukkiutuneen putken. Ruokasooda ja etikka taas reagoivat keskenään, ja tuloksena on hiilidioksidia, joka tuottaa varmasti vaikuttavia kuplia. Jos kotitekoinen putkenavaaja johonkin perustuu, niin kiehuvaan veteen. Tehokkaammin rasvaa kuitenkin liuottaa kaupallisen putkenavaajan sisältämä natriumhydroksidi (kaksi kemikaalia vähemmän kuin kotitekoisessa!). Vähiten ympäristöä ja eniten ihmistä kuormittavaa on avata ja puhdistaa hajulukko käsin.

Käytetty kondomi ja Zero waste -kirja, jonka kannessa näkyvät sanat ”ro” ja ”ast”.

Epäjohdonmukaisia ihmisiä on hauska piikitellä. Jätekokoelmassani oli kondomikin, toisin kuin zero waste -piireissä on tapana. Lasiroskikseen ei ilmeisesti olekaan tarkoitus kerätä kaikkia jätteitä vaan jonkinlainen näyttävä valikoima, mieluiten pieneltä näyttävä.

Kun tosiasioilla ja todellisuudella ei ole niin väliä, nollahukkailun sanoma ymmärrettävästi vetoaa: ”Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että voisin elää yksinkertaisemmin ja ympäristöystävällisemmin tinkimättä elämänlaadusta. – – Nollahukkaelämäntyyli oli konkreettinen vastaus kysymyksiini siitä, mitä minä voisin tehdä ilmastonmuutokselle ja miten voisin edistää kestävää kehitystä omassa elämässäni.”

Jos sivuutetaan jatkuvasta viherpesusta kutistuneet ja haalistuneet sanat ”ympäristöystävällinen” ja ”kestävä kehitys”, jäljelle jää kaksi paljastavaa ilmausta: ”tinkimättä elämänlaadusta” ja ”konkreettinen vastaus”. On oireellista, että Sillanaukee on korvannut zero wasten viiden R-sanan litaniassa refusen eli kieltäytymisen toisella K-alkuisella, kanna mukana. Maapallon tilasta huolestuneet ihmiset haluavat ilmeisesti uskotella itselleen, että he voivat säilyttää nykyisen elintasonsa, kun he näkevät tekevänsä jotain ympäristön puolesta. Lopputulos on surkuhupaisa.

Biojätteitä säilytetään ”epämukavien hajujen” vuoksi pakastimessa, vaikka toisaalla surkutellaan laitteen suurta sähkönkulutusta. Omaa energiaa ei säästellä, kun etsitään kaupassa tarratonta hedelmää. Viitseliäs löytää bambuhammasharjan – ja osaa hankkiutua siitä eroon: ”Harjakset pitää vain ennen varren kompostoimista irrottaa pihdeillä ja selvittää, sopivatko ne muovinkeräykseen.”

Se pitää kuitenkin muistaa, että lentokoneeseen otettu oma haarukka saatetaan takavarikoida Balilla. Teräksinen vesipullo on sen sijaan monessa paikassa sallittu: ”Tämä kuva on otettu Singaporen lentokentältä ja olen käyttänyt vastaavia Suomen, Thaimaan, Japanin ja Indonesian lentokentillä.”

Kun on käynyt maailman zero visible waste -pääkaupungissa Singaporessa, matkalaukun tunnistetarra on kuin designroska sekajätteille ja toimittajille varatussa lasipurkissa. Sanoinko jo, että jätteettömyyteen minua motivoi ilmastonmuutoksen hidastaminen?

”Kokemasi epämukavuus ei ole riittävä peruste olla tekemättä valintoja – se että esimerkiksi kannat omaa kangaskassia ja juomapulloa mukanasi tai keräät kaatopaikkajätteitäsi omaan purkkiin on pieni hinta siitä hyödystä, joka siitä koituu yhteiselle ympäristöllemme”, Sillanaukee kirjoittaa. Hiilijalanjälki näyttää niin paljon paremmalta, kun saa hiottua pois jätteiden muodostaman liikavarpaan.

Ei se ikä vaan se miten sitä käyttää

Koomikko Janne Hyttinen on kertonut juttua, jossa opiskelijapariskunta huomaa kaupassa alennustarran viimeisen myyntipäivän kondomeissa. He ostavat kaksi pakkausta: toinen käytetään illalla ja toinen pannaan pakastimeen.

Juttu on hauska, koska vertailukohta on täysin väärä. Kortsupaketti ei ole pakkaseen lykättävä vakuumipakkaus vaan huoneenlämmössä pidettävä säilykepurkki. Niin kondomeissa kuin säilykkeissäkin turvallisuuden kannalta ei ole oleellista tuotteen ikä vaan se, miten tuote on valmistettu, miten sitä on säilytetty ja miten sitä käytetään. Molemmat säilyvät niin pitkään, että päiväys on lähinnä viitteellinen.

Punaisella sydänkuvioisella huovalla kondomipakkauksia ja muki, jossa on korvan asemesta penis.

Maksutonta, muumimukitonta ehkäisyä. Kondomit, huopa ja mulkki Taloyhtiön jätepisteestä.

Tämän vuosisadan ensivuosikymmenellä ei ollut yksi eikä kaksi, jotka luulivat esimerkiksi päiväyksen 2012-05 tarkoittavan joulukuun 20. päivää vuonna 2005. Nyt on varmaan jo opittu, että kondomipakkauksissa ilmoitetaan se kuukausi, jonka jälkeen kondomin ajatellaan muuttuvan radioaktiiviseksi. Tiia ja Petja Aarnipuu kirjoittavat Kondomikirjassa (2012): ”Vanhentuneita kondomejakaan ei tule mieleen säilyttää. Mitäpä niillä tekisi?” Väestöliiton nuorisolääkäri uskaltaa sentään sanoa, että päivien tai viikkojen ylityksellä tuskin on merkitystä.

Päiväyskiihkoilu on omituista, koska koskaan tuskin on kondomipakkauksessa ollut mainintaa viimeisestä käyttöpäivästä. Lähimmäksi on tainnut päästä Väestöliiton suosittelema Protex, jossa on ruotsiksi lääkkeenomainen användas före eli käytettävä viimeistään -suositus mutta suomeksi eri asiaa tarkoittava parasta ennen. Yleensä kondomipakkauksissa on vain tiimalasi ja mahdollisesti exp., joka tulee sanasta expiry date eli erääntymispäivä.

Täsmällisin asia, josta tavallisen lateksikondomin päiväys viestii, on se että valmistuksesta on tuolloin tullut kuluneeksi viisi vuotta. Joitakuita päiväyksiä syynääviä naisia kiinnostaakin kondomin pettämistä enemmän se, pettääkö mies.

Valmistaja ei voi kasvattaa kondomin hyllyikää, jos se haluaa noudattaa WHO:n määrittelyjä
ja ISO 4074 -kondomistandardia. Viisi vuotta on sillä tavalla tarkkaan harkittu vanhenemisaika, että se olisi vuoden pidempi, jos ihmisellä olisi kädessä kuusi sormea. Luvun viisi miellyttävyys on se syy, jota lukuisat Yahoo-vastaajat eivät osaa kertoa, vaikka mielestään tietävät, että kondomeissa on ”syystäkin” erääntymispäivät.

