Kirjoittajan arkisto:Onni Tonkija

Biblioteekkifiilin filungit

Posted on by Onni Tonkija

Minulla on tällä hetkellä 83 lainaa Helsingin alueen Helmet-kirjastoista. Elän ikuista Lainan päivää, mutta Lukurauhan päiviä[†] kalenteriini on mahtunut liian harvoin. Tiedän siten, miten on lainaajan mahdollista toteuttaa laina-ajan maksimointi.

Siirrä eräpäivä maanantaiksi. Kun eräpäivä on maanantaina, siitä tulee muistutus sähköpostiin lauantaiaamuna. Jos lainan sitten uusii sunnuntaina, eräpäiväksi tulee maanantai. Eräpäivä siirtyy viikonlopun yli ilmeisesti jo lauantaina kello 16:sta lähtien, kuten kävi lainoilleni ainakin eilen.

Jos jokaviikonloppuisessa uusintaistunnossa huomaa, että jokin laina erääntyy esimerkiksi seuraavana torstaina, sekin kannattaa uusia samalla. Näin kaikkien uusittujen lainojen eräpäivä on aina maanantai, eivätkä eräpäivävaroitukset kerjää huomiota pitkin viikkoa. Maanantai on siitäkin hyvä eräpäivä, että lainan, jota ei syystä tai toisesta voi enää uusia, ehtii luultavasti parhaiten lukea, kuunnella tai katsella viikonloppuna.

Karta liukuhihnaa. Lainaa ei voi uusia, jos uusimisia on kertynyt viisi kappaletta tai jos kirja on spesiaalipokkari tai bestselleri. Tällaisenkin teoksen voi kuitenkin lainata uudelleen eli ensin palauttaa ja sitten lainata. Jotta moraalini ei venyisi laina-aikojen tavoin, olen linjannut itseni kesken, että bestselleriä ei pääsääntöisesti saa lainata uudelleen ja että pikapokkarin saa lainata uudestaan kerran.

Jos ja kun uudelleenlainauksella ei halua häiritä henkilökuntaa, pitää välttää liukuhihnallisia palautusautomaatteja. Sellaisessa nimittäin aineisto häviää mustaan aukkoon, jos ei käytä pullonpalautuksesta tuttua siimamenetelmää. Manuaalisesta palautusautomaatista kirja ei katoa mihinkään, ellei virkaintoinen kirjastonhoitaja vaadi teosta itselleen. Kun minulle kerran kävi näin, hain hyllystä pokkarin tilalle vastaavan kirjan monta uusimista kestävänä kovakantisena.

Hyvä!
Ei hyvä!

Kun palauttaa varatun kirjan, manuaaliautomaatista lähtee metka ääni ja näyttö kehottaa pudottamaan kirjan erillisestä luukusta. Varatunkin aineiston pystyy kuitenkin kuka tahansa lainaamaan uudestaan, jos vain virkailijan silmä välttää eikä oma omatunto soimaa. Jostain syystä järjestelmä ei korvamerkitse varattua aineistoa varaajalle, mikä on hieman omituista etenkin nykyään, kun varaukset hoidetaan monissa kirjastoissa itsepalveluna.

Niin lurjus en sentään ole, että lainaisin muiden varaamia kirjoja. Yhden varatun levyn olen lainannut, ja sekin varaus oli tehty vain järjestelmän testaamiseksi. (Ei ole muuten ihan helppo keksiä tällaista koetta varten teosta, jota on vain yksi kappale jossakin Helmetin sisimmissä piireissä.)

Käytä kaverin korttia. Tällä tempulla voi lainata uudestaan liukuhihnakirjastoissakin. Jos lainaa omalla kortilla lainatun teoksen jonkun toisen kortilla, lainaa ei tarvitse ensin palauttaa vaan sen kanssa voi marssia suoraan lainausautomaatille. Omalla kortilla tällainen suoralainaus onnistuu vain, jos teoksen voi uusia netissäkin.

Toisella kirjastokortilla pystyy myös tuplaamaan lainakattonsa. Minulla siihen ei tosin ole minkään valtakunnan tarvetta vielä 17 lainaan. Toisen kirjastokortin saa käyttöönsä esimerkiksi väärennetyllä henkilöllisyystodistuksella tai parisuhteessa sinnittelyllä.

Venytä varatun aineiston palauttamista. Toisinaan hyvin sujunut kirjan hamstraus keskeytyy ikävästi varaukseen. Minun esimerkiksi pitäisi palauttaa John Grishamin Firma huomenna, koska joku on tehnyt kirjasta varauksen. Firmoja on kuitenkin tällä hetkellä kirjastojen hyllyissä kuin Luxemburgin postilaatikoissa, eli järjestelmä estää uusimisen oikeastaan turhaan. Täytyy vain odottaa, että jokin kirjasto hoitaa tämän varauksen pois alta. Vaikka varattua teosta ei olisikaan hyllyssä, vartominen saattaa kannattaa, sillä voihan joku toinen lainaaja palauttaa saman teoksen minun eräpäivääni mennessä.

Helsingin yliopiston kirjaston lähettämä ”velan vanhentumisesta annetun lain (15.8.2003/728) mukainen vapaamuotoinen velan vanhentumisen katkaisutoimi”

Helsingin yliopiston kirjasto näkee tarpeelliseksi karhuta viiden euron saatavia, jotta se voisi hyödyntää viittä sivaria.

Älä maksa sakkoja. Myöhästymismaksuja ei juuri pääse kertymään, jos lainojen uusimiset siirtää helposti muistettavaksi kertaviikkoiseksi toimenpiteeksi. Toisaalta sakkoja ei ole mikään pakko maksaa ennen 30 euron kohdalla voimaan astuvaa lainauskieltoa. Nämä kirjaston raha-aineistoosi tekemät varaukset vanhenevat kolmessa vuodessa, ellei kirjasto uusi niitä postin välityksellä. Minulla ovat euron tai parin hintaiset unohdukset poistuneet tässä ajassa.

Jotkut bibliofilantroopit tekevät yli eräpäivien elämisestä hyveen ja sanovat maksavansa kirjastolle kannatusmaksuja. Helsingissä se on ihan jaloa, kun maksut kertyvät kirjaston kassaan, mutta esimerkiksi Mikkelissä raha menee jäähallien lämmittämiseen tai johonkin muuhun tähdelliseen.

Ota kirjoja. En hirveästi tykkää omistaa kirjoja, koska omista kirjoista ei pääse helposti eroon eikä niitä tule hevin luettua, kun eräpäivä ei nostele niskavilloja lähestyvällä hengityksellään. Ilmaisuus on kuitenkin tunnetusti omistajuuden muodostumista edistävä tekijä.

Tavallisten kirjastojen kierrätyshyllyissä on lähinnä antikvariaattien kauhuja. Peruskirjastojen asemesta kannattaakin suunnata opiskelijakirjastojen poistopisteille. Näistä kirjastoista voi ottaa ja lainata kuka tahansa (kuten Eduskunnan kirjastostakin, jossa tosin eräpäiväketkuilut eivät toimi, jos kansanedustaja tekee varauksen, vaan tällöin laina pitää palauttaa välittömästi!). Etenkin teknisissä ja luonnontieteellisissä kirjastoissa ilmaisvalikoima voi olla huomattavan laaja, eikä syynä ole pelkästään se, että Windows 95 vanhentuisi nykyisin nopeammin kuin Vuonna 1984.

Lainaa lisää. Nyt kun varauksista ei enää tarvitse Helsingin kirjastoissa maksaa, en pysty oikein paheksumaan itseäni siitä, että istun niin monen lainan päällä (tai oikeastaan käytän niitä yöpöytänäni). Päinvastoin: lainaus- ja kävijämäärillä on merkitystä, kun poliitikot päättävät kirjastojen rahoittamisesta. Kannattaa siis lainata ahkerasti, jotta kirjastot kukoistaisivat.

Kirjasto on ehkä armollisin julkinen laitos nykyään, kun yliopistoistakin on tullut varsin tunteettomia kone-säätiöitä. Esittelemäni porsaanreiät ovat varmasti kirjastojen henkilökunnalle tuttuja, mutta niitä ei ole haluttu tukkia. Olen kerran saanut anteeksi hukkaamani pokkarin, kun olin unohtanut sen edellisenä päivänä todennäköisesti lainausautomaatin viereen. Kirjastot antavatkin meille arvokkaan opetuksen: sääntöjä kannattaa noudattaa ehdottomasti joustavasti.

 

† linkki kuollut, tässä vastaava

Pitäisikö kauppojen sallia dyykkaus?

Posted on by Onni Tonkija

Kaupat heittävät roskiin jatkuvasti tolkuttomia määriä syömäkelpoista ruokaa. Se on väärin ja sairasta. Vaikka diagnoosi on selvä, epäselvää on, miten tilanteen voisi parantaa niin, että oikeus toteutuisi.

Dyykkarit ovat syöneet kaupan jätekuormasta niin kauan kuin ruokaa on ollut varaa heittää hukkaan. Viime vuosina kauppojen linja on kuitenkin tiukentunut, jos nyt ei hävikin tuotannossa niin ainakin valvonnassa. Päivittäistavarakauppa-yhdistys suosittaa nykyään, että kauppojen tulisi estää ruoan hakeminen jäteastioista. (Yhdistys käyttää tässä yhteydessä sanaa myymälä, eikä varmaan täysin tahattomasti.)

