Valmiskermavaahto säilyy iät ja ajat, kesät ja talvet

Posted on 17.2.2015 by Onni Tonkija

Ihmiskunta purkittaa kaikkea mahdollista voisarvista Vareksiin. Kun säilyketölkki Napoleonin aikaan keksittiin, ihan ensimmäisenä ei varmaan tullut mieleen umpioida kermavaahtoa. Nykyään tällaista herkkua saa lähikaupastakin.

Oikeastaan kermavaahtopurkissa ei ole kermavaahtoa vaan vispikermaa, nestesokeria, dekstroosisiirappia, ponnekaasua, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromeja. Tai kermaa, rasvatonta maitoa, kasviöljyä, sokeria, hydrattua kasviöljyä, glukoosisiirappia, ponneainetta, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromia. Vasta sillä hetkellä kun purkin sisältöä ei voi enää kutsua sisällöksi, se muuttuu kermavaahdon tapaiseksi makeaksi vaahdoksi.

Koska spraykermavaahto, lyhyesti sprermavaahto, on evolutiivisessa katsannossa varsin uusi ravinnonlähde, ihmiset eivät luonnostaan osaa arvioida sen syömäkelpoisuutta. Moni heittääkin puolitäyden vaahtopurkin menemään viimeistään suuttimen tukkeuduttua homeesta, aivan turhaan.

Valmiskermavaahtopurkkeja suuttimet ylöspäin vaahdon ympäröiminä.

Kunkin vaahtopurkin suuttimeen kasvaa omanlaisensa homefloora: yksi haisee juustolle, toinen lihalle ja kolmas maakellarille. (Kuvauksissa ei vahingoitettu elintarvikkeita, sillä näkyvä vaahto on toista roskisten suosikkivaahtoa, partavaahtoa; kolmas on muotovaahto.)

Homeen torjumiseksi kermavaahtosumutteen käyttöohjeessa neuvotaan pesemään ja kuivaamaan suutin käytön jälkeen. Käytännössä suutinta on vaikea saada täysin puhtaaksi, ja vielä vaikeampi sitä on kuivata. Kun purkki kaiken lisäksi lykätään jääkaappiin korkilla suljettuna, homeelle syntyy ihanteellinen kasvuympäristö.

Ongelmaan löytyy ratkaisu, kun kodin varustukseen lisätään yksi keittiöväline. Se hankitaan irrottamalla valmiskermavaahtopurkin suutin. Irtosuutin on kiinteää mallia helpompi pestä, ja ennen kaikkea sen voi kuivata kunnolla astiankuivauskaapissa tai uunin pankolla. Tällä suuttimella sitten pursotetaan jatkossa kaikki valmisvaahdot. Koska suuttimien ulkomuodossa esiintyy pientä vaihtelua, maksimalistit saattavat haluta omistaa arkinokan rinnalla näyttävämmän juhlatyllan.

Hillolla täytettyyn laskiaispullaan pursotetaan purkista kermavaahtoa irtosuuttimella homeisen kiinteän suuttimen asemesta.

Kätevä irtosuutin ratkaisee ikiaikaisen homenokkaongelman. Valmis kermavaahto taas ratkaisee ikiaikaisen kermanokkaongelman: koska ponnekaasu ei kermavaahdokkeessa kauan viihdy, vaahto laskee nopeasti eikä siten pysty pursuamaan kasvoille laskiaispullaa haukatessa.

Home kasvaa purkin ulkopinnoilla, joten vielä pitäisi tietää, kuinka pitkään purkin sisällä oleva kerma säilyy. Käyttöohjeen mielestä avattu purkki pitää säilyttää jääkaapissa, mutta jos yhtään täsmällisiä ollaan, niin purkkiahan ei ole tarkoitus missään vaiheessa avata. Valmisvaahtojen markkinajohtaja Cessibon ainakin on merkillisen diakriittinen ja -kritiikitön avaamisen suhteen: ”Älä la̋vista – –.” (Itse kyllä aina puhkaisen pihinättömät purkit ja valutan loput kermat ulos.)

Sitä, että purkista päästetään kaasua venttiilin kautta, ei ole syytä rinnastaa tavanomaiseen elintarvikepakkauksen avaamiseen. Kun avataan jauhelihapaketti, suojakaasu korvautuu ilmalla ja ilman lukuisat bakteerit ja homeet pääsevät lihaan käsiksi. Kun otetaan valmiskermavaahtoa, purkkiin ei pääse ilmaa, sillä ponnekaasun takia purkin paine on ilmanpainetta suurempi.

Kerma pysyy purkissa siis yhtä hygieenisenä kuin se on ollut purkituksen aikana. Koska valmiskermavaahdon valmistus ei ole mitään perähikiäläistä nyrkkipajailua vaan piinkovaa belgialaista teollisuusosaamista, hygieniataso on luultavasti erinomainen. Maitokaan ei iskukuumennuksen jälkeen varsinaisesti kuhise elämää.

Tiivis ylipainepakkaus on valmiskermavaahdon loistavan säilyvyyden perusta. Ikään kuin se ei riittäisi, pakkauksessa on tehokas suojakaasu. Ponnekaasuna käytetään typpioksiduulia eli ilokaasua. Happeen tottuneet pieneliöt eivät kuitenkaan kaasusta hirveästi ilahdu. Maapallolla on toki pienelämää joka lähtöön, mutta uskaltaisin olettaa, että meille kermapersoille typpioksiduuli on haitallinen lähinnä kasvihuonekaasuna. Valmisvaahtopurkissa eläminen kysyisi myös huomattavaa paineensietokykyä.

Testasin eilen [16.2.15] viittä dyykkaamaani valmiskermavaahtoa, joiden parasta ennen ‑päiväykset olivat 9.2.15, 21.1.15, 5.11.14, 25.5.14 ja 2/2014. Neljästä saman tuotemerkin näytteestä vanhin maistui hieman erilaiselta kuin muut, mutta maku ei ollut mitenkään epämiellyttävä. Osaa purkeista olen pitänyt kesälläkin huoneenlämmössä, mutta en havainnut niiden eroavan jääkaapissa säilytetyistä. Olematonta mikrobitoimintaa ei tarvitse hidastaa jäähdyttämällä.

Elämme suunnitellun vanhenemisen kultakautta, joten suihkekermaa ei ole varta vasten kehitetty säilymään ikuisesti. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan taidettu keksiä, miten purkista pursotettavaa kermavaahtoa voitaisiin valmistaa niin, ettei kerma väistämättä säilyisi määräämättömiä aikoja. Pakkausmenetelmän tahattomana sivutuotteena on siis syntynyt sellainen säilyvyys, ettei varmaan mikään nestemäinen maitotuote voi sitä päihittää.

Pitäisikin oikeastaan asettaa purkkikermavaahto viiden vuoden kestotestiin. Jos sitten joskus näette uutisissa roskiksia murjovan spraykermavaahtohirviön, en välttämättä enää palaa tänne raportoimaan testituloksia.

Tähteistä syntyy mitä pahimpia ja parhaimpia munakkaita

Posted on 21.1.2015 by Onni Tonkija

Munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain, sanovat tähdeasiantuntijat. Esimerkiksi joulukinkun jämät, yli jääneet keitetyt perunat, pehmenneen paprikan tai juustonkannikan.

Muuten hyvä mutta noita aineksia voi lisätä joka toiseen ruokalajiin, vaikkapa pyttipannuun, pastakastikkeeseen tai uunivuokaruokaan. Jos munakkaaseen kerran voi piilottaa melkein mitä vain, miksi esimerkit ovat aina tutuista tutuimpia, lastenleikkitasoisia?

Päätin koetella munakkaan rajoja valitsemalla täytteiksi sellaisia tähteitä, joiden hyödyntämistä muut ovat todistetusti pitäneet toivottomana. Mitä saadaan, kun sekoitetaan roskikseen hylätyt munat ja tähteet?

Erilaisia avattuja ruoka-ainepakkauksia.

Tähteet kello 12:sta myötäpäivään: suolapähkinäsekoitus, karkea kuivattu juustoraaste, hedelmä-pähkinämysli, hienonnettu hasselpähkinä, mantelijauhe, kookoshiutaleet, merileväarkit. Kaikki Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, avoinna yötä päivää).