Jokainen kondomi testataan elektronisesti, minkä lisäksi kondomeista otetaan satunnaisia eriä tutkittavaksi. Tarkastusmenetelmiä on kaksi – katso elävät kuvat! Vesitestissä kondomi täytetään vedellä ja siitä etsitään vuotokohtia. Ilmatäyttötestissä kondomiin ohjataan ilmaa, kunnes se puhkeaa. Tilavuus ja paine puhkeamishetkellä merkitään muistiin.

Lateksikondomi valmistetaan luonnonkumista. Liiallinen ilmankosteus ei tee sille hyvää, mutta pääasiassa kumia vanhentaa korkea lämpötila ($). Hyllyiän määrittämistä varten kondomeja pitää säilyttää 30 asteessa. Jos tarvitaan nopeasti alustavia tuloksia, viittä vuotta 30 °C:ssa voidaan jäljitellä puolella vuodella 50 °C:ssa. Samalla logiikalla, Arrheniuksen yhtälön ja sen taustalla olevien kemiallisten periaatteiden mukaisesti, kondomit säilyvät paljon pidempään kuin viisi vuotta – jos kotiaan ei lämmitä tropiikiksi.

Asia on todettu kokeellisestikin Polymer Testing -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa ($). Kondomit olivat erääntyneet noin neljä vuotta aikaisemmin. Vesitesteissä oli kolmelta eri merkiltä 200 testikappaletta kultakin. Yhtään vuotoa ei havaittu.

Ilmatäyttötestissä kutakin merkkiä oli 125. Eräät 9 vuotta ja 2 kuukautta vanhat kondomit saavuttivat keskimäärin 30 litran tilavuuden, kun uudet kumit täyttyivät kaksi litraa pinkeämmiksi. Standardi edellyttää 18:aa litraa. Testatuista 500 vanhasta kondomista yksi jäi alle tämän rajan. Se voi kuulostaa huolestuttavalta, jos ei tiedä, että standardit sallivat tutkitun kokoisissa erissä viisi viallista kondomia, ennen kuin erä pitää hylätä. Toisaalta samoissa testeissä jäi yksi uusi kondomi kiinni liian pienestä puhkeamispaineesta.

Lävistettyjä kondomipakkauksia rypistetyn huovan päällä.

Nämä roskiksesta löytyneet kortsut jäivät kiinni pistotarkastuksessa.

Laboratoriomittauksia päiväysvanhoista kondomeista on saatavilla vähänlaisesti. Siitä, miten päiväysvanhat kondomit kestävät tositoimissa, ei ole ilmeisesti julkaistu tähän päivään mennessä ainoatakaan kunnon tutkimusta. Tähän päivään mennessä.

Testasin noin 50 dyykatun ja vanhentuneen kondomin kestävyyttä heteronormaalissa yhdynnässä. Kokeiltuja merkkejä olivat muun muassa Durex, Näkken, Profil, Sultan Conture, Sultan Ultra Thin ja Tunne demari sisälläsi. Pisimmillään päiväyksen umpeutumisesta oli 7 vuotta ja 5 kuukautta. Ylityksen keskiarvo oli 2 vuotta ja 1 kuukausi ja mediaani 1 vuosi ja 3 kuukautta. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, mitä tarkoittaa mediaani.)

Yksikään kondomeista ei puhjennut. Niiden, joilla on tapana puhkoa kumeja, liukuhihnalta suoraan tulevat kondomit eivät välttämättä ole sen parempia kuin vuosia kypsytetyt. Lucyn-sisuskalun vuoraava varmuusväline näet hajoaa helposti, jos ei ole Liu kastunut. Meillä kun kitka on parisuhteen muilla alueilla, kondomi on mennyt rikki vain kerran ja silloinkin epämääräisen kärsineestä pakkauksesta otettua ranskalaista kirjekuorta avatessa.

Yksi vahinko tutkimuksissa sattui. Poisluiskahduksen syynä ei ollut siitintäni ympäröinyt kymmenvuotias, vaan se, että jatkoin härkäpäisesti kyntämistä, vaikka sarvi oli jo löystynyt. Kun maaperäkään ei enää ollut kostea, miesten kondomi muuttui naisten kondomiksi, joiden ehkäisyteho on hieman huonompi.

Olisi pitänyt uskoa Iltalehden tuttavallista ohjeistusta: ”Kondomi tulee myös poistaa silloin, kun sun siitin on vielä jäykkä.” Jälkikäteen ehkäisyä ajatellessa kymmenen vuoden ikää arveluttavampaa kondomissa oli sen merkki: Family. Onneksi Voice tarjosi apua: ”Jos pelkäätte raskautta, kannattaa miettiä myös jälkiehkäisyä. Se on New Yorkissa asuva gynekologi.”

Kondomi on alle 30-vuotiaille suomalaisille paras ehkäisymenetelmä, koska se ei kylvä hormoneja vesistöihin. Jotkut miehet tosin sanovat kumin heikentävän tuntoherkkyyttä radikaalisti. Väite saattaa kuitenkin olla vain sumuverho sille pelolle, että pissan kalteva torni ehtii romahtaa, ennen kuin se on saanut suojapressun ympärilleen. Se taas voi johtua siitä, että tilanne on liian jännittävä tai liian vähän jännittävä.

Kondomin ehkäisyteho on oikein käytettynä 98 prosenttia. Se on kappaletta kohti laskettuna 99,98 prosenttia, jos oletetaan sutinaa olevan luvassa puolen viikon välein. Kondomit eivät kuitenkaan petä satunnaisesti, vaan ongelmat kasaantuvat niille, joilla ei ole paljon kokemusta kondomeista, ja niille, joilla on paljon kokemusta kondomien pettämisestä.

Kondomin luotettavuutta heikentää tutkitusti myös se, että suhteen osapuolet eivät asu yhdessä. Tinderisteille on varmaan ihan susiparia puhua irtosuhteista, mutta niissä voisi olla viisasta käyttää tuoretta kondomia. Siis silloin kun ei tiedä, onko viruksia liikkeellä tai onko liukasta vai hiekoitettua.

Joka tapauksessa varmuuden vuoksi eli nousuvesi kannattaa päästää kondomiin käytön jälkeen mahdollisten reikien havainnoimiseksi. (Siemennesteen voi halutessaan hävikin vähentämiseksi Kiasma-tyyliin surauttaa tehosekoittimessa nahistuneiden munakoisojen kera, niin tuloksena on juoma täynnä elämänvoimaa.)

Mutta riittääkö silminnähtävä vuodottomuus? Voiko kondomiin tulla mikroskooppisen pieni reikä? Riittää ja kyllä voi. Vesitestillä voidaan havaita pienimmillään 3 mikrometrin kokoiset reiät. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monen hiuksen paksuutta mikrometri vastaa.)

Siittiön leveys on juuri 3 mikrometriä, mutta HI-viruksen halkaisija on kuumottavasti 0,12 mikrometriä – jos myyjä ei liioittele. Onneksi asiaa on tutkittu paljon. Kondomeja on täytetty testivirusta sisältävällä liuoksella (ja kumisukan ympärille on laitettu kangassukka, jotta veden aiheuttama paine ei venytä kondomia ”antropomorfisten dimensioiden” yli).

Eräässä tutkimuksessa 2,6 prosenttia lateksikondomeista päästi virusta läpi. Siemennesteeksi muutettuna vuoto oli näissä tapauksissa keskimäärin 1 × 10−5 millilitraa. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monta näitä tilavuuksia mahtuisi olympia-altaaseen.) Tulos ei ollut tutkijoiden mielestä tippaakaan huolestuttava Atlannan olympiavuonna 1996, ja sen jälkeen kondomien laaduntarkkailu on jatkuvasti parantunut.

