Tuli lyhyt, yö pitkä

Ennen sähkövaloja päivän pituus oli varsin oleellinen parametri. Kouluja käymätön vanha kansa osasi kertoa, että pisimmän päivän kantaa Vitus ja pisimmän yön antaa Kullitar, kuvun neiti, joka tunnettiin myös nimillä Lussi, Luttu ja Luusia. Talvipäivänseisauksen paikka tiedettiin tasan tarkkaan. Nykyään, kun on ledilamput ja oppivelvollisuus, meillä on niin kiire viettämään valon juhlaa, että vuoden pimeimpään vuorokauteen on vielä viikon päivät.

Palavia tupakansytyttimiä tulitikkulaatikoiden päällä.

Tulta muille! Sytyttimet ja tulitikkurasiat Taloyhtiön jätepisteestä.

En sytyttänyt lucianpäivän kunniaksi perinteistä pienhiukkaspäästölähdettä eli kynttilää. Onhan tämän päivän Luciallakin päässään sähkötuikut. Nykykansa ei ole pitkään aikaan tarvinnut tulentekovälineitä kuin savukkeen sytyttämiseen, ja sekin syy alkaa poistua sähkötupakan myötä.

Kehityksessä on ehkä vastaus ihmettelyyni siitä, miksi roskiksista löytyy niin paljon käyttämättömiä tulitikkuja ja toimivia sytyttimiä: hukkaanheittäjät ovat ilmeisesti siirtyneet moderneihin valontuotto- ja nikotiininannostelumenetelmiin, joten he voivat vapauttaa tulitikkulaatikoiden vaatiman tilan oman onnellisuutensa käyttöön.

Jos et ole vielä onnistunut lukemaan edellistä kirjoitustani, suosittelen sitä lämpimämmin, mitä kylmemmin ihmiset tuntuvat käyttäytyvän, perehtymään siihen. Muuten ehdotan mitä lämpimimmin tutustumaan kuvamateriaaliin, jolla vanha kansa viihdytti itseään lucianpäivänä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi

Marraskuu on haasteellinen kuukausi: on lukuhaastetta, kuvahaastetta, roikkumishaastetta, Movemberia, Parraskuuta

Kaiken hyvän lisäksi kuun viimeisenä perjantaina vietetään Älä osta mitään -päivää. Yhden päivän mittainen ostolakko on aika kesy tempaus, kun neljä miljoonaa suomalaista pystyy joka päivä olemaan käymättä kaupassa. Toisaalta toinen ääripää Älä osta mitään -elämä ei sekään houkuta.

Päätinkin ottaa marrashaasteekseni ostolakkoilun ja viettää Älä osta mitään -kuukauden. Koska ostamisen voi näissä kampanjoissa määritellä mielivaltaisesti, jätän haasteen ulkopuolelle palvelut ja kiellän itseltäni vain tavaroiden ja elintarvikkeiden ostamisen. Lasken muiden ostaman tai aiemmin ostamani ruoan hyödyntämisen rikkuroinniksi, joten syön marraskuussa pelkästään dyykattuja tuotteita (mutta en pelkästään marraskuussa dyykattuja tuotteita).

Lompakko, jonka ympärille on kiedottu marraskuun kalenterisivun palasia.

Saa avata vasta joulukuussa. Lompakko ja kissojen nimipäiväkalenteri Taloyhtiön jätepisteestä. (Onni-kissan nimipäivää 5.3. vietettiin.)

Raportoin Älä osta mitään -kuukauden etenemisestä kunkin viikon päätyttyä. Samalla tämä verkkopäiväkirja muuttuu ruokapäiväkirjaksi, mistä tulee varmasti ihan ravitsemusterapeuttinen kokemus. Täytyy vain rajoittaa suklaan mussuttamista, jotta voin kirjata rehellisesti kaiken syömäni.

Merkitsen ruokapäiväkirjaani nauttimani ruoka-aineet laadullisella tasolla, jos laadusta nyt voidaan tässä yhteydessä puhua. Ilmoitan myös parasta ennen (PE) -päiväykset ja viimeiset käyttöpäivät (VKP). Tuotemerkkejä mainitsen satunnaisesti. Jos käytän samaa elintarviketta moneen kertaan, kirjoitan sen perään ”sama”. Lisäksi kommentoin aterioitani.

