Onnen tonkijat menee munalla ravintolapäivään

Minkä ruokalajin vatsaansa varjeleva maailmanmatkaaja uskaltaa syödä ravintolassa kuin ravintolassa? Kysymyksen esitti kotitalouden opettajani viitisentoista vuotta sitten. Oikea vastaus on munakas: sitä saa melkein joka paikasta, ja sen kaikki aineet paistetaan läpikotaisin.

Munakas on hyvä valinta myös siksi, että sen pääraaka-aine kananmuna säilyy paremmin kuin ehkä mikään muu kosteutta sisältävä eläinproteiinin lähde. Melkein yhtä hyviä ovat kovat juustot. Siten ei ole sattumaa, että Onni Tonkijan ensiesiintyminen ravintolapäiväravintoloitsijana perustuu juustolla täytettyihin munakkaisiin.

Munakas paistinpannulla muovisen puuhaarukan vieressä.

Munakkaasta tulee maistuvaa, kun sen valmistaa kotitalouden somettaja Henri Alénin tapaan ja siihen käyttää vain parhaita Taloyhtiön jätepisteen munia ja välineitä.

Ravintola Onnen tonkijat pystyttää ensi lauantaina toimipisteen Berliininkadulle Helsingin Arabianrantaan katufestivaalin kupeeseen. Juustomunakkaiden ohella tarjolla on berliininmunkkeja sekä teetä ja mehua, tietysti tongittuun hintaan. Munakkaan syömällä köyhtyy kaksi euroa, ja munkki juomalla maksaa niin ikään kaksi euroa. Kassaan kertyneet pennoset menevät lyhentymättömänä ja venyttämättöminä Roska päivässä -liikkeen ystävät ry:lle.

Onnen tonkijat tarjoaa lähiruokaa: kaikki elintarvikkeet on dyykattu lähialueilta. Tavoittelemme mahdollisimman suurta tongittuusastetta dyykkaamalla kaiken tarpeiston suolasta vehnäjauhoihin, lautasista paistinpannuihin ja työvaatteista taustamusiikkiin. Emme kuitenkaan aio rypyttää otsiamme, jos roskiksista ei ole löytynyt kardemummaa, hillopursotinta tai vaihtorahaa, vaan hankimme ne kaupasta.

Hygienia on Onnen tonkijoille mahan asia. Pesemme kätemme, emme ruokamme syömäkelpoisuudesta vaan ihomme eläteistä. Käytämme vain kaikista turvallisimpia elintarvikkeita, joten sivuutamme tällä kertaa helposti pilaantuvat lihat, helposti kontaminoituvat salaatit ja helposti likaa keräävät avatut nestepakkaukset. Berliininkadun keittiö ei anna bakteereille lebensraumia, kun munakkaan siirtyminen pannulta asiakkaalle lasketaan sekunneissa.

Sinä voit vaikuttaa siihen, missä aikayksikössä lasketaan Onnen tonkijoiden ruoan riittävyys. Tervetuloa ihmettelemään tervettä menoa ja haasta kaverisikin mukaan sopivaksi katsomallaan summalla!

 

Onnen tonkijat ravintolapäivänä[†] 17.5. klo 12–17 tai niin kauan kuin kotivaraa riittää. Berliininkatu 5, Arabia, Helsinki, Suomi. Ja riittihän sitä: Ravintolapäivän saldo.

 


linkki kuollut

Dyykkarin jääkaappi ei tyhjää päivää näe

Pääsiäiseen päättyi seitsemälle viikolle levittynyt ekopaasto, eli nyt voi taas vapaasti röhnästellä Maan päiviltä päästämiseksi. Itse olin luvannut säästää sähköä puhdistamalla jääkaapin ja syömällä sen tyhjäksi. Siivous jäi puolitiehen, sillä ahkera dyykkailu teki tavoitteeni tyhjäksi.

Yritin kyllä kovasti pitäytyä jääkaapin antimissa, vaikka sillä tavoin ravitsemus oli välillä vähän heikoissa kantimissa. Laitoin ruokaa lähes yksin omaan mahaan kotona, kun laitosruokaa sai Onneli arkena. Ekopaaston aikana kulutimme kotiin ostettuina elintarvikkeina puolisen tusinaa kaurahiutalepakettia, viitisen tölkkiä maitoa, muutamaisen rasian margariinia, jokusen tertun banaaneja ja parisen pussia leipää. Kaiken muun kaivoin roskiksesta ja kuvettani siten vaivoin viiden viikoittaisen euron edestä.

Inventoin jääkaapin sisällön paaston päätyttyä. Keksin samalla, mistä saattaa johtua ihmisten ihmeellinen vimma heittää syömäkelpoisia porkkanoita menemään: he pelkäävät jääkaappiin hylätyn porkkanan muuttuvan venyvään ja tahmaiseen olomuotoonsa. Eivätkä pelkää turhaan. Jääkaapista valuvan oranssin porkkanaliman rinnalla valkopilkkuinen porkkanahome ja ruskeanharmaa porkkanamätä ovat kuin puhtaan, leudossa kesätuulessa kuivuneen satiinilakanan kosketus saunanraukeilla pakaroilla.

Suurimman aukon jääkaappiin teki siis luonto. Toisaalta kaappiin jonottaa tälläkin hetkellä hajottajien omimaan materiaan verrattuna moninkertainen määrä dyykattuja porkkanoita. Joko mahtuvat, maistuvat tai maatuvat. Eikä myöskään jääkaapin loppuunsyödyn sitrushedelmistön tilalle sovi sesongin hedelmiä eli brasilialaisia omenoita. Vaikka heviltä onkin vapautunut tilaa jääkaappiin, lisää sinne ei hevillä mahdu.

Mihin tila on sitten huvennut? Tuotteisiin, joilla on kulutuksellisesti pitkä puoliintumisaika: kapriksiin, sinappiin ja kalakastikkeeseen. Epäkuutiomaisiin tuotteisiin: limetteihin, suippopaprikoihin sekä naisen lantion kaarta jäljitteleviin ja häivyttäviin jukurttipurkkeihin. Tuotteisiin, joita ostetaan ja hylätään runsaasti: suomalaiseen rahkaan, saksalaiseen rahkaan, islantilaiseen rahkaan.

Ekopaastoni selvästi epäonnistui – omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Voisinkohan ottaa mallia urheilukalastajista eli tonkisin tavalliseen tapaan mutta heittäisin saaliin saman tien takaisin jätevirtaan kitumaan? Vai pitäisikö tyystin jättää dyykkaus kesätauolle?