Hävikin vartiointi on kiristänyt dyykkarien ja kauppiaiden välejä. Kuopiossa Lidl teki viime kesäkuussa dyykkarista tutkintapyynnön poliisille. Eikä tätä taattua laatua saa enää vain Lidlistä. Sauvossa S-market otti joulun kunniaksi käyttöön Halpamaista-konseptin eli salpuutti jätetilan oven ja nälkyytti dyykkarin syömälakkoon asti.

Turun Sanomien uutissivu, jolla otsikko: ”Dyykkari protestoi markettia vastaan syömälakolla”.

Roskisdyykkarin syömälakon nosti julkisuuteen Turun Sanomat (21.1.2015) sivun levyisellä jutulla heti pääuutisen alapuolella.

Sauvossa asialla ei ollut mikä tahansa dyykkari N.N. vaan rohkeasti omalla nimellään esiintyvä Niilo Nurmi. Työttömäksi jäänyt Nurmi kertoo lehdessä dyykkauksen nostaneen hänen perheensä elintasoa huomattavasti. Hän toivoo Suomeen dyykkauskulttuurin lisääntymistä.

Keskustelupalstoilla Nurmelle vastataan niin kuin nykyään vastataan kenelle tahansa mitä tahansa epäkohtaa vastustavalle. Nurmen syömälakkoa pidetään kiukutteluna, joka onkin kätevä yleisnimitys kaikelle vahvemman oikeutta vastustavalle toiminnalle. Keskusteluun ujutetaan tietenkin myös vanha kunnon Neuvostoliitto. Ääripäiden välillähän ei ole vaihtoehtoja: meillä voi olla vain joko tyhjät hyllyt ja jonot kaupan edessä tai pursuavat hyllyt, joista ei jokaista tuotetta myydä välttämättä edes yhtä ainutta kertaa, sekä jonot ruoka-avun edessä.

Kovin tärkeää on monelle keskustelijalle muistuttaa, että Nurmi ei voi saada yhteyttä kauppiaaseen, koska S-marketilla ei sellaista ole. Periaatteessa termien täsmällisyyteen olisi syytä kiinnittää huomiota, eli pitäisi puhua keskustelijoiden sijasta huutelijoista. En kuitenkaan näe merkittävää eroa siinä, onko kaupan johdossa keskusliikkeen orja palkattuna vai keskusliikkeen orja omalla taloudellisella vastuulla. (Se ero tietysti on, että Turun Kupittaan Citymarketin kauppias tienasi 2,8 miljoonaa euroa vuonna 2013, kun suurituloisin Prisma-pomo pääsi Lappeenrannassa 0,1 miljoonaan euroon. Jos orja tuntuu tylyltä ilmaukselta, kannattaa miettiä sitä, että 1300-luvun Firenzessä palkkatyöstä riippuvaiset perheenpäät rinnastettiin orpoihin ja leskiin.)

Nettikeskustelussa on ollut kovassa käytössä myös joka tilanteeseen sopiva suomalainen ajattelun ohituskaista: menisit töihin. Oikeastaan Nurmi oli kyllä työllistänyt itsensä asiallisesti dyykkarina, kunnes kilpaileva yritysmammutti päätti rajoittaa hänen elinkeinovapauttansa.

Hienostuneempi ohituskaista on väittää Turun Osuuskaupan toimialajohtajan Mikko Rauhasen tavoin, että jätehuoneet lukitaan, koska kaupat eivät halua dyykkarien sairastuvan. Perusterveen ja perushygieenisen ihmisen on kuitenkin omien kokemuksieni perusteella melkeinpä toivotonta saada ruokamyrkytystä kaupan elintarvikkeista, vaikka kuinka olisi käyttöpäivä mennyt ja kylmätavara lämmennyt.

Lisäksi jokainen dyykkari sisäistää, että jätteitä tongitaan täysin omalla vastuulla. Palataan sairastumisargumenttiin sitten, kun Yhdysvalloissa joku dyykkari on saanut jättimäiset vahingonkorvaukset vatsakivusta ja -särystä. Jos kauppa olisi aidosti kiinnostunut edes asiakkaidensa terveydestä, se ei myisi tupakkaa eikä halventaisi lenkkimakkaraa.

Suunnilleen kaikki kannattavat kauppojen ylijäämäruoan hyötykäyttöä, mutta monet haluavat varmistaa, että ruoka menee ”vähäosaisille” eikä esimerkiksi asuntolainaa lyhentävälle Niilo Nurmelle. Ilmeisesti dyykkaamisessa ei ole riittävästi samaa nöyryytyksen elementtiä kuin leipäjonoissa, jotta siihen turvautuisivat vain oikeasti tukalassa tilanteessa olevat. Passivoiva jonossa seisoskelu on kaiketi arvokkaampaa kuin ruoan omaehtoinen hankkiminen dyykkaamalla.

Ruoka-avulla on ikävä kyllä paikkansa yhteiskunnassa, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen kauppojen hävikkiin. Ensinnäkään kaupat eivät uskalla luovuttaa kaikkea syömäkelpoista ruokaa. S-ryhmän Rauhanen mainitsee tällaisiksi tuotteiksi kalan, äyriäiset, tuoresalaatit ja tuorejuustot. Viimeinen käyttöpäivä on Eviralle edelleen tabu, jonka ruoka-avustajat saavat ylittää vain jäädytyksen tai ruoanlaiton sakramenteilla, vaikka yksikään elintarvike ei tiettävästi osaa vuorokauden vaihtuessa muuttua kelvottomaksi.

Sen lisäksi, että ruoka-apu ei edes teoriassa voi kattaa kaikkea hävikkiä, se on laajamittaiseen dyykkaukseen verrattuna tehotonta: Avunsaajien pitää matkustaa tietylle paikalle tiettynä kellonlyömänä, kun dyykkareina he voisivat käydä lähikaupan takana omien aikataulujensa mukaisesti. Järjestöillä taas pitää olla autot, tekijät, tilat ja elintarvikehuoneistojen omavalvontasuunnitelmat. Käytännössä siis vapaaehtoiset toteuttavat ja veronmaksajat (ja peliriippuvaiset) kustantavat toiminnan, jolla K-kauppiaat ja S-myymäläpäälliköt oikeuttavat ääretöntä valikoimaansa ja saavat vielä kaupan päälle hyväntekijän sädekehää. (Kupittaan Citymarketin kauppias ei tosin Päivi Ulriksdottirin todistuksen mukaan perusta tällaisista sädekehistä.)

Ruoka-apu ainoana ratkaisuna tyssää viimeistään resurssipulaan. Jaettavaa riittäisi, mutta jakajia ei löydy. Sauvonkin S-market vasta ”käy keskustelua” seurakunnan kanssa. Samaan aikaan mieluummin jätetään ruoka jätehuollon armoille kuin annetaan dyykkarille armoa. Kauppias-myymälänhoitaja on selvästi Kurjansa lukenut – käsikirjana.

Mikään tarkastelua kestävä perustelu ei nähdäkseni estä kauppaa jättämästä jätehuoneen ovea raolleen. Jos tiloja sotketaan, siihen olisi varmasti löydettävissä ratkaisuja (valvontakamerat, aikalukot, dyykkarien siivouspartiot…). Henkilökunnalle taas voisi ihan johtoporrasta myöten järjestää koulutustilaisuuden, jossa kerrotaan, ettei dyykkareita ole syytä pelätä tai vihata.

Nykyisen salpuuttamiskehityksen pysäyttämiseksi eduskunnan tulisi säätää laki, jonka mukaan kauppojen pitää sallia ja mahdollistaa hävikkiruoan dyykkaus. Kauppiaiden maalaamissa kauhukuvissa tällöin kaikki alkaisivat dyykata eikä kukaan enää haluaisi ostaa mitään. Todellisuudessa kaupan kannattaa ennemmin pudottaa roimasti hintaa kuin heittää roskiin. Jos vaihtoehtona vielä olisi, että asiakas saattaisi hankkia ruokansa sadan prosentin alennuksella, kauppa oppisi äkkiä minimoimaan hävikkinsä. Tällaisessa ihannetilanteessa dyykkarit jäisivät nuolemaan näppejään – avonaisten jäteastioiden äärellä.

Tähteistä syntyy mitä pahimpia ja parhaimpia munakkaita

Posted on by Onni Tonkija

Munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain, sanovat tähdeasiantuntijat. Esimerkiksi joulukinkun jämät, yli jääneet keitetyt perunat, pehmenneen paprikan tai juustonkannikan.

Muuten hyvä mutta noita aineksia voi lisätä joka toiseen ruokalajiin, vaikkapa pyttipannuun, pastakastikkeeseen tai uunivuokaruokaan. Jos munakkaaseen kerran voi piilottaa melkein mitä vain, miksi esimerkit ovat aina tutuista tutuimpia, lastenleikkitasoisia?

Päätin koetella munakkaan rajoja valitsemalla täytteiksi sellaisia tähteitä, joiden hyödyntämistä muut ovat todistetusti pitäneet toivottomana. Mitä saadaan, kun sekoitetaan roskikseen hylätyt munat ja tähteet?

Erilaisia avattuja ruoka-ainepakkauksia.

Tähteet kello 12:sta myötäpäivään: suolapähkinäsekoitus, karkea kuivattu juustoraaste, hedelmä-pähkinämysli, hienonnettu hasselpähkinä, mantelijauhe, kookoshiutaleet, merileväarkit. Kaikki Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, avoinna yötä päivää).

Suolapähkinämunakas

Koska perunalastumunakkaastani tuli ihan maistuvaa, ajattelin suolapähkinöiden sopivan munakkaaseen yhtä lailla. Toiveajattelin. Siinä missä perunalastut pehmenevät pannulla rapeanpehmeiksi, pähkinät pysyvät kovina ja vievät syödessä kaiken huomion. Suolapähkinämunakas onkin selvästi vähemmän kuin osiensa summa.