Lauantai 1.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 24.3.14), banaani, omena, täysksylitolipurukumi (PE 20.7.13).

Kaurahiutaleet maistuivat eltaantuneilta. Vaikka kyseessä on kuivatuote, litteä hiutale mahdollistaa maksimaalisen rasvojen härskiintymisen ja muun pilaantumisen.

Lautasella mantelikalaa vuoassa ja paahdettuja bataattiviipaleita.

Pyhäinpäivän juhlaillallinen: paahdettua bataattia ja valmismantelikalaa.

Iltapala: mantelikalaa (ilmeisesti alun perin pakaste, oli neljä päivää jääkaapissa), bataattia, porkkanoita, paistopatonki (PE 21.4.12), ruisleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), täytekonvehteja (PE 5/2014), ksylitolipurukumi (sama), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014).

Mantelikalan kala maistui ihan hyvältä, mutta kuorrute oli joko pilaantumassa tai luontaisesti pahaa. Bataatti kuivahti uunissa ilmeisesti siksi, että se ei ollut löytöhetkellä ihan kokonainen ja kosteutta oli päässyt haihtumaan viikkojen lattiasäilytyksessä. Suojakaasuun pakattu vehnäpatonki paistui uunissa jälkilämmöllä ja maistui suussa lämpimän muistijäljen jättäen. Halloween-konvehtien täyte ei täysin peittänyt vanhan suklaan makua.

Sunnuntai 2.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, omena, luumu, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: puikulaperunoita, ruskeaa kastiketta (PE 10.8.13), paneroituja broileripyöryköitä (VKP 6.8.14), sydäntä (sian?), ruispalaleipää, kurkkua, jäävuorisalaattia, kevätsipulin varsia, kermajuustoa (PE 9.10.14), lauantaimakkaraa (VKP 30.10.14), pikkutomaatteja, ruisleipää, Oivariinia (sama), sekaleipää, avokadoa, viinirypäleitä, ksylitolipurukumi (sama).

Ruskean kastikkeen olin löytänyt vuosi sitten poikkeuksellisesti kadulta roskapöntön vierestä. Purkki oli ymmärtääkseni jonkinlaisen ruoka-apukassin jäämiä. Kastike ei ole erityisen hyvää, ja koska se oli ollut jääkaapissa monikymmenkertaisesti suositellut viisi vuorokautta avaamisesta, kaadoin sen ruokailun päätteeksi vessanpönttöön.

Broileripyörykät (kauppanimeltään Poppis) selvisivät tällä kertaa pilaantumatta lähes kolme kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä. Viime kerralla sama tuote, tosin ilman chilimaustetta, ehti muuttaa makuaan vähän päälle kolmessa kuukaudessa. Iltapalan toista liharuokaa maistellessani tulin tosin siihen tulokseen, että lihanostajana en kyllä hankkisi broileria, jos minulla olisi sydäntä.

Kluuvin garboretum

En ennen tätä viikkoa tiennyt olevani garbologi. Garbologia on nykypäivän ihmisten roskia tutkivaa arkeologiaa. Asiantuntevan ja aiheellisen garbologian luennon pitää Timo Vartiainen näyttelyllään Kluuvin galleriassa[†] Helsingissä.

Näyttelyn pääteoksen materiaalin Vartiainen on kerännyt tonkimalla 40 tunnin ajan Helsingin kantakaupungin sekajäteastioita. Saalis on minun silmiini kovin tutun näköistä: vaatteita, kirjoja, ruokaa, astioita, aterimia ja lisää vaatteita. Olisivatpa vain omatkin löytöni yhtä hyvässä järjestyksessä!

Erinäistä tavaraa näyttelytilan lattialla ja seinällä.

Kaksisataa kiloa ilmiselvää sekajätettä.

Oikeastaan ainoa yllättävä näky näyttelyssä ovat kahden euron kolikot. Rahaa olen sinänsä löytänyt tälläkin viikolla mutta olen joutunut tyytymään senttiosastoon. Toisaalta en ole Vartiaisen tavoin tonkinut Eirassa.

