Aiemmin parjaamani kuivakakut on mahdollista valmistaa myös oikeasti kuivina. Tällöin niitä kutsutaan pikkuleiviksi.
Parit piparit Taloyhtiön jätepisteestä.
Pipari ei ole pikkuleipien kuvottavimmasta päästä, mutta eivät ne erityisen herkullisiakaan ole. Vai miksi Kotilieden jutussa kaikki pitivät enemmän taikinasta kuin valmiista pipareista? Paitsi ne, jotka käyttävät pipareita tekosyynä homejuuston nauttimiseen.
Pipareissa harmittaa myös se, että vaikka ne voisi ihan hyvin valmistaa vegaanisina, ikinä ei tiedä, onko taikinaan piilotettu voita, kermaa tai kananmunia. Tai sitten saa eteensä vegaaniselta maistuvia pipareja, jotka eivät kuitenkaan ole vegaanisia.
Joulun aikaan ei saa aliarvioida tunnelman merkitystä, ei tietenkään. Mikä tämä paljon puhuttu tunnelma edes on? Onko ihmisillä kuormittavassa normaalielämässään niin ikävää, että joulukuussa pitää stressata siitä, että saa tunnelmatasot kohdilleen? Luulen, että piparkakkutunnelman luominen onnistuisi vähemmällä vaivalla ja hävikillä, kun kuumentaa pannulla piparkakkumaustetta.
Vähävaivaisuudesta puheen ollen: löysin kerran kolme pakettia piparkakkutaikinaa. Ei huvittanut maaliskuussa mys/hygge/tunnelma kaulimineen ja piparimuotteineen, joten lykkäsin kokonaisen taikinalevyn uunin jälkilämpöön 100–150 asteeseen tunnin ajaksi.
Tuloksena oli päältä rapea ja sisältä aavistuksen pehmeä loistoherkku, jonka voi leikata ohuiksi paloiksi tai patukoiksi. Tuotos oli tietysti maistuvampi kuin kivikuivat piparit mutta ei myöskään ollenkaan ällöttävän rasvainen niin kuin piparitaikina. Sinänsä hyvän makuista taikinaahan ei pysty syömään paljon, jos on järjissään eikä nälissään.
Jouluonnittelut uunista ulos tulleella piparitaikinalevyllä maaliskuussa 2015.
Koska en yleensä käytä uunia, paistoin seuraavan levyn puuhellalla, jota en myöskään yleensä käytä. Pannu oli liian kuuma, joten piparilevy paloi pohjasta.
Kolmas kerta todensi idean toimivuuden. Nyt käytin sähköliettä keskilämmöllä (3/6). Ensin kypsensin 30 minuuttia yhdeltä puolelta. Sitten käänsin levyn, siis piparilevyn, ohuella muovilastalla, ja jatkoin vielä 10 minuuttia levy, siis keittolevy, päällä ja 10 minuuttia jälkilämmöllä. Piparilevystä tuli sopivan pehmoista mutta melko tummaa. Ehkä 20 + 20 minuuttia olisi sopiva paistoaika. (Kun nyt viiden vuoden jälkeen kokeilin paistamista keraamisella liedellä, totesin ensimmäisen pohjan polttamisen jälkeen, että sopiva paistoaika voisi näillä laitteilla olla 15 minuuttia kummaltakin puolelta teholla 2/6.)
Pannupiparin paistaminen vaatii malttia ja matalia lämpötiloja.
Jos on ehtinyt jo tehdä kovia pipareita, niitä jää väistämättä syömättä. Kuinka kauan ne säilyvät huoneenlämmössä? Café Ekbergin konditoriapäällikön mukaan piparit eivät säily ikuisesti vaan kaksi viikkoa. Tästä tiedosta en ole edes kondiittori-ikuisesti kiitollinen.
Marttojen mukaan piparit säilyvät kuivassa ja viileässä kahdesta kolmeen kuukautta. Sen jälkeen ne voi käyttää helmikuun alussa runebergintortun leipomiseen. Onhan tuo kiva muistisääntö, mutta perustuuko se mihinkään? Kotiliesi puhuu useista kuukausista, ja keskustelupalstalla väläytetään puolentoista vuodenkin säilyvyyttä.
Päätin selvittää säilyvyyttä maistelemalla joitakin pitkään säilytettyjä pipareita. Lokakuussa parasta ennen -päivän ohittaneet avaamattomat Annas-piparkakut olivat tietysti moitteettomia. Sama piparkakku mutta kolme vuotta vanhempana oli kehnompaa muttei mielestäni kelvotonta. Kummassakin pahvipakkauksessa oli vierekkäin avaamaton ja avattu keksiputkilo. Avaaminen ei tuntunut vaikuttavan makuun millään tavalla.
K-Menun kolme vuotta aikaisemmaksi parasta ennen -päivätystä pussista puski pistävä härskin rasvan haju. Maku ei ollut ihan niin paha, mutta ei pipareita syödä viitsinyt. Lidlin avaamattomat Jouluaitta-piparit eivät olleet reilu vuosi parasta ennen -päivän jälkeen kovin hyviä mutta eivät myöskään maistuneet pilaantuneilta.
Avatussa rasiassa olleet sydänpiparit, joiden parasta ennen -päivästä oli kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta olivat valjun värisiä ja haljun makuisia. Ei niille kyllä pakkauksessa luvattukaan kuin kolmen viikon säilyvyys avattuna. Samanikäiset Tasangon herkkujen piparit eivät olleet säilyneet avatussa pussissa yhtään paremmin.
Kuinka kauan sitten piparitaikina säilyy? Sitä ei kannata kysyä mammapalstalta, kun kolme yötä jouluun on ja kaikkien täydellisen joulun valmistelut ovat menossa kovaa vauhtia pipariksi.
Myllyn Parhaan laktoosittoman (eli vegaanisen) piparitaikinan parasta ennen on 24 kuukautta pakkaamisesta. Siitä voi jonkinlaisella säilyvyystutkijan kokemuksella päätellä, että päiväyksen ylitys vuodella ei todennäköisesti tunnu piparien maussa millään muotoa. Leipojat-sivusto lupaa kotitekoiselle taikinalle neljä viikkoa jääkaapissa ja useita kuukausia pakastimessa.
Testasin tänään sekä teollista että kotikutoista säilyvyyttä. Kaupan piparitaikinan parasta ennen -päivä oli ollut yli 16 kuukautta sitten. Pakkaus oli kuitenkin jossain vaiheessa avautunut ja ottanut ilmeisesti makua pakastimesta. Nimittäin toinen pakastetaikina oli kuusi vuotta ja kuusi kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen täysin syötävää. Piparitaikinoiden asiantuntija Onneli oli tosin aistivinaan siinä pieniä puutteita.
Kotitaikinan löysin tammikuussa. Toisen puoliskon työnsin pakastimeen, ja toisen jätin ikkunan väliin jääkaappitasoisiin lämpötiloihin. Ikkunanvälitaikina oli hyvää vielä pari viikkoa löytämisen jälkeen, jolloin sen leipomisesta oli ehkä jo kuukausi. Sitten unohdin taikinan kesän ajaksi ulkolämpötilan armoille. Tänään se maistui jo aika polttavalta, mutta hometta piparitaikinaan ei näytä ilmestyvän, vaikka homejuustoa piparille sopivana parina pidetäänkin. Pakastimessa lähes vuoden ollut taikina oli kelvollista.
Piparit säilyvät siis melko huonosti, joten ne kannattaa syödä pian, viimeistään jokunen kuukausi valmistamisen tai pakkauksen avaamisen jälkeen. Se tarkoittaa, että pipareita kannattaa leipoa tai ostaa hyvin maltillisesti. Teollisen pakkauksen avaamisen kanssa voi viivytellä ehkä seuraavaan jouluun mutta ei välttämättä enää sitä seuraavaan. Pakastettu piparitaikina tuntuu sen sijaan säilyvän hyvin, avaamaton kaupan taikina todennäköisesti useita vuosia päiväyksestä. Maistamalla saa lopullisen varmuuden.
Kirjoitin eilen siitä, miten perinteiset hienot joulukoristeet ovat saaneet tehdä tilaa muovivälkkeelle. Vielä surkuteltavampi on joulupuuron kohtalo.
Koska johonkin maailmanaikaan riisipuuro oli statussymboli, meillä on nyt jouluruoka, joka on epäterveellinen, kuormittaa ilmastoa, tulee tuontitavarana eikä maistu oikein miltään. Muodit kulkevat sykleissä, joten edelläkävijät ovat nyt palaamassa perinteiseen ohrapuuroon, joka on kaikella tapaa riisipuuroa parempi valinta.
Koska moni syö riisipuuroa vain jouluna, kotiin ostettu puuroriisipussi on toimettomana lähes koko vuoden. Jos riisiä jää vain vähän, sitä ei ehkä haluta yhdistää seuraavana jouluna ostettavan uuden riisin kanssa. Parasta ennen -päiväkin saattaa ylittyä. Siten puuroriisi löytää helposti tiensä roskikseen ja minun näppeihini.
Puuroriisi- ja riisihiutalelöytöjä muutaman vuoden ajalta.
Ruoka-aineen säilyvyyteen suhteutettuna mahdollisesti suomenennätys on se, kun joku kysyi kaksi viikkoa puuroriisin päiväyksen umpeuduttua, voiko riisiä vielä käyttää. Ylen haastatteleman kokemusasiantuntijan mukaan riisistä tulee ihan hyvä puuro pari vuotta päiväyksen erääntymisen jälkeen. Puuroakaan ei kannata purematta niellä, joten päätin tehdä pienen mutta perusteellisen tutkimuksen.
Otin avattuja Risellan puuroriisipakkauksia, joiden parasta ennen -päivät olivat olleet reilut vuosi sitten, kaksi vuotta sitten, kolme vuotta sitten, neljä vuotta sitten, kuusi vuotta sitten ja kahdeksan vuotta sitten. Vanhimmissa pusseissa oli käynyt vieraita, vaikka häröt eivät oikein mitään riisille tunnu saavan aikaan. Pyöreäjyväinen puuroriisi niitä kiehtoo selvästi enemmän kuin pitkäjyväinen riisi.
Huuhtelin jokaisen riisierän vedessä. Keitin riisejä erikseen kattilassa (0,5 dl riisiä, 3 dl vettä), kunnes kaikki neste oli imeytynyt. Huomasin, että toisin kuin muita puuroja riisipuuroa ei voikaan valmistaa pelkästä vedestä. Riisistä tulee kyllä tahmaista, mutta jyvät pysyvät erillisinä eikä niistä tule yhtenäistä puuroa. Puuroriisin jämät saakin kaapin pohjalta kätevästi käyttöön keittämällä niistä vedessä lisäkeriisin. Puuroa vesiriisistä saa lisäämällä kermaa.
Maistelin puuroja sitä mukaa kuin niitä valmistui. En havainnut mitään makuvirheitä enkä myöskään eroja puurojen välillä, vaikka jyvillä oli enimmillään seitsemän vuoden ikäero. Päätin kokeilla vielä muita vaihtoehtoja
Risellan tummasta riisistä (PE 9/2020) tuli ainakin tällä kertaa vähän irtonaisempaa kuin valkoisista riiseistä. Makuun ei parin kuukauden ylityksellä tietenkään ollut merkitystä. Jos aikaa kuluisi enemmän, tumman riisin voisi odottaa menettävän makuaan valkoisia nopeammin.