Suolapähkinämunakas

Koska perunalastumunakkaastani tuli ihan maistuvaa, ajattelin suolapähkinöiden sopivan munakkaaseen yhtä lailla. Toiveajattelin. Siinä missä perunalastut pehmenevät pannulla rapeanpehmeiksi, pähkinät pysyvät kovina ja vievät syödessä kaiken huomion. Suolapähkinämunakas onkin selvästi vähemmän kuin osiensa summa.

Juustomurumunakas

Juustojauhe ansaitsee erityistarkastelun, koska se ei ole yhtä monikäyttöistä kuin hienontamaton ja kuivaamaton juusto. Hävikin estämiseksi olisi hyvä, että tauhkan voisi paitsi sirotella pastan päälle myös haudata jonnekin.

Kahden munan munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain täytettä puolisen desiä. Tällä määrällä juustomurumunakkaasta tuli oivallista. Suutuntuma oli napakka mutta ei kova eikä sattumainen niin kuin pähkinämunakkaassa.

Karkean juustojauheen jälkeen tavanomainen, venyväksi sulava juustoraaste tuntuu vähän kömpelöltä munakkaan täytteeltä. Jos käytettävissä on jauhetta, munakkaaseen ei oikeastaan kannata raastaa juustoa kuin enintään mahdollisia muita täytteitä sitovaksi liimaksi.

Myslimunakas

Satokausikalenteri kysyy, miksi munakkaan pitäisi olla suolainen, ja antaa hedelmämunakkaan ohjeen. Koska ohjeessa käytetään kaurahiutaleita, minä kysyn, miksi hedelmämunakkaan valmistamisen pitää olla kaikkine kuorimisineen niin hankalaa, kun roskiksista saa valmista hedelmämunakassekoitusta eli kuivattuja hedelmiä ja kaurahiutaleita sisältävää mysliä.

Myslimunakas on kaikista elämäni aikana syömistäni omeleteista eittämättä pahimman makuinen. Pähkinöiden suutuntumaa olen jo arvostellut, enkä myöskään kuivahedelmiä arvostanut (mysli oli tosin parasta ennen 2011). Ikävintä myslitäytteessä oli tasaisen puiseva viljamatto, joka tuppasi vielä varisemaan munakkaan välistä lautaselle. Lopputuloksen olisi kyllä voinut arvata kielelläkin: munavoileipä kuulostaa asialliselta ja maittavalta, kun taas leipäöljymuna on pelkkä sekasotku.

Manteli-kookos-pähkinämunakas

Leivonta jättää usein jälkeensä monenlaista vajaata jauho- ja jauhepussukkaa, jotka sitten pyörivät kaapeissa vuosi- ja kuukaudet. Dyykkaamani mantelijauhe, kookoshiutaleet ja hasselpähkinäjauhe olivat vuosilta 2014, 2006 ja 2008, mikä ei kylläkään huomattavasti makua haitannut. Ronkeleimmat vakuumipakattujen pähkinöiden jäähdyttelijät eivät tosin välttämättä luokittelisi puoli tusinaa vuotta sitten ilmastettua hasselpurua elintarvikkeeksi.

Sekoitin kahteen munaan kolmea jauhettani sekä vettä, yhden ruokalusikallisen kutakin. Paksuhkosta tahnasta tuli pannulla jonkinlainen munakkaan ja ohukaisen välimuoto. Lettu on väistämättä jälkiruokamainen, joten makuhermojen säästämiseksi pinnalle voi lisätä vähän sokeria tai hunajaa. Hasselpähkinä tuo munakkaaseen mukavasti väriä ja mausteisuutta; pelkkä manteli-kookos on täytteenä vähän vaisu.

Merilevämunakas

Merilevämunakas on monella tapaa munakkaiden parhaimmistoa. Ensinnäkin se on viekoittelevan herkullista. Siihen voi myös kätevästi käyttää sušin valmistuksesta jäljelle jääneet noriarkit. (Kuivattu merilevä tosin säilyisi seuraavaankin sušisessioon, kunhan sitä ei ihan kylpyhuoneessa pidä. ”Oma” leväpakettini oli ollut avattuna pöydällä muutaman kuukauden, koska en ollut jaksanut ryhtyä näpräämään makeja.)

Merilevämunakasta vaivattomammaksi munakas voi tulla vain, jos jättää täytteen tyyten pois. Tämän ruokalajin valmistaminen on itse asiassa niin helppoa, että annan kuvakatkon jälkeen siihen yksityiskohtaiset ohjeet.

Pannulla munakas, jonka sisältä pilkistää norilevy.

Eväs levällä. (Näihin munapaistoksiin näyttää aina ilmestyvän naamoja.)

Riko kaksi kananmunaa juomalasiin tai johonkin muuhun kuppiin. (Dyykkari rikkoo munat varmuuden vuoksi eri astioihin, jos parasta ennen -päiväyksestä on jo aikaa.) Rikkominen on parasta suorittaa kopauttamalla munan päiväntasaajaa pöytää vasten joko munaa tai pöytää liikuttamalla. Pöytä sotkuu väistämättä vähän, mutta kuori repeää yleensä vain kahteen osaan.

Munakas sopii parhaiten pannulle, jonka halkaisija on suurin piirtein merileväarkin lävistäjän mittainen. Aseta pannu levylle ja levy täysille. Lisää pannulle loraus eli 0,5 ruokalusikallista öljyä.

Epäpuhtaat puristetut öljyt alkavat savuta, kun lämpötila on sopiva. Kullankeltaiseksi raffinoidusta rypsiöljystä taas ei tule helposti savua, mutta sen vieno tuoksu alkaa erottua. Ehkä varmin tapa on kuitenkin katsoa öljyä aivan läheltä: kun silmiä alkaa kirveltää, öljyä höyrystyy sen verran, että se on juuri sopivan lämmintä. Jos silmiin alkaa sattua, pannulle on jäänyt vettä, joka kiehuessaan räiskyttää kuumaa öljyä. Varman päälle ottajat kaapivat pannulle pöydälle munia rikottaessa jääneen valkuaissotkun ja paistavat koepalan.

Kun lämpötila on sopiva, kieputa munat haarukalla jotenkin yhtenäiseksi seokseksi ja kaada pannulle. Käännä levy pois päältä. Kallistele pannua niin, että massa täyttää koko paistoalan. Koko paistoajan ole valppaana eli noin minuutin verran.

Ripottele ensin munamassan pinnalle suolaa ja paina sitten päälle merilevälevy. Levä ehtii näin pehmetä paiston aikana. Koska tämä ohje on tarkoitettu myös täydellisille aloittelijoille, katson tarpeelliseksi mainita, että suolan on tietysti oltava merisuolaa, koska merilevä on merenelävä.

Noriarkki on neliömäinen ja pannu on ympyrän muotoinen, joten munakkaan reunaan jää tilkut, joista voi tarkkailla paistamisen etenemistä. Kun viimeinenkin paistopiste on juuri hyytynyt, kumoa puolet munakkaasta toisen puolikkaan päälle ja siirrä lettu lautaselle. Jos pannu on iso eikä munia ole enempää kuin kaksi, munakas paistuu varsin tasaisesti eikä ehdi sitkistyä pohjastaan.

Lähteet

Tähteet ovat siitä kivoja, että ne pakottavat luovuuteen. Mistään nimittäin tuskin löytyy juuri kulloisiinkin tähteisiin räätälöityä reseptiä. Suolapähkinä- ja myslimunakkaista en esimerkiksi ole koskaan lukenut, mikä ei näin jälkikatsannossa ole ihmekään.

Paremmin onnistuneet munakkaani taas eivät ole mitenkään ainoalaatuisia: Juustomunakkaita on tehty maailman sivu, ja mantelijauheinen munakas on à la karppaajien perusherkku. Merilevän ja kananmunan liitto taas on riisillä höystettynä sušista tuttu, eikä omakaan versioni näyttäisi olevan millään tavalla tuore keksintö. Ei siis mitään uutta liesituulettimen valon alla, mikä ei näin dyykkikeittiössä ole ihmekään.

