Uusi peruna on tullut, kauan eläköön vanha peruna?

Posted on 3.9.2015 by Onni Tonkija

Uuden sadon perunoita on voinut nostaa roskiksesta jo kahden kuukauden ajan. Koska dyykkarin perunakellari ei hevillä tyhjene, varhaisperunat tuovat joka vuosi mukanaan saman pulman: missä vaiheessa vanhat perunat hennoo heittää pois?

Multaisia ja pestyjä varhaisperunoita tapetin päällä.

Uudet multa- ja keltaperunat olivat heinäkuussa tapetilla. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Perunapussin kylkeen painettu parasta ennen -päivä on yhtä tyhjän kanssa kuin nämä päiväykset yleensäkin. Lähempänä totuutta lienee se, että peruna on parasta ennen itujen ilmaantumista. Idut ovat myrkyllisiä, mikä saa monet viskaamaan tunkiolle paitsi idut myös itse perunat. Hyvinä aikoina on varaa nirsoilla; alkoihan peruna kelvata suomalaisille vasta katovuosina. Pienten itujen kavahtaminen on kuitenkin edes etäisesti järkevää vain siltä, joka ei sotke ruokaympyröitään myöskään terveydelle vaarallisilla villivihanneksilla – eikä sen puoleen varhaisperunoillakaan.

Eivät perunat minustakaan ikuisia ole, mutta ituisia, pehmenneitä pottuja voi syödä ilman sarvia ja hampaita. Itujen alamittaisuuden määrää tilannekohtaisesti varastojen riittävyys ja ruokailijoiden vaativuus. Tarkkojen rajojen puute johtaa tosin usein siihen, että idut pääsevät rehottamaan kuin hippien kuontalot.

Kaupan peruna saa olla viattomana, jos iduista on muodostunut korkeintaan viisimillimetrinen sänki. Suuressa maailmassa tällaiset ohjesäännöt ovat turhia, koska perunan hedelmällisyyttä ja mukulaisuussuhteita voi suitsia kätevästi säteilyllä tai sopivalla kemikaalilla, kuten esoteerisillä eteerisillä öljyillä tai sipsitehtailijoille profaanilla klooriprofaamilla.

Itäneitä perunoita myrkyllisempiä ovat vihreät perunat. Kun mukula saa valoravintoa, se alkaa tuottaa lehtivihreää. Vihreä ei itsessään ole haitallista, mutta väri merkitsee yleensä myös huomattavia glykoalkaloidien pitoisuuksia. Glykoalkaloideilla, kuten solaniinilla, peruna suojautuu tuholaisia vastaan. Tuholaisista suurin eli ihminen voi saada vihreistä perunoista monenlaisia oireita. Lontoossa solaniinista sairastui 1970-luvulla 78 koulupoikaa: seurauksena oli muun muassa oksentelua, ripulia, vatsakipuja ja hallusinaatioita.

Vihreä ilmaisee perunan viimeisen käyttöpäivän. Tämä päivä ei ole mitenkään ehdoton niin kuin se ei ole muillakaan ruoka-aineilla. Glykoalkaloidit kerääntyvät nimittäin pinnan tuntumaan, joten perunoita voi syödä, jos ne kuorii ja vihertyneet kohdat poistaa. Läpivihreitä mukuloita ei kannata käyttää ruoaksi, ja ne saattaisivatkin maistua kitkeriltä suuren alkaloidipitoisuuden vuoksi.

Vihertymisen estämiseksi perunat pitää suojata valolta, mutta sen lisäksi säilytyksessä pitää ottaa huomioon lämpötila ja ilmankosteus. Sellaisessa maailmassa, jossa jäähdytystilaa ja -energiaa on rajattomasti, perunan oikea säilytyslämpötila on kaiketi +2 °C. Uudessa maailmassa ihanteelliseksi lämpötilaksi on havaittu 7–10 celsiusastetta fahrenheiteina, sillä alle 5 asteessa perunan tärkkelys alkaa pilkkoutua sokeriksi. Muutoksen suunta on mahdollista kääntää ottamalla perunat lämpimään.

Sokeroitumisesta voi olla paitsi gurmeettista myös kosmeettista haittaa, sillä makeat perunat saattavat uunissa tai muussa kuumassa paikassa paistatellessaan ruskettua. Kaiken pahan lisäksi jääkaappisäilytys voi lisätä kohukemikaali akryyliamidin määrää valmiissa perunaruoassa.

Säilytyslämpötilan vahtiminen on melko turhaa siksikin, että markettimerkantti on jo yleensä katkaissut kylmäketjun. Tarpeen vaatiessa perunoita voi pitää huoneenlämmössäkin. Talvella perunan laatu näyttäisi heikkenevän viileässä asunnossa yllättävän hitaasti ja kesällä nopeammin kuin ehdin huomata pilaantumisen kärpäsinä katossa. Muovipussissa peruna märkänee herkästi, joten pussin suun kannattaa antaa olla reilusti auki. Toisaalta muovipussissa peruna ei kuivu niin helposti kuin paperisäkissä tai ämpärissä.

Vaikka kelpuutan usein iäkkäät ja ituiset perunat ateriapalveluun, kahdessa tapauksessa ylivuotiset potut saavat potkut ja kyydityksen MS-suolle. Luovun vanhoista perunoista oitis, jos huomaan että niistä kasvaa…

toukkia tai…

uusia perunoita.

Tehdäänkö parhaat munkit maitoon vai veteen?

Posted on 23.8.2015 by Onni Tonkija

Voiko munkkitaikinan leipoa Suomessa veteen, kun maito on jo maassa kansallisjuoma? Sitä lähti ravintolapäivänä selvittämään tutkimuslaitosruokala Onnen tonkijat. Sivutuotteena löytyi maailman helpoin ja paras munkkitaikinan ohje.

Sillanpylväässä tutkimuslaitosruokala Onnen tonkijoiden hinnasto ja vieressä munkkeja kolmessa ämpärissä.

Veteen, maitoon ja kahvimaitojuomaan tehtyjä munkkeja. Hämäykseksi vesimunkit olivat valkoisessa ämpärissä ja maitomunkit sinisessä. Makutestissä vesimunkki osutettiin oikeaan käteen, maitomunkki vasempaan (lat. sinister). Ämpärit, munkkien raaka-aineet, kyltin materiaalit ja kaikki muukin Taloyhtiön jätepisteestä, makutestin hinnalla. Onnen tonkijat lahjoittaa Roska päivässä -liikkeen ystävät ry:lle ravintolapäivätulonsa: myydyt kahvimunkit 4 euroa + lahjoitus 0,50 euroa + Onnen tongintaa -konsernin pultsareille kustantamat kolme munkkia 3 euroa.

Testaajat pitivät molempia munkkeja hyvinä, ja useimpien oli vaikea tehdä eroa niiden välillä. Yhtä ihmistä lukuun ottamatta kuitenkin kaikki pystyivät nimeämään suosikkinsa. Eihän ruokakaupasta nykyään selviäisikään järjissään ulos, ellei osaisi tehdä valintoja äärimmäisten pienten erojen perusteella.

Testaajista 10 piti parempana veteen tehtyä munkkia ja 6 valitsi maitoon tehdyn munkin. Munkkitaikinan nesteellä ei siis ole selvää yhteyttä munkin makuun. Munkkien maistuvuuteen vaikuttaakin lähinnä neljä asiaa: paistorasva, pinnan sokerointi, mausteet ja rakenne.

Paras paistorasva on Kuningaskuluttajan testin mukaan kookosrasva, luultavasti siksi että sillä tulee kuohkeimmat munkit. Koska en ollut löytänyt kookosrasvaa, käytimme munkinpaistorasvan ja rypsiöljyn sekoitusta. Kuohkeudesta piti huolen uudenlainen resepti.

Sokerointiin kelpuutimme tavallisen hienosokerin. Jotkut pitävät parhaana erikoishienoa sokeria, eivät kuitenkaan ilmeisesti tomusokeria.

Mausteita munkit eivät mielestäni kaipaa. Vaniljasokeri ei tunnu tuovan mitään lisäarvoa kuin enintään munkin hintaan. Kardemumma jo vähän maistuukin, mutta se ei ole mitenkään tarpeellinen ja voi aromeillaan estää paistorasvan jatkokäytön. Kahvijuomalla munkkielämyksestä pystyy rakentamaan sellaisen, joka tavallisesti tapahtuisi vain yhtä aikaa munkki syömällä ja kahvi juomalla.

Se, että veteen tehdyt munkit voittivat tällä kertaa, selittyy ehkä rakenteella. Munkkitaikinoita leipoessani tajusin, että maito ei olekaan valkoiseksi värjättyä vettä vaan vettä, johon on lisätty maitojauhetta. Jotta vesitaikinasta sai yhtään niin jämäkkää kuin maitotaikinasta, siihen piti lisätä 20 prosenttia enemmän jauhoja.

Vaikka molemmista taikinoista yrittäisi tehdä yhtä juoksevia, juossutta vettä sisältävistä munkeista näyttää tulevan vähän ilmavampia ja kenties siksi monen suosikkeja. Kuohkeita olivat maitomunkitkin, koska leivoin munkit Sikke Sumarin ohjeella, jossa nesteitä ja jauhoja käytetään suunnilleen yhtä paljon. Kun näiden huokoisten munkkien makuun on kerran päässyt, paluuta suomalaiseen pullamunkkiin ei ole.