Tarkoitus oli, että jos kuulut yhteen kondomin käyttäjien riskiryhmään, vähän koulutettuihin, olisit jo tuskastunut tekstimassaan ja lopettanut lukemisen ennen tätä yhteenvetoa: omien kokeilujeni ja tieteellisten tutkimusten perusteella vanhoja, hyvin säilytettyjä kondomeja voi tavallinen kolmannen sukan kuluttaja kaikin mokomin käyttää. Ovathan ne halvempiakin tai halvimpia.

Parasta ennen -päivän jälkeen ei ole odotettavissa mitään äkillistä piikkiä, sillä kondomien kestävyys noudattaa normaalijakaumaa (kuten peniksen kokokin). Kumi heikkenee kuitenkin koko ajan. Mikäli tavoitteena on saada turvaseksi sataprosenttisen turvalliseksi, kortsuja ei kannata hautoa lompakossa, taskussa tai vuosikausia.

Jatkettu ilo on moninkertainen ilo

Jumala sanoi vastaluoduille ihmisille: ”Sitten on vielä nämä kaksi asiaa. Kumpi teistä haluaa pissata seisaal…”

”Minä! Minä!” Aatami huusi innoissaan.

Siihen Jumala: ”No Eeva saa sitten moninkertaiset orgasmit.”

Laotse sattui paikalle: ”Älä viitsi, Jumala! Olet surullisen kuuluisa siitä, että haluat miesten keskittyvän sotimiseen ja uusien sotilaiden siittämiseen. Varmaan jo täyttä päätä kehittelet pakkomiellettäsi edistäviä kirurgisia säännöksiä. Tiedät vallan hyvin, että Eeva sai helpommat moninkertaiset orgasmit.”

Jos valitaan umpimähkään suomalainen mies ja nainen saunapuhtaassa hekumassa, on miltei varmaa, että tässä on pari, joka tulee samanaikaisesti: miehen orgasmi ja siemensyöksy. Eihän meillä muusta puhuta.

”Laki on niitä varten, jotka eivät muuten ymmärrä kuten orgasmi, jos ei muuten arvaa lopettaa”, seksuaalisuutta suoraviivaistaa Isännöitjisä Suomi24:ssä. ”Kun Saili oli niellyt Tonin orgasmin, tämä kallisti Sailin selälleen limenvihreälle nukkamatolle ja alkoi hyväillä Sailia”, siemensyöksyä sievistelee Kia Walli kirjassa Avokadopastaa. ”Peniksen omistavilla henkilöillä orgasmi, eli voimakas fyysinen ja psyykkinen kokemus, ja siemensyöksyt liittyvät hyvin kiinteästi toisiinsa”, osoittaa Nyt ajanmukaisten käsitteiden muttei ikiaikaisten tosiasioiden hallintaa.

Siitä, että paita ja peppu on aina nähty yhdessä, ei vielä seuraa sitä, että ne eivät voisi esiintyä erikseen. Monilla miehillä on kokemus siitä, kun pitkän jyystämisen jälkeen siemensyöksy tulee ilman mainittavaa orgasmia. He ovat jo havainneet, että siemensyöksy ja nautinnolliset lihassupistelut ovat toisistaan erilliset tapahtumat. Moniorgasmisuudessa näitä supisteluja opitaan saamaan ilman väistämätöntä siemensyöksyä ja tähän liittyvää halujen lopahtamista.

Tiesin miehen moniorgasmisuudesta jo teininä – ei kiitos peruskoulun vaan kiitos Mbnetistä imuroimani SEX201.ZIP-tiedoston eli Janne-sedän seksikoulun. Tieto ei kuitenkaan siirtynyt taidoksi, sillä Jannella ei tainnut olla asiasta omakohtaista kokemusta. Sama vika oli reilut kymmenen vuotta myöhemmin vastaan tulleessa Rakel Liekin Hyvän olon seksissä. Ensi käden tietoa löysin vasta Mantak Chian ja Douglas Abrams Aravan kirjasta Moniorgasminen mies (Basam, 2015).

Moniorgasminen mies -kirja heijastuu peilissä loputtomaksi jonoksi.

Moniorgasminen mies.

Miehen moniorgasmisuuteen tarvitaan ensin käden taitoa. Itsetyydytyksen aikana pitää oppia tunnistamaan siemensyöksyä edeltävät tuntemukset. Hankaussähkön tuottaminen on lopetettava ennen rajaa, jolta ei ole paluuta, kuten termin ovat Jukka-Pekka Lilja ja Teemu Suuntamaa Moniorgasmiseen mieheen suomentaneet. Itse puhun myös lopun alusta.

Lopun alku vastaa sitä rakennustyömaan viimeistä pitkää piippausta, jonka jälkeen räjähtää. Jannen ja Rakelin oppaat epäonnistuivat siksi, että niiden pohjalta aloin polkea sytytyslankaa siinä vaiheessa, kun mitään ei ollut enää tehtävissä. Moniorgasminen mies tosin kehottaa tässä tilanteessa vahinkojen minimoimiseksi painamaan välilihassa sijaitsevaa ”miljoonan kultarahan pistettä”, mutta sanoisin, että ei maksa vaivaa.

Jos mies pysähtyy paljon ennen lopun alkua, mitään pahaa ei tapahdu. Reunalle ehtii kyllä. Jos sen sijaan vaginaalisessa seksissä lipsahtaa reunan yli, homma menee ”päin vittua”. Ejakulointi on toki yleensä miellyttävä tapahtuma, mutta sen jälkeen mies makaa haluttomuuden kuilun pohjalla.

Avain miehen nautinnolliseen seksiin on kyky päästä lähelle lopun alkua ilman, että raja ylittyy. Jo pelkästään tämä taito lisää nautintoa huomattavasti. Moninkertaisiin orgasmeihin tarvitaan vielä yksi temppu: jos rajamuodollisuutena supistelee häpyluu-häntäluulihasta eli pubococcygeusta, vihreä kaista kohti siemensyöksyä menee kiinni ja seksituristi kokee nautinnollista värähtelyä peräsuolensa ympärillä. Moniorgasminen mies käyttää nimitystä pc-lihas, mutta jotta juttu ei mene liian kliiniseksi ja tuloksena ole liian kliini seksi, puhun hähälihaksesta.

Hähälihas löytyy keskeyttämällä virtsavirta. Pidän oman lihakseni kunnossa sulkemalla aina tarpeen tultua virtsa-ukseni noin viisi kertaa. MTV:n haastattelema (nais)seksuaalineuvoja ei suosittele virtsasuihkun katkomista lantionpohjan lihaksilla, koska se ”vaikuttaa virtsaamisen säätelyjärjestelmään”. Ylen Sex & Sånt -ohjelman (nais)seksuaaliterapeutin mukaan suihkun pidättäminen ei ole hyväksi vessassa istuessa. Moniorgasmisen miehen mukaan harjoittelusta pitää pidättyä kirvelyä aiheuttavan tulehduksen ajaksi.

Olen nyt kolmen vuoden ajan vaikuttanut seisaaltani virtsaamisen säätelyjärjestelmään poikki ja pönttöön -menetelmällä ilman havaittavia sivuvaikutuksia. Saatan kyllä tehdä parikymmentä hähäliikettä myös, jos huomaan erektion, siis itsessäni. Hähälihaksen harjoittaminen ilman vastusta sen sijaan tuntuu yhtä mielekkäältä kuin penkkipunnerrus pelkällä tangolla (ei sillä, että penkki muuttuisi yhtään houkuttelevammaksi painoja lisäämällä).