Sipsipussien jämille roskistuomio harvoin tarpeen

Posted on 1.1.2015 by Onni Tonkija

Uudenvuodenaaton peruja ovat monessa kodissa perunasalaatin ja perunalastujen loput. Perunasalaatti on jo itsessään tähderuokaa, joten sitä on vaikea jatkojalostaa, mutta perunalastut voi sentään pelastaa roskikselta keksimällä niille uutta käyttöä. Sipsihävikki on tosin kotitalouksilla, kas kummaa, jo hyvin hallinnassa: sekajätteisiin heitetystä perunasta lastuja on oman arvioni mukaan enintään prosentti.

Puolityhjiä sipsipusseja ahdettuna juustonaksujen mainoskassiin. Vieressä perunalastuputkilo.

Sipsi on ihmisille niin mieluinen herkku, että tämän kokoelman dyykkaamiseen meni puolisen vuotta. Putkilo on kuvassa vain mittakaavaa antamassa, koska Pringlet eivät juridisesti ole sipsejä.

Vaikka perunalastujen pysyvyys avatussa pussissa on ilmeisen heikko, lastujen säilyvyys on varsin hyvä. Jos kesken jääneen pussin sulkee ja piilottaa huolellisesti, sen pariin voi huoletta palata viikon päästä, eikä peli ole kuukauden kuluttuakaan menetetty. Heikoiten säilyvät huokoiset taikinasta tehdyt sipsit, kuten juustonaksut, sillä ne imevät itsensä ilmankosteudesta nahkeiksi.

Maistelin vuoden päätteeksi perunalastuja, joita olin pitkin vuotta löytänyt avatuissa pusseissa. Selvimmin makunsa olivat menettäneet vanhimmat ja miedoimmat sipsit. Todennäköisesti myös voimakkaasti maustettujen sipsien aromit haihtuvat ja hajoavat, mutta mausteet peittävät näitä virheitä.

Jos sipsit maistuvat eltaantuneilta mutta eivät suoranaisesti pahoilta, niitä voi hyödyntää ruoanlaitossa. Sipsit ovat raaka-aineina oikeastaan puolivalmisteita, sillä ne ovat perunaa valmiiksi viipaloituna ja paistettuna. Esimerkiksi maineikkaan El Bulli -ravintolan työntekijöitä ruokittiin perunalastuilla täytetyillä munakkailla.

Kokeilin tällaista sipsiomelettia. Hyydytin pannulla kolmea rikottua munaa ja ripottelin päälle kourallisen perusperunalastuja ja pari hyppysellistä juustoraastetta. Hetken paisteltuani käänsin munakkaan toisen puoliskon kanneksi ensimmäiselle. Juusto toi makua, ja perunalastut antoivat jännää suutuntumaa, joka ei ollut ihan rapea muttei täysin pehmoinenkaan. Saatan antaa tälle kummajaiselle vielä toisen mahdollisuuden.

Tähdesipseistä voi valmistaa myös jauheliha-perunalastuvuokaa. Koska en ollut dyykannut ranskankermaa, käytin sen tilalla ruokakermaa. Pastakastike vaihtui samasta syystä yrttimausteiseen tomaattimurskaan.

Lasivuoassa jauheliha-perunalastupaistosta ja paistoksessa lusikka.

Kuvassa tämän kerran viimeinen sipsiruoka sipsivuoka. Raaka-aineet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki uutenavuotenakin), kaikki muu kuvausrekvisiittaa.

Lopputulos maistui aika tavalliselta jauhelihasörsseliltä. Sisus tuotti pettymyksen, koska sipsiltä näyttänyt lastu olikin suussa ihan mauton ja pehmoinen. Päällyksen juustolla kuorrutetut perunalastut olivat sen sijaan rapsakkaa mutusteltavaa, joten jos tähdesipsejä ei ole ylenpalttisesti, säästäisin ne kaikki pintakerrokseen. Erikseen en kyllä lähtisi ostamaan sipsejä tähän ruokaan mutta en toisaalta tekisi niin mitään muutakaan tarkoitusta varten.

Älä osta mitään -kuukauden neljäs viikko

Posted on 25.11.2014 by Onni Tonkija

Rakas ruokapäiväkirja, minun on tunnustettava, että et ole minulle kovin rakas. Olen kyllästynyt.

Minua ei haittaa yhtään se, että saan syödä kuukauden ajan pelkästään dyykattua ruokaa. Tulenhan hyödyntäneeksi eräänlaista parviälyä, minkä ansiosta ruokapyramidini on väistämättä laajapohjaisempi kuin siinä tapauksessa, että yrittäisin rakentaa ruoka-aineistoni itse kaupan tarjonnasta.

Ruoan sijaan minua on alkanut tympiä sinun päsmäröintisi, rakas ruokapäiväkirja. Hidastat ja hankaloitat syömistäni vahtimalla mustasukkaisesti jokaista suupalaa. Vaadit kirjaamaan pakkauksista löytyvät päiväykset pikkutarkasti, vaikka olen useaan otteeseen kertonut, kuinka merkityksettömiä nuo numerosarjat ovat. Kaiken huipuksi olet saanut minut vähentämään napostelun yhteen lajikkeeseen päivää kohti muistuttamalla, miten pahalta pitkät herkkulistaukset saisivat sinut näyttämään.

Itse asiassa taidan nyt aamiaisella jättää pari palaa tiikerikakkua merkitsemättä. Aamiaisesta puheen ollen kello näyttää olevan jo yli lasten tv puoli kuusi, joten verensokerin puutteestahan tämä äreys johtuu. Siis anteeksi mustamaalaus, rakas ruokapäiväkirja. Kirjoitan sinut heti puhtaaksi.

Maanantai 17.11.

Aamupala: smoothie (mansikkaa, banaania, ananasta, mustikkaa, inkivääriä, mintunlehtiä, PE 1.9.13), klementiinejä, metsämarjakaurajukurtti (PE 13.8.14), lohi-riisipasteijaa, ateriankorvikejauhetta (PE 11.12.14), kevytmaitoa (PE 1.11.14), jukurttitäytteisiä ”aamiais”keksejä (PE 8.8.14), 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kalakeittoa (lohifilee [VKP 16.11.14], perunoita, sipuleita, keittojuureksia [PE 23.1.14 ja 25.3.15], voita [PE 29.4.13], kuohukermaa [PE 25.10.], maustepippureita [PE 23.2.17], kasvisliemikuutio), ruislimppua, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), satsuma, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Taas löytyi lohifilee, tällä kertaa avattu mutta käyttämätön. Keitosta tuli muuten hyvää, mutta voi oli päässyt vähän härskiintymään ja maistui jonkin verran läpi. Kuohukerma oli viimeisillään, mutta koska maku oli edelleen neutraali, kaavin sen mukaan. Toinen kuohukerma, jonka parasta ennen oli 1.10., oli ehtinyt pilaantua.

Tiistai 18.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), vehnäleseitä (PE 20.1.12), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: porsaan ulkofileepihviä (VKP 7.11.14), suolaa, viiden pippurin sekoitusta myllystä (PE 31.7.14), Kana McNugetteja, kalakeittoa, ruispalaleipää, tomaattituorejuustoa (PE 24.9.14), kinkku-juustopasteija, maustekurkku, jäävuorisalaattia, edamjuustoa (PE 12.1.15), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), klementiini, omena, pikku-Pätkiksiä (PE 24.7.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Raaka possupihvi oli kaupassa pakattu, joten se oli jo aika iällistä. Maku oli kuitenkin sianlihalle tyypillinen eli olematon. Limaiset reunat leikkasin pois.

Keskiviikko 19.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (PE 10.10.13), banaani, appelsiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kalakeittoa, ruispalaleipää, tuorejuustoa (sama), paahtoleipää, edamjuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 11.11.14), jäävuorisalaattia, näkkileipää (PE 12.10.14), parsakaalia, klementiini, lettuja, kerman ja kasviöljyn seosta vaahtona (PE 10.5.14), mansikkahilloa (PE 15.8.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytyi siististi pakattuja omatekoisia ohukaisia. Lettukestejä varjosti vain se huomio, että puhdas vaahterasiirappi ei säily huoneenlämmössä kuten E202-mansikkahillo vaan se homehtuu.