Pirkan kaksi ja puoli vuotta ja Rainbow’n viisi vuotta päiväysvanha puuroriisi eivät maistuneet mitenkään erikoisilta. Jos nyt väkisin pitää jokin ero tehdä, niin Risellan riisit olivat ehkä vähän neutraalimman makuisia.
Myllyn Parhaan puuroriisi (PE 26.7.14) oli ihmisen avaamaton, mutta ötökät olivat nakertaneet pussiin reikiä. Puuron haju oli jonkin verran ummehtunut, eikä makukaan ollut ihan raikas. Kiisselin seasta kuitenkaan tuskin huomaisi mitään. Toisaalta Myllyn Parhaalla on huonoin hyllyikä, vain kahdeksan kuukautta. Tänä jouluna ostettu riisi ei siis enää ensi jouluna maistuisi parhaalle. Risella ja Rainbow näyttävät lähikaupan tarjonnan perusteella lupaavan käyttökelpoisuutta vielä seuraavaksikin jouluksi.
Riisihiutaleilla ei täysin saa aikaan perinteisen riisipuuron pehmeää suutuntumaa, mutta täydellisyyden vuoksi testasin niitäkin. Myllyn Parhaan riisihiutaleista valmistetussa puurossa oli ummehtunut haju ja maku kahdeksan vuotta ja kymmenen kuukautta parasta ennen ‑päivän jälkeen. Yhdeksän kuukautta sitten vanhentuneista riisihiutaleista tuli maultaan moitteetonta puuroa. Reilut kolme vuotta vanhat riisihiutaleet olivat laadultaan jotain näiden väliltä. Höttöinen hiutale pilaantuu selvästi nopeammin kuin kova riisinjyvä. Silti vanhimmissakaan hiutaleissa tuskin huomaisi mitään vikaa, jos puuron päälle sirottelisi sokeria ja kanelia.
Ruokaan intohimoisesti suhtautuva dyykkari parittaa riisien ja kanelien vuosikerrat keskenään. Ylärivissä puuroilla parasta ennen -vuodet 2012, 2014 ja 2016, kaneleilla 2013, 2014 ja 2015. Alarivissä sekä puuroilla että kaneleilla parasta ennen -vuodet 2017, 2018 ja 2019.
Testasin myös avattuja, hylättyjä kaneleita. Parasta ennen -päivät olivat vuosilta 2008–2021. En havainnut suuria eroja. Kaikki maistuivat riittävästi kanelilta. Luomukaneli oli kivan ärhäkkää, ja rikkonaisessa pussissa ollut halpiskaneli oli vähän puisevaa. Olihan 12 vuotta parasta ennen -päivästä elänyt kaneli menettänyt aromeitansa, mutta ilman vertailukohtaa ja puuron seasta sitä olisi mahdoton huomata.
Ohrapuuro on tuskin löytänyt tietään kovinkaan moneen joulupöytään. Sitä vastoin tapa heittää roskiin ruokaa, joka on menettänyt hivenen ensiluokkaisuudestaan, on eittämättä nykyajan statussymboli. Ja sen takia meille kaikille voi käydä ohraisesti.
Rosolli kuuluu erottamattomasti joulupöytään. Vähän niin kuin Filippiineillä mies ja vaimo kuuluvat erottamattomasti yhteen, seurasi siitä minkälaista kärsimystä tahansa.
Rosollin ainoa hyvä puoli on se, että laatikoihin sotkettuna se tekee laatikoista vähän siedettävämmän makuisia. Ja rosollille, jota ei kerta kaikkiaan voi syödä pelkiltään, laatikot ovat elintärkeä lisäke.
Tongittuja punajuuria pakattuna kahdella, yhdellä ja nollalla säilöntäaineella sekä luonnontilassa. Kuukausien säilytys avattuna huoneenlämmössä oli vienyt viipaleilta värin, mutta maku ei ollut paljon kärsinyt. Kokonaiset punajuuret olivat säilyneet avaamattomassa purkissa ihan syötävinä kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta parasta ennen -päivästä. Puolitoista vuotta parasta ennen -päivän jälkeen avatussa muovipaketissa oli makeahkoja, ehkä vähän ummehtuneen makuisia punajuuria. Mikään näistä punajuurinäytteistä ei maistunut mitenkään pahalta. Tai nuo raa’at olivat kyllä jo aika kulahtaneita.
Edellisessä lykyssä kirjoitin, että suunnilleen kaikkien mielestä joululaatikot säilyvät viikon jääkaapissa. Kuinka ollakaan, myös rosollin sanotaan monessa paikassa kestävän viikon verran. Miten paljon vähemmän jouluna syntyisikään ruokahävikkiä, jos meillä olisi käytössä vallankumouksellinen kymmenpäiväinen viikko?
Rosollin säilyvyyttä heikentää se, että kaikki ainekset on pilkottu pieniksi paloiksi. Mitä enemmän ilmalle altista pinta-alaa, sitä helpommin ruoka menee pahaksi. Laatikot ovat rosollia tiiviimpää tavaraa, mutta toisaalta niistä puuttuu luonnon oma palo-osastointi eli solurakenne, joka hidastaa pilaantumisen etenemistä punajuuressa. Lisäksi jos rosollin tekee säilykepunajuurista tai ostaa kaupasta, siihen tulee säilöntäaineita natriumbentsoaatti (E211) tai kaliumsorbaatti (E202).
Entisen Eviran ylitarkastaja antaa kuitenkin rosollille karkeasti kaksi päivää vähemmän armonaikaa kuin laatikoille. Toki silläkin luulisi olevan iso merkitys, mitä rosolliin laitetaan. Jos rosollissa on sekaisin koko jääkaapin sisältö kananmunasta kermavaahtoon ja sillistä palvikinkkuun, säilyvyys ei varmasti ole yhtä hyvä kuin siinä tapauksessa, että ainekset pidetään erillään siististi ja vegaaniystävällisesti.
Virallisesti Ruokaevirasto lausuu rosollista vain sen, että lämpimässä pidettyä rosollia ei pidä sekoittaa uuteen. Parituhatvuotinen viisaus siis pätee edelleen. Jo Jeesus tiesi, ettei kukaan laske beaujolais nouveauta vanhaan hanaviinipakkaukseen, koska silloin some räjähtäisi.
Vanhaa rosollia ei tarvitse katsoa kuin spitaalista. Vita-laboratoriot teki säilyvyyskokeen pitämällä jouluruokia pöydässä kolme tuntia kahtena peräkkäisenä päivänä. Ruoan mikrobiologista laatua kuvaava aerobisten mikrobien kokonaispesäkeluku oli rosollissa pieni, eikä se käytännössä muuttunut säilytyksen aikana. Mitään ruokamyrkytykseen viittaavaa ei löytynyt.
Dyykatessa olen melko harvoin joutunut tekemisiin rosollin kanssa. Joulun 2013 rosolli oli syömäkelpoista vielä 14 päivää viimeisen käyttöajankohdan jälkeen.
Voi tietysti kysyä, onko rosollin säilytysaikaa syytä loputtomiin venyttää. Hiilidioksidipäästöinä tai makuelämyksinä laskettuna menetys ei ole suuri, jos roskiin menee sallattia. Kuhan ei ole sillisalaattia.
Kuten kaikki kulinaristit tietävät, joulun laatikkoruokia jää aina yli. Joulun jälkeiset hävikkiruokavinkit lienevät samanlaista viihdettä kuin laihdutusohjeet. Kuulostaa järkevältä, mutta kuka tuohon pystyy?
Kotiliesineuvoo ”jemmaamaan” lanttulaatikon tähteet lanttuleipään. Mainio idea! Täytyypä ostaa maltaita, siirappia ja pomeranssinkuorta. Niitä tosin jää yli, mutta ehkä niitä varten on olemassa oma hävikkiruokaohje. Ja tietysti sitä leipääkin, jota varten lanttulaatikkoa oli liian vähän tai liian paljon, jää syömättä. Ehkä siitä voi tehdä uutta lanttulaatikkoa?
Jos leipää varten vielä kuumennetaan erikseen sähköuuni, ehkä olisi ollut parasta vain suosiolla lusikoida se laatikko ruoansulatuskanavaan. Kun kyse kuitenkin on lanttulaatikosta, mieleen nousee varmasti se, kuinka kauan tuon ikävän toimituksen toteuttamista saa vitkutella.
Kannatti nämäkin rasiat säilöä tammikuussa, niin voi nyt nauttia lykkynumerollisesta kuvasta.
Eri lähteet ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, joululaatikot säilyvät jääkaapissa viikon verran. Me vähemmän varovaiset ihmiset ymmärrämme tällöin tietysti, että todellisen säilyvyyden on oltava monta päivää pidempi.
Kaupan laatikoiden voi olettaa säilyvän kotitekoisia paremmin. Saarioinen kertoo syyt, jotka erottavat teollisuuden äidit kotiäideistä: nopea jäähdytys, valmistuksen aikainen hygienia ja vakioidut säilytysolosuhteet.
Yksi tenkkapoo-ongelmatiikan lähde on joululaatikoiden pakastaminen. Laatikot sinänsä säilyvät pakastimessa kuukausia. Ongelmana ovatkin kaupan laatikot. Koska laatikoilla on suuri kysyntäpiikki, valmistajien on usein pakko pakastaa niitä valmiiksi. Sulanutta tuotetta ei nyrkkisäännön mukaan saisi jäädyttää uudelleen. Onneksi keskustelupalstalta löytyy ilmeisen hygieniapasseli proseduuri: ”Voi pakastaa mutta ensin täytyy kyllä kypsentää jos ovat jo kertaalleen olleet pakastettuja.”
Voi hyvä Sylvian joululaulu! Hiven järkeä olisi paikallaan. Tuota neuvoa on nimittäin vähän vaikea sovittaa yhteen Marttojen ohjeistuksen kanssa: ”– – kannattaa lämmittää vain pienempi määrä, vain se mikä syödään. Jos tuntuu, että ruokaa on hiukan liian runsaasti, se kannattaa pakastaa mieluummin, kuin säilyttää sitä useita päiviä jääkaapissa.”
Pakastaminen pysäyttää bakteerien toiminnan, kun taas kuumentaminen saa sen vauhtiin. Tai toisin päin: jääkaapissa bakteerit lisääntyvät hitaasti, pakastimessa eivät ollenkaan. Pakastakaa rauhassa, ja tässä teille joku asiantuntija sanomassa saman.
Pakastaminen kyllä rikkoo ruoan solurakenteen, ja esimerkiksi pakastettu liha pilaantuu sulatettuna tuoretta nopeammin. Laatikoissa ei vain taida olla kummoista solukkoa, ja eiköhän se olisi jo riittävän rikki jo ensimmäisen pakastuksen jäljiltä.
Palataan jääkaappisäilytykseen. Olen aiemmin hämmästellyt valmisruokien erinomaista säilyvyyttä. Tosin kuukausien mittaisiin säilyvyyksiin päästään vain suojakaasun avulla.
Laatikkoruoat pakataan tiiviisti, mutta niissä on kuitenkin ilmayhteys, joka jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia. Ylen teettämässä testissä maksalaatikon syöminen oli täysin turvallista kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Samaa voi odottaa muilta laatikoilta.
Olen dyykannut vuokaan pakattuja valmisruokia sen verran paljon, että luulen tuntevani niiden käyttäytymisen. Avaamaton pakkaus pilaantuu yleensä homehtumalla tai limaantumalla. Kannen avaaminen ja ruoan ottaminen nopeuttavat pilaantumista selvästi.