Näyttelyesineistä eniten kateutta minussa herättää vedenkeitin. Olen kerran löytänyt ulkonaisesti ehjän, sisäisesti rikkinäisen vedenkeittimen, joten joudun yhä metsästämään toimivaa laitetta. Tietysti voisin käyttää sitä avaamattomassa pakkauksessa olevaa keitintä, jonka jouduimme ottamaan lahjaksi, mutta ihan riittävän kuumaksi on vesi tähän asti lämminnyt dyykatulla mikrollakin.

Dyykkarille näyttelyn antoisin osa on Roskisdyykkarin päiväkirja. Se on eräänlainen Roskisdyykkarin käsikirjan päivitys tälle vuosikymmenelle. Dyykatulle paperille tulostettu ja seinälle kivasti levitetty päiväkirja opettaa dyykkausetikettiä ja toimintamalleja rivien välistä. Välistä saa naurahtaa hersyvälle kerronnalle. Toivottavasti päiväkirjan luvattu nettipainos ilmestyy kohtapuoliin Kodin garbologiaa -sivustolla [ilmestyihän se].

Vartiaisen työviikon pituisen dyykkauksen upein anti, kasvio, ei valitettavasti ollut selattavissa. Vanhan ajan kasviosta sain uuden ajan ajatuksen: Jokainen koululainen tulisi patistaa keräämään kesäloman aikana sekajätteistä näytekokoelma, roskasvio. Näin hän oppisi tunnistamaan, arvostamaan ja hyödyntämään jätevirtoja.

Lisäksi HSY:n, Vantaan Energian, Ekokympin ynnä muiden jätehoitoloiden pitäisi rahoittaa garbologian professuuri ja perustaa asianmukaiset sekajätenäyttelytilat eli garboretumit. Onhan meidän arvostettava omaa kulttuuriamme – joka nyt sattuu olemaan kertakäyttökulttuuri – muutenkin kuin polttolaitosten avajaisjuhlapuheissa.

Jk. Pahoittelen, että tein hesarit ja kirjoitin kiinnostavasta näyttelystä vasta viimeisellä viikolla. (En näytä saavan henkilökohtaisia tiedonantoja dyykkausta sivuavista tapahtumista, vaikka olen Suomen myötähäpeään johtava dyykkaribloggari.) Jos et enää pääse galleriaan, näyttelystä saa hyvän kuvan myös Kodin garbologiaa -sivuston kuvagalleriasta.

 


linkki kuollut

Siivouspäivä innosti muttei auttanut siivoamaan

Viime lauantaina vahvistui uusvanha totuus siitä, että tilapäiskirpputorin suosion määrää kolme tekijää: sijainti, sijainti ja kaistanleveys. Siivouspäivän innoittamana oli ympäri Suomen putkahdellut myyntipaikkoja kuin sieniä second hand -kenkään. Päivän edetessä monen myyjän – tai pikemminkin kauppaajan – toiveikkuus kuitenkin karisi.

Olen aina pitänyt kirpputoreja epämiellyttävinä paikkoina, joissa kaikki maailman roju ja kaiken maailman ihmiset hyppivät silmille. Roina ei sinänsä haittaa, koska tykkään kyllä tonkia roskiksia. Ihmisiäkin siedän, jos tavara on siististi esillä messuilla tai myyjäisissä. Kirpputorin yhdistelmä materiaalista ja sosiaalista epäjärjestystä vain tuntuu olevan liikaa.

Koska olen hämmästellyt kirpputorien suosiota, alkuvuodesta leukani loksauttivat kuvat suoranaisista kirpputorijonoista. Nämä kuvat ja Siivouspäivän rummutus luultavasti saivat kirppistelyinhon minussa väistymään kirppistelyinnon tieltä. Päätin kerätä kokoon roskistekstiilien valiot ja päästää kansan tekemään löytöjä löydöistä.

Kirjoitin artikkelin myyntiartikkeleistani, sijoitin kirpputorini Siivouspäivän kartalle ja askartelin mainoskylttejä yömyöhään. Lauantaiaamuna rahtasimme tavarat tapahtumapaikalle voimia säästelemättä.

Nurmikolla vaatteita pressun päällä, sillan alla vaatteita suihkuverhojen päällä, graffitien lomassa.

Kirpputori Onnen tonkijat Hämeentien sillan alla ja siellä päin.

