Ei ne suuret taidot vaan einesmenut

Selostin viime kerralla, kuinka keskeytin eineshävikkiviikon vieton päivällisvieraiden tähden. Suotta keskeytin. Toinen vieraista näet ilmoitti maistuiko-kysymyksen äärellä, että hän ei jaksaisi nähdä yhtä paljon vaivaa niin ihmeettömän ruoan eteen. Turha siis pinnistellä lieden äärellä, etenkin jos tuloksena on koaguloituneita kastikkeita ja pälvikaljuisia leivityksiä. Elintarviketeollisuuden kastikejauheilla kun on paakkuuntumisenestoja ja nugeteissa korppujauhe pysyy (kuin?) liimattuna. Eineksistä keho saa erilaisia rakennusaineitakin, kuten muoveja ja metalleja. Valmisruoka on sitä paitsi vaivatonta myös vaaratonta: parempi mikrokokki keittiössä kuin kymmenen miljoonaa keitossa.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Päivällispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös sunnuntaisin). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Päivällisten ruokalistan voi vallan hyvin rakentaa erilaisten puoli- ja täysvalmisteiden varaan. Viimemarraskuisena sunnuntaina lämmitin alkuruoaksi tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja pääruoaksi kananugetteja. Pyhäpäivän kunniaksi äidyin hieman hifistelemään, sillä keitin lisäkkeeksi varhaisperunoita löytämässäni höyrykattilassa. Suoranaiseksi pröystäilyksi ruoanlaitto meni, kun asettelin hunajaisten porkkanaviipaleiden päälle kaupasta ostetun rosmariinin uutta satoa. Kaiken kruunasi ”aitoja makuja” ja voiaromia sisältänyt ”juhlava sitruunakastike”. Ihan hyvää kastiketta, vaikka parasta ennen edellisen vuoden helmikuuta. Päivällisen kruununjalokivetti jauheesta baristettu maitokahvi ja hygieenisesti pakattu korvapuusti. Ei irronnut paikkaa hampaasta vaan ei sydämestäkään.

Pöydällä kahvikuppi ja korvapuustimainen pulla lautasella.

Jean-Pierre Kahvila. Pulla, cappuccinojauhe ja astiat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, santsikuppi samaan hintaan).

Nugetti on jos nyt ei jalokivi, niin korukivi kuitenkin. Siten sen ympärille voi koostaa myös illallisen, kuten tapahtui viime toisena pääsiäispäivänä. Ihmisyydestä erottamatonta vaihtelunjanoa tyydytin lisäämällä vain veden tällä kertaa bearninkastikeaineksiin sekä keittämällä perunat painekattilassa. Tomaatti-vuohenjuustokeiton lämmitin lähes kätevästi työntämällä pakkauksen foliokansi edellä perunoiden keitinveteen. Kastike täytti kotibéarnaisen tunnusmerkit vaan ei hienojen tilaisuuksien vaatimuksia, eli se oli tutun kokkareista muttei kokkareista tuttua.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Illallispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös toisena pääsiäispäivänä). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Viimeisestä käyttöpäivästä oli nugeteilla 20 päivää ja keitolla 25 päivää. Vaikka söimme einekset keskiarvollisesti kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, totisesti mikään ei ylös noussut.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Lihapyörykkäpaketti maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Maksalaatikkopurkki Lihapyöryköitä maanantain tiistain sanomalehden päällä.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Pieniä valmispitsoja keskiviikon Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Jauhelihakeittopaketti torstain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Lihapullia ja muusia sisältävä valmisruokapakkaus perjantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Broileripalleropaketti lauantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Eineshampurilaispaketteja maanantain Lihapyöryköitä maanantain sanomalehden päällä.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.

Nakit ja makkarat kestävät aikaa

Makkara on juhannuksen ja koko suomalaisen kesän kestosuosikki. Tavalliset grillifallokset eivät ole varsinaisia kestomakkaroita, vaikka ovatkin kestävyydeltään oikeastaan lihasäilykkeitä. Ne on vain pakattu peltikuoren sijasta suoleen, parhaassa tapauksessa peräsellaiseen, joka on suolista helpoin puhdistaa.