Juustomurumunakas

Juustojauhe ansaitsee erityistarkastelun, koska se ei ole yhtä monikäyttöistä kuin hienontamaton ja kuivaamaton juusto. Hävikin estämiseksi olisi hyvä, että tauhkan voisi paitsi sirotella pastan päälle myös haudata jonnekin.

Kahden munan munakkaaseen voi piilottaa melkein mitä vain täytettä puolisen desiä. Tällä määrällä juustomurumunakkaasta tuli oivallista. Suutuntuma oli napakka mutta ei kova eikä sattumainen niin kuin pähkinämunakkaassa.

Karkean juustojauheen jälkeen tavanomainen, venyväksi sulava juustoraaste tuntuu vähän kömpelöltä munakkaan täytteeltä. Jos käytettävissä on jauhetta, munakkaaseen ei oikeastaan kannata raastaa juustoa kuin enintään mahdollisia muita täytteitä sitovaksi liimaksi.

Myslimunakas

Satokausikalenteri kysyy, miksi munakkaan pitäisi olla suolainen, ja antaa hedelmämunakkaan ohjeen. Koska ohjeessa käytetään kaurahiutaleita, minä kysyn, miksi hedelmämunakkaan valmistamisen pitää olla kaikkine kuorimisineen niin hankalaa, kun roskiksista saa valmista hedelmämunakassekoitusta eli kuivattuja hedelmiä ja kaurahiutaleita sisältävää mysliä.

Myslimunakas on kaikista elämäni aikana syömistäni omeleteista eittämättä pahimman makuinen. Pähkinöiden suutuntumaa olen jo arvostellut, enkä myöskään kuivahedelmiä arvostanut (mysli oli tosin parasta ennen 2011). Ikävintä myslitäytteessä oli tasaisen puiseva viljamatto, joka tuppasi vielä varisemaan munakkaan välistä lautaselle. Lopputuloksen olisi kyllä voinut arvata kielelläkin: munavoileipä kuulostaa asialliselta ja maittavalta, kun taas leipäöljymuna on pelkkä sekasotku.

Manteli-kookos-pähkinämunakas

Leivonta jättää usein jälkeensä monenlaista vajaata jauho- ja jauhepussukkaa, jotka sitten pyörivät kaapeissa vuosi- ja kuukaudet. Dyykkaamani mantelijauhe, kookoshiutaleet ja hasselpähkinäjauhe olivat vuosilta 2014, 2006 ja 2008, mikä ei kylläkään huomattavasti makua haitannut. Ronkeleimmat vakuumipakattujen pähkinöiden jäähdyttelijät eivät tosin välttämättä luokittelisi puoli tusinaa vuotta sitten ilmastettua hasselpurua elintarvikkeeksi.

Sekoitin kahteen munaan kolmea jauhettani sekä vettä, yhden ruokalusikallisen kutakin. Paksuhkosta tahnasta tuli pannulla jonkinlainen munakkaan ja ohukaisen välimuoto. Lettu on väistämättä jälkiruokamainen, joten makuhermojen säästämiseksi pinnalle voi lisätä vähän sokeria tai hunajaa. Hasselpähkinä tuo munakkaaseen mukavasti väriä ja mausteisuutta; pelkkä manteli-kookos on täytteenä vähän vaisu.

Merilevämunakas

Merilevämunakas on monella tapaa munakkaiden parhaimmistoa. Ensinnäkin se on viekoittelevan herkullista. Siihen voi myös kätevästi käyttää sušin valmistuksesta jäljelle jääneet noriarkit. (Kuivattu merilevä tosin säilyisi seuraavaankin sušisessioon, kunhan sitä ei ihan kylpyhuoneessa pidä. ”Oma” leväpakettini oli ollut avattuna pöydällä muutaman kuukauden, koska en ollut jaksanut ryhtyä näpräämään makeja.)

Merilevämunakasta vaivattomammaksi munakas voi tulla vain, jos jättää täytteen tyyten pois. Tämän ruokalajin valmistaminen on itse asiassa niin helppoa, että annan kuvakatkon jälkeen siihen yksityiskohtaiset ohjeet.

Pannulla munakas, jonka sisältä pilkistää norilevy.

Eväs levällä. (Näihin munapaistoksiin näyttää aina ilmestyvän naamoja.)

Riko kaksi kananmunaa juomalasiin tai johonkin muuhun kuppiin. (Dyykkari rikkoo munat varmuuden vuoksi eri astioihin, jos parasta ennen -päiväyksestä on jo aikaa.) Rikkominen on parasta suorittaa kopauttamalla munan päiväntasaajaa pöytää vasten joko munaa tai pöytää liikuttamalla. Pöytä sotkuu väistämättä vähän, mutta kuori repeää yleensä vain kahteen osaan.

Munakas sopii parhaiten pannulle, jonka halkaisija on suurin piirtein merileväarkin lävistäjän mittainen. Aseta pannu levylle ja levy täysille. Lisää pannulle loraus eli 0,5 ruokalusikallista öljyä.

Epäpuhtaat puristetut öljyt alkavat savuta, kun lämpötila on sopiva. Kullankeltaiseksi raffinoidusta rypsiöljystä taas ei tule helposti savua, mutta sen vieno tuoksu alkaa erottua. Ehkä varmin tapa on kuitenkin katsoa öljyä aivan läheltä: kun silmiä alkaa kirveltää, öljyä höyrystyy sen verran, että se on juuri sopivan lämmintä. Jos silmiin alkaa sattua, pannulle on jäänyt vettä, joka kiehuessaan räiskyttää kuumaa öljyä. Varman päälle ottajat kaapivat pannulle pöydälle munia rikottaessa jääneen valkuaissotkun ja paistavat koepalan.

Kun lämpötila on sopiva, kieputa munat haarukalla jotenkin yhtenäiseksi seokseksi ja kaada pannulle. Käännä levy pois päältä. Kallistele pannua niin, että massa täyttää koko paistoalan. Koko paistoajan ole valppaana eli noin minuutin verran.

Ripottele ensin munamassan pinnalle suolaa ja paina sitten päälle merilevälevy. Levä ehtii näin pehmetä paiston aikana. Koska tämä ohje on tarkoitettu myös täydellisille aloittelijoille, katson tarpeelliseksi mainita, että suolan on tietysti oltava merisuolaa, koska merilevä on merenelävä.

Noriarkki on neliömäinen ja pannu on ympyrän muotoinen, joten munakkaan reunaan jää tilkut, joista voi tarkkailla paistamisen etenemistä. Kun viimeinenkin paistopiste on juuri hyytynyt, kumoa puolet munakkaasta toisen puolikkaan päälle ja siirrä lettu lautaselle. Jos pannu on iso eikä munia ole enempää kuin kaksi, munakas paistuu varsin tasaisesti eikä ehdi sitkistyä pohjastaan.

Lähteet

Tähteet ovat siitä kivoja, että ne pakottavat luovuuteen. Mistään nimittäin tuskin löytyy juuri kulloisiinkin tähteisiin räätälöityä reseptiä. Suolapähkinä- ja myslimunakkaista en esimerkiksi ole koskaan lukenut, mikä ei näin jälkikatsannossa ole ihmekään.

Paremmin onnistuneet munakkaani taas eivät ole mitenkään ainoalaatuisia: Juustomunakkaita on tehty maailman sivu, ja mantelijauheinen munakas on à la karppaajien perusherkku. Merilevän ja kananmunan liitto taas on riisillä höystettynä sušista tuttu, eikä omakaan versioni näyttäisi olevan millään tavalla tuore keksintö. Ei siis mitään uutta liesituulettimen valon alla, mikä ei näin dyykkikeittiössä ole ihmekään.

Saako dyykkari niuhottaa kuin vegaani?

Posted on by Onni Tonkija

Niuhottaako vegaani, jos hän kyläillessään tuo omat kakut ja keksit siksi, että isäntäväki ei tarjoa kasviperäisiä kahvileipiä? Monen mielestä ei niuhota, sillä onhan vegaanin saatava osallistua yhteiseen ruokailuun ilman, että hän joutuu sotimaan omia arvojaan vastaan. Olisi pikemminkin isännältä tai emännältä kohteliasta huolehtia siitä, että pöydässä on vegaanillekin sopivaa syötävää.

Aterioin joulusta loppiaiseen melkein pelkästään muualla kuin kotona. Sen seurauksena ruokani tongittuusaste romahti, mutta en päästänyt sitä ihan nollaan.

Joulunviettopaikkaan vein itselleni tuliaiseksi dyykkaamaani pakastettua joulukinkkua. (Tämä edellisvuotiseksi ajoittamani tähdeliha maistui aivan tavalliselta kinkulta.) Uudenvuodenpaikkaan varasin dyykattuja perunalastuja, jauhelihaa ja muita sipsivuoan tarpeita. Loppiaispaikkaan otin mukaani dyykattuja hedelmiä, proteiinipatukoita ja muuta vaatimatonta kylmäsäilytystä vaatimatonta.

Neljä pakettia ateriankorvikepatukoita. Yksi suklaapäällysteinen patukka osittain kääreistä kuorittuna.

Paketti kolme vuotta vanhoja valkuaisainepatukoita on oikeastaan parempi kuin pussillinen uusia, koska nykyihmisen olisi hyvä harjoittaa leukojaan muutenkin kuin stressaantuneena nukkuessaan.

Tajusin, että voisin syödä matkoilla paljon enemmän omia ruokiani, koska minulla ei ole mikään pula dyykatuista elintarvikkeista. Turhaan puputan ostamalla ostettua ruokaa, jos kotona samaan aikaan pilaantuu resurssiviisasta sapuskaa.

Niuhottaako sitten dyykkari, jos hän kyläillessään tuo omat pullat ja pasteijat siksi, että isäntäväki ei tarjoa tongittuja torttuja? Luulisin, että hän ei saa osakseen ihan yhtä suurta sympatiaa kuin vegaani. Tuskin kukaan olisi vaatimassa dyykkarille luovuttamatonta oikeutta roskiksesta haettuun suuhunpantavaan.

Miksi suhtaudumme vegaaniuteen ja dyykkiuteen näin eri tavoilla, vaikka kumpaakin ruokavaliota voidaan pitää eettisesti perusteltuna? Onko eroihin syynä dyykkarin ruokavalion harvinaisuus, vai voisiko vegaanius olla eettisesti korkeatasoisempaa?

Niuhottamiseen liittyviä ajatuskulkuja käytiin läpi Helsingin työväenopistossa viime marraskuussa. Ilkka Vartiainen kysyi luentonsa otsikossa, pitääkö ympäristöystävällisyyden olla niuhottavan täydellistä.

Vartiaisen mukaan niuhotuksessa on keskeistä liiallisen tarkkuuden vaatimus. Liiallisuuksiin saatetaan mennä, jos esimerkiksi suostutaan syömään vain dyykattuja elintarvikkeita tai kaihdetaan tuotetta, jossa on miniskuulinen määrä eläintehtailun sivutuotetta.

Ei ole kuitenkaan kiistatonta, milloin huolellisuus muuttuu niuhotukseksi. Vartiaisen mielestä hyttysen siivilöintiin syyllistyy esimerkiksi se, jolle elintarvikkeen aiheuttama pakkausjäte on pahempi synti kuin itse tuotteen valmistamisessa syntyvät päästöt.

Ilkka Vartiainen luennoi luokkatilassa. Valkokankaalla lukee muun muassa: ”Jos siis oletamme ihmisen pyrkivän hyvään elämään, tuntuu mahdolliselta väittää hänen pyrkivän myös niin hyvään elämään kuin suinkin. Toisin sanoen, hyvän elämän ajatukseen itseensä kuuluu mahdollisimman hyvän elämän ajatus, eräänlainen täydellistymisen idea.”

Kyse ei ole niuhottamisesta vaan eräänlaisesta täydellistymisen ideasta, voisi Timo Airaksinen todeta. Vasemmalla Ilkka Vartiainen.

Ympäristöasioissa niuhottamista edellyttää pienten päätösten tyrannia. Se tarkoittaa sitä, että yksilön tasolla pienet asiat, kuten muovipussien käyttö, voivat muuttua suuriksi ja rajoittaviksi, kun miljoonat ihmiset toimivat samoin.

Täydellisyyttä luonnonsuojelu ei silti yleensä vaadi. Poikkeuksena ovat tiukat eettiset periaatteet: jos turkis on murha, kaninkarva hupun reunassa ei ole yhtään pienempi paha kuin täyspitkä astrakaaniturkki.

Dyykkauksen ja vegaaniuden välille löytyykin siis filosofinen ero. Vegaanius on velvollisuusetiikan mukaista: Eläimiä ei saa käyttää hyväksi. Piste.

Dyykkarin on vaikea olla yhtä ehdoton: Ruokaa ei saa heittää hukkaan. Puolipiste. Paitsi jos se on päässyt homehtumaan tai putoamaan maahan tai jäämään oksennustautisen lapsen lautaselle tai…

Dyykkaus näyttäisi olevan seurausetiikan piirissä. Vaikka se kuinka säästää luonnon- ja rahavaroja, omien tonkiruokiensa kanssa kahvipöytään istuva on kummajainen. Dyykatun ruoan syöminen ei voi tulla kategoriseksi periaatteeksi, koska eettisen dyykkarin tavoitteena on ruokahävikin lopettaminen. Dyykkaus ei siis ole ikävä velvollisuus, vaan se on iljettävän haaskauksen mieluinen seuraus.

Sipsipussien jämille roskistuomio harvoin tarpeen

Posted on by Onni Tonkija

Uudenvuodenaaton peruja ovat monessa kodissa perunasalaatin ja perunalastujen loput. Perunasalaatti on jo itsessään tähderuokaa, joten sitä on vaikea jatkojalostaa, mutta perunalastut voi sentään pelastaa roskikselta keksimällä niille uutta käyttöä. Sipsihävikki on tosin kotitalouksilla, kas kummaa, jo hyvin hallinnassa: sekajätteisiin heitetystä perunasta lastuja on oman arvioni mukaan enintään prosentti.

Puolityhjiä sipsipusseja ahdettuna juustonaksujen mainoskassiin. Vieressä perunalastuputkilo.

Sipsi on ihmisille niin mieluinen herkku, että tämän kokoelman dyykkaamiseen meni puolisen vuotta. Putkilo on kuvassa vain mittakaavaa antamassa, koska Pringlet eivät juridisesti ole sipsejä.

Vaikka perunalastujen pysyvyys avatussa pussissa on ilmeisen heikko, lastujen säilyvyys on varsin hyvä. Jos kesken jääneen pussin sulkee ja piilottaa huolellisesti, sen pariin voi huoletta palata viikon päästä, eikä peli ole kuukauden kuluttuakaan menetetty. Heikoiten säilyvät huokoiset taikinasta tehdyt sipsit, kuten juustonaksut, sillä ne imevät itsensä ilmankosteudesta nahkeiksi.

Maistelin vuoden päätteeksi perunalastuja, joita olin pitkin vuotta löytänyt avatuissa pusseissa. Selvimmin makunsa olivat menettäneet vanhimmat ja miedoimmat sipsit. Todennäköisesti myös voimakkaasti maustettujen sipsien aromit haihtuvat ja hajoavat, mutta mausteet peittävät näitä virheitä.

Jos sipsit maistuvat eltaantuneilta mutta eivät suoranaisesti pahoilta, niitä voi hyödyntää ruoanlaitossa. Sipsit ovat raaka-aineina oikeastaan puolivalmisteita, sillä ne ovat perunaa valmiiksi viipaloituna ja paistettuna. Esimerkiksi maineikkaan El Bulli -ravintolan työntekijöitä ruokittiin perunalastuilla täytetyillä munakkailla.

Kokeilin tällaista sipsiomelettia. Hyydytin pannulla kolmea rikottua munaa ja ripottelin päälle kourallisen perusperunalastuja ja pari hyppysellistä juustoraastetta. Hetken paisteltuani käänsin munakkaan toisen puoliskon kanneksi ensimmäiselle. Juusto toi makua, ja perunalastut antoivat jännää suutuntumaa, joka ei ollut ihan rapea muttei täysin pehmoinenkaan. Saatan antaa tälle kummajaiselle vielä toisen mahdollisuuden.

Tähdesipseistä voi valmistaa myös jauheliha-perunalastuvuokaa. Koska en ollut dyykannut ranskankermaa, käytin sen tilalla ruokakermaa. Pastakastike vaihtui samasta syystä yrttimausteiseen tomaattimurskaan.

Lasivuoassa jauheliha-perunalastupaistosta ja paistoksessa lusikka.

Kuvassa tämän kerran viimeinen sipsiruoka sipsivuoka. Raaka-aineet Taloyhtiön jätepisteestä (0 e, auki uutenavuotenakin), kaikki muu kuvausrekvisiittaa.

Lopputulos maistui aika tavalliselta jauhelihasörsseliltä. Sisus tuotti pettymyksen, koska sipsiltä näyttänyt lastu olikin suussa ihan mauton ja pehmoinen. Päällyksen juustolla kuorrutetut perunalastut olivat sen sijaan rapsakkaa mutusteltavaa, joten jos tähdesipsejä ei ole ylenpalttisesti, säästäisin ne kaikki pintakerrokseen. Erikseen en kyllä lähtisi ostamaan sipsejä tähän ruokaan mutta en toisaalta tekisi niin mitään muutakaan tarkoitusta varten.

Joululahjat krääsästä aineettomiin ja kirjoista aneettomiin

Posted on by Onni Tonkija

Mitä antaa hänelle? Mitä antaa hän? Tällaisilla kysymyksillä me kuormitamme itseämme joulun aikaan. Esittelen kauheimmat ja kauneimmat joululahjat surkeusjärjestyksessä.

Krääsä

Luonto-Liitto kehottaa viettämään krääsätöntä joulua. Sen ei pitäisi olla liikaa vaadittu vaan vähimmäissuoritus.

Punainen kynttilä palaa kupissa, jossa on jouluaiheinen koristepainatus.

Tämä kynttilä ei ollut ehtinyt kauan loistaa, ennen kuin se löysi tiensä roskikseen. Vaikka kynttilän polttaisikin loppuun, kupille on hankala keksiä mitään järkevää käyttöä.

Krääsäksi luen kaikki halvat pikkutavarat, joiden hankkiminen kysyy esteettistä puusilmää. Ekologisesti ajattelevalle nämä kammotukset ovat kuriste-esineitä: tyhjän eleen suorittamisen jälkeen niillä ei ole mitään arvoa, mutta tavaraa ei tahtoisi heittää roskiinkaan, eikä ajatteleva ihminen voi panna tällaista vahinkoa kiertämään. Krääsälahjan aiheuttamaa pahaa oloa voi lievittää sillä tiedolla, että tavara itsessään muodostaa vain 10 prosenttia sen elinkaaren aikana syntyvistä jätteistä, eli vahinko on tapahtunut jo ennen ostamista.