Torstai 20.11.

Aamupala: kaurahiutaleita, vehnäleseitä (sama), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Puisella tarjottimella glögipullo, leipä, leikkeitä ja monenlaisia juustoja.

Tarjotin juustoa täynnä tarjosin juustoa nälkäisenä. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Iltapala: goudaa (PE 20.8.14), fetaa (PE 5.3.15), valkohomejuustoa (PE 1.12.14), sinihomejuustoa (PE 19.12.14), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), kermajuustoa (PE 12.6.14), savujuustoa (PE 6.8.14), cheddaria (PE 10/2014), Grana Padanoa, comtéjuustoa sisältävää salamia (PE 24.10.14), ciabattaleipää, kauraleipää, pikkutomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja (PE 12/2016), paprikatäytteisiä oliiveja (PE 30.4.17), punaviiniglögiä, tummaa suklaata, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Tällä kertaa päätin hyödyntää homejuustot heti löytöpäivänä, etenkin kun tonkaisin juustojen ohella edellispäiväisen oloista tsapattaa. Oikeastaan tuoreemman leivän makua en edes haluaisi sotkea juustoilla.

Juustotarjottimen ykköseksi nousi chili-paprikajuusto, joka sattui olemaan myös ainoa paksuun muoviin pakattu avaamaton juusto. Savujuustokin oli pakattu mutta vain ohueen kelmuun, joten se oli päässyt kuivahtamaan. Punnitustarran takaa paljastui hauskasti homeviljelmä, joka näytti pahanlaatuiselta mutta ei ollut onnistunut lähettämään etäpesäkkeitä.

Parmesaanityyppisen juuston ohut muovi ei estänyt kimpaletta kuivumasta mutta ei myöskään homehtumasta. Makukin oli sen verran nuhjuinen, että tämä juusto pääsee jatkossa enintään pastan päälle. Toki parin kuukauden jääkaappisäilytyskin vaatii veronsa.

Perjantai 21.11.

Yöpala: Bulgarian-jukurttia (PE 20.8.), hedelmä-pähkinämysliä (PE 14.8.13), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (sama), banaani, omena, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: karjalanpiirakoita, tuorejuustoa (sama), kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), porkkanoita, jäävuorisalaattia, lihapiirakoita (VKP 15.11.14), kurkkusalaattia (PE 14.8.15), ketsuppia (PE 13.5.15), sipuli, sinihomejuustoa (sama), satsuma, glögiä, täytekeksejä (PE 30.7.15), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), D-vitamiinia (sama), 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Lauantai 22.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: ruispalaleipää, kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14) kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), joulukinkkua, jäävuorisalaattia, porkkanoita, klementiini, jukurtticashewpähkinöitä (PE 15.3.14), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Joghurttijauheella, herajauheella, rasvattomalla maitojauheella, täysmaitojauheella ynnä muulla kauheella kuorrutetut munuaispuun siemenet maistuivat pahasti eltaantuneilta. Söin näitä komposiitteja jonkin verran niin, että kaavin enimmät kuorrutteet pois, mutta jonkinlaisen jukurttipähkinänsärkijän olisin tähän toimeen tarvinnut.

Sunnuntai 23.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sika-nautajauhelihaa [VKP 25.7.14], perunoita, sipuleita, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], suolaa), porkkanoita, ruislimppua, ruispalaleipää, margariinia (sama), klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

En rohjennut mureuttaa jauhelihaa ihan täyttä neljää kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, sillä olin poiminut pakkauksen kesähelteillä. Ruskistettuna liha maistui ihan hyvälle, ehkä vähän kypsyneemmältä kuin tuoreena paistettu sika-nauta. Pata oli juuri niin vaisun makuista, miltä se raaka-aineiden perusteella vaikuttaa.

Se viime viikosta. Tämän viikon perjantaina Älä osta mitään -kuukausi huipentuu Älä osta mitään -päivään. Ehkä sinäkin hankit silloin sapuskat Taloyhtiön jätepisteestä?

Älä osta mitään -kuukauden kolmas viikko

Posted on 18.11.2014 by Onni Tonkija

Älä osta mitään -kuukausi täytti viime lauantaina 50 prosenttia. Mittanikaan ei ole läheskään täysi, sillä yksinomaan dyykatuista elintarvikkeista koostuva ruokavalio on ilta toisensa jälkeen taannut mahani täyttöasteeksi riittävät 90 prosenttia.

Luettelen taas tuttuun tapaan kaiken edellisen viikon aikana syömäni päiväyksineen ja kommentteineen.

Maanantai 10.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), banaaneja, satsumia, 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: broilerin fileepihvi, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (PE 30.8.14), savun makuista maustekastiketta (PE 29.11.14), valmiiksi keitettyjä perunoita, valmiiksi keitetty kananmuna, paprikaa, tomaatteja, ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 9.10.14), sämpylä, Oivariinia (PE 19.1.15), voileipäkinkkua (VKP 5.11.14), ruisvuokaleipää, juustokakkua, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytynyt kypsentämätön kanapihvi valitutti itsensä illan pääruoaksi, koska se ei parvestaan erotettuna olisi selvinnyt jääkaapissa pitkään. Edellisenä päivänä tonkimani kinkunpalanen sai siten luvan odottaa vuoroaan.

Tiistai 11.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Välipala: ateriankorvikepatukkaa (PE 3.2.12), proteiinipatukkaa (PE 23.3.15), myslipatukkaa (PE 12.3.14), cashewpähkinöitä (PE 2.4.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 10.9.12)

Iltapala: ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 3.11.14), paprikaa, kurkkua, tomaatti, paahtoleipää, avokadoa, ruisvuokaleipää, Oivariinia (sama), joulukinkkua, pikkupulla, juustokakkua, maitokahvijuoma (PE 9.7.14), satsuma, D-vitamiini (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Olin melkein koko postmeridiaanin liikkeellä, joten korvasin tavanomaisen syömättömyyteni kivikovalla patukka-aterialla ynnä muulla napostelulla. Illalla järsin lihakimpaletta, jonka päättelin joulukinkuksi pois kaapimani sinappihunnun perusteella.

Keskiviikko 12.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 26.7.], rypsiöljyä [sama], joulukinkkua), parsakaalia, tomaatteja, pikkupaprikoita, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), jäävuorisalaattia, kurkkua, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), viinirypäleitä, salmiakkitoffeeta, noitapilli, D-vitamiini (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Torstai 13.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), hedelmärahkaa (PE 21.9.), ksylitolipurukumi (sama).

Lautasella paistettua lohta, keittettyjä perunoita, ranskankermadippiä, paprikaa ja kurkkua.

Täysipainoinen ateria Taloyhtiön jätepisteestä, lautasmallina Teema.

Iltapala: lohifileetä (VKP 4.11.14), voita (PE 29.4.13), sitruunaa, rouhittavaa valkosipuli-pippurimaustesekoitusta (PE 2.9.10), paprikaa, perunoita, pippurista ranskankermaa (PE 5.10.), ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kurkkua, goudajuustoa (PE 10.1.15), keittokinkkua (sama), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Edellisellä viikolla panin ohikulkumatkalla merkille tutun paikan sunnuntaiaukiolon. Pistäydyin sisällä, ja siellähän oli lohifilee tarjouksessa ”ota tai jäte”.

Kala ei tietenkään ole yhdeksän päivää viimeisestä käyttöpäivästä yhtä ehtaa kuin vastatapettuna. Liha oli mureutunut melko pehmoiseksi, ja pienen sivumaun pystyi havaitsemaan, jos sitä pysähtyi aistimaan. Toisaalta jos ihan maistelulinjalle lähdetään, silloin ei varmaan kannata alun perinkään kiirehtiä kaupan hyllylle tarttumaan kassilohipussiin.

Perjantai 14.11.

Yöpala: riisivanukas vadelmahillolla (PE 23.9.14), sitruunaa, klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (PE 7.9.14), banaani, satsumia, kiivi, omena, cheddartäytepatonki, proteiinijuomaa (PE 9.1.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 6.5.14).

Patonki oli kuivahkoa, juoma oli möykkyyntynyt purkin pohjalle, ja kiivinkin olin päästänyt osittain käymään. On tämä tonkijan elämä toisinaan yhtä kärsimystä.