Säilyvyys

Viime kerralla söin nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Nyt päiviä oli maailmanympärimatkan kesto enemmän, enkä vieläkään saanut vatsaani sekaisin.

Makkaran huikean säilyvyyden salaisuus ei ole pelkkä kuori. Vähintään yhtä tärkeitä ovat luonnonkuorta ympäröivät muovikuoret, jotka parhaassa tapauksessa muodostavat rajapinnan ilmakehän ja suojakaasun välille. Oma osansa on myös vähäisellä lihapitoisuudella.

Makkaran pilaantumattomuuden sinetöi tavallisesti E250 eli natriumnitriitti. Ilman nitriittejä makkara voisi olla moksiskin päivästä huoneenlämmössä. Nitriittien ansiosta kuukausia jääkaapissa lojuneen nakiston nauttiminen ei vaadi kummoistakaan uhkarohkeutta. Nitriittien takia avonaisten makkarapakettien dyykkailu ei ole urotyö.

Paketin avaaminen kiihdyttää makkaran pilaantumista. Kuori hidastaa tätä prosessia, mutta makkaran pintaan alkaa vähitellen kerääntyä tahmeaa bakteerimassaa. Tahman voi vielä pestä pois vedellä, mutta ensimmäisten homepilkkujen ilmaantuessa makkaransäilöjän on viimeistään päätettävä, mikä organismi lihan ja tärkkelyksen liiton saa hajottaa.

Homekin lähtee pesemällä, mutta se lähtee myös vähin äänin etenemään kuoren läpi. Tällöin homekorvan on luovutettava, muuttuva lenkki homekoiralle. Suurten homemäärien syöminen ei nimittäin tule kyseeseen vaan on tämän alaista.

Terveellisyys

Pilaantuneiden ruoka-aineiden syöminen kasvattaa mahasyövän riskiä. Mahasyövät ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä huomattavasti ilmeisesti siksi, että ruokaa ei nykyisin juuri säilötä suolalla vaan säilytetään jääkaapissa.

Maksasyövän välttämiseksi tulee varoa homeisia viljatuotteita, joihin kai luetaan jauhomakkaratkin. Syöpä riskiä päiväyksiä ylittävää makkaranpurijaa tuskin kuitenkaan ihan ensimmäisenä pelottaa, jos harrastukset ovat niinkin karsinogeeniset kuin grillaus ja lihavalmisteiden syönti.

Paljon lihaa syövää todennäköisemmin syöpääntyvät keskikesän voimakkaan ultraviolettisäteilyn ottajat. Silti uimarannat muuttuvat sitä ryysisemmiksi, mitä esteettömämmin säteily maahan pääsee. Auringonpalvonnalla on toki vuosituhantisemmat perinteet kuin nitriittilihansyönnillä.

Maistuvuus

Nyt kun olen käsitellyt vanhan makkaran terveydelliset ulottuvuudet, on aika ottaa näkökulmaksi Suomessa varsin tuore ruokatrendi, maku. Perusmakkaroiden kohdallahan makuasioista ei voi kiitellä, oli päiväystä jäljellä tai ei. Kuinka makuun vaikutti muu käyttämäni elintarvikkeisto?

Makkarapitsa oli ihan hyvää. Voittaa ja vie nälän.

Nakki-sienipannukakku oli ihan hirveää. Kuvottaa ja vie ruokahalun. Maku saattoi mennä siksi, että käytin poikkeuksellisesti yhtä dyykkaamatonta ruoka-ainetta, juoksettunutta maitoa. Olisin myös voinut noudattaa ohjetta tunnollisemmin ja käyttää uunipeltiä vuoan asemesta. Syvässä vuoassa nakit nousivat pinnalle ja pohja jäi paistumatta ja maistumatta.

Munakkaassa makkara maistui hieman paremmalta kuin pannukakussa, ilmeisesti siksi että ruokaan ei tullut niin sanotusti lisättyä jauhoa. En voi kuitenkaan suositella tällaista makkarankäyttöä. Älä siis munaa makkararuokaasi sotke.