Periaatteessa ajan henki on altis minimalismille tässäkin asiassa, mutta liha on heikko kohtani. Kasvisruokavalio tuntuisi äkkiseltään aika rajoittavalta, jos sitä ei voisikaan täydentää dyykatulla lihalla edes kerran päivässä. Ekopaastoni siis jatkuu enkä muuta voi. Tapahtuma minua auttakoon?

Valioruokaa ruokavalioon

Taas on aika keskiluokkaisen kansalaisenkin aika kasvattaa ruohoa. Koska olin jo lahjoittanut eteenpäin aiemmin dyykkaamani rairuohon siemenet enkä halunnut ostaa uutta erää 50 euron kilohinnalla, päädyin käyttämään kymmeniä kertoja halvempia vehnänjyviä. Valintaani vaikutti sekin, että vehnänoraat voi syödä ja ne vieläpä ehkäisevät kaikkea pahuutta.

Lautasella kasvavia vehnänoraita, reunalla pääsiäistipu.

Lautanen, alusta ja kuvausrekvisiitta Taloyhtiön jätepisteestä. Vehnä loppuunmyynnistä ostamalla ja multa muilta ruinaamalla.

Vehnän versottaminen on helppoa – katso kuvat[†]! Liotin siemeniä vuorokauden ajan lasipurkissa. Kaadoin veden pois ja idätin siemeniä kaksi päivää purkkia välillä käännellen. Kippasin lautaselle parin senttimetrin paksuudelta multaa ja ripottelin itäneet siemenet tasaiseksi matoksi kostean mullan päälle. Annoin olla kannen päällä ja siementen alla kolme päivää. Valoon päästyään kasvusto on saanut maltillisesti vettä. Kun alusta oli kulunut kahdeksan päivää, alusta kannatteli kymmensenttisiä versoja.

En ajatellut vielä sijoittaa vehnänorasmyllyyn, koska tämä on ensimmäinen satoni ikinä. Aion kuitenkin pureskella näitä maukkaita lehtiä ihan somalina. Vuoden 2014 rohdoskasvin vehnänoraan ravintosisältö on hengästyttävä, mutta onneksi oraat sisältävät nestemäistä happea. Vehnänoraissa on A:ta, B:tä, C:tä, E:tä ja K:ta kuin aakkospussissa. Mineraaleja kuin Talvivaarassa. Aminohappoja kuin palkkarissa. Klorofylliä kuin Vihreässä Langassa. Entsyymejä ihan Omona.

Elävän ravinnon puolestapuhuja Ann Wigmore (1909–1994) piti vehnänorasmehua tärkeänä osana ravitsemustaan. Hän kertoo kirjassaan Elävän ravinnon ruokaohjeita (WSOY, 1989), kuinka elävän ravinnon ohjelman avulla intialaiset diabetespotilaat pääsivät kuukaudessa eroon insuliinista ja näyttelijä Ashok Kumar tervehtyi astmasta. Wigmoren mukaan ruumis parantaa itse itsensä, jos se saa elävää, runsaasti entsyymejä sisältävää ja helposti sulavaa ravintoa.

Elävä ravinto on helppo leimata huuhaaksi. Ainoa tieteellisesti huuhaaksi osoitettu ruokavalio on kuitenkin länsimainen ruokavalio, joka sisältää paljon lihaa, lisättyä rasvaa ja sokeria, valkoista jauhoa sekä teollisesti jalostettuja elintarvikkeita. Michael Pollan kirjoittaa kirjassaan Oikean ruoan ohjeet[†] (Atena, 2013), että tähän ruokavalioon voidaan yhdistää lähes kaikki liikalihavuus- ja kakkostyypin diabetestapaukset, 80 prosenttia sydän- ja verisuonitaudeista ja yli kolmannes kaikista syövistä.

Pollan antaa länsimaista ruokaa syöville hauskoja ja helposti mieleen painuvia ohjeita: ”Älä tankkaa itseäsi ja autoasi samassa paikassa.” ”Tuote, jolla on sama nimi kaikilla kielillä, ei ole ruokaa.” ”Osta ruokasi marketin reunimmaisilta hyllyiltä ja vältä keskikäytäviä.”

Pollan kertoo myös, että perinteisiä ruokavalioita noudattavat ihmiset eivät yleensä kärsi länsimaiseen ruokavalioon liittyvistä sairauksista. Nämä ruokavaliot voivat olla hyvinkin yksipuolisia. Grönlannin eskimot elävät lähinnä hylkeenrasvalla, Keski-Amerikan intiaanikansat maissilla ja pavuilla ja afrikkalaiset maasait nautojen verellä, lihalla ja maidolla.

Terveenä pysynee siis yhtä lailla myös elävällä ravinnolla. Voisiko jopa länsimainen teollinen ja syväpuhdas ruoka olla itsessään ihan terveellistä, mutta sitä on vain sen koostumuksen takia hyvin vaikea olla syömättä liikaa? Dyykkarille tämä vaihtoehto olisi mieleinen, sillä idätettäviä vehnänjyviä en ole roskiksesta vielä löytänyt.

 


linkki kuollut

Merkitystä merkintöihin

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -päivän välinen ero voi kutistua makuasiaksi. Euroopan unionissa käytetään vain näitä kahta päiväysmerkintää, ja silti eron tekeminen on välillä hankalaa. Sääliksi käy Amerikan yhdysvaltain kansalaista, sillä siellä pitäisi osata tulkita muun muassa seuraavia ilmauksia: best by, sell by, use by, enjoy by, best if used by, best if purchased by, best before, sell before, not to be sold after, expiration, buy thru, use through, date shucked, pull date, recommended sale date, last date of sale, recommended last date of sale.

Maustekastikepullo, jossa lukee ”Best when purchased by date on label”.

Ei savunmakuista kastiketta ilman tulkinnanvaraista merkintää. Amerikan-liemi Taloyhtiön jätepisteestä (0 $), fondi kuvausrekvisiittaa.

Viimevuotinen Harvard Law Schoolin raportti The Dating Game kertoo, että päiväysmerkintöjä alettiin ottaa Yhdysvalloissa käyttöön 1970-luvulla kuluttajien vaadittua tietoa elintarvikkeiden tuoreudesta. Maanlaajuista järjestelmää ei saatu aikaan, joten säätely vaihtelee laajassa maassa huomattavasti. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio ei edellytä minkäänlaisia päiväysmerkintöjä, kun taas New Hampshire vaatii päiväykset kermaan ja voileipiin (eikä mihinkään muuhun).

Päiväyksillä ei ole Yhdysvalloissa juurikaan tekemistä turvallisuuden kanssa. Osa valmistajista linjaa, että tuotteen laatu saa viimeiseen myyntipäivään mennessä heikentyä tietyn määrän. Toiset eivät hyväksy pienintäkään muutosta. Brändiä suojellaan tiukemmin kuin kuluttajaa saati luontoa.

Kuluttajat yhdistävät päiväykset turvallisuuteen. Mikrobiologista turvallisuutta heikentävät raportin mukaan kuitenkin lähinnä valmistus-, käsittely- ja säilytysvirheet. Näillä tekijöillä ei tavallisesti ole yhteyttä tuotteen ikään. Kokonaissäilytysaikaa paljon olennaisempaa on tietää, kuinka kauan tuote on ollut vaaravyöhykkeellä 6–60 °C.

Ennen emmin ja pidin päiväyksiä lähes ehdottomina ohjenuorina. Nyttemmin nuora on muuttunut veteen piirretyksi viivaksi, kun olen vähä vähältä oppinut, että päiväys on kehno mittari ruoan syömäkelpoisuudelle. Harvardin-raportista sain ensimmäistä kertaa lukea, miten tämän havainnon vahvistavat mikrobiologit. Evirologit eivät vain uskalla lausua totuutta ääneen, koska me länsimaalaiset altistamme mieluummin koko ihmiskunnan ympäristökatastrofille kuin yhdenkin vanhuksen ruokamyrkytyskuolemalle.

Raportin mukaan päiväyksistä olisi hyötyä lähinnä listerian torjunnassa. Listeria on riskiryhmille vaarallinen bakteeri, joka pystyy lisääntymään kylmässäkin. Bakteerista pääsee eroon ruoan kuumentamalla, joten se on vaarallinen vain kylmänä nautittavissa elintarvikkeissa.

Raportti esittää suuria muutoksia päiväyskäytänteisiin. Erilaisista parasta ennen -päiväyksistä pitäisi pyrkiä pois erityisesti pilaantumattomissa kuivatuotteissa, koska päiväys saa ihmiset heittämään turhaan syömäkelpoista ruokaa roskiin. Kauppa tarvitsee hyllykiertoonsa poistopäivät, mutta niiden ei pitäisi näkyä muille. Kuluttajille voisi päiväysten sijaan antaa ohjeita tyyliin ”parasta XX päivää avaamisen jälkeen” tai ”parasta XX kuukautta pakkauspäivän jälkeen” (luku kaksikymmentä on tässä tietenkin vain esimerkkinä).

Raportin kirjoittajien mielestä paketeissa pitäisi olla enemmän säilytysohjeita. Parasta ennen -merkinnän asemesta tarvitaan pakasta ennen -merkintä. Lisäksi päiväysten muodostumisperusteiden pitäisi olla läpinäkyviä. Päiväysten tulisi keskittyä riskielintarvikkeisiin, tai ainakin pakkauksessa pitäisi lukea, jos päiväys ei liity turvallisuuteen vaan laatuun.

Yhdysvalloissa kaikesta ruoasta 40 prosenttia jää syömättä. Samaan aikaan 15 prosenttia kotitalouksista kituuttaa nälkärajan alapuolella. Näitä prosentteja pienentääkseen Doug Rauch, entinen Keskon kokoisen Trader Joe’s -ketjun johtaja, aikoo avata ruokakaupan, jossa myydään vain päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita. Tarkoituksena on tarjota halvalla tuotteita, joita tavalliset kaupat eivät päiväyksen vuoksi katso voivansa myydä.

Vaikka Suomessa jäljitellään monessa asiassa USA:ta, ruokahävikin tuotantoa ei täällä lähellekään samassa mitassa osata. Eikä päiväysvanhojen tuotteiden kauppa ole meille mikään uusi juttu: Helsingissä tällaista liiketoimintaa edustaa ainakin Valkkeri. Roskisstalkkerina tosin suhtaudun hyveellisiinkin kauppoihin varauksellisesti. Valkkerissa ei minua epäluuloista vakuuta sen hevi-osasto. Jos hyllyssä ei ole minkäänlaisia päiväyksiä, miten voin varmistua siitä, että tuotteet ovat todella vanhoja?

Broileri jälkeen viimeisen käyttöpäivän

Kannattaako broileripakettia avata viimeisen käyttöpäivän umpeuduttua? Toiseksi: tulisiko broileria ostaa ensinkään? Tässä kirjoituksessa käsittelen peräkanaa broilerin säilyvyyden ja säällisyyden.

Kaksi pakettia broilerin fileesuikaleita.

Testikappaleet toimitti Taloyhtiön jätepiste.

Testiin valikoitui kaksi samanlaista pakettia suomalaisia broilerin fileesuikaleita, joten satunnaiset virheet voitiin eliminoida ja tilalle saatiin systemaattisia virheitä. Pakkauksia avatessa ilmoille levisi sama ankea haju, joka ympäröi tällaisia suikaleita jo ennen viimeistä käyttöpäivää. Lemu ei saanut minua poissa tolaltani, sillä ruokamyrkytysbakteeri ei haise.

Ensimmäisen paketin sisällöstä valmistin broilerikeittoa, koska olin aiemmin löytänyt kaalia ja maustekurkkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli kulunut viisi päivää, mutta en saanut mitään ruokamyrkytysoireita. Tulokseen saattoi tosin vaikuttaa se, etten osannut oireita oikein odottaakaan.

Broilerikeittoa lautasella, lautasen alla lautasliina ja aluslautanen.

Koska en ollut löytänyt smetanaa, silmäsin keiton löytämälläni turkkilaisella jukurtilla. Keittolautanen ja lautasliina Taloyhtiön jätepisteestä, aluslautanen kuvausrekvisiittaa.

Jäljelle jääneestä broilerierästä tein broilerikastiketta, jolle pilkoin aluseksi kesäkurpitsatikkuja. Viimeisestä käyttöpäivästä oli tällä kertaa kulunut kymmenen päivää, eikä ruokamyrkytys ollut vieläkään tullakseen.

Broilerikastiketta kesäkurpitsatikkujen päällä lautasella.

Kun pasta kyllästyttää, kesäkurpitsa virkistää. Ainekset ja astia Taloyhtiön jätepisteestä.

Kokeilemani broilerisuikaleet olivat siis täysin syömäkelpoisia 5 ja 10 päivää viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Tulokseen saattoi vaikuttaa se, että 15 prosenttia suikaleista oli vettä, suolaa ja stabilointiaineita. Ainakin kaupan tulokseen.

Asiaan vihkiytymättömästä omnivorista saattaa tuntua hurjalta ylittää viimeinen käyttöpäivä yhdelläkin vuorokaudella. Todellisuudessa en asettanut itseäni varsinaiseen hengenvaaraan: lihathan olivat paitsi suojakaasutettuja myös suolattuja. Siksi broilerin säilyvyyttä oli syytä koetella lisää.

Löysin paketin maustettuja broilerin koipipaloja. Suolaa oli, mutta suojakaasut olivat karanneet auki nirhatusta pakkauksesta. Vastaan puski karmea löyhkä, ja viimeisestä käyttöpäivästä oli pahaenteisesti 13 päivää. Samassa tunsin eteeni heitetyn aineettoman hansikkaan. Päätin ottaa haasteen vastaan.

Koipipaloja olisi pitänyt paistaa uunissa 45 minuuttia, mutta kuumensin lihat sähkönsäästöekopaastoni vuoksi pannulla ensin suurella lämmöllä ja sitten noin tunnin ajan kannen alla reippaasti haudutellen. Haju oli melkoinen, ja sitä tuntui jäävän aavistus myös kypsiin koipiin. Maussa en kuitenkaan havainnut mitään vikaa. Söin puolet lihoista iltapalaksi ja jäin jännittyneenä odottamaan seurauksia.

Seuraavana aamuna tunsin mahani perukoilla kierteen, joka oli havaitsemiskynnyksen yläpuolella mutta epämiellyttävyyskynnyksen alapuolella. Osa tuntemuksesta lähti siististi eri reittiä kuin oli tullut, ja loppu kaikkosi, kun maha ja mieli saivat aamiaisella uutta purtavaa. Ruokamyrkytys ei siis tullut ollakseen. Kun kahden päivän päästä söin kaksi jäljelle jäänyttä koipea, en saanut enää minkäänlaisia oireita.

Mitä kokki oppi kanakokeistaan? Ensinnäkin broileri säilyy yllättävän hyvin. Broileria pelätään muita lihoja enemmän ehkä siksi, että huolimaton kokki levittää helposti esimerkiksi melko yleisiä kampylobakteereja raa’asta kanasta ruokiin, joita ei kypsennetä. Raa’an lihan mikrobit eivät kuitenkaan aiheuta vaaraa huolellisesti kypsennetyssä lihassa, jos ne eivät ole tuottaneet kuumennusta kestäviä toksiineja.

Toisekseen opin, että raa’an lihan hajusta on hankala päätellä yhtään mitään. Liha lemuaa jotakuinkin aina, mutta jos löyhkä alkaa särkeä päätä, haistelusta ei ehkä kannata siirtyä maisteluun.

Voit siis syödä suojakaasuun pakattua broileria varsin huoletta muutamisen vuorokautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen, kunhan

  • et aio tehdä broileritartaria
  • et ole käyttänyt pakkausta neulatyynynä
  • et ole jättänyt lihoja kesäkuumaan autoon avaamatta ikkunoita raolleen

etkä ole

  • lapsi (Tuskin olet, koska viimeisistä kuvista on jo muutama kappale.)
  • vanhus (Tuskin olisitte vaihtanut Kansanradiota nettikansanradioon.)
  • sairaana (Tuskin laittaisit viimeisillä voimillasi viimeistä ateriaasi.)
  • raskaana (Tuskin olet, sillä mammojen vertaistuki kokoontuu ihan eri osoitteessa.)

Nyt kun googlaajien on jo aika lähteä hunajamarinadiensa ääreen, me muut voimme vielä miettiä, mitä olemme tehneet yhdelle vähäisimmistä tuotantoeläimistämme.

Suomalaisesta broileriteollisuudesta kertoo Elina Lappalainen palkitussa kirjassaan Syötäväksi kasvatetut. Kirja tuntuu varsin kiihkottomalta, mutta tasapuolisuuden nimissä olen tutustunut myös Lihatiedotuksen esitteeseen Vastuullisesta broilerituotannosta Suomessa[†] (joka otsikoltaan muistuttaa Palloliiton kirjasta Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-kilpailumenestyksestä).

Siipikarjatiloilla, täsmällisemmin -tehtailla, kasvatetaan hybridibroilereita. Se on ihmisen sairain jalostustuote, mopsin jälkeen tietysti.

Lihantuotannossa nämä jaloilla tepastelevat rintalihakset teurastetaan keskimäärin 39 vuorokauden iässä. Lihabroilerien vanhemmiksi valikoidut linnut saavat elää paljon jälkikasvuaan vanhemmiksi, joten emoja pidetään kasvukaudella nälässä, jotta ne eivät söisi itseään hengiltä. Hakematta tulee mieleen emakoiden kohtalo, vaikka kanojen tapauksessa häkit on sentään varattu vain hedelmöittymättömille naaraille.

Huiman kasvuvauhdin vuoksi jopa kaksi prosenttia broileriparven linnuista voi kuolla sydänsairauksiin. Tuottajat eivät osaa siitä huolestua, koska heillä ei ole sydäntä. Jos kana välttyy sydänkohtaukselta, se saattaa kuolla vesipöhöön. Teollisuus vesittää tämän huolen sanomalla pöh tai jotain muuta yhtä argumentatiivista. Prosentit voivat tuntua pieniltä, mutta alan massiivisuuden vuoksi lukumäärät ovat suuria.

Mikrobiologisesti broilerit ovat Suomessa poikkeuksellisen terveitä. Salmonellaa ei juuri esiinny, ja tauteja vastaan tarvitsee rokottaa vain lihabroilerien vanhempia. Moni suomalainen pääseekin kana-antibioottien makuun vain ravintoloiden Brasilian-broilereilla.

Kanalle on lottovoitto syntyä Suomeen ja huonoa arpaonnea kuolla Sahalahden teurastamoon. Atrialle Saarioiselta siirtynyt teurastamo tainnuttaa linnut sähköllä, kun muualla Suomessa käytetään humaanimpaa hiilidioksidia.

Sähkötainnutuksessa[†] kana ripustetaan ylösalaisin ja ohjataan vesialtaaseen, jossa virtaa sähköä. Jos kana ei ole palleattomuutensa takia täysin tukehtunut alaspäin painuviin sisäelimiinsä, se saattaa räpiköidä sen verran, että saa ennen taintumista siipeensä ikävän sähköiskun – sillä oletuksella, että siivet toimivat eli että kana ei ole teurasautoon pakattaessa murtanut luitaan tai ole stressaavan tilanteen vuoksi siipi maassa. Sellaistakin sattuu, jonka pää ei yllä altaaseen ja joka kohtaa mestausmasiinan tajuissaan.

Luomubroilerit ovat eri rotua kuin tehobroilerit. Niitä elätetään melkein kaksi kertaa pidempään, ja ne saavat ulkoilla aina sään salliessa. Luomubroileri ei ole liiemmin päässyt lisääntymään, koska se maksaa kaupassa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen broileri. Suomessa alan toimijat pelkäävät myös, että ulkoilmassa ulkoilemassa kanat hankkisivat vaarallisia tauteja.

Teollisuus tuottaisi auliisti luomua, jos kuluttajat ymmärtäisivät sitä vaatia. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Hitler kortti koetti luopua keskitysleireistä, mutta kansalaiset eivät tahtoneet kasvattaa hintoja ja tinkiä turvallisuudesta vaan he halusivat tinkiä hinnoista ja kasvattaa tunteettomuutta.

Luomubroileri on oikeastaan ratkaisu ongelmaan, jota ei ole. Kokeilemalla huomaat näet, että lihan oston lopettaminen on helpointa aloittaa broilerista. ”Makua” ei tule ikävä, eikä suutuntumaa voida saada kaipaamaan kanateollisuuden epäeettisyyden suututtamaa.

 


linkki kuollut

Salaatit onnellisten tähteiden alla

Olen kirjoittanut viime aikoina ehkä turhan raskaista aiheista. Öljyn, ruoan ja käyttöajan loppumisen sijaan tarjoilen nyt jotain kevyttä ja helposti sulavaa.

Innoitus tähän tähdelliseen reseptikimaraan on tullut rakkailta tukijoiltani. Taloyhtiön jätekatokseen hylätään usein erinäisiä eriä salaattikeriä ja epämääräisiä määriä juustojäämiä. Älä sinä toimi näin vaan vaali onnellisuuttasi: kun sijoitat ruokakuntasi jämäjuustot sekajätteiden sijasta salaatteihin, salaat teihin iskostuneen tuhlailun dyykkarin katseelta!

Valkoisessa kulhossa jäävuorisalaattia, salaattijuustoa, tomaattia ja jotain muuta.

Tortillat olivatkin homeessa -salaatti

Tähän salaattijuustosalaattiin tarvitset jäävuorisalaattia, salaattijuustoa ja avatun tortillapaketin. Kun huomaat tortillojen pinnalla vihreää kuorrutetta, voit helposti muuttaa suunnitelmiasi pilkkomalla salaatin ja juuston joukkoon taloyhtiön jätekatoksesta hakemiasi tomaatteja. (Tuli vahingossa monitulkintainen lause, mutta en siis tarkoita Joukon tomaatteja.) Kuvassa näkyy joitain mustia suikaleita, mutta en enää saa mieleeni, mitä ne oikein olivat. Mahdollisesti jätesäkin riekaleita.

Kulhossa jääsalaattia, rucolaa, valkohomejuustoa, viinirypäleitä ja mansikka.

Maaliskuinen se on kesä nyt -salaatti

yhdelle nälkäiselle

1/2 rasiaa Taloyhtiön jätepiste rucolaa

1 kerä Taloyhtiön jätepiste jääsalaattia

200 g Taloyhtiön jätepiste vaaleita viinirypäleitä kera tummien viinirypäleiden

1 Taloyhtiön jätepiste espanjalainen mansikka

75 g Taloyhtiön jätepiste valkohomejuustoa

  1. Huuhtele rucola ja poista samalla kellertyneet ja nuutuneet lehdet.
  2. Avaa jääsalaattipussi ja totea sisältö ensiluokkaiseksi. Revi lehtiä hieman ja sekoita ne sinappikaalin kanssa tarjoilukulhossa.
  3. Pese rypäleet ja erottele pilaantuneet ja pehmenneet yksilöt salattiin käyvistä. (Tuli vahingossa monitulkintainen lause, mutta ei ole siis tarkoitus käyttää rypäleitä.) Puolita vihreät rypäleet ja poista niistä kivet. Pienet tummat rypäleet voit käyttää kokonaisina.
  4. Erottele syömäkelpoinen mansikka homeisista, ellet ole tehnyt niin jo hankintahetkellä. Halkaise marja neljään osaan.
  5. Poista juustosta edellisen käyttäjän jättämä leikkauspinta. Paloittele juusto puolisen senttiä paksuiksi viipaleiksi.
  6. Ripottele paloitellut rypäleet, mansikka ja juusto sekä paloittelemattomat rypäleet salaatin päälle.

En tehnyt mansikka-valkohomejuustosalaatille kastiketta, koska löysin siihen tarvittavaa Taloyhtiön jätepisteen tummaa balsamiviinietikkaa vasta pari päivää salaatin viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Pennepastaa, vuohenjuustoa, rucolaa, pienoisluumutomaatteja ja pinjansiemeniä.

Pastoissa on eroja -salaatti

kahdelle kerralla/kerralle

Pennepastapussi, rucolapakkaus, tomaattipurkki, vuohenjuustopaketti, mustapippuripussi, oliiviöljypullo ja valkosipulia matolla.

Ainekset tulivat lähes kokonaan Taloyhtiön jätepisteestä. Pinjan siemeniä en tällä kertaa päässyt käyttämään, joten lisäsin omiani, kun niitä sattui kaapista löytymään.

  1. Noudata Rivon Emännän passiivis-aggressiivista valmistusohjetta. Itse puolitin ainemäärät.

Raivo emäntä on alun perin tarkoittanut ruoan pastaksi. Koska olin löytänyt onnettoman vähän nauhapastaa, käytin tilalla penneä. Hieman alkoi pänniä, kun tajusin, että pastat eroavat toisistaan muutenkin kuin ulkonäöltään. Paksu pasta teki ruoasta niin kuivaa, että pastasalaatiksihan se meni. Maistaessa kuitenkin itsesyytös vaimeni.

Parasta ennen vai viimeinen käyttöpäivä?

Luuletko tietäväsi, mitä eroa on parasta ennen -päivällä ja viimeisellä käyttöpäivällä? Tämän kirjoituksen luettuasi et enää luule. Lopussa voit testata, tiedätkö.

Tomaatti-vuohenjuustovalmiskeitto avattuna pakkaus näkyvissä.

Tarjoiluehdotus ja tarjoilutodellisuus. Käyttöpäiväehdotuksen ja käyttöpäivätodellisuuden välinen ero on ollut eri kerroilla 24, 28 ja 38 päivää, mutta se ei ole makua haitannut. Keitto, liina, kuppi, juusto ja alun perin basilikakin Taloyhtiön jätepisteestä.

Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jona valmistaja takaa oikein säilytetyn elintarvikkeen olevan turvallista syötävää. Parasta ennen -päivä taas kertoo, mihin mennessä elintarvike valmistajan mielestä kannattaa nauttia, mutta tuotetta voi rauhassa käyttää päivän jälkeenkin, jos se näyttää ja maistuu kunnolliselta. Viimeinen käyttöpäivä liittyy siis turvallisuuteen ja parasta ennen ennen kaikkea laatuun, ainakin teoriassa.

Käytännössä kaupassa myydään Pirkan tuoretta jauheliha-salamipitsaa, jossa on parasta ennen -päiväys. Saarioinen pakkaa samantapaista jauheliha-salamipitsaa viimeisellä käyttöpäivällä. Atrian jauhelihapitsassa taas lukee ”viimeinen käyttöajankohta”. Mielenvikaista roiskeläpändeerusta!

Häilyvyyttä on myös valmiskeitoissa. Rainbow antaa lohikeitolleen parasta ennen -päivän, mutta Kokkikartanon lohikeitossa ja Saarioisten kirjolohikeitossa on viimeinen käyttöpäivä. Jälleen näyttäisi kaupan omalle merkille riittävän parasta ennen -suositus, kun brändikkäimmät valmistajat tukeutuvat viimeinen käyttöpäivä -varoitukseen.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, valmisruokavalmistaja saa itse päättää, painaako se pakkaukseen viimeisen käyttöpäivän vai parasta ennen -merkinnän. Atria on alkanut hämmentää soppaa entisestään siirtymällä viimeisestä käyttöpäivästä viimeiseen käyttöajankohtaan, koska se on mahdollista. Tällaiselle venkoilulle oli ennen ihan varoitusmerkkikin (”ärsyttävä”), mutta siitäkin ollaan siirtymässä pois.

On samantekevää, puhutaanko eineksen viimeisestä käyttöpäivästä vai viimeisestä käyttöajankohdasta. Lopputuloksena on turhaa hävikkiä, ja siitä seuraa turhaa kulutusta. Valmistajien on turha vedota turvallisuuteen, jos maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtajakin suosisi nykyistä enemmän parasta ennen -merkintää.

Nyt on testin vuoro. Voit koetella päiväystietämystäsi käynnissä olevien ylioppilaskirjoitusten hengessä: Analysoi, erittele, tulkitse ja pohdi, mitä Pirkan ja Saarioisten pitsojen pakkausmerkinnät kertovat parasta ennen -päivän ja viimeisen käyttöpäivän eroavuuksista. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Meidän äiti tekee teidän äideistä vainoharhaisia.

Dyykkaa ruokaa liikennevalojen avulla

Sinä ja muovikassi slummitalossa, mutta ei hajuakaan siitä, mitä ruokaa roskiksesta tohtii ottaa? Kaltaisiasi tongintaan totuttelevia varten olen kehittänyt kaljatölkki-[†]kemikaali- ja Hemoglobiinikadun liikennevalojen rinnalle dyykkarin liikennevalot.

Tämän liikennevalo-opasteen luettuasi voit alkaa hoitaa ruoka-asiointiasi taloyhtiösi jätekatoksessa. Tiedät, milloin roskis näyttää vihreää valoa ja milloin palaa punainen. Aloita varovasti – ruokarohkeus kasvaa kyllä syödessä.

Ylhäältä alas: meetvurstia, kermajuustoa (jossa hometta pinnalla) ja parsakaalia.

Liikennevalot löytyivät Taloyhtiön jätepisteestä yhteen pussiin pakattuna kuin paprikat marketista.

Punainen: lihatuotteet. Lihasta on aina mahdollista saada ruokamyrkytys, mutta ei se perusterveelle aikuiselle ihan helppoa ole, jos ruoan lämmittää läpikotaisin. Ota huomioon lihan laatu, päiväys ja lämpötila. Ennen syömistä tee lihakuntotesti tässä järjestyksessä: katsele, paistele, haistele ja maistele. Raa’an lihan hajusta en ainakaan itse osaa päätellä juuri mitään, eli siitä ei kannata pelästyä.

Aloita dyykkailu esimerkiksi makkaroilla ja laajenna sitten poimintaasi suojakaasukammioihin suljettuihin lihoihin. Raaka kala on pääsääntöisesti syytä jättää roskikseen. Viimeisen käyttöpäivän ylittyminen parilla tai parillakymmenellä päivällä ei yleensä ole ongelma, ainakaan näin tonkijoiden talviruokinnan aikaan.

Löytämälläni täysinäisellä meetvurstipaketilla oli viimeiseen käyttöpäivään vielä kaksi kuukautta. Syy heitteillejättöön selvisi, kun pakkausta tarkasteli huolellisesti: sauman väliin oli jäänyt vähän leikkelettä, eli se niistä suojakaasuista. Meetvursti on kuitenkin pieneliöille sen verran hankala ympäristö, että en antautunut pakokauhun valtaan vaan nautin leikkeleet viimeistä siivua myöten.

Keltainen: juusto, muut maitovalmisteet ja leipä. Näissä tuotteissa ei käsittääkseni elele salakavalia tappajamikrobeja, joten niitä voi syödä niin kauan kuin ne vain maistuvat. Poista toki juustosta ja leivästä mahdolliset homeiset kohdat, niin homeiselta näyttävät kuin maistuvatkin. Hometta syömällä saatat kasvattaa syöpäriskiäsi, mutta järjen valoa ei kannata sammuttaa vainoharhaisuudella. Mistä sitä tietää, vaikka tulevaisuudessa lapsille sanottaisiin: syö kiltisti homeesi, niin ei jää saavuttamatta hormeesi!

Homeen kaksijakoisuus näkyy myös liikennevalokuvassani. Löytämässäni kermajuustopalassa oli nimittäin sekä punaista että vihreää hometta. Vihreää oli kuitenkin selvästi enemmän, joten höyläsin pinnan sileäksi ja nautin juuston viimeistä viipaletta myöten.

Vihreä: vihannekset, juurekset ja hedelmät. Kasvisruoasta myrkyttyminen on ilmeisesti kohtalaisen harvinaista. Yksi poikkeus taitaa olla keitetty riisi. Pentti Huovinen kertoo kirjassaan Hyvät, pahat, näkymättömät, että Bacillus cereus -bakteerin itiöt kestävät keittämisen. Siten huoneenlämmössä seissyt keitetty riisi saattaa sisältää bakteerien tuottamaa, oksennus- ja ripulitaudin aiheuttavaa myrkkyä.

Keitetty riisi ei onneksi taida olla monenkaan dyykkarin ykkösherkku. Kahmi siis roskiksesta mielin ja suurissa määrin appelsiineja, tomaatteja ja kaalinkeriä. Pese kuitenkin kasvikset huolellisesti ennen käyttöä. Itse kuorin varmuuden vuoksi omenat, porkkanat ja sen sellaiset, vaikka samalla poistankin hyödyllisiä ravintoaineita.

Tarkastele myös kasvisten löytöympäristöä: vaippojen vierestä saatat poimia mukaasi hankaluuksia. Löytyihän pari vuotta sitten pavuniduistakin EHEC-bakteeria, joka on aina peräisin ulosteperäisestä eläimestä.

Huuhtelin löytämäni parsakaalin, poistin pari mustunutta lehteä ja nautin kaalin viimeistä palaa myöten. Pilaantunut vihannes maistuu yleensä niin pahalta, ettei sitä tule vahingossa syötyä. Niin epätoivoinen tuskin olet, että kokeilisit onneasi vanhoilla vihreillä.

 


linkki kuollut

Paaston taika

Evankelisluterilainen kirkko on stailannut paaston. Se on jo parin vuoden ajan suosittanut seuraajilleen pääsiäiseen kestävää, kestävää kehitystä edustavaa ekopaastoa.

Tekopaastoon voi osallistua esimerkiksi lajittelemalla, luomuilemalla tai leppoistamalla. Teottomuuspaasto taas onnistuu tinkimällä lämmittelystä, lotrailusta tai lihailusta. Näistä ekoteoista ja päästösäästöistä on varmasti kuultu jo riittämiin paatosta jaloa, joten minun on turha niistä enempää paasata.

Päästöjä paasto ei valitettavasti valtaisasti vähennä. Vasta parisataa maan asukasta on lupautunut elämään todeksi rekisteröityä paastopäätöstään, eikä loppuja voisi ilmeisesti enempää olla kiinnostamatta. ”Se on erittäin synnin teko ja erittäin synnin tunto!” opastaa Ukko-Paavokin Ryysyrannan Joosepissa.

Avoin jääkaappi, jonka hyllyt pursuilevat erilaisia elintarvikkeita.

Nykyihmisen jääkaappi tuppaa täyttymään äärimmilleen, koska hän ei ole evolutiivisesti sopeutunut siihen, että ruokavarantoon voi milloin tahansa hakea täydennystä Taloyhtiön jätepisteestä.

Samalla kun kirkko on siirtynyt perinteisestä paastosta ekologiseen paastoon, länsimainen lääketiede on alkanut kiinnostua ruokapaaston eduista. Ylen esittämän ohjelman mukaan luonnossa paasto on sääntö ja tasainen ravinnonsaanti on poikkeus. Länsimaisessa yhteiskunnassa poikkeus vahvistuu säännöksi, mutta samalla me saatamme heikentyä.

Paaston vaikutuksista ei tiedetä vielä tarpeeksi. Paastotutkimukseen on vaikea saada rahoitusta, sillä lääketeollisuus arvostaa enemmän diabeetikkoa kuin entistä tulevaa diabeetikkoa. Asia on tietenkin täysin toinen, jos paasto saa potilaan kestämään pitempään syöpälääkkeitä.

Virallisen hoitosuosituksen mukaan potilaan tulee saada paljon energiaa ja proteiineja ennen kemoterapiaa. Eräässä tutkimuksessa hiirille annettiin suuria määriä sytostaatteja eli syöpähoidoissa käytettäviä solumyrkkyjä. Paastonneet hiiret säilyivät hengissä ja vieläpä hyvässä kunnossa. Ruokaa saaneista hiiristä, joista suurin osa kuoli, ohjelma kertoo: ”Ne ovat huonokuntoisia ja makaavat lamaantuneina laatikoissaan.” Tulos on niin hätkähdyttävä, että on kaikin voimin pidettävä mielessä, että tutkimus koski eläimiä, eikä esimerkiksi sohvaperunoita.

Michael Mosley ja Mimi Spencer esittelevät kirjassaan 5:2-dieetti helpon tavan paastota jatkuvasti: syö kahtena päivänä viikossa neljännes päivittäisestä energiantarpeestasi ja loppuina viitenä päivänä niin paljon kuin haluat. Kirjan kuvaamat paaston mahdolliset vaikutukset tuntuvat ihmeen hyviltä. Dementia estyy, mieliala kohenee, insuliini tehostuu.

Tri Mosleyn esittelemä todistusaineisto perustuu pitkälti eläinkokeisiin, monessa mielessä valitettavasti. Ihmisillä 5:2-dieetti on ilmeisesti keksi- ja perunadieettejä toimivampi painonpudotuskeino, mutta muut terveyshyödyt jäävät vielä uskon asiaksi. Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissahan tämä vaikutuksiltaan ihmeellinen paastoaminen on jollakin tavalla läsnä, lukuun ottamatta sikhiläisyyttä ja kapitalismia.

Minua 5:2-kirja kehottaa pidättäytymään paastosta, joten joudun tyytymään ekopaastoon. Paastosuoritetta oli hankala valita, koska olen jo lähes ekojeesus. Päädyin lopulta melko vähän suosiota saaneeseen vaihtoehtoon, sähkön säästämiseen.

Energiayhtiön seurantapalvelun mukaan taloutemme käyttää sähköä 2–4 kertaa vertailuryhmää vähemmän, mutta ainahan voi yrittää parantaa. Lomamatkoilla asunnossamme kuluu sähköä noin 0,5 kWh päivässä, ja siitä varmaan melkein kaikki menee jenkkikaapin jäähdyttämiseen. (Asunnon sähköjohtojen hukkateho lienee mitätön, mutta mielelläni kuulisin, jos jollakulla on esittää asiasta jonkinlainen lukuarvio.)

Sähköä säästyisi, jos pakastimessa ei olisi huurretta, lauhdutinritilä olisi puhdas ja jääkaapissa pääsisi ilma kiertämään. Lupaan siis tuhkakeskiviikkona paaston alkaessa sulattaa pakastinosan ja imuroida kaapin takaliston. Ennen kaikkea lupaan inventoida tonginnan raskauttaman jääkaapin ja pyrkiä sisällöstä tehokkaasti eroon.

Olen säilytellyt monia dyykkaamiani elintarvikkeita ihan vain tulevien blogikirjoitusteni takia, mutta nyt siis yritän tinkiä tästä turhamaisuudestani nykyisen blogikirjoitukseni tähden. Paaston tarkoituksena lienee pohjimmiltaan päästä lähemmäksi Jumalaa, ja sitä prosessiahan nitriittimarinoitujen makkaroiden ja leikkeleiden napaan ahtaminen saattaa nopeuttaa pirusti.

Ah, ihana komplisoitu nykyaika. Hirveän vaikea olisi saada Ryysyrannan Jooseppi ymmärtämään, että aion nyt kovasti paastota syömällä ruokavarastoni mahdollisimman tyhjiksi.

 

Kuinkas sitten kävikään: Dyykkarin jääkaappi ei tyhjää päivää näe.

Paastoaminen näkyy Areenassa Flash-videona 24.3. asti ja ekopaasto pään yllä sädekehänä 19.4. asti.

 

Hävikin kaunistus

Tavallinen suomalainen heittää joka kuukausi kilokaupalla syömäkelpoista ruoka-ainesta hukkaan. Tämä tieto varmasti kutkuttaa mieltäsi, mutta et ole vielä rohjennut tonkia taloyhtiösi jätteitä. Jotta turha mystiikka katoaisi, voit nyt nähdä omin silmin Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa, kun ilmeisen keskiluokkainen dyykkari availee roskapusseja ja kerää kilokaupalla ruoka-ainesta kaatopaikalta.

Muovikassikasoja ja puskutraktori kaatopaikalla.

Varsin puhtoiselta vaikutti dyykkarin märkä päiväuni Ämmässuon kaatopaikka sen nähdessäni. Samaan paikkaan päätyy Taloyhtiön jätepisteenkin hävikki.

Silminnäkijä käsittelee ruokahävikkiketjun kutakin trofiatasoa. Alkutuotannon kohdalla ohjelma käy tuottajien luona keskustelemassa hukkaviljasta ja pikku perunoista unohtamatta karsinaan kupsahtaneita karitsoja. Totta puhuen yksi näistä esimerkeistä on mielikuvitukseni tuotetta, mutta joka tapauksessa alkutuotannosta ei ohjelman mukaan ole syntipukiksi.

Koska kaikki suomalaiset eivät juo maitoaan raakana, alkutuotannon jälkeen ruoka siirtyy kauppaan. Hävikistä ei kuitenkaan tule syyllistää kauppaa. Kauppias jää nimittäin mahdottomaan välikäteen, kun sydämettömät kuluttajat eivät suostu ostamaan mustuneita banaaneja, homeisia ananaksia tai ryppyisiä tomaatteja täydellä hinnalla. Kuluttajan mielivallasta kertoo sekin, että kun kauppias kuluttajan elämää helpottaakseen pakkauttaa verkkopussin täyteen ihanan pehmoisia klementiinejä, niin kuluttaja vaatii heittämään koko pussin menemään yhden ainoan sekaan eksyneen albiinon vuoksi.

Ohjelman haastattelema asiakasomistajakauppias jalosti lupasi, että jatkossa ”pois blokatut” tuotteet lahjoitetaan vähäosaisille. Tässä kohtaa Silminnäkijä iskee silmää Ranskan vallankumoukselle ja näyttää kuvaa myymättä jääneistä punalaputetuista leivonnaisista.

Ikään kuin kuluttajalle ei riittäisi syyllistyminen kaupassa syntyvään hävikkiin, hän hävittää ruokaa vielä kotonaankin. Eniten kotiperäistä hävikkiä saavat ohjelman mukaan aikaan 30–39-vuotiaat naiset. Itsellänikin on sellainen kuva, että miehet eivät jaksa ihan joka päiväystä vahdata.

Ohjelman sankareita ovat Jyväskylän entisessä maalaiskunnassa sijaitsevan peruskoulun keittäjät. Kun ruokala on lounasajan päätyttyä viimeisen lounastajan häivyttyä muksutta ja siellä on edelleen ruokaa syömättä, tätä ruokaa syö, mättää tai ahmii lähialueen eläkeläinen maksutta – paitsi maanantaisin, kun rakkaat kekarat ovat viikonlopun ajan nähneet laadullista nälkää. Kouluruokahävikin hävittämistä edistää järjen käytön leviämisen ohella luultavasti myös se, että keittäjille on mieluista, että kouluruokaa löytyy vaihteeksi siitä kiitollisten ihmisten nieluista. Samaa herkkua on nykyään Rovaniemellä asti[†].

Silminnäkijän jakso hämmästelee aluksi sitä, että lähes puolet maailmassa tuotetusta ruoasta jää syömättä, mutta jättää lopussa kaunistelulta tuntuvan mielikuvan siitä, että Suomessa ongelma alkaisi olla hallinnassa. Eviran säädöksellisen nutturan löystyttyä kaupat toimittavat myymättä jääneitä tuotteita yhä useammin ruoka-apuun, ja suomalaisten kotitalouksien ruokahävikki jää tutkimuksissa puoleen yleiseurooppalaisesta tuhlailusta. Kun te siis näette hävikin kauhistuksen, kääntykää tutkijan puoleen.

 

Silminnäkijän jakson ”Ruokaa roskiin” viimeinen käyttöpäivä Areenassa on 28.2.2014, minkä jälkeen sitä jaetaan kansalaisille televisioarkistossa.

 


linkki kuollut