Alussa oli sanaleikki. Vuonna 1994 Ruokaa, ei aseita -aktivisti Keith McHenry oli vegaaniryhmän kanssa edmontonilaisessa ruokakaupassa tarkoituksenaan syödä aamupala maistiaisia hyväksi käyttäen. Ryhmä kuitenkin heitettiin ulos, kun kävi ilmeiseksi, että heillä ei ollut aikomustakaan ostaa mitään.

Seurue siirtyi kaupan taakse. McHenry sukelsi roskikseen ja löysi valtavan, parinsadan dollarin hintaisen tahkon ranskalaista juustoa. Vahapintainen juusto oli koskemattoman näköinen, eikä McHenry jaksanut edes nostaa sitä ylös jäteastiasta. Hän kutsui muut luokseen ja sanoi: ”To heck with being vegan, let’s be freegan!”

Sana alkoi levitä. Why Freegan? -julistus laajensi merkitystä ruoan hyödyntämisestä kaikenlaisen jätteen vähentämiseen ja kapitalismista vetäytymiseen. Lähimmäksi liikettä freganismi* kehittyi New Yorkissa. Siellä joukko aktivisteja siirtyi boikotoimaan yksittäisten yritysten sijasta koko järjestelmää. Tuloksena oli Freegan.info -sivusto vuonna 2003.

Sivuston ympärille rakentuneen freganismin tarinaa käy läpi dyykkari ja sosiologian jatko-opiskelija Alex V. Barnard kirjassaan Freegans – Diving into the Wealth of Food Waste in America (University of Minnesota Press, 2016). Kirjaa lukemalla pääsee kiinni paitsi fregaanien elämän- ja ajattelutapoihin myös kapitalistisen jätteentuotannon kylmään logiikkaan.

Suomessa kaikki on pientä, ruokahävikkikin.

Dyykkarin tavallinen tarina lienee: olin nuori ja tarvitsin rahaa muuhun kuin ruokaan. Freegan.infon fregaanitkin olivat nuoria mutta lisäksi leimallisesti lapsettomia, naimattomia, collegen käyneitä valkoisia keskiluokkaisista tai sitä vauraammista kodeista. Osa fregaaneista oli imenyt radikalismin äidinmaidossa, osa kapinoi ympäristöään vastaan, ja osa halusi yksinkertaisesti välttää kuluttamista ja jätteiden tuottamista.

Fregaanien tavoitteena oli tulevaisuus, jossa yhteisöt saavat tarvitsemansa riistämättä ihmisiä, eläimiä tai maapalloa ja jossa kaikkien tarpeista huolehditaan. He uskoivat, että tätä näkyä kohti päästäisiin yrittämällä toteuttaa sitä saman tien mahdollisimman laajasti. Fregaanien tähtäimessä ei ollut henkilökohtainen eettinen tai ekologinen täydellisyys, sillä yhteiskunta pakottaa ihmisiä monenlaiseen pahaan. Tarkoituksena oli esittää isoille ihmisjoukoille käytännöllisiä vaihtoehtoja, joilla he voisivat rajoittaa tukeaan vahingollisille yhtiöille.

Suurin osa fregaaneista piti keskeisenä periaatteenaan eläinten oikeuksien kunnioittamista. Dyykatun lihan syöminen ei eettisesti ollut heille ongelma, koska niin tekemällä ei rahoita eläinten riistoa. Käytännössä kuitenkin lähes kaikki Barnardin haastattelemat fregaanit söivät vegaanisesti. Joillekuille se oli tapa, ja toiset epäilivät roskislihan turvallisuutta, mutta ennen kaikkea vegaanius oli monelle identiteetin peruspilari.

Fregaanien mielestä vegaanius ei riitä vaan se näyttäytyy eräänlaisena hyvin toimeentulevien ihmisten elintasokilpailuna. Hyttystä huolellisesti siivilöidessään vegaanit nielaisevat moninkertaiset muovipakkaukset, alipalkatut työläiset ja maanviljelyskoneiden lahtaamat eläimet. Kun vegaani ”äänestää rahoillaan” eläimettömien tuotteiden puolesta, hän tulee samalla tukeneeksi koko kapitalistista tuotantoketjua ja usein vielä suuryrityksiä, jotka valmistavat myös kaikkea muuta kuin vegaanisia tuotteita.

Fregaaneja puhuttelivat ajatukset ihmisen eläimellisyydestä ja paluusta luontoon. Monia viehätti näkemys siitä, että kaikki meni pilalle, kun ihminen alkoi viljellä maata ja nosti itsensä muun elämän yläpuolelle. Fregaanit kävivätkin mielellään keräämässä sieniä ja villivihanneksia, vaikka ne muodostivat mitättömän osan heidän ravinnostaan.