Nakkikastikkeen tein viinerikasteen reseptillä, ja sen pelastikin viettelevä makeus. Enpä olisi ikinä uskonut, että ruskea kastike voi olla niin hyvää. Suolaa ja rasvaa oli kuitenkin turhan paljon, joten annan vielä oman ohjeeni, jota pääsin tällä viikolla hiomaan 30 päivää viimeisen käyttöpäivän ylittäneillä nakeilla.

Ruskea kastike nakeille ja nakinmielisille

200 g dyykattuja nakkeja tai kasvisnakkeja
50 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
n. 3 dl vettä
hienoa valkopippuria
(puolikas dyykattu lihaliemikuutio tai kasvisliemikuutio)
(raffinoimatonta Himalajan luomuruusumerisuolaa ja joditabletti)
  1. Viipaloi nakit ja ruskista niitä kevyesti isolla pannulla pienessä tai olemattomassa määrässä rasvaa.
  2. Siirrä nakit syrjään ja kippaa pannulle voi. Kun voi on suurimmat kuplansa kuplinut, lisää vehnäjauho. Hämmennä ahkerasti puuhaarukalla, kunnes seos on saavuttanut piparitaikinan värin muttei ole vielä aivan muuttunut paistetun piparkakun väriseksi.
  3. Kaada sekaan vähin erin vettä, kunnes konsistenssi on mieleesi.
  4. Lisää mausteet. Kiehauta ja anna hautua, kunnes vesi nousee kieleesi.

Ruskean kastikkeen saa pilattua lähinnä käristämällä vehnäjauhoja liikaa. Tällöin kannattaa aterian tasapainottamiseksi keittää myös perunat pohjaan. Joissakin lähteissä kuvataan myös kokkarehavaintoja, mutta käsittääkseni kastikkeesta tulee tasaista, kunhan rasvaa ja sekoitusta on riittävästi.

Ruskea kastike onnistuu ilman lihaliemikuutiota, mutta jos kastikkeesta tulee liian valjun makuista, glutamaattia ehtii lisätä lopuksikin. Makua ei tosin pysty kunnolla arvioimaan, ennen kuin kastikkeessa on lopullinen määrä suolaa. Sen jälkeen liemikuutiota ei enää kannatakaan lisätä, ellei halua elimistöönsä aivan lopullista määrää suolaa.

Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Kannattaako broileripakettia avata viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua? Toiseksi: tulisiko broileria ostaa ensinkään? Tässä kirjoituksessa käsittelen peräkanaa broilerin säilyvyyden ja säällisyyden.

Kaksi pakettia broilerin fileesuikaleita.

Testikappaleet toimitti Taloyhtiön jätepiste.

Testiin valikoitui kaksi samanlaista pakettia suomalaisia broilerin fileesuikaleita, joten satunnaiset virheet voitiin eliminoida ja tilalle saatiin systemaattisia virheitä. Pakkauksia avatessa ilmoille levisi sama ankea haju, joka ympäröi tällaisia suikaleita jo ennen viimeistä käyttöpäivää. Lemu ei saanut minua poissa tolaltani, sillä ruokamyrkytysbakteeri ei haise.

Ensimmäisen paketin sisällöstä valmistin broilerikeittoa, koska olin aiemmin löytänyt kaalia ja maustekurkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut viisi päivää, mutta en saanut mitään ruokamyrkytysoireita. Tulokseen saattoi tosin vaikuttaa se, etten osannut oireita oikein odottaakaan.

Broilerikeittoa lautasella, lautasen alla lautasliina ja aluslautanen.

Koska en ollut löytänyt smetanaa, silmäsin keiton löytämälläni turkkilaisella jukurtilla. Keittolautanen ja lautasliina Taloyhtiön jätepisteestä, aluslautanen kuvausrekvisiittaa.

Jäljelle jääneestä broilerierästä tein broilerikastiketta, jolle pilkoin aluseksi kesäkurpitsatikkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli tällä kertaa kulunut kymmenen päivää, eikä ruokamyrkytys ollut vieläkään tullakseen.

Broilerikastiketta kesäkurpitsatikkujen päällä lautasella.

Kun pasta kyllästyttää, kesäkurpitsa virkistää. Ainekset ja astia Taloyhtiön jätepisteestä.

Kokeilemani broilerisuikaleet olivat siis täysin syömäkelpoisia 5 ja 10 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että 15 prosenttia suikaleista oli vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Ainakin kaupan tulokseen.

Asiaan vihkiytymättömästä omnivorista saattaa tuntua hurjalta ylittää viimeinen käyttöpäivä yhdelläkin vuorokaudella. Todellisuudessa en asettanut itseäni varsinaiseen hengenvaaraan: lihathan olivat paitsi suojakaasutettuja myös suolattuja. Siksi broilerin säilyvyyttä oli syytä koetella lisää.

Löysin paketin maustettuja broilerin koipipaloja. Suolaa oli, mutta suojakaasut olivat karanneet auki nirhatusta pakkauksesta. Vastaan puski karmea löyhkä, ja viimeisestä käyttöpäivästä oli pahaenteisesti 13 päivää. Samassa tunsin eteeni heitetyn aineettoman hansikkaan. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Koipipaloja olisi pitänyt paistaa uunissa 45 minuuttia, mutta kuumensin lihat sähkönsäästöekopaastoni vuoksi pannulla ensin suurella lämmöllä ja sitten noin tunnin ajan kannen alla reippaasti haudutellen. Haju oli melkoinen, ja sitä tuntui jäävän aavistus myös kypsiin koipiin. Maussa en kuitenkaan havainnut mitään vikaa. Söin puolet lihoista iltapalaksi ja jäin jännittyneenä odottamaan seurauksia.

Seuraavana aamuna tunsin mahani perukoilla kierteen, joka oli havaitsemiskynnyksen yläpuolella mutta epämiellyttävyyskynnyksen alapuolella. Osa tuntemuksesta lähti siististi eri reittiä kuin oli tullut, ja loppu kaikkosi, kun maha ja mieli saivat aamiaisella uutta purtavaa. Ruokamyrkytys ei siis tullut ollakseen. Kun kahden päivän päästä söin kaksi jäljelle jäänyttä koipea, en saanut enää minkäänlaisia oireita.

Mitä kokki oppi kanakokeistaan? Ensinnäkin broileri säilyy yllättävän hyvin. Broileria pelätään muita lihoja enemmän ehkä siksi, että huolimaton kokki levittää helposti esimerkiksi melko yleisiä kampylobakteereja raa’asta kanasta ruokiin, joita ei kypsennetä. Raa’an lihan mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta vaaraa huolellisesti kypsennetyssä lihassa, jos ne eivät ole tuottaneet kuumennusta kestäviä toksiineja.

Toisekseen opin, että raa’an lihan hajusta on hankala päätellä yhtään mitään. Liha lemuaa jotakuinkin aina, mutta jos löyhkä alkaa särkeä päätä, haistelusta ei ehkä kannata siirtyä maisteluun.

Voit siis syödä suojakaasuun pakattua broileria varsin huoletta muutamisen vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen, kunhan

  • et aio tehdä broileritartaria
  • et ole käyttänyt pakkausta neulatyynynä
  • et ole jättänyt lihoja kesäkuumaan autoon avaamatta ikkunoita raolleen

etkä ole

  • lapsi (Tuskin olet, koska viimeisistä kuvista on jo muutama kappale.)
  • vanhus (Tuskin olisitte vaihtanut Kansanradiota nettikansanradioon.)
  • sairaana (Tuskin laittaisit viimeisillä voimillasi viimeistä ateriaasi.)
  • raskaana (Tuskin olet, sillä mammojen vertaistuki kokoontuu ihan eri osoitteessa.)

Nyt kun googlaajien on jo aika lähteä hunajamarinadiensa ääreen, me muut voimme vielä miettiä, mitä olemme tehneet yhdelle vähäisimmistä tuotantoeläimistämme.

Suomalaisesta broileriteollisuudesta kertoo Elina Lappalainen palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Kirja tuntuu varsin kiihkottomalta, mutta tasapuolisuuden nimissä olen tutustunut myös Lihatiedotuksen esitteeseen Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa[†] (joka otsikoltaan muistuttaa Palloliiton kirjasta Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-kilpailumenestyksestä).

Siipikarjatiloilla, täsmällisemmin -tehtailla, kasvatetaan hybridibroilereita. Se on ihmisen sairain jalostustuote, mopsin jälkeen tietysti.