Minulta taisi mennä pari kuukautta hähäharjoittelun aloittamisesta siihen, että opin supistamaan lihasta oikealla hetkellä ja ohjaamaan itseni pois ejakulaatiokaistalta päin orgasmia. Aika olisi varmaan lyhentynyt viikkoihin ahkerammalla märkäharjoittelulla.

Peilissä loputtoman Moniorgasminen mies -kirjajonon vieressä valokuvaaja osoittamassa objektiiviaan katsojaa kohti.

Moniorgasmiset miehet.

Jotkut väittävät, että moninkertaiset orgasmit ovat laimeampia kuin tavanomainen siemensyöksyorgasmi. Etenkin alkuun näin voi olla. Moniorgasmisen miehen ehkä tärkeimpiä opetuksia onkin se, että moniorgasmi voi tuntua erilaiselta kuin moni orgasmi. Moniorgasmissa ei voi olla samanlaista antaa mennä -meininkiä kuin siemensyöksyorgasmissa. Toisaalta siemensyöksyyn liittyy useimmiten pelkkä sukuelinorgasmi. Kokovartalo-orgasmi voi tällöin jäädä yksiorgasmiselta mieheltä kokonaan kokematta. Lisäksi seksissä on paljon muutakin nautittavaa kuin orgasmi, ja sen kokemiseen moniorgasmisuus antaa jatkoaikaa.

Terveyskirjasto määrittelee ennenaikaiseksi siemensyöksyksi sen, että ”mies laukeaa lähes aina ennen kuin hän itse tai hänen partnerinsa sitä haluaa”. Luulisi, että tämä määritelmä sisältää 99 prosenttia yksiorgasmisista miehistä. Kuka haluaa keskeytettyä yhdyntää, olkoonkin että keskeytystä on edeltänyt orgasmi? Terveyskirjasto esittää yhdeksi ratkaisuksi häpyluu-häntäluulihasta: ”Joillakin miehillä lihaksen puristaminen pitkittää siemensyöksyn tuloa, joillakin lihaksen rytminen kouristaminen ja rentouttaminen estää siemensyöksyn tulon.”

Moniorgasmisuus on ihmeellinen tekniikka, mutta se ei ole mikään ihmepilleri. Tekniikkaa pitää harjoitella, ja miehen on seksin aikana tarkkailtava itseään ja pidettävä päänsä kylmänä. Myös alapäätä on jäähdyteltävä hetki kunkin orgasmin jälkeen, jotta lopullinen raja ei ylittyisi. Kuitenkin jokainen orgasmi kasvattaa painetta niin, että seksuaalinen spiraali etenee vääjäämättä singulariteettiin.

Moniorgasmisen miehen mukaan kierteen voi katkaista ohjaamalla seksuaalienergiaa lihassupistuksilla ja mielellä selkärankaa pitkin ylös aivoihin (ja sieltä se pitää ohjata napaan varastoon koskemalla kielellä kitalakea). En ole tähän iso imu -harjoitukseen syvällisesti perehtynyt, koska en oikein tiedä, onko tässä energian siirtelyssä kyse mielikuvista, kielikuvista vai kuvitelmista.

Sen olen kyllä havainnut, että alapään paine voi ohjautua laajemman alueen lihasvärinäksi. Koko kehon orgasmit ovat moniorgasmisuuden kohokohtia. Minuutinkin kestävä värinä on mahdollinen, mutta se vaatii taitoa, kuten aallonharjalla surffailu yleensäkin.

Kirjassa esitetty Mantak Chian opetus yhdistää taolaisia harjoituksia nykyajan länsimaisiin arvoihin ja tieteeseen. Ihanteena on tantrisen ajattelun tavoin siemensyöksyttömyys. Siemensyöksyn nähdään vievän miehistä energiaa, ja varmasti näin jossain määrin onkin. Kirjoittaahan Jared Diamondkin teoksessaan Miksi seksi on hauskaa?: ”Siittiöiden tuotannosta on uroksille melkoisia kustannuksia; esimerkiksi ne madot joilla on siittiösolujen tuotantoa alentava mutaatio elävät pidempään kuin normaalit madot.” Sekin on mahdollista, että siemennesteen pidättämistä on aikoinaan alettu ihannoida siksi, että näin mies voi tyydyttää kaikki vaimonsa ja jalkavaimonsa.

Itse en syöksyttömyydestä perusta. Ensinnäkin aika harvoin saan seksistä tarpeekseni. Mieluummin lopetan huipulla ja keskityn sen jälkeen muihin asioihin kuin harjoitan tuntikaupalla tantraseksiä läkähtyen lopulta ”laakso-orgasmiin”. Muutaman moniorgasmin jälkeen syöksyn yleensä väkisin singulariteettiin. Olen siis oppinut ”kesyttämään valkoista tiikeriä” mutten osaa ajelehtia ”mikrokosmisella kiertoradalla”.

Lisäksi keskeytetty yhdyntä tuntuu jättävän eturauhasen ”tiloihin”. Moniorgasminen mies puhuu ”sinisistä palleista”. Kuten esimerkiksi seksologi Jukka Virtanen selittää kirjassaan 100 kysymystä miehestä ja seksistä, ennen ejakulaatiota tapahtuu emissio, jossa kiveksistä tulevat siittiöt ja rakkularauhasten erite kertyvät eturauhaseen. Muodostuvaa painetta pitäisi sitten taolaisittain hoitaa syvähengityksellä ja välilihan hieronnalla. Enpä taida jaksaa. ”Näitä kasseja ei tarvitse koskaan tyhjentää” -postaukseni ei ollut taolainen eikä tantrinen kirjoitus.

Erikoislääkärin mukaan ejakuloimattomuudesta ei ole varsinaisesti haittaa. Siemensyöksyjen sanotaan kuitenkin ehkäisevän eturauhassyöpää. Sitä ei kai ole selvitetty, voisiko terveyshyötyjen takana sittenkin olla siemensyöksyyn yhdistyvän orgasmin tarjoama eturauhashieronta.

Moniorgasmisuuden mielenterveyshyödyt ovat kuitenkin kiistattomat. Jos saisin nyt lausua jotain sille teinille, joka muutin opiskelija-asuntoon toistakymmentä vuotta sitten, sanoisin että vilkaisepa, mitä kaikkea voit löytää sieltä asuntolan jätepuristimen sisältä. Jos saisin kertoa vielä toisenkin asian, sanoisin että yritäpä puristaa sitä seksilihasta ennen lopun alkua.

Leipää ilman jonoja

Pahvilaatikossa näkyy maitoa, salaattia, lehtikaalia, herkkusieniä ja paahtoleipää. Ulkopuolinen voisi luulla, että tässä on kalliolainen perheenäiti lastaamassa pieneen autoonsa viikonlopun ruokatarpeita.

Mielikuva paljastuisi vääräksi viimeistään seuraavan kaupan kohdalla, kun kyytiin tulee laatikollinen pilkullisia banaaneja. Heidi Uppa ei olekaan hankkimassa syötävää omaan kotiinsa, vaan hän osallistuu tänään pienellä osuudella ainakin parinkymmenen talouden ruokahuoltoon.

Heidi Uppa tarttumassa auton pienessä takakontissa olevaan pahvilaatikkoon, joka on täynnä elintarvikkeita.

Heidi Uppa purkaa kauppojen lahjoittamaa hävikkiruokakuormaa.