Vaikka vanhat valmisruoat ovat tuttuja, joululaatikoista minulla ei ole kovin paljon kokemusta. Joulu on vain kerran vuodessa, ja silloinkin ihmiset tekevät tähteeksi jääneistä lanttulaatikoistaan maittavia leipiä. Voin kuitenkin jakaa tapaustutkimuksena otteen ruokapäiväkirjastani tältä vuodelta.
Kylmän vuodenajan vastine triojäätelölle.
2.1. Löydän trion avattuja laatikoita, joiden viimeinen käyttöpäivä on ollut 30.12. Ei ollut ohikulkumatkalla edes tarkoitus mennä roskikselle, mutta tuuli oli paiskannut portin kutsuvasti auki. Siirrän vuoat kylmästä roskiksesta omaan kylmäsäilytykseeni ikkunan väliin.
3.1. Valokuvauksissa laatikot näyttävät täysin syömäkelpoisilta.
9.1. Lanttulaatikkoon on ilmestynyt pieni valkoinen homepilkku. Maku on vielä ihan ok. Muut laatikot ovat ok.
13.1. Löydän lämpimästä roskiksesta pienen perunalaatikon (VKP 2.1.). Hometta, limaa ja sivumakua, mutta tulee syödyksi (vain tuota jälkimmäistä).
14.1. Isossa perunalaatikossa on leikkauspinnalla hentoa valkoista homekarvaa. Maku on aika ”suolainen”. Porkkanalaatikossa on valkoisia homepilkkuja. Maku on jo aika kaukana tuoreesta. Ihan homeen makuakin on seassa. Ilmeisesti tällainen riisihöttö pilaantuu nopeammin kuin muiden laatikoiden tiiviit soseet. Lanttulaatikon homekukka on hieman levinnyt mutta edelleen pieni. Maku on suht ok, jos se nyt missään vaiheessa on ollut ok.
Bataattivuoka kiilteli pahaenteisesti.
14.1. Löydän avaamattoman bataattivuoan, jonka päiväys on mennyt 30.12. Vähän omituisen makuinen. Vaikuttaisi makuvirheeltä, vaikken oikein tiedäkään, miltä bataattilaatikon pitäisi maistua.
15.1. Oli se makuvirhe. Ainakin maun voimistumisesta päätellen. Ei tullut bataattilaatikosta hittiä omalla kohdallanikaan.
17.1. Perunalaatikossa on kunnon homeviikset leikkauspinnalla ja pilkkuja pinnalla. Pinnan alta löytyvä muusi ei ole enää kauhean houkuttelevan makuista, mutta kyllä sen syömään pystyy. Lanttulaatikon homepilkku on laajentunut ikävän näköiseksi, ja viereen on tullut pari pilkkua lisää. Maku on mennyt aika lailla vinoon ja muistuttaa jotenkin päärynää.
8.12. Näiden kokemusten pohjalta voisin luvata laatikoille viikon säilyvyyttä viimeisestä käyttöpäivästä. Samoin vaikuttaisi pätevän aiemmin mainittu viikko avaamisesta (joskaan ei välttämättä enää viikko viimeisen käyttöpäivän jälkeen). Mikäli löytämäni trio oli avattu jo jouluaattona, laatikoiden säilyvyys on suorastaan uskomattoman hyvä.
Tietysti nuo löydöt olisi kannattanut syödä parin päivän kuluessa, vaikka näkyvästi pilaantuneet kohdat heitinkin pois. Kuitenkin niin kauan kuin todellinen tutkimustieto pysyy liikesalaisuutena, koen velvollisuudekseni tuoda edes vähän valoa pimeyteen.
Kun jotain leipomusta kehutaan joukolla, joku keksii yleensä sanoa, että miten voisikaan epäonnistua, kun käyttää voita, sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja. Silloin minä mietin, miten voikaan ihminen onnistua siinä, että unohtaa maistaneensa kuivakakkua.
En ole mikään kuivakakkujen tai kahvikakkujen asiantuntija, koska niitä löytyy roskiksesta onneksi vain harvoin. (Mutakakut ovatkin sitten eri asia.) Viime viikolla tosin löysin palan taatelikakkua, mikä sai taas kerran miettimään sitä, miten voikaan kuivatun taatelin herkullisuuden niin tehokkaasti tuhota sekoittamalla se voihin, sokeriin ja valkoisiin vehnäjauhoihin.
Muutenkin kodissamme on edellisessä lykyssä mainitun Mini Tonkijan vaikutuksesta tutumpi tuote kuin kuivakakku ollut viime aikoina pesästä löytyvä kuiva kakka. Kutsumme sitä leikkisästi koproliitiksi.
Cakes aux fruits de la décharge de l’association d’habitation.
Kaupasta ostetun kuivakakun ikuinen säilyvyys on usein hämmästelty tosiasia. Tuomas Enbuske maistoi kahdeksan vuotta sitten viisi vuotta vanhaa kääretorttua. Tortun mikrobiologisessa laadussa ei myöhemmän analyysin mukaan ollut huomautettavaa. Se, että leivonnaisesta tuli ”kohukääretorttu” kertoo enemmän ihmisten elintarvikkeisiin liittyvistä uskomuksista kuin Enbusken rohkeudesta. Kaliumsorbaatti on ihmeitä tekevä aine.
Löysin kesällä kaksi muoviin suljettua hedelmäkuivakakkua, joiden parasta ennen ‑päivä oli ollut tammikuussa. Vaikka kakuissa ei ole muuta säilöntäainetta kuin kuivahedelmien rikkidioksidia, niihin ei ole tullut hometta.
Paketin avaaminen nyt joulukuussa tuotti kuitenkin pienen pettymyksen. Kakussa oli lievä härskiintyneen rasvan maku, joka oli voimakkaampi pinnalla kuin sisuksessa. Valitettavasti kakku oli valmiiksi viipaloitu, joten happi oli ehtinyt tehdä tuhojaan laajalla rintamalla. Ensimmäinen opetus muiden kuin kaliumsorbaattiliuoksella kostutettujen kuivakakkujen säilyvyydestä on siis: mitä tiiviimpi kakku on ja mitä tiiviimmässä pakkauksessa se on, sitä paremmin se pysyy hyvänä.
Koska lämpötilan laskeminen hidastaa rasvojen hapettumista, voisi tulla mieleen lykätä kuivakakku pakastimeen. Niin voi toki tehdä, mutta ei kakku pakkasessa parane.
Leivonnaiset maistuvat parhailta leivontapäivänä. Toisaalta makeat leivonnaiset ovat myös epäterveellisiä. Epäterveellisyys ei kuitenkaan odottamalla vähene, joten on hölmöä ottaa täydet terveyshaitat mutta osittainen maku vain sen takia, että pöydässä pitää olla seitsemää sorttia eikä niitä kaikkia ehdi leipoa syömispäivänä. Jos kuitenkin ajansiirto on ykkösasia, kannattaa harkita näkkileipää kuivempaa (nam!) joulukakkua, jonka voi leipoa jo juhannuksena.
Jotkut väittävät, että kuivakakku on parhaimmillaan parin päivän ikäisenä. Omien kokemusteni mukaan näin ei ole, mutta jos keskinkertainen maku jonkun suussa muuttuu vähemmän keskinkertaiseksi, niin ei se vielä kovin suuri juhlinnan aihe ole.
Koska kuivakakkuun laitetaan tavallisesti voita ja kananmunia ja koska useimmat pitävät näitä jääkaapissa, moni ajattelee, että kuivakakkuakin pitää säilyttää jääkaapissa.
Ensinnäkin voi kananmunia aivan hyvin pitää huoneenlämmössä, eivätkä kananmunat voita kylminä leivontakilpailuja. Voikaan ei ihan heti lämpimässä härskiinny. Voihan on vanha tapa muuttaa maito hyvin säilyvään muotoon, kuten muuten myös piimä, jota käytetään piimäkakkuun.
Toiseksi elintarvikkeen säilyvyys ei ole mitenkään suoraviivaisesti valmistusaineiden säilyvyyksien summa, vaan säilyvyyttä on arvioitava tapauskohtaisesti. Vesikin koostuu vedystä ja hapesta, jotka erillisinä aineina voivat saada toisensa räjähtämään. Harva säilyttää esimerkiksi sämpylöitä jääkaapissa, vaikka olisi käyttänyt niiden valmistamiseen voita ja maitoa.
Ylipäätään leipää ei pidä pitää jääkaapissa, ja kuivakakku on eräänlainen leipä. Jauhoista leivotuissa tuotteissa on paljon tärkkelystä. Viileässä tärkkelys kiteytyy paljon nopeammin kuin huoneenlämmössä. Samaan tapaan lumikidekin syntyy helpommin kylmässä kuin lämpimässä.
Muistan lapsuudestani, että kylmiössä säilytetty kuivakakku oli paljon tiiviimpää kuin pöydällä lojunut. Tosin kylmäkakku oli mielestäni myös parempaa, varmaan juuri jämäkän suutuntumansa takia. Toisaalta ei ole suurikaan ihme, että mikä tahansa seikka, joka vähentää kuivakakun kuivakakkumaisuutta, tekee kakusta maistuvampaa.
Panettone ei ole varsinaisesti kuivakakku vaan pullakakku. Siksi se maistuikin ihan hyvältä. Pakkauksen mukaan kakku suositellaan säilyttämään pussissa ja käyttämään muutaman päivän kuluessa. Vaikka kakussa ei ole säilöntäaineita, se säilyi huoneenlämmössä syömäkuntoisena viikkokausia, kunnes se muutaman kuukauden kuluessa kuivui.
Kiteytymistä edistää veden haihtuminen. Kuivakakku kannattaa siis pakata tiiviisti kelmuun tai muovipussiin. Näin se säilyy huoneenlämmössä pari viikkoa. Kotikakun parasta ennen ‑päivä tosin taitaa koittaa jo muutaman vuorokauden kohdalla. Asteilla on jonkin verran merkitystä: elintarvikkeiden säilyvyys onkin ilmastonmuutoksen ja hyvien yöunien ohella hyvä syy laskea huoneiden lämpötilaa.
Mitä kosteampi kakku on, sitä helpommin se homehtuu. Siten kakkua ei kannata pakata kuumana, koska näin muovin sisään jää enemmän kosteutta.
Pakastettuna kuivakakku säilyy kuulemma kaksi kuukautta. Kyse on mausta, sillä pakastimessa ruoka on turvassa. Huoneenlämmössä kuivakakku pilaantuu homehtumalla tai ”pilaantuu” kuivumalla.
Joku ehkä nyt miettii, että tekisikö voista, sokerista ja valkoisista vehnäjauhoista jouluksi kuivakakun. Ennemmin niistä kannattaa tehdä ruokakauppojen eniten myyntiään pudottaneet tuotteet. Samalla voisi pudota jotain muutakin, mikä ei näin jouluna 2020 olisi riskien näkökulmasta ollenkaan paha asia.
Kokeilen nyt jotain ihan uutta. Tai oikeastaan jotain todella kulunutta mutta tässä blogissa ennennäkemätöntä. Alan julkaista joulukalenteria, kriittistä joulukalenteria. Sellaista, jota itse haluaisin lukea.
Jo sana luukku alkoi ärsyttää, kun ei niitä tällaisessa sähköisessä joulukalenterissa ole, joten otin tilalle Onnen tongintaan sopivan ilmauksen. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö kriittisyyttäni väärin. Tykkään kovasti joulusta. Satun vain inhoamaan melkein kaikkea siihen liittyvää.