Lihantuotannossa nämä jaloilla tepastelevat rintalihakset teurastetaan keskimäärin 39 vuorokauden iässä. Lihabroilerien vanhemmiksi valikoidut linnut saavat elää paljon jälkikasvuaan vanhemmiksi, joten emoja pidetään kasvukaudella nälässä, jotta ne eivät söisi itseään hengiltä. Hakematta tulee mieleen emakoiden kohtalo, vaikka kanojen tapauksessa häkit on sentään varattu vain hedelmöittymättömille naaraille.

Huiman kasvuvauhdin vuoksi jopa kaksi prosenttia broileriparven linnuista voi kuolla sydänsairauksiin. Tuottajat eivät osaa siitä huolestua, koska heillä ei ole sydäntä. Jos kana välttyy sydänkohtaukselta, se saattaa kuolla vesipöhöön. Teollisuus vesittää tämän huolen sanomalla pöh tai jotain muuta yhtä argumentatiivista. Prosentit voivat tuntua pieniltä, mutta alan massiivisuuden vuoksi lukumäärät ovat suuria.

Mikrobiologisesti broilerit ovat Suomessa poikkeuksellisen terveitä. Salmonellaa ei juuri esiinny, ja tauteja vastaan tarvitsee rokottaa vain lihabroilerien vanhempia. Moni suomalainen pääseekin kana-antibioottien makuun vain ravintoloiden Brasilian-broilereilla.

Kanalle on lottovoitto syntyä Suomeen ja huonoa arpaonnea kuolla Sahalahden teurastamoon. Atrialle Saarioiselta siirtynyt teurastamo tainnuttaa linnut sähköllä, kun muualla Suomessa käytetään humaanimpaa hiilidioksidia.

Sähkötainnutuksessa[†] kana ripustetaan ylösalaisin ja ohjataan vesialtaaseen, jossa virtaa sähköä. Jos kana ei ole palleattomuutensa takia täysin tukehtunut alaspäin painuviin sisäelimiinsä, se saattaa räpiköidä sen verran, että saa ennen taintumista siipeensä ikävän sähköiskun – sillä oletuksella, että siivet toimivat eli että kana ei ole teurasautoon pakattaessa murtanut luitaan tai ole stressaavan tilanteen vuoksi siipi maassa. Sellaistakin sattuu, jonka pää ei yllä altaaseen ja joka kohtaa mestausmasiinan tajuissaan.

Luomubroilerit ovat eri rotua kuin tehobroilerit. Niitä elätetään melkein kaksi kertaa pidempään, ja ne saavat ulkoilla aina sään salliessa. Luomubroileri ei ole liiemmin päässyt lisääntymään, koska se maksaa kaupassa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen broileri. Suomessa alan toimijat pelkäävät myös, että ulkoilmassa ulkoilemassa kanat hankkisivat vaarallisia tauteja.

Teollisuus tuottaisi auliisti luomua, jos kuluttajat ymmärtäisivät sitä vaatia. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Hitler kortti koetti luopua keskitysleireistä, mutta kansalaiset eivät tahtoneet kasvattaa hintoja ja tinkiä turvallisuudesta vaan he halusivat tinkiä hinnoista ja kasvattaa tunteettomuutta.

Luomubroileri on oikeastaan ratkaisu ongelmaan, jota ei ole. Kokeilemalla huomaat näet, että lihan oston lopettaminen on helpointa aloittaa broilerista. ”Makua” ei tule ikävä, eikä suutuntumaa voida saada kaipaamaan kanateollisuuden epäeettisyyden suututtamaa.

 


linkki kuollut

Dyykkaa ruokaa liikennevalojen avulla

Sinä ja muovikassi slummitalossa, mutta ei hajuakaan siitä, mitä ruokaa roskiksesta tohtii ottaa? Kaltaisiasi tongintaan totuttelevia varten olen kehittänyt kaljatölkki-[†]kemikaali- ja Hemoglobiinikadun liikennevalojen rinnalle dyykkarin liikennevalot.