Neljä kauppaa käsittäneen kierroksen päätepysäkki on Kalliolan Setlementtitalo Linnanmäen ja Kulttuuritalon kupeessa. Saalis käydään läpi täällä, koska talossa toimii Keru-yhteisöjääkaappi, joka jakaa ja ottaa vastaan hävikkiruokaa.

Kerun toiminnassa on mukana yli 50 vapaaehtoista. Uppa kuuluu vapaaehtoisten ydinjoukkoon. Hän on ollut perustamassa Kerua ja vastaa sen viestinnästä ja visuaalisesta ilmeestä.

Nimi Keru ei sinänsä tarkoita mitään, mutta Upan mukaan sen voi ajatella viittaavan ruoan keräämiseen. ”Valitsimme nimen, joka voisi olla naapurin nimi. Haluamme olla Kallion ja Alppilan naapuruston kohtauspaikka.”

Viikon jokaisena päivänä kaksi kerulaista käy keräämässä kauppojen myymättä jäänyttä ruokaa. Kaupat ovat pieniä lähikauppoja, ja ne sijaitsevat 1,5 kilometrin säteellä Setlementtitalosta. Toisinaan Keruun tulee myös hävikkiruokaravintola Loopin ylijäämää.

Uppa ja toinen vapaaehtoinen, Mikael Lindström, alkavat lajitella tämänpäiväistä kuormaa. Uppa ottaa sivuun kasan pakattuja voileipiä. Niiden viimeinen käyttöpäivä on ylittynyt, eikä Keru saa luovuttaa niitä eteenpäin. Hygieniasyistä myös esimerkiksi avatut pakkaukset on kielletty.

Seuraavaksi Uppa ja Lindström jakavat elintarvikkeet neljään ryhmään ja punnitsevat ne. Leipää on 32,4 kiloa, maitotuotteita 17,2 kiloa, hedelmiä ja vihanneksia 12,2 kiloa ja muuta ruokaa 4,4 kiloa. Yhteispaino 66 kilogrammaa on Kerulle keskimääräinen tulos. Usein tulee satakin kiloa, ja joskus on jääty kymmeneenkin.

Heidi Uppa asettaa vaa’alle kasviksia täynnä olevan pahvilaatikon. Viereisissä laatikoissa maito- ja leipätuotteita.

Noudetut elintarvikkeet punnitaan tuoteryhmittäin.

Ruoan punnitsemista Keru edellyttää myös ruokaa itselleen hakevilta. Jokainen haku pitää merkitä painoineen Kerun kansioon. Kerulaiset haluavat näin paitsi seurata ruoan menekkiä myös saada ihmiset tiedostamaan ruokahävikin suuruutta.

Kerun taustalla on nimittäin ennen kaikkea halu kasvattaa tietoisuutta hävikkiruoan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Ruoan jakaminen tulee Upan mukaan vasta kakkosena.

”Jotkut kävijämme ovat kysyneet, saako täältä ruoka-apua. Emme me jaa ruoka-apua. Me pelastamme ruokaa joutumasta roskiin”, Uppa sanoo.

Keru-yhteisöjääkaappi ei totisesti ole mikään Hurstin valinta. Keru on tarkoitettu kaikille ihmisille tilipussiin ja Kela-korttiin katsomatta. Keru on uskonnollisesti sitoutumaton, ja kävijät saavat valita ruokansa itse. Yhteisöjääkaapille ei myöskään juuri jonoteta.

”Kokeilimme syyskuussa ruoanjakotapahtumaa”, Uppa kertoo. ”Saimme hyvin nopeasti 700 kiloa ruokaa jaettua, mutta meillä piti olla avustamassa 20 vapaaehtoista. Reilun tunnin aikana oli hirveästi ihmisiä, ja täällä alkoi muodostua jonoa. Emme halua sellaista.”

Erilliset jakotilaisuudet ovat Upan mielestä hankalia myös siksi, että ihmiset joutuvat järjestelemään aikataulujaan niiden mukaan. Lisäksi pettymyksiä voi tulla, jos ruoka loppuu kesken. Isoista lahjoituksista Keru saattaa tiedottaa Facebook-sivullaan, jotta ruokaa ei koskaan jäisi hyllyihin.

Mikael Lindström ojentaa jukurttitölkin jääkaappia täyttävälle Heidi Upalle.

Mikael Lindström ja Heidi Uppa siirtävät kylmäsäilytystä vaativia tuotteita jääkaappiin.

Tänään muutama vakioasiakas on jo paikalla, kun Uppa ja Lindström alkavat täyttää hyllyjä. Tunnelma on hieman kireä, mutta ihmiset jaksavat odottaa. Luvan saatuaan he alkavat tyhjentää jääkaappia hyvässä järjestyksessä. Kukaan ei rohmua, mikä on varmaan sosiaalisen paineen ansiota.

Paineita on myös Kerun aktiiveilla. Setlementtitalo tarjoaa tilat, sähkön ja jätehuollon, mutta muuten Keru toimii tällä hetkellä ydinjoukon aktiivisuuden ja parin pienen apurahan varassa. ”Eteenpäin mennään kuukausi kerrallaan”, Uppa toteaa.

Keru on käyttänyt ruokanoutoihin laina-autoa, mutta ruoat eivät aina tahdo mahtua siihen ja omistaja on muutenkin luopumassa menopelistään. Syksyn aikana ruokaa on kerätty myös lainaksi saadulla jääkaapillisella kuormapyörällä.

Upan mukaan Kerun 1–2 tunnin päivittäiseen tarpeeseen sopisi parhaiten yhteiskäyttösähköauto. Haaveissa on myös tavarankuljetukseen soveltuvan sähköpyörän ostaminen.

Keru-kirje joulupukille jatkuu kahdella palkallisella työntekijällä. Näin aikaa riittäisi perustoiminnan pyörittämisen ohella suunnitteluun ja ympäristökasvatukseen. Jos toiminta saataisiin vakiintumaan, valmis konsepti voisi levitä muihin kaupunginosiin.

Syyskuussa aloittanut Keru sai Helsingin nuorisoasiainkeskukselta 2 100 euroa aloittamiskuluihin, kuten kalusteisiin ja nettisivuihin. Lisäksi Grafia myönsi 2 500 euroa viestintämateriaaleihin.

Nyt alkupääoma on kuitenkin syöty ja Keru hakee kuumeisesti rahoitusta. Toiveita on esimerkiksi Helsingin osallistuvan budjetoinnin Oma Stadi -rahasta. ”Otamme lahjoituksia vastaan myös yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä”, Uppa sanoo.

Elintarvikkeitakin voi Keruun lahjoittaa kuka tahansa. Ruokaa hakemaan tuleva rouva tuo Kerun hyllylle pikkupurkin tomaattipyreetä. Se katoaa heti seuraavan kävijän kassiin.

Päivän ruokalahjoitukset täyttivät Kerun jääkaapin tällä kertaa vähän yhdentoista jälkeen. Vartin päästä kaappi on jo lähes putsattu. Leipää hyllyillä riittää luultavasti huomiseen noutokierrokseen asti.

 

Keru-yhteisöjääkaappi on joulutauolla ja palvelee taas 2.1.2019 lähtien. Kalliolan Setlementtitalo, Sturenkatu 11, ma–to klo 8–20, pe klo 8–19 ja la–su klo 10–16.