Onnenmyyrä ei hyökännyt joulukalenterin kimppuun kuola suupielistä valuen mutta suostui syömään suklaan paremman puutteessa. Neljä kalenteria Taloyhtiön jätepisteestä (1. luukku oikealla).
”The Queen of Content” neuvoo aloittelevaa joulubloggaajaa: ”Jos et aloita lokakuussa ja tee kaikkia postauksia valmiiksi joulukuun alkuun menneessä, olet todennäköisesti pulassa.”
No, tämä ensimmäinen valmistunut postaukseni ei valmistunut joulukuun alkuun mennessä. Aineistoa olen sinänsä kerännyt monta vuotta ja toden teolla aloitin vuodenvaihteessa. Tarkoitus oli kyllä ryhtyä kirjoittamaankin aikaisemmin, mutta muut kiireet veivät voiton. Toisaalta ennemmin käytän joulukalenteriin joulukuun kuin lokakuun, marraskuun ja joulukuun.
Luvassa on dyykkauksen suodattamia havaintoja jouluruokien säilyvyyteen ja joulutavaroiden säilytettävyyteen. Tänään aiheena on itseoikeutetusti ruoan ja tavaran välimuoto, joulukalenteri. Kirjoitan tällä kertaa lemmikkieläinten joulukalentereista, koska olen jo aiemmin käsitellyt muumien joulukalenterit.
Kalenterien parasta ennen -päivät olivat olleet tämän vuoden kesäkuussa, viime vuoden kesäkuussa ja toissa vuoden kesäkuussa. Koirien ”suklaissa” oli öljyjä ja rasvoja, tietysti viljoja, sokereita, maitoa, ”kasviperäisiä johdannaisia” ja kivennäisaineita. Kissakalenterissa ainesosat olivat vähän eri järjestyksessä, ja tuotteessa luvattiin olevan aitokissanminttua.
Kissalle tuotetta käskettiin antamaan herkkupalana tai palkintona, koirille näiden lisäksi osana koulutusta. Annoin suklaita koirille osana koulutusta kulutusyhteiskunnan jäseneksi. Tulivat syödyiksi, mutta eivät nämä heille mitään kissanminttua olleet.
Mini Tonkijalle suklaa oli vielä vähän liian maxi. Onnenmyyrän mielestä olisi pitänyt olla tupla.
Ideana on varmaan ollut ihmisten joulukalenterisuklaan makujen surutulituksen siirtäminen koirien maailmaan. Tai ainakin hyvin joulukalenterisuklaamainen maku näissä herkuissa oli omastakin mielestäni. Uskalsin maistaa, vaikka tuote luvattiinkin vaarattomaksi vain siinä tapauksessa, että lapsi syö sitä vahingossa.
Oleellista ei ehkä ole se, voiko lemmikkijoulukalenterista syödä parasta ennen -päivän jälkeen. Ennemmin pitäisi miettiä, mitä tarvetta kalenterin ostaminen palvelee. Bulldogin kalenterista oli avattu neljä luukkua, kultaisennoutajan kalenterista kaksi.
Vielä joitakin vuosia sitten Onneli hankki aina partiolaisten joulukalenterin. Joulukuun alkupuoliskon jaksoimme jopa arvailla, mitä luukkujen takaa paljastuu. Päiviä alkoi jäädä rästiin, kun joulukiireet täyttivät mielen, ja joskus 17. päivän tienoilla koko kalenteri unohtui. On vaikea sanoa, käykö niin tällä kertaa, sillä tämä kalenteri on samalla kertaa joulukalenterini ja -kiireeni.
”Jos maitoa ei olisi, se pitäisi keksiä.” Lausuma oli varmasti ihan paikallaan Eläketieto-lehdessä vuonna 2009. Mutta jos nykyisen kaltainen maito todella keksittäisiin tänään, ei keksittäisi piimää, viiliä, rahkaa tai juustoa. Ei olisi nimittäin tarvetta muuttaa maitoa säilyvämpään muotoon, kun se säilyy jo monta kuukautta. Eikä olisi toisaalta mitään tarvetta, jota täyttämään maito täytyisi keksiä.
Säilyvyystestasin noin viisikymmentä maitoa, en Satamaitoa mutta monta muuta merkkiä, Kotimaista ja ulkomailta. Selvitin myös, miten säilyvät maitomaiset nesteet ja jauhemaiset maidot. Selvisi, että maito voi säilyä viikkoja, kuukausia, vuosia tai vuosikymmeniä. Ehdottomia päivämääriä on kuitenkin vaikea antaa, sillä maito on meijerien sinnikkäistä vakiointipyrkimyksistä huolimatta yksi oikukkaimmista elintarvikkeista.
Jotta ymmärtää maidon pilaantumista, on hallittava muutama käsite.
Raakamaito on maitoa, jota on prosessoitu ainoastaan jäähdyttämällä. Sitä en ole juonut muuta kuin koko lapsuuteni. Emme tosin puhuneet raakamaidosta, sillä ei sitä tarvinnut kypsentää ennen juomista. Kutsuimme sitä ihan vain maidoksi, tai lehmänmaidoksi erotuksena kaupanmaidosta.
Maidon lämpökäsittelyn termisekamelska alkaa käsitteellä termisointi. Siinä maito lämmitetään celsiusasteissa eläkeiän lukemiin 15 sekunniksi. Termisoidusta maidosta voidaan valmistaa eräitä juustoja, kuten emmentalia, koska siihen jää tarpeellisia maitohappobakteereja. Juustojen säilyvyys on oman juttunsa aihe.
Kuumennettu on.
Pastörointi on lämpökäsittelyjen klassikko. Siinä maito kuumennetaan celsiusasteissa Stadionin tornin korkeuden lukemiin varttiminuutin ajaksi. Pasteurointi tuhoaa tuberkuloosibakteerit ja kaikki muutkin taudin- ja terveydenaiheuttajat. Pästoröinti poistaa maidolta riskielintarvikkeen statuksen.
Korkeapastörointi eli ESL-käsittely on toimenpide, jonka viime vuosina tapahtuneen käyttöönoton selittää pidenne extended shelf life. Korkeaksi lämpötilaksi lasketaan celsiusasteissa virsien ”Kosketa minua, Henki” ja ”Jumala loi auringon, kuun” numeroiden väli. Alle kahdessa sekunnissa ehtivät tuhoutua kylmässä kasvavat itiöt.
Iskukuumennus eli UHT-käsittely tekee maidosta huoneenlämmössä säilyvää. Termi ultra high temperature on nykyisin turhan mahtipontinen, kun lämpötila on kuitenkin sama kuin ESL-kuumennuksen yläraja. Muutama sekunti riittää, mutta perusmaitotölkin asemesta tarvitaan ilmatiivis, esisteriloitu ja valoa läpäisemätön pakkaus. Iskukuumennuksen jälkeen lämpökäsittelyasteikolla tulee vielä säilykkeistä tuttu sterilointi, mutta Suomessa sitä ei käytetä maitotuotteille.
Suomalainen meijeriväki väittää, että ESL-maito ei maultaan poikkea yhtään peruspastoroidusta maidosta mutta UHT-maidossa on ikävän kananmunainen keitetyn maku. Tästä makuasiasta ei jaksa kiitellä kaupan takapihan kompressorihurinaa helteellä kuunteleva maailmanpelastaja, etenkin kun ruokakulttuuristaan kuulussa Ranskassa UHT:n osuus hipoo sataa prosenttia. Koska huoneenlämpömaitoa on paljon kätevämpi rahdata maasta toiseen kuin kylmäketjumaitoa, suomalaisten UHT-lausuntoihin jää protektionistinen sivumaku.
Säilyvyystutkimukseni kertovat aina tuotteen aistinvaraisesta laadusta, eivät suoraan elintarviketurvallisuudesta. Tällä kertaa on huojentavaa todeta, että lukiessani pari pitkää päivää artikkeleita maidon säilyvyydestä en huomannut oikeastaan yhdenkään asiantuntijan varoittavan vanhan maidon vaarallisuudesta. Lämpökäsittelyn läpi käyneessä maidossa ei tavallisesti esiinny tautia aiheuttavia pieneliöitä, joten voimme keskittyä pilaajabakteereihin. Jos ehdoin tahdoin juo pilaantuneen makuista maitoa, odotettavissa on lähinnä vatsanväänteitä.
Maidon parasta ennen -päivä on siis oleellinen vain siihen hirttäytyneille kauppiaille. Me muut voimme kaikessa rauhassa maistaa maitoa. Jos maito on pahaa, sitä ei ole pakko juoda. Se, joka epäilee makuaistiaan, voi tehdä kahvitestin: jos maito juoksettuu kokkareiseksi kuumaan nesteeseen kaadettaessa, se on tai alkaa olla pilalla. Tämä testi sopii yltiövarovaiselle, sillä lämpö nopeuttaa hapantumisen aiheuttamaa maidon kaseiinin erottumista. Kahvin tai teen happamuus edistää tätä saostumista entisestään. Vaikka maito hajoaisi kuumassa, ”viimeistä käyttöpäivää” ei ole välttämättä ylitetty, sillä kylmänä maito voi vielä pysyä kasassa ja maistua siedettävältä. Lettutaikinaankin se käy.
Lämpimään jäänyt maito on perusjuttu hajamielisille ja dyykkareille. Valitettavasti lämpö on myrkkyä maidon säilyvyydelle. Nyrkkisäännön mukaan maidon pilaantumisnopeus kaksinkertaistuu, kun lämpötilan nousee kaksi astetta. Vastaavasti kahden asteen pudotus suunnilleen tuplaa säilyvyyden.
Ei siis ole ihme, että etenkin kesällä löydän roskiksesta avaamattomia maitopurkkeja, joissa on sameaa nestettä pinnalla ja sakat pohjassa. Koska lämpötilalla on huomattava merkitys ja ihmisillä on erilämpöisiä jääkaappeja ja jääkaappien ympärillä erilaisia kylmäketjuja, on toivotonta antaa muuta kuin suuntaa maidon säilyvyysajoille. Lähinnä voin todistaa, että näinkin pitkään voi maito säilyä.
Lähes varmasti voi luvata sen, että maito säilyy juomakelpoisena viikon parasta ennen ‑päivän jälkeen. Myös valmistajan antamalla lupauksella on merkitystä. Vuonna 2015 suomalaisten maitojen hyllyikien vaihteluväli oli 7–30 päivää. Yleinen kokemus päiväyksistä kertoo, että pitkä hyllyikä tarkoittaa myös pitkää säilyvyyttä päiväyksen umpeuduttua. Siten valmistajan ilmoittama 7 päivää juoruaisi 14 päivän kokonaissäilyvyydestä ja 30 päivän hyllyikä tarkoittaisi vielä toista kuukautta päiväyksen ylittymisen jälkeen.
Olen huomannut, että laktoosittomat maitojuomat, jotka ovat järjestään ESL-maitoja, säilyvät helposti ainakin kuukauden parasta ennen -päivästä. Ennätykseni on Kotimaista-merkin laktoositon kevytmaitojuoma, joka oli ihan tavallisen makuista kolme kuukautta parasta ennen -päivän jälkeen. Arvoitukseksi jää, kuinka pitkään maito olisi vielä voinut säilyä, jos en olisi viheltänyt peliä poikki. Sitä, onko maito käynyt läpi ESL-käsittelyn, ei välttämättä ilmoiteta pakkauksessa. Tekstien ”korkeapastöroitu” tai ”korkeassa lämpötilassa pastöroitu” sijasta tölkkiin on voitu painaa vain ”pastöroitu”.