Tämän liikennevalo-opasteen luettuasi voit alkaa hoitaa ruoka-asiointiasi taloyhtiösi jätekatoksessa. Tiedät, milloin roskis näyttää vihreää valoa ja milloin palaa punainen. Aloita varovasti – ruokarohkeus kasvaa kyllä syödessä.

Ylhäältä alas: meetvurstia, kermajuustoa (jossa hometta pinnalla) ja parsakaalia.

Liikennevalot löytyivät Taloyhtiön jätepisteestä yhteen pussiin pakattuna kuin paprikat marketista.

Punainen: lihatuotteet. Lihasta on aina mahdollista saada ruokamyrkytys, mutta ei se perusterveelle aikuiselle ihan helppoa ole, jos ruoan lämmittää läpikotaisin. Ota huomioon lihan laatu, päiväys ja lämpötila. Ennen syömistä tee lihakuntotesti tässä järjestyksessä: katsele, paistele, haistele ja maistele. Raa’an lihan hajusta en ainakaan itse osaa päätellä juuri mitään, eli siitä ei kannata pelästyä.

Aloita dyykkailu esimerkiksi makkaroilla ja laajenna sitten poimintaasi suojakaasukammioihin suljettuihin lihoihin. Raaka kala on pääsääntöisesti syytä jättää roskikseen. Viimeisen käyttöpäivän ylittyminen parilla tai parillakymmenellä päivällä ei yleensä ole ongelma, ainakaan näin tonkijoiden talviruokinnan aikaan.

Löytämälläni täysinäisellä meetvurstipaketilla oli viimeiseen käyttöpäivään vielä kaksi kuukautta. Syy heitteillejättöön selvisi, kun pakkausta tarkasteli huolellisesti: sauman väliin oli jäänyt vähän leikkelettä, eli se niistä suojakaasuista. Meetvursti on kuitenkin pieneliöille sen verran hankala ympäristö, että en antautunut pakokauhun valtaan vaan nautin leikkeleet viimeistä siivua myöten.

Keltainen: juusto, muut maitovalmisteet ja leipä. Näissä tuotteissa ei käsittääkseni elele salakavalia tappajamikrobeja, joten niitä voi syödä niin kauan kuin ne vain maistuvat. Poista toki juustosta ja leivästä mahdolliset homeiset kohdat, niin homeiselta näyttävät kuin maistuvatkin. Hometta syömällä saatat kasvattaa syöpäriskiäsi, mutta järjen valoa ei kannata sammuttaa vainoharhaisuudella. Mistä sitä tietää, vaikka tulevaisuudessa lapsille sanottaisiin: syö kiltisti homeesi, niin ei jää saavuttamatta hormeesi!

Homeen kaksijakoisuus näkyy myös liikennevalokuvassani. Löytämässäni kermajuustopalassa oli nimittäin sekä punaista että vihreää hometta. Vihreää oli kuitenkin selvästi enemmän, joten höyläsin pinnan sileäksi ja nautin juuston viimeistä viipaletta myöten.

Vihreä: vihannekset, juurekset ja hedelmät. Kasvisruoasta myrkyttyminen on ilmeisesti kohtalaisen harvinaista. Yksi poikkeus taitaa olla keitetty riisi. Pentti Huovinen kertoo kirjassaan Hyvät, pahat, näkymättömät, että Bacillus cereus -bakteerin itiöt kestävät keittämisen. Siten huoneenlämmössä seissyt keitetty riisi saattaa sisältää bakteerien tuottamaa, oksennus- ja ripulitaudin aiheuttavaa myrkkyä.

Keitetty riisi ei onneksi taida olla monenkaan dyykkarin ykkösherkku. Kahmi siis roskiksesta mielin ja suurissa määrin appelsiineja, tomaatteja ja kaalinkeriä. Pese kuitenkin kasvikset huolellisesti ennen käyttöä. Itse kuorin varmuuden vuoksi omenat, porkkanat ja sen sellaiset, vaikka samalla poistankin hyödyllisiä ravintoaineita.

Tarkastele myös kasvisten löytöympäristöä: vaippojen vierestä saatat poimia mukaasi hankaluuksia. Löytyihän pari vuotta sitten pavuniduistakin EHEC-bakteeria, joka on aina peräisin ulosteperäisestä eläimestä.

