Aihearkisto: Ruoka

Valmiskermavaahto säilyy iät ja ajat, kesät ja talvet

Posted on by Onni Tonkija

Ihmiskunta purkittaa kaikkea mahdollista voisarvista Vareksiin. Kun säilyketölkki Napoleonin aikaan keksittiin, ihan ensimmäisenä ei varmaan tullut mieleen umpioida kermavaahtoa. Nykyään tällaista herkkua saa lähikaupastakin.

Oikeastaan kermavaahtopurkissa ei ole kermavaahtoa vaan vispikermaa, nestesokeria, dekstroosisiirappia, ponnekaasua, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromeja. Tai kermaa, rasvatonta maitoa, kasviöljyä, sokeria, hydrattua kasviöljyä, glukoosisiirappia, ponneainetta, emulgointiainetta E471, stabilointiainetta E407 ja aromia. Vasta sillä hetkellä kun purkin sisältöä ei voi enää kutsua sisällöksi, se muuttuu kermavaahdon tapaiseksi makeaksi vaahdoksi.

Koska spraykermavaahto, lyhyesti sprermavaahto, on evolutiivisessa katsannossa varsin uusi ravinnonlähde, ihmiset eivät luonnostaan osaa arvioida sen syömäkelpoisuutta. Moni heittääkin puolitäyden vaahtopurkin menemään viimeistään suuttimen tukkeuduttua homeesta, aivan turhaan.

Valmiskermavaahtopurkkeja suuttimet ylöspäin vaahdon ympäröiminä.

Kunkin vaahtopurkin suuttimeen kasvaa omanlaisensa homefloora: yksi haisee juustolle, toinen lihalle ja kolmas maakellarille. (Kuvauksissa ei vahingoitettu elintarvikkeita, sillä näkyvä vaahto on toista roskisten suosikkivaahtoa, partavaahtoa; kolmas on muotovaahto.)

Homeen torjumiseksi kermavaahtosumutteen käyttöohjeessa neuvotaan pesemään ja kuivaamaan suutin käytön jälkeen. Käytännössä suutinta on vaikea saada täysin puhtaaksi, ja vielä vaikeampi sitä on kuivata. Kun purkki kaiken lisäksi lykätään jääkaappiin korkilla suljettuna, homeelle syntyy ihanteellinen kasvuympäristö.

Ongelmaan löytyy ratkaisu, kun kodin varustukseen lisätään yksi keittiöväline. Se hankitaan irrottamalla valmiskermavaahtopurkin suutin. Irtosuutin on kiinteää mallia helpompi pestä, ja ennen kaikkea sen voi kuivata kunnolla astiankuivauskaapissa tai uunin pankolla. Tällä suuttimella sitten pursotetaan jatkossa kaikki valmisvaahdot. Koska suuttimien ulkomuodossa esiintyy pientä vaihtelua, maksimalistit saattavat haluta omistaa arkinokan rinnalla näyttävämmän juhlatyllan.

Hillolla täytettyyn laskiaispullaan pursotetaan purkista kermavaahtoa irtosuuttimella homeisen kiinteän suuttimen asemesta.

Kätevä irtosuutin ratkaisee ikiaikaisen homenokkaongelman. Valmis kermavaahto taas ratkaisee ikiaikaisen kermanokkaongelman: koska ponnekaasu ei kermavaahdokkeessa kauan viihdy, vaahto laskee nopeasti eikä siten pysty pursuamaan kasvoille laskiaispullaa haukatessa.

Home kasvaa purkin ulkopinnoilla, joten vielä pitäisi tietää, kuinka pitkään purkin sisällä oleva kerma säilyy. Käyttöohjeen mielestä avattu purkki pitää säilyttää jääkaapissa, mutta jos yhtään täsmällisiä ollaan, niin purkkiahan ei ole tarkoitus missään vaiheessa avata. Valmisvaahtojen markkinajohtaja Cessibon ainakin on merkillisen diakriittinen ja -kritiikitön avaamisen suhteen: ”Älä la̋vista – –.” (Itse kyllä aina puhkaisen pihinättömät purkit ja valutan loput kermat ulos.)

Sitä, että purkista päästetään kaasua venttiilin kautta, ei ole syytä rinnastaa tavanomaiseen elintarvikepakkauksen avaamiseen. Kun avataan jauhelihapaketti, suojakaasu korvautuu ilmalla ja ilman lukuisat bakteerit ja homeet pääsevät lihaan käsiksi. Kun otetaan valmiskermavaahtoa, purkkiin ei pääse ilmaa, sillä ponnekaasun takia purkin paine on ilmanpainetta suurempi.

Kerma pysyy purkissa siis yhtä hygieenisenä kuin se on ollut purkituksen aikana. Koska valmiskermavaahdon valmistus ei ole mitään perähikiäläistä nyrkkipajailua vaan piinkovaa belgialaista teollisuusosaamista, hygieniataso on luultavasti erinomainen. Maitokaan ei iskukuumennuksen jälkeen varsinaisesti kuhise elämää.

Tiivis ylipainepakkaus on valmiskermavaahdon loistavan säilyvyyden perusta. Ikään kuin se ei riittäisi, pakkauksessa on tehokas suojakaasu. Ponnekaasuna käytetään typpioksiduulia eli ilokaasua. Happeen tottuneet pieneliöt eivät kuitenkaan kaasusta hirveästi ilahdu. Maapallolla on toki pienelämää joka lähtöön, mutta uskaltaisin olettaa, että meille kermapersoille typpioksiduuli on haitallinen lähinnä kasvihuonekaasuna. Valmisvaahtopurkissa eläminen kysyisi myös huomattavaa paineensietokykyä.

Testasin eilen [16.2.15] viittä dyykkaamaani valmiskermavaahtoa, joiden parasta ennen ‑päiväykset olivat 9.2.15, 21.1.15, 5.11.14, 25.5.14 ja 2/2014. Neljästä saman tuotemerkin näytteestä vanhin maistui hieman erilaiselta kuin muut, mutta maku ei ollut mitenkään epämiellyttävä. Osaa purkeista olen pitänyt kesälläkin huoneenlämmössä, mutta en havainnut niiden eroavan jääkaapissa säilytetyistä. Olematonta mikrobitoimintaa ei tarvitse hidastaa jäähdyttämällä.

Elämme suunnitellun vanhenemisen kultakautta, joten suihkekermaa ei ole varta vasten kehitetty säilymään ikuisesti. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan taidettu keksiä, miten purkista pursotettavaa kermavaahtoa voitaisiin valmistaa niin, ettei kerma väistämättä säilyisi määräämättömiä aikoja. Pakkausmenetelmän tahattomana sivutuotteena on siis syntynyt sellainen säilyvyys, ettei varmaan mikään nestemäinen maitotuote voi sitä päihittää.

Pitäisikin oikeastaan asettaa purkkikermavaahto viiden vuoden kestotestiin. Jos sitten joskus näette uutisissa roskiksia murjovan spraykermavaahtohirviön, en välttämättä enää palaa tänne raportoimaan testituloksia.

Pitäisikö kauppojen sallia dyykkaus?

Posted on by Onni Tonkija

Kaupat heittävät roskiin jatkuvasti tolkuttomia määriä syömäkelpoista ruokaa. Se on väärin ja sairasta. Vaikka diagnoosi on selvä, epäselvää on, miten tilanteen voisi parantaa niin, että oikeus toteutuisi.

Dyykkarit ovat syöneet kaupan jätekuormasta niin kauan kuin ruokaa on ollut varaa heittää hukkaan. Viime vuosina kauppojen linja on kuitenkin tiukentunut, jos nyt ei hävikin tuotannossa niin ainakin valvonnassa. Päivittäistavarakauppa-yhdistys suosittaa nykyään, että kauppojen tulisi estää ruoan hakeminen jäteastioista. (Yhdistys käyttää tässä yhteydessä sanaa myymälä, eikä varmaan täysin tahattomasti.)

Hävikin vartiointi on kiristänyt dyykkarien ja kauppiaiden välejä. Kuopiossa Lidl teki viime kesäkuussa dyykkarista tutkintapyynnön poliisille. Eikä tätä taattua laatua saa enää vain Lidlistä. Sauvossa S-market otti joulun kunniaksi käyttöön Halpamaista-konseptin eli salpuutti jätetilan oven ja nälkyytti dyykkarin syömälakkoon asti.

Turun Sanomien uutissivu, jolla otsikko: ”Dyykkari protestoi markettia vastaan syömälakolla”.

Roskisdyykkarin syömälakon nosti julkisuuteen Turun Sanomat (21.1.2015) sivun levyisellä jutulla heti pääuutisen alapuolella.

Sauvossa asialla ei ollut mikä tahansa dyykkari N.N. vaan rohkeasti omalla nimellään esiintyvä Niilo Nurmi. Työttömäksi jäänyt Nurmi kertoo lehdessä dyykkauksen nostaneen hänen perheensä elintasoa huomattavasti. Hän toivoo Suomeen dyykkauskulttuurin lisääntymistä.