Iskukuumennus kerrotaan aina pakkauksessa. Nämä UHT-maidot säilyvät päiväyksen umpeuduttua kuukausia mutta eivät ikuisuuksia. Laatu vähän heikkenee ajan myötä, mutta käyttökelpoisuutta pitäisi riittää ainakin puoli vuotta parasta ennen -päivästä, etenkin jos pienet rasvapaakut eivät haittaa. Tosin äsken avaamani Arlan UHT-kahvimaito oli jo puolen vuoden kohdalla pieninä palluroina. Iskukuumennetuissa maidoissa vuosi alkaa olla maksimi. Jo kymmenen kuukautta parasta ennen -päivästä voi tarkoittaa, että maito on väriltään virtsan kaltaista mutta maultaan pahempaa.
Tekniikan kehitys on huomattavasti parantanut pakatun maidon säilyvyyttä. Avatun maidon kestävyyttä on vaikea kehittää, sillä maitoon ei saa lisätä säilöntäaineita. Vaikka pastorointi tuhoaa lähes kakki mikro-organismit, bakteerien proteiinia ja rasvaa pilkkovat entsyymit voivat jäädä aktiivisiksi. Lisäksi huoneilmasta laskeutuu maitoon uutta elämää tuhotun tilalle.
Lämpökäsittelyn lajilla ei pitäisi olla merkitystä avatun maidon säilymisessä. Joku tätä tutkikin, ja UHT-maito säilyi huonoiten. Sekin tosin säilyi uskomattomat 16 vuorokautta, vaikka purkki oli jääkaapin ovessa. Ovi on jääkaapin lämpimin paikka, ellei laitetta ole tuulettimella suunniteltu tasalämpöiseksi.
Valmistajien lupaus avattuna säilymisestä vaihtelee kolmen ja viiden päivän välillä. Näin tiukan aikarajan selittää yleisen varovaisuuden lisäksi ehkä se, että säilyvyystesteissä on käytetty pienetkin makuerot havaitsevia ammattimaistajia. Tai ehkä on haluttu ottaa huomioon se, että maito saattaa seisoa tunninkin ruokapöydässä. Omissa kokeissani maito on säilynyt yleensä reilun viikon, ennen kuin se alkaa kahviin lisättäessä piimiä.
Mistä päästäänkin saumattomasti ilman mitään siltakielikuvia siihen, että piimän säilyvyys on ihan omaa luokkaansa. Piimähän on tapa pilaannuttaa maito hallitusti. Se ei taida olla mikään roskikseennakkelusukupolven juoma, joten tutkimusaineistoni on vähäistä. Havaintojeni mukaan piimän alkuun raikas maku syvenee selvästi hapantumisen edetessä. Jos tästä mausta pitää, en tiedä, voiko piimä mennä pilalle.
Avasin 13.3. laktoosittoman rasvattoman Kotimaista-piimän, jonka parasta ennen -päivä oli ollut 4.11. Piimä oli juoksevaa, siinä oli pieniä sattumia, ja maku oli mieto. Myöhemmät muistiinpanoni ovat: 21.3. ok – 1.4. hapan, ihan ok – 6.4. erittäin hapan – 18.4. viimeisillään – 24.4. vielä menee. Nyt 30.4. piimä on mielestäni yhä juotavaa. Ei ehkä ihan kaivosta nostetun raikasta mutta ei myöskään kuvottavaa niin kuin maito olisi samassa tilanteessa.
Nyt kun saumattomien siirtymien makuun on päästy, voidaan käsittelyyn ottaa roskiksesta löytynyt kissanruokapurkki, jonka kannessa luki Kondenspiima karamell. Tämä kondensoitu maito oli lojunut pitkään jääkaapissa, koska en ollut jaksanut miettiä, mitä siitä voisi tehdä, enkä ollut huomannut pienellä painettua: ”Säilitada temperatuuril 0°…+20 °C.” Nyt kun avasin turhaan kylmässä säilytetyn pakkauksen kahta kuukautta vaille kaksi vuotta parasta ennen -päivästä, sisällä oli paksua, moitteetonta kinuskia.
Sokeroiduista maidoista puheen ollen, pastoroidut maitokaakaot ja maitokahvijuomat voivat säilyä kuukausitolkulla mutta eivät välttämättä. Sen sijaan UHT-maitokahvijuomat eivät tunnut menevän pilalle, vaikka UHT-maitojen säilyvyys on rajallista.
Dyykatut kahvimukit kuvattiin niiden luontaisessa esiintymisympäristössä, vaikka ne olivatkin vielä juomattomia.
Olen säilyttänyt Starbucks-kahvijuomia huoneenlämmössä, koska kyseessä on UHT-tuote. Puoli vuotta parasta ennen -päivästä ei ole mielestäni vaikuttanut ratkaisevasti makuun, mutta juomaan on yleensä ehtinyt tulla pieniä saostumahiutaleita. Kahdessa vuodessa maku saattaa jo vähän kärsiä, ja pohjalle kerääntyy hyhmää, paakkuja ja kiisselinkuoria.
Starbucks-juomaa suositellaan säilyttämään enintään 8 asteessa suomeksi ja ruotsiksi, 5 asteessa tanskaksi ja 4 asteessa norjaksi. Kreikaksi riittää jääkaapissa pitäminen, mutta ohjeeksi annetaan myös, ainakin Googlen käännösohjelman mukaan: ”Kuluta seos heti kulutuksen jälkeen.”
Kysyin asiasta Arlan kuluttajapalvelusta. Lämpötilat heittelevät kunkin maan elintarvikelainsäädännön mukaan. Maustettujen maitotuotteiden säilytyslämpötila on Suomessa alle +8 (maidoilla nykyään +6). Koska Starbucks-juoma on puhdistettu UHT-kylvyssä, se säilyy kuluttajapalvelun mukaan huoneenlämmössäkin. Kylmäsäilytysohje on annettu siksi, että tuote maistuu paremmalta jäähdytettynä. Milloinkahan Coca-Cola keksii saman?
Olen dyykannut vajaan vuoden aikana valtavan määrän Valion kylmässä säilytettäviä Profeel-proteiinipirtelöitä. Kaakaon makuinen juoma kestää yleensä ainakin neljä kuukautta parasta ennen ‑päivästä. Appelsiinikaakaon makuisesta on vaikea sanoa, kun appelsiini tuo juomaan epäilyttävän pirteän sivumaun. Epäilyttävän siksi, että välillä nämä juomatölkit pullistuvat, vaikka päiväystä olisi vielä jäljellä. Proteiinialalla pullistelu tietysti kuuluu asiaan, mutta valitettavasti näin pirtelöstä menee maku ja koostumus.
Ilmeisesti Profeel-juomat eivät kestä juurikaan lämpöä. Onneli pilasi yhden pirtelön unohtamalla sen pariksi päiväksi laukkuunsa. Aina kun sama on käynyt jukurtille, maussa ei ole ollut mitään valittamista.
Ehkä Valion kannattaisi harkita tiiviimpiä pakkauksia. Korkkasin äsken Lidlin Mcennedy-suklaapirtelön tasan 2,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Aistin pinnalla pientä makuvirhettä, mutta sekoittamisen jälkeen se tuntui kadonneen. Pirtelöä ei ollut edes iskukuumennettu! Samoin Arlan Power Cow -UHT-suklaapirtelö oli 2 vuotta ja 3 kuukautta päiväysvanhana täysin juotavaa. Molemmat olivat olleet jääkaapissa, ja ne oli pakattu muovipurkkiin ja suljettu metalli- ja muovikansilla. Sen sijaan Valion Play-maitokaakao oli klimppistä ja maistui epämiellyttävältä jo alle 5 kuukauden jälkeen. Se oli pakattu muovikorkilla suljettuun kartonkitölkkiin.
Pitkään kestää, kun maidosta jauhetaan.
Viimeisenä testipenkkiin istahtavat lahjoituksena saamani Valion rasvattomat maitojauheet. Kutsutaan heitä vaikka nimillä PE 29.01.98 ja PE 01.02.15. Vertailu ei ole täysin aukoton, sillä avasin PE98:n yli neljä kuukautta sitten ja avatun pakkauksen säilyvyydeksi luvataan kolme kuukautta. Olisi tosin hauska tietää, mihin tämä suositus perustuu, sillä aromiaineita sisältävät mausteetkin säilyvät vuosia. Olen aiemmin kovertanut kovettunutta maitojauhetta kahviin ilman valituksia juojan taholta.
Kun tein testatuista maitojauheista maitoa, maultaan hieman voimakkaammaksi mutta juotavaksi osoittautui 22 vuotta sitten vanhentunut PE98. Verratessani jauheita kiinteässä olomuodossa ja kahvin seassa 5 vuotta sitten vanhentunut PE15 ei juuri eronnut verrokistaan. Viisi vuotta ei ole vielä mahdottoman paljon, jos tuotteen leima-aika on 24 kuukautta. Hävikin kannalta maitojauhe olisi moneen paikkaan oiva valinta kahvimaidoksi. Tai ehkä jopa kasvimaitojauhe.
Oho, taisin puhua kasvimaidosta. On hupaisaa, miten tarkkaan Euroopan unioni valvoo maito-sanan käyttöä. Sen ymmärtäisi, jos kaupanmaito olisi jonkinlainen koskematon luonnontuote. Valiolaisesta näkökulmasta EU laahaa jäljessä: ”– – maidon kanssa ei enää olla riippuvaisia pelkästään rasvapitoisuuteen liittyvistä muutoksista, vaan koko maito voidaan purkaa komponenteiksi ja alkaa rakentaa siitä lähes mitä vaan – –.” Tässä mielessä maitojuomat ja kaurajuomat ovat samanlaisia eri ainesosista kasattuja tuotteita.
Jos jotain maitoa on pakko aikuisena käyttää, luonnollisinta olisi tietysti raakamaito. Tuottivathan eräässä tutkimuksessa pastoroitu maito ja kypsennetty liha kissoille ihmisten vaivoja, kuten sydänsairauksia ja ”vinoutunutta seksuaalista halua”.
Raakamaito ei kuitenkaan käy, koska olemme tällä hetkellä parempia jäljittämään pieneliöiden tuottamia sairauksia kuin terveyksiä. Alkujaan maitojen lämpökäsittelyihin ryhdyttiin, jotta ihmiset eivät yskisi lavantautejaan ja kurkkumätiään maidon joukkoon. Nykyään maito menee lypsykoneesta suoraan tankkiin.
Valion mukaan raakamaidossa ei ”alun perinkään ole merkittäviä määriä ihmisen terveydelle edullisia bakteereja”. Siten raakamaidon perään on turha haikalla, ja lopun perin voi kysyä, miksi juoda maitoa ollenkaan, kun tarvittavat ravintoaineet voidaan sekoittaa moneksi muuksikin tuotteeksi.
Ylipäätään ravinnon ja terveyden suhteesta on vaikea lausua mitään pysyvää. Lähinnä voisi miettiä, miksi kalsiumin saantisuositus on niin suuri, että se on käytännössä mahdollista saada vain maitotuotteista tai purkista. (Myös kasvimaitoihin tulee kalsium purkista.) Onko todella niin, että metsästäjä-keräilijät söivät yhtenä päivänä seesaminsiemeniä, toisena merilevää ja kolmantena manteleita, vai voisiko kalsiumin saantisuositus olla pielessä?