Tunnin sisällä saimme päivän ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan. Vyö vaihtoi omistajaa säälivän korkealla viiden euron hinnalla. Yhteensä kirpputorillamme vieraili kuusi kävijää, joista yksi liikkui rattaissa ja kaksi talutushihnassa. Suklaatarjoilu verottui kahdella sinikääreisellä konvehdilla.

Olin alun perin uumoillut, että ihmiset eivät parveilisi paikalle pelkän suklaan voimin vaan tarvitsisin vetoapua Siivouspäivältä. Tosipaikan tullen apua ei kuitenkaan herunut, koska Siivouspäivän karttapalvelu näytti joko tyhjää tai pääosin keskustan myyntipaikkoja. Monelle hölmistyneelle myyjälle ei jäänyt kirpputoristaan oikein muuta tilitettävää kuin pettynyt kommentti Siivouspäivän Facebook-sivulla.

Siivouspäivän Facebook-tili pyysi ymmärrystä nettipalvelun toimimattomuudelle: ”Siivouspäivän pienellä budjetilla ja paljolti vapaaehtoisvoimin tehdyllä työllä ei vaan voi saada mahdottomia aikaan – –.” Toimiva karttapalvelu on ilmeisesti mahdottomuus. Ravintolapäivänkin kartta kaatui perinteisesti kerta toisensa jälkeen, muttei tietääkseni enää viimeksi, kun käyttöön otettiin Maplantis[†] (suomeksi kaiketi Kartjala).

Eiköhän Helsingin Energian sponsoriavulla saisi yhden nettipalvelun toimimaan – elleivät rahat sitten mene taustavaikuttaja Yhteismaan pyörittämiseen. Nyt tilapäiskirpputorin menestys kysyi Helsingin synergiaa eli myyntiä Espalla, Karhupuistossa tai jossakin muussa kirpputorikeskittymässä. Espalla teinkin päivän parhaan löytöni: nappasin illalla ohi kulkiessani roskasäiliön vierestä metallisen korin.

Valkoinen, metallinen ritiläkori, taustalla musta froteepyyhe.

Parhaat löydöt ovat ilmaisia. Siksi taustan pyyhe ei kelvannut kenellekään.

Onneksi Matteus-vaikutuksen varjopuolellekin paistoi ajoittain aurinko. Poutasäällä ja Suomen luonnon päivänä oli mukava siivota eteläisen sillanalusen ympäristö roskista. Sadekaan ei olisi haitannut, sillä tämän teräsbetonisen kotelopalkkisillan alla on sopivasti liikkuma- ja laskutilaa. Hyvä liiketila kaiken kaikkiaan, joskin yksinyrittäjälle karu.

Onnistuimme siis keräämään Roska päivässä -liikkeen ystäville 5,00 euroa. Jos haluat kasvattaa pottia, katso kiehtooko jokin kuvakarusellin kuteista sinua ja ota tarvittaessa yhteyttä. Tästä keräyksestä ei mene kymmentä prosenttia[†] Yhteismaan pyörittämiseen.

 


linkki kuollut

Onnen tonkijat asustaa Siivouspäivänä sillan alla

Dyykkaus voi johtaa sillan alle. Tällainen näennäinen syyn ja seurauksen päälaellistaminen perustuu muutamaan lähtökohtaan: 1) Tonkija löytää yhtä sun toista muille kuin itselle käyttökelpoista tavaraa, jota voisi kaupitella. 2) Tavaran kaupittelua edistävät institutionaaliset puitteet. 3) Tavaran ostelua ehkäisee tavaran tai ostajan kastuminen. 4) Elokuun lopussa satelee usein.

Kirpputori Onnen tonkijat ei aiempaa toimintaa omaamattomana edusta sellaisia puitteita, jotka saisivat ihmiset liikkeelle. Sen onkin nöyrästi lainattava vahvemman brändin huomioarvoa. Siksi kirpputori Onnen tonkijat ensiesiintyy ensi lauantaina Siivouspäivässä. Jotta ilmankosteus ei vaikuttaisi tavaran omistajuuden siirtyvyyteen, kirpputori tukikohdistaa itsensä Hämeentien sillan alle, hieman rullalautailualueesta keskustaan päin. Jos on pouta, niin kuin todennäköisesti on, levittäydymme sillan alta viereiselle nurmikolle.