Ajattelevatkin ihmiset saattavat ostaa krääsää, jos he haluavat osallistua pikkujoulujen morsiamenryöstöön eli joulupukin vierailuun. Ikään kuin maailmassa ei olisi tarpeeksi kärsimystä, pikkujoulupakettiin on usein kääräisty jonkinlainen ”tsoukkityyppinen” lahja, kuten ”matkapuhelimen hälyttäessä vilkkuva ´gesmivälkky´”.

Pikkujoulujen lahjapöljäilystä pitää yksinkertaisesti kieltäytyä. Jos päätät olla parempi ihminen ja ostaa juhliin aineettoman hyväntekeväisyyslahjan, osoitat hyväksyväsi muiden krääsäilyn. Lisäksi joku saattaa ärsyyntyä lahjastasi, sillä hyväntekeväisyyslahja ilahduttaa antajaa melkein kolme kertaa todennäköisemmin kuin vastaanottajaa.

Roina

Roina on periaatteessa hyödyllistä tavaraa, mutta se ei kohtaa lahjan saajan tarpeita. Jos olet joskus antanut lahjaksi vaikkapa astian, olet todennäköisesti lahjoittanut roinaa. Saajalla oli jo ehkä ennestään riittävästi astioita, tai hän olisi halunnut erimallisen tai -värisen kipon.

Jos taas olet tarkoin selvittänyt kohteesi astiamakua, miksi ylipäätään ostat koko lahjaa? Kai hän osaa käydä kaupassa itsekin. Jos tiedät, että hänellä ei ole varaa, anna lahjaksi rahaa. Ei sinun tarvitse holhota, mitä ihminen rahoillaan tekee.

Nautintoaineet

Viinipullo on tökerö lahja, jos saajalle ei alkoholi maistu ja etenkin jos maistuu. Kahvi ja tee eivät ole yhtä vahingollisia valintoja, mutta nämäkään juomat eivät tuota kaikille nautintoa tai tuottavat vain tietynlaatuisina.

Rusetilla solmittu suklaarasia punaisella kankaalla.

Tämä suklaarasia löysi tiensä roskikseen neljä kuukautta parasta ennen -kuun jälkeen. Siinä vaiheessa hyvältä maistuivat enää tummasuklaiset tryffelit, mutta niiden pintaa peittänyt harmaa härmä esti esteettisen elämyksen.

Suklaa on tavaratalon kuvaston mukaan ”aina tervetullut lahja”. (Tähän naurua joulupukin vatsanpohjasta.) Ensinnäkin viattomien lasten päivän välittömässä läheisyydessä on vaikea unohtaa kaakaota poimivat pikku orjat. Toisekseen makuja on tässäkin asiassa monia, ja yllättävän suuri osa ihmisistä inhoaa yllättävän suurta osaa konvehdeista, vaikka joulun perusherkusta on kyse. Kolmanneksi kaappeihin jouluna kerääntynyt suklaa härskiintyy viimeistään syksyyn mennessä, joten sen syömistä ei voi jakaa koko vuoden ajalle.

Krääsän vastine suklaissa on Suomen myydyin konvehtirasia[†] Juhlapöydän konvehdit. En ole ihan varma, voisiko sen lahjoittaminen olla Punavuoressa veikeän ironinen teko, mutta sen tiedän, että muualla Suomessa sitä pidetään järkevän ihmisen kustannustehokkaana lahjana ja tuliaisena. Samaa rasiaa kierrätetään sitten joulun ajan eri kodeissa kuin voileipää 60-luvun baarissa.

Ruoka

Ruoka on sikäli siedettävä lahja, että siitä on helpompi päästä kunniallisesti eroon kuin tavarasta. Ahdistusta nämä kaappeihin kerääntyvät, vähälle käytölle jäävät hillo-, hunaja- ja sinappipurkit kuitenkin aiheuttavat.

Aineettomat

Aineettomiin lahjoihin luetaan tavallisesti palvelut, vaikka näiden tuottamiseksi tarvitaan mittavat materiaalivirrat. Useimmat kauneusalan palvelut ovat minusta tarpeellisia vain siinä tapauksessa, että ihminen ei muuten saa toisen ihmisen kosketusta. Kaiken maailman kasvo-, kynsi- ja jalkahoidot ovat pitkälti kosmetiikkakuorrutteista puoskarointia. Toki ihoa on hyvä rasvata, jos luontaiset rasvat on ensin pesuaineilla pois huuhdottu, mutta ei se sisäinen kauneus loputtomalla raaputtamisella ja puunaamisella esiin tule. Kauneushoidoilla on sentään vissi työllistävä vaikutus, ainakin tulevaisuuden syöpälääkäreitä työllistävä.

Palvelut on tapana aineellistaa lahjakortein. Lahjakorteissa Juhlapöydän konvehtien vastine ovat Finnkinon elokuvaliput. Molemmat ovat yhtä tylsä valinta ja vanhenevat samoihin aikoihin.

Aineettomien lahjojen hienostunut muoto ovat palvelukset. Luvataan auttaa siivouksessa tai viedä sieniretkelle. Näissä lupauksissa on se hyvä puoli, että ne unohtuvat jopa nopeammin kuin uudenvuodenserkkunsa.

Paras palvelus voisi olla hyvä mietelause tai vinkki. Minä vinkkaan virittämään netin jouluaaton Yle-puhelman taajuudelle. Tommi Liimatan verkkainen tyyli rauhoittaa aaton viettoon toisin kuin Porilaisten marssi, ja irvailee ohjelma hauskasti lahjahumullekin.

Kirjat

Paperiset kirjat ovat ekoihmisellekin hyväksyttävä tavaralahja. Niiden valmistus ei ihan mahdottomasti kuormita ympäristöä, ja lukemiseen käytettävä aika on pois kaikenlaisilta näyttöpäätteiltä. Kirjoja on myös helppo kierrättää niin esineenä kuin materiaalinakin.

Kymmenen Havahtuminen-kirjaa aseteltuna 10−:n muotoon.

Nämä kirjat löysivät tiensä Helsingin Kirjasto 10:een. Havahtuminen on lahjana lähes täysi kymppi. Miinusta tulee vain siitä, että kirja on kaikesta huolimatta tavaraa.

Makuasiat ovat keskeisiä kirjalahjoissakin. Jotta kirja ei jäisi hyllyyn pölyttymään, kannattaa Finlandia-voittaja monesti hankkia tietokirjojen puolelta. Tietokirjat kun ovat yleensä selailulle alttiimpia kuin romaanit. Vaikka lahjakirja jäisi lopulta kokonaan lukematta, on kirjan ostamalla voinut tukea älyllistä ja myötäelävää kulttuuria. Myös Finnkinon leffalippujen kirjallinen vastine Mitä missä milloin auttaa kustantamaan muita, ansiokkaita teoksia.

Aneettomat

Järkevintä olisi ostaa läpi vuoden kaikkea tarpeellista ja viettää lahjaton joulu. Ei tarvitsisi hermoilla kaupoissa, ei kyräillä lahjakasojen korkeuksia, ei palauttaa epäonnistuneita ostoksia. Lahjattomuuden harjoittelun voit aloittaa krääsästä ja pikkujouluista. Vähitellen opit olemaan jakelematta jouluun erotettavasti kuuluvia viinipulloja, suklaarasioita ja kehitysapuvuohia.

Lahjaton joulu ei ole aneeminen joulu, mutta se on aneeton joulu, sillä lahjoihin liittyvä anekauppa jää kokonaan käymättä. Epäiletkö kuitenkin, että tarvitset lahjan antamisesta saamaasi mielihyvää tai että ystäväsi tarvitsee lahjan saamisen antamaa huomioiduksi tulemisen tunnetta? Siinä tapauksessa teidän on molempien aika aikuistua ja muuttaa riippuvuussuhde ystävyyssuhteeksi.

 

† linkki kuollut

Tuli lyhyt, yö pitkä

Posted on by Onni Tonkija

Ennen sähkövaloja päivän pituus oli varsin oleellinen parametri. Kouluja käymätön vanha kansa osasi kertoa, että pisimmän päivän kantaa Vitus ja pisimmän yön antaa Kullitar, kuvun neiti, joka tunnettiin myös nimillä Lussi, Luttu ja Luusia. Talvipäivänseisauksen paikka tiedettiin tasan tarkkaan. Nykyään, kun on ledilamput ja oppivelvollisuus, meillä on niin kiire viettämään valon juhlaa, että vuoden pimeimpään vuorokauteen on vielä viikon päivät.

Palavia tupakansytyttimiä tulitikkulaatikoiden päällä.

Tulta muille! Sytyttimet ja tulitikkurasiat Taloyhtiön jätepisteestä.

En sytyttänyt lucianpäivän kunniaksi perinteistä pienhiukkaspäästölähdettä eli kynttilää. Onhan tämän päivän Luciallakin päässään sähkötuikut. Nykykansa ei ole pitkään aikaan tarvinnut tulentekovälineitä kuin savukkeen sytyttämiseen, ja sekin syy alkaa poistua sähkötupakan myötä.

Kehityksessä on ehkä vastaus ihmettelyyni siitä, miksi roskiksista löytyy niin paljon käyttämättömiä tulitikkuja ja toimivia sytyttimiä: hukkaanheittäjät ovat ilmeisesti siirtyneet moderneihin valontuotto- ja nikotiininannostelumenetelmiin, joten he voivat vapauttaa tulitikkulaatikoiden vaatiman tilan oman onnellisuutensa käyttöön.