Kun näytöt eivät riitä

Onnen tongintaa aloitti marraskuussa 2013. Nyt olisi viisivuotismuistelman aika, mutta en aio vaivata muistiani vaan tukeudun blogin tilastoihin. Tilastot kun tunnetusti eivät valehtele eivätkä emävalehtele.

Kävijätilastoja kuukauden verran jouluaattojen 2013 ja 2017 ympäriltä.

Blogin ensimmäinen ja viides joulu.

Alkuun blogilla oli vain pari hassua seuraajaa ja muutama vakavasti otettava. Avasin silti tilastosivun säntillisesti kerran päivässä. Usein kävijöitä oli yksi tai kaksi eikä aina sitäkään.

Vähäinen suosio ei kuitenkaan julkaisutahtia haitannut. Huippuvuonna 2014 ilmestyi 45 artikkelia, joissa oli yhteensä 20 000 sanaa. Siitä juttujen määrä putosi suunnilleen kymmenellä vuodessa, ja 2017 blogissa ilmestyi 12 artikkelia ja 6 600 sanaa. Saman vuoden syksynä näyttökertojen kuukausittainen lukumäärä painui pysyvästi kahdentuhannen alle. Blogissa alkoi olla virkeää kuin autiolla saarella.

Sitten tuli Perjantai ja sähköisti ilmapiirin. Kävijöiden määrä kasvaa tänä vuonna arviolta 75 prosenttia ja näyttökertojen määrä 150 prosenttia. Blogin täyttäessä viisi vuotta kävijöitä oli ollut 76 000 ja näyttökertoja 151 000. Näyttöjä on siten keskimäärin yli tuhat yhtä juttua kohti. Yksi näyttökerta voi luettujen juttujen lukumääränä tarkoittaa yhtä, monta tai yhtä monta kuin 4. joulukuuta 2013.

Kuukausittainen näyttökertatilasto marraskuu 2013 – marraskuu 2018. Lukemia: 3 800 tammikuussa 2015, 7 400 elokuussa 2016, 3 300 huhtikuussa 2017, 16 300 tammikuussa 2018, 6 600 huhtikuussa 2018 ja 6 200 lokakuussa 2018.

Kävijäpiikkien aiheuttajat: tammikuussa 2015 Sopivasti- ja Pelkistämisen mestari -blogit, elokuussa 2016 Ilta-Sanomat, huhtikuussa 2017 vappumunkit, tammikuussa 2018 Yle, huhtikuussa 2018 vappumunkit, lokakuussa 2018 Helsingin Sanomat.

Blogiin on tultu ylivoimaisesti eniten hakukoneilla (70 000 näyttöä). Seuraavana on Facebook vajaalla 3 000 näytöllä. Neljäntenä sinnittelee jo vuonna 2015 lakkautettu Blogilista (1 600 näyttöä).

Suosituin sivustolle johtava hakusana on ”onnen tongintaa”, ja toiseksi suosituin on ”onni tonkija”. Sijoilla 3, 4 ja 5 ovat ”kana viimeinen käyttöpäivä”, ”viimeinen käyttöpäivä kana” ja ”kanan viimeinen käyttöpäivä”. (Blogin ekolokero on selvästi siinä, että Pirkka ei ole niin tarkka.)

Hakusanasijalla 103 on ”ongen tongintaa”. Jaetulla sijalla 228 ovat ”peräpukamat kuntosali”, ”kuntosali peräpukamat” ja ”onko vaarallista jos syö vahingossa vanhentunutta ketsuppia?”. (Jos aidosti on syömisen tai vanhentumisen osalta vahingosta kyse, uskoisin ruoansulatuskanavan katsovan asiaa suolien läpi. Itse en ole havainnut huoneenlämmössä säilytetyn ketsupin pilaantuvan kuin käymällä käyneen makuiseksi.)

Blogin klikatuin kuva on Jauheliha. Jauhelihan suosiota ihmettelen, mutta toisaalta itse hämmennyn aina kun kauppaan eksyttyäni huomaan, että jauheliha on siellä suunnilleen yhtä verenpunaista kuin kuvassa taustalla näkyvä pöytä.

Erikseen avatuista sivuista kolme luetuinta ovat Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän (13 000 näyttöä), Nakit ja makkarat kestävät aikaa (7 000 näyttöä) sekä Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen? (5 000 näyttöä).

Vähiten, alle sata kertaa kutakin, on avattu sivuja Mainoskatko, Converging Energy Crises – And How our Current Situation Differs from the Past ja Venttinä adventtina. Kyseessä ovat yllättämättä blogin kolme pienimmällä vaivalla syntynyttä juttua.

Koska minulla ei ole mitään haluja kirjoittaa kilpailijaa näille kolmelle, juttujen julkaisutahdiksi on alkanut vakiintua yksi tai enintään kaksi kuukaudessa. Sen suurempaan vauhtiin ei valitettavasti ole lähiaikoina mahdollisuuksia, koska sivupersoonani sai päähänsä aloittaa oman blogin. Hänen ei vielä ihan joka päivälle kannata odottaa tilastoitavaa, kun blogissa on yleistajuisia artikkeleita yksi kappale.

Näyttökertoja laskiessa mikään ei ole koskaan tarpeeksi. Kun Onnen tonginnalla oli kymmenen näyttöä päivässä, sadan ylittäminen tuntui mahtavalta. Nyt kun näyttöjä on säännöllisesti sata päivässä, mahtavuus edellyttää tuhatta näyttöä.

Pitkään valmistellun postauksen tai osuvan tviitin jälkilämmöstä nauttiessa mieleen toisinaan hiipii, että näillä näytöillä ansaitsisi enemmän seuraajia. Silloin pitää muistaa, että dyykkausasiamiehenä on väistämättä marginaalissa. Jos nimittäin ihmisiä kovasti kiinnostaisivat samat asiat kuin minua, niille olisi jo tehty jotain eikä dyykattavaa saati blogattavaa yksinkertaisesti olisi.

Kun miettii, miten hienosti Onnen tongintaa on saanut huomiota, entistä suurempien lukijamäärien haikaileminen on jonkinlaista itsepettämistä – väärä toimintamalli siihen kalvavaan tunteeseen, että nykyinen itserakkauteni ei riitä. Jos on elämä siinä mielessä läpi pelattuna, että on päässyt Vauva.fi -kauhistelujen kohteeksi, ei saa jäädä voivottelemaan sitä, ettei ole vielä Kalevauva.fi-laulun aiheena.

Dyykkari kotonaan kylässä

Vanhan lukioni perustamisesta tuli kuun alussa kuluneeksi 160 vuotta. Sen kunniaksi minut muiden muassa kutsuttiin puhumaan 2010-luvulla perustettuun kouluun. Sillä on sama nimi kuin omalla lukiollani, mutta se toimii eri rakennuksessa, sellaisessa jossa ei ole rukousaulaa vaan aulatori.

Koulun nimi on Jyväskylän lyseon lukio. Älliltä ei voi enää odottaa suuruutta tässä kaupungissa, jossa degradaatio on maisemoitu gradiaatioksi. Oman määritelmänsä mukaan Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ”uudistaa oppimista ja työelämää”. Se ei opeta ketään vaan luo ”kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia oman osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen”.

Aulasanaston kehittyminen on tietysti vähän paljonpuhuvaa, mutta kulutusta välttävän ei kannatta kiivailla temppelien puolesta. Romahduksen hiipiessä ja peittyessä joutavuuksiin lohtu tulee yksinkertaisista asioista, kuten ruoan keräilystä. Lähdin kokeilemaan, kuinka Jyväskylässä onnistuu taloyhtiödyykkaus.