Kirpputori Onnen tonkijat on myyntinäyttely, joka esittelee ja kauppaa jätteiden parhaimmistoa. Tällä ensimmäisellä kerralla teemana ovat tekstiilit. Keskitymme etenkin ihmisten ja kotien talvi- ja liinavaatettamiseen.

Kuvailtujen vaatteiden lisäksi valikoimissamme on paitoja, farkkuja, vöitä, koruja, lankoja, joulukoristeita… Kaikenlaista mitä jotkut ihmiset eivät mielestään tarvitse.

Vaikka kaikki tuotteet ovat dyykattuja, laadusta emme juuri tingi emmekä juuri hinnoistakaan, koska ne ovat jo valmiiksi juuri sinulle räätälöidyt. Lahjoitamme kirpputorin tulot Roska päivässä -liikkeen ystäville.

Tarjoamme kaikille asiakkaillemme ja asiattomillemme dyykattua suklaata niin kauan kuin sitä riittää. Tervetuloa ilmaisia makeita maistelemaan ja puoli-ilmaisista takeista taistelemaan!

 

Kirpputori Onnen tonkijat lauantaina 30.8. klo 10–15 Helsingin Hämeentien sillan alla Vallilan siirtolapuutarhan vieressä. Lähimmät julkisen liikenteen pysäkit kulkevat nimellä ”Paavalin kirkko”. Tosimiehet ja -pojat voivat karauttaa audoillaan suoraan sillanalisille pysäköintipaikoille.

Näin lopetat pesuaineiden oston

Kirjoitin viimeksi siitä, miten pesuainepurkin viimeiset pisarat jätetään helposti käyttämättä ja miten nämä jämät otetaan helposti käyttöön. Jätekatosten pesuainetarjonta on runsasta ja monipuolista, joten ehkä tämä kirjoitus on viimeinen pisara, joka saa sinut lopettamaan pesuaineiden ostamisen.

Pesuainekeräilyn perusmenetelmät ovat samanlaiset kaikille aineille: Tunnustele roskapussia kaksin käsin. Kun huomaat tutun muodon, repäise pussi siististi auki ja poimi muoto talteen. Avonaisiin nyssyköihin voit tietenkin kurkata. Ravistele purkkia, ennen kuin nakkaat sen kassiisi. Ehta pesuaine tuntuu jähmeältä, kun taas huuhteluvettä hölskyvät purkit voit heittää suoraan takaisin (tai tarvittaessa siirtää poltettavaan jätteeseen).

Tiskiainepulloja altaan ympärillä. Altaassa tiskiharja vaahtokylvyssä.

Tiskiaineiden löytäminen ei ole paha rasti. Vaikeampaa on saada aineet kulumaan yhden ihmiselämän aikana.

Astianpesuaineiden purkit valmistetaan yleensä melko ohuesta muovista, joten ne painuvat helposti kokoon. Lähilaji ketsuppipurkki on paksumpaa muovia, eikä se naksahda puristettaessa yhtä kirkkaasti. Roskisten astianpesuainepurkeissa on useimmiten ainakin vähän ainetta jäljellä. Ota pienetkin tilkat talteen, sillä tiskatessa tarvittava ainemäärä on pisara valtavassa altaassa.

Pyykinpesuaineiden purkeista aloittelijan kannattaa opetella ensin Unileverin tuotteet: Omo, Surf, Luvil ja kumppanit ovat saman lajin muunnoksia, jotka eroavat toisistaan vain väritykseltään. Kokematon tonkija erehtyy usein poimimaan mukaansa huuhteluainetta. Se on kuitenkin usein kokkareiseksi pilaantunutta, ja huuhteluaine on ylipäätään jopa vessapaperia turhempi tuote.

Pyykinpesuainepurkkeja pyykkikoneen päällä.

Nehän ovat kuin kaksitoista marjaa.

Pyykinpesuaineita voi löytää myös kiinteässä olomuodossa laatikkomaisten purkkien pohjalta. Lähilajeista pitsalaatikko on litteämpi ja hanaviinilaatikolla on yleensä nokka. Pyykinpesuainepurkkien esiintyvyys ei rajoitu jätekatoksiin, vaan poimijan kannattaa katsastaa myös taloyhtiöiden pyykkituvat.