Tällä kertaa on pohdittu lähinnä, voiko hävikin syntymistä estää, kun maito on jo maassa kytkyissä makaavalta lehmältä riistetty. Maidon kestävyydestä ei voi kuitenkaan kattavasti kirjoittaa mainitsematta lehmiä. Siksi lopuksi tiiviste ikään kuin muistutuksena. Kyllähän te tiedätte.
Lehmä on kuin lestadiolaisäiti, joka huomaa olevansa taas vittu raskaana eikä muista minkä takia, kun päivät ovat yhtä yksitoikkoista sumua sitä nyrkkiraiskausta lukuun ottamatta. Mutta se, mistä suurperheessä voi vain haaveilla, tapahtuu lehmälle poikkeuksetta: lapset viedään pois. Siinä onkin sitten aikaa miettiä, minkälaisten yhteiskunnallisten ihanteiden seurauksena kantaa luonnottoman kokoisia utareita. Onneksi tehokkaat rintapumput helpottavat tuskaa, ja jos maito ei laske kunnolla, niin pääsee pois, väkivaltaisella tavalla mutta pois kuitenkin. Rakenteellisen väkivallan puitteissa voivat ketjut kesän kynnyksellä vaihtua sähköaitaan, ja sellaista hetkellistä helpotusta kokoontuvat ihmiset yli kymmenen hengen joukolla toljottamaan, eivät syyllisyyden kalvamina vaan nähdäkseen kerrankin, millaista on kokea puhdasta iloa, kun itselle kaikki on vain väline saavuttaa, niin mitä ja minkä takia? tulee harvoin kysyttyä toisin kuin: millä hinnalla?
Maustamattoman tofun pakkauksessa stama on musteen tuhlausta. Vuosienkaan säilytys jääkaapissa ei ole koskaan tuonut tällaisiin tofuihin sivumakua. Pahakin maku on nimittäin ainoana makuna määritelmällisesti päämaku. Yleensä ei tarvitse edes turvautua määritelmiin: laadukkaasti valmistettu ja pakattu marinoimaton tofu säilyy vuosia mauttomana.
Olin sullonut toistakymmentä tofupakettia jääkaappini ankariin – kosteuden ja mikrobiologisen kuormituksen, ei lämpötilan, suhteen – olosuhteisiin. Tarkoituksena oli ollut testata tofuja jo aiemmin, mutta en millään keksinyt, millaisen valokuvan olisin niistä ottanut. Sitten keksin, että tuhat kuvaa peräkkäin kertoo enemmän kuin yksi erillään.
Maustamattomien tofujen parasta ennen -päiväyksillä oli ikää 1 vuodesta ja 2 kuukaudesta 3 vuoteen ja 11 kuukauteen. Yleensä tuotteen maku heikkenee tasaisesti päiväyksen etääntyessä. Nyt kun ei ollut mitään, mikä olisi voinut heikentyä, en kerta kaikkiaan pystynyt tekemään minkäänlaista eroa tofujen välille.
Olisin voinut syödä vaikka ne kaikki, jos ne eivät olisi olleet maustamatonta tofua. Onneksi Onnenmyyrä tykkää tofusta kuin hullu tofusta, ja kehitin itsekin menetelmän tofuista eroon pääsemiseksi. Siitä enemmän lopuksi.
So Fine -merkkiset tofukimpaleet ovat kuivahkoa soijajuustoa, tosin nesteeseen pakattua. Siten niiden voi olettaakin säilyvän hyvin. Feta, jossa on selvästi enemmän suolaa, menee pahanmakuiseksi usein vuodessa. Halumi elikkäs halloumi saattaa taistella säilyvyydessä tofun kanssa, mutta se on vähemmän huokoista kuin tofu ja oikeastaan halumilla maustettua suolaa. Tofuahan ei tarvitse avaamisen jälkeen liottaa vaan kuivattaa.
So Finen tomaatti-basilikatofussa tilanne oli toinen. Kahdeksan kuukautta parasta ennen ‑päivästä vanhentuneessa tofussa maku oli mahdollisesti jo heikentynyt, mutta pilaantuneeksi sitä ei voinut luokitella. Sen sijaan vuoden kokeneempi tofu oli heittänyt täysin läskiksi: kiinteä palanen oli pehmennyt muodottomaksi puuroksi. Kun makutofu lätsähti biojäteastiaan, jokainen aistini oli todennut sen ehdottoman syömäkelvottomaksi.
Maustettua tofua ovat myös Jalotofun Vegeström-lindtröminpihvijäljitelmät. Avasin pakkauksen vähän päälle kaksi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Pihveissä oli pientä käyneisyyttä, eli ne aavistuksen polttelivat kielen päällä. Se ei varmaan kuulu asiaan nolla vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Muuten maku oli kohdillaan. Tämä 709 päivän ylitys vähän päivitti aiempaa 114 päivän valmisruokaennätystäni.
Tempe on tofua eläväisempi tapaus, koska siihen on tarkoituksella istutettu sieni. Kun söin 11 kuukautta parasta ennen -päivän jälkeistä soijasta valmistettua Jalotempeä, maku oli jalo mutta tympeä. Toisaalta tempe tapaa olla erikoisen makuista, eikä minulla ole kokemusta tuoreesta Jalotemmestä. Jotain voi päätellä tuoreiden temppeiden homejuustoasteikosta: päivän pari käynyt tempe kuulemma muistuttaa camembertia ja viitisen päivää käynyt on kuin kypsää stiltonia. Kerran minulla meni ulkomainen soijatempe pilalle kuudessa kuukaudessa. Siitä tuli limaista, valkopilkukasta, tuoksultaan pistävän ammoniakkista ja tietysti pahanmakuista.
Mifuakin olen kerran roskiksesta löytänyt. Pippurinen versio oli vielä syömäkelpoista, kun päiväys oli ylittynyt reilulla kolmella kuukaudella.
Etsi kuvasta nuorin ja samalla ainoa pilaantunut, 9 kuukautta päiväysvanha maustamaton tofu. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.
So Finen ja Jalotofun maustamattomat tofut säilyvät hyvin, mutta muunmerkkisistä tofuista minulla on huonoja kokemuksia. Etnisten kauppojen ilmeisesti halpa Super-Tahoe ei parin kerran perusteella näyttäisi kestävän kuukausitolkulla. Tahoeen tulee erikoinen makea, suorastaan raju haju, joka pistävyydessään muistuttaa desinfiointiainetta ja tihkuu jopa avaamattoman muovin läpi. Vaikka maku on tässä tapauksessa hajua selvästi miedompi, vanhaa Tahoeta on vaikea erehtyä syömään.
So Fineen ja Jalotofuun hajua saa vain pakkauksen avaamalla. Olin tofuja testailtuani jättänyt pari avattua pakettia jääkaapin ylähyllylle. Järkytykseni oli suuri, kun huomasin niiden menneen homeeseen parissa kolmessa päivässä. Järkytykseni oli vielä suurempi, kun huomasin ylähyllylle hautautuneen avatun kinkkuleikkeleen menneen pilalle eli hävikiksi. Se taas ei kauheasti järkyttänyt mutta hämmästytti kyllä, että leikkeleen päällä luikerteli sentin pituinen toukka pikkusisaruksineen.
Onneksi olin säilönyt osan avaamistani tofuista kylmempään ja elämälle vieraampaan jääkaappiin. Nämä tofut maistuivat viiden päivän päästä suunnilleen samalta kuin aluksi, mutta ne olivat leikkauspinnoilta limaisia. Tarkemmin katsottuna liman kanssa kosketuksissa oli kaikki, mikä oli ollut ilman kanssa kosketuksissa. Valmistaja kehottaakin säilyttämään avatun tofun tiiviissä muovipussissa tai nesteen alla.
Tämän ohjeen luin yhdeksän päivää vanhimman tofupakettini avaamisesta. Jääkaapissa ollut tofu oli limoittunut niistä kohdista, joista se oli ilmoittunut. Huuhtelin ja hukutin tofun vedellä ja siirsin sen takaisin jääkaappiin. Salaisuus pinnan alla säilyttämisessä lienee yksinkertaisesti hapen hyödyllisyys pieneliöille ja siten haitallisuus tofulle.
Itse huuhtelen vähäiset limakerrostumat pois ja vältän vain pehmenneen tai homehtuneen tofun syömistä. Tofun juustomaisuus tarkoittaa, että home tai lima ei etene tofussa kovin hyvin, joten tofusta voi leikata huonoksi menneen päälliosan pois. Tofujen huokoisuuksissa on tosin eroja.
Rei’ikkäintä tofua syntyy pakastamalla. Voin vahvistaa tämän tiedon, sillä dyykkasin kerran paketin pakastettua kylmäsavutofua. Sitä voi olla vaikea löytää tavallisista kaupoista, mutta pakastamattomana sitä tietysti saa. Kaksi vuotta jäässä ollut jalosavutofu maistui epätofumaisen hyvältä ja tuntui kastellulta kuivaksi paistetulta munakkaalta.
Kun vanhimman tofuni päiväyksen umpeutumisesta oli tasan neljä vuotta, pakkauksen umpeutumisesta yli neljä vuotta ja pakkauksen aukeutumisesta yhtä vaille neljätoista päivää, nostin tofun jääkaapista ja vedestä. Veden pinnalla kellui höytyvää, mutta tofu näytti ja maistui samalta kuin aina ennenkin eli ei juuri miltään. Sen sijaan jääkaappi-ilman armoille jätetty tofupala oli liukas kuin saippua. Pinnan alta sekin tosin oli ihan asiallisen makuinen.
Laadukasta tofua voi siis huoletta ostaa varastoon ja syödä kuukausia tai vuosiakin myöhemmin. Avattu tofu säilyy tiiviisti pakattuna kylmässä noin viikon ja veden alla pidempäänkin. Tofu alkaa yleensä pilaantua pinnalta limaantumalla tai homehtumalla. Viimeistään kuvottava haju ilmaisee ”viimeisen käyttöpäivän” ylittyneen.
Entä kuinka pitkään tofua voi säilyttää huoneenlämmössä? Heinäkuussa ikkunajääkaappia siivotessani huomasin unohtaneeni ikkunan väliin talvella Lidlin luomutofun. Annoin tofun olla suosiolla kuumaketjussa kolmenkymmenen asteen helteetkin.
Tofu olisi pakkauksen mukaan pitänyt säilyttää enintään kuudessa asteessa. Se sattuu olemaan Helsingin keskilämpötila, joten olisin keskimäärin täyttänyt säilytysehdot, jos olisin pitänyt tofua ikkunajääkaapissa kokonaisen vuoden ajan. Nyt tofu oli lämpimässä vain kaksi kesäkuukautta, joten sen keskilämpötila jäi kaiken järjen mukaan alle kuuden asteen. Ehkä siksi en maistanutkaan ikkunanvälitofussa mitään vikaa. Tofu maistui niin miedolta, että marinoin sen palindromisiksi makupaloiksi.
Lentävälautasellinen soijajuusto eli ufo tofu. Kaikki kuvassa näkyvä karkki kaupasta.
Ufo tofu
100 g maustamatonta tofua
vettä
5 salmiakkiufoa (eli ”Lakritsi Ufoa”) + 1 ufo koristeluun, jos sinulla on aikaa ja rahaa koristella ruoka-annoksiasi
Osta ufot ensinnäkin muovipussissa, jonka voit käyttää uudelleen, eikä missään puusta valmistetussa pussissa, jonka heität heti menemään.
Murskaa ufot yksi kerrallaan pussin sisällä esimerkiksi raskaan kattilan avulla.
Täytä desilitran mitta puolilleen vettä ja lisää murskatut ufot. Anna veden vaikuttaa muutaman minuutin ajan.