Iltapala: lohta (sama), ranskankermaa (sama), perunoita (PE 24.8.14), keskiolutta (PE 3.12.13), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rosso -salaattia, salamia (PE 10.11.14), serranokinkkua (PE 21.12.14), jääsalaattia, parsakaalia, tomaatteja, viinirypäleitä, klementiini, kaurakeksejä, suklaakuivakakkua, sinkki-magnesium-B₆-vitamiinivalmistetta (11,1 mg, 300 mg, 2,1 mg, PE 11/2014), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Ihan saunaillan kunniaksi otin hivenaineita, jos ne luettelossa jonkun silmään pistivät.

Lauantai 15.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (sama), banaani, klementiinejä, kiivi, omena, mansikka-mustikka-vadelmajukurttia (PE 3.6.), ruispalaleipää, kurkkua, jääsalaattia, goudajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), paahtoleipä, Oivariinia (sama), tiikerikakkua (PE 1.12.14), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: broileri-homejuustopastaa (broilerin fileesuikaleita [VKP 6.10.14], keltaista Raketti-spagettia [PE 5.10.13], Aura-juustoa [PE 11.8.14 ja 30.10.14], 4-prosenttista kasvirasvasekoitetta [PE 11.3.14], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], ananasmurskaa [PE 15.6.11], sipuli, suippo- ja pikkupaprikoita), parsakaalia, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (sama).

Kuluneella viikolla SOK ryhtyi broilerin fileesuikaleiden takaisinvetoon, koska viimeinen käyttöpäivä oli erehdyksessä merkitty yhdeksän päivää ~~liian myöhäiseksi~~ tavallista myöhäisemmäksi. Jos Evirassa vaivauduttaisiin lukemaan blogiani, ei tarvitsisi ryhtyä noin övereihin manöövereihin.

Takaisinvedon innoittamana päätin tutkia samanlaisia ”miedosti suolattuja” broilerin suikaleita yli yhdeksän päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Sain taas todeta, että lihan syömäkelpoisuudessa olennaista ei ole ikä vaan käsittely- ja säilytysolosuhteet.

Minulla oli kaksi pakettia samanlaisia värjäämättömiä broilerin fileesuikaleita (ja 15 prosenttia tällaiseen lihaelämykseen erottamattomasti kuuluvia vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja). Ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut 12 vuorokautta, olivat maultaan täysin pilaantuneita. Sen sijaan ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli 40 päivää ja 40 yötä, olivat maultaan täysin, no, käyttökelpoisia niin kuin nämä broiskut nyt parhaimmillaan voivat olla. Koska kyse oli samasta tuotteesta, ainoaksi mahdolliseksi syyksi säilyvyyseroon jäi se, että nuoremman paketin reunassa näytti olevan sauman kohdalla fileesuikaleita, vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja.

Kirjoitin viime viikolla valkohomejuustosta ruokaa laitettuani, että homejuustot pitäisi käyttää heti löytämisen jälkeen. Aura-juusto kuitenkin kestää säilyttämistä melko hyvin, sillä se lähinnä kypsyy roquefortiksi eli makeutuu ja pehmenee. Tällöinkin päädyt saattavat alkaa homehtua tai muuten pilaantua, joten ne kannattaa leikata pois.

En ole ihan varma, pitääkö neliprosenttisen kermankorvikkeen maistua joltakin, mutta kun ryhdyin emulgaattoriksi ja sekoitin kuukausien saatossa pinnalle näyttävästi erottuneen veden takaisin piiloon, tuloksena oli ihan miedon makuinen seos.

Sunnuntai 16.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, klementiinejä, 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kanatortilloja (broilerin rintafileetä, tortillalettuja [PE 3.4.15], fetajuustoa [PE 5.4.15], jäävuorisalaattia, paprikaa), jauhelihapitsaa (PE 7.11.), kinkku-ananaspitsaa (VKP 10.11.14), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rossoa, goudajuustoa (sama), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), Oivariinia (sama), parsakaalia, klementiini, lakritsikaramelleja (PE 13.11.14), D-vitamiinia (sama), vehnänalkioöljykapseli (PE 14.9.12), ksylitolipurukumi (sama).

Olin jo ehtinyt miettiä, minkä kanssa söisin edellisenä päivänä löytämäni broilerin fileen, kun tonkaisin roskiksesta avatun paketin tortillalettuja. Samalla aiemmin dyykkaamani feta pääsi säästymään pilaantumiselta. Näin dyykkaus parhaimmillaan ratkaisee tuottamansa ongelmat itse.

Tällä viikolla taas uudet ruoat ja ensi viikolla uusi selostus.

Älä osta mitään -kuukauden toinen viikko

Posted on 11.11.2014 by Onni Tonkija

Ostokseton marraskuuni jatkuu. Syön tyystin dyykattuja elintarvikkeita ja merkitsen jokaisen suupalan muistiin. Nämä muistelmat julkaisen sitten viikoittain täällä blogissa. Merkinnöissä PE on parasta ennen, VKP on viimeinen käyttöpäivä ja sama viittaa aiemmin eriteltyyn elintarvikkeeseen.

Maanantai 3.11.

Yöpala: uuniomena-Skyr-rahkaa (PE 22.2.14), täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Miksiköhän samana yönä avaamani, niin ikään jääkaapin ovessa säilyttämäni mutta 11.4. parasta ennen -päiväänsä viettänyt Skyr oli homeessa? En oikein keksi muuta eroa kuin sen, että kuningatar vaatii parempaa kohtelua kuin uuniomena.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kebab-katkarapupitsaa, paprikaa, karjalanpiirakoita, porkkanapiirakka, Oivariinia (PE 13.1.15), kurkkua, savujuustoa (PE 7.12.14), jäävuorisalaattia, pikkutomaatteja, klementiinejä, viinirypäle, luumua, korvapuusti, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Scamorza-savujuusto oli päältä komeassa homeessa. Juuston tiivis koostumus takasi kuitenkin sen, että kun homekerrokset leikkasi pois, alla maistui vain valju, vähärasvainen savun maku. Klementiineistä taas piti poistaa pehmenneet osat, mutta jäljelle jääneet kohdat olivat yllättävän hyviä ja mehukkaita. Luumua eivät pelastaneet mitkään kirurgiset toimenpiteet, vaan se maistui pilaantuneelta luumuhillolta.

Tiistai 4.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, luumuja, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tomaatti-vuohenjuustokeitto (VKP 3.10.14), basilikaa (itse kuivattua), ruistikkuja (PE 30.4.13), karjalanpiirakka, Oivariinia (sama), paahtoleipää, kurkkua, savujuustoa (sama), porkkanoita, viinirypäleitä, luumuja, täytekonvehteja (PE 5/2014), kalaöljykapseli (PE 14.12.13), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama)

Tomaatti-vuohenjuustokeitto on vanha tuttu, joka ei pitkästä säilytyksestä hätkähdä. Täysi rasia makeita brassirypäleitä oli oikein onnistunut herätedyykkaus ohikulkumatkalla.

Keskiviikko 5.11.

Yöpala: uuniomenarahkaa (sama), verigreippiä, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), omena, satsumia, luumuja, ksylitolipurukumi (sama).

Vanhaa jauhelihaa, mustuneita porkkanoita, kuivaneita sipuleita ja ruttuinen kaali.

Kaalipata oli odottanut vuoroaan ainakin syyskuusta lähtien, mikä alkoi väistämättä näkyä raaka-aineissa.

Kunnon jauheliha ei enää ollutkaan kunnollista oltuaan jääkaapin ylähyllyllä miltei viisi kuukautta. Se ainoastaan haisi kunnolla. Reunoilta limoittunut ja keskeltä kovettunut liha ei soveltunut paistamisenkaan jälkeen ihmisravinnoksi, joten suunnitelmia piti muuttaa.