Keskustelupalstoilla Nurmelle vastataan niin kuin nykyään vastataan kenelle tahansa mitä tahansa epäkohtaa vastustavalle. Nurmen syömälakkoa pidetään kiukutteluna, joka onkin kätevä yleisnimitys kaikelle vahvemman oikeutta vastustavalle toiminnalle. Keskusteluun ujutetaan tietenkin myös vanha kunnon Neuvostoliitto. Ääripäiden välillähän ei ole vaihtoehtoja: meillä voi olla vain joko tyhjät hyllyt ja jonot kaupan edessä tai pursuavat hyllyt, joista ei jokaista tuotetta myydä välttämättä edes yhtä ainutta kertaa, sekä jonot ruoka-avun edessä.

Kovin tärkeää on monelle keskustelijalle muistuttaa, että Nurmi ei voi saada yhteyttä kauppiaaseen, koska S-marketilla ei sellaista ole. Periaatteessa termien täsmällisyyteen olisi syytä kiinnittää huomiota, eli pitäisi puhua keskustelijoiden sijasta huutelijoista. En kuitenkaan näe merkittävää eroa siinä, onko kaupan johdossa keskusliikkeen orja palkattuna vai keskusliikkeen orja omalla taloudellisella vastuulla. (Se ero tietysti on, että Turun Kupittaan Citymarketin kauppias tienasi 2,8 miljoonaa euroa vuonna 2013, kun suurituloisin Prisma-pomo pääsi Lappeenrannassa 0,1 miljoonaan euroon. Jos orja tuntuu tylyltä ilmaukselta, kannattaa miettiä sitä, että 1300-luvun Firenzessä palkkatyöstä riippuvaiset perheenpäät rinnastettiin orpoihin ja leskiin.)

Nettikeskustelussa on ollut kovassa käytössä myös joka tilanteeseen sopiva suomalainen ajattelun ohituskaista: menisit töihin. Oikeastaan Nurmi oli kyllä työllistänyt itsensä asiallisesti dyykkarina, kunnes kilpaileva yritysmammutti päätti rajoittaa hänen elinkeinovapauttansa.

Hienostuneempi ohituskaista on väittää Turun Osuuskaupan toimialajohtajan Mikko Rauhasen tavoin, että jätehuoneet lukitaan, koska kaupat eivät halua dyykkarien sairastuvan. Perusterveen ja perushygieenisen ihmisen on kuitenkin omien kokemuksieni perusteella melkeinpä toivotonta saada ruokamyrkytystä kaupan elintarvikkeista, vaikka kuinka olisi käyttöpäivä mennyt ja kylmätavara lämmennyt.

Lisäksi jokainen dyykkari sisäistää, että jätteitä tongitaan täysin omalla vastuulla. Palataan sairastumisargumenttiin sitten, kun Yhdysvalloissa joku dyykkari on saanut jättimäiset vahingonkorvaukset vatsakivusta ja -särystä. Jos kauppa olisi aidosti kiinnostunut edes asiakkaidensa terveydestä, se ei myisi tupakkaa eikä halventaisi lenkkimakkaraa.

Suunnilleen kaikki kannattavat kauppojen ylijäämäruoan hyötykäyttöä, mutta monet haluavat varmistaa, että ruoka menee ”vähäosaisille” eikä esimerkiksi asuntolainaa lyhentävälle Niilo Nurmelle. Ilmeisesti dyykkaamisessa ei ole riittävästi samaa nöyryytyksen elementtiä kuin leipäjonoissa, jotta siihen turvautuisivat vain oikeasti tukalassa tilanteessa olevat. Passivoiva jonossa seisoskelu on kaiketi arvokkaampaa kuin ruoan omaehtoinen hankkiminen dyykkaamalla.

Ruoka-avulla on ikävä kyllä paikkansa yhteiskunnassa, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen kauppojen hävikkiin. Ensinnäkään kaupat eivät uskalla luovuttaa kaikkea syömäkelpoista ruokaa. S-ryhmän Rauhanen mainitsee tällaisiksi tuotteiksi kalan, äyriäiset, tuoresalaatit ja tuorejuustot. Viimeinen käyttöpäivä on Eviralle edelleen tabu, jonka ruoka-avustajat saavat ylittää vain jäädytyksen tai ruoanlaiton sakramenteilla, vaikka yksikään elintarvike ei tiettävästi osaa vuorokauden vaihtuessa muuttua kelvottomaksi.

Sen lisäksi, että ruoka-apu ei edes teoriassa voi kattaa kaikkea hävikkiä, se on laajamittaiseen dyykkaukseen verrattuna tehotonta: Avunsaajien pitää matkustaa tietylle paikalle tiettynä kellonlyömänä, kun dyykkareina he voisivat käydä lähikaupan takana omien aikataulujensa mukaisesti. Järjestöillä taas pitää olla autot, tekijät, tilat ja elintarvikehuoneistojen omavalvontasuunnitelmat. Käytännössä siis vapaaehtoiset toteuttavat ja veronmaksajat (ja peliriippuvaiset) kustantavat toiminnan, jolla K-kauppiaat ja S-myymäläpäälliköt oikeuttavat ääretöntä valikoimaansa ja saavat vielä kaupan päälle hyväntekijän sädekehää. (Kupittaan Citymarketin kauppias ei tosin Päivi Ulriksdottirin todistuksen mukaan perusta tällaisista sädekehistä.)

Ruoka-apu ainoana ratkaisuna tyssää viimeistään resurssipulaan. Jaettavaa riittäisi, mutta jakajia ei löydy. Sauvonkin S-market vasta ”käy keskustelua” seurakunnan kanssa. Samaan aikaan mieluummin jätetään ruoka jätehuollon armoille kuin annetaan dyykkarille armoa. Kauppias-myymälänhoitaja on selvästi Kurjansa lukenut – käsikirjana.

Mikään tarkastelua kestävä perustelu ei nähdäkseni estä kauppaa jättämästä jätehuoneen ovea raolleen. Jos tiloja sotketaan, siihen olisi varmasti löydettävissä ratkaisuja (valvontakamerat, aikalukot, dyykkarien siivouspartiot…). Henkilökunnalle taas voisi ihan johtoporrasta myöten järjestää koulutustilaisuuden, jossa kerrotaan, ettei dyykkareita ole syytä pelätä tai vihata.

Nykyisen salpuuttamiskehityksen pysäyttämiseksi eduskunnan tulisi säätää laki, jonka mukaan kauppojen pitää sallia ja mahdollistaa hävikkiruoan dyykkaus. Kauppiaiden maalaamissa kauhukuvissa tällöin kaikki alkaisivat dyykata eikä kukaan enää haluaisi ostaa mitään. Todellisuudessa kaupan kannattaa ennemmin pudottaa roimasti hintaa kuin heittää roskiin. Jos vaihtoehtona vielä olisi, että asiakas saattaisi hankkia ruokansa sadan prosentin alennuksella, kauppa oppisi äkkiä minimoimaan hävikkinsä. Tällaisessa ihannetilanteessa dyykkarit jäisivät nuolemaan näppejään – avonaisten jäteastioiden äärellä.

Tähteistä syntyy mitä pahimpia ja parhaimpia munakkaita

Posted on by Onni Tonkija

Munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain, sanovat tähdeasiantuntijat. Esimerkiksi joulukinkun jämät, yli jääneet keitetyt perunat, pehmenneen paprikan tai juustonkannikan.

Muuten hyvä mutta noita aineksia voi lisätä joka toiseen ruokalajiin, vaikkapa pyttipannuun, pastakastikkeeseen tai uunivuokaruokaan. Jos munakkaaseen kerran voi piilottaa melkein mitä vain, miksi esimerkit ovat aina tutuista tutuimpia, lastenleikkitasoisia?

Päätin koetella munakkaan rajoja valitsemalla täytteiksi sellaisia tähteitä, joiden hyödyntämistä muut ovat todistetusti pitäneet toivottomana. Mitä saadaan, kun sekoitetaan roskikseen hylätyt munat ja tähteet?

Erilaisia avattuja ruoka-ainepakkauksia.

Tähteet kello 12:sta myötäpäivään: suolapähkinäsekoitus, karkea kuivattu juustoraaste, hedelmä-pähkinämysli, hienonnettu hasselpähkinä, mantelijauhe, kookoshiutaleet, merileväarkit. Kaikki Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, avoinna yötä päivää).

Suolapähkinämunakas

Koska perunalastumunakkaastani tuli ihan maistuvaa, ajattelin suolapähkinöiden sopivan munakkaaseen yhtä lailla. Toiveajattelin. Siinä missä perunalastut pehmenevät pannulla rapeanpehmeiksi, pähkinät pysyvät kovina ja vievät syödessä kaiken huomion. Suolapähkinämunakas onkin selvästi vähemmän kuin osiensa summa.

Juustomurumunakas

Juustojauhe ansaitsee erityistarkastelun, koska se ei ole yhtä monikäyttöistä kuin hienontamaton ja kuivaamaton juusto. Hävikin estämiseksi olisi hyvä, että tauhkan voisi paitsi sirotella pastan päälle myös haudata jonnekin.

Kahden munan munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain täytettä puolisen desiä. Tällä määrällä juustomurumunakkaasta tuli oivallista. Suutuntuma oli napakka mutta ei kova eikä sattumainen niin kuin pähkinämunakkaassa.

Karkean juustojauheen jälkeen tavanomainen, venyväksi sulava juustoraaste tuntuu vähän kömpelöltä munakkaan täytteeltä. Jos käytettävissä on jauhetta, munakkaaseen ei oikeastaan kannata raastaa juustoa kuin enintään mahdollisia muita täytteitä sitovaksi liimaksi.