Kuutioi sillä välin tofu. Siivilöi ufomurske pois mutta älä heitä sitä hukkaan. Murske maistuu ihanalta jäätelön päällä tai vaikka kitalaella.
Lisää tofupalat ufouutteeseen puoleksi tunniksi. Asiantuntijoiden salaisuuden mukaan tofujen pitää olla huoneenlämmössä marinoituneita. Tällä välin voit koristella tarjoilulautasen kokonaisella ufolla, millä välin voit käännellä tofuja marinadissa.
Nostele tofut lautaselle ja tarjoa esimerkiksi Alkon numeron 105656 kanssa.
Koomikko Janne Hyttinen on kertonut juttua, jossa opiskelijapariskunta huomaa kaupassa alennustarran viimeisen myyntipäivän kondomeissa. He ostavat kaksi pakkausta: toinen käytetään illalla ja toinen pannaan pakastimeen.
Juttu on hauska, koska vertailukohta on täysin väärä. Kortsupaketti ei ole pakkaseen lykättävä vakuumipakkaus vaan huoneenlämmössä pidettävä säilykepurkki. Niin kondomeissa kuin säilykkeissäkin turvallisuuden kannalta ei ole oleellista tuotteen ikä vaan se, miten tuote on valmistettu, miten sitä on säilytetty ja miten sitä käytetään. Molemmat säilyvät niin pitkään, että päiväys on lähinnä viitteellinen.
Maksutonta, muumimukitonta ehkäisyä. Kondomit, huopa ja mulkki Taloyhtiön jätepisteestä.
Tämän vuosisadan ensivuosikymmenellä ei ollut yksi eikä kaksi, jotka luulivat esimerkiksi päiväyksen 2012-05 tarkoittavan joulukuun 20. päivää vuonna 2005. Nyt on varmaan jo opittu, että kondomipakkauksissa ilmoitetaan se kuukausi, jonka jälkeen kondomin ajatellaan muuttuvan radioaktiiviseksi. Tiia ja Petja Aarnipuu kirjoittavat Kondomikirjassa (2012): ”Vanhentuneita kondomejakaan ei tule mieleen säilyttää. Mitäpä niillä tekisi?” Väestöliiton nuorisolääkäri uskaltaa sentään sanoa, että päivien tai viikkojen ylityksellä tuskin on merkitystä.
Päiväyskiihkoilu on omituista, koska koskaan tuskin on kondomipakkauksessa ollut mainintaa viimeisestä käyttöpäivästä. Lähimmäksi on tainnut päästä Väestöliiton suosittelema Protex, jossa on ruotsiksi lääkkeenomainen användas före eli käytettävä viimeistään -suositus mutta suomeksi eri asiaa tarkoittava parasta ennen. Yleensä kondomipakkauksissa on vain tiimalasi ja mahdollisesti exp., joka tulee sanasta expiry date eli erääntymispäivä.
Täsmällisin asia, josta tavallisen lateksikondomin päiväys viestii, on se että valmistuksesta on tuolloin tullut kuluneeksi viisi vuotta. Joitakuita päiväyksiä syynääviä naisia kiinnostaakin kondomin pettämistä enemmän se, pettääkö mies.
Valmistaja ei voi kasvattaa kondomin hyllyikää, jos se haluaa noudattaa WHO:n määrittelyjä
ja ISO 4074 -kondomistandardia. Viisi vuotta on sillä tavalla tarkkaan harkittu vanhenemisaika, että se olisi vuoden pidempi, jos ihmisellä olisi kädessä kuusi sormea. Luvun viisi miellyttävyys on se syy, jota lukuisat Yahoo-vastaajat eivät osaa kertoa, vaikka mielestään tietävät, että kondomeissa on ”syystäkin” erääntymispäivät.
Jokainen kondomi testataan elektronisesti, minkä lisäksi kondomeista otetaan satunnaisia eriä tutkittavaksi. Tarkastusmenetelmiä on kaksi – katso elävät kuvat! Vesitestissä kondomi täytetään vedellä ja siitä etsitään vuotokohtia. Ilmatäyttötestissä kondomiin ohjataan ilmaa, kunnes se puhkeaa. Tilavuus ja paine puhkeamishetkellä merkitään muistiin.
Lateksikondomi valmistetaan luonnonkumista. Liiallinen ilmankosteus ei tee sille hyvää, mutta pääasiassa kumia vanhentaa korkea lämpötila ($). Hyllyiän määrittämistä varten kondomeja pitää säilyttää 30 asteessa. Jos tarvitaan nopeasti alustavia tuloksia, viittä vuotta 30 °C:ssa voidaan jäljitellä puolella vuodella 50 °C:ssa. Samalla logiikalla, Arrheniuksen yhtälön ja sen taustalla olevien kemiallisten periaatteiden mukaisesti, kondomit säilyvät paljon pidempään kuin viisi vuotta – jos kotiaan ei lämmitä tropiikiksi.
Asia on todettu kokeellisestikin Polymer Testing -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa ($). Kondomit olivat erääntyneet noin neljä vuotta aikaisemmin. Vesitesteissä oli kolmelta eri merkiltä 200 testikappaletta kultakin. Yhtään vuotoa ei havaittu.
Ilmatäyttötestissä kutakin merkkiä oli 125. Eräät 9 vuotta ja 2 kuukautta vanhat kondomit saavuttivat keskimäärin 30 litran tilavuuden, kun uudet kumit täyttyivät kaksi litraa pinkeämmiksi. Standardi edellyttää 18:aa litraa. Testatuista 500 vanhasta kondomista yksi jäi alle tämän rajan. Se voi kuulostaa huolestuttavalta, jos ei tiedä, että standardit sallivat tutkitun kokoisissa erissä viisi viallista kondomia, ennen kuin erä pitää hylätä. Toisaalta samoissa testeissä jäi yksi uusi kondomi kiinni liian pienestä puhkeamispaineesta.
Nämä roskiksesta löytyneet kortsut jäivät kiinni pistotarkastuksessa.
Laboratoriomittauksia päiväysvanhoista kondomeista on saatavilla vähänlaisesti. Siitä, miten päiväysvanhat kondomit kestävät tositoimissa, ei ole ilmeisesti julkaistu tähän päivään mennessä ainoatakaan kunnon tutkimusta. Tähän päivään mennessä.
Testasin noin 50 dyykatun ja vanhentuneen kondomin kestävyyttä heteronormaalissa yhdynnässä. Kokeiltuja merkkejä olivat muun muassa Durex, Näkken, Profil, Sultan Conture, Sultan Ultra Thin ja Tunne demari sisälläsi. Pisimmillään päiväyksen umpeutumisesta oli 7 vuotta ja 5 kuukautta. Ylityksen keskiarvo oli 2 vuotta ja 1 kuukausi ja mediaani 1 vuosi ja 3 kuukautta. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, mitä tarkoittaa mediaani.)
Yksikään kondomeista ei puhjennut. Niiden, joilla on tapana puhkoa kumeja, liukuhihnalta suoraan tulevat kondomit eivät välttämättä ole sen parempia kuin vuosia kypsytetyt. Lucyn-sisuskalun vuoraava varmuusväline näet hajoaa helposti, jos ei ole Liu kastunut. Meillä kun kitka on parisuhteen muilla alueilla, kondomi on mennyt rikki vain kerran ja silloinkin epämääräisen kärsineestä pakkauksesta otettua ranskalaista kirjekuorta avatessa.
Yksi vahinko tutkimuksissa sattui. Poisluiskahduksen syynä ei ollut siitintäni ympäröinyt kymmenvuotias, vaan se, että jatkoin härkäpäisesti kyntämistä, vaikka sarvi oli jo löystynyt. Kun maaperäkään ei enää ollut kostea, miesten kondomi muuttui naisten kondomiksi, joiden ehkäisyteho on hieman huonompi.
Olisi pitänyt uskoa Iltalehden tuttavallista ohjeistusta: ”Kondomi tulee myös poistaa silloin, kun sun siitin on vielä jäykkä.” Jälkikäteen ehkäisyä ajatellessa kymmenen vuoden ikää arveluttavampaa kondomissa oli sen merkki: Family. Onneksi Voice tarjosi apua: ”Jos pelkäätte raskautta, kannattaa miettiä myös jälkiehkäisyä. Se on New Yorkissa asuva gynekologi.”
Kondomi on alle 30-vuotiaille suomalaisille paras ehkäisymenetelmä, koska se ei kylvä hormoneja vesistöihin. Jotkut miehet tosin sanovat kumin heikentävän tuntoherkkyyttä radikaalisti. Väite saattaa kuitenkin olla vain sumuverho sille pelolle, että pissan kalteva torni ehtii romahtaa, ennen kuin se on saanut suojapressun ympärilleen. Se taas voi johtua siitä, että tilanne on liian jännittävä tai liian vähän jännittävä.
Kondomin ehkäisyteho on oikein käytettynä 98 prosenttia. Se on kappaletta kohti laskettuna 99,98 prosenttia, jos oletetaan sutinaa olevan luvassa puolen viikon välein. Kondomit eivät kuitenkaan petä satunnaisesti, vaan ongelmat kasaantuvat niille, joilla ei ole paljon kokemusta kondomeista, ja niille, joilla on paljon kokemusta kondomien pettämisestä.
Kondomin luotettavuutta heikentää tutkitusti myös se, että suhteen osapuolet eivät asu yhdessä. Tinderisteille on varmaan ihan susiparia puhua irtosuhteista, mutta niissä voisi olla viisasta käyttää tuoretta kondomia. Siis silloin kun ei tiedä, onko viruksia liikkeellä tai onko liukasta vai hiekoitettua.
Joka tapauksessa varmuuden vuoksi eli nousuvesi kannattaa päästää kondomiin käytön jälkeen mahdollisten reikien havainnoimiseksi. (Siemennesteen voi halutessaan hävikin vähentämiseksi Kiasma-tyyliin surauttaa tehosekoittimessa nahistuneiden munakoisojen kera, niin tuloksena on juoma täynnä elämänvoimaa.)
Mutta riittääkö silminnähtävä vuodottomuus? Voiko kondomiin tulla mikroskooppisen pieni reikä? Riittää ja kyllä voi. Vesitestillä voidaan havaita pienimmillään 3 mikrometrin kokoiset reiät. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monen hiuksen paksuutta mikrometri vastaa.)
Siittiön leveys on juuri 3 mikrometriä, mutta HI-viruksen halkaisija on kuumottavasti 0,12 mikrometriä – jos myyjä ei liioittele. Onneksi asiaa on tutkittu paljon. Kondomeja on täytetty testivirusta sisältävällä liuoksella (ja kumisukan ympärille on laitettu kangassukka, jotta veden aiheuttama paine ei venytä kondomia ”antropomorfisten dimensioiden” yli).
Eräässä tutkimuksessa 2,6 prosenttia lateksikondomeista päästi virusta läpi. Siemennesteeksi muutettuna vuoto oli näissä tapauksissa keskimäärin 1 × 10−5 millilitraa. (Valistuneita lukijoita palveleva laatulehti kertoisi tässä kohdassa, kuinka monta näitä tilavuuksia mahtuisi olympia-altaaseen.) Tulos ei ollut tutkijoiden mielestä tippaakaan huolestuttava Atlannan olympiavuonna 1996, ja sen jälkeen kondomien laaduntarkkailu on jatkuvasti parantunut.