Jos et ole vielä onnistunut lukemaan edellistä kirjoitustani, suosittelen sitä lämpimämmin, mitä kylmemmin ihmiset tuntuvat käyttäytyvän, perehtymään siihen. Muuten ehdotan mitä lämpimimmin tutustumaan kuvamateriaaliin, jolla vanha kansa viihdytti itseään lucianpäivänä.

Haluatko onnelliseksi? Tuskin!

Posted on by Onni Tonkija

Nimen perusteella Onnen tongintaa on 64-prosenttisesti penkomista ja möyrimistä, eli hyvinvoinnin ja tasapainon etsimiselle jää 36 tai 46 prosenttia riippuen siitä, kuinka vakavasti panostan blogiini. Tämän artikkelin jälkeen voisin oikeastaan jättää onnen oman onnensa nojaan, sillä kirjoitukseni todennäköisesti saa sinut hankkimaan parempaa luettavaa.

Anthony de Mello kertoo kirjassaan Havahtuminen (Like, 1999), kuinka onnelliseksi ryhdytään. Kirjan mukaan emme voi saavuttaa onnellisuutta niin kauan kuin olemme unessa. Onneksi meillä on de Mellon kaltainen unilukkari, joka kertoo, miksi nukumme ja miten voimme herätä.

Jalustalle nostettu Havahtuminen-kirja heittää varjonsa mustien silmälappujen päälle.

Twitterissä elämöi vielä vähän aikaa sitten tili nimeltä Don’t Read Comments, ja se on ihan pätevä neuvo. En sitä kuitenkaan pari vuotta sitten noudattanut, kun joku suositteli nettilehden kommenteissa Havahtumista. Siitä suunnilleen vuoden kuluttua huomasin kirjan eräässä illanviettopaikassa hyllyyn hylättynä kuin silmälaput sekajätteissä. Jälkikäteen ajateltuna elämäni ei varsinaisesti mullistunut, mutta se muuttui lopullisesti parempaan suuntaan.

De Mellon mukaan keskeinen este onnellisuutemme tiellä on riippuvuus. Pidämme onnen mittana yleensä elämän kohokohtia mutta tulemme niistä helposti riippuvaisiksi. Tällaisen ”onnen” kääntöpuolena onkin tyytymättömyys, ahdistus tai masennus silloin, kun elämä ei tarjoa huippuhetkiä. Herääminen tarkoittaa sitä, että näemme halujemme läpi ja ymmärrämme riippuvuutemme.

Sen, että tavaran ostelu ja muut mielihyväpiikit ovat lyhytaikaisia, voi lukea nykyään lehdestä kuin lehdestä. Keskiluokkaiset kansalaiset eivät nähdäkseni kuitenkaan ole pahassa tavaran tai elämysten puutteessa, vaan eniten onnellisuuttamme nakertavat sosiaalisen kanssakäymisen kiemurat. Siksi onkin ikävää, etten ole missään havainnut palstatilaa sellaiselle ajattelulle, jolla de Mello ruumiinavaa elottomat ihmissuhteemme.

Elottomien ihmissuhteiden ääripää on suhteemme kuolleisiin. Pidämme vainajan suremista ylevänä, jopa välttämättömänä rituaalina. Enintään paheksumme sitä, että ihmiset itkevät julkimoiden kuolemaa kuin läheistensä poismenoa. De Mellon tulkinnan mukaan sureva on kuitenkin vain pahoillaan itsensä puolesta tai jonkun toisen ihmisen puolesta, jolle kuollut olisi voinut tuottaa iloa. Vainajan sureminen tarkoittaakin pohjimmiltaan sitä, että on antanut onnensa tulla riippuvaiseksi toisesta ihmisestä.

Onko siinä sitten jotakin pahaa, että olemme riippuvaisia muista? Olemmehan laumaeläimiä, ja yhteisöllisyys on yleisesti tunnustettu hyve. De Mellon mukaan riippuvuudet ovat onnen tiellä myös ihmissuhteissa:

”Jos koskaan sallitte itsenne tuntea hyvää mieltä siksi, että joku sanoo teidän olevan hyvä, valmistatte itsellenne pahaa mieltä silloin, kun ihmiset sanovat, että ette olekaan hyviä. Niin kauan kuin elätte täyttääksenne toisten ihmisten odotukset teidän on huolehdittava, mitä puette yllenne, miten kampaatte hiuksenne, ovatko kenkänne kiillotetut – lyhyesti sanottuna, että täytätte heidän jokaisen kirotun odotuksensa. Sitäkö te kutsutte inhimillisyydeksi?”

Suuri osa ihmisistä samastaa itsensä rahaan tai työhön, minkä takia heistä tulee usein onnettomia ja ahdistuneita. Toki yhteiskuntakin tekee kaikkensa pitääkseen itsensä sairaana, sillä yhteiskunnalle ihminen, jota ei voi hallita, on kauhistus, kuten de Mello sanoo.

Tiedotusvälineellisen menestyspuheen onttouden pystyy havaitsemaan ilman de Melloa. Silti sellainenkin ihminen, joka ei ole riippuvainen työelämässä saamastaan arvostuksesta, saattaa kompuroida parisuhteessa tai jossakin muussa läheisessä ihmissuhteessa. Tässä suhteessa Havahtuminen on korvaamaton apu.

Kuten lukuisat parisuhdeoppaat kertovat, onnellisen suhteen edellytys on se, ettei yritä muuttaa toista ihmistä. De Mello läpivalaisee muuttamisyrittäjyyden typeryyden. Sanomme toiselle, että ”sinun on parasta käyttäytyä niin kuin minä olen päättänyt tai rankaisen itseäni kehittämällä kielteisiä tunteita”. Ikävät tunteet eivät siis ole toisen ihmisen syy, vaan ne ovat meissä itsessämme. Saamme toki suojella itseämme toisen kiukunpurkauksilta, mutta muille asettamamme vaatimukset ovat meille vain pahan mielen lähteitä.

On täysin oma valintamme, miten suhtaudumme todellisuuteen. Maailmassa ei de Mellon mukaan ole mitään, mikä voisi loukata meitä, vaikka meidät on vahvasti ohjelmoitu loukkaantumaan ja pahastumaan. Alakuloisuus ja masennus ovat valaistuneellekin mahdollisia tunteita, mutta niihin ei pidä samastua vaan niiden pitää antaa mennä ohi.

Se, mitä sanomme rakkaudeksi, on de Mellon mukaan halun ja pelon sekaista hallitsemista ja omistamista. Kiinnymme sellaisiin ihmisiin, jotka suovat meille kiitosta, arvostusta, valtaa tai seksiä, mutta tällaiselle kaupankäynnille on varmasti osuvampiakin nimiä kuin rakkaus. De Mellon kuvaama aito rakkaus on mahdollista vain, jos olemme vapaita ja annamme muidenkin olla vapaita. Tämänkaltainen vaatimukseton rakkaus loistaa niin hyville kuin pahoillekin.

De Mellon mielestä voimme olla täysin onnellisia, vaikka kukaan ei rakastaisi meitä. Löydämme onnen, kun saamme yhteyden todellisuuteen. Tämä yhteys ei muodostu käyttäytymistä muuttamalla vaan tulemalla tietoiseksi kulttuurin ja yhteiskunnan meihin kohdistamasta ohjelmoinnista. De Mellon mukaan onnellisuus on luonnollinen tilamme. Sen huomaa esimerkiksi pieniä lapsia tarkkailemalla.

Havahtuminen ei tuo mitään uutta auringon alle. Idän mystikot ja Lähi-idän mystikko ovat sanoneet onnellisuudesta jo kaiken oleellisen. Miksi emme sitten yksinkertaisesti ryhdy onnellisiksi? De Mello sanoo, että useimmat ihmiset kuuntelevat saadakseen vahvistusta omille ajatuksilleen. Vihaamme uutta, etenkin jos meidän täytyisi myöntää olleemme väärässä.

Havahtuminen siis tuskin saa sinua heräämään, ellet ole jo valmiiksi kyllästynyt länsimaisen yhteiskuntamme menestysliturgiaan, ihmissuhteiden mekaanisuuteen ja elämän merkityksettömyyteen. Onni on nyt tässä nenäsi edessä, mutta taidat kulkea mieluummin unessa.

Jk. Onko täällä kilttejä (opetus)lapsia? Vastaa kysymykseen kommenttiruudussa viimeistään sunnuntaina 14.12.2014, niin saat Havahtumisen joululahjaksi. Liitä mukaan osoitteesi (maantieteellinen ja sähköinen) – poistan henkilötietosi ennen kuin julkaisen kommenttisi. Jos kaikki menee nappiin, kirja ehtii jouluksi. Kyseessä ei ole arvonta, mutta jos Forsma-Sir pääsee väliin, voi kirja jäädä tulemattakin. Ethän siis kiinnitä onnellisuuttasi teoksen saamiseen!

 

Muista de Mellon teoksista kertova kirjoitukseni. Tai älä – asia ei vaikuta onnellisuuteeni.

Älä osta mitään -kuukauden viimeinen viikko

Posted on by Onni Tonkija

Ostolakkokuukauteni viides viikko oli samalla Euroopan jätteen vähentämisen viikko, jonka pääteemana oli ruokahävikin lopettaminen. Tuotin viikon aikana ruokajätettä kohtalaisen paljon, mutta toisaalta kaikki roskani olivat jo kerran olleet lajittelemattomina sekajäteastiassa. Jätekuormasta syömällä säästin roska-autojen jousituksia useiden kilojen edestä.

Tällä viimeisellä kerralla ruokapäiväkirjan tavallisestikin tyrmäisevää kiehtovuutta lisää entisestään se, että tuttujen lyhenteiden PE (parasta ennen) ja VKP (viimeinen käyttöpäivä) rinnalla esiintyvät VKA (viimeinen käyttöajankohta) ja KV (käytettävä viimeistään).

Maanantai 24.11.

Yöpala: raejuustoa (PE 11.3.), appelsiinia, 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), banaani, klementiinejä, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sunnuntailta), ketsuppia (PE 13.5.15), kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14), jäävuorisalaattia, kermajuustoa (PE 12.6.14), saunapalvia (VKP 12.11.14), paahtoleipää, ruispalaleipää, sinihomejuustoa (PE 19.12.14), pikkutomaatteja, akai-mustikkaraakasuklaata (PE 10.11.11), ”appelsiinihedelmätäytteisiä pehmeitä” leivoskeksejä suklaapäällysteellä (PE 1.4.11), D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Raakasuklaa ei ollut kolmen vuoden säilytyksen jälkeen enää yhtään raakaa vaan ennemminkin yli mennyttä. Myös keksien suklaa oli harmaantunut vähemmän tyylikkäästi, mutta koska suklaata oli kekseissä vain 17 prosenttia, ne olivat ihan syötäviä. Appelsiinihedelmästä tehty täyte oli toki sitkeää.

Tiistai 25.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (PE 21.5.12), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: lehtikaali-pekonipastaa (lehtikaalia, pekonisuikaleita [VKP 22.5.14], nauhamakaronia (PE 16.1.17), chilipaprikaa, sipuli, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], valkosipulia), parmesaanin tapaista juustoa, paahtoleipää, margariinia (sama), pikkutomaatteja, klementiini, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Trendivihannes on lyönyt itsensä lopullisesti läpi, kun sitä voi dyykata Taloyhtiön jätepisteestä. Syömäkelpoisia avokadoja tulee vastaan yhä useammin, ja nyt olin tonkaissut ensimmäisen lehtikaalini. Osa lehdistä oli päässyt kellastumaan ja osa edelleen ruskettumaan. Huonot osat riivittyäni sain kaalista vielä kosolteisesti syötävää.

Keskiviikko 26.11.

Aamupala: neljän viljan hiutaleita (sama), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: tofuvokkia (marinoitua luomutofua [PE 20.6.14], riisinuudeleita [PE 9/2012], seesamiöljyä [PE 4/2014], valkosipulia, garam masalaa [PE 4.3.12], paprika, tomaatteja, kukkakaalia, parsakaalia [PE 12/2015], terijakikastiketta [PE 7.9.12], limetti), ruispalaleipää, margariinia (sama), kurkkua, klementiiniä, jäävuorisalaattia, kermajuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 13.11.14), pikkuleipiä, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Olin syönyt puolet vokista, kun huomasin, että lieden vieressä on kuppi ja kupissa ruskistamani tofut. Jotenkin en ollut osannut kaivata tofukuutioita, kun pakastetun kukkakaalin jäänteet näyttivät samanlaisilta. Eikä se soijajuusto lopulta parantanut vokissa muuta kuin ravintoainekoostumusta.

Torstai 27.11.

Aamupala: ruishiutaleita (PE 30.4.13), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Pyttipannua pannulla paistettujen kananmunien kera.

Asiaan vihkiytymätön voisi pitää Kotikokki-sivuston valokuvia amatöörimäisen kömpelöinä. Todellisuudessa ne ilmentävät erittäin muodikasta uusi ruma -liikettä.

Iltapala: pyttipannua (grillimakkaraa [VKA 17.8.14], perunoita, oliiviöljyä (PE 6/2014), mustapippuria (sama), paprikajauhetta [PE 11.11.11], sipulia), kananmuna (PE 10.11.), ketsuppia (sama), parsakaalia, pikkutomaatteja, sekaleipää, ruispalaleipää, margariinia (sama), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), meetvurstia (VKP 21.1.15), jäävuorisalaattia, ”energisoiva” ravintolisäkapseli (PE 5/2011), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Perjantai 28.11.

Yöpala: vaniljajäätelöä (PE 8/2016), tuoreita ananaspaloja (PE 24.11.14), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: ruishiutaleita (sama), banaaneja, klementiinejä, pellavansiemeniä (PE 10.10.13), ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: sämpylöitä, margariinia (sama), kurkkua, chili-paprikajuustoa (sama), gotlermakkaraa, la terrine de canard aux figues parfumées au pécharmant’ta (PE 7.7.18), ruispalaleipää, levittyvää sulatejuustoa (PE 21.4.14), grillimakkara (sama), sinappia (PE 7/2013), raejuustoa (sama), klementiini, banaanilastuja (PE 28.2.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Yöt alkavat olla kylmiä, mutta nyt siitä on se etu, että kohmeessa oli myös rasiajäätelö – ensimmäistä kertaa minun dyykkivuorollani. Terriini taas oli päiväykseltään koko kuukauden nuorin ruoka-aine, mutta jääkaapissa se oli avattuna kerännyt viikossa kunnioitettavan määrän hometta. Sisältä löytyi ihan pilaantumatontakin ainesta. Sitä syödessäni aloin vakavasti miettiä, joudunko uutisoimaan täällä, etten tiennyt de canardin tarkoittavan ”koiralle”, vaikka Canis on koirien sukunimi. Mutta ankkahan se oli.

Lauantai 29.11.

Aamupala: ruishiutaleita (sama), vehnäleseitä (PE 20.12.12), banaaneja, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: leivitettyjä seitifileitä (PE 13.2.14), perunoita (PE 29.11.), auringonkukkaöljyä (PE 8/2015), majoneesia (PE 18.4.15), ruispalaleipää, sulatejuustoa (sama), sekaleipää, margariinia (sama), kurkkua, goutermakkaraa, kermajuustoa, porkkanoita, paprikaa, pikkutomaatteja, englanninlakritsia, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Sunnuntai 30.11.

Aamupala: kaurahiutaleita ja -leseitä (PE 30.8.13), ruishiutaleita (sama), ruisleseitä (PE 26.4.13), banaaneja, klementiini, D-vitamiinia ja kalsiumia (10 μg ja 500 mg, KV 9/2011), ksylitolipurukumi (sama).

Pullottavan jätesäkin päällä sämpyläpakkaus, porkkanasosepakkaus ja paisunut broilerinkoipipakkaus.

Raaka-aineita kolmelta eri vuodelta tarjosivat Taloyhtiön jätepiste ja umpiointi.

Iltapala: porkkanalaatikkoa (porkkanasosetta (PE 5.2.13), pikapuuroriisiä [PE 10/2010], kuohukermaa [PE 25.11.], siirappia [PE 31.12.12], mustapippuria [sama], kananmuna [PE 5.8.], korppujauhoja [PE 27.2.15], voita [PE 20.2.14], suolaa), maissikanaa (marinoituja broilerin koipireisiä [VKP 26.10.14], maissihiutaleita [PE 25.7.12], parmesaania [PE 8.9.14]), moniviljasämpylä (PE 1.5.12), ruohosipulituorejuustoa (PE 27.1.15), valkosipulivoipatonkia (PE 10/2014), popkornia.

Broilerinkoivet eivät olleet odottaneet vuoroaan koko kuukauden ajan kiltisti, vaan ne olivat kehittäneet nahkaansa pienen makuvirheen, kylläkin niin vähäisen, ettei se suuhunmenoa haitannut. Porkkanasose taas oli jotenkin äitelää, eli ei sekään säilömällä parane. Aterian ikäpresidentti moniviljasämpylä tuntui yhtä mauttomalta kuin tällaiset lisää vain lämpö -tuotteet yleensäkin.

Tarkkaavainen lukija kysyy tietysti, mihin unohtui iänikuinen ksylitolipurukumi. No, kesken iltapalan alkoi Osta mitä lystäät -kuukausi ja päätin aterian leukaperiä kiristämättä omalla rahalla ostamiini ksylitolipastilleihin.

Ruotsinkielisen kalenterin kuukauden 11/2014 päivien päällä paahdettuja maissinjyviä.

Älä osta mitään -kuukausi alkoi Gunista, pyhäinpäivästä ja kaurahiutaleista ja päättyi Andreaan, ensimmäiseen adventtiin ja paukkumaissiin. Pelkästään dyykatuilla elintarvikkeilla eläminen oli lopulta hankalaa kuin popparien napsiminen.

Elämä Älä osta mitään -kuussa oli helpompaa kuin heinänteko. Oikeastaan ainoaksi uhraukseksi koin sen, että jouduin jättämään kotimaiset omenat kauppaan. Mietinkin hetken, että jatkaisin kivuttomasti sujunutta ostolakkoa jouluun asti. Toisaalta kotiin on kertynyt kaikenlaista dyykkaamatonta, jota olisi korkea aika syödä, ennen kuin sen syö jokin muu: ainakin sienikotiviljelmän sato, puusta nappaamani omena sekä päiväyksen ylittäneet, lahjaksi sälytetyt suklaat.

Päätin lopulta jättää ehdottoman dyykkiruokavalion taakseni, sillä on hölmöä kärvistellä minkään asian vuoksi: ”Kun kiellätte itseltänne jotakin, joudutte sen vangiksi. – – Jos ymmärrätte jonkun asian todellisen arvon, sitä ei tarvitse kieltää: se vain yksinkertaisesti putoaa pois käsistänne.” Kuka näin viisaasti on sanonut, selviää seuraavalla kerralla, kun julkaisen blogin tähän asti tärkeimmän artikkelin.

Älä osta mitään -kuukauden neljäs viikko

Posted on by Onni Tonkija

Rakas ruokapäiväkirja, minun on tunnustettava, että et ole minulle kovin rakas. Olen kyllästynyt.

Minua ei haittaa yhtään se, että saan syödä kuukauden ajan pelkästään dyykattua ruokaa. Tulenhan hyödyntäneeksi eräänlaista parviälyä, minkä ansiosta ruokapyramidini on väistämättä laajapohjaisempi kuin siinä tapauksessa, että yrittäisin rakentaa ruoka-aineistoni itse kaupan tarjonnasta.

Ruoan sijaan minua on alkanut tympiä sinun päsmäröintisi, rakas ruokapäiväkirja. Hidastat ja hankaloitat syömistäni vahtimalla mustasukkaisesti jokaista suupalaa. Vaadit kirjaamaan pakkauksista löytyvät päiväykset pikkutarkasti, vaikka olen useaan otteeseen kertonut, kuinka merkityksettömiä nuo numerosarjat ovat. Kaiken huipuksi olet saanut minut vähentämään napostelun yhteen lajikkeeseen päivää kohti muistuttamalla, miten pahalta pitkät herkkulistaukset saisivat sinut näyttämään.

Itse asiassa taidan nyt aamiaisella jättää pari palaa tiikerikakkua merkitsemättä. Aamiaisesta puheen ollen kello näyttää olevan jo yli lasten tv puoli kuusi, joten verensokerin puutteestahan tämä äreys johtuu. Siis anteeksi mustamaalaus, rakas ruokapäiväkirja. Kirjoitan sinut heti puhtaaksi.

Maanantai 17.11.

Aamupala: smoothie (mansikkaa, banaania, ananasta, mustikkaa, inkivääriä, mintunlehtiä, PE 1.9.13), klementiinejä, metsämarjakaurajukurtti (PE 13.8.14), lohi-riisipasteijaa, ateriankorvikejauhetta (PE 11.12.14), kevytmaitoa (PE 1.11.14), jukurttitäytteisiä ”aamiais”keksejä (PE 8.8.14), 49-prosenttinen ksylitolipurukumi.

Iltapala: kalakeittoa (lohifilee [VKP 16.11.14], perunoita, sipuleita, keittojuureksia [PE 23.1.14 ja 25.3.15], voita [PE 29.4.13], kuohukermaa [PE 25.10.], maustepippureita [PE 23.2.17], kasvisliemikuutio), ruislimppua, ruispalaleipää, Oivariinia (PE 13.1.15), satsuma, D-vitamiinia (10 μg, PE 11/2014), ksylitolipurukumi (sama).

Taas löytyi lohifilee, tällä kertaa avattu mutta käyttämätön. Keitosta tuli muuten hyvää, mutta voi oli päässyt vähän härskiintymään ja maistui jonkin verran läpi. Kuohukerma oli viimeisillään, mutta koska maku oli edelleen neutraali, kaavin sen mukaan. Toinen kuohukerma, jonka parasta ennen oli 1.10., oli ehtinyt pilaantua.

Tiistai 18.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (PE 26.1.14), vehnäleseitä (PE 20.1.12), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: porsaan ulkofileepihviä (VKP 7.11.14), suolaa, viiden pippurin sekoitusta myllystä (PE 31.7.14), Kana McNugetteja, kalakeittoa, ruispalaleipää, tomaattituorejuustoa (PE 24.9.14), kinkku-juustopasteija, maustekurkku, jäävuorisalaattia, edamjuustoa (PE 12.1.15), kinkkumakkaraa (VKP 9.11.14), klementiini, omena, pikku-Pätkiksiä (PE 24.7.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Raaka possupihvi oli kaupassa pakattu, joten se oli jo aika iällistä. Maku oli kuitenkin sianlihalle tyypillinen eli olematon. Limaiset reunat leikkasin pois.

Keskiviikko 19.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (PE 10.10.13), banaani, appelsiini, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: kalakeittoa, ruispalaleipää, tuorejuustoa (sama), paahtoleipää, edamjuustoa (sama), keittokinkkua (VKP 11.11.14), jäävuorisalaattia, näkkileipää (PE 12.10.14), parsakaalia, klementiini, lettuja, kerman ja kasviöljyn seosta vaahtona (PE 10.5.14), mansikkahilloa (PE 15.8.15), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Roskiksesta löytyi siististi pakattuja omatekoisia ohukaisia. Lettukestejä varjosti vain se huomio, että puhdas vaahterasiirappi ei säily huoneenlämmössä kuten E202-mansikkahillo vaan se homehtuu.

Torstai 20.11.

Aamupala: kaurahiutaleita, vehnäleseitä (sama), banaani, klementiini, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Puisella tarjottimella glögipullo, leipä, leikkeitä ja monenlaisia juustoja.

Tarjotin juustoa täynnä tarjosin juustoa nälkäisenä. Kaikki kuvassa näkyvä Taloyhtiön jätepisteestä.

Iltapala: goudaa (PE 20.8.14), fetaa (PE 5.3.15), valkohomejuustoa (PE 1.12.14), sinihomejuustoa (PE 19.12.14), chili-paprikajuustoa (PE 27.8.14), kermajuustoa (PE 12.6.14), savujuustoa (PE 6.8.14), cheddaria (PE 10/2014), Grana Padanoa, comtéjuustoa sisältävää salamia (PE 24.10.14), ciabattaleipää, kauraleipää, pikkutomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja (PE 12/2016), paprikatäytteisiä oliiveja (PE 30.4.17), punaviiniglögiä, tummaa suklaata, D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Tällä kertaa päätin hyödyntää homejuustot heti löytöpäivänä, etenkin kun tonkaisin juustojen ohella edellispäiväisen oloista tsapattaa. Oikeastaan tuoreemman leivän makua en edes haluaisi sotkea juustoilla.

Juustotarjottimen ykköseksi nousi chili-paprikajuusto, joka sattui olemaan myös ainoa paksuun muoviin pakattu avaamaton juusto. Savujuustokin oli pakattu mutta vain ohueen kelmuun, joten se oli päässyt kuivahtamaan. Punnitustarran takaa paljastui hauskasti homeviljelmä, joka näytti pahanlaatuiselta mutta ei ollut onnistunut lähettämään etäpesäkkeitä.

Parmesaanityyppisen juuston ohut muovi ei estänyt kimpaletta kuivumasta mutta ei myöskään homehtumasta. Makukin oli sen verran nuhjuinen, että tämä juusto pääsee jatkossa enintään pastan päälle. Toki parin kuukauden jääkaappisäilytyskin vaatii veronsa.

Perjantai 21.11.

Yöpala: Bulgarian-jukurttia (PE 20.8.), hedelmä-pähkinämysliä (PE 14.8.13), ksylitolipurukumi (sama).

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), pellavansiemeniä (sama), banaani, omena, satsuma, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: karjalanpiirakoita, tuorejuustoa (sama), kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), porkkanoita, jäävuorisalaattia, lihapiirakoita (VKP 15.11.14), kurkkusalaattia (PE 14.8.15), ketsuppia (PE 13.5.15), sipuli, sinihomejuustoa (sama), satsuma, glögiä, täytekeksejä (PE 30.7.15), magnesiumia (300 mg, PE 9/2011), D-vitamiinia (sama), 47-prosenttinen ksylitolipurukumi (PE 27.8.15).

Lauantai 22.11.

Aamupala: kaurahiutaleita (sama), banaani, klementiinejä, sitruunaa, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: ruispalaleipää, kaurapalaleipää, margariinia (PE 25.11.14) kermajuustoa (sama), keittokinkkua (sama), joulukinkkua, jäävuorisalaattia, porkkanoita, klementiini, jukurtticashewpähkinöitä (PE 15.3.14), D-vitamiinia (sama), ksylitolipurukumi (sama).

Joghurttijauheella, herajauheella, rasvattomalla maitojauheella, täysmaitojauheella ynnä muulla kauheella kuorrutetut munuaispuun siemenet maistuivat pahasti eltaantuneilta. Söin näitä komposiitteja jonkin verran niin, että kaavin enimmät kuorrutteet pois, mutta jonkinlaisen jukurttipähkinänsärkijän olisin tähän toimeen tarvinnut.

Sunnuntai 23.11.

Aamupala: tattarirouhetta (PE 12/2014), banaani, appelsiini, ksylitolipurukumi (sama).

Iltapala: jauheliha-perunapataa (sika-nautajauhelihaa [VKP 25.7.14], perunoita, sipuleita, kanaliemivalmistetta [PE 5.2.12], jauhettua mustapippuria [PE 18.2.13], suolaa), porkkanoita, ruislimppua, ruispalaleipää, margariinia (sama), klementiini, ksylitolipurukumi (sama).

En rohjennut mureuttaa jauhelihaa ihan täyttä neljää kuukautta viimeisestä käyttöpäivästä, sillä olin poiminut pakkauksen kesähelteillä. Ruskistettuna liha maistui ihan hyvälle, ehkä vähän kypsyneemmältä kuin tuoreena paistettu sika-nauta. Pata oli juuri niin vaisun makuista, miltä se raaka-aineiden perusteella vaikuttaa.

Se viime viikosta. Tämän viikon perjantaina Älä osta mitään -kuukausi huipentuu Älä osta mitään -päivään. Ehkä sinäkin hankit silloin sapuskat Taloyhtiön jätepisteestä?