Myslimunakas

Satokausikalenteri kysyy, miksi munakkaan pitäisi olla suolainen, ja antaa hedelmämunakkaan ohjeen. Koska ohjeessa käytetään kaurahiutaleita, minä kysyn, miksi hedelmämunakkaan valmistamisen pitää olla kaikkine kuorimisineen niin hankalaa, kun roskiksista saa valmista hedelmämunakassekoitusta eli kuivattuja hedelmiä ja kaurahiutaleita sisältävää mysliä.

Myslimunakas on kaikista elämäni aikana syömistäni omeleteista eittämättä pahimman makuinen. Pähkinöiden suutuntumaa olen jo arvostellut, enkä myöskään kuivahedelmiä arvostanut (mysli oli tosin parasta ennen 2011). Ikävintä myslitäytteessä oli tasaisen puiseva viljamatto, joka tuppasi vielä varisemaan munakkaan välistä lautaselle. Lopputuloksen olisi kyllä voinut arvata kielelläkin: munavoileipä kuulostaa asialliselta ja maittavalta, kun taas leipäöljymuna on pelkkä sekasotku.

Manteli-kookos-pähkinämunakas

Leivonta jättää usein jälkeensä monenlaista vajaata jauho- ja jauhepussukkaa, jotka sitten pyörivät kaapeissa vuosi- ja kuukaudet. Dyykkaamani mantelijauhe, kookoshiutaleet ja hasselpähkinäjauhe olivat vuosilta 2014, 2006 ja 2008, mikä ei kylläkään huomattavasti makua haitannut. Ronkeleimmat vakuumipakattujen pähkinöiden jäähdyttelijät eivät tosin välttämättä luokittelisi puoli tusinaa vuotta sitten ilmastettua hasselpurua elintarvikkeeksi.

Sekoitin kahteen munaan kolmea jauhettani sekä vettä, yhden ruokalusikallisen kutakin. Paksuhkosta tahnasta tuli pannulla jonkinlainen munakkaan ja ohukaisen välimuoto. Lettu on väistämättä jälkiruokamainen, joten makuhermojen säästämiseksi pinnalle voi lisätä vähän sokeria tai hunajaa. Hasselpähkinä tuo munakkaaseen mukavasti väriä ja mausteisuutta; pelkkä manteli-kookos on täytteenä vähän vaisu.

Merilevämunakas

Merilevämunakas on monella tapaa munakkaiden parhaimmistoa. Ensinnäkin se on viekoittelevan herkullista. Siihen voi myös kätevästi käyttää sušin valmistuksesta jäljelle jääneet noriarkit. (Kuivattu merilevä tosin säilyisi seuraavaankin sušisessioon, kunhan sitä ei ihan kylpyhuoneessa pidä. ”Oma” leväpakettini oli ollut avattuna pöydällä muutaman kuukauden, koska en ollut jaksanut ryhtyä näpräämään makeja.)

Merilevämunakasta vaivattomammaksi munakas voi tulla vain, jos jättää täytteen tyyten pois. Tämän ruokalajin valmistaminen on itse asiassa niin helppoa, että annan kuvakatkon jälkeen siihen yksityiskohtaiset ohjeet.

Pannulla munakas, jonka sisältä pilkistää norilevy.

Eväs levällä. (Näihin munapaistoksiin näyttää aina ilmestyvän naamoja.)

Riko kaksi kananmunaa juomalasiin tai johonkin muuhun kuppiin. (Dyykkari rikkoo munat varmuuden vuoksi eri astioihin, jos parasta ennen -päiväyksestä on jo aikaa.) Rikkominen on parasta suorittaa kopauttamalla munan päiväntasaajaa pöytää vasten joko munaa tai pöytää liikuttamalla. Pöytä sotkuu väistämättä vähän, mutta kuori repeää yleensä vain kahteen osaan.

Munakas sopii parhaiten pannulle, jonka halkaisija on suurin piirtein merileväarkin lävistäjän mittainen. Aseta pannu levylle ja levy täysille. Lisää pannulle loraus eli 0,5 ruokalusikallista öljyä.

Epäpuhtaat puristetut öljyt alkavat savuta, kun lämpötila on sopiva. Kullankeltaiseksi raffinoidusta rypsiöljystä taas ei tule helposti savua, mutta sen vieno tuoksu alkaa erottua. Ehkä varmin tapa on kuitenkin katsoa öljyä aivan läheltä: kun silmiä alkaa kirveltää, öljyä höyrystyy sen verran, että se on juuri sopivan lämmintä. Jos silmiin alkaa sattua, pannulle on jäänyt vettä, joka kiehuessaan räiskyttää kuumaa öljyä. Varman päälle ottajat kaapivat pannulle pöydälle munia rikottaessa jääneen valkuaissotkun ja paistavat koepalan.

Kun lämpötila on sopiva, kieputa munat haarukalla jotenkin yhtenäiseksi seokseksi ja kaada pannulle. Käännä levy pois päältä. Kallistele pannua niin, että massa täyttää koko paistoalan. Koko paistoajan ole valppaana eli noin minuutin verran.

Ripottele ensin munamassan pinnalle suolaa ja paina sitten päälle merilevälevy. Levä ehtii näin pehmetä paiston aikana. Koska tämä ohje on tarkoitettu myös täydellisille aloittelijoille, katson tarpeelliseksi mainita, että suolan on tietysti oltava merisuolaa, koska merilevä on merenelävä.

Noriarkki on neliömäinen ja pannu on ympyrän muotoinen, joten munakkaan reunaan jää tilkut, joista voi tarkkailla paistamisen etenemistä. Kun viimeinenkin paistopiste on juuri hyytynyt, kumoa puolet munakkaasta toisen puolikkaan päälle ja siirrä lettu lautaselle. Jos pannu on iso eikä munia ole enempää kuin kaksi, munakas paistuu varsin tasaisesti eikä ehdi sitkistyä pohjastaan.

Lähteet

Tähteet ovat siitä kivoja, että ne pakottavat luovuuteen. Mistään nimittäin tuskin löytyy juuri kulloisiinkin tähteisiin räätälöityä reseptiä. Suolapähkinä- ja myslimunakkaista en esimerkiksi ole koskaan lukenut, mikä ei näin jälkikatsannossa ole ihmekään.

Paremmin onnistuneet munakkaani taas eivät ole mitenkään ainoalaatuisia: Juustomunakkaita on tehty maailman sivu, ja mantelijauheinen munakas on à la karppaajien perusherkku. Merilevän ja kananmunan liitto taas on riisillä höystettynä sušista tuttu, eikä omakaan versioni näyttäisi olevan millään tavalla tuore keksintö. Ei siis mitään uutta liesituulettimen valon alla, mikä ei näin dyykkikeittiössä ole ihmekään.

Saako dyykkari niuhottaa kuin vegaani?

Posted on by Onni Tonkija

Niuhottaako vegaani, jos hän kyläillessään tuo omat kakut ja keksit siksi, että isäntäväki ei tarjoa kasviperäisiä kahvileipiä? Monen mielestä ei niuhota, sillä onhan vegaanin saatava osallistua yhteiseen ruokailuun ilman, että hän joutuu sotimaan omia arvojaan vastaan. Olisi pikemminkin isännältä tai emännältä kohteliasta huolehtia siitä, että pöydässä on vegaanillekin sopivaa syötävää.

Aterioin joulusta loppiaiseen melkein pelkästään muualla kuin kotona. Sen seurauksena ruokani tongittuusaste romahti, mutta en päästänyt sitä ihan nollaan.

Joulunviettopaikkaan vein itselleni tuliaiseksi dyykkaamaani pakastettua joulukinkkua. (Tämä edellisvuotiseksi ajoittamani tähdeliha maistui aivan tavalliselta kinkulta.) Uudenvuodenpaikkaan varasin dyykattuja perunalastuja, jauhelihaa ja muita sipsivuoan tarpeita. Loppiaispaikkaan otin mukaani dyykattuja hedelmiä, proteiinipatukoita ja muuta vaatimatonta kylmäsäilytystä vaatimatonta.

Neljä pakettia ateriankorvikepatukoita. Yksi suklaapäällysteinen patukka osittain kääreistä kuorittuna.

Paketti kolme vuotta vanhoja valkuaisainepatukoita on oikeastaan parempi kuin pussillinen uusia, koska nykyihmisen olisi hyvä harjoittaa leukojaan muutenkin kuin stressaantuneena nukkuessaan.

Tajusin, että voisin syödä matkoilla paljon enemmän omia ruokiani, koska minulla ei ole mikään pula dyykatuista elintarvikkeista. Turhaan puputan ostamalla ostettua ruokaa, jos kotona samaan aikaan pilaantuu resurssiviisasta sapuskaa.

Niuhottaako sitten dyykkari, jos hän kyläillessään tuo omat pullat ja pasteijat siksi, että isäntäväki ei tarjoa tongittuja torttuja? Luulisin, että hän ei saa osakseen ihan yhtä suurta sympatiaa kuin vegaani. Tuskin kukaan olisi vaatimassa dyykkarille luovuttamatonta oikeutta roskiksesta haettuun suuhunpantavaan.