Sampoot, hoitoaineet ja suihkusaippuat esiintyvät tavallisesti littanoissa purkeissa, joskin myös pyöreät purkit ovat yleisiä. Korkeus on tyypillisesti 15–25 cm. Purkkeja esiintyy jätekatosten ohella myös suihkutilojen yhteydessä, esimerkiksi kuntokeskuksissa ja taloyhtiöiden saunoissa.

Erehdyttäviä lähilajeja ovat erilaiset iholle levitettävien rasvojen purkit, jotka on syytä erotella jo poimintavaiheessa, jos niille ei ole käyttöä. Tunnistus on varminta tehdä purkin pintakuvioista. Jotain osviittaa antaa paino: rasvapurkeissa on usein jopa puolet jäljellä.

Käsienpesuaineiden purkit ovat usein samantapaista muovia kuin käsinpesuaineiden purkit. Ne ovat kuitenkin tiskiainepurkkeja pienempiä, ja niissä on yleensä nokka. Purkki hylätään tavallisesti, kun nokka ei enää oksenna ainetta, vaikka sitä vielä olisi purkin pohjalla.

Julkisten tilojen vessojen roskiksista saattaa löytyä käsienpesuainepurkkien sairaalamuunnos. Näiden purkkien annostelijat ovat kuitenkin niin tehokkaita, että kovin monta pesukertaa hylätystä purkista ei saa.

Käsidesejä löytyy usein desilitrakaupalla, koska monet valmistajat ovat hankkineet hatun, josta voi vetää purkkeihin alkoholin vanhenemispäivämäärän. Purkit ovat tavallisesti pienehköjä, joten niiden löytäminen vaatii tonkijalta viitseliäisyyttä.

Hiuslakka ja partavaahto esiintyvät helposti tunnistettavissa korkeissa metallilieriöissä; sumutemaalipurkit ovat tanakampia, ja niiden korkeissa näkyy maalin väri. Suihkauta ensin ainetta kokeeksi, sillä esiintymät ovat usein köyhiä. Pihinä tarkoittaa, ettet pääse pihistelemään purkilla. Päästä kuitenkin ponnekaasut pihalle ja heitä purkki kierrätykseen, jos dyykkituvassasi on metallinkeräysastia.

Deodorantit esiintyvät ponneaineellisina tavallisesti hiuslakkapurkkeja matalammissa metalliastioissa. Kainaloon hinkattavat dödöt ovat niin pienissä purkeissa, että niitä ei helposti huomaa muiden hylkyjen seasta. Pikku purkkeja ei kannata ottaa huomaansa, ellei niissä ole kunnolla täytettä, koska kieppo tai päällikerros on suositeltavaa huuhdella edellisen käyttäjän jäljistä.

Huulirasvoja ei ole syytä dyykkailla (eikä lainailla), herpesriskin vuoksi. Eikä huulirasvaa kaiketi kauheasti tarvitse, ellei siihen varta vasten itseään totuta.

Hammastahnoja en ole toistaiseksi dyykannut systemaattisesti. ”Tyhjänä” hylätystä putkilosta riittää nimittäin vain muutamaan herneelliseen eli pariksi päiväksi. Tartuntavaaroja ei ilmeisesti ole, etenkään jos pakkauksen leikkaa auki toisesta päästä. Hammastahnaa ei tunnetusti ole helppoa työntää takaisin putkiloon, joten ei sinne hevin mitään muutakaan saa.

Kaatoluokka muut puhdistusaineet käsittää loput aineet, joita ilman tonkijan väliintuloa odottaisi kaatopaikka. Näitä aineita kannattaa kerätä lähinnä, jos niitä on purkissa reilusti jäljellä. Tällaiset purkit ovat muutoin melko harvinaisia, mutta muutoissa ne saattavat kerääntyä rypäiksi.

Sekalainen valikoima erilaisia puhdistusainepurkkeja.

Minkäs teet, kun siivouskomeron valtaavat Taloyhtiön jätepisteen puhdisteet?

Purkkipaljouden ohella pesuainejämäilijää saattaa rasittaa se, että merkeissä pitää tyytyä valtavirran määritelmällisesti hienostumattomaan makuun ja hajuun. Itse jättäisin räikeät värit ja läpitunkevat tuoksut kauppaan, vaikka herkisteiden ja hormonihäiriköiden riskit tuskin toteutuvat kuin enintään väestötasolla.