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 27.4.], kylmäpuristettua luomurypsiöljyä [PE 30.8.14], savujuustoa [sama], kevätsipulin vartta), porkkanoita, ruispalaleipää, jääsalaattia, kurkkua, kermajuustoa (PE 9.10.14), palvikinkkua (VKP 27.10.14), pikkutomaatteja, satsuma, viinirypäleitä, omenahilloisia kampaviinereitä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Kaalipata-aikeiden kariuduttua piti tyytyä pikaruokaan eli munakkaaseen. Kananmunia oli ilmeisesti pidetty jääkaapissa, koska niillä oli näinkin vanhoina vielä kokonaiset keltuaiset ja kaikki.

Torstai 6.11.

Aamupala: pikakaurahiutaleita (PE 7.6.14 ja 15.7.15), banaaneja, satsumia, sitruunaa, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Syön hiutaleet yleensä kuiviltaan. Nyt tein kuitenkin pitkästä aikaa mikropuuroa, koska en halunnut syödä elävää ravintoa. En ole ihan varma, kuolivatko ötökät veteen, säteilyyn vai lämpöön, mutta kova kuoriaisten kohtalo joka tapauksessa oli.

Jauhelihaa, paloiteluja porkkanoita, sipuleita ja kaalia.

Uusi yritys vähemmän vanhoilla aineksilla.

Iltapala: kaalipata (valkokaalia, porkkanaa, sipulia, puuroriisiä [PE 9/2013], jauhelihaa [VKP 17.8.14], mustapippuria [PE 1.7.12], meiramia [PE 14.9.13], tummaa siirappia [PE 31.12.12], suolaa), puolukkahilloa (PE 25.7.13), paprikaa, kampaviineri, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Reilu jauheliha oli täysin syömäkelpoista reilu pari kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Pelkiltään maku saattoi olla aavistuksen sisäelimellinen mutta saattoi olla kuvitelmaakin.

Perjantai 7.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), satsumia, viinirypäleitä, sitruuna-limettisoijajukurttia (PE 17.7.), ksylitolipurukumi (sama).

Soijaliemi oli syötävää, vaikka samassa pakkauksessa ollut veriappelsiinin makuinen jukurtti oli kerännyt hometta ja oli enää pelkästään pahan makuinen. Onneksi iltapalaksi nautittu verigreippi takasi päivittäisen veren tarpeen.

Iltapala: kaalipataa (sama), puolukkahilloa (sama), ruispalaleipää, palvikinkkua (sama), kermajuustoa (sama), jääsalaattia, jäävuorisalaattia, paprikaa, tomaattia, porkkanaa, karjalanpiirakka, Oivariinia (sama), verigreippiä, perunalastuja (PE 24.2.15), banaanin muotoisia appelsiinisuklaamarmeladeja (PE 30.9.15), D-vitamiinia (sama), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Lauantai 8.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), mandariini, viinirypäleitä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: juusto-kasvispastaa (tuoretta nauhapastaa [VKP 28.10.14], kesäkurpitsaa, camembertjuustoa [PE 26.8.14], kuivahko chilipaprika, mustapippuria [sama], paprikaa, sipuli, rypsiöljyä [sama], basilikaa [sama], pekaanipähkinöitä), ruispalaleipää, kurkkua, kevätsipulin vartta, kermajuustoa (sama), palvikinkkua (sama), pähkinäsuklaata, D-vitamiinia (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Homejuustot pitäisi käyttää heti, kun ne on löytänyt. Nyt camembert, jonka oli luvattu säilyvän avattuna kolme vuorokautta, oli päässyt kuivamaan ja voimistumaan liiaksi.

Sunnuntai 9.11.

Alkupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, satsumia, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: pitaleipiä (PE 3.7.14), jauhelihaa (VKP 8.11.14), paprikaa, jäävuorisalaattia, majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, ruisvuokaleipää, Oivariinia (PE 19.1.15), kermajuustoa, pikkunauris, pikkupullia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Jos joku ihmettelee jauhelihan tuoreutta, voin kertoa, että paketti oli löytynyt avattuna ja se oli siksi hyvä käyttää samana päivänä. Joku ihmettelee varmasti sitäkin, että ensi viikolla ilmestyy taas uusi ruokapäiväkirjanote.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi

Posted on 3.11.2014 by Onni Tonkija

Marraskuu on haasteellinen kuukausi: on lukuhaastetta, kuvahaastetta, roikkumishaastetta, Movemberia, Parraskuuta…

Kaiken hyvän lisäksi kuun viimeisenä perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Yhden päivän mittainen ostolakko on aika kesy tempaus, kun neljä miljoonaa suomalaista pystyy joka päivä olemaan käymättä kaupassa. Toisaalta toinen ääripää Älä osta mitään -elämä ei sekään houkuta.

Päätinkin ottaa marrashaasteekseni ostolakkoilun ja viettää Älä osta mitään -kuukauden. Koska ostamisen voi näissä kampanjoissa määritellä mielivaltaisesti, jätän haasteen ulkopuolelle palvelut ja kiellän itseltäni vain tavaroiden ja elintarvikkeiden ostamisen. Lasken muiden ostaman tai aiemmin ostamani ruoan hyödyntämisen rikkuroinniksi, joten syön marraskuussa pelkästään dyykattuja tuotteita (mutta en pelkästään marraskuussa dyykattuja tuotteita).

Lompakko, jonka ympärille on kiedottu marraskuun kalenterisivun palasia.

Saa avata vasta joulukuussa. Lompakko ja kissojen nimipäiväkalenteri Taloyhtiön jätepisteestä. (Onni-kissan nimipäivää 5.3. vietettiin.)

Raportoin Älä osta mitään -kuukauden etenemisestä kunkin viikon päätyttyä. Samalla tämä verkkopäiväkirja muuttuu ruokapäiväkirjaksi, mistä tulee varmasti ihan ravitsemusterapeuttinen kokemus. Täytyy vain rajoittaa suklaan mussuttamista, jotta voin kirjata rehellisesti kaiken syömäni.

Merkitsen ruokapäiväkirjaani nauttimani ruoka-aineet laadullisella tasolla, jos laadusta nyt voidaan tässä yhteydessä puhua. Ilmoitan myös parasta ennen (PE) -päiväykset ja viimeiset käyttöpäivät (VKP). Tuotemerkkejä mainitsen satunnaisesti. Jos käytän samaa elintarviketta moneen kertaan, kirjoitan sen perään ”sama”. Lisäksi kommentoin aterioitani.

Lauantai 1.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Kaurahiutaleet maistuivat eltaantuneilta. Vaikka kyseessä on kuivatuote, litteä hiutale mahdollistaa maksimaalisen rasvojen härskiintymisen ja muun pilaantumisen.

Lautasella mantelikalaa vuoassa ja paahdettuja bataattiviipaleita.

Pyhäinpäivän juhlaillallinen: paahdettua bataattia ja valmismantelikalaa.

Iltapala: mantelikalaa (ilmeisesti alun perin pakaste, oli neljä päivää jääkaapissa), bataattia, porkkanoita, paistopatonki (PE 21.4.12), ruisleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), täytekonvehteja (PE 5/2014), ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Mantelikalan kala maistui ihan hyvältä, mutta kuorrute oli joko pilaantumassa tai luontaisesti pahaa. Bataatti kuivahti uunissa ilmeisesti siksi, että se ei ollut löytöhetkellä ihan kokonainen ja kosteutta oli päässyt haihtumaan viikkojen lattiasäilytyksessä. Suojakaasuun pakattu vehnäpatonki paistui uunissa jälkilämmöllä ja maistui suussa lämpimän muistijäljen jättäen. Halloween-konvehtien täyte ei täysin peittänyt vanhan suklaan makua.

Sunnuntai 2.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: puikulaperunoita, ruskeaa kastiketta (PE 10.8.13), paneroituja broileripyöryköitä (VKP 6.8.14), sydäntä (sian?), ruispalaleipää, kurkkua, jäävuorisalaattia, kevätsipulin varsia, kermajuustoa (PE 9.10.14), lauantaimakkaraa (VKP 30.10.14), pikkutomaatteja, ruisleipää, Oivariinia (sama), sekaleipää, avokadoa, viinirypäleitä, ksylitolipurukumi (sama).

Ruskean kastikkeen olin löytänyt vuosi sitten poikkeuksellisesti kadulta roskapöntön vierestä. Purkki oli ymmärtääkseni jonkinlaisen ruoka-apukassin jäämiä. Kastike ei ole erityisen hyvää, ja koska se oli ollut jääkaapissa monikymmenkertaisesti suositellut viisi vuorokautta avaamisesta, kaadoin sen ruokailun päätteeksi vessanpönttöön.