Miksi suhtaudumme vegaaniuteen ja dyykkiuteen näin eri tavoilla, vaikka kumpaakin ruokavaliota voidaan pitää eettisesti perusteltuna? Onko eroihin syynä dyykkarin ruokavalion harvinaisuus, vai voisiko vegaanius olla eettisesti korkeatasoisempaa?

Niuhottamiseen liittyviä ajatuskulkuja käytiin läpi Helsingin työväenopistossa viime marraskuussa. Ilkka Vartiainen kysyi luentonsa otsikossa, pitääkö ympäristöystävällisyyden olla niuhottavan täydellistä.

Vartiaisen mukaan niuhotuksessa on keskeistä liiallisen tarkkuuden vaatimus. Liiallisuuksiin saatetaan mennä, jos esimerkiksi suostutaan syömään vain dyykattuja elintarvikkeita tai kaihdetaan tuotetta, jossa on miniskuulinen määrä eläintehtailun sivutuotetta.

Ei ole kuitenkaan kiistatonta, milloin huolellisuus muuttuu niuhotukseksi. Vartiaisen mielestä hyttysen siivilöintiin syyllistyy esimerkiksi se, jolle elintarvikkeen aiheuttama pakkausjäte on pahempi synti kuin itse tuotteen valmistamisessa syntyvät päästöt.

Ilkka Vartiainen luennoi luokkatilassa. Valkokankaalla lukee muun muassa: ”Jos siis oletamme ihmisen pyrkivän hyvään elämään, tuntuu mahdolliselta väittää hänen pyrkivän myös niin hyvään elämään kuin suinkin. Toisin sanoen, hyvän elämän ajatukseen itseensä kuuluu mahdollisimman hyvän elämän ajatus, eräänlainen täydellistymisen idea.”

Kyse ei ole niuhottamisesta vaan eräänlaisesta täydellistymisen ideasta, voisi Timo Airaksinen todeta. Vasemmalla Ilkka Vartiainen.

Ympäristöasioissa niuhottamista edellyttää pienten päätösten tyrannia. Se tarkoittaa sitä, että yksilön tasolla pienet asiat, kuten muovipussien käyttö, voivat muuttua suuriksi ja rajoittaviksi, kun miljoonat ihmiset toimivat samoin.

Täydellisyyttä luonnonsuojelu ei silti yleensä vaadi. Poikkeuksena ovat tiukat eettiset periaatteet: jos turkis on murha, kaninkarva hupun reunassa ei ole yhtään pienempi paha kuin täyspitkä astrakaaniturkki.

Dyykkauksen ja vegaaniuden välille löytyykin siis filosofinen ero. Vegaanius on velvollisuusetiikan mukaista: Eläimiä ei saa käyttää hyväksi. Piste.

Dyykkarin on vaikea olla yhtä ehdoton: Ruokaa ei saa heittää hukkaan. Puolipiste. Paitsi jos se on päässyt homehtumaan tai putoamaan maahan tai jäämään oksennustautisen lapsen lautaselle tai…

Dyykkaus näyttäisi olevan seurausetiikan piirissä. Vaikka se kuinka säästää luonnon- ja rahavaroja, omien tonkiruokiensa kanssa kahvipöytään istuva on kummajainen. Dyykatun ruoan syöminen ei voi tulla kategoriseksi periaatteeksi, koska eettisen dyykkarin tavoitteena on ruokahävikin lopettaminen. Dyykkaus ei siis ole ikävä velvollisuus, vaan se on iljettävän haaskauksen mieluinen seuraus.

Sipsipussien jämille roskistuomio harvoin tarpeen

Posted on by Onni Tonkija

Uudenvuodenaaton peruja ovat monessa kodissa perunasalaatin ja perunalastujen loput. Perunasalaatti on jo itsessään tähderuokaa, joten sitä on vaikea jatkojalostaa, mutta perunalastut voi sentään pelastaa roskikselta keksimällä niille uutta käyttöä. Sipsihävikki on tosin kotitalouksilla, kas kummaa, jo hyvin hallinnassa: sekajätteisiin heitetystä perunasta lastuja on oman arvioni mukaan enintään prosentti.

Puolityhjiä sipsipusseja ahdettuna juustonaksujen mainoskassiin. Vieressä perunalastuputkilo.

Sipsi on ihmisille niin mieluinen herkku, että tämän kokoelman dyykkaamiseen meni puolisen vuotta. Putkilo on kuvassa vain mittakaavaa antamassa, koska Pringlet eivät juridisesti ole sipsejä.

Vaikka perunalastujen pysyvyys avatussa pussissa on ilmeisen heikko, lastujen säilyvyys on varsin hyvä. Jos kesken jääneen pussin sulkee ja piilottaa huolellisesti, sen pariin voi huoletta palata viikon päästä, eikä peli ole kuukauden kuluttuakaan menetetty. Heikoiten säilyvät huokoiset taikinasta tehdyt sipsit, kuten juustonaksut, sillä ne imevät itsensä ilmankosteudesta nahkeiksi.

Maistelin vuoden päätteeksi perunalastuja, joita olin pitkin vuotta löytänyt avatuissa pusseissa. Selvimmin makunsa olivat menettäneet vanhimmat ja miedoimmat sipsit. Todennäköisesti myös voimakkaasti maustettujen sipsien aromit haihtuvat ja hajoavat, mutta mausteet peittävät näitä virheitä.

Jos sipsit maistuvat eltaantuneilta mutta eivät suoranaisesti pahoilta, niitä voi hyödyntää ruoanlaitossa. Sipsit ovat raaka-aineina oikeastaan puolivalmisteita, sillä ne ovat perunaa valmiiksi viipaloituna ja paistettuna. Esimerkiksi maineikkaan El Bulli -ravintolan työntekijöitä ruokittiin perunalastuilla täytetyillä munakkailla.

Kokeilin tällaista sipsiomelettia. Hyydytin pannulla kolmea rikottua munaa ja ripottelin päälle kourallisen perusperunalastuja ja pari hyppysellistä juustoraastetta. Hetken paisteltuani käänsin munakkaan toisen puoliskon kanneksi ensimmäiselle. Juusto toi makua, ja perunalastut antoivat jännää suutuntumaa, joka ei ollut ihan rapea muttei täysin pehmoinenkaan. Saatan antaa tälle kummajaiselle vielä toisen mahdollisuuden.

Tähdesipseistä voi valmistaa myös jauheliha-perunalastuvuokaa. Koska en ollut dyykannut ranskankermaa, käytin sen tilalla ruokakermaa. Pastakastike vaihtui samasta syystä yrttimausteiseen tomaattimurskaan.

Lasivuoassa jauheliha-perunalastupaistosta ja paistoksessa lusikka.

Kuvassa tämän kerran viimeinen sipsiruoka sipsivuoka. Raaka-aineet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki uutenavuotenakin), kaikki muu kuvausrekvisiittaa.

Lopputulos maistui aika tavalliselta jauhelihasörsseliltä. Sisus tuotti pettymyksen, koska sipsiltä näyttänyt lastu olikin suussa ihan mauton ja pehmoinen. Päällyksen juustolla kuorrutetut perunalastut olivat sen sijaan rapsakkaa mutusteltavaa, joten jos tähdesipsejä ei ole ylenpalttisesti, säästäisin ne kaikki pintakerrokseen. Erikseen en kyllä lähtisi ostamaan sipsejä tähän ruokaan mutta en toisaalta tekisi niin mitään muutakaan tarkoitusta varten.

Älä osta mitään -kuukauden viimeinen viikko

Posted on by Onni Tonkija

Ostolakkokuukauteni viides viikko oli samalla Euroopan jätteen vähentämisen viikko, jonka pääteemana oli ruokahävikin lopettaminen. Tuotin viikon aikana ruokajätettä kohtalaisen paljon, mutta toisaalta kaikki roskani olivat jo kerran olleet lajittelemattomina sekajäteastiassa. Jätekuormasta syömällä säästin roska-autojen jousituksia useiden kilojen edestä.

Tällä viimeisellä kerralla ruokapäiväkirjan tavallisestikin tyrmäisevää kiehtovuutta lisää entisestään se, että tuttujen lyhenteiden PE (parasta ennen) ja VKP (viimeinen käyttöpäivä) rinnalla esiintyvät VKA (viimeinen käyttöajankohta) ja KV (käytettävä viimeistään).

Maanantai 24.11.

Yöpala: raejuustoa (PE 11.3.), appelsiinia, 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), banaani, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sunnuntailta), ketsuppia (PE 13.5.15), kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14), jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 12.6.14), saunapalvia (VKP 12.11.14), paahtoleipää, ruispalaleipää, sinihomejuustoa (PE 19.12.14), pikkutomaatteja, akai-mustikkaraakasuklaata (PE 10.11.11), ”appelsiinihedelmätäytteisiä pehmeitä” leivoskeksejä suklaapäällysteellä (PE 1.4.11), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Raakasuklaa ei ollut kolmen vuoden säilytyksen jälkeen enää yhtään raakaa vaan ennemminkin yli mennyttä. Myös keksien suklaa oli harmaantunut vähemmän tyylikkäästi, mutta koska suklaata oli kekseissä vain 17 prosenttia, ne olivat ihan syötäviä. Appelsiinihedelmästä tehty täyte oli toki sitkeää.