Huuhtelin löytämäni parsakaalin, poistin pari mustunutta lehteä ja nautin kaalin viimeistä palaa myöten. Pilaantunut vihannes maistuu yleensä niin pahalta, ettei sitä tule vahingossa syötyä. Niin epätoivoinen tuskin olet, että kokeilisit onneasi vanhoilla vihreillä.

 


linkki kuollut

Hampparin hampparit

Nyt on muotia tehdä pikaruoasta ikäruokaa. Takin taskussa toistakymmentä vuotta lojuneella hampurilaisella on oma blogi, ja sama lastenateria on paistatellut linssiluteena jo toistatuhatta päivää.

Ylekin tarttui aiheeseen ja selvitti, mitä hampurilaiselle tapahtuu pitkäaikaissäilytyksessä. Prisma-studion jakson viimeinen käyttöpäivä Areenassa on 20.2.2014. Tämä päivämäärä on poikkeuksellisesti ehdoton, koska video ei ole elintarvike.

Pikaruokapussissa hampurilaispaketti, jossa sämpylä ja maustepusseja, sekä ranskalaispaketti, jossa ketsuppipusseja.

Jos ei tohdi tonkia taloyhtiön roskiksesta vähän käytettyjä ketsuppipulloja tai pippurimyllyjä, voi aina poimia pikaruokapussukoista yksittäispakatut ketsuppi- ja maustepussit sekä tietysti lautasliinat biojätteiden kuivikkeiksi. Kaarikamat tarjosi Taloyhtiön jätepiste.

Pikaruoan terveellisyydeltä, ekologisuudelta ja eettisyydeltä negaatioetuliitettä tuskin moni epää. Epäteeteistä huolimatta olen mäkin hampurilaiseen yleensä hampaat iskenyt sen kerran, kun olen määräisen kappaleen löytänyt. Ranskalaiset ovat kyllä lentäneet aina kaaressa biojätteisiin, sillä eihän sellainen, mikä ei alun perinkään ole ravintoa ollut, voi roskiksessa syömäkelpoiseksi muuttua.

Pikaruokaharrastuneisuuteni koki kolauksen, kun selvisi, että hampuusin ham-puustit on julistettu pannaan. Ylen tiedetoimituksen bullan mukaan hampurilainen on nimittäin nautittava neljän tunnin kuluessa valmistamisesta. Sen jälkeen purilainen, vaikka kuinka nautittava, on kielletty herkku.

Dyykkarin näkökulmasta 4 tuntia tuntuu kohtuuttommalta vaatimukselta, kun käytännön kokemus puoltaisi pikemminkin 24 tai 48 tunnin rajaa. Todellisuudessa hampurilainen näyttää säilyvän lähes muuttumattomana kuukausikaupalla. Syynä ei ole mikään säilöntäaine vaan säilöntätapa: kuivunut leivänkannikka tai pihvinpahanen ei ole homeelle sviitti.

Prisma-studion testikin kuivui kokoon. Yli puoli vuotta huoneenlämmössä seissyt hampurilainen sisälsi laboratoriokokeiden mukaan muutama kymmenen bakteeria grammassa jauhelihaa, kun tuoreelle jauhelihalle miljoonakin on hyväksyttävä arvo. Siitä huolimatta studiossa maisteltiin pihvejä kuin viiniä, kuppiin sylkäisten. Juontaja vielä pelkäsi, että hampaankoloon jäänyt botuliinimolekyyli myrkyttäisi hänet. Näin jäi ”ruoka on ensisijaisesti terveysriski” -myytti murtamatta ja katsojallekin paha maku suuhun.

Näin valmistat aterian roskista hyödyntäen taloyhtiön roskista

Tällä kertaa laitamme pasta roscistanaraa. Sitä varten hae taloyhtiösi jätekatoksesta yksi paketti pekonia. Tarkista viimeinen käyttöpäivä. Minulla päivä oli mennyt päivää vaille kaksi viikkoa aikaisemmin, eli tämä lihan, läskin ja suolan jalo liitto oli vielä ihan käyttökelpoista.

Keitettyä spagettia, raastettua parmesaanijuustoa, pippuripusseja, voita, kananmunia ja pekonia.