En jaksa kuitenkaan surkutella sitä, että joudun käyttämään muiden ostamia pesuaineita. Näennäinen vapaus valita Omon ja Bio Luvilin välillä on vain valintamyymäläelämää, ei sen enempää.

Näin käytät loppuun (muiden) pesuaineet

Muistatko mainoksen, jossa yhdellä tiskiainepullolla saatiin pestyä paskat virstan pituisen juhlapöydän astioista? Jos tällainen riittävyys on mainostajien mukaan tavoiteltavaa, kuinka paljon hohdokkaampaa olisi, että tiskiainetta riittäisi elämän pituisen jakson ajaksi?

Olen luultavasti jo saavuttanut elinikäisen tiskiaineomavaraisuuden, joten sikäli voisin jäädä dyykkauksesta eläkkeelle vaikka saman tien. Saman tien olen valinnut muissakin puhdistusaineissa: en ole aikoihin ostanut myöskään pyykinpesuainetta, käsienpesuainetta, yleispuhdistusainetta, suihkusaippuaa tai sampoota.

Syy ostolakkooni tai oikeastaan ostoirtisanoutumiseeni on luonnontieteellisesti adheesio ja ihmistieteellisesti avuttomuus. Adheesio tarkoittaa aineiden taipumusta tarttua yhteen. Pesuaineen näkökulmasta on mielekkäämpää liimautua purkin reunaan kuin pudottautua purkista ulos tyhjyyttä kohti.

Pesuaineen vastahakoisuus synnyttää monissa ihmisissä avuttomuutta. Ainetta ei välttämättä jakseta houkutella valuttamalla ulos alassuin käännetystä purkista. Vaikka valutus onnistuisikin, valitus alkaa viimeistään, kun purkin korkin pitäisi irrota.

Korkkaaminen on nimittäin usein suunniteltu lähes toivottomaksi toimenpiteeksi. Epätoivon tuottaminen on ilmeisesti jonkinlaisen exit only -periaatteen sivutuote, mutta pesuainetehtailijan tarkoitusperiin sopii yhtä lailla väistämätön lopputulos exit partly.

Suihkusaippuapurkkeja pinossa suihkukaapin vieressä. Lattialla yksi purkki avattuna.

Suihku, saippuaa, purkkeja sekä suihku saippua purkki. Purkkeja löytyi lähes viikoittain Taloyhtiön saunapisteestä, mutta en millään ehtinyt käyttää yhden purkin jämiä ennen seuraavan purkin ilmaantumista. Korkin poisto onnistuu ”purkin peukalon korkin” avulla eli kampeamalla purkin ja korkin väliin peukalon.

Korkin irtoaminen ei vielä tarkoita pesuainejämien minimoitumista. Harvan sormet nimittäin taipuvat kaapimaan kaikki aineet purkista.

Astian- ja pyykinpesuaineet saa kätevästi käyttöön kaatamalla vettä purkkiin, mutta kehonpesuaineita ei kannata minusta huuhdella purkista. Ensinnäkin tensidejä valuu väkisinkin hukkaan, jos saippua laimennetaan suureen tilavuuteen. Toisekseen jos adheesio on kivenä kengässä, vesi ei ole välttämättä mikään paperi vaan toinen kivi. Ainakaan hiustenhoitoainetta ei purkista helposti vedellä huuhdella.

Tässä pelissä kiven voittaa saksilla. Purkinavaus suoritetaan ympärileikkaamalla purkki leveyssuunnassa. Jos ainetta jää yhä käyttämättä, jämäjäämät säilyvät kosteina seuraavaan kertaan, kun purkin jäännökset asettaa sisäkkäin.

Pesuainehävikin estäminen vaatii siis viitseliäisyyttä, joka tunnetusti ei ole yhtä riittoisaa kuin Fairy. Toisen ihmisen uusavuttomuus tai laiskuus-avuttomuus on kuitenkin toisen ihmisen loppuelämän ilmaiset pesuaineet. Pesuainehuoltovarmuutta tavoittelevan täytyy vain nöyrtyä tonkimaan roskiksia; pesuaineiden riittoisuus ja itseriittoisuus eivät sovi yhteen.

Nyt tiedät, miten niistä purkeista saa. Ensi kerralla kerron tarkemmin, miten niitä purkkeja saa.