Broileripyörykät (kauppanimeltään Poppis) selvisivät tällä kertaa pilaantumatta lähes kolme kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Viime kerralla sama tuote, tosin ilman chilimaustetta, ehti muuttaa makuaan vähän päälle kolmessa kuukaudessa. Iltapalan toista liharuokaa maistellessani tulin tosin siihen tulokseen, että lihanostajana en kyllä hankkisi broileria, jos minulla olisi sydäntä.

Atomiruokaako? Ei kiitos

Posted on 12.10.2014 by Onni Tonkija

Nyt on lokakuu, ja minustakin näkee sen, että suositeltava D-vitamiinin nautinta-aika on alkanut. Aion ottaa tätä lampaanvillasta valmistettavaa hormonia kymmenisen mikrogrammaa päivässä maaliskuun loppun asti kuten parina aikaisempanakin vuonna. Siinä määrin kansalaisvelvollisuudeksi D:n saannista huolehtiminen on etenkin netissä säädetty, että hätkähdin lukiessani Helsingin Sanomia (18.9.2014) ja Kuluttajaa (6/2014). Lehdet kun kertovat D-vitamiinilisän olevan tarpeellinen vain, jos maito ei maistu eikä kala nappaa.

Tällainen virallinen totuus kuuluu tietenkin kyseenalaistaa. Keskustelupalstoilta löytyy riittämiin sankareita, jotka ovat alkaneet ottaa päivittäin pariasataa mikrogrammaa eivätkä ole sen koommin sairasta päivää nähneet. Näitä todistuksia lukiessa tulee mieleen Ylen lähettämä Mielen salattu voima -dokumentti. Siinä kuvattiin, kuinka masennuslääketutkimukseen osallistunut mies tyhjensi kerralla pilleripurkkinsa. Hän hakeutui ensiapuasemalle ja oli kriittisessä tilassa, kunnes kuuli saaneensa pelkkää kalkkia. Michael Pollan taas kertoo kirjassaan Oikean ruoan puolesta, että joka kolmas amerikkalainen on herkistynyt lumevaikutukselle eli reagoi hoitoon ilman järkiperäistä syytä.

Pollan vastustaa teoksellaan nutritionismia, suomenkielisemmin ravintoaineoppia. Tällä termillä tarkoitetaan sellaista ajatusmaailmaa, jossa ruokaa tarkastellaan atomitasolla sen sisältämien ravintoaineiden summana. Näin ravitsemustiede pelkistää ruoka-aineiden vaikutukset yksittäisten ravintoaineiden aikaansaannoksiksi. Kun ruokaa ei enää pidetä kokonaisuutena, siitä voidaan vapaasti ottaa pois kaikenlaista ja siihen voidaan lisätä mitä mieleen juolahtaa. Näin saatua tuotetta saatetaan vieläpä mainostaa terveysvaikutteiseksi.

Lisäravinnetabletteja varoitusmerkkien muotoon aseteltuina.

Vasemmalla ravintolisät ennen ja nyt, oikealla ravintolisät nyt ja tulevaisuudessa. Monipuolista ruokavaliota korvaamattomat tiivistetty kalaöljy, liivate (naudasta), stabilointiaine (glyseroli), D-α-tokoferoli, kasviöljy, hapettumisenestoaine (tokoferoliuute, DL-α-tokoferoli), kolekalsiferoli; inkivääriuute (Zingiber officinale Roscoe), kasviöljy, emulgointiaine (rasvahappojen monoglyseridien etikkahappoesterit), hyytelöimisaine (muunnettu tärkkelys, karrageeni), kosteudensäilyttäjä (glyseroli), stabilointiaine (mehiläisvaha, piidioksidi), galanganjuuriuute (Alpinia galanga (L.) Willd), happamuudensäätöaine (dinatriumfosfaatti), väri (titaanidioksidi, klorofylliinikuparikompleksi); magnesiumoksidi, frukto-oligosakkaridi (Actilight®-kuitu), fruktoosi, glukoosi, paakkuuntumisenestoaine E468, luontainen appelsiini-sitruuna-aromi, happamuudensäätöaine E330, pintakäsittelyaine E470b; kaurakuitu, täyteaine (E170, E341ii), tärkkelys, paakkuuntumisenestoaineet (E570, E551, E470b), piparminttujauhe, persiljajauhe, appelsiininkukkajauhe, kiinanruusujauhe, fenkolinsiemenjauhe, eukalyptusjauhe, kamomillankukka, stabilointiaine (E464, E463), sakeuttamisaineet (E414), omenaviinietikka, papaijajauhe, maltodekstriini, pintakäsittelyaineet (E466, soijaperäinen E322), dekstriini, maitolaktoosi ja dekstroosi Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, alennuskoodilla JÄT3).

Jos ei oteta lukuun Soylent-juomaa (joka ihme kyllä ei taida olla parodiaa), ravintoaineoppia edustaa puhtaimmillaan lisäravinneinnostus. Ravintolisäilyn opinkappale menee jotenkin niin, että tottahan magnesiumhydroksiditabletin magnesium löytää mahalaukusta käden käänteessä tiensä 300 entsyymireaktion kofaktoriksi. Ei siis tarvitse karppaajankaan turhaan syödä magnesiumpitoista täysjyväleipää.

Todellisuus on tietenkin mutkikkaampi. Eihän trofeemetsästäjällekään ole ihan sama, ampuuko hän leijonan savannille vai häkkiin, vaikka samasta eläimestä olisi kummassakin tapauksessa kyse.

Pollanin mukaan esimerkiksi kasvisten sisältämä beetakaroteeni on koeputkessa antioksidantti, mutta lisäravinteena se saattaa jopa lisätä syöpäriskiä. Selitystä voidaan vain arvailla. Ehkä beetakaroteeni tarvitsee ympärilleen kuitua suojaksi, tai ehkä se toimii antioksidanttina vain joidenkin muiden yhdisteiden kanssa. Tai ehkä beetakaroteeni ei olekaan hyödyllinen, vaan kasvisten suotuisat vaikutukset johtuvat muista karoteeneista tai kokonaan toisista aineista. Eristettyjen molekyylien purkista nappaileminen vetääkin vertoja oikean, ravitsevan ruoan syömiselle vain toiveajattelussa.

Se on kuitenkin selvää, että lisäravinteita käyttävät ovat tavallista terveempiä. Itse ravinteiden kanssa sillä tuskin on tekemistä, joten Pollan kehottaa pyrkimään lisäravinneihmisten kaltaiseksi mutta käyttämään rahat johonkin muuhun. Yli 50-vuotiaille Pollanin haastattelemat asiantuntijat tosin suosittavat monivitamiinitabletteja, koska heidän elimistönsä ei pidätä ruoan ravinteita yhtä tehokkaasti kuin nuorena.

Vaikka ravintolisistä ei ole juuri hyötyä, kauppa käy niin kuumana, että tullin edustaja mainitsi ravinteet erikseen, kun Kuningaskuluttaja kysyi (4.9.2014), mitä suomalaiset maailmalta tilaavat. Miksi sitten joku haluaisi magnesiuminsa ennemmin polyvinyylipyrrolidoniin ja silloitettuun karboksimetyyliselluloosaan sidottuna kuin mantelissa? Ehkä ihmiset ovat tajunneet, että ruokaamme ja tuotantoeläintemme ruokaa kasvatetaan köyhässä maaperässä keinotekoisilla lannoitus- ja torjunta-aineilla ja jatkojalostus riisuu loputkin ravintoaineet. Sikäli voisi olla järkevää yrittää pelastaa lisäravinteilla mitä pelastettavissa on.

Tai ehkä lisäravinteiden voimaan on yksinkertaisesti rauhoittavaa uskoa. Pollan kuvaa ravinneajattelua kvasiuskonnolliseksi: pelastus tulee näkymättömistä ravintoaineista, ja tämän salatun todellisuuden selittäjäksi tarvitaan papisto. Näinä eroakirkosta-aikoina yhä useampi tosin kieltää ravinnepappien arvovallan ja ryhtyy oman itsensä ravitsemusterapeutiksi. Tiedeuskovaisuushan on tietysti uskon vastakohta.