Alkuperäisen reseptin mukaan ateria tulisi maksamaan 7,80 euroa. Taloyhtiön jätepiste pudotti hintaa 100 prosenttia.

Kuutioi pekoni eli silppua epämääräistä tee siitä. Paista silppu rapeaksi. Pekonista irtoaa niin paljon rasvaa, että voit hyvin käyttää roskiksesta löytämääsi hilseillyttä paistinpannua. Siirrä pekoni syrjään ja pyyhi pannu talouspaperilla. Jos et ole vielä löytänyt talouspaperirullaa, voit käyttää myös pikaruokapussukoiden pohjalta tonkimiasi puhtaita serviettejä.

Ota kaapista aikaisemmin dyykkaamasi spagetti. Itse käytin lähestulkoon tuorepastaa, sillä parasta ennen -päivä oli ollut vasta puolitoista kuukautta sitten. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Jos tongit esimerkiksi biojäteastiaa saamatta näköhavaintoa kääreestä, ehkä suutut kiivain mielin mutta muista, että suu tutkii vain mielinapakkuutta spagettia maistellessaan eikä mittaile minuutteja. Mitä vähemmän käytät keittämisessä vettä, sitä vähemmän tarvitset lämmitysenergiaa, joka on luultavasti miltei ainoa asia, josta joudut tällä kertaa maksamaan.

Ota esiin aiemmin dyykkaamasi kananmunat ja parmesaanijuusto. Koska omilla munillani oli ikää jo yli kahdeksan kuukautta, rikoin kananmunat kulhoon yksitellen juomalasin kautta. Parmesaanin olin löytänyt viikkoa aikaisemmin roskiksesta, mutta se oli niin tuoretta tavaraa, ettei ollut edes hometta pois rapsuteltavaksi. Jos et onnistu löytämään palaparmesaania, voit hyödyntää myös valmiiksi jauhettuja laatuja. Herkkusuiden kannattaa kuitenkin tiedostaa, että juustojauheista hometta on lähes toivotonta poistaa eikä juustojauheinen home ole hyvänlaatuinen makuelämys.

Sekoita munat ja parmesaaniraaste voimakkaasti vatkaten. Lisää mustapippuri. Itse hyödynsin tonkimiani pikaruokapippureita, mutta voit käyttää mitä tahansa pippurilöydöstäsi. Koska sillä on todennäköisesti enemmän ikää kuin makua, muista maustaa reilusti.

Sulata pannulla möhkäle voita. Jos olet löytänyt voin juuri, se voi kylläkin olla jo valmiiksi sulaa. Voi voi olla dyykkarille vaikea kohde, mutta itse olin onnistunut löytämään avaamattoman paketin.

Kierittele spagetti voissa. Lisää pekoni ja muna-juustoseos. Sekoita huolellisesti. Voit tarjoilla jokaiselle aterioitsijalle keltuaisen pastaan sekoitettavaksi, mutta muista, että vanhoista kananmunista keltuainen ei aina erotu helposti.

Pasta-annos lautasella haarukan kera.

Ruoka-aineiden lisäksi myös lautanen ja haarukka tulivat Taloyhtiön jätepisteestä. Annosta koristavat basilikan lehdet olivat roskiksesta pelastetun kasvin uutta satoa.

Ohje on alun perin Ilta-Sanomista ja Iltis paperinkeräysastiasta. Mukaillun ohjeen mukainen annos sopii myös globaalis-eettiselle kasvissyöjälle.

Egoistis-neuroottiselle kasvissyöjälle voit korvata pekonin ikonilla (asetetaan ruokapöydän ääreen niin saat keittöön hetken rauhan, seurustelkoon ikonin kanssa). Voit korvataan rasvaseoksilla (ei Kattivaaran) ja parmesaaniraaste sahanpurulla (FSC-sertifioidulla). Kasvisroskispasta jää ymmärrettävästi munattomaksi.

Lopuksi tärkein eli miltä maistui ja miten poistui. Ylittyneiden päiväysten pasta sai odotusten mukaisen vastaanoton: se ei synnyttänyt vatsanväänteitä eikä suolen äänteitä, ei edes tähteitä.