Tiistai 25.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (PE 21.5.12), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: lehtikaali-pekonipastaa (lehtikaalia, pekonisuikaleita [VKP 22.5.14], nauhamakaronia (PE 16.1.17), chilipaprikaa, sipuli, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], valkosipulia), parmesaanin tapaista juustoa, paahtoleipää, margariinia (sama), pikkutomaatteja, klementiini, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Trendivihannes on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, kun sitä voi dyykata Taloyhtiön jätepisteestä. Syömäkelpoisia avokadoja tulee vastaan yhä useammin, ja nyt olin tonkaissut ensimmäisen lehtikaalini. Osa lehdistä oli päässyt kellastumaan ja osa edelleen ruskettumaan. Huonot osat riivittyäni sain kaalista vielä kosolteisesti syötävää.

Keskiviikko 26.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (sama), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tofuvokkia (marinoitua luomutofua [PE 20.6.14], riisinuudeleita [PE 9/2012], seesamiöljyä [PE 4/2014], valkosipulia, garam masalaa [PE 4.3.12], paprika, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia [PE 12/2015], terijakikastiketta [PE 7.9.12], limetti), ruispalaleipää, margariinia (sama), kurkkua, klementiiniä, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 13.11.14), pikkuleipiä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Olin syönyt puolet vokista, kun huomasin, että lieden vieressä on kuppi ja kupissa ruskistamani tofut. Jotenkin en ollut osannut kaivata tofukuutioita, kun pakastetun kukkakaalin jäänteet näyttivät samanlaisilta. Eikä se soijajuusto lopulta parantanut vokissa muuta kuin ravintoainekoostumusta.

Torstai 27.11.

Aamupala: ruishiutaleita (PE 30.4.13), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Pyttipannua pannulla paistettujen kananmunien kera.

Asiaan vihkiytymätön voisi pitää Kotikokki-sivuston valokuvia amatöörimäisen kömpelöinä. Todellisuudessa ne ilmentävät erittäin muodikasta uusi ruma -liikettä.

Iltapala: pyttipannua (grillimakkaraa [VKA 17.8.14], perunoita, oliiviöljyä (PE 6/2014), mustapippuria (sama), paprikajauhetta [PE 11.11.11], sipulia), kananmuna (PE 10.11.), ketsuppia (sama), parsakaalia, pikkutomaatteja, sekaleipää, ruispalaleipää, margariinia (sama), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), meetvurstia (VKP 21.1.15), jäävuorisalaattia, ”energisoiva” ravintolisäkapseli (PE 5/2011), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Perjantai 28.11.

Yöpala: vaniljajäätelöä (PE 8/2016), tuoreita ananaspaloja (PE 24.11.14), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: ruishiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: sämpylöitä, margariinia (sama), kurkkua, chili-paprikajuustoa (sama), gotlermakkaraa, la terrine de canard aux figues parfumées au pécharmant’ta (PE 7.7.18), ruispalaleipää, levittyvää sulatejuustoa (PE 21.4.14), grillimakkara (sama), sinappia (PE 7/2013), raejuustoa (sama), klementiini, banaanilastuja (PE 28.2.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Yöt alkavat olla kylmiä, mutta nyt siitä on se etu, että kohmeessa oli myös rasiajäätelö – ensimmäistä kertaa minun dyykkivuorollani. Terriini taas oli päiväykseltään koko kuukauden nuorin ruoka-aine, mutta jääkaapissa se oli avattuna kerännyt viikossa kunnioitettavan määrän hometta. Sisältä löytyi ihan pilaantumatontakin ainesta. Sitä syödessäni aloin vakavasti miettiä, joudunko uutisoimaan täällä, etten tiennyt de canardin tarkoittavan ”koiralle”, vaikka Canis on koirien sukunimi. Mutta ankkahan se oli.

Lauantai 29.11.

Aamupala: ruishiutaleita (sama), vehnäleseitä (PE 20.12.12), banaaneja, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: leivitettyjä seitifileitä (PE 13.2.14), perunoita (PE 29.11.), auringonkukkaöljyä (PE 8/2015), majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, sulatejuustoa (sama), sekaleipää, margariinia (sama), kurkkua, goutermakkaraa, kermajuustoa, porkkanoita, paprikaa, pikkutomaatteja, englanninlakritsia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Sunnuntai 30.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja -leseitä (PE 30.8.13), ruishiutaleita (sama), ruisleseitä (PE 26.4.13), banaaneja, klementiini, D-vitamiinia ja kalsiumia (10 μg ja 500 mg, KV 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Pullottavan jätesäkin päällä sämpyläpakkaus, porkkanasosepakkaus ja paisunut broilerinkoipipakkaus.

Raaka-aineita kolmelta eri vuodelta tarjosivat Taloyhtiön jätepiste ja umpiointi.

Iltapala: porkkanalaatikkoa (porkkanasosetta (PE 5.2.13), pikapuuroriisiä [PE 10/2010], kuohukermaa [PE 25.11.], siirappia [PE 31.12.12], mustapippuria [sama], kananmuna [PE 5.8.], korppujauhoja [PE 27.2.15], voita [PE 20.2.14], suolaa), maissikanaa (marinoituja broilerin koipireisiä [VKP 26.10.14], maissihiutaleita [PE 25.7.12], parmesaania [PE 8.9.14]), moniviljasämpylä (PE 1.5.12), ruohosipulituorejuustoa (PE 27.1.15), valkosipulivoipatonkia (PE 10/2014), popkornia.

Broilerinkoivet eivät olleet odottaneet vuoroaan koko kuukauden ajan kiltisti, vaan ne olivat kehittäneet nahkaansa pienen makuvirheen, kylläkin niin vähäisen, ettei se suuhunmenoa haitannut. Porkkanasose taas oli jotenkin äitelää, eli ei sekään säilömällä parane. Aterian ikäpresidentti moniviljasämpylä tuntui yhtä mauttomalta kuin tällaiset lisää vain lämpö -tuotteet yleensäkin.

Tarkkaavainen lukija kysyy tietysti, mihin unohtui iänikuinen ksylitolipurukumi. No, kesken iltapalan alkoi Osta mitä lystäät -kuukausi ja päätin aterian leukaperiä kiristämättä omalla rahalla ostamiini ksylitolipastilleihin.

Ruotsinkielisen kalenterin kuukauden 11/2014 päivien päällä paahdettuja maissinjyviä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi Gunista, pyhäinpäivästä ja kaurahiutaleista ja päättyi Andreaan, ensimmäiseen adventtiin ja paukkumaissiin. Pelkästään dyykatuilla elintarvikkeilla eläminen oli lopulta hankalaa kuin popparien napsiminen.

Elämä Älä osta mitään -kuussa oli helpompaa kuin heinänteko. Oikeastaan ainoaksi uhraukseksi koin sen, että jouduin jättämään kotimaiset omenat kauppaan. Mietinkin hetken, että jatkaisin kivuttomasti sujunutta ostolakkoa jouluun asti. Toisaalta kotiin on kertynyt kaikenlaista dyykkaamatonta, jota olisi korkea aika syödä, ennen kuin sen syö jokin muu: ainakin sienikotiviljelmän sato, puusta nappaamani omena sekä päiväyksen ylittäneet, lahjaksi sälytetyt suklaat.

Päätin lopulta jättää ehdottoman dyykkiruokavalion taakseni, sillä on hölmöä kärvistellä minkään asian vuoksi: ”Kun kiellätte itseltänne jotakin, joudutte sen vangiksi. – – Jos ymmärrätte jonkun asian todellisen arvon, sitä ei tarvitse kieltää: se vain yksinkertaisesti putoaa pois käsistänne.” Kuka näin viisaasti on sanonut, selviää seuraavalla kerralla, kun julkaisen blogin tähän asti tärkeimmän artikkelin.

Älä osta mitään -kuukauden neljäs viikko

Posted on by Onni Tonkija

Rakas ruokapäiväkirja, minun on tunnustettava, että et ole minulle kovin rakas. Olen kyllästynyt.

Minua ei haittaa yhtään se, että saan syödä kuukauden ajan pelkästään dyykattua ruokaa. Tulenhan hyödyntäneeksi eräänlaista parviälyä, minkä ansiosta ruokapyramidini on väistämättä laajapohjaisempi kuin siinä tapauksessa, että yrittäisin rakentaa ruoka-aineistoni itse kaupan tarjonnasta.

Ruoan sijaan minua on alkanut tympiä sinun päsmäröintisi, rakas ruokapäiväkirja. Hidastat ja hankaloitat syömistäni vahtimalla mustasukkaisesti jokaista suupalaa. Vaadit kirjaamaan pakkauksista löytyvät päiväykset pikkutarkasti, vaikka olen useaan otteeseen kertonut, kuinka merkityksettömiä nuo numerosarjat ovat. Kaiken huipuksi olet saanut minut vähentämään napostelun yhteen lajikkeeseen päivää kohti muistuttamalla, miten pahalta pitkät herkkulistaukset saisivat sinut näyttämään.

Itse asiassa taidan nyt aamiaisella jättää pari palaa tiikerikakkua merkitsemättä. Aamiaisesta puheen ollen kello näyttää olevan jo yli lasten tv puoli kuusi, joten verensokerin puutteestahan tämä äreys johtuu. Siis anteeksi mustamaalaus, rakas ruokapäiväkirja. Kirjoitan sinut heti puhtaaksi.

Maanantai 17.11.