Löysään taikinaan tehdyn munkin suutuntuma – rapea pinta ja ilmava sisus – on yksitoikkoiseen jauhomunkkiin verrattuna ylivoimainen. Joku voi tosin olla sitä mieltä, että kahvileivän pitääkin tuntua leivältä. Jos ilmavia munkkeja jostain syystä jää yli, niillä voi vallan hyvin herkutella vielä seuraavanakin päivänä, etenkin mikrossa käytettyinä. Yönylisestä pullamunkista taas ei saa hyvänmakuista lämmittämälläkään.

Pullataikinasta voi toki leipoa kaikenlaisia jänniä muotoja, kuten rinkeleitä, mutta osa löysän taikinan viehätystä on siinä, että munkeista tulee niin monimuotoisia nipukoineen ja röpelöineen. Tässäpä lyijyä ja sokeria maistuvampi uudenvuodentina!

Kuten tutkimuksessamme kävi ilmi, maidon lisäämisessä ei ole kysymys mausta. Ennen vanhaan lehmä tuotti talonväelle tietyn määrän maitoa. Koska ruokaa ei tuolloin vielä osattu haaskata, maitoa lisättiin vähän joka paikkaan, jotta sitä ei olisi tarvinnut heittää hukkaan. Nykyään, kun useimmat meistä pystyvät säätelemään maitovarantojaan litran tarkkuudella, ei ole mitään tarvetta piilottaa hapantumatonta maitoa taikinoihin. Edes martat eivät käytä munkeissaan maitoa (mutta lisäävät kananmunia senkin edestä).

Jos munkit siis onnistuvat yhtä hyvin veteen kuin maitoon, miksi munkit pitäisi aina tehdä veteen? Valitse itse mieleinen syy tai vaikka kaikki:

Maito on vettä noin parisataa kertaa kalliimpaa.
Maidontuotanto kuormittaa ympäristöä aika tavalla.
Kukaan ei ole allerginen tai intolerantti vedelle.
Maidontuotanto on rakenteellisesti julmaa. Siinä missä lihakarjaa ehkä pystyisi nykyoloissakin pitämään mitenkuten eettisesti, maidon tuottaminen vaatii pakkokeinohedelmöitykset ja vasikan erottamiset. Älykkäitä ja herkkiä eläimiä ei tule piinata sen takia, että saisimme munkkeihin nestettä, jota emme siitä maista.

Lopuksi paljastan hyvän, ellei parhaan munkkitaikinan ohjeen. On oikeastaan hämmentävää, että täydellisiä munkkeja varten ei tarvitse käydä maitokaupassa, rikkoa munia, sulatella margariinia tai vaivata taikinaa moneen kertaan. Vaikka nämä munkit valmistuvat nopeasti, mitään murenevia pikamunkkeja ne eivät ole vaan ennemminkin pikanttimunkkeja.

Maidottomat, munattomat ja maukkaimmat munkit

(20–25 pientä palleroa)

2,5 dl vehnäjauhoja (parasta ennen -päivästä oli vuosi, eikä kukaan valittanut)

1 rkl tai 1 pussi kuivahiivaa (päiväyksestä oli muutama vuosi, mutta hyvin toimi)

1 rkl sokeria (säilyy loputtomiin)

ripaus suolaa (ei pilaannu)

2 dl vettä (hanasta)

paistamiseen vajaa litra rypsiöljyä tai jotakin vähemmän eettistä ja terveellistä rasvaa (rypsiöljy ja munkinpaistorasva olivat täysin käyttökelpoisia yli puoli vuotta parasta ennen -päivän jälkeen ja jäljelle jäänyt seos ravintolapäivän jälkeenkin)

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
Kuumenna vesi mikrossa aavistuksen lämmintä kättä kuumemmaksi ja vatkaa se muiden ainesten sekaan.
Peitä kulho liinalla tai kelmulla. Jos astia on pieni, kannattaa käyttää kelmua, jotta nouseva tahmataikina ei pääse sotkemaan liinaa.
Kun taikina on kohonnut parikymmentä minuuttia, kuumenna rasva kattilassa 180 asteeseen. Jos sinulla ei ole näihin lämpötiloihin kykenevää mittaria, voit kokeilla rasvan lämpötilaa pienellä määrällä taikinaa. Jos taikina ei jähmety, rasva on liian kylmää. Jos rasva leimahtaa tuleen, se on liian kuumaa (rasvapalo tukahdutetaan kannella).
Nostele taikinaa kattilaan ruokalusikalla toista lusikkaa apuna käyttäen. Jos taikina ei tunnu irtoavan, kasta lusikka ensin veteen. Ravistele kuitenkin irtopisarat pois, ettei vettä pääse rasvan sekaan porisemaan.
Paista käännellen munkit kellanruskeiksi. Munkkeja kannattaa liikutella metallisilla salaatinottimilla tai vaikka kahdella haarukalla; reikäkauha on tässä vähän järeä työkalu.
Valuta munkit talouspaperin päällä ja pyöritä ne kuumina sokerissa. Näistä palleroista ei rapeus poistu yhtä vikkelään kuin pullamunkeista, joten älä suotta kiirehdi ja polta kieltäsi!

Säilyvä, säilyvämpi, säilyke

Posted on 3.6.2015 by Onni Tonkija

Tölkkitoukokuun alussa kuvittelin, että olisi kohtalaisen uskaliasta syödä hernekeittoa kuusi vuotta parasta ennen -päivän jälkeen. Sitten luin, kuinka Puolassa oli myyty parikymmentä vuotta vanhoja ruotsalaisia jauhelihasäilykkeitä (joita tosin ei kalalta tuoksuvina ollut tarkoitettu eurooppalaisten ihmisten ruoaksi). Luin myös, että joku oli kuulemma syönyt 60 vuotta vanhaa säilykelihaa ja että sadan vuoden päivät uponneena olleesta laivasta löytyi mikrobiologisesti moitteettomia säilykkeitä.

Ällistyttävät säilyvyysajat perustuvat ennen kaikkea siihen, että säilöntä on tekniikkalaji. Kun säilykepurkki pannaan muutamaksi minuutiksi autoklaaviin 120 asteeseen, poistuu elinvoima paitsi haitallisilta bakteereilta myös niiden mahdollisilta itiöiltä. Tällaisen säilykkeen voi saastuttaa vain se, mikä menee tölkistä sisään. Jos tölkki siis pysyy ehjänä, säilyke säilyy periaatteessa ikuisesti. Käytännössä tuotteen maku ja rakenne huononevat vähitellen, mutta terveyttä säilyke ei uhkaa.

Koska säilyke säilyy vain ulkomaailmasta eristettynä, säilykkeiden käyttäjiä varoitellaan lommoontuneista purkeista. Lommot ja viillot eivät kuitenkaan haittaa, jos tölkkiin ei ole tullut reikää. Sen sijaan päästään pullistunutta tölkkiä ei saa päästää ruokapöytään, koska pullistuman voi aiheuttaa pelätty anaerobikkaaja Clostridium botulinum tai jokin toinen haitallinen bakteeri.

Vaikka tölkki säästyisi lommoilta, sen voi rikkoa vääränlaisella säilytyksellä. Tölkit tulisi pitää huoneenlämmössä, sillä kylmässä ja kosteassa metalli ruostuu herkästi. Pintaruoste ei haittaa, mutta viimeistään sisäpintojen kukkiminen tarkoittaa, että tölkki on mikros- tai makroskooppisesti seula. Mikä tahansa huoneenlämpökään ei käy, sillä tropiikkiin pitää valmistaa omat tölkit. Polaarisille lämpötiloille taas ei ole erityisiä tölkkejä, joten tölkit tulisi varjella jäätymiseltä.

Ruostunut oluttölkki ja vastaava alumiinitölkki jääkaapin ovessa.

Tölkki saattaa ruostua pilalle viileässä. Yleisesti on havaittu, että oluttölkki säilyy jääkaapissa sangen kehnosti.

Myös itse säilyke vaikuttaa säilyvyyteen. Happamat ruoka-aineet, kuten tomaatit ja hedelmät, reagoivat vähitellen tölkin kanssa, joten niille voi ennustaa ainakin puolet lyhyempää säilyvyyttä kuin pH:ltaan keskimääräisemmille aineille, kuten lihalle, maissille ja vihreille pavuille.

Säilyketietoutta on pakattu kivasti Hyvä terveys -lehden juttuun Totta ja tarua säilykkeistä. Mieluummin kyllä lukisin säilykkeistä pelkästään tosiasioita, joten olen yrittänyt varmistaa tietoja ulkomaisista lähteistä. Niiden mukaan näyttäisi siltä, että avatun tuotteen säilyttäminen metallitölkissä ei ole terveydelle vaarallista. Jokainen ananaksia avatuissa purkeissa dyykannut osaa kuitenkin kertoa, että tinattu ananas ei maistu erityisen hyvältä. Happamat tuotteet kannattaakin aina siirtää säilytystä varten muihin astioihin.

Metallit eivät ole ainoa asia, jota tölkeistä pelätään irtoavan. Tölkkien muovipinnoitteissa pesivä bisfenoli A eli BPA on aiheuttanut monissa ihmisissä elämää suurempaa huolta. Huoleen on sikäli aihetta, että suurin osa ravinnosta saatavasta BPA:sta tulee säilykeruoasta. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn tuoreen selvityksen mukaan BPA ei kuitenkaan näyttäisi aiheuttavan ihmiselle terveyshaittoja, vaikka se todennäköisesti onkin suurina annoksina haitallinen maksalle ja munuaisille.

Mutta se teoriasta. Nyt kerron, miten tölkkitoukokuun jälkimmäinen puolisko sujui. Kaikki säilykkeet ovat dyykattuja, ellei toisin mainita, ja sen verran voin paljastaa, ettei mainita.

16.5.