Tarkoitus oli, että jos kuulut yhteen kondomin käyttäjien riskiryhmään, vähän koulutettuihin, olisit jo tuskastunut tekstimassaan ja lopettanut lukemisen ennen tätä yhteenvetoa: omien kokeilujeni ja tieteellisten tutkimusten perusteella vanhoja, hyvin säilytettyjä kondomeja voi tavallinen kolmannen sukan kuluttaja kaikin mokomin käyttää. Ovathan ne halvempiakin tai halvimpia.
Parasta ennen -päivän jälkeen ei ole odotettavissa mitään äkillistä piikkiä, sillä kondomien kestävyys noudattaa normaalijakaumaa (kuten peniksen kokokin). Kumi heikkenee kuitenkin koko ajan. Mikäli tavoitteena on saada turvaseksi sataprosenttisen turvalliseksi, kortsuja ei kannata hautoa lompakossa, taskussa tai vuosikausia.
Kun ploggaustempaus poimaratoniin oli muutama päivä, aloin lueskella ohjeita maratoniin valmistautuville. Olin ilmeisesti lähdössä soitellen sottaamaan käsiäni.
Hikipanta-sivuston mukaan ruokavalion suunnitteleminen on aloitettava muutama kuukausi ennen maratonia. Terwamaratonin sivulla annetaan puolelle vuodelle jaoteltu reilun sadan lenkin harjoitusohjelma ja kerrotaan, että maratonilla ei pidä kokeilla uusia urheilujuomia, sukkia tai kenkiä. J. P. Roos kirjoittaaMaratonmiehen elämässä (1995): ”Mutta ehkä tärkeintä on, että maraton on NIIN pitkä matka ettei sitä voi yksinkertaisesti juosta kylmiltään (varmaan joku on sen tehnyt, mutta saanut myös kärsiä paljon).”
Olin toimimassa sikäli neuvojen vastaisesti, että olin aloittanut ruokavalion suunnittelemisen muutamaa päivää ennen ja aioin kokeilla uusia urheilujuomia ja sukkia. Toisaalta olin käynyt juoksulenkillä alkuvuoden aikana kaksi kertaa ja ajanut molemmilla kerroilla sisään roskiksesta löytämiäni tossuja.
Poimaraton oli kaikille avoin tapahtuma, jonka esittelin blogikirjoituksessani. Sen saamien tykkäysten perusteella laadin etukäteen asteikon tapahtuman suosiolle. Jos paikalle saapuisi itseni lisäksi yksi ihminen, se olisi iloinen yllätys. Kaksi muuta osanottajaa olisi menestys ja kolme olisi ihme. En yllättynyt.
Poimaraton lähti hyvin käyntiin, sillä Ikuisen vapun aukiolta ei tarvitse koskaan poistua tyhjin käsin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ketjuttaa kaupungin roskarysiä, koska ploggaukseen kuuluu myös juokseminen. Olin suunnitellut reitin sivuamaan minulle merkityksellisiä paikkoja sekä parissa kohtaa päivän muita juoksutapahtumia.
Ensimmäinen täysi muovikassi. Senaatintori, 4,5 km, 32 min.
Alkuun tuntuu hassulta juosta muovikassi kädessä ja kyykistellä vähän väliä, kun tavallisesti minulla ei ole mukanani muovikassia. Juoksu kulkee, mutta reidet tuntuvat jännän jännittyneiltä. Unioninkadulta löydän kupongin, jolla saa ilmaisen kahvin ja pullan (arvo 2,50 e) – en tosin tiedä missä. Aleksanterinkadulta nappaan mukaan rasian, jossa on kolme vadelmaa ja yksi mustikka. Kaartinkujalta poimin matkaan neljä hedelmäaakkosta.
Toinen täysi muovikassi. Johanneksenkirkko, 9,0 km, 1 h 10 min.
Ensimmäinen huoltopiste on 10 kilometrin kohdalla Kuvataideakatemian galleriassa. Se olisi voinut tulla vähän aikaisemmin, koska urheilujuoma tuntuu imeytyvän hyvin. Juoksen hetken Helsinki City Marathonin seassa ja poimin maasta puoliksi käytetyn energiageeliputkilon. City Marathon opettaa, että pahvisen juomamukin voi heittää vauhdissa kadulle, jos on kiire. Poimaraton opettaa, että pahvisen juomamukin voi poimia vauhdissa kadulta, jos on kiire.
Kolmas täysi muovikassi. Vanha kirkko, 11,8 km, 1 h 42 min.
Keskustassa roskuus tiivistyy, etenkin kun on ravintolapäivä.
Neljäs täysi muovikassi. Dyykkarien pyhiinvaelluskohde Sonckin kortteli, 14,0 km, 2 h 9 min.
Ulkomaalaisen näköinen mies vilkaisee taloyhtiön roskiksella, olenko tulossa saaliinjaolle. Saan heitettyä poimimani littanat alumiinitölkit metallinkeräykseen. Aiemmilla tyhjennyksillä niitä on mennyt sekajätteisiinkin. Korkkaan elämäni ensimmäisen energiageelin. Juoksu sujuu edelleen hyvin. Sibeliuksenkadulla poimin roskia autojen alta ja töölöläisrouva kehuu: ”Hyvä!”
En!
Google tuntee meidät paremmin kuin me itse. Puoliväliin lopettaminen houkuttelee, sillä jatkuva kyykistely on saanut reisilihakset hapoille. Sturenkadullakin joku oli ripotellut ympäriinsä parikymmentä pikaruokapaikan pippuri- ja suolapussia.
Saavun puolimatkan krouviin, jonka kaikista hanoista tulee vettä. Kumpulan liikuntakeskus on jo lukinnut ovensa, mutta saan koputtelemalla kiinnitettyä ystävällisen työntekijän huomion. Koska reidet jonkin verran tokenevat vastasekoitetusta urheilujuomasta ja muu keho tuntuu olevan hyvissä voimissa, päätän jatkaa matkaa.
Kuudes täysi muovikassi. Käpylän paloasema, 23,0 km, 3 h 45 min.
Maunulassa vauhti alkaa hiipua. Ensimmäistä kertaa matkan aikana en kävele siksi, että saisin poimittua kaikki vastaan tulevat roskat, vaan siksi, että reiteni ovat kuin kaksi vanhaa puuta pesäpallomailojen pieksämää. Juoksen välillä köpötellen, ja jokainen roska tietää raastavaa pysähdystä ja yhä vaivalloisempaa liikkeellelähtöä.
Seitsemäs täysi muovikassi. Oulunkylän kirkko, 28,1 km, 4 h 40 min.
Olen kävellyt viimeiset pari kilometriä mutta yritän vielä hölkätä seuraavalle huoltopisteelle. Alkuun hieman liian kuuma sää on kääntynyt hieman liian kylmäksi. Maaliin pääsemiseksi olisi käveltävä vielä monta tuntia ja poimittava monta monituista tuusannuuskaa eli auton yli ajamaa koivunuijapistiäiskotelokoteloa. Olen saavuttanut kohdan, jossa itsepäisyys on muuttumassa itsetuhoisuudeksi.
Kahdeksas täysi muovikassi. Onnenmyyrän pesäkolo, 30,0 km, 5 h 7 min.
Rapsutan nojatuolissa Onnenmyyrän maidosta pullistelevaa vatsaa. Vaikka olen ihminen, en ota maitoa omaan käyttööni vaan tilaan itselleni urheilujuoman. Vähän harmittaa, että poimaratonin polkujuoksuosuus Pirunkalliolla jäi nyt väliin. Toisaalta ei tarvinnut kokea Viikissä sitä ylimääräistä verenpainetta, jota Prisman näkeminen aina aiheuttaa.
Maratonkouluttajat puhuvat 30 kilometrin kohdalla vastaantulevasta ”seinästä”, joka johtuu mahdollisesti siitä, että elimistö alkaa käyttää energianlähteenä hiilihydraattien asemesta rasvoja. Omalla kohdallani siitä tuskin oli kyse, koska pidän parinkymmenen tunnin paastoja harva se päivä. Yksi ilmeinen selitys keskeyttämiselle on se, että olin juossut kevään aikana liian vähän. Toisaalta pohjakuntoa oli sen verran, että saavutin muutamaa viikkoa aikaisemmin Cooperin testissä 2 900 metriä.
Minulta ei ehkä loppunutkaan juoksukunto vaan lihaskunto. Jos aikoo yhdistää maratoniin satoja pysähtymisiä, kyykistymisiä ja liikkeellelähtöjä, olisi reidet totutettava maitohappoon hyvissä ajoin. Eikä ylipäätään kannattaisi ihan jokaista kuittia ja nenäliinaa yrittää noukkia mukaan.
Ensimmäisenä päivänä juoksun jälkeen en halunnut liikkua mihinkään ja portaissa kuljin alas suorin vartaloin kädellä kaiteeseen tukeutuen. Toisena päivänä jalkojen ja vartalon välinen lihasyhteys tuntui palanneen, joten sängystä ei enää tarvinnut kieriä pois. Kolmantena päivänä pystyin nousemaan sohvalta ottamatta tukea käsillä. Neljäntenä päivänä kävelin jo pari kilometriä, mutta reidet muistuttivat, että juoksemiseen oli vielä matkaa.
Lihaskivut ovat poimaratonin vaikutuksista vähäteltävimpiä. Hyviä seurauksia on se, että minulla kasvoi pikkuisen empatia niitä kohtaan, joilla liikkuminen tuottaa vaikeuksia päivästä toiseen. Lisäksi luonnossa on nyt yksi 16 ampeerin sulake vähemmän ja netissä on tietoa urheiluravinteiden säilyvyydestä.
Poimaraton ei siis ollut menestys, mutta ei se ollut ihmekään. Lopputuloksesta olen kuitenkin yllättävän iloinen.
Liite: säilyvyystietoa juoksijoille
Dexalin energiageelit olivat käyttökelpoisia 3,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Tiiviisti pakattu maltodekstriinin ja fruktoosin vesiliuos ei kuulosta kovin pilaantuvalta, etenkin kun mukana on säilöntäaineena kaliumsorbaattia.
Isostarin energiageeli, joka sisälsi glukoosisiirappia, vettä ja kaliumsorbaattia, maistui hyvältä 2,5 vuotta parasta ennen -päivästä. Vuoden verran nuorempi geeli oli tosin jämähtänyt, eli vettä oli ilmeisesti päässyt jotenkin haihtumaan pois. Powerbarin vankasti pakattu hedelmäsose eli ”performance smoothie” oli säilynyt kaksi vuotta päiväyksestä, vaikka siinä ei ollut säilöntäainetta.
Puolitoista vuotta vanhentuneet Zero-elektrolyyttitablettien pakkaukset olivat pullistuneet, joten niiden käyttämistä ei oikein voi suositella. Pullistelevat tabletit ovat muuten tavallisen näköisiä, mutta niiden pinnalla on tahmaisia, vettyneen oloisia alueita. Kyseessä ei todennäköisesti ole minkään vaarallisen pieneliön aikaansaannos, vaan ehkä pakkaukseen on jäänyt tai päässyt kosteutta, joka on saanut sitruunahapon ja karbonaatit reagoimaan ihan abioottisesti hiilidioksidiksi.
Herbalifen ”hypotoninen” elektrolyyttijuomajauhe oli käyttökelpoista 5,5 vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Jauheen vitamiinit ovat saattaneet kärsiä, mutta suolojen takiahan näitä pitäisi ottaa eivätkä ne voi hävitä, toisin kuin tietysti ne, jotka eivät tajua käyttää näitä ihmejauheita.
Onnen tongintaa 