Aamupala: smoothie (mansikkaa, banaania, ananasta, mustikkaa, inkivääriä, mintunlehtiä, PE 1.9.13), klementiinejä, metsämarjakaurajukurtti (PE 13.8.14), lohi-riisipasteijaa, ateriankorvikejauhetta (PE 11.12.14), kevytmaitoa (PE 1.11.14), jukurttitäytteisiä ”aamiais”keksejä (PE 8.8.14), 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kalakeittoa (lohifilee [VKP 16.11.14], perunoita, sipuleita, keittojuureksia [PE 23.1.14 ja 25.3.15], voita [PE 29.4.13], kuohukermaa [PE 25.10.], maustepippureita [PE 23.2.17], kasvisliemikuutio), ruislimppua, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), satsuma, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Taas löytyi lohifilee, tällä kertaa avattu mutta käyttämätön. Keitosta tuli muuten hyvää, mutta voi oli päässyt vähän härskiintymään ja maistui jonkin verran läpi. Kuohukerma oli viimeisillään, mutta koska maku oli edelleen neutraali, kaavin sen mukaan. Toinen kuohukerma, jonka parasta ennen oli 1.10., oli ehtinyt pilaantua.

Tiistai 18.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), vehnäleseitä (PE 20.1.12), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: porsaan ulkofileepihviä (VKP 7.11.14), suolaa, viiden pippurin sekoitusta myllystä (PE 31.7.14), Kana McNugetteja, kalakeittoa, ruispalaleipää, tomaattituorejuustoa (PE 24.9.14), kinkku-juustopasteija, maustekurkku, jäävuorisalaattia, edamjuustoa (PE 12.1.15), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), klementiini, omena, pikku-Pätkiksiä (PE 24.7.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Raaka possupihvi oli kaupassa pakattu, joten se oli jo aika iällistä. Maku oli kuitenkin sianlihalle tyypillinen eli olematon. Limaiset reunat leikkasin pois.

Keskiviikko 19.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (PE 10.10.13), banaani, appelsiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kalakeittoa, ruispalaleipää, tuorejuustoa (sama), paahtoleipää, edamjuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 11.11.14), jäävuorisalaattia, näkkileipää (PE 12.10.14), parsakaalia, klementiini, lettuja, kerman ja kasviöljyn seosta vaahtona (PE 10.5.14), mansikkahilloa (PE 15.8.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytyi siististi pakattuja omatekoisia ohukaisia. Lettukestejä varjosti vain se huomio, että puhdas vaahterasiirappi ei säily huoneenlämmössä kuten E202-mansikkahillo vaan se homehtuu.

Torstai 20.11.

Aamupala: kaurahiutaleita, vehnäleseitä (sama), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Puisella tarjottimella glögipullo, leipä, leikkeitä ja monenlaisia juustoja.

Tarjotin juustoa täynnä tarjosin juustoa nälkäisenä. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Iltapala: goudaa (PE 20.8.14), fetaa (PE 5.3.15), valkohomejuustoa (PE 1.12.14), sinihomejuustoa (PE 19.12.14), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), kermajuustoa (PE 12.6.14), savujuustoa (PE 6.8.14), cheddaria (PE 10/2014), Grana Padanoa, comtéjuustoa sisältävää salamia (PE 24.10.14), ciabattaleipää, kauraleipää, pikkutomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja (PE 12/2016), paprikatäytteisiä oliiveja (PE 30.4.17), punaviiniglögiä, tummaa suklaata, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Tällä kertaa päätin hyödyntää homejuustot heti löytöpäivänä, etenkin kun tonkaisin juustojen ohella edellispäiväisen oloista tsapattaa. Oikeastaan tuoreemman leivän makua en edes haluaisi sotkea juustoilla.

Juustotarjottimen ykköseksi nousi chili-paprikajuusto, joka sattui olemaan myös ainoa paksuun muoviin pakattu avaamaton juusto. Savujuustokin oli pakattu mutta vain ohueen kelmuun, joten se oli päässyt kuivahtamaan. Punnitustarran takaa paljastui hauskasti homeviljelmä, joka näytti pahanlaatuiselta mutta ei ollut onnistunut lähettämään etäpesäkkeitä.

Parmesaanityyppisen juuston ohut muovi ei estänyt kimpaletta kuivumasta mutta ei myöskään homehtumasta. Makukin oli sen verran nuhjuinen, että tämä juusto pääsee jatkossa enintään pastan päälle. Toki parin kuukauden jääkaappisäilytyskin vaatii veronsa.

Perjantai 21.11.

Yöpala: Bulgarian-jukurttia (PE 20.8.), hedelmä-pähkinämysliä (PE 14.8.13), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (sama), banaani, omena, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: karjalanpiirakoita, tuorejuustoa (sama), kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), porkkanoita, jäävuorisalaattia, lihapiirakoita (VKP 15.11.14), kurkkusalaattia (PE 14.8.15), ketsuppia (PE 13.5.15), sipuli, sinihomejuustoa (sama), satsuma, glögiä, täytekeksejä (PE 30.7.15), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), D-vitamiinia (sama), 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Lauantai 22.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: ruispalaleipää, kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14) kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), joulukinkkua, jäävuorisalaattia, porkkanoita, klementiini, jukurtticashewpähkinöitä (PE 15.3.14), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Joghurttijauheella, herajauheella, rasvattomalla maitojauheella, täysmaitojauheella ynnä muulla kauheella kuorrutetut munuaispuun siemenet maistuivat pahasti eltaantuneilta. Söin näitä komposiitteja jonkin verran niin, että kaavin enimmät kuorrutteet pois, mutta jonkinlaisen jukurttipähkinänsärkijän olisin tähän toimeen tarvinnut.

Sunnuntai 23.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sika-nautajauhelihaa [VKP 25.7.14], perunoita, sipuleita, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], suolaa), porkkanoita, ruislimppua, ruispalaleipää, margariinia (sama), klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

En rohjennut mureuttaa jauhelihaa ihan täyttä neljää kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, sillä olin poiminut pakkauksen kesähelteillä. Ruskistettuna liha maistui ihan hyvälle, ehkä vähän kypsyneemmältä kuin tuoreena paistettu sika-nauta. Pata oli juuri niin vaisun makuista, miltä se raaka-aineiden perusteella vaikuttaa.

Se viime viikosta. Tämän viikon perjantaina Älä osta mitään -kuukausi huipentuu Älä osta mitään -päivään. Ehkä sinäkin hankit silloin sapuskat Taloyhtiön jätepisteestä?

Älä osta mitään -kuukauden kolmas viikko

Posted on by Onni Tonkija

Älä osta mitään -kuukausi täytti viime lauantaina 50 prosenttia. Mittanikaan ei ole läheskään täysi, sillä yksinomaan dyykatuista elintarvikkeista koostuva ruokavalio on ilta toisensa jälkeen taannut mahani täyttöasteeksi riittävät 90 prosenttia.

Luettelen taas tuttuun tapaan kaiken edellisen viikon aikana syömäni päiväyksineen ja kommentteineen.

Maanantai 10.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), banaaneja, satsumia, 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: broilerin fileepihvi, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä (PE 30.8.14), savun makuista maustekastiketta (PE 29.11.14), valmiiksi keitettyjä perunoita, valmiiksi keitetty kananmuna, paprikaa, tomaatteja, ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 9.10.14), sämpylä, Oivariinia (PE 19.1.15), voileipäkinkkua (VKP 5.11.14), ruisvuokaleipää, juustokakkua, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytynyt kypsentämätön kanapihvi valitutti itsensä illan pääruoaksi, koska se ei parvestaan erotettuna olisi selvinnyt jääkaapissa pitkään. Edellisenä päivänä tonkimani kinkunpalanen sai siten luvan odottaa vuoroaan.

Tiistai 11.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Välipala: ateriankorvikepatukkaa (PE 3.2.12), proteiinipatukkaa (PE 23.3.15), myslipatukkaa (PE 12.3.14), cashewpähkinöitä (PE 2.4.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 10.9.12)

Iltapala: ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 3.11.14), paprikaa, kurkkua, tomaatti, paahtoleipää, avokadoa, ruisvuokaleipää, Oivariinia (sama), joulukinkkua, pikkupulla, juustokakkua, maitokahvijuoma (PE 9.7.14), satsuma, D-vitamiini (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Olin melkein koko postmeridiaanin liikkeellä, joten korvasin tavanomaisen syömättömyyteni kivikovalla patukka-aterialla ynnä muulla napostelulla. Illalla järsin lihakimpaletta, jonka päättelin joulukinkuksi pois kaapimani sinappihunnun perusteella.

Keskiviikko 12.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 26.7.], rypsiöljyä [sama], joulukinkkua), parsakaalia, tomaatteja, pikkupaprikoita, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), jäävuorisalaattia, kurkkua, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), viinirypäleitä, salmiakkitoffeeta, noitapilli, D-vitamiini (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Torstai 13.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaaneja, klementiini, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), hedelmärahkaa (PE 21.9.), ksylitolipurukumi (sama).

Lautasella paistettua lohta, keittettyjä perunoita, ranskankermadippiä, paprikaa ja kurkkua.

Täysipainoinen ateria Taloyhtiön jätepisteestä, lautasmallina Teema.

Iltapala: lohifileetä (VKP 4.11.14), voita (PE 29.4.13), sitruunaa, rouhittavaa valkosipuli-pippurimaustesekoitusta (PE 2.9.10), paprikaa, perunoita, pippurista ranskankermaa (PE 5.10.), ruispalaleipää, jäävuorisalaattia, kurkkua, goudajuustoa (PE 10.1.15), keittokinkkua (sama), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Edellisellä viikolla panin ohikulkumatkalla merkille tutun paikan sunnuntaiaukiolon. Pistäydyin sisällä, ja siellähän oli lohifilee tarjouksessa ”ota tai jäte”.

Kala ei tietenkään ole yhdeksän päivää viimeisestä käyttöpäivästä yhtä ehtaa kuin vastatapettuna. Liha oli mureutunut melko pehmoiseksi, ja pienen sivumaun pystyi havaitsemaan, jos sitä pysähtyi aistimaan. Toisaalta jos ihan maistelulinjalle lähdetään, silloin ei varmaan kannata alun perinkään kiirehtiä kaupan hyllylle tarttumaan kassilohipussiin.

Perjantai 14.11.

Yöpala: riisivanukas vadelmahillolla (PE 23.9.14), sitruunaa, klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (PE 7.9.14), banaani, satsumia, kiivi, omena, cheddartäytepatonki, proteiinijuomaa (PE 9.1.14), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 6.5.14).

Patonki oli kuivahkoa, juoma oli möykkyyntynyt purkin pohjalle, ja kiivinkin olin päästänyt osittain käymään. On tämä tonkijan elämä toisinaan yhtä kärsimystä.

Iltapala: lohta (sama), ranskankermaa (sama), perunoita (PE 24.8.14), keskiolutta (PE 3.12.13), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rosso -salaattia, salamia (PE 10.11.14), serranokinkkua (PE 21.12.14), jääsalaattia, parsakaalia, tomaatteja, viinirypäleitä, klementiini, kaurakeksejä, suklaakuivakakkua, sinkki-magnesium-B6-vitamiinivalmistetta (11,1 mg, 300 mg, 2,1 mg, PE 11/2014), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Ihan saunaillan kunniaksi otin hivenaineita, jos ne luettelossa jonkun silmään pistivät.

Lauantai 15.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja ruisleseitä (sama), banaani, klementiinejä, kiivi, omena, mansikka-mustikka-vadelmajukurttia (PE 3.6.), ruispalaleipää, kurkkua, jääsalaattia, goudajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), paahtoleipä, Oivariinia (sama), tiikerikakkua (PE 1.12.14), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: broileri-homejuustopastaa (broilerin fileesuikaleita [VKP 6.10.14], keltaista Raketti-spagettia [PE 5.10.13], Aura-juustoa [PE 11.8.14 ja 30.10.14], 4-prosenttista kasvirasvasekoitetta [PE 11.3.14], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], ananasmurskaa [PE 15.6.11], sipuli, suippo- ja pikkupaprikoita), parsakaalia, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (sama).

Kuluneella viikolla SOK ryhtyi broilerin fileesuikaleiden takaisinvetoon, koska viimeinen käyttöpäivä oli erehdyksessä merkitty yhdeksän päivää liian myöhäiseksi tavallista myöhäisemmäksi. Jos Evirassa vaivauduttaisiin lukemaan blogiani, ei tarvitsisi ryhtyä noin övereihin manöövereihin.

Takaisinvedon innoittamana päätin tutkia samanlaisia ”miedosti suolattuja” broilerin suikaleita yli yhdeksän päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Sain taas todeta, että lihan syömäkelpoisuudessa olennaista ei ole ikä vaan käsittely- ja säilytysolosuhteet.

Minulla oli kaksi pakettia samanlaisia värjäämättömiä broilerin fileesuikaleita (ja 15 prosenttia tällaiseen lihaelämykseen erottamattomasti kuuluvia vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja). Ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut 12 vuorokautta, olivat maultaan täysin pilaantuneita. Sen sijaan ne suikaleet, joiden viimeisestä käyttöpäivästä oli 40 päivää ja 40 yötä, olivat maultaan täysin, no, käyttökelpoisia niin kuin nämä broiskut nyt parhaimmillaan voivat olla. Koska kyse oli samasta tuotteesta, ainoaksi mahdolliseksi syyksi säilyvyyseroon jäi se, että nuoremman paketin reunassa näytti olevan sauman kohdalla fileesuikaleita, vettä, suolaa, aromia ja kasvikuituja.

Kirjoitin viime viikolla valkohomejuustosta ruokaa laitettuani, että homejuustot pitäisi käyttää heti löytämisen jälkeen. Aura-juusto kuitenkin kestää säilyttämistä melko hyvin, sillä se lähinnä kypsyy roquefortiksi eli makeutuu ja pehmenee. Tällöinkin päädyt saattavat alkaa homehtua tai muuten pilaantua, joten ne kannattaa leikata pois.

En ole ihan varma, pitääkö neliprosenttisen kermankorvikkeen maistua joltakin, mutta kun ryhdyin emulgaattoriksi ja sekoitin kuukausien saatossa pinnalle näyttävästi erottuneen veden takaisin piiloon, tuloksena oli ihan miedon makuinen seos.

Sunnuntai 16.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, klementiinejä, 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kanatortilloja (broilerin rintafileetä, tortillalettuja [PE 3.4.15], fetajuustoa [PE 5.4.15], jäävuorisalaattia, paprikaa), jauhelihapitsaa (PE 7.11.), kinkku-ananaspitsaa (VKP 10.11.14), ruispalaleipää, kurkkua, lollo rossoa, goudajuustoa (sama), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), Oivariinia (sama), parsakaalia, klementiini, lakritsikaramelleja (PE 13.11.14), D-vitamiinia (sama), vehnänalkioöljykapseli (PE 14.9.12), ksylitolipurukumi (sama).

Olin jo ehtinyt miettiä, minkä kanssa söisin edellisenä päivänä löytämäni broilerin fileen, kun tonkaisin roskiksesta avatun paketin tortillalettuja. Samalla aiemmin dyykkaamani feta pääsi säästymään pilaantumiselta. Näin dyykkaus parhaimmillaan ratkaisee tuottamansa ongelmat itse.

Tällä viikolla taas uudet ruoat ja ensi viikolla uusi selostus.

Älä osta mitään -kuukauden toinen viikko

Posted on by Onni Tonkija

Ostokseton marraskuuni jatkuu. Syön tyystin dyykattuja elintarvikkeita ja merkitsen jokaisen suupalan muistiin. Nämä muistelmat julkaisen sitten viikoittain täällä blogissa. Merkinnöissä PE on parasta ennen, VKP on viimeinen käyttöpäivä ja sama viittaa aiemmin eriteltyyn elintarvikkeeseen.

Maanantai 3.11.

Yöpala: uuniomena-Skyr-rahkaa (PE 22.2.14), täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Miksiköhän samana yönä avaamani, niin ikään jääkaapin ovessa säilyttämäni mutta 11.4. parasta ennen -päiväänsä viettänyt Skyr oli homeessa? En oikein keksi muuta eroa kuin sen, että kuningatar vaatii parempaa kohtelua kuin uuniomena.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kebab-katkarapupitsaa, paprikaa, karjalanpiirakoita, porkkanapiirakka, Oivariinia (PE 13.1.15), kurkkua, savujuustoa (PE 7.12.14), jäävuorisalaattia, pikkutomaatteja, klementiinejä, viinirypäle, luumua, korvapuusti, ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Scamorza-savujuusto oli päältä komeassa homeessa. Juuston tiivis koostumus takasi kuitenkin sen, että kun homekerrokset leikkasi pois, alla maistui vain valju, vähärasvainen savun maku. Klementiineistä taas piti poistaa pehmenneet osat, mutta jäljelle jääneet kohdat olivat yllättävän hyviä ja mehukkaita. Luumua eivät pelastaneet mitkään kirurgiset toimenpiteet, vaan se maistui pilaantuneelta luumuhillolta.

Tiistai 4.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, luumuja, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tomaatti-vuohenjuustokeitto (VKP 3.10.14), basilikaa (itse kuivattua), ruistikkuja (PE 30.4.13), karjalanpiirakka, Oivariinia (sama), paahtoleipää, kurkkua, savujuustoa (sama), porkkanoita, viinirypäleitä, luumuja, täytekonvehteja (PE 5/2014), kalaöljykapseli (PE 14.12.13), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama)

Tomaatti-vuohenjuustokeitto on vanha tuttu, joka ei pitkästä säilytyksestä hätkähdä. Täysi rasia makeita brassirypäleitä oli oikein onnistunut herätedyykkaus ohikulkumatkalla.

Keskiviikko 5.11.

Yöpala: uuniomenarahkaa (sama), verigreippiä, ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), omena, satsumia, luumuja, ksylitolipurukumi (sama).

Vanhaa jauhelihaa, mustuneita porkkanoita, kuivaneita sipuleita ja ruttuinen kaali.

Kaalipata oli odottanut vuoroaan ainakin syyskuusta lähtien, mikä alkoi väistämättä näkyä raaka-aineissa.

Kunnon jauheliha ei enää ollutkaan kunnollista oltuaan jääkaapin ylähyllyllä miltei viisi kuukautta. Se ainoastaan haisi kunnolla. Reunoilta limoittunut ja keskeltä kovettunut liha ei soveltunut paistamisenkaan jälkeen ihmisravinnoksi, joten suunnitelmia piti muuttaa.

Iltapala: munakas (kananmunia [PE 27.4.], kylmäpuristettua luomurypsiöljyä [PE 30.8.14], savujuustoa [sama], kevätsipulin vartta), porkkanoita, ruispalaleipää, jääsalaattia, kurkkua, kermajuustoa (PE 9.10.14), palvikinkkua (VKP 27.10.14), pikkutomaatteja, satsuma, viinirypäleitä, omenahilloisia kampaviinereitä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Kaalipata-aikeiden kariuduttua piti tyytyä pikaruokaan eli munakkaaseen. Kananmunia oli ilmeisesti pidetty jääkaapissa, koska niillä oli näinkin vanhoina vielä kokonaiset keltuaiset ja kaikki.

Torstai 6.11.

Aamupala: pikakaurahiutaleita (PE 7.6.14 ja 15.7.15), banaaneja, satsumia, sitruunaa, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Syön hiutaleet yleensä kuiviltaan. Nyt tein kuitenkin pitkästä aikaa mikropuuroa, koska en halunnut syödä elävää ravintoa. En ole ihan varma, kuolivatko ötökät veteen, säteilyyn vai lämpöön, mutta kova kuoriaisten kohtalo joka tapauksessa oli.

Jauhelihaa, paloiteluja porkkanoita, sipuleita ja kaalia.

Uusi yritys vähemmän vanhoilla aineksilla.

Iltapala: kaalipata (valkokaalia, porkkanaa, sipulia, puuroriisiä [PE 9/2013], jauhelihaa [VKP 17.8.14], mustapippuria [PE 1.7.12], meiramia [PE 14.9.13], tummaa siirappia [PE 31.12.12], suolaa), puolukkahilloa (PE 25.7.13), paprikaa, kampaviineri, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Reilu jauheliha oli täysin syömäkelpoista reilu pari kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Pelkiltään maku saattoi olla aavistuksen sisäelimellinen mutta saattoi olla kuvitelmaakin.

Perjantai 7.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 8.6.13), satsumia, viinirypäleitä, sitruuna-limettisoijajukurttia (PE 17.7.), ksylitolipurukumi (sama).

Soijaliemi oli syötävää, vaikka samassa pakkauksessa ollut veriappelsiinin makuinen jukurtti oli kerännyt hometta ja oli enää pelkästään pahan makuinen. Onneksi iltapalaksi nautittu verigreippi takasi päivittäisen veren tarpeen.

Iltapala: kaalipataa (sama), puolukkahilloa (sama), ruispalaleipää, palvikinkkua (sama), kermajuustoa (sama), jääsalaattia, jäävuorisalaattia, paprikaa, tomaattia, porkkanaa, karjalanpiirakka, Oivariinia (sama), verigreippiä, perunalastuja (PE 24.2.15), banaanin muotoisia appelsiinisuklaamarmeladeja (PE 30.9.15), D-vitamiinia (sama), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Lauantai 8.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), mandariini, viinirypäleitä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: juusto-kasvispastaa (tuoretta nauhapastaa [VKP 28.10.14], kesäkurpitsaa, camembertjuustoa [PE 26.8.14], kuivahko chilipaprika, mustapippuria [sama], paprikaa, sipuli, rypsiöljyä [sama], basilikaa [sama], pekaanipähkinöitä), ruispalaleipää, kurkkua, kevätsipulin vartta, kermajuustoa (sama), palvikinkkua (sama), pähkinäsuklaata, D-vitamiinia (sama), 35-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Homejuustot pitäisi käyttää heti, kun ne on löytänyt. Nyt camembert, jonka oli luvattu säilyvän avattuna kolme vuorokautta, oli päässyt kuivamaan ja voimistumaan liiaksi.

Sunnuntai 9.11.

Alkupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, satsumia, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: pitaleipiä (PE 3.7.14), jauhelihaa (VKP 8.11.14), paprikaa, jäävuorisalaattia, majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, ruisvuokaleipää, Oivariinia (PE 19.1.15), kermajuustoa, pikkunauris, pikkupullia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Jos joku ihmettelee jauhelihan tuoreutta, voin kertoa, että paketti oli löytynyt avattuna ja se oli siksi hyvä käyttää samana päivänä. Joku ihmettelee varmasti sitäkin, että ensi viikolla ilmestyy taas uusi ruokapäiväkirjanote.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi

Posted on by Onni Tonkija

Marraskuu on haasteellinen kuukausi: on lukuhaastetta, kuvahaastetta, roikkumishaastetta, Movemberia, Parraskuuta…

Kaiken hyvän lisäksi kuun viimeisenä perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Yhden päivän mittainen ostolakko on aika kesy tempaus, kun neljä miljoonaa suomalaista pystyy joka päivä olemaan käymättä kaupassa. Toisaalta toinen ääripää Älä osta mitään -elämä ei sekään houkuta.

Päätinkin ottaa marrashaasteekseni ostolakkoilun ja viettää Älä osta mitään -kuukauden. Koska ostamisen voi näissä kampanjoissa määritellä mielivaltaisesti, jätän haasteen ulkopuolelle palvelut ja kiellän itseltäni vain tavaroiden ja elintarvikkeiden ostamisen. Lasken muiden ostaman tai aiemmin ostamani ruoan hyödyntämisen rikkuroinniksi, joten syön marraskuussa pelkästään dyykattuja tuotteita (mutta en pelkästään marraskuussa dyykattuja tuotteita).

Lompakko, jonka ympärille on kiedottu marraskuun kalenterisivun palasia.

Saa avata vasta joulukuussa. Lompakko ja kissojen nimipäiväkalenteri Taloyhtiön jätepisteestä. (Onni-kissan nimipäivää 5.3. vietettiin.)

Raportoin Älä osta mitään -kuukauden etenemisestä kunkin viikon päätyttyä. Samalla tämä verkkopäiväkirja muuttuu ruokapäiväkirjaksi, mistä tulee varmasti ihan ravitsemusterapeuttinen kokemus. Täytyy vain rajoittaa suklaan mussuttamista, jotta voin kirjata rehellisesti kaiken syömäni.

Merkitsen ruokapäiväkirjaani nauttimani ruoka-aineet laadullisella tasolla, jos laadusta nyt voidaan tässä yhteydessä puhua. Ilmoitan myös parasta ennen (PE) -päiväykset ja viimeiset käyttöpäivät (VKP). Tuotemerkkejä mainitsen satunnaisesti. Jos käytän samaa elintarviketta moneen kertaan, kirjoitan sen perään ”sama”. Lisäksi kommentoin aterioitani.

Lauantai 1.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Kaurahiutaleet maistuivat eltaantuneilta. Vaikka kyseessä on kuivatuote, litteä hiutale mahdollistaa maksimaalisen rasvojen härskiintymisen ja muun pilaantumisen.

Lautasella mantelikalaa vuoassa ja paahdettuja bataattiviipaleita.

Pyhäinpäivän juhlaillallinen: paahdettua bataattia ja valmismantelikalaa.

Iltapala: mantelikalaa (ilmeisesti alun perin pakaste, oli neljä päivää jääkaapissa), bataattia, porkkanoita, paistopatonki (PE 21.4.12), ruisleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), täytekonvehteja (PE 5/2014), ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Mantelikalan kala maistui ihan hyvältä, mutta kuorrute oli joko pilaantumassa tai luontaisesti pahaa. Bataatti kuivahti uunissa ilmeisesti siksi, että se ei ollut löytöhetkellä ihan kokonainen ja kosteutta oli päässyt haihtumaan viikkojen lattiasäilytyksessä. Suojakaasuun pakattu vehnäpatonki paistui uunissa jälkilämmöllä ja maistui suussa lämpimän muistijäljen jättäen. Halloween-konvehtien täyte ei täysin peittänyt vanhan suklaan makua.

Sunnuntai 2.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: puikulaperunoita, ruskeaa kastiketta (PE 10.8.13), paneroituja broileripyöryköitä (VKP 6.8.14), sydäntä (sian?), ruispalaleipää, kurkkua, jäävuorisalaattia, kevätsipulin varsia, kermajuustoa (PE 9.10.14), lauantaimakkaraa (VKP 30.10.14), pikkutomaatteja, ruisleipää, Oivariinia (sama), sekaleipää, avokadoa, viinirypäleitä, ksylitolipurukumi (sama).

Ruskean kastikkeen olin löytänyt vuosi sitten poikkeuksellisesti kadulta roskapöntön vierestä. Purkki oli ymmärtääkseni jonkinlaisen ruoka-apukassin jäämiä. Kastike ei ole erityisen hyvää, ja koska se oli ollut jääkaapissa monikymmenkertaisesti suositellut viisi vuorokautta avaamisesta, kaadoin sen ruokailun päätteeksi vessanpönttöön.

Broileripyörykät (kauppanimeltään Poppis) selvisivät tällä kertaa pilaantumatta lähes kolme kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Viime kerralla sama tuote, tosin ilman chilimaustetta, ehti muuttaa makuaan vähän päälle kolmessa kuukaudessa. Iltapalan toista liharuokaa maistellessani tulin tosin siihen tulokseen, että lihanostajana en kyllä hankkisi broileria, jos minulla olisi sydäntä.