Kantarellikeitto (PE 7.8.13) maistui tympäisevältä. Valio-Violan keitot ovat tosin kumman haljuja jo ennen parasta ennen -päivääkin, ikään kuin meijeristä olisi loppunut kerma kesken kaiken. Pakkauksen vinkki keiton tuunaamisesta ruokaisammaksi lihasuikaleilla oli sentään hyödyllinen, sillä pois heitetyn grillibroilerin koipi löysi siten paikkansa mahalaukusta.

17.5.

Säilötyissä päärynänpuolikkaissa (PE 31.3.14) ei ollut varsinaista makuvirhettä, joskaan ei makuakaan. Päärynä on siitä jännä hedelmä, että säilykkeenä se muistuttaa tuoretta vastinettaan eniten suutuntumaltaan. Päärynän hienovarainen maku on saatu prosessoinnissa katoamaan kokonaan.

Säilykepäärynän puolikkaita ja tuoreen päärynän puolikas mustalla lautasella.

Säilötyn päärynän erottaa tuoreesta esimerkiksi maun puuttumisen perusteella.

18.5.

Persikka on mielestäni yksi syötävimmistä säilykehedelmistä, mutta viipaleet jättivät tällä kertaa (PE 31.12.14) toivomisen varaa. Yhdessä oli vähän kiveäkin mukana. Toisaalta tölkissä oli pieni lommo ja avausrengas oli irrotettu, joten ehkä tölkkiin oli auennut nanoskooppinen ilmareikä.

19.5.

Biojätteistä löytyi kasa tuorepastaa siististi paperipussissa, joten tarvitsin kastiketta. Basilikapesto (PE 18.12.12) ajoi asiansa oikein hyvin.

20.5.

Söin tölkkiruokana vain aiemmin avaamaani tahinitahnaa, koska roskiksesta oli löytynyt paljon kaikkea nopeasti pilaantuvaa.

21.5.

Ananaspalat (PE 9.6.11) ja maitorahka tekivät mahantäytteinä asiallisen rutiinisuorituksen.

22.5.

Valmistin samanlaista hedelmäsalaattia kuin 9.5., nyt vain kaksi vuotta tuoreemmista säilykkeistä. Hedelmäcocktail (PE 30.12.14) oli vaisun makuista, mutta punaiset papaijapalat (PE 12/2014) maistuivat yllättävän maukkailta.

23.5.

Vauvojen luomutasoinen ”perunaa ja lihapataa” (PE 5.3.13) maistui niin tylsältä kuin perisuomalainen perunaa, lihaa, valkopippuria ja maissia sekä riisitärkkelystä nyt vain maistuu.

24.5.

Jatkoin lastenruokalinjalla syömällä kuningatar Pilttiä (PE 11/2012). Maku oli ennustettavan laimea mutta toimi ihan kivasti lettujen päällä, vaikka maito ei ollutkaan dyykattua vaan lahjoitettua. Lastenruokapurkki on oiva valinta, jos haluaa esimerkiksi retkelle vähän sokeroitua hilloa molemmissa merkityksissä eikä fruktoosi vieroksuta.

25.5.

Olin löytänyt puolikkaan mötikän vuohenjuustoa, joten päätin tehdä paseeratuista tomaateista (PE 31.8.14) tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Päätöksestä toteutukseen kului sen verran aikaa, että maistelin keittoa oikeastaan vasta pikkutunneilla seuraavan vuorokauden puolella. Lisäsin noin kaksi päivää sulaneena ja alustavasti pilaantumassa olleet vihreät pavut keittoon ja keitosta söin hyvällä ruokahalulla.

26.5.

Jauheliha oli aika ottaa käsittelyyn ei viimeisen käyttöpäivän (19.5.15) vaan muovissa olleen pienen viillon vuoksi. Maku oli vähän kuin päiväyksestä olisi ollut jo pari kuukautta, mutta lihan ympärille syntyi ihan hyvä chili con carne, kun lisäsi chilitomaattimurskaa (PE 30.1.13) ja kidneypapuja chilikastikkeessa (PE 29.1.11).

27.5.

Yhdistin tuoreimman maitorahkani (PE 10.5.15) vanhimpiin ananaksiini (PE 28.10.09). Säilykkeen liemi ei ollut enää raikkaimmillaan, ja ananaspalat olivat aavistuksen nuhjuisia mutta ihan syötäviä. Tölkin kiiltävästä sisäpinnasta oli sen verran iso osa mustunut, että näillä ananaksilla alkoi viimeinen käyttövuosi jo oikeasti kolkutella.

28.5.

Torstain kunniaksi lämmitin kasvishernekeittoa (PE 17.5.09). Moni tietää, että keiton saa tölkistä ulos yhtenä kappaleena, kun tekee pohjaan reiän ja puhaltaa siitä sisään. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että näin tyhjennetyllä tölkillä ei kannata mitata ohjeessa mainittua tölkillistä vettä.

Kaksi Jalostajan hernekeittopurkkia pöytäliinalla.

Hernekeitossa nopeiten vanhenee ulkokuori. Arkistokuva.

29.5.

Keittokinkku (PE 31.12.12) oli tiivistä tavaraa ja periaatteessa täysin syömäkelpoista. Paatuneelle lihansyöjälle tai nälkään nääntyvälle se olisi voinut kelvatakin.

30.5.

Mangoviipaleet (PE 23.3.14) eivät olleet suurta herkkua, ja sokeriliemi oli suorastaan pahaa. En tiedä, miltä säilötty mango maistuu ”tuoreena”, joten voin vain arvailla, oliko purkin parilla lommolla jotain tekemistä maun kanssa.

Ananasta lukuun ottamatta syömäni säilykehedelmät ovat olleet toinen toistaan tympeämmän makuisia, joten onneksi säilyketölkin sisällä on sentään suunnilleen yhtä paljon vitamiineja kuin tuoreissa hedelmissä. Suomessa tosin kaupan olevat hedelmät ovat useimmiten enintään tuoreen näköisiä.

31.5.

Tölkkitoukokuun päätteeksi söin maissitortillalastuja vahvan salsakastikkeen (PE 30.4.11) kera. Jos neljä vuotta päiväysvanhassa soosissa oli jotain vialla, sitä ei tulen maun alta huomannut.

Tölkkitoukokuu on viimein purkissa. Nyt sitten tölkit kaappiin kesän tai vaikka vuosikymmenen ajaksi!

Toukokuu on tölkkejä täynnä

Posted on 15.5.2015 by Onni Tonkija

Toukokuu on hankalaa aikaa kasviksia ajatuksella syövälle. Talven varastovihanneksista alkaa olla puhti poissa, mutta ulkona kasvaa vasta nokkosta ja voikukkaa. Kaupan omenatkin alkavat kohta viettää yksivuotissyntymäpäiviään. Viljelijän mielestä kotimaiseksi kauden vihannekseksi voidaan laskea ikuisen kesän kurkkukin, mutta viherpesu ei vielä tuo kasvihuonepötkylöihin makua tai ravintoaineita.

Koska tuoretta ei ole tai pitäisi olla saatavilla, nyt voi vallan hyvin turvautua purkitettuun. Jos kodin nurkkia täyttää monenmoista purkkia, siivoukseen soveltuu harvennusurakka nimeltä tölkkitoukokuu.

Tölkkitoukokuun aikana on tarkoitus avata joka päivä uusi säilyketölkki. Itse olen näin pystynyt tekemään poistoja tonkitölkkien kokoelmaani. Lisäksi olen saanut valmiista ruoista ja ruoka-aineista pientä lisähelpotusta toukokiireitteni keskelle.

Muita kuin dyykkareita tölkkitoukokuu voisi muistuttaa poistamaan kotivaran vanhimmat säilykkeet hyötykäyttöön uusien tieltä. (Kai teillä on vähintään kuukauden kotivara? Ainakin teillä, jotka meuhkaatte maa”mme” kyvystä varautua poikkeustilanteisiin.)

Kotivarakkaan dyykkarin tuki ja turva kriisin tai toukokuun aikana.

Nyt kun tölkkitoukokuu on puolessavälissä, on aika hieman avata sitä, mitä olen kuun aikana avannut. Mainitsen myös parasta ennen -päiväykset, jotta kukin voi miettiä, onko niillä jotain merkitystä. Ellei toisin mainita, kaikki on dyykattua, tosin mainiota.

1.5.

Aloitin varovasti. Koska olin löytänyt 77-prosenttisesti lihoitettua lenkkimakkaraa, etsin sille sinappivarastoistani pariksi hienovaraisen miedonvahvaa luomukokojyväsinappia (PE 13.8.14) Ikeasta.

2.5.

Lauantai-illaksi avasin kaikenlaista naposteltavaa. Mausteliemessä uineet pikkukurkut olivat tietysti moitteettomia, koska parasta ennen -päivä oli ollut vasta viime vuoden viimeisenä päivänä. Vihreät oliivit (PE 26.4.13) maistuivat miedoilta, mahdollisesti sitruunaisen täytteen vuoksi.

Karrivalkosipulinkynsien lasipurkki (PE 2.12.11) suostui avautumaan vasta, kun kantta hieman raotti tähän tarkoitukseen kehitetyllä työkalulla. Kynsien pureskelu ei vaatinut paljon leukalihaksilta, mutta maku oli säilynyt koostumusta paremmin.

Riisillä täytetyissä viininlehtikääryleissä (PE 6.12.07) oli pinnalla jännää valkeaa tahnaa. Huuhtelin kääryleet vedessä vihreiksi ja pistin poskeeni. Poskea vähän pistelikin kahdeksanvuotiaan kääryleen osuessa haavautuneeseen ikeneen, mutta ei näistä etelän herkuista tiedä, polttaako niissä ikä vai mikä.

Lisukkeet olivat tuoreempia. Muoviin umpioidun loimulohipalan (VKP eli viimeinen käyttöpäivä 17.4.) mikrotin listerian pelossa, ja siitä tuli ihan kilohintansa 23,50 e/kg arvoista. Lopuksi maistelin Polar-leppäsavujuustoa (PP eli pakkauspäivä 26.2.), ja sekin oli vähintään kilohintansa 1,50 e/kg (Valiovalinta-talosta) väärti.

3.5.

Jatkoin lohilinjalla. Medaljongin (VKP 21.4.), jonka roskiksesta tongin, oli pakkaaja käärinyt niin ohueen muoviin, että kala piti valmistaa intialaisittain eli makua mausteilla peittäen. Lisukkeeksi avasin valkoisia papuja (PE 11/2013), joiden makua oli jo valmiiksi peitetty tomaattikastikkeella.

4.5.

Lisäsin ananasviipaleita (PE 28.9.13) Onnelin ostaman, pilaantumaisillaan olleen jäävuorisalaatin sekaan. Salaattijuusto oli sentään roskiksesta.

5.5.

Kokeilin aerobic-Irman perusvälipalaa ajalta ennen Zumbaa ja Skyriä, siis Pilttiä (PE 12/2012). Reipas Punaposki-nimi tarkoitti vadelmaa, persikkaa, puolukkaa ja luotaantyöntävää mutta ilmeisesti pilaantumatonta makua.

6.5.

Söin MSC-lohta omassa liemessään (PE 12/2013) sunnuntaisten papujen kera. Ruodot sun muut rustot olivat jännän pehmeitä.

Ruokaratsia-ohjelma (PE 21.5.2015) kertoo, että ruodot pehmenevät viimeistään säilykepurkkien steriloinnin aikana. Säilykesardiinitehtailijat väittävät, että näin ruotojen kalsium tulee käyttöön ja että muutenkin säilykekala on tuoretta terveellisempää, sillä tölkistä eivät vitamiinit ja kivennäisaineet poistu esimerkiksi keitinveteen.

Ruokaratsia esittelee portugalilaisen sardiinitölkkikaupan, jonka myyjä väittää säilöttyjen sardiinien kypsyvän kuin viinit konsanaan. Myyjä kertoo maistaneensa 12 vuotta vanhoja säilykesardiineja, ja sitä vanhempia tai parempia hän ei kuulemma olekaan syönyt.

7.5.

Tilan säästämiseksi söin tämänkin päivän edellisen päivän lohta.

8.5.

Jatkoin miehekkäitä välipalojani Bonalla (PE 9/2012). Päärynää ja mangoa sisältänyt sose oli niin hyvää, ettei sitä tarvinnut jatkaa millään.

9.5.

Päätin tehdä hedelmäsalaattia säilykehedelmistä sekä nuhjuisista appelsiineista, ryppyisistä omenoista ja yleisestä vessasta löytämästäni keltaisesta banaanista (mainitsen värin sen poikkeuksellisuuden vuoksi).

”Hedelmäcocktail sokeriliemessä” (PE 31.12.12) oli juuri niin (pureskelua) vaatimatonta kuin saattoi odottaa. Papaijapaloissa (PE 1/2012) särmikkäintä oli purkin kansi, joka viilsi pikkurilliin haavan.

10.5.

Söin edellispäiväistä hedelmäsalaattia nuollen symbolisesti laastarin peittämää haavaani.

11.5.

Avasin paahtoleipien päällysteeksi purkin kikhernevoileipätahnaa (PE 30.3.12) eli tahinia tahi hummusta taikka mitä lie. En saanut selville, johtuiko suolaisen tympeä maku pilaantumisesta vai siitä, että kyseessä on vegelevite.

12.5.

Moderni klassikko: maitorahkaa ja ananasviipaleita (PE 28.9.12). Siis samalla tavalla moderni klassikko kuin ABC-liikennemyymälä.

13.5.

Kierrätyskelvottomaan pakkaukseen suljettu juusto-jalapenokeitto (PE 22.11.14) on jonkinlainen pussikeiton ja tölkkikeiton välimuoto, mutta olkoon nyt osa tölkkitoukokuutani. Keiton keraksi oli löytynyt sopivan kuivahtanutta kaupassa paistettua rievää sekä pikkupussi leipäkuutioita (PE 15.12.12). Kuutioista oli jo paras maku poistunut, mutta tulisen keiton seassa ainoa niiden tuottama aistimus oli rouskis.

14.5.

Koska helatorstain teemana on taivaaseen astuminen, päätin varmuuden vuoksi kokonaan pidättäytyä vanhojen säilykkeiden syömisestä.

15.5.

Tämän päivän tölkkivalintani oli nieriä öljy-tillikastikkeessa (PE 1/2013). Nieri auttoi tuhoamaan avattuna löytyneen täysjyvävehnätortillapaketin. Apuaan tarjosivat myös avaamattomana löytynyt kosmopoliittisalaatti sekä avattuna löytyneet majoneesiputkilo, jalapenoviipalepurkki ja suippopaprika.

Ruokalistaa taas avatuista tölkeistä täyden toukokuun umpeutuessa!

Päiväyksillä rohkaistaan kuluttajia luopumaan rahkoistaan

Posted on 5.4.2015 by Onni Tonkija

Asun harmikseni rahkarajan sisäpuolella. Kun Itä-Helsingissä kaupoista ostetaan kaikkea keholle vahingolliseksi luokiteltua, täällä kantakaupungissa halutaan elää terveellisesti. Täällä luotetaan rahkaan. Tai tarkemmin sanottuna uskotaan yli kaiken rahkan autuaaksi tekevään voimaan – tosin vain parasta ennen -tuomiopäivään asti.

Löydän roskiksista paljon avaamattomia rahkapurkkeja, jotka ovat ohittaneet päiväyksen parilla päivällä, viikolla tai kuukaudella. Rahkojen kasautuminen ei pahasti harmittaisi, ellei rahka olisi niin pahaa ja pahaksi. Tiedostan, että toisaalta ”ruoka olkoon lääkkeesi” ja toisaalta lääkkeen tulee maistua pahalta. Kovin tasapainoisena ravintona en kuitenkaan voi pitää välipalaa, jossa on rasvoja 1 % ja proteiineja 50 % päivän tarpeesta. Hiilihydraatteja tulee toki uusperinteisestä lisukkeesta eli tölkillisestä ananasmurskaa, mutta jos ruoasta puuttuvat rasvat, ajattelun voiteluaineet, edessä on noidankehä, rahkojen suursuosio.

Erilaisia rahkapakkauksia talvisen sammalen ympärillä.

Rahka! sammaltaa moni fitness-mistress treenin jälkeen viimeisillä voimillaan. Rahkat Taloyhtiön jätepisteestä, tausta Suomi-neitoa.

”Maitorahka on näet kokenut ikäänkuin uuden tulemisensa markkinoille”, kirjoittaa Helsingin Sanomat. ”Sitä on nykyään saatavana pienissä 2,5 dl muovitölkeissä 57 pennin hintaan ja kilottain halvemmalla ja se ei ole enää muruista, kuten ennen vaan tasaista tahnaa.” (HS 15.12.1964.)

Uusimman tulemisensa rahka on kokenut toivottavasti viimeisessä proteiinivillityksessä. Moni kehonsapalvoja haluaa jatkuvasti ”ylittää” itsensä, mutta niin äärirajoille ei kuitenkaan uskalleta mennä, että ylitettäisiin rahkan parasta ennen -päivä. Onko päiväys sitten ansainnut pelonsekaisen kunnioituksen?

Ei ole sattumaa, että rahkaa on perinteisesti syöty pääsiäisenä. Ennen vanhaan ei nimittäin pääsiäistä edeltävän paaston aikaan käytetty lihaa eikä maitoa. (Nykyäänhän meillä tunnetaan lähinnä pätkäpaasto, joka suorastaan usuttaa syömään broileria, maitotuotteita ja muita ”1 % rasvaa, 50 % proteiinia” -elintarvikkeita. Ennen taas ei Suomessa maitoa välttämättä talvella edes tullut, kun lehmät saivat lähinnä olkia.)

Paaston aikana lypsetty maito ei saanut mennä hukkaan eikä vasikkaan, joten se hapatettiin ja valmistettiin rahkaksi. Rahkan olisi siis pitänyt periaatteessa säilyä seitsemän viikkoa kehittymättömissä kylmäsäilytystiloissa. Nykyään Valio pakkaa rahkaa ilmatiiviisiin purkkeihin Seinäjoen ultramodernissa ja -hygieenisessä rahkatehtaassa. Yhtiö lupaa pehmeän rasvattoman maitorahkansa kestävän alle 8 asteessa 24 vuorokautta pakkaamisesta.

Joulukalenterillinen päiviä ei ole rahkalle vielä minkäänmoinen rajapyykki. Olen viimeisen vuoden aikana avannut 40 maustamatonta rasvatonta rahkaa, joiden parasta ennen -päivästä on ollut ainakin kaksi kuukautta. Niistä 28 on ollut syömäkelpoisia, ja loput ovat olleet pilalla.

Saksalaisia Ehrmannin, Milbonan ja Rainbow’n rasvattomia rahkoja olen syönyt 6–12 kuukaudenkin säilytyksen jälkeen. Sen sijaan Valion maustamaton pehmeä maitorahka on yleensä mennyt pahaksi viimeistään, kun päiväyksestä on kulunut 4–6 kuukautta. Valiota ei kuitenkaan voi oikein moittia, sillä senkin rahkat ovat kestäneet vähintään 2 kuukautta päiväyksestä.

Hygieenisesti pakattu rahka säilyy hyvin siksi, että se on hapanta ja siitä on valmistuksessa poistettu separaattorilla vettä. Tuloksena on tiivis möykky, joka kestää pieneliöitä melkein kuin kovat juustot. Lainsäädännössä rahka luokitellaankin juustoksi.

Rahkaa ja vihreää hometta pyöreässä purkissa.

Pareidolinen rahka näyttää hapanta naamaa, koska se on joutunut hengittämään puhtaan tehdasilman sijasta jääkaappi-ilmakehän itiöitä.

Rahka vaikuttaa menevän pilalle vain, jos purkkiin tulee reikä. Tällöin rahkaan voi kasvaa hometta ruskan kaikissa väreissä ja sen järkähtämätön rakenne alkaa horjua. Maku on tuoreen rahkan hapahkoa-pahahkoa makua niin paljon kamalampi, ettei rahkaa vahingossa nieluun joudu.

Havaitsemaani saksalaisten rahkojen hyvää säilyvyyttä eivät ilmeisesti selitä maidon antibiootit vaan se, että Valion pehmeissä rahkoissa on alumiinikansi. Siihen tulee helposti reikä kauppakassin, roskiksen tai dyykkarin jääkaapin sekamelskassa. Vaikka pakkauksen onnistuisi suojaamaan ulkoisilta uhkilta, hapan sisältö näyttäisi syövyttävän alumiiniin aukkoja muutamassa kuukaudessa.

Puhdas alumiinikansi sopii hyvin kierrätykseen, mutta säilyvyyden kannalta parempi vaihtoehto on muovin ja alumiinin yhteenliittymä. Sekoitekansi ei puhkea helposti, eikä muovia tunnetusti saa syöpymään nuotiota armollisemmissa olosuhteissa. Jos rahkaa ei kuitenkaan ole tarkoitus säilöä kuukausikaupalla, kannen materiaalilla ei ole merkitystä.

Vuodet vierivät.

Muoti muuttuu.

Rahka pysyy.

Kuinka kauan teollinen rahka voi enimmillään säilyä? Nettikeskusteluissa keskitytään yleensä parin päivän parasta ennen -ylityksiin, mutta vuoden vanhat rahkatkin saavat joitakin mainintoja [†]. Olin jo maistellut yli vuoden ikäistä, ihan syötävää Milbonaa, kun löysin jääkaapista Rainbow’n rasvattoman rahkan, jonka parasta ennen -päiväksi oli merkitty 18.1. Koska säilyvyystutkimuslaboratorioni ei ole ISO 9001 -sertifioitu, en ollut tajunnut dokumentoida, mille vuodelle päiväys oli osoitettu.

Kuluvasta vuodesta ei ainakaan ollut kyse, sillä nykyään näihin purkkeihin painetaan – aiheellisesti – myös vuosiluvut. Etikettikin oli viime vuoden aikana hilliintynyt. Onneksi olin vuosi sitten tehnyt ekopaaston aikana jääkaapin inventaarion, ja kirjanpitoni mukaan rahka oli jo silloin ollut jääkaapin täytteenä. Koska Rainbow’n rasvattomien rahkojen leima-aika eli valmistuspäivän ja parasta ennen -päivän etäisyys on 33 vuorokautta, löytämäni rahka oli vuosikertaa 2013.

Testasin pääsiäisenä tämän 18.1.14-rahkan ohella päiväkerrat 13.9.14 ja 19.1.15. Sokkomaistelussa raikkain oli mielestäni 19.1.15. Sitä vähän happamampi oli 13.9.14, ja kaikista tunkkaisin, joskaan ei kuitenkaan pahanmakuinen, oli 18.1.14. Toinen testaaja päätyi samaan paremmuusjärjestykseen ja kolmaskin yhden harjoittelukierroksen jälkeen. Myös neljäs testaaja piti tuoreinta rahkaa parhaana, mutta hänelle vanhin rahka maistui hieman toiseksi vanhinta paremmin.

Rahkojen parasta ennen -päiväykset eivät siis ole täysin tyhjänpäiväisiä. Koska rahkan maku tuntuu huononevan ajan myötä, parasta ennen -merkintä todella kertoo tuotteen laadusta. Laatu ei kuitenkaan heikkene mitenkään radikaalisti, sillä 2 ja 6 kuukautta päiväyksen ylittäneet rahkat erosivat toisistaan vain vähän eikä 14 kuukautta ylittäneenkään happamuus ananasmurskan seasta maistuisi. Hävikin vähentämiseksi päiväyksenä voisikin olla täsmälliseltä vaikuttavan parasta ennen -päivän asemesta maistamiseen ohjaava valmistuspäivä.

Parasta ennen -päiväyksen umpeutuminen ei takaa tuotteen turvattomuutta: en ole saanut vanhoista rahkoista ikinä mitään oireita enkä aio koputtaa puuta päätä pahkaa. Kyse on kuitenkin hapanmaitotuotteesta, jonka laktoosistakin osa on muuttunut maitohapoksi.

Rahka on suuren kuiva-ainepitoisuutensa ja hienojaottoman olemuksensa vuoksi varmaan parhaiten säilyvä hapanmaitovalmiste. Sitä voi syödä hyvillä mielin kuukauden tai parin päästä parasta ennen -päivästä – niin hyvillä kuin rahkaa ylipäätään voi syödä. Paljon pidemmätkin säilytysajat ovat mahdollisia, koska rahka kyllä ilmaisee selkeästi, milloin hän on syömäkelvoton. Päiväys rahkapurkissa onkin ympäristön näkökulmasta musteen haaskausta. Sillä valmistajat saavat ihmiset lyömään rahkat roskiin ja rahat tiskiin.

† linkki kuollut

Valmiskermavaahto säilyy iät ja ajat, kesät ja talvet

Posted on 17.2.2015 by Onni Tonkija

Ihmiskunta purkittaa kaikkea mahdollista voisarvista Vareksiin. Kun säilyketölkki Napoleonin aikaan keksittiin, ihan ensimmäisenä ei varmaan tullut mieleen umpioida kermavaahtoa. Nykyään tällaista herkkua saa lähikaupastakin.

Oikeastaan kermavaahtopurkissa ei ole kermavaahtoa vaan vispikermaa, nestesokeria, dekstroosisiirappia, ponnekaasua, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromeja. Tai kermaa, rasvatonta maitoa, kasviöljyä, sokeria, hydrattua kasviöljyä, glukoosisiirappia, ponneainetta, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromia. Vasta sillä hetkellä kun purkin sisältöä ei voi enää kutsua sisällöksi, se muuttuu kermavaahdon tapaiseksi makeaksi vaahdoksi.

Koska spraykermavaahto, lyhyesti sprermavaahto, on evolutiivisessa katsannossa varsin uusi ravinnonlähde, ihmiset eivät luonnostaan osaa arvioida sen syömäkelpoisuutta. Moni heittääkin puolitäyden vaahtopurkin menemään viimeistään suuttimen tukkeuduttua homeesta, aivan turhaan.

Valmiskermavaahtopurkkeja suuttimet ylöspäin vaahdon ympäröiminä.

Kunkin vaahtopurkin suuttimeen kasvaa omanlaisensa homefloora: yksi haisee juustolle, toinen lihalle ja kolmas maakellarille. (Kuvauksissa ei vahingoitettu elintarvikkeita, sillä näkyvä vaahto on toista roskisten suosikkivaahtoa, partavaahtoa; kolmas on muotovaahto.)

Homeen torjumiseksi kermavaahtosumutteen käyttöohjeessa neuvotaan pesemään ja kuivaamaan suutin käytön jälkeen. Käytännössä suutinta on vaikea saada täysin puhtaaksi, ja vielä vaikeampi sitä on kuivata. Kun purkki kaiken lisäksi lykätään jääkaappiin korkilla suljettuna, homeelle syntyy ihanteellinen kasvuympäristö.

Ongelmaan löytyy ratkaisu, kun kodin varustukseen lisätään yksi keittiöväline. Se hankitaan irrottamalla valmiskermavaahtopurkin suutin. Irtosuutin on kiinteää mallia helpompi pestä, ja ennen kaikkea sen voi kuivata kunnolla astiankuivauskaapissa tai uunin pankolla. Tällä suuttimella sitten pursotetaan jatkossa kaikki valmisvaahdot. Koska suuttimien ulkomuodossa esiintyy pientä vaihtelua, maksimalistit saattavat haluta omistaa arkinokan rinnalla näyttävämmän juhlatyllan.

Hillolla täytettyyn laskiaispullaan pursotetaan purkista kermavaahtoa irtosuuttimella homeisen kiinteän suuttimen asemesta.

Kätevä irtosuutin ratkaisee ikiaikaisen homenokkaongelman. Valmis kermavaahto taas ratkaisee ikiaikaisen kermanokkaongelman: koska ponnekaasu ei kermavaahdokkeessa kauan viihdy, vaahto laskee nopeasti eikä siten pysty pursuamaan kasvoille laskiaispullaa haukatessa.

Home kasvaa purkin ulkopinnoilla, joten vielä pitäisi tietää, kuinka pitkään purkin sisällä oleva kerma säilyy. Käyttöohjeen mielestä avattu purkki pitää säilyttää jääkaapissa, mutta jos yhtään täsmällisiä ollaan, niin purkkiahan ei ole tarkoitus missään vaiheessa avata. Valmisvaahtojen markkinajohtaja Cessibon ainakin on merkillisen diakriittinen ja -kritiikitön avaamisen suhteen: ”Älä la̋vista – –.” (Itse kyllä aina puhkaisen pihinättömät purkit ja valutan loput kermat ulos.)

Sitä, että purkista päästetään kaasua venttiilin kautta, ei ole syytä rinnastaa tavanomaiseen elintarvikepakkauksen avaamiseen. Kun avataan jauhelihapaketti, suojakaasu korvautuu ilmalla ja ilman lukuisat bakteerit ja homeet pääsevät lihaan käsiksi. Kun otetaan valmiskermavaahtoa, purkkiin ei pääse ilmaa, sillä ponnekaasun takia purkin paine on ilmanpainetta suurempi.

Kerma pysyy purkissa siis yhtä hygieenisenä kuin se on ollut purkituksen aikana. Koska valmiskermavaahdon valmistus ei ole mitään perähikiäläistä nyrkkipajailua vaan piinkovaa belgialaista teollisuusosaamista, hygieniataso on luultavasti erinomainen. Maitokaan ei iskukuumennuksen jälkeen varsinaisesti kuhise elämää.

Tiivis ylipainepakkaus on valmiskermavaahdon loistavan säilyvyyden perusta. Ikään kuin se ei riittäisi, pakkauksessa on tehokas suojakaasu. Ponnekaasuna käytetään typpioksiduulia eli ilokaasua. Happeen tottuneet pieneliöt eivät kuitenkaan kaasusta hirveästi ilahdu. Maapallolla on toki pienelämää joka lähtöön, mutta uskaltaisin olettaa, että meille kermapersoille typpioksiduuli on haitallinen lähinnä kasvihuonekaasuna. Valmisvaahtopurkissa eläminen kysyisi myös huomattavaa paineensietokykyä.

Testasin eilen [16.2.15] viittä dyykkaamaani valmiskermavaahtoa, joiden parasta ennen ‑päiväykset olivat 9.2.15, 21.1.15, 5.11.14, 25.5.14 ja 2/2014. Neljästä saman tuotemerkin näytteestä vanhin maistui hieman erilaiselta kuin muut, mutta maku ei ollut mitenkään epämiellyttävä. Osaa purkeista olen pitänyt kesälläkin huoneenlämmössä, mutta en havainnut niiden eroavan jääkaapissa säilytetyistä. Olematonta mikrobitoimintaa ei tarvitse hidastaa jäähdyttämällä.

Elämme suunnitellun vanhenemisen kultakautta, joten suihkekermaa ei ole varta vasten kehitetty säilymään ikuisesti. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan taidettu keksiä, miten purkista pursotettavaa kermavaahtoa voitaisiin valmistaa niin, ettei kerma väistämättä säilyisi määräämättömiä aikoja. Pakkausmenetelmän tahattomana sivutuotteena on siis syntynyt sellainen säilyvyys, ettei varmaan mikään nestemäinen maitotuote voi sitä päihittää.

Pitäisikin oikeastaan asettaa purkkikermavaahto viiden vuoden kestotestiin. Jos sitten joskus näette uutisissa roskiksia murjovan spraykermavaahtohirviön, en välttämättä enää palaa tänne raportoimaan testituloksia.

Älä osta mitään -kuukauden viimeinen viikko

Posted on 2.12.2014 by Onni Tonkija

Ostolakkokuukauteni viides viikko oli samalla Euroopan jätteen vähentämisen viikko, jonka pääteemana oli ruokahävikin lopettaminen. Tuotin viikon aikana ruokajätettä kohtalaisen paljon, mutta toisaalta kaikki roskani olivat jo kerran olleet lajittelemattomina sekajäteastiassa. Jätekuormasta syömällä säästin roska-autojen jousituksia useiden kilojen edestä.

Tällä viimeisellä kerralla ruokapäiväkirjan tavallisestikin tyrmäisevää kiehtovuutta lisää entisestään se, että tuttujen lyhenteiden PE (parasta ennen) ja VKP (viimeinen käyttöpäivä) rinnalla esiintyvät VKA (viimeinen käyttöajankohta) ja KV (käytettävä viimeistään).

Maanantai 24.11.

Yöpala: raejuustoa (PE 11.3.), appelsiinia, 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), banaani, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sunnuntailta), ketsuppia (PE 13.5.15), kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14), jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 12.6.14), saunapalvia (VKP 12.11.14), paahtoleipää, ruispalaleipää, sinihomejuustoa (PE 19.12.14), pikkutomaatteja, akai-mustikkaraakasuklaata (PE 10.11.11), ”appelsiinihedelmätäytteisiä pehmeitä” leivoskeksejä suklaapäällysteellä (PE 1.4.11), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Raakasuklaa ei ollut kolmen vuoden säilytyksen jälkeen enää yhtään raakaa vaan ennemminkin yli mennyttä. Myös keksien suklaa oli harmaantunut vähemmän tyylikkäästi, mutta koska suklaata oli kekseissä vain 17 prosenttia, ne olivat ihan syötäviä. Appelsiinihedelmästä tehty täyte oli toki sitkeää.

Tiistai 25.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (PE 21.5.12), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: lehtikaali-pekonipastaa (lehtikaalia, pekonisuikaleita [VKP 22.5.14], nauhamakaronia (PE 16.1.17), chilipaprikaa, sipuli, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], valkosipulia), parmesaanin tapaista juustoa, paahtoleipää, margariinia (sama), pikkutomaatteja, klementiini, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Trendivihannes on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, kun sitä voi dyykata Taloyhtiön jätepisteestä. Syömäkelpoisia avokadoja tulee vastaan yhä useammin, ja nyt olin tonkaissut ensimmäisen lehtikaalini. Osa lehdistä oli päässyt kellastumaan ja osa edelleen ruskettumaan. Huonot osat riivittyäni sain kaalista vielä kosolteisesti syötävää.

Keskiviikko 26.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (sama), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tofuvokkia (marinoitua luomutofua [PE 20.6.14], riisinuudeleita [PE 9/2012], seesamiöljyä [PE 4/2014], valkosipulia, garam masalaa [PE 4.3.12], paprika, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia [PE 12/2015], terijakikastiketta [PE 7.9.12], limetti), ruispalaleipää, margariinia (sama), kurkkua, klementiiniä, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 13.11.14), pikkuleipiä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Olin syönyt puolet vokista, kun huomasin, että lieden vieressä on kuppi ja kupissa ruskistamani tofut. Jotenkin en ollut osannut kaivata tofukuutioita, kun pakastetun kukkakaalin jäänteet näyttivät samanlaisilta. Eikä se soijajuusto lopulta parantanut vokissa muuta kuin ravintoainekoostumusta.

Torstai 27.11.

Aamupala: ruishiutaleita (PE 30.4.13), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Pyttipannua pannulla paistettujen kananmunien kera.

Asiaan vihkiytymätön voisi pitää Kotikokki-sivuston valokuvia amatöörimäisen kömpelöinä. Todellisuudessa ne ilmentävät erittäin muodikasta uusi ruma -liikettä.

Iltapala: pyttipannua (grillimakkaraa [VKA 17.8.14], perunoita, oliiviöljyä (PE 6/2014), mustapippuria (sama), paprikajauhetta [PE 11.11.11], sipulia), kananmuna (PE 10.11.), ketsuppia (sama), parsakaalia, pikkutomaatteja, sekaleipää, ruispalaleipää, margariinia (sama), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), meetvurstia (VKP 21.1.15), jäävuorisalaattia, ”energisoiva” ravintolisäkapseli (PE 5/2011), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Perjantai 28.11.

Yöpala: vaniljajäätelöä (PE 8/2016), tuoreita ananaspaloja (PE 24.11.14), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: ruishiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: sämpylöitä, margariinia (sama), kurkkua, chili-paprikajuustoa (sama), gotlermakkaraa, la terrine de canard aux figues parfumées au pécharmant’ta (PE 7.7.18), ruispalaleipää, levittyvää sulatejuustoa (PE 21.4.14), grillimakkara (sama), sinappia (PE 7/2013), raejuustoa (sama), klementiini, banaanilastuja (PE 28.2.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Yöt alkavat olla kylmiä, mutta nyt siitä on se etu, että kohmeessa oli myös rasiajäätelö – ensimmäistä kertaa minun dyykkivuorollani. Terriini taas oli päiväykseltään koko kuukauden nuorin ruoka-aine, mutta jääkaapissa se oli avattuna kerännyt viikossa kunnioitettavan määrän hometta. Sisältä löytyi ihan pilaantumatontakin ainesta. Sitä syödessäni aloin vakavasti miettiä, joudunko uutisoimaan täällä, etten tiennyt de canardin tarkoittavan ”koiralle”, vaikka Canis on koirien sukunimi. Mutta ankkahan se oli.

Lauantai 29.11.

Aamupala: ruishiutaleita (sama), vehnäleseitä (PE 20.12.12), banaaneja, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: leivitettyjä seitifileitä (PE 13.2.14), perunoita (PE 29.11.), auringonkukkaöljyä (PE 8/2015), majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, sulatejuustoa (sama), sekaleipää, margariinia (sama), kurkkua, goutermakkaraa, kermajuustoa, porkkanoita, paprikaa, pikkutomaatteja, englanninlakritsia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Sunnuntai 30.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja -leseitä (PE 30.8.13), ruishiutaleita (sama), ruisleseitä (PE 26.4.13), banaaneja, klementiini, D-vitamiinia ja kalsiumia (10 μg ja 500 mg, KV 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Pullottavan jätesäkin päällä sämpyläpakkaus, porkkanasosepakkaus ja paisunut broilerinkoipipakkaus.

Raaka-aineita kolmelta eri vuodelta tarjosivat Taloyhtiön jätepiste ja umpiointi.

Iltapala: porkkanalaatikkoa (porkkanasosetta (PE 5.2.13), pikapuuroriisiä [PE 10/2010], kuohukermaa [PE 25.11.], siirappia [PE 31.12.12], mustapippuria [sama], kananmuna [PE 5.8.], korppujauhoja [PE 27.2.15], voita [PE 20.2.14], suolaa), maissikanaa (marinoituja broilerin koipireisiä [VKP 26.10.14], maissihiutaleita [PE 25.7.12], parmesaania [PE 8.9.14]), moniviljasämpylä (PE 1.5.12), ruohosipulituorejuustoa (PE 27.1.15), valkosipulivoipatonkia (PE 10/2014), popkornia.

Broilerinkoivet eivät olleet odottaneet vuoroaan koko kuukauden ajan kiltisti, vaan ne olivat kehittäneet nahkaansa pienen makuvirheen, kylläkin niin vähäisen, ettei se suuhunmenoa haitannut. Porkkanasose taas oli jotenkin äitelää, eli ei sekään säilömällä parane. Aterian ikäpresidentti moniviljasämpylä tuntui yhtä mauttomalta kuin tällaiset lisää vain lämpö -tuotteet yleensäkin.

Tarkkaavainen lukija kysyy tietysti, mihin unohtui iänikuinen ksylitolipurukumi. No, kesken iltapalan alkoi Osta mitä lystäät -kuukausi ja päätin aterian leukaperiä kiristämättä omalla rahalla ostamiini ksylitolipastilleihin.

Ruotsinkielisen kalenterin kuukauden 11/2014 päivien päällä paahdettuja maissinjyviä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi Gunista, pyhäinpäivästä ja kaurahiutaleista ja päättyi Andreaan, ensimmäiseen adventtiin ja paukkumaissiin. Pelkästään dyykatuilla elintarvikkeilla eläminen oli lopulta hankalaa kuin popparien napsiminen.

Elämä Älä osta mitään -kuussa oli helpompaa kuin heinänteko. Oikeastaan ainoaksi uhraukseksi koin sen, että jouduin jättämään kotimaiset omenat kauppaan. Mietinkin hetken, että jatkaisin kivuttomasti sujunutta ostolakkoa jouluun asti. Toisaalta kotiin on kertynyt kaikenlaista dyykkaamatonta, jota olisi korkea aika syödä, ennen kuin sen syö jokin muu: ainakin sienikotiviljelmän sato, puusta nappaamani omena sekä päiväyksen ylittäneet, lahjaksi sälytetyt suklaat.

Päätin lopulta jättää ehdottoman dyykkiruokavalion taakseni, sillä on hölmöä kärvistellä minkään asian vuoksi: ”Kun kiellätte itseltänne jotakin, joudutte sen vangiksi. – – Jos ymmärrätte jonkun asian todellisen arvon, sitä ei tarvitse kieltää: se vain yksinkertaisesti putoaa pois käsistänne.” Kuka näin viisaasti on sanonut, selviää seuraavalla kerralla, kun julkaisen blogin tähän asti tärkeimmän artikkelin.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi

Posted on 3.11.2014 by Onni Tonkija

Marraskuu on haasteellinen kuukausi: on lukuhaastetta, kuvahaastetta, roikkumishaastetta, Movemberia, Parraskuuta…

Kaiken hyvän lisäksi kuun viimeisenä perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Yhden päivän mittainen ostolakko on aika kesy tempaus, kun neljä miljoonaa suomalaista pystyy joka päivä olemaan käymättä kaupassa. Toisaalta toinen ääripää Älä osta mitään -elämä ei sekään houkuta.

Päätinkin ottaa marrashaasteekseni ostolakkoilun ja viettää Älä osta mitään -kuukauden. Koska ostamisen voi näissä kampanjoissa määritellä mielivaltaisesti, jätän haasteen ulkopuolelle palvelut ja kiellän itseltäni vain tavaroiden ja elintarvikkeiden ostamisen. Lasken muiden ostaman tai aiemmin ostamani ruoan hyödyntämisen rikkuroinniksi, joten syön marraskuussa pelkästään dyykattuja tuotteita (mutta en pelkästään marraskuussa dyykattuja tuotteita).

Lompakko, jonka ympärille on kiedottu marraskuun kalenterisivun palasia.

Saa avata vasta joulukuussa. Lompakko ja kissojen nimipäiväkalenteri Taloyhtiön jätepisteestä. (Onni-kissan nimipäivää 5.3. vietettiin.)

Raportoin Älä osta mitään -kuukauden etenemisestä kunkin viikon päätyttyä. Samalla tämä verkkopäiväkirja muuttuu ruokapäiväkirjaksi, mistä tulee varmasti ihan ravitsemusterapeuttinen kokemus. Täytyy vain rajoittaa suklaan mussuttamista, jotta voin kirjata rehellisesti kaiken syömäni.

Merkitsen ruokapäiväkirjaani nauttimani ruoka-aineet laadullisella tasolla, jos laadusta nyt voidaan tässä yhteydessä puhua. Ilmoitan myös parasta ennen (PE) -päiväykset ja viimeiset käyttöpäivät (VKP). Tuotemerkkejä mainitsen satunnaisesti. Jos käytän samaa elintarviketta moneen kertaan, kirjoitan sen perään ”sama”. Lisäksi kommentoin aterioitani.

Lauantai 1.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Kaurahiutaleet maistuivat eltaantuneilta. Vaikka kyseessä on kuivatuote, litteä hiutale mahdollistaa maksimaalisen rasvojen härskiintymisen ja muun pilaantumisen.

Lautasella mantelikalaa vuoassa ja paahdettuja bataattiviipaleita.

Pyhäinpäivän juhlaillallinen: paahdettua bataattia ja valmismantelikalaa.

Iltapala: mantelikalaa (ilmeisesti alun perin pakaste, oli neljä päivää jääkaapissa), bataattia, porkkanoita, paistopatonki (PE 21.4.12), ruisleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), täytekonvehteja (PE 5/2014), ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Mantelikalan kala maistui ihan hyvältä, mutta kuorrute oli joko pilaantumassa tai luontaisesti pahaa. Bataatti kuivahti uunissa ilmeisesti siksi, että se ei ollut löytöhetkellä ihan kokonainen ja kosteutta oli päässyt haihtumaan viikkojen lattiasäilytyksessä. Suojakaasuun pakattu vehnäpatonki paistui uunissa jälkilämmöllä ja maistui suussa lämpimän muistijäljen jättäen. Halloween-konvehtien täyte ei täysin peittänyt vanhan suklaan makua.

Sunnuntai 2.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: puikulaperunoita, ruskeaa kastiketta (PE 10.8.13), paneroituja broileripyöryköitä (VKP 6.8.14), sydäntä (sian?), ruispalaleipää, kurkkua, jäävuorisalaattia, kevätsipulin varsia, kermajuustoa (PE 9.10.14), lauantaimakkaraa (VKP 30.10.14), pikkutomaatteja, ruisleipää, Oivariinia (sama), sekaleipää, avokadoa, viinirypäleitä, ksylitolipurukumi (sama).

Ruskean kastikkeen olin löytänyt vuosi sitten poikkeuksellisesti kadulta roskapöntön vierestä. Purkki oli ymmärtääkseni jonkinlaisen ruoka-apukassin jäämiä. Kastike ei ole erityisen hyvää, ja koska se oli ollut jääkaapissa monikymmenkertaisesti suositellut viisi vuorokautta avaamisesta, kaadoin sen ruokailun päätteeksi vessanpönttöön.

Broileripyörykät (kauppanimeltään Poppis) selvisivät tällä kertaa pilaantumatta lähes kolme kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Viime kerralla sama tuote, tosin ilman chilimaustetta, ehti muuttaa makuaan vähän päälle kolmessa kuukaudessa. Iltapalan toista liharuokaa maistellessani tulin tosin siihen tulokseen, että lihanostajana en kyllä hankkisi broileria, jos minulla olisi sydäntä.

Ei ne suuret taidot vaan einesmenut

Posted on 24.9.2014 by Onni Tonkija

Selostin viime kerralla, kuinka keskeytin eineshävikkiviikon vieton päivällisvieraiden tähden. Suotta keskeytin. Toinen vieraista näet ilmoitti maistuiko-kysymyksen äärellä, että hän ei jaksaisi nähdä yhtä paljon vaivaa niin ihmeettömän ruoan eteen. Turha siis pinnistellä lieden äärellä, etenkin jos tuloksena on koaguloituneita kastikkeita ja pälvikaljuisia leivityksiä. Elintarviketeollisuuden kastikejauheilla kun on paakkuuntumisenestoja ja nugeteissa korppujauhe pysyy (kuin?) liimattuna. Eineksistä keho saa erilaisia rakennusaineitakin, kuten muoveja ja metalleja. Valmisruoka on sitä paitsi vaivatonta myös vaaratonta: parempi mikrokokki keittiössä kuin kymmenen miljoonaa keitossa.

Pöydällä keittolautanen ja ruokalautanen, jolla perunoita, broilerinugetteja, porkkanoita ja keltaista kastiketta.

Päivällispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös sunnuntaisin). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Päivällisten ruokalistan voi vallan hyvin rakentaa erilaisten puoli- ja täysvalmisteiden varaan. Viimemarraskuisena sunnuntaina lämmitin alkuruoaksi tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja pääruoaksi kananugetteja. Pyhäpäivän kunniaksi äidyin hieman hifistelemään, sillä keitin lisäkkeeksi varhaisperunoita löytämässäni höyrykattilassa. Suoranaiseksi pröystäilyksi ruoanlaitto meni, kun asettelin hunajaisten porkkanaviipaleiden päälle kaupasta ostetun rosmariinin uutta satoa. Kaiken kruunasi ”aitoja makuja” ja voiaromia sisältänyt ”juhlava sitruunakastike”. Ihan hyvää kastiketta, vaikka parasta ennen edellisen vuoden helmikuuta. Päivällisen kruununjalokivetti jauheesta baristettu maitokahvi ja hygieenisesti pakattu korvapuusti. Ei irronnut paikkaa hampaasta vaan ei sydämestäkään.

Pöydällä kahvikuppi ja korvapuustimainen pulla lautasella.

Jean-Pierre Kahvila. Pulla, cappuccinojauhe ja astiat Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, santsikuppi samaan hintaan).

Nugetti on jos nyt ei jalokivi, niin korukivi kuitenkin. Siten sen ympärille voi koostaa myös illallisen, kuten tapahtui viime toisena pääsiäispäivänä. Ihmisyydestä erottamatonta vaihtelunjanoa tyydytin lisäämällä vain veden tällä kertaa bearninkastikeaineksiin sekä keittämällä perunat painekattilassa. Tomaatti-vuohenjuustokeiton lämmitin lähes kätevästi työntämällä pakkauksen foliokansi edellä perunoiden keitinveteen. Kastike täytti kotibéarnaisen tunnusmerkit vaan ei hienojen tilaisuuksien vaatimuksia, eli se oli tutun kokkareista muttei kokkareista tuttua.

Illallispöydässä. Keitto, perunat, porkkanat, hunaja, nugetit, kastikeainekset, astiat ja aterimet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki myös toisena pääsiäispäivänä). Rosmariini, vesi ja pöytä kuvausrekvisiittaa.

Viimeisestä käyttöpäivästä oli nugeteilla 20 päivää ja keitolla 25 päivää. Vaikka söimme einekset keskiarvollisesti kahdentenakymmenentenäkolmantena päivänä, totisesti mikään ei ylös noussut.

Jätteeksi harvemmin valmis ruoka

Posted on 12.9.2014 by Onni Tonkija

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Suomen kotitaloudet tuottavat vältettävissä olevaa ruokahävikkiä vuodessa keskimäärin yli 20 kiloa henkeä kohden. Koska jo syön tätä hävikkiä ainakin kahden edestä, päätin ottaa Hävikkiviikon lähinnä valistuksen kannalta. Kerron tässä kirjoituksessa, mikä voisi vähentää valmisruokien hävikkiä ja miten sujui viime kuussa viettämäni eineshävikkiviikko.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikistä valmisruokaa on kuusi prosenttia. Roskiksessa valmisruoka on kotona laitettua ruokaa kolme kertaa harvinaisempi tuttavuus mutta väärässä paikassa yhtä kaikki. Taloyhtiön jätekatoksessa dyykatessani löydän usein avaamattomia einespakkauksia, jotka on selvästi hylätty yksinomaan päiväyksen ylittymisen takia. Hävikkitutkimusraporttien ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että suurin osa valmisruoan kuusiprosenttisesta hävikistä johtuu liiallisesta varovaisuudesta.

Teollisesti pakattu valmisruoka säilyy uskomattoman hyvin, sillä alan toimijat ovat hioneet tuotannon hygieenisyyden huippuunsa. Koska oikein säilytetty valmisruoka pilaantuu varsin hitaasti, pakkaukseen merkittävä viimeinen myyntipäivä saattaa elintarviketurvallisuutta enemmän perustua tuotteen imagon varjelemiseen. Onkin oikeastaan makuasia, lukeeko valmisruoan kyljessä viimeinen käyttöpäivä vai parasta ennen. Lähinnä makuun liittyy myös se, voiko tämän päivän ylittää yhdellä, kymmenellä tai sadalla päivällä.

Tämä kirjoitus lienee nyt teorian puolesta loppuun kaluttu, siispä valmis ruokaan käytännön tasolla.

Maanantai: Lihapyörykät, viimeinen käyttöpäivä 1 päivä aikaisemmin.

Löytämäni pakkaus oli avattu, joten viimeisellä käyttöpäivällä ei ollut sitäkään vähää merkitystä, mitä sillä on tavallisesti. Avatut valmisruoat pilaantuvat melkein samassa tahdissa kuin kotona laitetut ruoat eli viikossa tai viimeistään kahdessa. Kaupan liha- koneellisesti eroteltu siipikarjan liha -pullissa ensimmäinen pilaantumisen merkki on usein limainen pinta. Ilmainen hinta taas on dyykkarin kuudes perusmaku, mutta mitään muuta ylimääräistä en näissä pyöryköissä maistanut.

Tiistai: Maksalaatikko, viimeinen käyttöpäivä 6 päivää aikaisemmin.

Maksalaatikon hyvä säilyvyys on lähestulkoon tieteellinen tosiasia. Ylen Kuningaskuluttajan teettämien mikrobiologisten tutkimusten mukaan maksalaatikkoa voi syödä huoletta ainakin kolme vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Omassa kotilaboratoriossani tulin siihen tulokseen, että kuusikaan ei ole liikaa.

Keskiviikko: Pikkupitsat, parasta ennen -päivä 61 päivää aikaisemmin.

Nämä avopiiraat myydään pakasteena, joten päiväyksestä ei ole kuluttajalle juuri mitään hyötyä. Niin kauan kuin pakkaus on pakkasessa tuote säilyy syömäkelpoisena. Jääkaapissa pakkaus suosittaa säilytettävän itseään enintään vuorokauden, mikä on ihan hyvä nyrkkisääntö. Olen nimittäin huomannut, että kypsentämättömät pakastepitsat saattavat jääkaapissa alkaa kerätä hometta muutamassa päivässä. Omat pitsani taisivat olla jääkaappilämpötilassa pari päivää, enkä maistanut niissä mitään poikkeavaa.

Sinänsä nämä pikkupitsat ovat osoitus elintarviketeollisuuden kekseliäisyydestä: mitä pienempi pohja, sitä suuremman osan siitä voi jättää täyttämättä, jos reuna on aina saman levyinen.

Torstai: Jauhelihakeitto, viimeinen käyttöpäivä 34 päivää aikaisemmin.

Eineshävikkiviikon ensimmäisessä varsinaisessa kestotestissä oli yli kuukauden vanhuudenpäiviä viettänyt jauhelihakeitto. Vanhentuneita lihatuotteita käytettäessä on olennaista kuumentaa ruoka läpikotaisin, sillä aika harva vaarallinen pieneliö tai ruokamyrkky selviää ankarasta lämpökäsittelystä.

Löytämässäni keitossa ei ollut muuta vikaa kuin se, että syötävää oli varsin vähän ja paksuun muovikuppiin kulutettu öljy on nyt pois esimerkiksi formuloiden kuljettamisesta. Tämäntapaista lihassoppaa tekisi kotona ison kattilallisen aika vähällä vaivalla ja rahalla, mutta harvoinhan rahaa ja vaivaa nähdään samassa taloudessa.

Perjantai: Lihapullat ja muusi, viimeinen käyttöpäivä 114 päivää aikaisemmin.

Neljän kuukauden jääkaappisäilytys ei näyttäisi vaikuttavan tämän ruoan syömäkelpoisuuteen. Hyvää työtä, suomalainen elintarvike- ja eläinteollisuus!

Lauantai: Paneroidut broileripyörykät, viimeinen käyttöpäivä 102 päivää aikaisemmin.

Broileripullat olivat karvas ja ehkä vähän hapan ja pistäväkin pettymys. Olen aiemmin syönyt vastaavia tuotteita monesti noin kuukauden verran viimeisen käyttöpäivän jälkeen, mutta kolme kuukautta oli ilmeisesti liikaa. Tai ehkä lämpimän jääkaapin ylähylly ei ollut helteillä ihanteellinen säilytystila.

Onneksi valmisruoat ovat yleensä niin mauttomia, että pilaantumisen erottaa selvästi. Söinkin näitä selvästi pilaantuneita pullia vain testatakseni sitä tietoa, että ruokamyrkytysbakteeri ei haise. Ei tullut ongelmia vastaan.

Nämä broileripyörylät ovat muuten jälleen yksi esimerkki elintarviketeollisuuden innovatsiooneista: Kun vaihdetaan littanan kananugetin muodoksi pieni pallo, leivitettävän pinta-alan määrä kasvaa. Tällöin lihaa ja nahkaa tarvitaan entistä vähemmän.

Sunnuntai: Herne-kesäkurpitsakeitto sekä kukkakaali-kibbeh ja tahinijukurtti, parasta ennen kaikkea siksi, että nämä olivat itse tehtyjä.

Kaavailin kyllä aluksi osallistavani päivällisvieraammekin eineshävikkiviikkoon, mutta sitten muistin, että meillä on avokeittiö.

Maanantai: Pihvihampurilainen 43 päivää ja hampurilainen 11 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Edellispäivän hairahdus korjautui eineshävikkiviikon lisäajalla. Eipä näissäkään vatsantäytteissä mitään vikaa ollut, jos ei ota huomioon sitä, että kyseessä olivat muoviin pakatut ydinvehnälätyt, joiden väliin oli purskautettu pihvintapaista lihatekstuuria.

Eineshävikkiviikosta ei siis jäänyt suuhun ihan paras maku mutta ei toisaalta myöskään mahalle mitään hampaankoloon. Näin pitää ollakin. Jos haluamme vähentää ruokahävikkiä Hävikkiviikon jälkeenkin, meidän tulee tinkiä raaka-aineiden ensiluokkaisuudesta, kattavasta elintarviketarjonnasta ja ruoan viimeisen päälle -maistuvuudesta. Turvallisuudesta ei tarvitse tinkiä, mutta makuasioista voi kitsastella.