Keräilijä ei pyri hallitsemaan luontoa, toisin kuin viljelijä. Elintarvikekoneisto perustuu ennustettavuuteen ja standardeihin, kun taas dyykkauksessa on aina mukana sattuma ja yllätykset. Dyykkaamalla fregaanit pystyivät harjoittamaan luonnonmukaista keräilijän elämää kaupungissa, palaamatta luontoon. Fregaanien luonnolliseen elämäntapaan tarvittiin kuitenkin kapitalismin epäluonnollinen jätteentuotanto.

Missään ei epäluonnollisen käyttökelpoista jätettä ole yhtä helposti saatavilla kuin Freegan.infon kotikaupungissa New Yorkissa. Siellä jätepussit jätetään jalkakäytäville, ruokaa pois heittäviä kauppoja on valtavasti ja dyykkaus on käytännössä laillista. New Yorkissa dyykkari pystyy väitetysti valitsemaan haluamansa makuisen muffinin ja löytämään sen viidessä minuutissa.

Fregaanit valjastivat kaupungin jätteet todistusaineistoksi kapitalismin järjettömyydestä. He järjestivät ilta-aikaan avoimia roskakierroksia, joihin saattoi osallistua kymmeniä ihmisiä. Keskeisiä sääntöjä oli kolme: Etuoikeus annettiin niille, joiden nähtiin dyykkaavan todelliseen tarpeeseen. Ruoan sai omakseen vain, jos sitä ei pystytty hyödyntämään yhteisillä aterioilla. Pusseja ei saanut repiä auki, jotta kauppojen edustat säilyisivät siisteinä ja kauppojen edustajat myötämielisinä.

Roskakierroksilla oli lähes aina mukana median edustajia. Siten fregaanit olivat hylänneet dyykkaukseen usein liittyvän salamyhkäisyyden. Toimittajia eivät tosin kierroksilla kiinnostaneet kapitalismin vastaiset luennot ollenkaan niin paljon kuin jätteisiin liittyvien tabujen rikkoutuminen. Vaikka fregaanien kaikki viestinnälliset tavoitteet eivät toteutuneet, he saivat näyttävästi esille sen, että amerikkalainen yhteiskunta hylkää jätteeksi tolkuttomasti kaikkea käyttökelpoista. Freegans-kirjan varovaisen arvion mukaan fregaaneista tehdyt sadat jutut ovat todennäköisesti vaikuttaneet siihen, että ruokahävikki on noussut maailmanlaajuisen huomion kohteeksi.

Ruokahävikistä ko(h)kataan koko ajan enemmän, mutta miksi kirjoitan Barnardin mallin mukaisesti fregaaneista ikään kuin menneenä ilmiönä? Freegan.info on vielä hengissä ja roskakierroksia järjestetään yhä, mutta freganismin kulta-ajat ovat ohi.

Kaupat hermostuivat siitä, että niiden jätteitä eriteltiin viestimissä ja että mediahuomio sai yhä uusia ihmisiä kiinnostumaan dyykkauksesta. Tuloksena oli lukittuja jäteastioita, illasta varhaiseen aamuun siirrettyjä roskientuontiaikoja, tuhottuja tuotteita ja valkaisuaineessa kylvetettyjä elintarvikkeita.

Roskakierroksille alkoi ilmestyä ihmisiä, joita kiinnosti vain itselle kahmittu ilmainen syötävä ja jotka vähät välittivät ruoan jakamisesta saati kapitalismin vastustamisesta. Villivihanneskierroksille tuli väkeä, jonka tavoitteena oli myydä keräämiään kasveja. Yhteisillä dyykkiaterioilla kävi kerrasta toiseen vapaamaiskuttajia, jotka istuivat valmiiseen pöytään. Kasvava individualismi ja ryhmän sisäiset ristiriidat saivat suurimman osan fregaanien ydinjoukosta jatkamaan aktivismiaan muualla.

Paljon muutakin fregaanit tekivät. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta blogiin, luulen, etteivät koko blogosfääriin mahtuisi ne postaukset, jotka pitäisi kirjoittaa.

*Suomeksi seurataan usein alkukielistä kirjoitusasua ja puhutaan freeganeista. Tällöin hämärtyy yhteys vegaaniuteen, joten parempi suomennos on mielestäni fregaani. Tai ehkä voisi oikeasuomenkielisesti puhua ilmaistelusta, siis kapitalismin vastaisesta taistelusta, jossa pyritään huolehtimaan ravinnonsaannista osallistumatta rahatalouteen. Itse olen käyttänyt myös sanaa dykaani, kun olen kummastelijoille yrittänyt erottaa vegaanisen ruokavalion vegaanisesta elämäntavasta, joka ei nähdäkseni estä hylätyn lihan hyödyntämistä. (Viisainta olisi tietysti olla syömättä lihaa ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäni).