Asun harmikseni rahkarajan sisäpuolella. Kun Itä-Helsingissä kaupoista ostetaan kaikkea keholle vahingolliseksi luokiteltua, täällä kantakaupungissa halutaan elää terveellisesti. Täällä luotetaan rahkaan. Tai tarkemmin sanottuna uskotaan yli kaiken rahkan autuaaksi tekevään voimaan – tosin vain parasta ennen -tuomiopäivään asti.

Löydän roskiksista paljon avaamattomia rahkapurkkeja, jotka ovat ohittaneet päiväyksen parilla päivällä, viikolla tai kuukaudella. Rahkojen kasautuminen ei pahasti harmittaisi, ellei rahka olisi niin pahaa ja pahaksi. Tiedostan, että toisaalta ”ruoka olkoon lääkkeesi” ja toisaalta lääkkeen tulee maistua pahalta. Kovin tasapainoisena ravintona en kuitenkaan voi pitää välipalaa, jossa on rasvoja 1 % ja proteiineja 50 % päivän tarpeesta. Hiilihydraatteja tulee toki uusperinteisestä lisukkeesta eli tölkillisestä ananasmurskaa, mutta jos ruoasta puuttuvat rasvat, ajattelun voiteluaineet, edessä on noidankehä, rahkojen suursuosio.

Rahka! sammaltaa moni fitness-mistress treenin jälkeen viimeisillä voimillaan. Rahkat Taloyhtiön jätepisteestä, tausta Suomi-neitoa.

”Maitorahka on näet kokenut ikäänkuin uuden tulemisensa markkinoille”, kirjoittaa Helsingin Sanomat. ”Sitä on nykyään saatavana pienissä 2,5 dl muovitölkeissä 57 pennin hintaan ja kilottain halvemmalla ja se ei ole enää muruista, kuten ennen vaan tasaista tahnaa.” (HS 15.12.1964.)

Uusimman tulemisensa rahka on kokenut toivottavasti viimeisessä proteiinivillityksessä. Moni kehonsapalvoja haluaa jatkuvasti ”ylittää” itsensä, mutta niin äärirajoille ei kuitenkaan uskalleta mennä, että ylitettäisiin rahkan parasta ennen -päivä. Onko päiväys sitten ansainnut pelonsekaisen kunnioituksen?

Ei ole sattumaa, että rahkaa on perinteisesti syöty pääsiäisenä. Ennen vanhaan ei nimittäin pääsiäistä edeltävän paaston aikaan käytetty lihaa eikä maitoa. (Nykyäänhän meillä tunnetaan lähinnä pätkäpaasto, joka suorastaan usuttaa syömään broileria, maitotuotteita ja muita ”1 % rasvaa, 50 % proteiinia” -elintarvikkeita. Ennen taas ei Suomessa maitoa välttämättä talvella edes tullut, kun lehmät saivat lähinnä olkia.)

Paaston aikana lypsetty maito ei saanut mennä hukkaan eikä vasikkaan, joten se hapatettiin ja valmistettiin rahkaksi. Rahkan olisi siis pitänyt periaatteessa säilyä seitsemän viikkoa kehittymättömissä kylmäsäilytystiloissa. Nykyään Valio pakkaa rahkaa ilmatiiviisiin purkkeihin Seinäjoen ultramodernissa ja -hygieenisessä rahkatehtaassa. Yhtiö lupaa pehmeän rasvattoman maitorahkansa kestävän alle 8 asteessa 24 vuorokautta pakkaamisesta.

Joulukalenterillinen päiviä ei ole rahkalle vielä minkäänmoinen rajapyykki. Olen viimeisen vuoden aikana avannut 40 maustamatonta rasvatonta rahkaa, joiden parasta ennen -päivästä on ollut ainakin kaksi kuukautta. Niistä 28 on ollut syömäkelpoisia, ja loput ovat olleet pilalla.

Saksalaisia Ehrmannin, Milbonan ja Rainbow’n rasvattomia rahkoja olen syönyt 6–12 kuukaudenkin säilytyksen jälkeen. Sen sijaan Valion maustamaton pehmeä maitorahka on yleensä mennyt pahaksi viimeistään, kun päiväyksestä on kulunut 4–6 kuukautta. Valiota ei kuitenkaan voi oikein moittia, sillä senkin rahkat ovat kestäneet vähintään 2 kuukautta päiväyksestä.

Hygieenisesti pakattu rahka säilyy hyvin siksi, että se on hapanta ja siitä on valmistuksessa poistettu separaattorilla vettä. Tuloksena on tiivis möykky, joka kestää pieneliöitä melkein kuin kovat juustot. Lainsäädännössä rahka luokitellaankin juustoksi.

Pareidolinen rahka näyttää hapanta naamaa, koska se on joutunut hengittämään puhtaan tehdasilman sijasta jääkaappi-ilmakehän itiöitä.

Rahka vaikuttaa menevän pilalle vain, jos purkkiin tulee reikä. Tällöin rahkaan voi kasvaa hometta ruskan kaikissa väreissä ja sen järkähtämätön rakenne alkaa horjua. Maku on tuoreen rahkan hapahkoa-pahahkoa makua niin paljon kamalampi, ettei rahkaa vahingossa nieluun joudu.

Havaitsemaani saksalaisten rahkojen hyvää säilyvyyttä eivät ilmeisesti selitä maidon antibiootit vaan se, että Valion pehmeissä rahkoissa on alumiinikansi. Siihen tulee helposti reikä kauppakassin, roskiksen tai dyykkarin jääkaapin sekamelskassa. Vaikka pakkauksen onnistuisi suojaamaan ulkoisilta uhkilta, hapan sisältö näyttäisi syövyttävän alumiiniin aukkoja muutamassa kuukaudessa.

Puhdas alumiinikansi sopii hyvin kierrätykseen, mutta säilyvyyden kannalta parempi vaihtoehto on muovin ja alumiinin yhteenliittymä. Sekoitekansi ei puhkea helposti, eikä muovia tunnetusti saa syöpymään nuotiota armollisemmissa olosuhteissa. Jos rahkaa ei kuitenkaan ole tarkoitus säilöä kuukausikaupalla, kannen materiaalilla ei ole merkitystä.

Vuodet vierivät.

Muoti muuttuu.

Rahka pysyy.

Kuinka kauan teollinen rahka voi enimmillään säilyä? Nettikeskusteluissa keskitytään yleensä parin päivän parasta ennen -ylityksiin, mutta vuoden vanhat rahkatkin saavat joitakin mainintoja[†]. Olin jo maistellut yli vuoden ikäistä, ihan syötävää Milbonaa, kun löysin jääkaapista Rainbow’n rasvattoman rahkan, jonka parasta ennen -päiväksi oli merkitty 18.1. Koska säilyvyystutkimuslaboratorioni ei ole ISO 9001 -sertifioitu, en ollut tajunnut dokumentoida, mille vuodelle päiväys oli osoitettu.

Kuluvasta vuodesta ei ainakaan ollut kyse, sillä nykyään näihin purkkeihin painetaan – aiheellisesti – myös vuosiluvut. Etikettikin oli viime vuoden aikana hilliintynyt. Onneksi olin vuosi sitten tehnyt ekopaaston aikana jääkaapin inventaarion, ja kirjanpitoni mukaan rahka oli jo silloin ollut jääkaapin täytteenä. Koska Rainbow’n rasvattomien rahkojen leima-aika eli valmistuspäivän ja parasta ennen -päivän etäisyys on 33 vuorokautta, löytämäni rahka oli vuosikertaa 2013.

Testasin pääsiäisenä tämän 18.1.14-rahkan ohella päiväkerrat 13.9.14 ja 19.1.15. Sokkomaistelussa raikkain oli mielestäni 19.1.15. Sitä vähän happamampi oli 13.9.14, ja kaikista tunkkaisin, joskaan ei kuitenkaan pahanmakuinen, oli 18.1.14. Toinen testaaja päätyi samaan paremmuusjärjestykseen ja kolmaskin yhden harjoittelukierroksen jälkeen. Myös neljäs testaaja piti tuoreinta rahkaa parhaana, mutta hänelle vanhin rahka maistui hieman toiseksi vanhinta paremmin.

Rahkojen parasta ennen -päiväykset eivät siis ole täysin tyhjänpäiväisiä. Koska rahkan maku tuntuu huononevan ajan myötä, parasta ennen -merkintä todella kertoo tuotteen laadusta. Laatu ei kuitenkaan heikkene mitenkään radikaalisti, sillä 2 ja 6 kuukautta päiväyksen ylittäneet rahkat erosivat toisistaan vain vähän eikä 14 kuukautta ylittäneenkään happamuus ananasmurskan seasta maistuisi. Hävikin vähentämiseksi päiväyksenä voisikin olla täsmälliseltä vaikuttavan parasta ennen -päivän asemesta maistamiseen ohjaava valmistuspäivä.

Parasta ennen -päiväyksen umpeutuminen ei takaa tuotteen turvattomuutta: en ole saanut vanhoista rahkoista ikinä mitään oireita enkä aio koputtaa puuta päätä pahkaa. Kyse on kuitenkin hapanmaitotuotteesta, jonka laktoosistakin osa on muuttunut maitohapoksi.

Rahka on suuren kuiva-ainepitoisuutensa ja hienojaottoman olemuksensa vuoksi varmaan parhaiten säilyvä hapanmaitovalmiste. Sitä voi syödä hyvillä mielin kuukauden tai parin päästä parasta ennen -päivästä – niin hyvillä kuin rahkaa ylipäätään voi syödä. Paljon pidemmätkin säilytysajat ovat mahdollisia, koska rahka kyllä ilmaisee selkeästi, milloin hän on syömäkelvoton. Päiväys rahkapurkissa onkin ympäristön näkökulmasta musteen haaskausta. Sillä valmistajat saavat ihmiset lyömään rahkat roskiin ja rahat tiskiin.

† linkki kuollut