Jotain taikauskoista on kuitenkin siinä, että lisäravinteet pitää heti heittää dyykkarin ulottuville, jos päiväys pääsee ylittymään. Ikään kuin magnesium siellä selluloosan keskellä transformoituisi tyystin toiseksi alkuaineeksi. Tai tablettiin vangittu D-vitamiinimolekyyli katoaisi VR:ää vikkelämmällä aikataululla muidenkin kuin Itä-Suomen yliopiston instrumenttien ulottuvilta.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Posted on 12.9.2014 by Onni Tonkija

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.

Nakit ja makkarat kestävät aikaa

Posted on 22.6.2014 by Onni Tonkija

Makkara on juhannuksen ja koko suomalaisen kesän kestosuosikki. Tavalliset grillifallokset eivät ole varsinaisia kestomakkaroita, vaikka ovatkin kestävyydeltään oikeastaan lihasäilykkeitä. Ne on vain pakattu peltikuoren sijasta suoleen, parhaassa tapauksessa peräsellaiseen, joka on suolista helpoin puhdistaa.

: Makkarapitsa: 37 päivää uunilenkin viimeisestä käyttöpäivästä.

: Nakkipannukakku: 15 päivää aitonakkien viimeisestä käyttöpäivästä.

: Makkaramunakas: 71 päivää braatvurstien viimeisestä käyttöpäivästä.

: Nakkikastike: 98 päivää grillinakkien viimeisestä käyttöpäivästä.

Säilyvyys

Viime kerralla söin nakkeja 18 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Nyt päiviä oli maailmanympärimatkan kesto enemmän, enkä vieläkään saanut vatsaani sekaisin.

Makkaran huikean säilyvyyden salaisuus ei ole pelkkä kuori. Vähintään yhtä tärkeitä ovat luonnonkuorta ympäröivät muovikuoret, jotka parhaassa tapauksessa muodostavat rajapinnan ilmakehän ja suojakaasun välille. Oma osansa on myös vähäisellä lihapitoisuudella.

Makkaran pilaantumattomuuden sinetöi tavallisesti E250 eli natriumnitriitti. Ilman nitriittejä makkara voisi olla moksiskin päivästä huoneenlämmössä. Nitriittien ansiosta kuukausia jääkaapissa lojuneen nakiston nauttiminen ei vaadi kummoistakaan uhkarohkeutta. Nitriittien takia avonaisten makkarapakettien dyykkailu ei ole urotyö.

Paketin avaaminen kiihdyttää makkaran pilaantumista. Kuori hidastaa tätä prosessia, mutta makkaran pintaan alkaa vähitellen kerääntyä tahmeaa bakteerimassaa. Tahman voi vielä pestä pois vedellä, mutta ensimmäisten homepilkkujen ilmaantuessa makkaransäilöjän on viimeistään päätettävä, mikä organismi lihan ja tärkkelyksen liiton saa hajottaa.

Homekin lähtee pesemällä, mutta se lähtee myös vähin äänin etenemään kuoren läpi. Tällöin homekorvan on luovutettava, muuttuva lenkki homekoiralle. Suurten homemäärien syöminen ei nimittäin tule kyseeseen vaan on tämän alaista.

: Kymmenen prosentin lihapitoisuudesta huolimatta tämä lenkki kelpasi homeitiöille oltuaan pari viikkoa avatussa paketissa.

: Hometalkoiden jälkeen…

: …makkara kelpasi Taloyhtiön jätepisteen pitsapohjan päälle.

Terveellisyys

Pilaantuneiden ruoka-aineiden syöminen kasvattaa mahasyövän riskiä. Mahasyövät ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä huomattavasti ilmeisesti siksi, että ruokaa ei nykyisin juuri säilötä suolalla vaan säilytetään jääkaapissa.

Maksasyövän välttämiseksi tulee varoa homeisia viljatuotteita, joihin kai luetaan jauhomakkaratkin. Syöpä riskiä päiväyksiä ylittävää makkaranpurijaa tuskin kuitenkaan ihan ensimmäisenä pelottaa, jos harrastukset ovat niinkin karsinogeeniset kuin grillaus ja lihavalmisteiden syönti.

Paljon lihaa syövää todennäköisemmin syöpääntyvät keskikesän voimakkaan ultraviolettisäteilyn ottajat. Silti uimarannat muuttuvat sitä ryysisemmiksi, mitä esteettömämmin säteily maahan pääsee. Auringonpalvonnalla on toki vuosituhantisemmat perinteet kuin nitriittilihansyönnillä.

Maistuvuus

Nyt kun olen käsitellyt vanhan makkaran terveydelliset ulottuvuudet, on aika ottaa näkökulmaksi Suomessa varsin tuore ruokatrendi, maku. Perusmakkaroiden kohdallahan makuasioista ei voi kiitellä, oli päiväystä jäljellä tai ei. Kuinka makuun vaikutti muu käyttämäni elintarvikkeisto?

Makkarapitsa oli ihan hyvää. Voittaa ja vie nälän.

Nakki-sienipannukakku oli ihan hirveää. Kuvottaa ja vie ruokahalun. Maku saattoi mennä siksi, että käytin poikkeuksellisesti yhtä dyykkaamatonta ruoka-ainetta, juoksettunutta maitoa. Olisin myös voinut noudattaa ohjetta tunnollisemmin ja käyttää uunipeltiä vuoan asemesta. Syvässä vuoassa nakit nousivat pinnalle ja pohja jäi paistumatta ja maistumatta.

Munakkaassa makkara maistui hieman paremmalta kuin pannukakussa, ilmeisesti siksi että ruokaan ei tullut niin sanotusti lisättyä jauhoa. En voi kuitenkaan suositella tällaista makkarankäyttöä. Älä siis munaa makkararuokaasi sotke.

Nakkikastikkeen tein viinerikasteen reseptillä, ja sen pelastikin viettelevä makeus. Enpä olisi ikinä uskonut, että ruskea kastike voi olla niin hyvää. Suolaa ja rasvaa oli kuitenkin turhan paljon, joten annan vielä oman ohjeeni, jota pääsin tällä viikolla hiomaan 30 päivää viimeisen käyttöpäivän ylittäneillä nakeilla.

Ruskea kastike nakeille ja nakinmielisille

200 g dyykattuja nakkeja tai kasvisnakkeja

50 g voita

1/2 dl vehnäjauhoja

n. 3 dl vettä

hienoa valkopippuria

(puolikas dyykattu lihaliemikuutio tai kasvisliemikuutio)

(raffinoimatonta Himalajan luomuruusumerisuolaa ja joditabletti)

Viipaloi nakit ja ruskista niitä kevyesti isolla pannulla pienessä tai olemattomassa määrässä rasvaa.
Siirrä nakit syrjään ja kippaa pannulle voi. Kun voi on suurimmat kuplansa kuplinut, lisää vehnäjauho. Hämmennä ahkerasti puuhaarukalla, kunnes seos on saavuttanut piparitaikinan värin muttei ole vielä aivan muuttunut paistetun piparkakun väriseksi.
Kaada sekaan vähin erin vettä, kunnes konsistenssi on mieleesi.
Lisää mausteet. Kiehauta ja anna hautua, kunnes vesi nousee kieleesi.

Ruskean kastikkeen saa pilattua lähinnä käristämällä vehnäjauhoja liikaa. Tällöin kannattaa aterian tasapainottamiseksi keittää myös perunat pohjaan. Joissakin lähteissä kuvataan myös kokkarehavaintoja, mutta käsittääkseni kastikkeesta tulee tasaista, kunhan rasvaa ja sekoitusta on riittävästi.

Ruskea kastike onnistuu ilman lihaliemikuutiota, mutta jos kastikkeesta tulee liian valjun makuista, glutamaattia ehtii lisätä lopuksikin. Makua ei tosin pysty kunnolla arvioimaan, ennen kuin kastikkeessa on lopullinen määrä suolaa. Sen jälkeen liemikuutiota ei enää kannatakaan lisätä, ellei halua elimistöönsä aivan lopullista määrää suolaa.