Pyöreä maahan upotettu jätesäiliö, jonka päällä on varoitus 2,7 metrin syvyydestä ja kyljessä lukee ”kuiva jae”.

Tähän kuiva jae, esimerkiksi 3. Moos. 20:5: ”minä itse käännyn häntä ja hänen perhettään vastaan ja poistan kansansa keskuudesta sekä hänet että kaikki muut, jotka hänen esimerkkiään seuraten ovat olleet minulle uskottomia ja ryhtyneet palvelemaan Molokia.”

Suuntasin matkakeskuksen nurkilta itäiseen kantakaupunkiin, jota kai Puistolaksikin voi kutsua. Tutkimusmatkani ei alkanut lupaavasti, sillä kahdella ensimmäisellä pihalla vastassa olivat Molok®-syväkeräys®-sammiot. Luottamusta Jyväskylän dyykkaustilanteeseen ei herättänyt sekään, että syvältä olevan keräysastian kanteen oli nähty tarpeelliseksi kiinnittää varoitus 2,7 metrin pudotuksesta.

Makeisia roska-astian päällä tunnelmallisessa jätekatoksessa.

Kuivajäteastiastoa voi hyvin säilyttää kuivakäymälän näköisessä tilassa ehkä siksi, että kuivaa jäte ei ole kummassakaan tapauksessa.

Seuraava kohde palautti uskon jyväskylänväkeen. Onko idyllisempää jätekatosta nähty? Mummolatunnelmaa lisäsi karkkitarjoilu, josta syntyi seuraavaksi päiväksi lukiolaisille karkkitarjoilu.

Aitauksessa yhden jäteastian päällä kananmunia kennossa ja juustokakkua muovirasiassa.

Jos taloyhtiöllä ei ole mahdollisuutta jätehuussiin, ihan tavallinen lukitsematon aitaus on tyylikäs valinta.

Dyykkaus alkoi sujua, sillä iso osa jätepisteistä oli lukitsemattomia toisin kuin Helsingissä. Dyykkaus alkoi sujua siksikin, että kananmunia ja pakastusrasioita löytyi ihan kuin Helsingissä.

Isossa jätesäiliössä roskapusseja, elintarvikkeita ja jääkiekkomaila.

Tunnista kolme viittausta Keski-Suomeen.

Jyväskylässä näkyy jonkin verran isoja dyykkikoppeja. Ne eivät kaiketi ole Helsingissä suosittuja ilmeisen nukkumismukavuutensa tähden. Tonkimismukavuuden osalta testaamassani mallissa oli lisävarusteena kurottelua helpottava dyykkikeppi. Liioiteltu syvyys ei ole jäteastioissa koskaan suotavaa, mutta tällä tavalla maanylisenä sitä voidaan pitää siedettävänä.

Kuivajäteastiassa roskapusseja ja avaamaton jauhelihapakkaus.

Edellisen, hieman järjestellyn näyttämön jälkeen täysin lavastamaton tilanne.

Jyväskylässä oli kivaa sekin, että ruokaa ei tarvinnut lähteä kaivamaan roskiksen pohjalta kärsimättömien dyykkarien kassienrepimistoimien pohjalta. Päinvastoin päällimmäiseksi oli nostettu laatutuotteet, kuten rotukoiran jauheliha. Tai saatan syödä sen itsekin, koska viimeisestä käyttöpäivästä ei ollut löytöhetkellä kulunut edes kahta viikkoa.

Parsakaali, päärynä, omenoita, tomaatteja ja muita kasviksia biojäteastiassa.

Julkisen sektorin vihannestorin tarjontaa.

Sitten kun vanhenen niin, etten enää pysty asumaan omassa kodissani päiväkodin biojäteastian vieressä, voin muuttaa Jyväskylään vanhainkodin biojäteastian viereen ja elää onnellisena elämäni loppuun saakka. Saattoi tuo olla terveysasemankin jätettä, mutta en ole vuosiin kuvitellut elämälleni onnellista loppua, joten ei olla nyt niin ryppyotsaisia.

Jyväskylässä oli oikeastaan ihan samanlainen dyykkaustunnelma kuin Helsingin Oulunkylässä. Kylä kuin kylä. Välillä tuntui, että dyykkaus aidosti kiinnosti paikallisia, kun talon pihasta lähtemässä ollut autoilija ei dyykkarin nähtyään ihan heti sitten lähtenytkään. Mutta ainoa kielteinen seikka retkellä oli kassin koko ajan lisääntyvä paino.

Vasta-alkajat voivat kokeilla taloyhtiödyykkausta Jyväskylän keskustassa vaikka sunnuntaina aamulla, kun ihmisiä on liikkeellä vain Taulumäen kirkkoon eli eipä oikeastaan. Perjantaina iltapäivällä monet roskikset olivat vastikään tyhjennettyjä, joten kahdessa tunnissa saaliiksi tuli vain

  • 1 mango
  • 1 sitruuna
  • 2 päärynää
  • 3 omenaa
  • 3 tomaattia
  • 500 g + 200 g + 200 g parsakaalia
  • 200 g tuoretta inkivääriä
  • 1 tölkki persikanpuolikkaita
  • 200 g viiliä
  • 50 g + 50 g kermajuustoa
  • 3 kermajuustoviipaletta
  • 100 g emmentaljuustoraastetta
  • 150 g fetajuustoa
  • 100 g savuporotuorejuustoa
  • 200 g + 200 g margariinia
  • 100 g proteiinijauhetta
  • 150 g kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 5 kananmunaa
  • 200 g sipulisilliä
  • 450 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
  • 250 g naudan jauhelihaa
  • 50 g pekonia
  • 12 lihapyörykkää
  • 3 nakkia
  • 6 siivua lauantaimakkaraa
  • 20 g:n ketsuppipussi
  • 200 g riisinuudeleita
  • 2 ruispalaleipää
  • 1 pussi mikropopkornia
  • viipale juustokakkua pakastusrasiassa
  • 150 g + 30 g suklaata
  • 100 g vaahtokarkkeja
  • 50 g + 10 g salmiakkikaramelleja
  • 70 g + 50 g ksylitolipurukumia
  • 200 g kuituvalmistetta
  • 23 + 15 kalsium-D-vitamiinitablettia
  • 10 + n. 30 kosteuspyyhettä
  • 250 g käsivoidetta
  • posliinivuoka
  • kynsileikkurit
  • 26 panttitölkkiä
  • 2 panttimuovipulloa (kadulta).
Etualalla dyykkilöytöjä katukiveyksen päällä, taustalla Jyväskylän lyseon vanha julkisivu.

Jyväskyläläisten hylkäämää jätettä, jolle he ei eivät ole löytäneet mitään käyttötarkoitusta (kuvassa taustalla; etualalla oleva on jo pitkälti päätynyt uusiokäyttöön).

Helsinkiläisestä näkökulmasta on käsittämätöntä, että Jyväskylän päättäjät eivät kyenneet vaalimaan vanhimman suomenkielisen oppikoulun perintöä. Helsinkiläisestä näkökulmasta Jyväskylän taloyhtiöillä on kuitenkin vielä varsin salpuuttamattomat jätepisteet. Voisiko edes ne säilyttää?

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat – ja potentiaalisesti monen muunkin

Kaikki tietävät tai ainakin kaikkitietävät ihmiset tietävät Onni Tonkijan leipähävikin poistavat mikrosämpylät. Nyt maailma on kypsä ottamaan vastaan Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat syödä tuoretta ruisleipää viisi minuuttia sen jälkeen, kun he ovat alkaneet haluta syödä tuoretta ruisleipää. Ne on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat hehkuttaa syömäänsä leipää, eivät uuninsa vastuksia. Ne on tarkoitettu ihmisille, ei jäteastioille.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat on potentiaalisesti Suomen suosituin kotona leivottu ruisleipä. Juurta jaksain väännetyt ruislimput maistuvat toki hyviltä nekin, mutta harva niitä jaksaa leipoa, jos jo pelkän valmistusohjeen lukemiseen menee sama aika kuin Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen tekemiseen.

Resepti
1 dl ruisjauhoja
0,5 dl vettä
(suolaa)

  1. Sekoita ainekset posliinilautasella haarukkaa käyttäen.

  2. Taputtele taikinasta käsillä suorakaiteen muotoinen leipä (11 cm × 7 cm). Painele leipään seitsemän kuoppaa haarukan tylpällä päällä.

  3. Kypsennä mikrossa täydellä teholla yksi minuutti, jos haluat pehmeän ruispalan. Kypsennä kaksi minuuttia, jos haluat jälkimikroaaltouuniruispalan.

  4. Halutessasi halkaise leipä veitsellä. Nauti heti.

Onni Tonkijan aikaa säästämättä kehitetyissä ruispaloissa on kiinnitetty huomiota mm. seuraaviin asioihin:

Terveellisyys. Suomalaiset saavat liikaa suolaa, ja iso osa siitä tulee leivästä. Onni Tonkijan aikaa säästäviin ruispaloihin ei ole pakko lisätä suolaa ollenkaan. Lisäksi mikroaaltouunin hellävarainen lämpö ei korvenna leivän pintaan karsinogeeneja, kuten sähkö- tai leivinuunissa helposti kävisi.

Perinteet. Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat tekevät muotokielellään kunniaa Suomen kulutetuimmalle designtuotteelle Vaasan aikaa kestäville Ruispaloille.

Sopivuus lapsille. Jos lapsi osaa käyttää mikroa, hän saa tehdä Onni Tonkijan aikaa säästäviä ruispaloja vaikka yksin välipalaksi tai ainoastaan aamiaiseksi. 

Lapsia kiinnostava. Pienet lapset osallistuisivat mielellään leipomiseen, mutta kuinka usein heille pystyy antamaan siihen todellisen mahdollisuuden? Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen valmistaminen on niin helppoa, että lapsikin sen osaa. Leipoessaan leivän alusta loppuun itse lapsi kokee omistajuutta omaan työhönsä, mikä tutkimusten mukaan tukee lapsen varttumista tasapainoiseksi yksilöksi, kehittää hänen motorisia valmiuksiaan sekä edistää vanhempien siirtymistä olohuoneen sohvalle odottamaan valmiita leipomuksia.

Herkuttelu. Mikä maistuisi paremmalta kuin uunituore ruisleipä? Ei ehkä mikään muu kuin mikroaaltouunituore ruisleipä.

Rukiisen leipomisen uudet muodot. Tuskin löytyy ruisleipää, joka pystyisi vastaamaan mm. kaikkiin mainittuihin asioihin. Onni Tonkijan aikaa säästävien ruispalojen heikkous onkin ehkä siinä, että ne toistavat vanhoja muotoja (ks. Perinteet).

Nykyaikaisuus. Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat valmistetaan modernilla avaruusajan kojeella, mikroaaltouunilla. Se hillitsee ns. kasvihuoneilmiötä, sillä mikroaaltotoiminen uuni kuluttaa merkittävästi kitsaammin energiaa kuin kaasulla, sähköllä, puulla tai lannalla lämpiävä vanhanaikainen uuni. Lisäksi Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat pelastavat nykyaikaisen perheenäidin kiireisen arjen, jossa ei ole aikaa hukattavaksi, kun töistä uupuneena palaavalle miehelle pitää kehittää pötyä pöytään. Tulevaisuudessa näemme ehkä senkin päivän, kun myymälän kylmähyllystä voi poimia paistovalmiita mikroruispaloja.

Hävikin pienentäminen. Koska Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat valmistuvat parissa minuutissa, niitä voi tehdä sitä mukaa kuin leipää menee. Näin kaikki tulee syödyksi tuoreeltaan, mikä tietysti harmittaa kompostin lieroja ja biojätelaitoksen bakteereja.

Kaksi ruispalaleipää mikron lasilautasella. Takana T-kaupan Sinivalkoinen-ruisjauhopussi ja taustalla sini-valkoraitainen kangas.

Suomen kansallisruoka ruisleipä mikrolautasella. Lautanen, jauhot ja kangas Taloyhtiön jätepisteestä (ovh 0 00).

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat osallistuivat Vuoden kotileipuri 2018 -kisaan edellä nähdyillä videolla ja perusteiluilla. Kilpailun säännöissä lukee: ”Tuomaristo kiinnittää huomiota arvioidessaan kilpailuun lähetettyjä ruisleipiä, niiden reseptejä ja tarinoita leipien taustalla mm. seuraaviin asioihin: terveellisyys, perinteet, sopivuus lapsille, lapsia kiinnostava, herkuttelu, rukiisen leipomisen uudet muodot, nykyaikaisuus, hävikin pienentäminen.”

Viiden finalistin joukossa oli sentään kunniamaininnan saanut Ritva Rahikkalan näppärä ruisrieska, mutta muuten tuomariston huomion näyttää kiinnittäneen ehkä-satavuotias juuri, Länsi-Berliinissä käynyt juuri, leipään lisätty mustikka ja kirosana leivän nimessä.

Miksi ihmeessä Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat eivät nousseet lähes sadan kilpailijan joukosta finaaliin, joka pidettiin hävikkiviikolla? Olikohan kilpailun järjestäjä Vaasan tehnyt seuraavan kaltaisen analyysin?

Vaasan-ruispalat

+ Vaivattomasti ostettavissa maan suunnilleen jokaisesta myymälästä (jos ei ole myyty loppuun).

− Harvoin saa kovinkaan tuoreena.

− Homehtuu tai kuivahtaa ennen pitkää.

− Hipoo voimakassuolaisen rajaa.

− Kohtalainen hiilijalanjälki paistamisen, kuljetusten ja hävikin vuoksi.

− Pakattu muoviin ja kierrätyskelvottomaan pussinsulkijaan.

− Ei saatavissa luomuna.

− Hinta noin 3 €/kg.

Onni Tonkijan aikaa säästävät ruispalat

+ Ei edellytä kauppareissua, koska jauhoja voi ostaa tai dyykata varastoon.

+ Syödään uunituoreena.

+ Ei tarvitse heittää hukkaan tai syödä monta päivää vanhana, koska valmistetaan menekin mukaan juuri ennen syömistä.

+ Suolan määrän saa päättää itse, samoin paistoasteen.

+ Ekotehokas pienen energiankulutuksen, vähäisen liikuttelun ja mitättömän hävikin ansiosta.

+ Yhdestä jauhopussista syntyy iso kasa leipiä, ja pussin voi kierrättää kartonkikeräykseen tai käyttää biojätteen pakkaamiseen.

+ Saa tehdä omien mieltymysten mukaan suomalaisiin luomuruisjauhoihin tai ulkomaisiin ruis-vehnä-glyfosaattisekoituksiin.

+ Hinta kaupan jauhoilla 0,50–1,50 €/kg.

+ Valmistaminen vaatii vähän vaivannäköä, mikä pelkästään parantaa leivän makua.